Minestronekeitto

Raahustin sunnuntaina kotiin kuntosalilta ja pohdin mitä nopeaa tekisin ruoaksi illalla. Selailin Kotivinkkiä ja keksin tehdä pitkästä aikaa minestronekeittoa. Samalla pääsisin eroon kaapin perukoille jääneistä makaroneista.

Koska aikaa ei ollut paljon, käytin pakastevihanneksia. Ostin pussin keittovihanneksia sekä papusekoitusta lisäproteiinien toivossa. Lisäksi kaapista löytyi se makaronipussin loppu, keittokinkkua, tomaattisosetta sekä sipuli, jonka silppusin ja kuullotin kattilassa ensimmäiseksi. Mausteiksi käytin puuttuvan liemikuution sijasta rakuunaa, laakerinlehtiä, mustapippuria ja chiliä. Maukasta tuli! Ja niin nopeasti!

Aika samantyyppinen resepti löytyy myös K-ruoan sivuilta täältä.

Mainokset