Päiväretkellä Porvoossa

Sain ystävältä Piikkipaatsamalta joululahjaksi lupauksen viedä minut iltapäiväteelle Porvooseen. Monen sattuman summana iltapäivätee vaihtui maaliskuussa päivälliseen Porvoossa, kun tulimme sopineeksi ajankohdaksi sellaisen lauantain, jolloin Porvoossa ei tarjoiltukaan iltapäiväteetä. Eipä se minua haitannut, Porvoossa on niin paljon hyviä ruokapaikkoja.

Pääsen harvoin käymään Porvoossa, vaikka se on maantieteellisesti niin lähellä Helsinkiä. Bussilla ei tule lähdettyä ja autoa en omista. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä tässä asiassa, koska Porvoossa on aina niin mukava käydä.

Maaliskuussa, kun ystäväni kanssa sitten lähdimme Porvooseen, oli vielä lunta maassa. Se tuntuu nyt niin kovin kaukaiselta. Vanhan kaupungin putiikkeja oli silti mukava kierrellä. Yhdestä sisustuskaupasta löysin suomalaista designia olevan leikkuulaudan syntymäpäivälahjaksi toiselle ystävälle.

Porvoon ihanien putiikkien yhteydessä on mainittava myös By Pias -vaateliike, joka on alkujaan Porvoosta. Nykyään liikkeitä on useita ympäri Suomea, myös Helsingissä. By Piasilla on muun muassa ihania pellavavaatteita, jotka varsinkin nyt kesällä ovat mukavan vilpoisia päällä. Ostin heiltä juuri vaaleansinisen pellavatunikan, johon olen aivan rakastunut.

Mutta takaisin Porvooseen. Pikkuputiikkien koluamisen lomassa kävimme teellä Cafe Postresissa. Meillä oli iltapäivällä pöytävaraus Sinneen, joten päätimme ottaa teekannujen lisäksi runebergintortun puoliksi. Ja millainen torttu se olikaan! Olen edelleen perinteisen runebergintortun ystävä, mutta tämä tuunattu kyllä melkein vetää sille vertoja.

Pidin kovasti Postresista ja sinne palaan vielä uudestaan. Tarjoilut olivat monipuolisia ja tee hyvää. Kahvilan omassa uunissa paistettu leipä tuoksui niin hyvältä, että se oli viedä järjen. Myös jäätelöä, gelatoa, olisin maistanut, ellei illallisvaraus Sinneen olisi ollut ihan pian.

Kävelimme kaupungin keskustan poikki ja viimein koitti illallisaikamme. En voinut olla vertaamatta mielessäni Sinneä toiseen Porvoon suosikkiini Zum Beispieliin. Sinnen ravintolasali oli avara ja valoisa. Kuitenkin kodikkuudessa se vähän häviää Zum Beispielille.

Ruoassa ei sen sijaan yhtään. Sinnessä minulle tarjoiltu ruoka oli monella tapaa taivaallista. Sinnen a la carte -lista on vaihtunut varmaan jo moneen kertaan maaliskuisen vierailuni jälkeen, joten valitsemieni annosten yksityiskohdat eivät ole merkityksellisiä. Sen sijaan sanon vaan, että Sinnessä todella osataan tehdä hyvää ruokaa.

Mukavan päivän ja herkullisen päivällisen jälkeen oli hyvä huristella takaisin kotiin Helsinkiin!

Advertisement

Ravintola Onda

Minulla on ilokseni ollut viime aikoina monia mahdollisuuksia tutustua uusiin ravintoloihin. Talvella tuli käytyä tosi vähän missään. Ehkä tämä on kesän ja valon mukanaan tuomaa aktivoitumista.

Siskoni aloitteesta kävimme taannoin kokeilemassa Ondaa, joka sijaitsee Sörnäisissä. Ravintola on perustettu vanhaan makasiinirakennukseen ja sillä on mainio tilava terassi, joka on varmasti aurinkoisella säällä suosittu.

Ondassa tuli maisteltua uusia makuja samalla kun vaihdoimme siskoni ja äitini kanssa kuulumisia. Söin alkuruoaksi paahdettua kotijuustoa, joka oli yhdistetty pinjansiemeniin, hasselpähkinään, rapeaan kaprikseen, paahdettuun voihin ja viinirypälehilloon. Annos oli esteettisen kaunis ja todella herkullinen. Se oli paras uusi makuelämys, mitä olin pitkään aikaan maistanut.

Pääruoan lammasburger, kuzu burger, katosi nopeasti lautaseltani viimeistä bataattiranskalaista myöten. Myös jälkkäri, karamellisoitu leipävanukas, oli herkullinen ja jotenkin kovin kotoisa. Monet Ondan annokset saa vegaanisena ja gluteenittomana.

Ondan ravintolasali on sisustettu pelkistetysti. Sairaalamaiset lamput antavat miljöölle teollisen vaikutelman, mutta ravintola on silti kodikas. Ondan verkkosivuilta luin, että lauantaisin siellä tarjoillaan perulaista brunssia. Se kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että pitää käydä kokeilemassa joku kerta!

Kesäjuhlia ja kesän juhlia

Ihana toukokuu hemmotteli meitä todenteolla ilmoillaan! Kun lämpimät ajat alkoivat, meni useampi päivä ennen kuin sisäistin, ettei ulkona ihan oikeasti tarvitse enää takkia. (Sama kävi myös toisin päin: nyt kun ajoittain takki olisi hyvä olla, en ikinä muista napata sitä naulakosta mukaan.)

Pääsin tänä vuonna vieraaksi lakkiaisiin, jotka ovat itselleni todelliset kesänaloitusjuhlat. Nyt valmistujaisia vietettiin osin jopa läkähdyttävän kuumissa merkeissä. Tuntui silti hyvältä, että vastavalmistuneet saivat juhlia tärkeää päiväänsä auringonpaisteessa. Mieleen palasi myös oma lakkiaispäiväni, jolloin myös oli kaunis sää. Valmistujaiset ovat kovin koskettavia juhlia eikä liikutuksen kyyneliä nytkään säästelty.

Jos lakkiaiset, rippijuhlat ja häät ovat perinteisiä kesäjuhlia, on minusta hauska juhlia myös itse kesää. Pitkä pimeä talvi on viimein voitettu ja auringonvalo lisääntyy. Pidimme töissä oman osaston kesken piknikin, jolla aloitimme kesälomakauden. Toukokuun pitkään jatkuneet kauniit säät mahdollistivat sen, että kerrankin piknik-suunnitelmat eivät menneet mönkään yllättäen muuttuvan sään takia.

Jokainen toi mukanaan piknik-eväitä, jotka sitten kasasimme keskelle ja asetuimme itse ympärille herkuttelemaan. Minulla oli vielä pakastimessa edellisvuotisia puolukoita, joista valmistin puolukkaisen pannacottaviettelyksen (kuvassa etualalla) Lidlin reseptin mukaan. Siitä tuli tosi herkullista! Pannacottan makeus sopi hyvin puolukoiden kirpeyden kaveriksi.

Myös asuintalossani järjestettiin ensimmäistä kertaa piknik. Taloyhtiö tarjosi herkut ja viihdyimme naapureiden kanssa loppujen lopuksi neljä tuntia tutustumassa ja ideoidessa uusia juttuja talon hyväksi. Olin kovin iloinen, että tutustuin naapureihini paremmin. Talkoista en olisi niinkään innostunut, mutta tällainen vapaaehtoinen tapaaminen oli hauska.

Olen ehtinyt kesäkuussa jo mökkeilläkin ystäväni mökillä Turun saaristossa. Olimme siellä isolla porukalla kuuden lapsen kanssa, joten vilinää riitti. Säät olivat edelleen suosiolliset, joten lapset saattoivat kirmailla pihapiirissä ilman kenkiä ja sen suurempia varusteita.

Yhtenä päivänä veneilimme eräälle autiolle saarelle piknikille. Se olikin jännempi retki kuin etukäteen osasimme arvata. Lokkivanhemmat nimittäin vartioivat poikasiaan ja hätääntyivät kun rantauduimme. Löysimme onneksi rauhallisen paikan, jossa syödä eväitä: voileipiä ja keksejä, pillimehuja ja kahvia + teetä.

Jään ja veden muovaamat rantakalliot olivat kauniita mutta jyrkkiä, joten lapset saivat kuulla paljon varoituksia. Luonnon monimuotoisuus saarella oli upeaa. Löysimme saarelta romahtaneen luonnon valtaaman kevyen rakennuksen, joka oli kovin jännittävä lapsista. Siellä kuulemma kummitteli yksinäinen aave.

Hauskoja kesäpuuhia olen ehtinyt jo kokea ja vielä on onneksi paljon edessä!

 

 

Ravintolat Spis ja Pastis

Kaverini harmitteli minulle sitä, että hänen tulee käytyä hirveän harvoin ravintoloissa syömässä. Koska itselläni oli sama harmitus, sovimme jatkossaa käyvämme yhdessä 1-2 kuukauden välein kokeilemassa jotain uutta ravintolaa.

Ensimmäinen kokeilumme oli Passio, josta kirjoitin täällä. Toinen kokeilumme kohdistui Spis-ravintolaan, joka sijaitsee Kasarmikadulla.

Spis on pitkään ollut käyntikohteideni listalla, mutten oikeastaan ole tiennyt siitä nimeä lukuunottamatta mitään. Yllätyin kuinka pikkuruinen ravintola se oikeasti olikaan. Asiakaspaikkoja taisi olla vain tusina! Ravintolahuone oli siis aika intiimi tila, mutta silti fiksusti sisustettu, sillä en muista häiriintyneeni viereisen pöydän keskusteluista tai muusta hälinästä. Sen sijaan olo oli aika erityinen, kun tiesin ettei annoksia ole valmistettu liukuhihnalla. Tai ainakin aika lyhyellä liukuhihnalla sitten.

Valitsimme ystäväni kanssa lyhyen maistelumenun, johon kuuluu neljä ruokalajia. Siihen kuitenkin kuului niin monta keittiön tervehdystä ja väliruokaa, että sekosin vähän laskuissa. Päällimmäiseksi muistoksi ruoasta jäi raikkaus ja suomalaisuus.

Ruokalajeissa oli käytetty paljon juureksia ja maut olivat puhtaita. Erityisesti mieleeni jäi lonkerosorbetti, joka huuhteli suun ennen seuraavaa ruokalajia sekä jälkiruoaksi tarjoiltu tyrniä ja valkosuklaata kuusenkerkkävaahdolla. Pääruoaksi tarjoiltiin karitsaa, joka suli suuhun. Kaikki ruoka oli esteettisen kaunista. Arvostan!

Pidin Spis-ravintolasta todella paljon. Kolmas ravintolakokeilumme tapahtui Turun Rosterissa, josta kirjoitin täällä. Neljäs vierailukohde oli Spis’n kulman takana ranskalainen ravintola Pastis.

Pastiksella on hieno sijainti siinä mielessä, että sen suloiselle terassille paistaa ilta-aurinko. Pikku-Roban kauniita taloja on varmasti hauska katsella istuessaan lasillisella. Meillä oli pöytä sisällä ravintolassa, joka on sisustettu aika ranskalaiseen tyyliin pelkistetysti. Päähuomio onkin ruoassa.

Tämä ravintolakäyntimme ei valitettavasti ollut ihan yhtä onnistunut kuin Spis’ssä. Tarjoilu Pastis’ssa (kolmen eri tarjoilijan toimesta) oli vähän tylyä ja huolimatonta. Ehkä ranskalaisuus oli viety tässä suhteessa vähän turhan pitkälle?

Ruoaksi valitsin listalta sammakonreisiä ja pääruoaksi parsaa mustekalan eli pulpon kanssa. Molemmat annokset olivat tunnistettavan ranskalaisia ja maustettu hyvin. Pastis on kyllä ranskalaisen ruoan ystävän must-paikka. Jälkiruoaksi pyysin keittiötä yhdistämään kahdesta jälkiruoka-annoksesta minulle raparperisorbettia ja pistaasijäätelöä, kun mieleni teki saada jotain raikasta. Ne olivat herkullisia!

Tällä neljännellä ravintolavierailulla keksimme oman pisteytyssysteemin, jota alamme pitää käymistämme paikoista. Stay tuned – esittelen täällä blogissa seuraavatkin ravintolakokeilumme!