Opastetulla teekävelyllä Helsingissä

Meneillään on lempivuodenaikani. Syksyyn liittyy tässä vaiheessa niin paljon ihania asioita, että en anna marraskuun vesisateiden vielä lannistaa. Ilmojen viileneminen sai minut viime viikolla kaivamaan esille paksumman untuvapeiton sekä villakangastakin. Sarastusvalo on ollut käytössä jo pari viikkoa helpottamassa aamuheräämisiä.

Iltojen pimentyminen taas on lisännyt teen kulutustani. Joka ilta vedenkeitin porisee kotonani useampaan kertaan. Sopivaan saumaan siis sattui Helsinki Teawalk -kiertokävely. Se on tapahtuma, joka järjestetään kerran kuussa ja siinä tutustutaan neljään erilaiseen teehuoneeseen. Kierros huipentuu Salutorgetin iltapäiväteelle.

Olen aiemmin vähän vierastanut teetapahtumia, koska monet teefanit suhtautuvat teehen aika puritaanisesti suosien laadukkaita maustamattomia vihreitä teitä, jotka taas eivät ole omaan makuuni. Juon itse maustettuja mustia teitä, joita joku saattaisi pitää teekulttuurin häväistyksenä. Olen iloinen, että tulin menneeksi tälle teekävelylle, koska kuulin, että Teenystävät ry:ssä suhtaudutaan suvaitsevaisesti kaikkiin teen juojiin eikä alemmuuskomplekseihin ole tarvetta. Opin myös, että mustat teet ovat nousussa jopa Kiinassa. Mielenkiintoista!

Ensimmäinen kohteemme kävelyllä oli Demmers, vanha itävaltalainen teehuone Annankadun eteläpäässä. Siellä saimme matcha-inkivääri-jääteeshotit sekä maistiaisia uusimmista teelaaduista sekä liikkeen muista herkuista.

20191005_120249

Oli hauska kuulla, miten omistaja oli päätynyt teehuoneen perustajaksi ja miten Demmers valikoitui kumppaniksi. Lopuksi oli hetki aikaa tehdä ostoksia ja päädyin rikastuttamaan teekannukokoelmaani uudella yksilöllä. Olin miettinyt kyllä, että voisin hankkia valurautaisen pannun, mutta en arvannut, että ostan sen jo ensimmäisestä paikasta. Mutta kun oikea tulee vastaan, ei kannata jäädä jumittamaan.

Seuraavaksi siirryimme Annankatua pitkin TeeMaahan. Jos Demmers oli eurooppalainen teehuone, tämä oli selvästi aasialainen. Pääsimme seuraamaan erilaisia haudutusmenetelmiä ja testaamaan haudutuksen vaikutusta makuun. Vierailu oli mielenkiintoinen ja sen innoittamana perehdyin kotona lisää gongfu-haudutusmenetelmään.

20191005_133222
Mika Hannola, TeeMaa

Annankadulta vaihdoimme Fredalle, jossa sijaitsee oma suosikkini, The Ounce. Kyseessä on pietarilainen teehuoneketju, jonka liikkeissä on ainutlaatuinen tunnelma. Sisään astuessa astuu samalla vuosisadan tai pari ajassa taaksepäin. Sydämen syke laskee kuin itsestään ja käynkin täällä toisinaan juomassa rauhoittavan teekupposen. Minusta Ouncen teesekoitukset ovat poikkeuksellisia, mutta saatan olla arviossani puolueellinen.

20191005_135019

Neljännessä teehuoneessa, Old Tea Shopissa Vilhonkadulla, keskustelu siirtyi ekologisuuteen. Liike on erikoistunut luomuteehen ja liikkeen omistaja kertoi meille esimerkiksi pyrkimyksestään muovittomuuteen samalla kun maistelimme japanilaista hojicha-teetä. Matcha oli toinen puheenaiheemme. Oli kiva tutustua tähän vasta vuoden vanhaan teepuotiin.

20191005_144836

Runsaan kolmen tunnin jälkeen kierroksemme päättyi Espalle Salutorgetiin, jossa meille tarjoiltiin iltapäivätee. Herkutellessamme juttelimme seurueemme kanssa teemieltymyksistämme ja kyselimme oppaaltamme Teenystävät ry:n toiminnasta. Jaoimme kokemuksia hyvistä teepaikoista ympäri Suomen.

20191005_161144

Meillä oli hurjan ihana iltapäivä. Kierroksen porukka oli mukavaa, ja yhdistihän meitä rakkaus teehen. Paljon hyviä keskusteluja tuli käytyä ja mainiota oli tutustua teepuoteihin. Kiittelimme runsaasti kierroksen järjestäjää.

Näitä vastaavia Teawalk-tapahtumia järjestetään 6.6.2020 asti kerran kuussa. Kesto oli vajaa 5 tuntia ja hinta 50 euroa. Kokonaisuuteen nähden hinta oli minusta tosi edullinen. Suosittelen kierrosta lämpimästi ihan kaikille teenjuojille tyylistä ja mieltymyksistä riippumatta!

Mainokset

Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.

Pieni pala Ranskaa Suomessa

Kävin viime perjantaina Bulevardilla huikeassa uudessa kahvilassa, Chez Janetissa. Et ehkä vielä ole kuullut siitä, sillä kahvila on hyvin tuore ja se perustettiin kesän kynnyksellä. Uskon, että sana Chez Janetista tulee kuitenkin pian kiirimään, koska tällaista kahvilaa ei ole toista Suomessa.

20190920_172214

Kahvila on pieni viiden pöydän putiikki, jonne astuessa hämmästyy. Yksityiskohtia on valtavasti ja kirkkaisiin valoihin, peileihin ja väreihin vie hetken tottua. Iloinen tarjoilija huikkaa sydämellisen tervehdyksen ja on varmasti jo joutunut tottumaan ovesta tupsahtaviin pöllämystyneisiin ensikertalaisiin.

Vitriinissä on upeita leivoksia, jotka ovat Laduréelta, ranskalaiselta luksustuotemerkiltä. Ne valmistetaan Ranskassa ja koristellaan perillä kahvilassa. Macaron-leivokset ovat toiselta ranskalaiselta luksustuottajalta Maxim’silta. Hinnoittelultaan Chez Janet ei ole kahviloiden halvimmasta päästä, mutta on mielestäni ihan kohtuuhintainen kun ottaa huomioon laadukkaat tuotteet ja yksityiskohtien viimeistelyt. Kahvilassa kaikki on kaunista ja harkittua. Esteetikko arvostaa!

20190920_171956

Moni kohtaa tiskillä valinnan vaikeuden. Minua helpotti se, että sovimme seuralaiseni kanssa leivosten jakamisesta. Näin saimme maistaa kahta herkullista leivosta yhden asemesta. Mutta leivosvalinnan jälkeen koitti toinen valinnan vaikeus, kun tuoksuttelimme läpi koko teevalikoiman.

Myös teet ovat Laduréelta ja hieman erilaisia kuin mihin itse olen tottunut. Ranskassa, parfyymien luvatussa maassa, teen tuoksu on nimittäin hyvin merkityksellinen asia, ja totesin teelaatujen tuoksujen olevan paljon voimakkaampia kuin itse makujen. Hämmästelin tätä, kun maistelimme toistemme teet ristiin.

20190920_173200

Meillä kävi hyvä tuuri, sillä satuimme olemaan kahvilassa samaan aikaan sen omistajan kanssa. Hän on elegantti businesslady, joka taikoo upeita viimeistelyjä kahvilan kakkuihin ja leivoksiin. Jututimme häntä ja kuulimme, että kahvila on saanut nimensä hänen äitinsä mukaan. Leipominen oli heidän yhteinen intohimonsa. Toivon menestystä tälle uniikille kahvilalle.

Käyntini Chez Janetissa oli lumoava. Oli mahtava työviikon jälkeen upota aivan toiseen maailmaan ja jutella tarjoilijattaren ja omistajan kanssa. Hienoja tyyppejä molemmat! Kun astuimme ulos kahvilasta, olin pyörällä päästäni. Arjen huolet olivat kaikonneet mielestäni ja pääsin aloittamaan viikolopun virkistyneenä.

 

Luontoretkireittejä Savon sydämessä

Pieksämäen seudulle on viime vuosina avattu huikea metsäretkireitistö. Niin hyvä, että sinne sietää tulla vähän kauempaakin. Vedenjakajareitistöksi nimetyt polut ovat hyvin merkittyjä ja maisemat sopivan vaihtelevia, jotta retkeilijä ei tympiinny. Seudulla on paljon suota, mutta mäntymetsät ja lehtimetsäiset järvimaisemat tulevat reiteillä myös tutuiksi. Reiteistä on hyvät kuvaukset tuolla verkkosivuilla, mikä auttaa todella paljon retkien suunnittelussa.

20190613_154205

On erinomaista, että Pieksämäen kunta on panostanut laajaan reitistöön, josta kuntalaiset ja matkailijatkin voivat nauttia. Suomen luonto on upeaa, mutta harvalla on osaamista tai halua mennä rämpimään metsään kompassin kanssa ja vieläpä tietämättä onko siellä asutusta tai mökkiläisiä. Tällainen reitistö varmasti motivoi ihmisiä liikkumaan enemmän luonnossa ja poikkeamaan myös tututuilta lenkkireiteiltä.

20190613_160223

Vedenjakajareitistöllä reittejä on monia ja ne ovat eri pituisia. Se on mainiota, sillä aina ei ehdi tehdä 10 kilometrin vaellusta vaan haluaa vaan poiketa muutaman kilometrin lenkillä. Toisaalta pitkät reitit antavat viikonloppureissumahdollisuuden myös niille retkeilijöille, jotka haluavat tulla pariksi päiväksi vaeltamaan, mutta yöpyä mukavammin sisätiloissa. Tuolta reitistön verkkosaitilta voi lukea tarkemmin yöpymismahdollisuuksista seudulla.

Reittien alkupisteillä on hyvät parkkipaikat ja iso kartta, josta voi vielä tsekata oman reitin tuntomerkit. Itse nappasin reitistä kuvan ennen kävelylle lähtöä, jotta matkalla olisi vielä helppo tarkistaa, missä kohdin ollaan menossa. Kartta löytyy myös sähköisesti Vedenjakajareitistön sivuilta. Reittien varsilla on toiletteja sekä tulentekopaikkoja ja pöytiä, joissa on mukava pitää evästaukoa.

20190613_150418

Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa kiertämässä Kukkarojärven kierroksen. Se on kuutisen kilometriä pitkä reitti, joka noudattelee useamman eri järven rantaa. Sen varrelle on ripoteltu runotauluja ja ajatuksia metsästä.

Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi,
noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhkeille,
tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville,
katajat karuille maille, tammet virran vieremille.
– Elias Lönnrot: Kalevala –

Oli sattumalta kesäkuun puoliväli ja käynnissä suopursujen kukinta. Valkoiset kukat täyttivät varvikot enkä ollut aikaisemmin nähnyt vastaavaa. Vuodenajasta riippuen reitti näyttää tietysti erilaiselta. Tällä hetkellä varvikko on varmasti ruskan värittämää.

20190613_155106

Kukkarojärven kierroksen varrelle mahtuu niin pitkospuita kuin leveää kävelytietäkin, mutta pääasiassa se on yhden ihmisen mentävää polkua. Vaihteleva maasto on mielenkiintoinen ja järvien rantoja pitkin on ihana kävellä. Minkäköhän reitin sitä valitsisi ensi kesäksi?

Viikonloppu Iniössä

Maakrapu täällä hei! Vierastan merta, joten Turun saaristo on jäänyt minulle vieraaksi. Rengasreitin olen kyllä ajanut ja joillain saarilla vieraillut, mutta nimet menevät päässäni iloisesti sekaisin. Tästä kesästä lähtien tulen kuitenkin muistamaan Iniön, jonka pääsaarella vietin hauskan viikonlopun.

20190720_143646

Sain hyvän tekosyyn vierailulle, kun ystäväni lähti sinne kesätöihin. Hän puhui saaresta niin elävästi ja hauskasti, että halusin kokea sen itsekin. Niinpä suunnittelin Iniön viikonlopun toukokuussa, ja kun koitti sovittu heinäkuun viikonloppu, nousin Turussa toisen ystäväni kyytiin ja hurautimme ensimmäiselle lossille. Lossien aikataulut kannattaa varmistaa etukäteen, jottei tule yllätyksiä, sillä aikatauluissa saattaa olla kolmenkin tunnin aukkoja. Lossista ei siis kannata myöhästyä.

Kahden lossimatkan jälkeen saavuimme Iniön pääsaarelle. Lossirannasta kilometri pari ajettuamme näimme upean näyn: Iniön vanhan kirkon. Se on nimetty prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan vuonna 1801. Myös sen pieni hautausmaa oli mielenkiintoinen katsaus saarelaisten elämään viime vuosisadoilta tähän päivään saakka.

20190720_124442

Pääsaaren ruokatarjonta yllätti minut positiivisesti. Cafe Leonellan ruoat olivat tosi hyviä ja ihana Cafe Gamla Banken tarjosi maukasta jälkiruokaa. Gamla Bankenissa oli myös söpö sisustuspuoti, josta löysin kauan etsimääni Saaren Taika -teepuusaippuaa. Saarelta olisi löytynyt myös muun muassa thai-ravintola, jota emme kerenneet kokeilla lyhyen viikonlopun aikana.

20190720_135147
Cafe Leonellan ihana kesäinen kala-annos

Vierasvenesatamissa oli hauska käyskennellä ja katsella ympärilleen. Myös pieniä putiikkeja löytyi pienen torin laidalta sekä ITE-taidetta ja kirpputori cafe Leonellan läheltä.

Minusta pääsaaren merkittävin nähtävyys kuitenkin on Norrbyn luontopolku. Jos käyt Iniössä, älä missaa tätä! Polku on 2,5 kilometriä pitkä suuntaansa ja se johtaa Iniön korkeimmalle kohdalle (40 metriä merenpinnasta).

20190721_111626

Tuohon matkaan mahtuu ällistyttävän erinäköisiä maisemia mänty- ja kuusimetsästä pusikkoon ja pitkospuihin. Sen varrelle on myös pystytetty mainioita luontotauluja, joiden avulla voi esimerkiksi opetella sammalia ja jäkäliä.

Polku päättyy Kasbergin kalliolle, josta on upeat näkymät merelle. Kalliolle on rakennettu pieni näköalatorni, jonka avulla näkee myös viereisen metsän yli. Paikka on mykistävä.

20190721_110315

Tänä päivänä lähinnä kaunis Kasberg on entisaikaan ollut toisella tavalla tärkeä iniöläisille. Kautta aikojen siellä on sytytetty merkkitulia viestiksi silloisille asukkaille suojautua vihollisilta. Näillä saarilla on ollut todistettavasti asutusta ainakin tuhat vuotta. Tuolloin vedenpinta oli vielä 7 metriä korkeammalla. Tiedetään, että keskiajalla Kasbergin ohi kulki laivaväylä tärkeälle Taivassalon kauppapaikalle.20190721_105247

Illalla istuimme pitkään Cafe Leonellan terassilla kuuntelemassa hienoa kitaristia Tomi Paldaniusta. Yövyimme Villa Högbossa, jossa nukuimme sikeästi kuin lapset suloisessa kammarissa.

Kyllä kelpasi näissä maisemissa viettää mukava viikonloppu ystävien kanssa!

 

Kesäretki Seilin saarelle

Turun saaristossa on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin ensin spitaalisia ja sitten mieleltään sairastuneita. Nykyään saari on pelkästään tutkimus- ja virkistyskäytössä, mutta sen historia kiehtoo monia, minua mukaanluettuna.

20190719_123335

Katja Kallio on kirjoittanut todelliseen henkilöön pohjautuvan puolifiktiivisen romaanin Yön kantaja Seilin saaresta ja Jenni Vartiainen on nimennyt kokonaisen musiikkialbumin sen mukaan. Vartiainen on kommentoinut nimen symboloivan ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.

Voin hyvin samaistua tähän vertauskuvaan. Kun vierailin Seilin saarella kesällä auringon kimmeltäessä meren pinnalla ja kauniin vehreyden levittyessä ympärilleni, mielessä kävi naiivi ajatus siitä, ettei olisi kovin kamalaa tulla karkotetuksi sinne loppuelämäksi. Itse asiassa talven arjen pyöritys vielä muistissa se kuulosti aika mukavalta kohtalolta.

20190719_115816

Vakavasti ottaen arki Seilille karkotettujen keskuudessa oli toki jotain aivan muuta kuin meren aaltojen liplatusta. Historiankirjat kertovat ankarista talvista, hoitajien suorittamista pahoinpitelyistä, köyhyydestä ja raadannasta. Toivottomuus oli varmasti vaikeaa. Kerran saarelle joutuneella ei nimittäin ollut mitään asiaa sieltä pois.

Spitaalipotilaat eristettiin, jotta (nykypäivänä helposti antibiooteilla hoidettavissa oleva) sairaus ei leviäisi ja myöhemmin mielisairaat ja irtolaiset haluttiin pois ”kunnon kansalaisten” silmistä. Tosiaan, myös pysyvän asuinpaikan puutteesta eli irtolaisuudesta saattoi joutua Seilille. Samoin hysteriasta, joka ei ollut mikään oikea vaiva, vaan miesten keksimä keino päästä eroon epätoivotuista vaimoistaan.

20190719_152053
Tutkimus- ja ravintolakäytössä oleva päärakennus

Vanhimmat merkit ihmisistä Seilillä ovat parin vuosituhannen takaa. Viime kesinä on botaniikan ja arkeologian keinoin tutkittu minkälaista elämä saarella oli tuhat vuotta sitten. Seili mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1541 ja kun vajaa satavuotta myöhemmin Itämerellä puhkesi spitaaliepidemia, silloinen Ruotsin kuningas perusti Nauvon saaristoon Seilin saarelle spitaalisairaalan.

Saarella spitaalia sairastavat olivat eristettyjä tietylle niemelle. Silloiset hoitokeinot olivat tehottomia, joten sairastuneet eivät saaneet käytännön apua, ehkä jotain helpotusta kuitenkin. Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaiden hoito saarella aloitettiin vuonna 1840 ja ensimmäisinä vuosikymmeninä saarelle tuotiin myös miehiä. Vuodesta 1889 Seili toimi vain naispuolisten potilaiden kotina kunnes mielisairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962. Vuodesta 1964 entisen sairaalan tiloissa on toiminut Turun saaristomeren tutkimuslaitos.

20190719_134255
Seilin kirkko

Saarella ei ole erityistä museota värikkäästä historiasta, mutta saaren halkovan tien varteen on pystytetty opastauluja. Jos vierailee saarella, kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle. Kierroksella kuulee monipuolisesti saaren elämästä. Saarella sijaitsevan vanhan kirkon sisäänpääsymaksu kuuluu opastetun kierroksen hintaan ja vanha hautausmaa kirkon takana kannattaa myös käydä katsomassa.

Yksi potilaan huone on entisöity sellaiseen kuntoon kuin se mielisairaalan aikaan oli. Silloin ajateltiin geometristen kuvioiden rauhoittavan levotonta mieltä ja, siitä syystä seinille oli maalattu ruskean sävyisiä neliöitä.

20190719_151830

Seilin saari on erityinen paikka, sillä siellä kasvaa Seilin ulkopuolella erittäin harvinaista peltomaitikkaa. Se on lilahtava kukka, joka ei menesty ilman muita lajeja eli on puoliloislaji. Se on löytänyt kotinsa Seililtä, jossa se saa rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Seilin maisemaa ja kukkapeltoja hoitaa huolellisesti kolmisenkymmentä tukevaa lehmää. Niillä on tärkeä tehtävä pitää saaren kasvustosta huolta. Ilman lehmiä saari nimittäin metsittyisi nopeasti. Muutama sata vuotta sitten saari oli paljon avarampi! Nyt lehmät huolehtivat perinnemaiseman ylläpidosta.

20190719_153330

Lisätietoja Seilin retken suunnitteluun (esim. lautta-aikataulut) löytyy täältä. Itse nousin lauttaan aamupäivällä Turusta, osallistuin kiertokävelylle Seilillä, kävin saaren ravintolassa lounaalla ja palasin takaisin Turkuun iltapäivän lautalla. Oikein sopiva kesäretkipäivä!

 

Kaksi uutta kahvilaa ja yksi vanha kirja

Helsinkiin on avattu kaksi kivaa uutta kahvilaa!

Viihtyisä viinikahvila Pausa sijaitsee Pitäjänmäessä ja tarjoilee viinin ja kahvin lisäksi paljon kaikkea muutakin. Siitä tulee mieleen kaupunkilaisten yhteinen olohuone, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Me pidimme Pausassa lukupiirin tapaamisen ja sitä varten olimme varanneet rauhallisen kabinetin. Suuren pirttipöydän ääreen mahduimme hyvin herkuttelemaan ja juttelemaan sen kertaisesta kirjastamme.

20190807_170530

Hiukan eri tyyppinen kahvila on Mannerheimintielle raitiovaunuhallin kohdalla Cafe Honey Cake. Tarjolla on paitsi kevyttä lounasta ja suolaisia leipiä, myös kakkuja ja leivoksia. Heidän nimikkokakkunsa hunajakakku oli ihanan lempeän makeaa. Ja tee oli hyvää! Pieneen kahvilaan on hauska poiketa hetkeksi rauhaan vilkkaalta Mannerheimintieltä.

20190820_164754

Sain muuten juuri luettua Sally Salmisen Katriina-kirjan, joka kertoo saaristolaiselämästä viime vuosisadan alussa. Kirja on huikea tarina köyhän naisen elämästä Ahvenanmaalla käsittäen koko elämän kaaren. Mielenkiintoisinta on se, että kirja on kirjoitettu jo 30-luvulla, jolloin se oli kansainvälinen menestys. Kirjasta on vastikään tehty uusi käännös ja se on oikein hyvä.

Kuulin kirjasta monen muun tavoin ensimmäisen kerran tänä kesänä Hesarin Kuukausiliitteen ansiokkaasta jutusta. Miten on mahdollista, että tällainen mestariteos on vaipunut unholaan? On selvästi aika nostaa tämä kirja esille hienona aikalaiskertomuksena. Suosittelen lukemaan!