Kurvailemassa koiravaljakkosafarilla

Iloitsen siitä, että Helsinkiin on koittanut viimein niin kesäiset ilmat, että lumesta ei enää ole pelkoa. Nyt voi virkistynein silmin myös palata muutama kuukausi ajassa taaksepäin lumisiin Saariselän maisemiin, jossa kävin koiravaljakkosafarilla ystäväni A:n kanssa.

Varasimme retken Saariselän keskusvaraamon kautta. Ilmeisesti useampi yritys tekee näitä husky- ja koiravaljakkoretkiä lähialueella, sillä kaverini, joka varasi saman retken eri ajankohtaan päätyi eri huskytilalle. Sisällöltään ne ovat varmasti hyvin saman tyyppisiä.

Meidät haettiin Saariselältä pikkubussilla, joka vei meidät ja muut osanottajat huskytilalle. Siellä tarkistettiin ensimmäisenä kaikkien varusteet ja koiravaljakkoyritys lainasi lämpimämpiä ja vedenpitävämpiä asusteita niitä tarvitseville. Sitten koitti mielenkiintoinen peruskoulutus työkoirien ja valjakon käsittelystä.

Työkoiraksi kasvatetut eivät ole perinteisessä mielessä lemmikkejä ja sen täytyy näkyä myös ohjaksia pitävien käytöksessä. Siksi koiria ei saanut rapsutella ennen retkeä vaan vasta sen jälkeen. Meitä myös opastettiin miten kelkassa istutaan ja miten ohjaajan tulee auttaa ylämäissä työntämällä kelkkaa.

Onneksi koirat olivat niin hyvin koulutettuja, että he kyllä tiesivät mitä olivat tekemässä. Ohjatakaan ei liiemmin tarvinnut, sillä polkua reunusti korkea hanki. Sen sijaan valjakon pitäminen riittävän etäisyyden päässä seuraavasta valjakosta vaati hieman tarkkaavaisuutta. Jarrua joutui painamaan ja koirathan eivät millään olisi halunneet pysähtyä.

Safarin vetäjät seurasivat letkaa moottorikelkoilla sivusta ja pysäyttivät välillä letkan tarkistaakseen, että kaikilla on asiat kunnossa. Liikkeelle lähtö ensimmäisen pysähdyksen jälkeen ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Oletin, että kun nousen pois jarrun päältä, koirat ampaisevat eteenpäin. Näin ei käynytkään. Muutamien huolestuneiden ”missä on kaasu” -huudahdusten jälkeen sain koirat juoksuun vasta kun hoksasin tönäistä kelkkaa niin, että vetonaru höllentyi. Sitten sitä mentiinkin taas niin vauhdilla, että hyvä kun ehdin jalaksille hypätä!

Teimme yhteensä kymmenen kilometrin lenkin, jonka puolessa välissä vaihdoimme kelkassa istuneen ystäväni kanssa paikkoja ja hän pääsi kokeilemaan koiravaljakon ohjaamista. Retki oli kaikin puolin innostava ja jännittävä kokemus!

Kun saavuimme takaisin koiratilalle, saimme viimein silitellä ja kuvata koiria. Sen jälkeen joimme lämmintä mehua kodassa ja meille kerrottiin työkoirien kasvatuksesta ja tilan toimista. Lopuksi pääsimme vielä telmimään viisikuukautisten huskypentujen kanssa. Varsinaisia rasavillejä!

Advertisement

Raaseporin linnassa

Omituisista ilmoista huolimatta tuntuu siltä, että kesä on ihan kulman takana. Kaikenlaisia lomasuunnitelmia on tullut laadittua ja olen muistellut myös viime kesän reissuja. Yksi niistä kohdistui Raaseporin linnaan, jossa olin pitkään halunnut käydä.

Raaseporin linnan ensimmäiset kivet muurattiin 1300-luvulla. Silloin linna sijaitsi vielä saarella, mutta maankohoamisen ja joen surkastumisen johdosta linna sijaitsee nyt kuivalla maalla. Linna eli parhainta aikaansa 1400-luvulla, jolloin Ruotsista karkotettu kuningas Kaarle Knuutinpoika Bonde vietti linnassa loistokasta hovielämää.

Linna kuitenkin hylättiin 1500-luvulla, sillä sen merkitys väheni Helsingin perustamisen jälkeen. Siitä syystä ja useista restaurointiyrityksistä huolimatta linna on raunioitunut pahasti. Kooltaan se on pienempi kuin hyvin säilyneet Turun linna ja Olavinlinna. Se ei myöskään ole yhtä sokkeloinen vaan aika selkeä kokonaisuus.

Ylimmästä kerroksesta oli hienot näkymät

Linnan sokkeloita pääsee tutkimaan aika vapaasti, mutta mikään esteetön kohde linna ei ole. Rappuset ovat paikoitellen hyvinkin jyrkkiä ja korkeita ja askeleitaan sai varoa myös linnan sisäpihalla. Monet osuudet linnasta olivat sortuneet kokonaan.

Tutkittavaa silti riitti ja seikkailijoille linna on varmasti jännittävä paikka. Alueella on lisäksi kahvila ja viime kesänä myös kesäteatteri. Linnalle on pieni kävelymatka parkkipaikalta ja hiekkatien varrella laidunsi lampaita. Näimme myös pikkuruisia sammakoita loikkimassa tien yli!

?????????????

Valkoinen pizza

Maistoin muutama vuosi sitten ystävän luona ensimmäistä kertaa valkoista pizzaa, jonka täytteenä ei ollutkaan tomaattikastiketta vaan ranskankermaa. Ihastuin välittömästi.

Olen siitä harvinainen tyyppi, että pizza tomaattikastikkeella ei ole oikein ikinä maistunut minulle. Toki syön jos sitä tarjotaan ja ehkä kerran vuodessa pizzaa tekee mielikin, mutta mitään erityisiä intohimoja minulla ei sitä kohtaan ole. Sen sijaan tätä valkoista pizzaa voisin syödä vaikka joka viikko!

Jos et ole jo maistanut valkoista pizzaa, suosittelen kokeilemaan. Tällä Glorian Ruoka ja Viinin helpolla reseptillä syntyy maukas pizza. Taikinasta tulee erityisen hyvä, jos maltat tehdä sen edellisenä iltana jääkaappiin kohoamaan.

Sarjavinkki historiallisen draaman ystäville

Yle Teemalla alkoi jokin aika sitten historiallinen draamasarja Medicit, Firenzen valtiaat. Siinä seurataan rikkaan pankkiirisuvun vaiheita Italiassa keskiajan levottomuuksien keskellä.  Sarja perustuu todellisiin tapahtumiin, joskin ottaa joitakin juonellisia vapauksia.

Olen nyt katsonut muutaman osan enkä voi muuta kuin suositella sitä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ei ollenkaan kuivaa historian kertausta vaan tarina on juonellisesti mielenkiintoinen ja kuvattu todella hyvin. Kuvauksissa on pyritty käyttämään alkuperäisiä paikkoja Firenzessä ja Toscanassa ja nykytekniikalla myös studiossa tehdyistä filmauksista on saatu todella autenttisen oloisia.

Sarja on kahdeksanosainen ja englanninkielinen. Ensimmäinen osa on katsottavissa Yle Areenassa täällä vielä muutaman viikon ajan. Sitten vaan Firenzen matkasta haaveilemaan…

Contessina (Annabel Scholey) ja Cosimo (Richard Madden), kuvan lähde: yle.fi

Vatsa täyteen georgialaista ruokaa

Tunnustan. En tiedä juuri mitään Georgiasta. Kaikki vähäiset tietoni perustuvat Renny Harlinin elokuvaan Viiden päivän sota, joka kertoo vuonna 2008 Venäjän ja Georgian välillä käydystä sodasta. Elokuvassa Andy Garcia esittää Georgian presidenttiä. Ei ehkä ihan totuudenmukaista. Siinä kaikki.

Vähän aikaa sitten bongasin jostain lehdestä artikkelin, jossa joku (olisiko ollut Ville Haapasalo?) kertoi georgialaisesta ruoasta. Artikkelin tietoboksissa kerrottiin, että Helsingissä on peräti kolme georgialaisen ruoan ravintolaa. En jaksanut perehtyä artikkeliin sen tarkemmin, joten mieleen ei jäänyt minkälaista ruokaa georgiassa syödään. Tykkään kuitenkin maistella erilaisten ruokakulttuurien tuotoksia, joten kirjoitin ylös ravintoloiden tiedot.

Mahdollisuus kokeilla georgialaista ruokaa tuli yllättäen pääsiäisenä, kun olimme J:n kanssa kalliolaisessa tapettikaupassa tutkimassa erilaisia tapettimalleja. Viivyimme kaupassa pari tuntia ja sen jälkeen nälkä kurni vatsaa. Muistin, että yksi ravintoloista on Sörnäisten kurvissa, jonne kipitimme kylmässä pääsiäistuulessa.

Georgian Housessa oli lämmin ja vilkas tunnelma. Saimme kuitenkin pöydän ja ruokalistat eteemme. Emme oikein tienneet mitä tilata, joten valitsimme pääsiäiserikoisuuden georgialaisen juustopaistoksen ja georgialaiset leivät.  J otti leipänsä juustolla ja minä juustolla ja kananmunalla.

Leivät olivat valtavat! Ja törkeän herkulliset! Juustossa ei oltu säästelty ja kaikki oli pehmeää ja maukasta. Tulimme näistä niin täyteen, että jälkiruoalle ei jäänyt tilaa. Iso suositus! Kannattaa tutustua georgialaiseen ruokaan.