Mikä syksy!

20160925_160414En taida olla ainoa, joka on häikäistynyt tämän vuotisen syksyn väriloistosta. Viime viikkoina on ollut aivan uskomattoman kauniita päiviä! Onneksi muutamat sateet viime viikolla eivät olleet tarpeeksi rankkoja pudottamaan kaikkia upean värisiä lehtiä puista, vaikka niin pelkäsin.

Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta monena päivänä. Olen tehnyt kävelylenkkejä lähiseudulla ja valinnut sellaisia polkuja, joilla en ole aikaisemmin kulkenut.

20161003_151847

Kulkeminen on tosin ollut tavallista hitaampaa, sillä olen ”joutunut” vähän väliä pysähtymään kuvaamaan toistaan hienompia puita. Myös pimeään aikaan, vaikka kännykän kameralla niistä kuvista ei juuri mitään tulekaan. Silti on ollut pakko yrittää.

20161001_130827

20160927_201246

Viikonloppuna tein perinteistä syksyruokaa, kaalilaatikkoa. En ole tehnyt sitä kovin montaa kertaa aikaisemmin, joten en ollut ihan varma mitä siitä tulee. Mutta tällä Yhteishyvän reseptillä kaalilaatikkoni onnistui täydellisesti. Laitoin hieman enemmän nestettä kuin mitä reseptissä oli mainittu ja pidin hiukan kauemmin laatikkoa uunissa. Puolukkahillon kanssa siitä tuli herkullinen ateria!

20161001_182252

Mainokset