Kurvailemassa koiravaljakkosafarilla

Iloitsen siitä, että Helsinkiin on koittanut viimein niin kesäiset ilmat, että lumesta ei enää ole pelkoa. Nyt voi virkistynein silmin myös palata muutama kuukausi ajassa taaksepäin lumisiin Saariselän maisemiin, jossa kävin koiravaljakkosafarilla ystäväni A:n kanssa.

Varasimme retken Saariselän keskusvaraamon kautta. Ilmeisesti useampi yritys tekee näitä husky- ja koiravaljakkoretkiä lähialueella, sillä kaverini, joka varasi saman retken eri ajankohtaan päätyi eri huskytilalle. Sisällöltään ne ovat varmasti hyvin saman tyyppisiä.

Meidät haettiin Saariselältä pikkubussilla, joka vei meidät ja muut osanottajat huskytilalle. Siellä tarkistettiin ensimmäisenä kaikkien varusteet ja koiravaljakkoyritys lainasi lämpimämpiä ja vedenpitävämpiä asusteita niitä tarvitseville. Sitten koitti mielenkiintoinen peruskoulutus työkoirien ja valjakon käsittelystä.

Työkoiraksi kasvatetut eivät ole perinteisessä mielessä lemmikkejä ja sen täytyy näkyä myös ohjaksia pitävien käytöksessä. Siksi koiria ei saanut rapsutella ennen retkeä vaan vasta sen jälkeen. Meitä myös opastettiin miten kelkassa istutaan ja miten ohjaajan tulee auttaa ylämäissä työntämällä kelkkaa.

DSC09333

Onneksi koirat olivat niin hyvin koulutettuja, että he kyllä tiesivät mitä olivat tekemässä. Ohjatakaan ei liiemmin tarvinnut, sillä polkua reunusti korkea hanki. Sen sijaan valjakon pitäminen riittävän etäisyyden päässä seuraavasta valjakosta vaati hieman tarkkaavaisuutta. Jarrua joutui painamaan ja koirathan eivät millään olisi halunneet pysähtyä.

Safarin vetäjät seurasivat letkaa moottorikelkoilla sivusta ja pysäyttivät välillä letkan tarkistaakseen, että kaikilla on asiat kunnossa. Liikkeelle lähtö ensimmäisen pysähdyksen jälkeen ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Oletin, että kun nousen pois jarrun päältä, koirat ampaisevat eteenpäin. Näin ei käynytkään. Muutamien huolestuneiden ”missä on kaasu” -huudahdusten jälkeen sain koirat juoksuun vasta kun hoksasin tönäistä kelkkaa niin, että vetonaru höllentyi. Sitten sitä mentiinkin taas niin vauhdilla, että hyvä kun ehdin jalaksille hypätä!

Teimme yhteensä kymmenen kilometrin lenkin, jonka puolessa välissä vaihdoimme kelkassa istuneen ystäväni kanssa paikkoja ja hän pääsi kokeilemaan koiravaljakon ohjaamista. Retki oli kaikin puolin innostava ja jännittävä kokemus!

Kun saavuimme takaisin koiratilalle, saimme viimein silitellä ja kuvata koiria. Sen jälkeen joimme lämmintä mehua kodassa ja meille kerrottiin työkoirien kasvatuksesta ja tilan toimista. Lopuksi pääsimme vielä telmimään viisikuukautisten huskypentujen kanssa. Varsinaisia rasavillejä!

132912

Raaseporin linnassa

Omituisista ilmoista huolimatta tuntuu siltä, että kesä on ihan kulman takana. Kaikenlaisia lomasuunnitelmia on tullut laadittua ja olen muistellut myös viime kesän reissuja. Yksi niistä kohdistui Raaseporin linnaan, jossa olin pitkään halunnut käydä.

20160729_114347

Raaseporin linnan ensimmäiset kivet muurattiin 1300-luvulla. Silloin linna sijaitsi vielä saarella, mutta maankohoamisen ja joen surkastumisen johdosta linna sijaitsee nyt kuivalla maalla. Linna eli parhainta aikaansa 1400-luvulla, jolloin Ruotsista karkotettu kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonde vietti linnassa loistokasta hovielämää.

20160729_114544

Linna kuitenkin hylättiin 1500-luvulla, sillä sen merkitys väheni Helsingin perustamisen jälkeen. Siitä syystä ja useista restaurointiyrityksistä huolimatta linna on raunioitunut pahasti. Kooltaan se on pienempi kuin hyvin säilyneet Turun linna ja Olavinlinna. Se ei myöskään ole yhtä sokkeloinen vaan aika selkeä kokonaisuus.

20160729_114922
Ylimmästä kerroksesta oli hienot näkymät

Linnan sokkeloita pääsee tutkimaan aika vapaasti, mutta mikään esteetön kohde linna ei ole. Rappuset ovat paikoitellen hyvinkin jyrkkiä ja korkeita ja askeleitaan sai varoa myös linnan sisäpihalla. Monet osuudet linnasta olivat sortuneet kokonaan.

Tutkittavaa silti riitti ja seikkailijoille linna on varmasti jännittävä paikka. Alueella on lisäksi kahvila ja viime kesänä myös kesäteatteri. Linnalle on pieni kävelymatka parkkipaikalta ja hiekkatien varrella laidunsi lampaita. Näimme myös pikkuruisia sammakoita loikkimassa tien yli!

Valkoinen pizza

Maistoin muutama vuosi sitten ystävän luona ensimmäistä kertaa valkoista pizzaa, jonka täytteenä ei ollutkaan tomaattikastiketta vaan ranskankermaa. Ihastuin välittömästi.

Olen siitä harvinainen tyyppi, että pizza tomaattikastikkeella ei ole oikein ikinä maistunut minulle. Toki syön jos sitä tarjotaan ja ehkä kerran vuodessa pizzaa tekee mielikin, mutta mitään erityisiä intohimoja minulla ei sitä kohtaan ole. Sen sijaan tätä valkoista pizzaa voisin syödä vaikka joka viikko!

Jos et ole jo maistanut valkoista pizzaa, suosittelen kokeilemaan. Tällä Glorian Ruoka ja Viinin helpolla reseptillä syntyy maukas pizza. Taikinasta tulee erityisen hyvä, jos maltat tehdä sen edellisenä iltana jääkaappiin kohoamaan.

20170512_194226

Sarjavinkki historiallisen draaman ystäville

Yle Teemalla alkoi jokin aika sitten historiallinen draamasarja Medicit, Firenzen valtiaat. Siinä seurataan rikkaan pankkiirisuvun vaiheita Italiassa keskiajan levottomuuksien keskellä.  Sarja perustuu todellisiin tapahtumiin, joskin ottaa joitakin juonellisia vapauksia.

Olen nyt katsonut muutaman osan enkä voi muuta kuin suositella sitä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ei ollenkaan kuivaa historian kertausta vaan tarina on juonellisesti mielenkiintoinen ja kuvattu todella hyvin. Kuvauksissa on pyritty käyttämään alkuperäisiä paikkoja Firenzessä ja Toscanassa ja nykytekniikalla myös studiossa tehdyistä filmauksista on saatu todella autenttisen oloisia.

Sarja on kahdeksanosainen ja englanninkielinen. Ensimmäinen osa on katsottavissa Yle Areenassa täällä vielä muutaman viikon ajan. Sitten vaan Firenzen matkasta haaveilemaan…

17-7756458c689ae279eb
Contessina (Annabel Scholey) ja Cosimo (Richard Madden), kuvan lähde: yle.fi

Vatsa täyteen georgialaista ruokaa

Tunnustan. En tiedä juuri mitään Georgiasta. Kaikki vähäiset tietoni perustuvat Renny Harlinin elokuvaan Viiden päivän sota, joka kertoo vuonna 2008 Venäjän ja Georgian välillä käydystä sodasta. Elokuvassa Andy Garcia esittää Georgian presidenttiä. Ei ehkä ihan totuudenmukaista. Siinä kaikki.

Vähän aikaa sitten bongasin jostain lehdestä artikkelin, jossa joku (olisiko ollut Ville Haapasalo?) kertoi georgialaisesta ruoasta. Artikkelin tietoboksissa kerrottiin, että Helsingissä on peräti kolme georgialaisen ruoan ravintolaa. En jaksanut perehtyä artikkeliin sen tarkemmin, joten mieleen ei jäänyt minkälaista ruokaa georgiassa syödään. Tykkään kuitenkin maistella erilaisten ruokakulttuurien tuotoksia, joten kirjoitin ylös ravintoloiden tiedot.

Mahdollisuus kokeilla georgialaista ruokaa tuli yllättäen pääsiäisenä, kun olimme J:n kanssa kalliolaisessa tapettikaupassa tutkimassa erilaisia tapettimalleja. Viivyimme kaupassa pari tuntia ja sen jälkeen nälkä kurni vatsaa. Muistin, että yksi ravintoloista on Sörnäisten kurvissa, jonne kipitimme kylmässä pääsiäistuulessa.

Georgian Housessa oli lämmin ja vilkas tunnelma. Saimme kuitenkin pöydän ja ruokalistat eteemme. Emme oikein tienneet mitä tilata, joten valitsimme pääsiäiserikoisuuden georgialaisen juustopaistoksen ja georgialaiset leivät.  J otti leipänsä juustolla ja minä juustolla ja kananmunalla.

20170415_143329

Leivät olivat valtavat! Ja törkeän herkulliset! Juustossa ei oltu säästelty ja kaikki oli pehmeää ja maukasta. Tulimme näistä niin täyteen, että jälkiruoalle ei jäänyt tilaa. Iso suositus! Kannattaa tutustua georgialaiseen ruokaan.

5 elämystä Inarissa

Kävin maaliskuussa saksalaisen ystäväni kanssa Lapissa. Yövyimme muutaman yön Inarin kirkonkylällä ja ohjelmassa oli hienoja elämyksiä.

Kävimme myöhään illalla revontulisafarilla moottorikelkalla. Olimme varanneet safarin Visit Inarilta, joka hoiti homman hienosti. Jokaisessa kelkassa oli kaksi ihmistä ja yhteensä meitä taisi olla viisi kelkallista. Saimme tuulen- ja vedenpitävät varusteet sekä kypärät omien talvivaatteidemme päälle toimistolta ja sitten suuntasimme Inarijärven jäälle, jossa saimme koulutuksen kelkan ajamiseen.

Näiden kelkkojen ajaminen ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa, varsinkaan järven jäällä, jossa ei voinut törmätä oikein mihinkään muuhun kuin edellä ajavaan. Siksi turvavälin pitäminen oli tärkeää. Moottorikelkkailu oli hauskaa! A ajoi menomatkan ja minä paluumatkan. Välissä kävimme kodalla juomassa kuumia juotavia ja paistamassa makkaraa. Pilvisestä säästä huolimatta onnistuimme myös näkemään hetken aikaa hienoja revontulia.

220321

Yhtenä aamuna kävimme tutustumassa saamelaismuseo Siidaan, joka on aivan Inarin kirkonkylällä. Hieno museo, josta löytyy lisätietoa täältä. Olin käynyt siellä vuosia sitten ja todennut, että museo on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos liikkuu lähistöllä. Upean visuaalinen ja mielenkiintoinen näyttely esittelee ja konkretisoi elämää Lapissa.

130059

Todellinen elämys oli myös illallinen hotelli Kultahovin ravintola Aanaarissa. Niin mielenkiintoisia ja herkullisia makuja ei ihan joka ravintolasta löydä! Ruokailun aikana keskustelumme sisälsi lähinnä lauseita kuten this is so delicious ja this is absolutely perfect. Kaikki tuli syötyä viimeistä murua myöten.

Vasemmalla hiillostettua Inarin siikaa, väinönputkikastiketta, porkkanapyrettä ja sitruunailmaa. Oikealla kevyesti savustettua poron sydäntä, marinoituja juureksia, katajanmarjaa, piparjuurijugurttia ja naavaa.

DSC09361
Näkymä hotelli Kultahovilta

Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin kokeillut lumikenkäilyä, joten kyselimme hotellimme henkilökunnalta vinkkiä onko lähistöllä toimija, jolta voisi vuokrata lumikenkiä. Sellainen löytyi 10 kilometriä Inarin kirkonkylästä nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokasta.

Heillä oli myös muutaman kilometrin lumikenkäilyreitti, jota lähdimme kulkemaan. Pian totesimme, että lumikenkäily umpihangessa on aikamoista urheilua. Itselläni oli hiukan vaikeuksia pysyä pystyssä, joten pyllähdin pehmeään lumeen muutaman kerran kun yritin peruuttaa enkä muistanut, että lumikenkien kanssa se on vähän vaikeampaa. Monella tapaa lumikenkäily muistutti hiihtämistä. Ulkoilu Lapin luonnossa, hiljaisuus ja raikas ilma, olivat meille molemmille mieleisiä, vaikka hikihän siinä tuli.

Onneksi reippailun jälkeen meitä odotti sauna ja avanto. Olimme varanneet Vasatokan saunan, jossa oli hyvät löylyt. Sauna ja suihkutilat olivat oikein kivat ja siistit, vaikuttivat aika vastaremontoiduilta. Meitä ilahdutti se, että Vasatokassa oli myös avanto tarjolla aivan saunan vieressä. Mahtavaa! Itse käyn avannossa Helsingissä silloin tällöin ja saksalainen ystävänikin oli käynyt avannossa ainakin kerran – riittävästi ihastuakseen konseptiin.

Pulahdimme järveen kolme kertaa ja saunoimme aina välissä. Täydellisen rentoutuneina kiitimme Vasatokkaa vieraanvaraisuudesta ja palasimme Inariin.

Helppo kasvislasagne ja herkullinen kirsikkapiirakka

Viisi ystävääni saapui illallisvieraakseni viime viikolla. En nykyään ihan hirveästi kokkaile, joten halusin valita jonkin tutun ja takuuvarmasti hyvän reseptin. Sellainen on tämä sovellettu kasvislasagne.

Kasvislasagne
lasagnelevyjä
munakoiso
suolaa munakoison itkettämiseen
kesäkurpitsa
rasvaa munakoison ja kesäkurpitsan paistamiseen
500 g pastakastiketta, esim. tomaatti-basilika
2,5 dl Creme Bonjour Cuisine sipulisekoitusta
basilikaa
yrttimaustetta
juustoraastetta

Viipaloin kesäkurpitsa ja munakoiso. Itketä munakoisoviipaleita asettamalla ne leivinpaperin päälle ja ripottelemalla päälle suolaa. Anna viipaleiden olla 10-20 minuuttia. Pyyhi lopuksi talouspaperilla suola ja vesi pois. Paista kesäkurpitsan ja munakoison viipaleita paistinpannulla, jotta ne pehmenevät ja saavat väriä. Siirrä viipaleet syrjään. Kuumenna paistinpannulla pastakastike ja sekoita siihen sekaan Creme Bonjour -kastike. Laita tilkka kastiketta lasagnevuoan pohjalle ja sen jälkeen peitä pohja lasagnelevyillä. Peitä levyt isolla kauhallisella kastiketta ja lado päälle kasvisviipaleita. Ripottele viipaleiden päälle yrttimaustetta ja tuoretta tai kuivattua basilikaa. Lado päälle uusi kerros lasagnelevyjä ja toista tätä kunnes vuoka on täynnä. Omaan vuokaani taisi mahtua neljä kerrosta. Kaada loppu kastike päällimmäisen kerroksen lasagnelevyjen päälle ja ripottele juustoraastetta maun mukaan. Paista 200 asteisessa uunissa 35 minuuttia.

Jälkiruoaksi uskaltauduin kokeilemaan uutta reseptiä, jota varten olin viime kesällä pakastanut kirsikoita poistettuani niistä ensin kivet. Jostain syystä kirsikkareseptejä tekee mieli kokeilla aina silloin kun kirsikoita ei ole kaupasta saatavilla. Viime kesänä ymmärsin viimein valmistautua siihen.

Kirsikkapiirakasta tuli todella hyvää, ehkä parasta maistamaani kirsikkapiirakkaa. K-ruoan oivallinen resepti löytyy täältä. Oikaisin sen verran, etten tehnyt pohjaa itse vaan käytin pakastemuropohjaa. Maukasta tuli!

214313