Hämärän taa (kyllä se kevät ja valo sieltä vielä takaisin tulevat)

Miten tämä hämärä vuodenaika pääseekin joka vuosi yllättämään näin? Yleensä jossain vaiheessa lokakuuta havahdun siihen, että töistä lähtiessä on valosta enää rippeet jäljellä ja kadulla kulkiessa on vaikea lukea lehteä, kun ei enää näe tekstiä. Silti jatkan yrittämistä ja unohdan hanskat kotiin.

Sama tahti töissä ja vapaa-ajalla jatkuu, koska miksipä sitä nyt hiljentämään. Eihän tässä ole kuin viimeiset kymmenen vuotta väsähdetty aina kun valo vähenee. Totaalistoppi tulee vasta fyysisen väsähdyn muodossa ja sitten mikään unimäärä ei riitä.

20180609_153621

Kroppa alkaa valmistautua talviuniin kertomatta sitä aivojen into- ja suunnitelmakeskukselle. Olenkin jo usean vuoden ajan kirjoittanut seuraavan vuoden kalenteriin syyskuun loppupuolelle muistutuksen olla täyttämättä kalenteria liian täyteen, koska pimeys ja väsymys tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin ’talvi yllätti autoilijat’ -lööpit.

Voi kun kroppa ja aivot osaisivat synkassa päättää, että nyt aletaan hissutella ja valmistautua talvilepoon. Karhut osaavat tämän niiiiin paljon paremmin.

20180804_124207
Ähtärin eläinpuiston karhu

Syksyisin vaan tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on ihana vuodenaika monella tapaa enkä millään malttaisi alkaa hissutella. Alkusyksystä aloitetuissa harrastuksissa on päästy hyvään vauhtiin ja kesän kiireiden jälkeen on ihana nähdä ystäviä. Kotihommiakin on ehtinyt kasautunut kesälomien jälkeen ja jotain uuttakin olisi hauska kokeilla. Myyjäisiä on vähän siellä sun täällä ja messujakin riittää monelle viikonlopulle. Että yritäpä tässä nyt sitten hiljentää.

Omaa suoritustasoa on vaan pakko laskea, jos meinaa pysyä järjissään. (Ihan kaikkeen ei ole pakko osallistua.)

Mukavan tekemisen pitää olla kiireetöntä eikä kello kaulassa juoksemista asiasta toiseen. (Lyhensin juuri verhoja kahden tunnin ajan. Tein sitä niin suurella hartaudella, että se olisi käynyt mindfulness-harjoituksesta.)

Väsymykseen ei auta muu kuin nukkuminen. (Olin autuaasti unohtanut, että oma unentarpeeni kasvaa talvisin kahdella tunnilla.)

20180512_154218

Olin toissa viikonloppuna Tallinnassa ystävien kanssa. Meillä oli aivan ihana reissu, johon sisältyi paljon naurua ja hassuttelua sekä vakavia keskusteluja ja ystävien sympatiaa. Ehdimme nähdä ja kokea paljon, tuntui kuin olisimme olleet paljon kauemmin reissussa kuin kaksi päivää. Mutta niin vaan ihanatkin asiat verottavat voimia. Otin seuraavalla viikolla päikkäreitä monena iltana ja kotiviikonloppu tuli kyllä suureen tarpeeseen. Oikean tasapainon löytäminen on välillä hankalaa.

Onneksi voimme luottaa siihen, että lopulta kevät aina koittaa ja valo alkaa pian joulun jälkeen lisääntyä. Helmikuussa on jo melko valoisaa ja sitten ei olekaan enää montaa kuukautta kesään.

3

Mainokset

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Ravintolat Mannos ja Jura

Olemme ystäväni kanssa jatkaneet tutustumista meille uusiin Helsingin ravintoloihin. Kaksi edellistä vierailuamme kohdistuivat molemmat Helsingin eteläkärkeen, toinen Maannokseen Telakkakadulla ja toinen Juraan Neitsytpolulla.

Maannoksen ilta tapahtui jo jokin aikaa sitten ja menu on varmasti vaihtunut sen jälkeen. Yleisesti ottaen ruoassa oli käytetty suomalaisia luonnonantimia kekseliäästi. Meille uusia yrttejä ja makuja oli paljon, mikä teki maistelumenun vieläkin yllätyksellisemmäksi. Ihan kaikki maut eivät lopulta olleet mieleeni, mutta vatsa kyllä täyttyi hyvin.

20180717_180334

Maannoksen ruoka on kasvispainotteista, vaikka lihaa ja kalaa on myös saatavilla. Ravintola pyrkii siihen, että yli 90 % raaka-aineista olisi kotimaisia, mikä on hieno ja kunnioitettava periaate. Annoksista välittyi fiilis, että kokki todellakin tuntee suomalaiset raaka-aineet kuin omat ajatuksensa. Aikamoista tietämystä oli vaatinut myös eri makujen yhdisteleminen niin onnistuneesti.

20180717_185419

Ravintola oli ilmeeltään vaalea, valoisa ja seesteinen. Satuimme ravintolaan rauhalliseen ajankohtaan, jolloin sali oli ehkä vain puolillaan, joten tunnelmakin oli rauhallinen. Erittäin miellyttävä kokemus!

Ravintola Jurassa vierailimme ihan muutama viikko sitten ja vaikka se ei ollut valoisa ja vaalea, tunnelma sielläkin oli rauhallinen. Ravintolasali on sisustettu klassisen kauniisti ja maustettu moderneilla yksityiskohdilla. Käytetyt värit ja sisustusratkaisut olivat levollisia ja vaikka pieni ravintolasali olisi täynnä, en usko että äänitaso nousisi häiritsevän korkealle.

20181013_172016

Valaistus oli sen verran hämärä, että ruokakuvat valitettavasti vähän epäonnistuivat. Ruoka itsessään oli kekseliästä. Alkuruoissa oli käytetty juureksia luovalla ja yllätyksellisellä tavalla. Tilasimme ystäväni kanssa pääruoaksi eri annokset ja sovimme syövämme ne puoliksi. Nerokas idea! En olisi muuten tullut maistaneeksi kaalia viidellä tavalla, joka oli mielenkiintoinen annos. Karitsa oli suorastaan herkullista.  Jälkiruoat olivat suussa sulavia ja loistava päätös hyvälle illalliselle.

Tykkäsin Juran palvelusta ja keskustelevasta asenteesta erityisesti annoksen maistumista kysyttäessä. Vaikutti siltä, että kokki oli oikeasti kiinnostunut siitä, miten koimme kokonaisuuden. Virkistävää.

Voin lämpimästi suositella molempia ravintoloita!

Porto, potviinin ja rennon elämän keskus

Ensikosketukseni Portugaliin tapahtui Portossa, jonne saavuimme alkuiltapäivästä. Olimme varanneet Airbnb-huoneiston Douro-joen eteläpuolelta naapurikaupuki Vila Nova de Gaian puolelta, sillä emme halunneet joutua ajelemaan Porton kapeilla kujilla tai ruuhkaisilla kaduilla. Se oli hyvä ratkaisu, sillä huoneistomme sijaitsi rauhallisella alueella ja saimme parkkeerattuakin ilmaiseksi.

Kävelymatka Portoon oli vain noin kilometrin pituinen ja matkalla oli puisto, josta oli upea näkymä Porton vanhaan kaupunkiin ja Douro-joelle. Puistossa oli paljon ihmisiä viettämässä rentoa iltapäivää ystävien kanssa ja nauttimassa auringonpaisteesta.

20180914_160820

Ihailimme pitkän tovin maisemaa ja tutkimme myyntikojujen tarjontaa. Sitten jatkoimme matkaa hienon Luis I -sillan yli Portoon. Sillan ylimmässä kerroksessa kulkevat jalankulkijat ja metro, alempana autot ja jalankulkijat.

20180914_185721
Näkymä Portosta Vila Nova de Gaiaan

Oli kuuma ja aurinkoinen päivä, vaikka oli syyskuun puoliväli. Meillä ei ollut erityisiä suunnitelmia lyhyellä visiitillämme kaupungissa, joten lähdimme vain kiertelemään vanhaa kaupunkia. Portugalissa talot on perinteisesti päällystetty erilaisin kuvioin koristelluilla laatoilla. Sen ansiosta huonossakin kunnossa olevat talot näyttävät kauniilta. Aurinkoisena päivänä kaikki näytti sopivan pittoreskilta ja somalta.

Nappasimme välipalaa yhdestä lukuisista konditorioista ja suuntasimme yhteen Porton must-nähtävyyteen, Lellon kirjakauppaan. Se on ollut samassa rakennuksessa vuodesta 1906 ja hyvä niin, sillä sellaisia rakennuksia ei enää tehdä. Kerrotaan, että J. K. Rowling on ottanut Lellosta mallia hahmotellessaan Tylypahkan maailmaa Harry Potter -kirjoihin.

Systeemi ei ollut kovin selkeä, mutta lopulta hiffasimme, että viiden euron sisäänpääsylippu pitää käydä ostamassa kaupan vasemmalla puolella olevasta rakennuksesta. Siellä on samalla ns. museokauppa, jossa on myytävänä kaikenlaista kirjakauppojen ystäviä innostavia esineitä. Vasta lippujen oston jälkeen liityimme jonoon itse kirjakauppaan. Onneksi jono liikkui nopeasti eikä kestänyt kovin kauaa.

Itse kirjakauppa oli kaiken sen arvoinen, sillä sisätilat olivat upeat. Kauppa oli täynnä hämmästyttäviä yksityiskohtia niin, että kirjat melkein jäivät taka-alalle. Kirjatarjonta oli valikoitunutta mutta ei kovin laajaa. Väkeä ja nähtävää oli runsaasti ja kadotin fokukseni kierrellessäni Lellossa. Kirjakaupoilla on sellainen vaikutus minuun.

20180914_171350

Pääsylipun hinnan 5 euroa sai hyvityksenä jos osti jonkin kirjan Lellosta. Minä valitsin englanninkielisen pokkarin muistoksi. Portugalissa oli muuten valtavasti kirjakauppoja. Onneksi en osaa portugalia sillä muuten koko lomani olisi kulunut kirjakaupoissa!

Porto on portviinin tuotannon pääkaupunki ja Douron vastarannalla on kuuluisien portviinitalojen konttoreita ja mainoksia. Jäi vähän kaivertamaan se, että emme kerenneet käydä tutustumassa niihin. En tiedä järjestävätkö he maisteluita tai kierroksia, mutta se täytyy ehdottomasti tutkia jos pääsen uudestaan Portoon joku päivä.

Seuraavalle kerralle jäi myös risteily Douron yläjuoksulle. Kuulin, että Portosta lähtee jokilaivoja matkalle, jonka aikana vieraillaan Douron varrella olevilla portviinitiloilla tutustumassa portviinin valmistusprosessiin. Se kuulostaa niin suurelta elämykseltä, että pistin sen heti omalle to do -matkalistalleni.

20180914_162301

Iltaruokaa söimme Porton uuden kaupungin puolella, jossa emme kovin paljoa ehtineet kierrellä. Matkalla sinne pistäydyimme ihailemaan juna-asema São Bentoa, jossa on upeat seinämaalaukset. Kävelykadulla rua de Santa Catarinalla olisi ollut kiva shoppailla ja tutkia paikallista kauppavalikoimaa, mutta siihen ei tällä kertaa ollut aikaa ja jalatkin alkoivat olla aika muusina kaikesta kävelystä.

Siksi oli ihana istahtaa Majestic Caféhen syömään. Se on kuuluisa vuonna 1921 perustettu kahvila, joka on sisustettu Belle Époque -tyylisuunnan mukaan. Vaikka sitä kutsutaan kahvilaksi, listalla on ihan kunnon ruokaakin. Itse söin kevätsalaatin lohella ja jälkiruoaksi portugalilaisen version köyhistä ritareista. Oli tosi hyvää! Miljöö oli mainio ja henki mennyttä aikaa, vaikka tunnelmaa hieman hälvensi turistien tuoma tuulahdus nykyajasta.

20180914_200225

Porto on ihastuttava kaupunki, jonne varmasti palaan. Mitä pikemmin sen parempi!

Piipahduksia portugalilaisiin kyliin

Lissabonin ja Porton välissä on paljon mielenkiintoisia pienempiä paikkakuntia, joista muutamassa ehdimme pysähtyä Portugalin reissumme aikana.

Sintra, UNESCO:n maailmanperintökohde, sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Lissabonista. Sinne ei oikeasti kannata yrittää autolla rajallisten parkkipaikkojen takia vaan mennä ihan suosiolla junalla. Perillä on monelaisia kyytivaihtoehtoja, pyörävuokraamoja, takseja ja tuktukeja, joilla pääsee nähtävyydeltä toiselle. Sintrassa tutustuttavaa riittäisi useaksi päiväksi, joten retki kannattaa suunnitella hyvin.

Sintra ei ole kovin kompakti vaan nähtävyyksiä on eri puolilla kylän aluetta. Me otimme juna-asemalta tuktukin, jolla pääsimme 15 eurolla vähän kauempana ja korkeammalla sijaitsevalle Penan palatsille. Se oli upea palatsi, jonka Ferdinand II rakensi 1800-luvulla kuninkaallisen perheen kesäkodiksi.

20180917_124014

Jopa syyskuussa turisteja oli niin paljon, että jouduimme jonottamaan ensin lippuja ja sitten itse linnaan sisäänpääsyä yhteensä varmaan parin tunnin ajan. Onneksi jono kuitenkin eteni koko ajan. Itse asiassa koko linnan kierros tapahtui enemmän tai vähemmän jonossa. Sisätilat eivät kyllä juurikaan eronneet muista näkemistäni linnoista, joten Penan linnan liepeiden ja valtavan puiston tutkiminen voivat olla riittävä elämys. Linnan värikkyys ja hienot arkkitehtooniset yksityiskohdat olivat upeita. Palattuamme Sintran vanhaan kaupaunkiin, kiertelimme vielä sen kapeita kujia ennen kuin palasimme Lissaboniin.

20180917_133859

Pidemmällä rannikolla sijaitsee Obidosin kylä, jossa vierailua ystäväni suositteli minulle. Se on keskiaikaisilla muureilla ympäröity ikivanha kylä, jossa on ollut asutusta paleoliittiseltä kaudelta lähtien (eli tosi kauan). Keltit, roomalaiset ja maurit tietysti antoivat kylälle omat vaikutuksensa ja roomalaiset rakensivat jopa akveduktin. Vuoden 1755 maanjäristys tuhosi jotain historiallisia rakennuksia, mutta kylä on säilynyt hyvänä esimerkkinä keskiaikaisesta kylästä kapeine kivettyine katuineen.

Obidos koostuu muutamasta pääkadusta, joilla on paljon putiikkeja ja kuppiloita. Koko kylä on nopeasti kierretty, mutta sen toisessa päässä on vanha linna ja muurit, joilta on hienot näkymät lähiseudulle. Turisteja kylässä on paljon, mutta sieltä löytyy myös rauhallisempia kujia. Obidosin erikoisuus on kirsikkalikööri, ginja, jota myydään joka paikassa. Ostinkin sitä kotiin tuliaiseksi maistettuani sitä ensin yhdessä baarissa. Tumman suklaan kanssa se oli erityisen hyvää.

20180915_160347

Kun ajoimme Portosta Lissaboniin pysähdyimme summamutikassa muutamassa paikassa matkan varrella. Ensimmäinen pysähdys oli Aveiron kaupungissa. Se oli onnekas valinta, sillä yliopistokaupunki Aveiro osoittautui hurmaavaksi. Erilaisilla laatoilla koristellut talot olivat täällä erityisen kauniita ja kaupungissa olisi riittänyt tutkittavaa vaikka koko päiväksi. Jälkeenpäin kuulin, että Aveiroa kutsutaan Portugalin Venetsiaksi kanaalien johdosta.

20180915_104249

Toinen pysähdys oli Figueira de Fozin kaupunki, joka on kuuluisa valkoisesta hiekkarannastaan. Ilma oli yhtäkkiä kovin sumuinen kun olimme siellä, mutta ranta tosiaan oli kaunis. Kävin uittamassa varpaitani Atlantissa ja totesin samalla aaltojen olevan aika villejä verrattuna sisämeriin. Hameenhelmat kastuivat reisiin saakka, vaikka en todellakaan mennyt syvälle. Rannan suuntaisella kävelykadulla oli kirpputori, jota kiertelimme hetken ennen kuin jatkoimme matkaamme Lissaboniin.

20180915_125925

Lissabon, Euroopan hurmaava helmi

Kävin viikko sitten ensimmäistä kertaa Portugalissa enkä voi ymmärtää miksi vasta nyt. Se osoittautui ihanaksi ja kauniiksi maaksi, josta kirjoittelen teille useamman postauksen verran. 😀

Lissaboniin lentää suoria lentoja Helsingistä vain TAP Portugal, jonka lennot Lissaboniin ovat toistaiseksi ainoastaan kettumaisia yölentoja. Mutta jos niistä selviää, perillä odottaa kesällä kuuma ja talvella leuto ilmasto, herkullinen ruoka, ystävälliset ihmiset sekä kaunis Lissabon. Me suuntasimme lentokentältä autovuokraamon kautta Pohjois-Portugaliin, mutta siitä lisää myöhemmissä postauksista. Ennen paluuta Helsinkiin vietimme kolme päivää Lissabonissa.

Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle Tejo-joen varrelle. Turistille korkeuserot näkyvät runsaina portaina ja mäkinä, ja kun siihen lisää vielä liukkailla laatoilla kivetyt kadut, on  jalassa parasta pitää tennarit. Askelia tulee helposti päivän aikana parikymmentätuhatta, kun tutkii Lissabonin kujia ja nurkkia.

20180916_124539
Näkymä Castelo de São Jorgelta länteen

Oma reissuni sisälsikin paljon kuljeskelua ja Lissabonin elämänmenosta nauttimista. Kaupunki on yllättävän kompakti ja sen keskeisimmät alueet on helppo kartoittaa parissa päivässä. Hotellimme sijaitsi tasaisella Baixan alueella, joka oli sopivan keskeinen paikka majoitukselle.

Baixa on eläväinen alue, jonka eteläosassa on kauppojen reunustamia kävelykatuja ja kaunis ranta. Kävelykatujen lomassa on lisäksi paljon lähinnä turisteille suunnattuja ravintoloita, joiden tarjontaa testasimme pariin otteeseen ja yllätyimme positiivisesti. Söin siellä eräässä ravintolassa elämäni parhaimman paellan!

20180916_090408
Elevador de Santa Justa – kannattaa käydä!

Ikimuistoisen illan vietimme Bairro Alton kaupunginosassa etukäteen varaamassani viiniravintolassa BA Wine Barissa. Piikkipaatsaman blogissaan suosittelema ravintola oli todellakin käymisen arvoinen! Ravintolan ruokatarjonta on simppeliä, mutta hyvää: portugalilaisia juustoja ja lihoja, sardiineja, oliiviöljyjä, maalaisleipää ja hilloja.

Erityishuomio tässä paikassa on viineissä ja paikan omistajassa, joka pitää pienimuotoisia viinimaisteluja jokaiselle seurueelle. Homma toimi niin, että kerroin minkä tyyppistä viiniä haluaisin ja hän tarjosi minulle maistiaiset kolmesta vaihtoehdosta, joista samalla kertoi elävästi selkeällä englannilla (ilmeisesti hän taisi sujuvasti ainakin kolmea kieltä: englantia, ranskaa ja portugalia). Jos valitsin jostain näistä vaihtoehdoista lasillisen, ei tastingistä tarvinnut maksaa erikseen mitään. Ravintola on valtavan suosittu ja siellä on vain viisi pöytää. Siksi varaus on käytännössä pakollinen. Kannattaa myös huomioida, että tänne ei voi poiketa ”nopealle viinilasilliselle”, sillä tasting on oma ihana ohjelmanumeronsa.

20180915_205325

Hiukan erillään Lissabonin keskustasta sijaitsee Bélemin kaupunginosa, jota ei etäisyydestä huolimatta kannata jättää väliin. Raitiovaunu numero 28 vie perille ja lippuja siihen saa edullisimmin metroasemilta. Me ostimme päivälipun, jolla saimme suhata ratikoilla sinne sun tänne.

Bélem on kaunis kaupunginosa, jossa riittää nähtävää. Siellä on useampi puisto, jotka erityisesti kuumina kesäpäivinä tarjoavat vilvoitusta ihmisille. Myös meren läheisyys antaa leppeän ilmavirran. Bélemissä on mielenkiintoisia museoita, ja siellä sijaitsee alkuperäinen pastéis de nata -leivosten valmistajakahvila. Tunnistat sen oven edessä kiemurtelevasta useiden metrien pituisesta jonosta. Vaniljakreemillä täytettyjä lehtitaikinaleivoksia kannattaa ehdottomasti maistaa, koska ne ovat herkullisia.

20180916_174205
Löytöretkeilijöiden kunniaksi pystytetty muistomerkki Bélemissä

Historia oli läsnä kaupungissa kaikkialla. Siirtomaat ja löytöretket ovat jättäneet jälkensä Portugalin kulttuuriin ja niiden muisto säilyy. Ratikalla ja jalkavoimin kiipesimme idässä kohoavalle kukkulalle, Castelo de São Jorgelle, joka on ollut aikoinaan kuninkaan linna. Moni historiallinen rakennus tuhoutui vuoden 1755 suuressa maanjäristyksessä ja niin kävi tällekin linnalle. Jäljellä on kuitenkin upea näkymä kaupunkiin sekä linnoituksen rauniot.

20180918_132137
1500- luvulla rakennettu Torre de Bélem

Yksi kaupunginosa, joka jäi meiltä liian vähälle huomiolle, on Alfama. Se sijaitsee Castelo de São Jorgen itäpuolella ja rantaa pitkin sinne pääsee ilman kukkulalle kiipeämistä. Kävelimme Alfamassa vasta viimeisenä päivänä ja näimme monta sympaattista ravintolaa ja maalauksellisia kujia. Alueella on jonkin verran pikkuputiikkeja ja ilmeisesti se herää kunnolla eloon vasta alkuillasta. Onhan se hyvä, että jotain tutkittavaa jäi seuraavallekin Lissabonin matkalle!

IMG-20180918-WA0022