Ulkomaisia vieraita Töölössä

Esittelin tutulle britille yhtenä iltana Helsinkiä. Aikaa ei ollut kuin muutama tunti ja syksy oli jo päällä, siksi jätin suosiolla Suomenlinnan ja Kaivopuiston väliin. Sen sijaan pidin tärkeänä näyttää hänelle Senaatintori, kauppatori ja vanha kauppahalli.

Hänestä ne muistuttivat Tukholman vanhaa kaupunkia, mikä tietysti imarteli minua. Presidentinlinna huvitti häntä vaatimattomuudessaan ja hänestä se oli ihan kuin me suomalaiset. Vanhassa kauppahallissa joimme teet Storyssa ja söimme isot suomalaiset pullat. Kävelimme Espaa pitkin takaisin keskustaan.

Kysyin häneltä etukäteen mitä hän Helsingissä haluaisi nähdä ja arvatkaa mitä hän vastasi. Sibeliusmonumentin. Ihan totta! Olin hämmentynyt, että hän edes tiesi Sibeliuksen olleen suomalainen sekä sen, että Helsingissä on monumentti Sibeliukselle. Mutta tokihan hänet vein katsomaan tuota ristiriitaisia tunteita aikoinaan herättänyttä monumenttia. Hiukan piti ensin guuglailla, sillä en ollut varma sen sijainnista. Olen käynyt siellä itse vain kerran aikaisemmin.

Vaikken ole itse nähnyt sitä montaa kertaa, pidän teosta kauniina ja onnistuneena. Monumentissa on suomalaisuutta ja Sibeliuksen musiikkia. Putkien on tulkittukin symboloivan urkupillistöä. Julkistamisen aikoihin 60-luvulla taiteilija Eila Hiltunen sai kuitenkin paljon negatiivista palautetta työstään. Perinteisemmän taiteen ystäville hän lisäsi Sibeliuksen kasvoreliefin monumentin viereiseen kallioon.

Teos on todella suosittu matkailijoiden keskuudessa. Vaikka satoi reippaasti, emme suinkaan olleet ainoat monumenttia ihailemaan tulleet, vaikka olin niin kuvitellu.

Sateen takia olimme aika lailla uitettuja koiria ja suuntasimme tahoillemme lämpimiin suihkuihin. Jos ilma olisi ollut kauniimpi, olisimme saattaneet jatkaa iltaa jossain hyvässä töölöläisravintolassa kuten esimerkiksi Comassa.

Pikkuinen välimerellistä ruokaa tarjoileva Coma on sympaattinen ravintola Museokadulla. Pöydät ovat lähekkäin ja silloin kun kaikissa pöydissä on seurueita, on tunnelmakin kuin italialaisessa ravintolassa. Iloinen puheensorina täyttää korvat ja hyvän ruoan tuoksu leijuu nenään.

Viimeksi Comassa ollessani otin alkuruoaksi bruschettat, jotka olivat sopivan rapeat ja tomaattiset. Ne herättivät ruokahalun juuri oikealla tavalla. Pääruoaksi valitsin täyteläisen omena-gorgonzolarisoton. Siinä maut olivat todella kohdallaan – tuo makuyhdistelmä toimii aina! Jälkiruoaksi söin tiramisun, joka yleensä italialaisissa ravintoloissa on yksi parhaimmista jälkiruoista. Olen iloinen, että olen teenjuojana tottunut kahvin makuun sentään tällaisessa jälkiruoassa, jotta voin nauttia tiramisusta.

Töölössä pitäisi kyllä pyöriä useamminkin eikä pelkästään ohikulkumatkalla!

Advertisement

Syksyistä tekemistä Turussa

Turku on mainio viikonloppuretken kohde. Turun loistava ravintolatarjonta alkaa olla tunnettu jo Turun ulkopuolellakin, jonka lisäksi Turussa on myös paljon mielenkiintoista nähtävää.

Vaikka asuin Turussa vuosia ja kävin monesti Ruissalossa, en jostain syystä ikinä saanut aikaiseksi käydä siellä sijaitsevassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Tänä syksynä vierailin lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa Turussa ja viimein korjasin tämän epäkohdan.

Olen iloinen, että näin vaivan lähteä Ruissalon kasvitieteelliseen, sillä se yllätti minut laajuudellaan. Vuonna 1956 perustetussa puutarhassa on yli 5 000 kasvilajia! Kasvihuoneita on monta ja ne ovat ihan omia erituntuisia maailmojaan.

Satoja lajeja esittelevään ulkopuutarhaan ei ole sisäänpääsymaksua, mutta suosittelen vierailemaan myös kasvihuoneissa. Niihin on lajiteltu elinolosuhteiltaan samanlaisissa paikoissa viihtyviä kasveja ja oven avauksella pääsee esimerkiksi savannin ilmanalaan. Jännää!

Ehkä erikoisin ja kuuluisin nähtävyys Ruissalon kasvitieteellisessä on jättilumme. Se on peräisin Etelä-Amerikan suurten jokien alueelta. Luin esitteestä, että lehden läpimitta voi olla lähes 3 metriä ja se pystyy kannattelemaan jopa 40 kilon painon! Huh! On mahtanut olla hämmentävä löytö länsimaisille ihmisille, jotka törmäsivät näihin jättilumpeisiin Amazonilla vuonna 1801.

Tieteeseen tutustuessa tulee aina nälkä. Oma tämän hetken ravintolasuosikkini on Aune, joka on saanut nimensä 1800-luvulla samassa talossa toimineelta norjalaiselta valokuvaaja Ole Jonsen Aunenlta. Ravintola on myös sisustettu Aunen ja muiden ajan valokuvaajien ottamilla kuvilla. Tunnelmallinen ja viihtyisä lopputulos!

Ja taivaallinen ruoka. Erityisesti friteerattu halloumi vadelmakastikkeella on jäänyt yllättävyydessään mieleen. Ensimmäinen pala oli viedä kielen mennessään, joten kannattaa varoa! Suussa sulavan taivaallista. Myös Aunen burgerit ovat herkullisia kuten myös lohkoperunat, jotka muissa paikoissa yleensä jätän syömättä. Aunessa tekee mieli nuolla lautanenkin… Vahva suositus Aunelle!

Toinen kiva paikka keskustassa on Di Trevi, joka tarjoilee espanjalaisväritteistä bistroruokaa. Tämä on ehkä enemmän sellainen näyttäytymispaikka, josta moni seurue taisi jatkaa yökerhoihin, mutta ruoka ja juomat olivat kyllä hyviä. Itse söin kokoelman tapaksia, joista erityisesti arancinit eli friteeratut herkkutatti-pecorino-risottopallot aiolilla olivat aika törkeän hyviä.

Jos liikut Turun suunnalla, käy ihmeessä myös Pienessä kirjapuodissa. Se on hurmaava yksityinen kirjakauppa, jolla on mielenkiintoinen valikoima uutta ja vanhempaa kirjallisuutta. Sekä kaikkea ihastuttavaa paperitavaraa kuten kortteja, lastenkirjoja, vihkoja ja kalentereita. Kirjapuodin yhteydessä on myös pieni söpö kahvila.

Varför Paris, vi har ju Åbo on lausahdus, johon silloin tällöin törmää ja se on kyllä mielestäni oivallisesti sanottu. Jos siis kaipaat viikonloppuvirkistystä, suuntaa Turkuun!

Retkellä Nuuksiossa Haukkalammella

Olin alkusyksystä työkavereideni kanssa Nuuksiossa virkistäytymässä. Aloitimme retkemme luontokeskus Haltialta, jonne pääsee bussilla. Me kuitenkin tulimme kimppakyydeillä ja jätimme autot parkkiin Haltialle. Sieltä aloitimme 4,8 kilometrin kävelyn Haukkalammen nuotiopaikalle.

En etukäteen tiennyt mitä odottaa. Vaikka olisin odottanut mitä tahansa, odotukseni olisivat todennäköisesti täyttyneet, sillä maasto ja maisemat matkalla olivat todella vaihtelevat. Oli leveää kävelytietä ja kapeampaa metsäpolkua, pitkospuita, järvimaisemia, märkiä soita ja kuivia harjuja sekä nousuja ja laskuja.

Jaloissa tuntui päivän jälkeen, että portaita tosiaan tuli kiivettyä kiivetty. Korkeuserot reitin aikana olivat yllättävän suuria.  Matka sujui rauhallisessa tahdissa, sillä meitä oli vajaa kymmenen. Menomatkalle mahtui kahdet korkeat portaat, toiset rautaiset ja toiset puiset.

Perillä Haukkalammella etsimme vapaan pöydän, johon leiriydyimme syömään eväitä. Liikkeellä oli paljon muitakin retkeilijöitä, joten suurin osa pöydistä oli varattuja. Onneksi alue on iso. Paistoimme makkaroita nuotiolla ja joimme kahvit eväsleipiä syöden. Hiukan uhkasi alkaa sataa, mutta säästyimme pahemmalta kastumiselta.

Evästauon jälkeen lähdimme paluumatkalle samaa reittiä kuin tulimmekin. Samana päivänä Nuuksiossa järjestettiin urheilukilpailut ja tsemppasimme kovasti vastaantulevia juoksijoita. Reitti oli niin vaihteleva, että matka ei käynyt tylsäksi. Itse asiassa saman reitin voisi kävellä moneen kertaan ilman tylsistymistä!

Kun saavuimme takaisin luontokeskus Haltialle, söimme yhdessä maukkaan lounaan Haltian kehutussa ravintolassa. Sitten tutustuimme vielä luontokeskuksen vaikuttaviin ja monipuolisiin näyttelyihin Suomen luonnosta. Ne kannattaa käydä katsomassa, jos liikkuu siellä päin.

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi mukava virkistäytymispäivä osaston kanssa!

Brunssi ja kävelyretki Kellokoskella

Tuusulassa asuva ystäväni kutsui minut brunssille Kellokosken todelliseen helmeen, kahvila Kinuskillaan, joka sijaitsee vanhalla ruukkialueella Keravajoen rannalla. Jos liikut sillä suunnalla, suosittelen poikkeamaan sisään.

Satuimme paikalle lauantaina, jolloin tarjoiltiin dekkaribrunssia. En kyllä ihan tunnistanut mikä brunssista teki dekkaribrunssin, mutta tarjottavat olivat herkullisia ja lautanen uhkasi täyttyä liian nopeasti. Erityisesti tykkäsin keksimästäni yhdistelmästä laittaa bagelin päälle tuorejuustoa ja sen päälle pitkään kypsytettyä pähkinäpossua.

Koko menu on luettavissa täällä. Kinuskilla on tilava, mutta pöytävaraus on tietysti suositeltavaa tehdä etukäteen. Jos brunssi ei maistu, Kinuskillaan voi poiketa ihan kahvillekin. Vitriinissä oli herkullisia kakkuja. Me tulimme kuitenkin brunssista ja sen jälkiruoista niin täyteen, että kakkuvitriinin ohittaminen ei aiheuttanut vaikeuksia.

Brunssia nautittuamme teimme kävelylenkin Keravajoen historiallisessa ympäristössä. Kellokosken kartanon historia alkaa 1700-luvulla, kun kartanon tiluksilla viljeli peltoja yli sadan maanviljelijän yhteisö. Kartano rakensi koskelle ruukin (1795-1963), joka jalosti rautaa ja myöhemmin alumiinia erilaisiksi käyttöesineiksi kuten kirveiksi ja maitotonkiksi. Se synnytti alueelle työläisten joukon, ja vauhditti kylän kasvua. Kartano piti huolta omistaan ja perusti alueelle koulun ja maatalousoppilaitoksen.

Itse koski on vanhojen ruukkirakennusten vieressä ja kävelimme joen juoksun suuntaisesti metsätietä pitkin. Jokilaaksossa on silta kävelijöille ja sieltä oli mainiot näkymät. Joen ylitettyämme palasimme joen toista puolta takaisin ruukkikylälle.

Paluumatkalla ihailimme Kellokosken kartanoa. ”Konni” Zilliacus rakensi 1880-luvulla kartanon päärakennuksen, joka on kaunis marjapuuron punainen kivikartano Keravajoen rannalla. Se on sittemmin muutettu Kellokosken sairaalaksi kun Zilliacus oli huikentelevaisen elämäntyylinsä takia velkaantunut niin, että pakeni velkojiaan Yhdysvaltoihin vuonna 1889. Kartanon puisto ja koko joen seutu on rauhallista sekä kaunista ja sen puolesta ihanteellinen paikka sairaalalle.

Yhteen ruukkirakennuksista on tehty ruukkimuseo. Sen sisäänpääsy on ilmainen ja siellä voi tutustua tehtaan historiaan ja sen valmistamiin tuotteisiin. Museon yhteydessä toimii myös pieni käsityöläispuoti Maijan kammari. Alueella toimii myös sairaalamuseo, joka oli meidän vierailumme aikaan kiinni eli jäi meiltä näkemättä.

Vietimme mukavan kesäisen päivän Keravajoen rannalla!