9 x mualiman napa eli yhdeksän vinkkiä Kuopioon

Kuopio on yksi lempikaupungeistani Suomessa ja vierailen siellä yleensä joka vuosi jossain vaiheessa kesää. Onpa kummallista, etten ole kirjoittanut siitä aikaisemmin tänne blogiin! Korjataan vääryys. Tässä yhdeksän suositustani Kuopion kävijälle.

Suurin nähtävyys Kuopiossa on tietysti Kuopion tori, mualiman napa. Siellä kohtaavat paikalliset ja turistit torimyynnin vilskeessä: kukkia, marjoja, kotimaisia vihanneksia ja juureksia, erilaisia tavaroita, kahviloita… Monelle torikahvit ovat se juttu. Minä yleensä ostan muutaman lörtsyn mukaan ja nautin ne illalla teen kanssa. On liian kiire katsastamaan muut Kuopion ihanat paikat!

20200623_112453

Kauppahalli kannattaa koluta samalla, kun käy torilla. Se remontoitiin muutama vuosi sitten samalla kun toriparkki rakennettiin ja vaikka hallin ilme raikastui kovasti, perinteinen tunnelma onneksi säilyi. Kauppahallissa ollessa kannattaa laskeutua portaat alaspäin (parkkihalliin), sillä käytävässä maan alla sijaitsee Ateljee Keltaisen Talon putiikki. Sieltä löytyy hauskoja ja kauniita suomalaista designia olevia lahja- ja käyttötavaroita.

Kuopion viihtyisä satama on kävelymatkan päässä torista. Muutamana kesänä olen syönyt herkulliset muikut suositussa satamaravintolassa. Jos on aikaa, kannattaa osallistua lyhyelle tai pidemmälle risteilylle Kallaveden hienoissa maisemissa. Tietoa lyhyistä risteilyistä löytyy esimerkiksi täältä. Pidempiä risteilyjä, muun muassa Kuopiosta Savonlinnaan tekee M/S Puijo. Osallistuin itse joitain vuosia sitten 1,5 tunnin risteilylle, joka suuntasi etelään, ohi Väinölänniemen ja Rönön saaren hienojen järvenrantatalojen. Pidin kovasti!

Monesti käyntikohteisiini lukeutuu VB-valokuvakeskus, jossa on mielenkiintoisia valokuvanäyttelyjä. Keskus on perustettu paikalle, jolla sijaitsi 1800- ja 1900-luvun taitteessa kuuluisan kuopiolaisen valokuvaajan, Victor Barsokevitschin, valokuvaamo.

Tällä hetkellä VB-valokuvakeskuksessa on syyskuun 27. päivään saakka avoinna Gertrude Bellin ja Meeri Koutaniemen vaikuttava Hidden freedom – Kätketty vapaus -näyttely. Meerin nimen moni tunnistaa, mutta Gertrude saattaa olla vieraampi. Hän oli runsas sata vuotta sitten elänyt rohkea tutkimusmatkailija, joka rikkoi aikansa sovinnaisuussäännöksiä matkustamalla naisena levottomilla ja tuntemattomilla seuduilla. Hän otti matkoillaan Lähi-Idässä ja Aasiassa tuhansia kuvia, joista Koutaniemi on kuratoinut omien kuviensa kanssa merkittävän näyttelyn.

Näyttelyn keskiöön nousee naisen osa seuduilla, joilla kärsitään erilaisista ongelmista kuten konflikteista, ankarasta uskonnosta tai kuivuudesta. Elämä on vaikeaa kamppailua ja rankkoja menetyksiä. Näyttelyyn kannattaa varata oma älypuhelin mukaan, sillä näytteillä olevien kuvien taakse sisältyy tarinoita ja ne ovat luettavissa vain sähköisessä teosluettelossa.

20200623_133514

Kuopiossa kannattaa myös käydä Puijon tornissa, ainakin jos ei siellä ole ennen käynyt. Torni sijaitsee korkean mäen päällä ja kohoaa 224 metrin korkeuteen Kallaveden pinnasta laskettuna. Sen huipulta on upeat maisemat kauneimpaan järvi-Suomeen. Samalla paikalla on ollut torni jo 164 vuotta. Tornissa on näköalatasanne sekä ravintola ja sen ympäristössä on kivoja ulkoilumaastoja. Puijon majalla on myös majoitustoimintaa.

Lempikahvilani Kuopiossa on kahvila Kaneli, jossa on mukavasti vanhan ajan tunnelmaa. Kahvila on sisustettu idyllisesti ja se sijaitsee aivan torin laidalla. Tarjolla on yleensä hyvä valikoima suolaisia ja makeita piirakoita.

Jonain kertana aion kuitenkin käydä kokeilemassa uutta kahvilaa, kissakahvila Tiramisua. Sekään ei ole kaukana torista ja siellä saa herkuttelun lomassa silitellä kissoja. Kahvila on kissojen koti. Olen käynyt vastaavissa kissakahviloissa Helsingissä ja Tampereella ja niiden käyntien perusteella voin suositella Kuopionkin kissakahvilaa. Aika kannattaa varata nettisivuilta etukäteen ja yleensä kissakahviloihin on sisäänpääsymaksu. (Tiramisun nettisivut eivät tällä hetkellä toimi, joten en pääse tarkastamaan mitkä ovat sen käytännöt.)

20200623_140825

Kuopiossa sijaitsee merkittävä historiallinen rakennus, Kanttila, jonka kunnostamiseen parhaillaan kerätään varoja. Kanttilassa pidettiin runsas 100 vuotta sitten Minnan salonkeja, joissa eri alojen vaikuttajat kokoontuivat keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä ja uusista aatteellisista virtauksista. Muun muassa Pekka Halonen, Aino ja Jean Sibelius sekä Juhani Aho vierailivat Minnan salongeissa, joita konservatiivit paheksuivat. Kyseinen Minna oli tietenkin Minna Canth, jonka syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 175 vuotta.

Kuopiosta löytyy paljon nähtävää Minna Canth -teeman ympärillä. Hänen salonkinsa on rakennettu uudestaan Kuopion korttelimuseoon, joka muuten itsessäänkin on vierailun arvoinen. (Museo esittelee Kuopiolaisten perheiden asumista 1800-luvulta 1930-luvulle saakka.) Viime vuonna julkaistiin omatoiminen lisätyn todellisuuden kävelykierros Minnalle tärkeille paikoille. Syyskuun 6. päivään saakka Kanttilassa on Kanttila 200 vuotta -näyttely, jossa on esillä mm. Minnan vuonna 1874 solmima puhelinsopimus (hänen puhelinnumeronsa oli muuten 29).

Kanttila on nykyään Minna Canthin talo ry:n omistuksessa ja rakennus pyritään remontoimaan ja säilyttämään Minna Canthille omistettuna. Siellä kannattaa poiketa tukemassa urakkaa sisäänpääsymaksulla, jos vaan sattuu seudulle aukioloaikojen puitteissa.

Elämä on taistelua, ihanaa taistelua.
– Minna Canth –

Tässä minun tärppini Kuopioon. Unohdinko jonkin tärkeän paikan?

Päivä joella Pessin ja Illusian maisemissa

Kun ulkomaan reissut ovat olleet poissa kuvioista, on tullut tehtyä sellaisia retkiä, joille ei aikaisemmin muka ole löytynyt aikaa. Omalla listallani yksi sellaisista oli pidempi melontareissu, josta olen haaveillut pitkään.

Sille tuli tilaisuus kesäkuun helteisenä viikkona Etelä-Savossa, kun olin bongannut mainoksen kanoottien vuokrausfirmasta, Xstreamsistä. Kyseessä on Pieksämäellä tukikohtaansa pitävä yritys, joka järjestää opastettuja useamman päivän kanoottiretkiä pienryhmille. Lisäksi se vuokraa omatoimiretkeilijöille sup-lautoja ja kanootteja sekä talvisin lumikenkiä.

Tiesin, että idyllinen jokireitti kulkee Pieksämäen Naarajärveltä Kangasniemelle ja Xstreamsin esitteessäkin kerrottiin 6-8 päivän reissusta samaa väylää pitkin (120 km). Kivikauden ihminen (n. 3000 vuotta sitten) käytti samaa reittiä ja seudulta on löydetty jäännöksiä useista kivikautisista asumuksista.

Me halusimme kuitenkin tehdä vain yhden päivän omatoimisen kanoottiretken, joten sovimme Xstreamsin Kristianin kanssa lähtöpaikaksi Naarajärven Lomatrion rannan ja noutopaikaksi Porsaskosken myllyä edeltävän rannan. Melontamatkaa meille siis tuli yhteensä kolmisenkymmentä kilometriä.

20200624_110032 – kopio

Reitin upein osuus mielestäni tuli heti alussa ”ensimmäisellä suoralla”, kun meloimme kapeaa jokea pitkin viitisentoista kilometriä Niskanivun taukopaikalle. Jokimaisema levittyi ympärillemme ja ilmassa lenteli kymmeniä sudenkorentoja. Ei suinkaan samaa sudenkorentolajia vaan monia erilaisia upeissa väreissä!

Olimme kuin kuvitetussa Pessi ja Illusia -sadussa, jossa kirkas auringonvalo heijastuu ulpukoiden täplittämän joen pinnasta, ja kymmenet pikkuiset ja suuremmat hyönteiset leikkivät. Helteiden vuoksi vesi oli kuin linnun maitoa ja metsän siimeksessä oli tyyntä. Häkellyttävän voimakas luontoelämys!

Niskanivun taukopaikka oli meidän reitin ainoa ”kunnon” taukopaikka, johon uskalsimme kanootin kanssa rantautua. Siellä oli laavu, nuotiopaikka sekä ulkohuussi. Laavun ympäristössä on ollut yksi muinaisista asuinpaikoista. Vesi oli aikoinaan korkeammalla, ja joki oli leveämpi. Laavulla olleesta opastaulusta opimme, että entisajan ihminen on näillä seuduilla herkutellut kalalla, majavalla, hirvellä, ulpukan siemenillä ja vesipähkinällä. Puhutaan siis ajasta n. 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

20200624_123812

Niskanivun jälkeen alkoi väsymys painaa. Kolmekymmentä kilometriä on aika pitkä matka tottumattomalle. Jos nyt lähtisin uudestaan matkaan, sopisin noudon Niskanivulta ja nauttisin maisemista täysillä alkumatkasta kiirehtimättä. Mutta meillä oli vielä samanmoinen matka edessä, joten lyhyen tauon jälkeen laskimme kanootin takaisin vesille hyttysten hätyyttämänä.

Loppumatkasta ei ollut sopivia rantautumispaikkoja suoraan reitillämme, joten pidimme evästaukoja kanootissa. Yhdellä järvellä onnistuin myös käymään uimassa, kun tasapainotimme kanootin isojen kivien väliin. Uinti ei kyllä valitettavasti paljoa virkistänyt, niin lämmintä vesi oli. Jäipähän siitäkin hassu muisto sekä muutama mustelma kiviin osuneisiin jalkoihin.

Matkan varrelle sattui kaksi jännää kohtaa, pikkuruista koskea. Ei niitä ehkä voi oikeiksi koskiksi kutsua, mutta muutamia kiviä niissä oli ja vauhti kiihtyi hetkeksi. Jännittäviä ne tietysti olivat, koska pelko kivelle karahtamisesta ja kanootin kaatumisesta oli olemassa. Hienosti kanoottimme kuitenkin selvisi niistä ja oli hauskaa kokea ne.

20200624_175631

Kanootin päivävuokra kuljetuksineen maksoi n. 70 euroa ja saimme Xstreamsin Kristianilta lainaksi kartan reitistämme, vesitiiviin tynnyrin, pelastusliivit, varamelan sekä kauhan siltä varalta, jos kanootti haukkaa vettä. Kartta oli reitillä tarpeellinen, jotta kolme järven ylitys onnistui ilman harhailua, mutta neljä jälkimmäistä oli mukana vain varmuuden vuoksi eivätkä joutuneet tositoimiin. Kuumana päivänä vettä kului paljon ja juotavan lisäksi meillä oli energiapitoisia eväitä.

Xstreamsin kanssa yhteydenpito ja vuokraus sujuivat loistavasti, ja Kristian ohjeisti meitä vielä reitistä ja melomisesta ennen lähtöä. Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja siitä jäi mukava kesämuisto ensi talveksi. Jokimaisema oli hieno elämys. Taidanpa lainata uudestaan kirjastosta Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -sadun Kristina Segercrantzin kuvittamana (julkaistu 2001)!

Kaunis ja idyllinen Fagervik

Inkoossa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, sijaitsee monelle tuntematon mutta uskomattoman kaunis vanha rautaruukkimiljöö, Fagervikin kylä. Bongasin sen tutun Instagram-päivityksestä ja innostin ystäväni Leenan lähtemään sinne kanssani päiväretkelle.

Reissumme lähestyessä huomasin pian, että netissä ei ollut kovin paljoa ajantasaista tietoa alueesta. Inkoon sivuilta päädyin Fagervikin sivuille, joita ei oltu päivitetty viime kesän jälkeen. Aikani surffattuani erilaisilla sivustoilla totesin, ettei auta muu kuin soittaa Fagervikin kahvilaan ja tiedustella sieltä, miten museo mahtaa tänä kesänä olla avoinna. Sieltä kerrottiin ystävällisesti, että museo on auki heinäkuussa keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-16. Myöhemmin opin, että pieni museo sijaitsee samassa rakennuksessa kahvilan kanssa, joten kahvilaan soittaminen olikin ihan järkevää.

20200703_111627
Kahvila ja museo

Fagervikin rautaruukki perustettiin jo vuonna 1646, kun tukholmalainen kauppias Carl Billsten sai luvan perustaa Fagervikin koskille malmin sulatusuunin. Tärkeän meriyhteyden lisäksi sen etu oli sijaita historiallisen Turku-Viipuri-tien varrella.

Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta, sillä Isonvihan aikaan ruukkialue tuhottiin täysin. Sodan jälkeen Hisingerin veljekset ostivat rauniot ja kunnostivat ripeästi jäljellä olevat rakennukset ja laitteet. Ruukin punainen puukirkko on säilynyt 1730-luvulta. Sen pienet turkoosit urut ovat Suomen vanhimmat soittokunnossa olevat urut. Kirkko on avoinna yleisölle vain kiertokävelyjen sekä Inkoon seurakunnan musiikkihartauksien yhteydessä.

20200703_122354

Ruukin menestyksen vuosina se oli Pohjoismaiden ellei koko maailman suurin katto- eli läkkipellin tuottaja. Hisingerit laajensivat ruukkia ja 1700-luvun loppupuolella rakennettiin Fagervikin kartano. Se on kivinen rokokootyylinen nelikerroksinen rakennus, joka on edelleen suvun asuinkäytössä ja siten suljettu yleisöltä.

Kartanon täytyy olla sisältä varsin upea, sillä monessa huoneessa on edelleen käsinmaalatut pellavatapetit sekä alkuperäiset puu- tai kivilattiat. Sekä kuningas Kustaa III että keisari Aleksanteri I ovat yöpyneet kartanossa aikoinaan!

20200703_123450
Tie kartanolle

Fagervikiin tutustuminen kannattaa aloittaa jättämällä auto kahvilaa vastapäätä tien toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Kahvilassa oli meidän vierailumme aikaan yllättävän paljon erilaisia tarjoiluja pienen kylän kahvilaksi, joten voin lämpimästi suositella viettämään siellä kahvi- tai teehetken. Kahvilan yhteydessä on myös pieni sisustustavarapuoti. Kahvila on nyt kesällä 2020 auki joka päivä klo 9-19.

Kahvilasta on ostettavissa 2,5 euron hintaan kopio alueen esittelystä. Se on informatiivinen ja sisälsi myös kartan alueesta. Kahvilalta kannattaa ensimmäisenä kävellä autotien viertä Inkoon suuntaan (asfalttitie) tutustumaan alueen opastauluun. Se sijaitsee lähellä paikkaa, josta kartanon puistotie alkaa. Siinä esitellään alueen historiaa ja rakennuksia. Lisäksi saat käsityksen siitä miten alueella kannattaa kiertää.

Kierrettyäsi ruukkikylän, palaa parkkipaikalle Ruukinkatua pitkin. Tätä ei kannata missata, sillä siellä on kauniita puutarhoja, joita vanhojen rakennusten kesäasukkaat upeasti vaalivat. Jos itse käyn Fagervikissä vielä uudestaan, aion tutustua myös Fagervikin hautausmaahan. Siitä lisätietoja löytyy tästä linkistä.

20200703_120929

Kauniina hiljaisena kesäpäivänä oli hienoa kiertää näitä vanhoja historiallisia paikkoja. Siksi oli lähes mahdoton kuvitella aluetta täydessä tohinassa: kauas kuuluvien kanki- ja nippuvasaroiden paukunta kumisi yötä päivää ja kosken virta pauhasi samalla kun hevoskärryt kuljettivat rautaa ja muita tuotteita kylään ja kylästä pois. Satamassa ruukin laivoihin lastattiin ja purettiin kuljetuksia ja kaikkea tätä tekemään tarvittiin tietysti suuri määrä työvoimaa perheineen. Kylässä on käynyt aikamoinen vilinä 1700-luvun lopulla.

20200703_121046

Kahvilan ovessa ilmoitettiin opastetuista historiallisista kävelyistä (1,5 h), jotka järjestetään keskiviikkoina 7. ja 15.7.2020. Kierrokset lähtevät kahvilalta osoitteesta Fagervikintie 1135 ja maksavat 15 euroa aikuisilta sekä 5 euroa 6-18-vuotiailta. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, voit pyytää ilmoittautumistiedot minulta blogin Facebook-sivujen kautta.

Fagervik ei ole koko päivän kohde, joten jos haluaa, voi päiväretkeen yhdistää vaikkapa Mustion linnan tai Paavolan tammen. Me kurvasimme kotimatkalla Hvitträskin kautta. Siitä lisää toisessa postauksessa.

 

Kesäisiä reseptejä x 6

Olen viime viikkoina viettänyt aikaa mökkeillen ja sen johdosta kokeillut monia uusia reseptejä. Tässä kooste hyväksi havaitsemisani resepteistä.

Joka kesään kuuluu perunasalaatti ja se on parasta itse tehtynä. Pidän paljon tästä alla olevasta, ystäväni Annikan kehittämästä, reseptistä. Sen määrää voi helposti muokata tarpeen mukaan puolittamalla resepti tai tekemällä vaikka neljäsosan siitä.

Annikan perunasalaatti

2kg perunoita
1 purkki kermaviiliä
1-2 dl majoneesia (maun mukaan)
1/2 purjo
1 punasipuli
1 pieni purkki kapriksia
suolaa ja mustapippuria maun mukaan ja päälle koristeeksi tuoreita yrttejä kuten ruohosipulia

Kuori tai pese perunat, keitä ja anna jäähtyä. Sekoita kermaviili, majoneesi sekä muut aineet pilkottujen perunoiden sekaan. Laita muutamaksi tunniksi kylmään maustumaan.

Pidän Valion vaniljarahkasta ja kokeilin keväällä ensimmäistä kertaa vaniljarahkapurkin kyljessä olevaa rahkalettujen reseptiä.  Niistä tuli tosi hyviä arki-illan herkkuja. Taikina riittää ohjeen mukaan 6-8 pikkulettuun, mutta koska en omista pikkulettupannua, letuistani tuli vähän suurempia kuin ohjeessa ja niitä tuli yhteensä neljä. Oheen linkatussa reseptissä neuvotaan käyttämään appelsiinirahkaa, mutta itse teen niitä vaniljarahkasta.

Tämä vanha Kotivinkin tomaattileipästen ohje päätyi jälleen käyttöön. Lehti kutsuu niitä skonsseiksi, mutta eivät ne kyllä ole skonsseja nähneetkään. Kutsun näitä mieluummin vaikka teeleiviksi. Reseptin leipäset ovat herkullinen iltapala ja maistuvat parhaimmilta vastavalmistuneina.

Joka juhannus sukuni savolaisella mökillä valmistetaan ohrarieskaa, niin tänäkin vuonna. Minulle ei maistu piimään tehty rieska happamuutensa takia. Onneksi olen saanut eräältä Etelä-Savolaiselta isoäidiltä seuraavan loistavan ohjeen, johon ei tule piimää.

Martan ohrarieska

1,5 litraa maitoa (josta 0,5 litraa ryynien liottamiseen)
3-3,5 dl rikottuja ohraryynejä
3 munaa
0,5 dl vehnäjauhoja
suolaa

Laita ryynit illalla likoamaan puoleen litraan vettä tai maitoa. Keitä ohrapuuro ryyneistä ja maidosta ja jäähdytä puuro. Lisää munat kun puuro on jäähtynyt. Lisää puuron joukkoon vehnäjauhot ja suola. Kaada puuro korkeareunaiselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 250 asteessa nin puoli tuntia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Ystäväni Kaisa tutustutti minut tähän herkulliseen dukkah-persimon/sharon-salaattiin, josta olen poiminut idean paistaa maustettuja persimon-lohkoja ja tarjoilla niitä salaatin ja pehmeän vuohenjuuston kanssa. Tuota dukkah-mausteseosta en yleensä tee tuollaisenaan vaan sovellan erilaisia mausteita, joita kulloinkin sattuu kaapissa olemaan. Toimii!

Alkukesän raparperit upposivat portugalilaisten pastél de Nata -leivosten tyyliin tehtyyn raparperipiirakkaan. Se oli hauska ja suhteellisen helppo resepti, jonka voi tehdä valmistaikinaan. Reseptissä suositeltiin voitaikinaa, mutta kaapista löytyi murotaikina, jossa piirakka toimi yhtä hyvin. Vaniljaa kannattaa kuopsuttaa vaniljatangosta kunnolla, sillä se on tämän piirakan juju. Täyte jähmettyi nopeasti aika tönköksi, joten ensi kerralla koitan levittää sen mahdollisimman pian piirakkapohjalle enkä jätä tekeytymään.

20200609_170257 (2)
Mökillä kokkailuista ei tule otettua valokuvia, joten kuvituskuvana alkukesän kukkaloistoa.

Hellepäivä Münchenissa

Tältä kesältä jää ulkomaanmatkat väliin, mutta olen ehtinyt keksiä niin mukavia korvaavia suunnitelmia kotimaassa, ettei enää harmita muistella edellisiä matkoja.

Vietin viime kesänä muutaman päivän Münchenissä, Etelä-Saksan Baijerissa. Päivät sattuivat lomareissuni loppupäähän ja seutua moukaroi helli ihanakamala helleaalto, joten oloni oli aika voipunut. Siispä jätin suosiolla museot ja muut ”raskaammat” nähtävyydet väliin ja päätin tutustua kaupunkiin palloilemalla keskustassa kävellen.

20190704_161128

Vaikka kyseessä on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki, on keskusta tosi kotoisa ja pikkukaupunkimainen, aivan erilainen kuin esimerkiksi Frankfurt. Siitä lienee kiittäminen toisen maailmansodan jälkeistä rakennusmentaliteettiä, jossa  pyrittiin säilyttämään sotaa edeltänyt ilme (Saksan kaupungeille epätyypillisesti).

Vanhan keskustan sydän on Marienplatz, jolla sijaitsee mahtava kaupungintalo. Sitä kutsutaan ”uudeksi” kaupungintaloksi, vaikka kaupungin hallinto on majaillut siellä jo vuodesta 1874. Onhan se toki Münchenin historiaan nähden uusi… Ensimmäinen kirjallinen maininta kaupungista on vuodelta 1158, mutta asutusta seudulla on tietysti ollut jo paljon ennen sitä.

20190704_174304

Kävelykeskustassa on paljon kauppoja ja ravintoloita, ja se on kaikinpuolinen eläväinen paikka. Mielenkiintoisen kontrastin kaikelle nykypäivän humputukselle tuo mahtavan kaupungintalon lisäksi vain muutaman korttelin sisällä sijaitsevat kolme goottista tyylisuuntaa edustavaa kirkkoa. En kuitenkaan jaksanut olla edes niistä kiinnostunut, vaan pienen kuljeskelun jälkeen etsiydyin teehuoneelle.

Minulle oli suositeltu Dallmayr Delikatessenhausia, jonka café-bistrossa sain ilokseni herkullista haudutettua teetä (tiimalasi on mittaamassa oikeaa haudutusaikaa) sekä perisaksalaisen lämpimän apfelstrudelin kermavaahdolla eteeni. Kahvilassa oli hurmaava vanhan ajan tunnelma tumman paneloinnin ja punaisten samettisohvien ansiosta. Olo oli verkkaista ja vaivuin omiin ajatuksiini seuraamaan muiden kahvilassa olevien toimia.

20190704_144901

Herkuttelun ja lepäämisen jälkeen kiertelin tutustumassa tarkemmin Dallmayriin. Se osoittautui eräänlaiseksi Saksan Stockan Herkuksi, sillä erotuksella, että Dallmayrin tarina alkoi jo vuonna 1700. Dallmayrillä on oma kahvibrändi ja mikä erikoisinta, he ovat myös arvostettu teen tuottaja. Yleensä nämä kaksi omainaisuutta eivät kulje käsikädessä, sillä kahvi ja tee ovat kovin erilaisia tuotteita. Dallmayrillä on kuitenkin ollut oma teen asiantuntemuksen osasto jo 1930-luvulta. Valitsin heidän teemyymälästään mukaan tuliaisia kotiin, mm. mangoteetä.

Koska olen höpsähtänyt teehen enemmänkin, en tyytynyt pelkästään Dallmayrin teehen. Googlen karttasovellus opasti lähistöllä oleviin useisiin(!) teekauppoihin, joista täydensin teevarastojani talveksi. Münchenin vanha keskusta osoittautui teenjuojan paratiisiksi!

20190704_162327

Tarpeeksi teeostoksia tehtyäni päädyin Viktualienmarktille, 1800-luvulla perustetulle torille, jossa myydään paitsi elintarvikkeita ja kukkia, myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista. Erityisesti ihailin upeita kukkia: ruusuja, tulppaaneja ja pioneja. Tällaisia kukkakauppoja ei näe kylmässä pohjolassa.

Lopuksi kävelin vielä takaisin Marienplatzille ja siitä edelleen Karlsplatzille, jossa ihailin suurta suihkulähdettä. Se on rakennettu lähes kokonaan katutasoon, joten piti pitää huolta, ettei vahingossa kävellyt suoraan suihkulähteeseen. Se olisi tosin saattanut viilentää mukavasti. Karlsplatz on joukkoliikenteen solmukohta, josta pääsin näppärästi metrolla hotellilleni.

Seuraavana päivänä tutustuin Olympiaparkiin, joka puistona olikin vilpoisampi paikka viettää päivää. Illalla koin 80 000 muun ihmisen kanssa upean konsertin stadionilla. Aikamoinen kokemus! München jäi tällä kertaa vain pintaraapaisuksi, joten tieni vie varmasti sinne joskus uudestaan.

 

Juhlaillallinen Savoyssa

Tämä korona-aika on tehokkaasti erottanut jyvät akanoista siinä suhteessa, mikä itselle omassa elämässä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Yksi isosti viime aikoina ikävöimäni asia ovat ravintolat ja kahvilat. Vaikka olen jonkin verran käyttänyt take-awaytä, ei se voi koskaan korvata sitä ihanaa jännittävää tunnelmaa, kun istuu ravintolan pöytään ja odottaa uusia herkullisia ruokalajeja.

Ennen tätä koronahässäkkää toteutin pitkäaikaisen haaveeni, ja kävin illallisella legendaarisessa Savoyssa Etelä-Esplanadilla. Olisi hurjaa tietää, mitä kaikkea näissä pöydissä on vuosien varrella juteltu, esimerkiksi marsalkka Mannerheimin kantapöydässä. Meidän pöydässä hämmästeltiin sitä, miten elegantti, kaunis ja tasapainoinen ravintolan sisustus on edelleen näin 83 vuotta avajaisten jälkeen.

Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaa sisustusta on päivitetty ja kunnostettu tarkalla silmällä eikä varsinaisesta ravintolasalin ikääntymisestä näkynyt merkkejä. Vaikka en erityisesti fanita 50-luvun aaltomaista tyyliä, silmäni kyllä arvostaa harmoniaa ja johdonmukaisuutta, joka Savoyssa vallitsee.

20200323_181616

Meillä oli pöytä lasitetulla terassilla ja onnistuin nappaamaan kuvan ennen kuin muita seurueita saapui paikalle. Se on upea jatke arvokkuutta huokuvalle ravintolasalille. Oli hienoa katsella Helsingin kattojen yli Tuomiokirkolle ja muita keskustan merkkirakennuksia. Ajattelevaisesti pöydät oli myös katettu niin, että saimme molemmat nauttia näköalasta. Auringonlaskun eteneminen muutti maisemaa minuutti minuutilta.

Söimme seuralaiseni kanssa kolme ruokalajia sekä välijuustot. Annoimme asiantuntijoiden valita annoksiimme sopivat viinit ja siinä ei todellakaan tarvinnut pettyä. Pääsin jälleen kokemaan ilmiön, joka jaksaa maallikkoa aina hämmästyttää: taiten valittu viini ja ruoka erillään maistuvat vähän mitäänsanomattomalta, mutta yhdessä nostavat makunautinnon aivan eri tasolle. Taikuutta!

20200323_184113
Keittiön tervehdys: tryffelituulihatut herättämään ruokahalua

Postauksen alussa tulin maininneeksi, että nautin kulinaarisista yllätyksistä. Niitä meille tarjoiltiin erityisesti keittiön tervehdysten muodossa. Täytyy kyllä sanoa, että kaikki ruokalajit olivat herkullisempia kuin mitä osasin kuvitella. A la carte -lista on ravintolassa jo vaihtunut, joten en käy tässä kehumaan yksittäisiä ruokalajeja. Kuulostaa myös vähän hölmöltä sanoa, että KAIKKI oli tosi hyvää, mutta niin se vaan oli.

Tarjoilu oli ystävällistä ja sillä tavalla huikeaa, että vaikka oltiin huippuravintolassa, henkilökunta ei tehnyt siitä numeroa. Minulle tuli tervetullut olo, vaikka en ehkä osannut juuri prikulleen noudattaa etikettiä kaikissa tilanteissa. Se on minusta oikeasti taitavaa asiakaspalvelua. Palvelua voisi jopa kutsua sydämelliseksi, mitä ei ihan heti odottaisi kohtaavansa huippuravintolassa.

20200323_185113
Sienikeittoa ja talon leipiä sekä ”suomalainen taco”, keittiön tervehdys

Halpaahan tämä lysti ei tietysti ollut, mutta en ollut sitä odottanutkaan. Yhden hengen lasku viineineen ja muine juomineen oli päälle pari sataa. Se jäi viimeiseksi ravintolakokemuksekseni ennen koronakriisiä, ja näin jälkiviisaasti sen ansiosta käynti erityisesti kannatti. Savoyn ihanalla muistolla jaksan ravintolatta pidempään.

 

Jääkauden ja ihmisen kädenjälkiä Savossa (Varkaudessa ja Jäppilässä)

Kotimaan matkailu lienee tänä kesänä kova juttu muuallakin kuin tässä taloudessa. Löydät tästä postauksesta pari vinkkiä, jos matkasi suuntautuu Savoon Varkauden seudulle.

Alkuperäinen syy, miksi etsiydyin Varkauteen viime kesänä, oli Ehtan tehtaanmyymälä. Ehta by Dream Circus on suomalainen vaatevalmistaja, jolla on paitsi käytännöllisiä ja kestäviä vaatteita myös upeita kuoseja kankaissaan. Viime kesän vierailuni jälkeen vaatteiden jälleenmyyjien lista on kasvanut muun muassa Halosen myymälöillä, mutta tehtaanmyymälästä saattaa tehdä löytöjä kuten poistuvia tuotteita alennuksessa. Itse ostin lopulta neljä paitaa, joista olen tykännyt tosi paljon. Jos etsit päällesi jotain erilaista, kurkkaa Ehtan nettikauppaan!

20190612_144250

Ihan pelkästään Ehtaa varten en poikennut Varkaudessa. Kävimme samalla myös vohveleilla Torni-kahvilassa. Se on vanhaan vesitorniin perustettu näköalakahvila, josta on upeat maisemat Varkautta ympäröiville järville. Terassilla on puutarhatuoleja ja sohvia sekä kioski, josta saa monenlaista välipalaa. Kiva paikka!

Varkaudesta puolen tunnin ajomatkan päässä luoteeseen sijaitsee Jäppilän Kivikuru, jääkauden muotoilema pirunpelto. Se on vaikuttava nähtävyys ja sen ympäristössä voi tehdä pienen metsälenkin kivikkoisessa maastossa.

20190824_154155

Jos lähdet tieltä pois, varo nilkkojasi! Itse onnistuin sekä nyrjäyttämään nilkkani että rikkomaan puhelimeni lasin iskemällä sen kaatuessani kiveen. Kannattaa silti käydä kävelemässä metsässä, jotta saat käsityksen luonnonilmiön vaikuttavuudesta. Vuosituhannet ovat kasvattaneet sitkeitä puita kivikon lomaan ja ne kätkevät alleen suuren osan pirunpeltoa.

En ollut aiemmin nähnyt näin isoa pirunpeltoaluetta, joten en hämmästynyt lukiessani, että Kivikuru on Etelä-Suomen suurimpia. Alue on laaja ja sen toiselle laidalle on pystytetty esiintymislava ja katsomo. Akustiikka on varmasti Kivikurulla poikkeuksellisen hieno. Viereinen lampi on myös luonnontilassaan kaunis.

20190824_151942

Omat runolliset taitoni ovat aika olemattomat, joten lainaan tässä 100 Luontohelmeä -sivustoa:

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Lähde: http://100luontohelmea.fi/helmi/jappilan-kivikuru

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanha kansa tuumasi tästä paikasta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kivikurun massiivisuus kun hämmentää nykyihmistäkin. Ukonkivet, kaksi päällekäin olevaa painavaa kivenmurikkaa ovat ilmeisesti toimineet jonkinlaisena kirkkona, mikä on helppo uskoa. Aikamoinen voima on näitä kiviä aikoinaan liikutellut!

Resepti: Parsafrittata

Elämässä ei tällä hetkellä tapahdu kummoisia asioita, joista kirjoittaa. Vanhojen matkojen muisteleminenkaan ei houkuttele, kun mieli tekisi ihan minne tahansa täältä neljän seinän sisältä ja viiden kilometrin säteeltä. Oikeasti. Lähtisin vaikka Irkutskiin, jos sinne olisi mahdollista päästä turvallisesti.

Sosiaalisen eristäytymisen päiviä on takana lähes 75, joka on aivan hullu määrä. Ne ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää (ja tietysti myös ikävää), kun on ollut pakko pysähtyä olennaisen äärelle.

Yksi olennainen asia ihmisen elämässä on ravinnon saanti. Olen aina arvostanut työpaikkani monipuolista ja terveellistä lounasta, jota nyt ikävöin kovasti. Sen korvaaminen kotioloissa ei ole helppoa, mutta ravitsevia lounaita on ollut pakko keksiä.

Parsafrittata on yksi suosikkini. Ensinnäkin se on suhteellisen helppo ja nopea valmistaa.  Toiseksi se on terveellinen. Siinä on proteiineja ja kun sen höystää täysjyväviljasta valmistetulla leivällä myös hiilihydraattien saanti on turvattu. Kolmanneksi se on myös esteettisesti nätti ruoka.

20200506_110935

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kylmäsavulohta, joka sopii frittataan ihan hyvin. Itse vaihdoin toisella valmistuskerralla lohen ilmakuivattuun kinkkuun ja pidin siitä enemmän. Muokkasin muutenkin reseptiä yksinkertaisemmaksi ja testasin sitä myös puolikkaana – toimii. Tässä se teillekin:

Parsafrittata ilmakuivatulla kinkulla

8 kananmunaa
0,75 dl kermaa/maitoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
150 g ilmakuivattua kinkkua
250 g tuoretta vihreää parsaa
1 rkl öljyä
2-3 kevätsipulia

Riko munat isoon kulhoon ja lisää kerma/maito. Vatkaa sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla. Huuhtele parsat ja napsauta kuivuneet päät irti. Pilko parsanvarret. Kuumenna öljyä uuninkestävällä pannulla ja lisää parsanpalat. Paista minuutin ajan niin, että parsat pehmenevät aavistuksen. Siirrä parsat sivuun. Lisää hieman öljyä pannulle tai vaihtoehtoisesti vuoraa pannu leivinpaperilla ja kaada päälle munaseos.

Asettele parsapalat munaseoksen joukkoon. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuutin ajan tai kunnes frittatan pinta on juuri hyytynyt. Hienonna kevätsipulit ja ripottele frittatan päälle. Paloittele ilmakuivattu kinkku tai tee siitä ruusukkeita frittatan päälle.

Viikonloppuna olen herkutellut valkoisella kinkkupizzalla, jonka pizzataikina valmistuu jääkaapissa yön yli. Tämä on luottoreseptini: Glorian ruoka ja viini, valkoinen kinkkupizza. Kannattaa kokeilla!

 

Reippailua Sipoonkorvessa

Pääsin retkelle Sipoonkorpeen! Näin autottomalle ja vallitsevassa tilanteessa julkisen liikenteen käyttämistä välttävälle kaikki mahdollisuudet päästä viittä kilometriä kauemmaksi omasta reviiristä ovat suuria ilon aiheita. 😀

Kävimme äitini ja siskoni kanssa kiertämässä Kalkinpolttajan luontopolun, joka itsessään on 4,8 kilometriä pitkä. Koska ulkoilualueet ovat näinä päivinä kovin suosittuja, emme edes yrittäneet läheisimmälle parkkipaikalle Kalkkiuunintielle, vaan veimme suosiolla auton Tasakallion parkkipaikoille. Se teki reippailullemme lisämatkaa yhteensä 2,4 kilometriä. Se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin. Matka parkkipaikalta oli minusta tosi mukava ja varsinkin metsäosuus oli hauskaa juurakkoista polkua.

20200509_120201

En ole aikaisemmin käynyt Sipoonkorvessa kävelemässä ja nytkin autossa vielä arvoimme kannattaisiko mennä jonnekin muualle, kun luontopolku ei kierrä järveä. Vesi on niin kaunis ja rauhoittava elementti luonnossa. Kierrettyäni nyt tuon Kalkinpolttajan polun voin sanoa, etten itse jäänyt kaipaamaan vesinäkymää. Reitti nousee monessa kohtaa korkeille kallioille, joista näkee pitkälle horisonttiin.

Vaikka autoista päätellen väkeä oli paljon, luontopolulla ei ollut vaikeuksia pitää etäisyyttä ihmisiin. Ainoastaan laavulla oli useampi seurue samaan aikaan. Viereiset kalliot antoivat kuitenkin tilaa kaikille seurueille pitää evästaukoa etäällä muista.

20200509_121955

Maasto reitillä on todella vaihtelevaa. Kivikkoisia nousuja ja laskuja mahtuu reitin varrelle monta. Osa reitistä kuljetaan maalaistien laitaa, yksi pururadan kaltaista leveää käytävää, ja monessa kohdassa kävellään kallion päällä. Juurakkoisia polkuja piisaa mutta myös helppokulkuisia polkuja.

Pidin siitä, että maasto oli niin vaihtelevaa ja ajoittain haastavaa. Kiipesimme niin monet Metsähallituksen pystyttämät portaat, että sekosin laskuissa. Näin monipuolista maastopolkua en muista aikaisemmin kulkeneeni.

20200509_125810

Reitillä on yksi esteetön osuus: Jos saa auton Kalkkiuunintielle ja lähtee kävelemään reittiä myötäpäivää pohjoisen suuntaan, voi esimerkiksi rattaiden kanssa edetä laavulle asti. Jos muistan oikein, esteetön reitti jatkui siitä vielä vähän pidemmällekin, mutta jossain kohtaa maasto muuttui taas hankalammaksi ja vaati ketterämpää liikkumista.

Reitti oli ilahduttavan hyvin opastettu. Kun seurasi viittoja, ei polulta voinut eksyä. Meidän keskittyminen tosin herpaantui yhdessä kohtaa ja harhauduimme oikealta polulta, mutta huomasimme sen jo parinkymmenen metrin päässä.

Muutenkin luontopolusta on selvästi pidetty hyvin huolta (hyväkuntoiset portaat ja muut fasiliteetit sekä paljon valmiita puita tulentekopaikalla). Myös parkkipaikoilta, tuolta Tasakallionkin kauempana sijaitsevalta parkkikselta, oli hyvät opasteet reitille. Karttaa ei pahemmin tarvinnut vilkuilla, vaikka kivahan se oli olla olemassa kännykässä varalla.

20200509_153858

Vaikka kesä on vasta tuloillaan, näimme matkalla odottamattomia elonmerkkejä. Pikkuinen kyykäärme (oletettavasti viime vuoden vauvoja) jähmettyi varmaankin pelosta yhden polun laitamille, kun meitä edellä mennyt pariskunta koiran kanssa havaitsi sen. Mies nosti sen varovasti pitkällä kepillä ylös ja siirsi pois polulta. Siitä kyy sitten lähtikin luikertelemaan omiin bisneksiinsä.

Näimme myös vikkelän sisiliskon, joka kiiruhti polun yli. Uskomatonta ottaen huomioon kuinka paljon ihmisiä luontopolulla kierteli. Kuvittelisi, että ihmismassat olisivat karkottaneet kaiken liikkuvan piiloon. Valkovuokkomerien laidoilla näimme lisäksi iloksemme monia sinivuokkoja. Ihanaa, että ne eivät enää ole yhtä uhanalaisia ja harvinaisia kuin 30 vuotta sitten!

20200509_140035

Tämä Kalkinpolttajan polku oli todella mielenkiintoinen luontoreitti ja tulen varmasti käymään siellä uudestaankin. Suosittelen lämpimästi!

Koronapäiväkirjat vol. 3

Elämä täällä on asettunut uomiinsa. Vappupäivänä tuli täyteen 50. päivä omaehtoisessa karanteenissa. Se tuntuu käsittämättömältä määrältä. Päivät ovat alkaneet muistuttaa toisiaan siinä määrin, että varsin usein joudun aktiivisesti muistelemaan mikä päivä nyt onkaan menossa. Näin siitä huolimatta, että työpäivinä sentään erilaiset kokoukset rytmittävät aikaani ja periaatteessa tekevät päivistäni hyvinkin erilaisia. Silti kaikki on samanlaista.

20200422_122232

Teen lähes päivittäin kävelylenkkejä, joista en edelleenkään pidä, mutta niihinkin tottuu. Olen tässä 1,5 kuukauden aikana kävellyt niin paljon, että vanha ystäväni kantapääkipu (plantaarifaskiitti) on jälleen aktivoitunut. Toivottavasti se karkottuisi pienellä levolla ja ahkerilla venytyksillä. Tilanne ei liene vielä kovin paha.

Onneksi kotijumppa ei ole ikinä ollut näin helppoa: netti on täynnä ohjeita ja vinkkejä erilaisiin liikkeisiin. Esimerkiksi Instagramissa valmentaja Kanerva Ahonala esittelee mittavan kokoelman kuntoa vahvistavia liikkeitä. Iloa ja innostusta päiviini on myös tuonut Fredan hyvinvointikeskuksen Herbalife-yhteisö. Siinä on kyllä sellainen porukka että. Olen älyttömän iloinen, että olen löytänyt heidät elämääni.

En ole varmaan ikinä kiinnittänyt tällä intensiteetillä huomiota kevään etenemiseen luonnossa. Olen kiertänyt kotitaloni semiboheemia pihaa ja löytänyt sieltä ihan uusia, kummallisiakin, juttuja (nuorista kasvuvaiheen saniaisista tulee mieleen mangustit, merihevoset ja avaruusoliot). Olen tarkkaillut ikkunastani koivun lehtien puhkeamista ja kaivanut kännykän taskustani kuvatakseni tienreunan valkovuokkomerta (onko niitä aikaisempina vuosina ollut näin valtavasti?). Kirsikan- ja omenankukat eivät ole aikaisemmin olleet minun juttuni, mutta nyt tuijottelen niitäkin.

20200502_170544

Tekemisen puutetta en ole kokenut. Päinvastoin. Yhdessä vaiheessa jopa jännitin leikilläni loppuuko tämä ennen kuin olen saanut kaiken tehtävälistallani olleen tehtyä. Huomaan kovin monesta asiasta ajattelevani, että jos en NYT tässä maailmantilanteessa saa asiaa tehtyä, en sitten koskaan. Sen nojalla olen saanut tartuttua moneen keskeneräiseen ”parempia aikoja” odottaneeseen asiaan. Siis uhkaamalla itselleni, että rajoitustoimien päättyessä keskeneräinen asia heitetään pois ellei siinä ole tapahtunut edistystä.

Suursiivoukseni valmistui viime viikolla. On ihanaa, kun kaappeissa vapautui tilaa näin kesän kynnyksellä. Tai olisi, jos pääsisin kuljettamaan tilaa vapauttavat tavarat uusiin koteihinsa. No, kaikki aikanaan. Kaiken puuhan lomassa, ennen, välissä ja jälkeen, olen katsonut Frendit-sarjaa alusta saakka ja kikattanut ääneen sen vitseille. Kymmenen tuotantokautta silkkaa komediaa.

20200430_170523
Raparperiä tuloillaan

Nämä seitsemän viikkoa on aikahorisonttini ollut epätavallisen lyhyt. Olen miettinyt lähinnä kuluvaa ja seuraavaa viikkoa, kun sitä pidemmästä tulevaisuudesta on ollut niukasti tietoa. Nyt huomaan, että lähestyvä kesä ja loma ovat hiipineet mieleen. Kun ulkomaan reissut näyttävät epävarmoilta, kaikenlainen kotimaan matkailu on alkanut kiinnostaa, jos rajoituksia puretaan kesäksi. Vierailisiko tänä kesänä vaikka japanilaisessa majatalossa Pukkilassa tai kokeilisiko viikon verran asumista toisessa kaupungissa. Elämä jatkuu.