Puotilan kartanossa

Itä-Helsingin ravintolat ovat jostain syystä jääneet minulla vähemmälle, joten innostuin kun siskoni ehdotti päivällistä Puotilan kartanossa. Kartanolla on pitkä historia, sillä ilmeisesti ensimmäinen ratsutila perustettiin paikalle vuonna 1540. Puotilan kartanon alue syntyi 1750-luvulla kun kolme ratsutilaa yhdistettiin samalle omistajalle. Kartanon päärakennus puolestaan on 1800-luvun alusta.

Kartanon kuuluisiin asukkaisiin on kuulunut muun muassa amiraali Carl Olof Cronstedt, joka syntyi kartanossa. Hän johti Viaporia Suomen sodan aikaan ja sai paljon kritiikkiä osakseen, kun linnoitus antautui kaksi kuukautta kestäneen Viaporin piirityksen jälkeen 3.5.1808. Hän asui myöhemmin Herttoniemen kartanossa, joka olisikin oivallinen seuraava vierailukohde.

Pysytään silti vielä hetki Puotilan kartanossa. Tänä päivänä kartano on tavattoman kaunis rakennus upean vehreällä ja merellisellä paikalla. Saimme pöydän kartanon lasitetulta terassilta, johon aurinko paistoi ihanasti. Meille sattui ihana päivä, mutta ravintola on varmasti viihtyisä myös vähän huonommalla säällä.

Söimme pitkän kaavan mukaan ja jo alkuruoka oli niin kaunis, että siitä oli otettava kuva ennen kuin taideteokseen uskalsi koskea. Söin ravintolan skagen-annoksen, jonka kuvailu kokonaisuudessaan menee näin: ”Svenkan sokerisuolattua lohta & kartanon skagen, siian mätiä, maalaisleipä-crumblea ja mummonkurkkua”. Annos oli juuri niin herkullinen kuin miltä se näyttääkin.

Myös siskoni alkuruokasalaatti oli maistuvaa: ”Puutarhan salaatteja, paahdettua Heikkilän juustoa, uunipunajuurta, viikunoita, pähkinää ja vadelmavinegrettea”.

Pääruoaksi otin kartanon rypsiporsaan ribsejä. Siitä annoksesta on sanottava, että sen jälkeen ei todellakaan jäänyt nälkä! Sain onneksi loput mukaan rasiassa. Erityismaininnan ansaitsee kartanon loistava coleslaw, jota oli mukana annoksessa.

Jälkiruoaksi valitsin ”Puotilan hunajalla maustettua vanukasta mustikka-jogurttijäätelöllä ja siitepölycrumblella”.  Erityisesti kaksi jälkimmäistä olivat herkullisia. Vanukas oli maultaan aika mieto, mutta sopi hyvin jäätelön kanssa.

Vietimme mukavan kesäisen iltapäivän Puotilan kartanossa ja palaamme varmasti uudestaan!

Advertisement

Kiipeilyä seikkailupuistossa

Minua on siunattu kolmella kummipojalla, joista kaksi ovat vihdoin niin isoja, että olen voinut tutustuttaa heidät villiin harrastukseeni, seikkailupuistoihin. Niissä puihin on rakennettu ratoja, joita pitkin kiipeilijöiden on tarkoitus edetä. Ratojen vaikeustasot vaihtelevat helposta huippuvaikeisiin, ns. supermiesratoihin. Radat ovat myös eri korkeuksilla, vaikeampien ratojen ollen yleensä korkeammalla kuin helppojen.

Seikkailupuistot ovat mainioita, sillä niissä yhdistyy monta positiivista asiaa:

• Puissa roikkuminen ja taiteilu on hyvää liikuntaa, sillä ainakin hauis- ja reisilihakset joutuvat kovaan duuniin.
• Ystävien kanssa se on hauskaa yhteistä tekemistä ja kokemista, josta jää paljon muistoja.
• Kiipeilystä pitävät niin aikuiset kuin lapsetkin.
• Se tapahtuu ulkoilmassa, joten samalla tulee ulkoiltua.
• Seikkailupuistossa saa itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, kun uskaltaa mennä radoissa, jotka pelottavat ja jännittävät itseä.

Erityisen halpaa tämä lysti ei ole, mutta hinta on kuitenkin edullisempi kuin huvipuistorannekkeen ja kiipeilyllä on mielestäni paljon enemmän hyödyllisiä vaikutuksia. Tänä kesänä huomasin, että korkeanpaikankammoni on selvästi lieventynyt kiipeilyn ansiosta!

Seikkailupuistoja on ympäri Suomea ja jokainen puisto on erilainen johtuen alueen puustosta ja puiston käyttämistä varusteista (mm. lukot ja nyörit). Pääkaupunkiseudulla on tietääkseni kolme seikkailupuistoa, Huippu Leppävaarassa, Korkee Mustikkamaalla ja Zippy Munkkivuoressa.

Korkee on hyvä paikka aloittaa, sillä siellä helpot radat eivät ole yhtä korkealla kuin Huipussa ja radat ovat lyhyempiä kuin Zippyssä. Huipussa puolestaan on helmpompi lukkomekanismi, sillä Korkeessa täytyy siirrellä tuplalukkoja vaijerista toiselle kun taas Huipussa on liukuva lukko, jota liu’utetaan eteenpäin vaijereiden välillä. Zippyssä on myös liukuva lukkomekanismi. Sinänsä molemmat systeemit ovat varmasti aivan yhtä turvallisia.

Radoilla pitää tietysti olla tarkkaavainen ja keskittyä edessä olevaan rataan. Ennen kiipeilyn aloittamista seikkailijat osallistuvat alkuopastukseen, jossa käydään läpi lukkojen käyttö radalla sekä turvalliset toimintatavat. Näin menetellään kaikissa seikkailupuistoissa, joissa olen käynyt. Lisäksi lyhyt koulutus on käytävä joka kerta, vaikka puistossa olisi käynyt aikaisemminkin.

Pääkaupunkiseudun lisäksi seikkailupuistoja on ainakin Seikkailusveitsi Hyvinkäällä ja Flowpark Turussa, Tampereella, Vierumäellä, Lappeenrannassa, Ähtärissä ja Hämeenlinnassa. Käy rohkeasti kokeilemassa!

Seikkailupuisto Huippu Leppävaarassa

Paavolan tammi

Rakastan tammia. Siksi minua ei tarvinnut erityisesti taivutella, kun ystävä kysyi mukaan retkelle katsomaan Suomen kauneimmaksi tammeksi kutsuttua Paavolan tammea. Yli 300-vuotias tammivanhus sijaitsee Lohjalla.  Sen luokse pääsee jättämällä auton Lohjansaaren koulun parkkipaikalle ja tallustamalla kilometrin verran luontopolkua eteenpäin. Koululta on hyvät opasteet perille.

Rehevän metsän jälkeen polulta tullaan aukealle ja siinä tammi yhtäkkiä onkin. Valtavana, muista puista selvästi erottuvana. Kookas, korkea ja leveä tammivanhus, joka on nähnyt niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan ajan ja edelleen seisoo paikallaan itsenäisen Suomen 100-vuotispäivänä.

Paavolan tammen ympärysmitta on huikeat 472 cm (110 cm korkeudelta mitattuna). Käteni eivät yltäneet edes puoleenväliin puuta kun kokeilin sitä halata. Puu on valtava.

Olisi hauska tietää kuinka korkea tammi on. Sen tuuheat lehvät suojelivat meitä hyvin  kesäsateelta ja jäinkin pohtimaan miten sen juuret saavat riittävästi vettä. Ehkä juuret yltävät kauemmas puun alta kuin osaan arvatakaan.

Lisätietoa hienosta tammesta löytyy muun muassa täältä.

 

Puolukka-marenkipiirakka

Ystäväni oli tulossa lastensa kanssa kylään ja kun ilma kerrankin oli aurinkoinen, päätin pitää pienet puutarhajuhlat taloni pihalla. Pakastimessa oli vielä viime syksynä poimittuja puolukoita, joten kokeilin tehdä puolukka-marenkipiirakkaa Kanelia ja Kardemummaa -blogista.

Vähän epäilin tuleeko piirakasta liian hapan puolukoiden kanssa, mutta huoleni oli turha. Puolukka sopi erinomaisesti makean marengin kanssa. Jopa paremmin kuin perinteinen sitruunatäyte! Pohjaan tuli mantelirouhetta, joka antoi siihen mukavan twistin. Marenkikuorrutteen paahtaminen tavallista alhaisemmassa lämmössä sai aikaan reunojen sokeroitumisen erityisen herkulliseksi. (Olen aikaisemmin nähnyt vain sellaisia ohjeita, joissa marenkikuorrute paistetaan nopeasti korkeammassa lämpötilassa.)

Puolukka-marenkipiirakan lisäksi pöydästä löytyi croissantteja ja pasteijoita sekä tikkusyötäviä, jotka omien havaintojeni mukaan ovat yleensä lasten mieleen. Tikkuihin olin laittanut nakkeja, viinirypäleitä, gourmet-lihapullia (meni yllättäen läpi lapsillekin – ilmeisesti mikä tahansa tikullä lävistetty on lasten mieleen), edam-juustoa, basilikalla päällystettyjä kirsikkatomaattilohkoja sekä voideltuja täysjyväpaahtoleipäkuutioita.

Epäilin, että piirakka ei välttämättä olisi lasten mieleen, joten varasin pöytään myös prinsessakeksejä ja vesimelonia. Ne löysivätkin pian tiensä parempii suihin. 🙂

Ravintolasuosituksia ja bonuksena lempikahvilani

Olen viime kuukausina käynyt useammassakin ravintolassa, joista en ole muistanut kirjoittaa täällä blogissa. Nyt korjaan asian!

Ensimmäinen uusi ravintolakokeilu oli jo keväällä, kun kävin syömässä Bastardossa, joka sijaitsee Kampin keskuksen ylimmässä kerroksessa Korttelissa. Bastardo on italialainen ravintola, joka totta puhuen näytti ensinäkemältä tusinaravintolalta. En odottanut ruoalta paljoakaan muuta kuin vatsantäytettä. Ehkä siksi tulinkin todella yllätetyksi, kun maistoin pasta-annostani. Se oli nimittäin täydellisen al dente ja kastiketta oli juuri oikean verran. Pisteet kotiin!

Toinen, joka pääsi yllättämään loistavalla ruoalla oli nyt keväällä uudelleen avattu Lasipalatsin ravintola. Sehän oli kuukausia suljettu remontin takia ja vanhat tilat on nyt kunnostettu ravintolasalin pitkää historiaa kunnioittaen. Pidimme Lasipalatsissa lukupiirin tapaamisen ja herkullinen ruoka meinasi viedä keskustelultamme kaiken huomion. Söin täydellisen rapeaa kalaa herkullisella risotolla sekä suussa sulavan jälkiruoan (kuva yllä oikealla). Lasipalatsiin pian uudestaan!

Kolmas itselleni uusi paikka oli Le Havre Brasserie keskellä Helsinkiä hotelli Seurahuoneella. Hämmentävän komea ravintolasali on vuodelta 1913 ja se on jo itsessään sellainen nähtävyys, että ravintolaan kannattaa mennä syömään. Kysäisin tarjoilijalta paikan historiasta ja saimme (jälleen lukupiiriporukan kanssa) kuulla mielenkiintoisen yhteenvedon. Sen jälkeen oli tunne, että Tauno Palo saattaisi minä hetkenä hyvänsä antautua laulun valtaan salin parvekkeella. Le Havre tarjoilee ranskalaista bistrotyyppistä ruokaa. Syömäni bouillabaille oli herkullista!

Bonuksena kerron vielä lempikahvilastani Kupista ja muffinista Kalevankadulla. Siellä on mielestäni Helsingin herkullisimmat tarjoilut: mm. maistuvia leipiä, tuorepuristettuja mehuja sekä pieniä ja suuria muffineja. Heillä on kekseliäitä kombinaatioita ja uniikkeja tuotteita, joita ei muualta löydä. Tee on haudutettua ja kaikki on törkeän hyvää. Kahvila on valitettavasti heinäkuun kiinni, mutta aukeaa jälleen elokuussa. Vahva suositus!