Upea Taivassalon kirkko

Pääsin kesälomalla käymään Ahvenanmaalla (siitä lisää myöhemmin) ja matkalla sinne vierailin Taivassalon Pyhän Ristin kirkossa. Siinä vasta upea kirkko! En ole missään nähnyt yhtä värikkäitä ja runsaita seinämaalauksia.

Taivassalon harmaakivikirkko sijaitsee saariston rengastien pohjoisemman aloituspisteen lähellä. Se rakennettiin 1400-luvulla samalle paikalle, jossa aikaisemmin sijaitsi vaatimattomampi puukirkko. Seurakunnan kallein aarre on kuitenkin säilynyt puukirkon ajalta: 1300-luvulta peräisin oleva krusifiksi.

20170724_121541

Alla olevassa kuvassa näkyvä barokkityylinen saarnatuoli on 1600-luvulta. Sen valmisti tallinnalainen Tobias Heinz ja Henrik Fleming lahjoitti sen seurakunnalle. Siinä vaiheessa saarnat pidettiin jo suomeksi, mikä helpotti kansan ymmärtämistä. Sitä ennen kirkon maalauksilla oli tärkeä merkitys kirkon sanoman välittämisessä tavallisille ihmisille.

20170724_121109

Seinä- ja kattomaalaukset on alunperin ajoitettu 1460-luvulle. Puhdasoppisuuden aikaan 1600-luvulla seinät kalkittiin, joten tänä päivänä seinillä näkyvät kuvat ovat entisöityjä. 1890-luvulla entisöinnin periaatteet erosivat nykyisistä ja sen johdosta kaikki kuvat päällemaalattiin uudelleen ja tuhoutuneiden tilalle kopioitiin kuvia muista kohdista.

Tavallaan on tietysti kurjaa, että alkuperäiset maalaukset on ”menetetty iäksi” 1890-luvun entisöijien toimesta. Toisaalta voimakkaat maalaukset olivat vaikuttavia ja mieleenpainuvia. Aikaisemmin näkemäni entisöinnit ovat olleet aika hentoja näihin verrattuna ja itseni on vaikea kuvitella niiden perusteella miltä koko rakennus on näyttänyt aikoinaan. Maallikolle Taivassalon kirkko siis on hieno mielikuvitusta rikastuttava nähtävyys.

20170724_121100

 

Mainokset