Herkullinen kirsikkapiirakka

20160831_193444

Pidän valtavasti kirsikoista. Niiden sesonki loppukesästä on aina ohi hujauksessa, mutta yleensä ehdin kokeilla ainakin yhtä uutta reseptiä. Ensi vuonna ei välttämättä enää tarvitse kokeilla uusia, sillä kaverin suosituksesta löysin nyt mainion reseptin.

K-Ruoan clafoutis-tyyppisen kirsikkapiirakan resepti löytyy täältä. Käytin itse valmimuropohja taikinana ja täyte syntyi nopeasti.

Kirsikoiden kivien poistamisessa on tietysti oma vaivansa. Käytin siihen apuna kirsikankivenpoistajaa (kyllä, sellainen on ihan oikeasti olemassa: kätevä väline, jolla kirsikkaan tehdään reikä ja kivi painetaan ulos marjasta). Jos kirsikoita ei ole saatavilla tai kivien poistaminen ärsyttää, voit tehdä piirakan myös punaisista viinimarjoista. Silloin kannattaa jättää sitruunamehu pois täytteestä.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Herkullinen kirsikkapiirakka

    1. Kirsikkahillo on ihanaa! Olen myös monena vuonna tehnyt sitä. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa pakastaa kirsikoita sellaisinaan (ilman kiviä). Saa nähdä minkälaista piirakkaa niistä tulee kun joskus talvella kokeilen!

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.