Marraskuun pelastus

(Ei sisällä juonipaljastuksia kummastakaan kansikuvan kohteesta.)

Tämä marraskuu on ollut rankka, joten huokaisen syvään kun se huomenna vaihtuu joulukuuksi. Onneksi aika kulkee vääjäämättä eteenpäin kohti helpompia aikoja ja pian päivä jälleen pitenee.

Viime viikon helpotukset ovat tulleet yllättäviltä tahoilta: ostin viimein uusimman Harry Potter -kirjan, jonka lisäksi Netflixissä julkaistiin kuutisen tuntia uutta Gilmoren tyttöjen elämää.

Karsastin ensin uutta Potteria ajatellen, että teatterikäsikirjoituksen muodossa oleva kirja ei olisi minua varten. Nyt sitä ahmiessani huomaan, että nimenomaan teatterikäsikirjoitus tekee tarinasta nopeasti etenevän ja jättää paljon tilaa oman mielikuvituksen käytölle, kun kuvailut ovat minimissään. Ihanaa! Tykkään!

Gilmoren tytöt oli ehkä paras TV-sarja ikinä ja omistan kaikki kuusi tuotantokautta DVD-paketteina. Olen odottanut näitä Netflixin uusia jaksoja todella paljon. Nehän sijoittuvat kymmenen vuotta sarjan päättymisen jälkeiseen aikaan. Lähtökohta on todella mielenkiintoinen ja matka takaisin Stars Hollowiin täynnä nostalgiaa!

Kun oikein väsyttää, parasta on upota jonkun toisen (kuvitteelliseen) elämään!

Advertisement

Kulttuurisaunasta ja avannon ihanuudesta

Kun asuin vuosia sitten Turussa, kävin toisinaan avantouimassa Ruissalossa Saaronniemen Saukkojen saunalla. Ihastuin paitsi avantouintiin myös Saukkojen saunaan heti ensikäynnillä.

Tilava puulämmitteinen sauna oli rakennettu suojaisaan kohtaan Ruissaloa aivan rannan tuntumaan. Laituri oli lähellä ja veteen johti tukevat portaat, joiden avulla kastautuminen oli helppoa. Ruissalossa kanssasaunojat olivat iloisia ja välittömiä tavalla, jota en ole kokenut missään muualla. Vaikutuin myös avantouinnin aiheuttamista tuntemuksista. Avannon jälkeen saunassa kehon valtaava tunne on ainutlaatuinen: samaan aikaan keho on täydellisen rento ja kuitenkin aistit ovat kirkkaat ja valppaat.

Kun muutin Helsinkiin, huomasin pettymyksekseni, etten voikaan täällä niin vaan jatkaa harrastustani. Avantoseuroja on, mutta niihin päästäkseen täytyy olla suosittelijoita ja kärsivällisyyttä jonottaa useampi vuosi. Onneksi Helsingissä on myös muutama avantouintipaikka, jonne ei edellytetä jäsenyyttä. Yksi niistä on Kulttuurisauna Hakaniemessä.

Kävin siellä ystäväni S:n kanssa viime vuonna useamman kerran ja tämänkin vuoden kylmäuintikausi on nyt avattu. Yksittäisen saunojan lipun hinta on aika korkea (15 euroa), mutta seitsemän kerran sarjakortilla yhden uintikerran hinnaksi tulee 10 euroa, mikä on ihan kohtuullista. Sarjakortti ei ole henkilökohtainen, joten sitä voi käyttää ystävän kanssa yhdessä.

Kulttuurisauna on arkkitehtuuriltaan skandinaavisen pelkistetty ja materiaaleina on käytetty betonia ja puuta. Saunan löylyt ovat lempeät ja portaat mereen ovat suojaisalla sisäpihalla. Paikka on tunnelmallinen etenkin pimeällä lyhtyjen valossa.

Viime vuonna koin siellä täydellisen avantokokemuksen. Oli pimeä talvi-ilta ja runsaasti pakkasta. Vesi oli niin kylmää, että avantoon ehti tulla jääriite muutamissa minuuteissa. Oli kuitenkin täysin tyyntä eikä tuullut juuri lainkaan, joten avannosta noustuani kylmyys tuntui lähinnä lämpönä ihon pinnalla. Se oli uskomaton kokemus!

Joulukorttipajalla

Postin punainen kuori tupsahti postiluukusta viime viikolla herättäen minut siihen, että joulukorttien aika on pian käsillä. Tykkään askarrella, joten tavaksi on tullut tehdä joka vuosi muutamia joulukortteja itse.

Tänä vuonna joulukortteja syntyi vanhanajan joulukuvista, kakkupapereista ja glitter-liimasta. Kakkupapereihin on tarkoitus vielä lisätä hyvän joulun toivotukset. Sitten ne ovatkin valmiita kirjekuoriin suljettaviksi.

En yleensä jaksa tehdä kovin montaa samanlaista korttia, joten vaihtelun vuoksi tein myös muutaman tähti- ja joulupalloaiheisen kortin. Näitä syntyi viime vuonnakin ja pidin lopputuloksesta. Mitäköhän sitä ensi vuonna keksisi…?

Iltapäiväteellä Ouncessa

Siitä on jo aikaa, kun hoksasin teekauppa Ouncen (tuttavallisemmin Unssi) avanneen teepuodin Iso-Roballe. Kävelin sen ohi ja näin ikkunassa mainoksen iltapäiväteestä. Otin siitä kuvan kännykällä ja päätin tulla kokeilemaan. Sitten meni kuukausia ja vielä kuukausia, kunnes ystäväni Piikkipaatsama kyseli oliko Helsingissä jokin iltapäivätee, joka oli meillä vielä kokeilematta. No olihan meillä, joten sovimme yhteisestä iltapäiväteehetkestä Iso-Roban Unssiin.

Unssilla on myymälä myös Fredalla Kampissa ja käyn siellä toisinaan täydentämässä teevarastojani. Iso-Roban myymälä on hiukan isompi ja siksi iltapäiväteetä tarjoillaankin siellä. Sisustukseltaan myymälät ovat hyvin samanlaisia. Tummat puuhyllyköt teetä täynnä olevine lasipurkkeineen tuovat mieleen vanhan apteekin, ja myymälään astuessaan astuu samalla pari sataa vuotta ajassa taaksepäin.

Itse iltapäivätee oli simppeli: laadukasta teetä kauniissa ympäristössä yhdistettynä lämpimiin skonsseihin. Unssissa siis iltapäivätee ei sisällä kerrosvatia erilaisia herkkuja, vaan neljä skonssia per nassu lisukkeineen. Skonssit olivat vasta paistettuja ja murean pehmeitä. Itse asiassa ne hyppäsivät suoraan sijalle 2 kilpailussa Parhaimmat Suomesta Saatavat Skonssit. (Ykkössijaa pitää edelleen Vehmaan kartanon teehuone Juvalla.) En kaivannut skonssien lisäksi mitään muuta.

Joimme kaksi pientä kannullista teetä, joista ensimmäinen valittiin meille valmiiksi. Se oli perinteinen iltapäiväteejuoma, vahva assam. Toisen kannun valitsimme itse ja se oli ehdotuksestani vihreää teetä nimeltään Kauneuden Kuningatar. Se pitää sisällään senchan ja oolongin lisäksi mangoa, appelsiinia ja punaherukkaa. Assamin ja skonssien jälkeen suussa oli niin paljon makuja, että herkkä kauneuden kuningatar jäi paitsioon. Muistin jälleen, että vihreää (tai valkoistakaan) teetä ei kannata yrittää juoda heti mustan teen jälkeen.

Unssin iltapäivätee on rentouttava hetki arjen ja nykyisyyden ulkopuolella. Hyvän teen ystäville!

Minestronekeitto

Raahustin sunnuntaina kotiin kuntosalilta ja pohdin mitä nopeaa tekisin ruoaksi illalla. Selailin Kotivinkkiä ja keksin tehdä pitkästä aikaa minestronekeittoa. Samalla pääsisin eroon kaapin perukoille jääneistä makaroneista.

Koska aikaa ei ollut paljon, käytin pakastevihanneksia. Ostin pussin keittovihanneksia sekä papusekoitusta lisäproteiinien toivossa. Lisäksi kaapista löytyi se makaronipussin loppu, keittokinkkua, tomaattisosetta sekä sipuli, jonka silppusin ja kuullotin kattilassa ensimmäiseksi. Mausteiksi käytin puuttuvan liemikuution sijasta rakuunaa, laakerinlehtiä, mustapippuria ja chiliä. Maukasta tuli! Ja niin nopeasti!

Aika samantyyppinen resepti löytyy myös K-ruoan sivuilta täältä.

Mustion linnan puutarhassa

Kävin viime kesänä Mustion linnassa ohikulkumatkalla. Tai oikeastaan linnalla, sillä tutustuin lähinnä kartanon puistoon. Siinä riittikin näkemistä! Puisto on saanut alkunsa samoihin aikoihin kun kartano rakennettiin eli 1700-luvun loppupuolella. 1800-luvun lopulla se sai uuden englantilaistyylisen ilmeen, johon kuuluvat monet patsaat, huvimajat, kauniit istutukset ja sillat.

Kiemurteleva polku vie Mustionjoelle, jonka päälle on rakennettu pitkä ponttoonisilta. Sen päältä pääsee ihailemaan joessa kasvavia satoja lummeita, joista erityisesti pinkit ovat Suomessa harvinainen näky. Lumpeiden määrä oli hämmentävä ja maisema joelle kaunis.

Paljon Mustion linnasta jäi vielä kokematta. Ehkä jonain päivänä yövyn jossakin linnan alueen viidestä 1800-luvun rakennuksesta, ihailen jokimaisemaa, herkuttelen kartanon kiitetyssä ravintolassa illallista ja nautin ylellisestä aamupalasta.

Vähintään käyn tutustumassa Mustion linnan museoon, jossa pääsee opastetulla kierroksella tutustumaan kartanoon, jonka sisustus on kuulemma upea. Monessa huoneessa on säilynyt alkuperäiset pellavalle maalatut tapetit. Kartanolla on vieraillut arvovaltaisia vieraita historiansa aikana, kun Aleksanteri I, Aleksanteri II ja Kustaa III ovat piipahtaneet kylään. Näistä ajoista kartanossa on muistuttamassa kuninkaan huone, jossa arvovieraat majoitettiin.

Lähellä sijaitsee Mustion ruukkikylä, joka on saanut alkunsa 1500-luvun lopulla. Se oli aikansa ensimmäinen varsinainen rautaruukki Suomessa. Niistä ajoista ei liene paljoakaan säilynyt näihin päiviin, mutta maisema on varmasti ennallaan ja näkemisen arvoinen.

Tänne siis uudestaan, ehkä jo ensi kesänä!

Sognon italialainen brunssi

Sogno on Töölön loistava italialainen ravintola, jonka ei pahemmin tarvitse pitää itsestään meteliä – silti isossa ravintolasalissa on aina vilskettä. Olen käynyt siellä monta kertaa syömässä ja ruoka on ollut aina todella hyvää.

Nyt olin menossa ihanan Lumikuningatar-baletin päivänäytökseen oopperatalolle ja sitä ennen kävin kokeilemassa Sognon lauantaibrunssin.

Alkupalapöytä piti sisällään italialaisia antipastoja: herkullista focacciaa, vuohenjuusto-pastasalaattia, oliiveja, juustoja, marinoitua munakoisoa ja paprikoita, katkarapusalaattia sekä italialaisia leikkeleitä. Paitsi että kaikki oli täydellisen hyvää, tarjoilupöytä oli myös esteettisen kaunis. Arvostan! Mieleni teki kovasti santsata, mutta halusin jättää tilaa pääruoalle.

Lämmin pääruoka tarjoiltiin pöytiin ja sen sai valita kolmesta vaihtoehdosta (kasvis-, kala- tai lihalautanen). Itse otin kalalautasen, jossa oli lohen lisäksi scampeja, gnoccheja, munakokkelia ja kasviksia.

Jälkiruoaksi oli upean näköisiä mustikka-mascarpone-täytteisiä cannoleja ja suklaakonvehteja kahvin tai haudutetun teen kera. Herkullisen näköiset cannolit herättivät kiinnostusta niin aikuisissa kuin lapsissakin. Sogno on italialaiseen tapaan hyvin lapsiystävällinen ravintola ja brunssillakin oli useampi lapsiperhe. Tunnelma on rento ja hienostelematon.

Kun vatsamme olivat täynnä italialaisia herkkuja, lähdimme kävelemään oopperalle päin. Töölönlahdella oli kaunis päivä.

Nähtävyyksiä Pohjois-Haagassa

Ennen kuin ensilumi satoi Helsinkiin, kävin kävelyretkellä Pohjois-Haagassa. Seutu on minulle tuntematonta, ja pitelin kädessäni vuosi sitten Helsingin Sanomissa julkaistua juttua: Kymmenen asiaa, jotka on nähtävä Pohjois-Haagassa.

Artikkelin ykkönen, alppiruusupuisto, oli minulle kyllä tuttu. Se on erityisen kaunis ja suosittu paikka touko-kesäkuussa, mutta lokakuussa autio ja hiljainen satunnaista koiran ulkoiluttajaa lukuun ottamatta. Kuvittelin, ettei sinne maksaisi vaivaa mennä kävelemään tähän aikaan vuodesta, mutta yllätyksekseni taianomainen tunnelma ei ollutkaan kiinni alppiruusujen kukista. Nyt korkeat alppiruusupensaat näyttivat isoja keltaisia hedelmiä kantavilta trooppisilta puilta!

Kakkoskohdan, Kiffenin ampumaradan jäänteet, jätin väliin, mutta kuljin Pohjois-Haagan ostarin läpi (kohde nro 3) ja näin Nousevan leikkipuiston (kohde nro 6). Molemmat rakennettiin 50-luvun viimeisinä vuosina ja ovat vieläkin kovassa käytössä.

Thalian aukiolla käytin useamman tovin etsien Emon snagarin muistolaattaa (kohde nro 4) siinä onnistumatta. Tässä kohtaa olo oli kuin perusturistilla kun kiersin toria kartta toisessa ja kännykkä toisessa kädessä. Olisin varmaan kysynyt apuakin, jos torilla olisi ollut muita ihmisiä. No, Thalian aukiolla seisoin ja jossain siellä on pitänyt majaansa vuosina 1957-1975 Aira Kolarin nakkikioski. Emoksi häntä kutsuttiin siksi, että hän oli oikea tietotoimisto ennen kännykkäaikaa ja piti huolta snagarille kerääntyvästä nuorisosta.

Thalian aukiolta löytyi kuitenkin jotain muuta, nimittäin kotoisan oloinen kahvila Makiata. Jos asuisin Pohjois-Haagassa, olisin siellä varmaan joka toinen päivä istuskelemassa. Lounastakin näyttävät tarjoilevan! Tämän takia rakastan ennalta määriteltyjä reittejä: niiden varrelta löytyy aina muitakin aarteita. Kokemukseni on, että jos lähtee vaan haahuilemaan, harvoin löytää mitään mielenkiintoista. (Toinen artikkeliin kuulumaton löytö oli Laajasuon liikuntapuisto Eliel Saarisen tien varrella.)

Thalian aukion laidalla oli myös reitin kohde nro 5, Liitosasusteen valomainos. Sen taustalla oleva tarina nosti hymyn huulilleni. Vaatekauppa on saanut nimensä vuonna 1946 tapahtuneen alueliitoksen mukaan. Silloin Haagan kauppala liitettiin Helsinkiin. Komea valomainos, ei siinä mitään, mutta ihan heti en olisi osannut yhdistää vaatekaupan nimeä tähän historialliseen tapahtumaan.

Kohde nro 7 oli siirtolohkare Näyttelijäntiellä. Tuota valtavaa kiveä käytettiin vuonna 1939 kuvatussa Seitsemän veljestä -elokuvassa. Seisoin kiven vierellä ja yritin kuvitella umpimetsän ympärilleni. Vaikeaa oli. Maisema on muuttunut merkittävästi niistä vuosista!

Kuljin Haagan kirkon ohi Aino Acktén puistoon (kohde nro 8). Viljelypalstoilla oli hiljaista, sillä sadonkorjuu oli tehty. Talvi sai tulla.

Toista kävelyretkeä varten jätin vielä Aino Acktén puiston tarkemman tutkimisen sekä Runar Schildtin puiston (kohde nro 9) ja Pohjois-Haagan aseman näkemisen (kohde nro 10).

Tuo Hesarin juttusarja oli kyllä mainio. Vanhoihin alueisiin saa ihan erilaisen perehdytyksen, kun kuulee seudun taustoista.

Herkkuriippuvaiset Fiskarsissa

Matkalla Storfinnhovan puumajayöpymiseen (josta kerroin täällä) pysähdyimme matkaseuralaisteni A:n ja S:n kanssa Fiskarsissa. S:lle ja minulle Fiskars on hyvinkin tuttu mutta saksalaiselle ystävällemme A:lle uusi paikka. Kävelimme kylän halki, söimme lounasta suositun Kuparipajan lounasbuffetissa ja ihastelimme pikkuputiikkien tarjontaa. Useampi hetki vierähti lasimestarin työhuoneella ja pääkadun koru- ja designkaupoissa ihmetellen sitä, miten jotkut osaavat luoda niin kauniita asioita.

Todelliseksi hitiksi reissullamme osoittautui kuitenkin Petris Chocolate Room. Niin suureksi hitiksi, että poikkesimme Fiskarsiin myös kotimatkalla Storfinnhovasta ja vain Petris Chocolate Roomin takia!

Kyseessä on maalaisromattisesti sisustettu suloinen kahvila aivan pääkadun varrella. Yksi vitriini oli täynnä erilaisia kakkuja ja toinen vitriini käsintehtyjä suklaapraliineja. Valinnan vaikeushan siinä iski, tietysti. Jotenkin saimme kuitenkin valittua itsellemme kakkupalaset ja koska oli kuuma kesäpäivä, menimme terassille herkuttelemaan.

Myös ampiaispörriäiset pitivät Petrin suklaista, joten jouduimme kerran vaihtamaan pöytää liian innokkaiden ihailijoiden takia. Seuraavana päivänä söimme kakkupalamme kahvilan sisätiloissa ihanassa salongissa. Oli kuulkaa hyvää!

Salongissa oli ikkunalaudalla valokuvakehys, jossa luki näin:

Ystävä hyvä, istuppa tähän,
nauti hyvästä suklaasta vähän,
kun suklaata sulla on täynnä suu,
kiireet ja muu unohtuu.

Kotiinviemisiksi ostin puodista ranskalaista mustikkahilloa ja levyn tummaa suklaata.

Fiskars on muuten oiva retkikohde näin syksyisinkin. Marraskuussa Fiskarsissa järjestetään TuliValo-karnevaali ja joulukuussa monia joulutapahtumia.