Mustion linnan puutarhassa

Kävin viime kesänä Mustion linnassa ohikulkumatkalla. Tai oikeastaan linnalla, sillä tutustuin lähinnä kartanon puistoon. Siinä riittikin näkemistä! Puisto on saanut alkunsa samoihin aikoihin kun kartano rakennettiin eli 1700-luvun loppupuolella. 1800-luvun lopulla se sai uuden englantilaistyylisen ilmeen, johon kuuluvat monet patsaat, huvimajat, kauniit istutukset ja sillat.

20160730_123913

Kiemurteleva polku vie Mustionjoelle, jonka päälle on rakennettu pitkä ponttoonisilta. Sen päältä pääsee ihailemaan joessa kasvavia satoja lummeita, joista erityisesti pinkit ovat Suomessa harvinainen näky. Lumpeiden määrä oli hämmentävä ja maisema joelle kaunis.

20160730_124125

Paljon Mustion linnasta jäi vielä kokematta. Ehkä jonain päivänä yövyn jossakin linnan alueen viidestä 1800-luvun rakennuksesta, ihailen jokimaisemaa, herkuttelen kartanon kiitetyssä ravintolassa illallista ja nautin ylellisestä aamupalasta.

Vähintään käyn tutustumassa Mustion linnan museoon, jossa pääsee opastetulla kierroksella tutustumaan kartanoon, jonka sisustus on kuulemma upea. Monessa huoneessa on säilynyt alkuperäiset pellavalle maalatut tapetit. Kartanolla on vieraillut arvovaltaisia vieraita historiansa aikana, kun Aleksanteri I, Aleksanteri II ja Kustaa III ovat piipahtaneet kylään. Näistä ajoista kartanossa on muistuttamassa kuninkaan huone, jossa arvovieraat majoitettiin.

Lähellä sijaitsee Mustion ruukkikylä, joka on saanut alkunsa 1500-luvun lopulla. Se oli aikansa ensimmäinen varsinainen rautaruukki Suomessa. Niistä ajoista ei liene paljoakaan säilynyt näihin päiviin, mutta maisema on varmasti ennallaan ja näkemisen arvoinen.

20160730_124140

Tänne siis uudestaan, ehkä jo ensi kesänä!

Mainokset