Kun kerroin lähteväni matkalle Islantiin, aika moni kysyi ensimmäisenä että kai menen sitten ratsastamaan islanninhevosilla. Minuakin se kiinnosti, mutta asiassa oli yksi ongelma. Olen kohtalaisen merkittävästi allerginen hevosille. Olen lapsuudessani ratsastanut kerran tai pari, joten tiedän, että saan oireita jo siitä, kun istun autossa hevostallin ulkopuolella.
Mutta islanninhevoset ovat aika hellyyttäviä ja käyn Islannissa todennäköisesti vain tämän kerran. Viimeiseen asti pohdin uskallanko ottaa riskin ja miten minun pitäisi toimia.
Paluulentoamme edeltävänä päivänä päätin uskaltaa ja varasimme tunnin pituisen alkeisratsastuksen läheiselle tallille seuraavan päivän aamuksi. Meillä kävi tuuri, sillä heillä oli vapaita paikkoja tunnille. (Suosittelen normaalitilanteessa varaamaan ratsastukset kunnolla etukäteen.)
Hiukan jännittyneinä suunnistimme seuraavana päivänä talleille. Otin aamulla ylimääräisen keuhkoputkia avaavan astmalääkkeen ja pakkasin erikseen puhtaat vaihtovaatteet kenkiä myöten mukaan. Tallilla kohtasimme parikymppisiä eurooppalaisia nuoria, jotka olivat tulleet kotimaastaan Islantiin kesätöihin tallille. He puhuivat hyvää englantia ja olivat muutenkin kokeneita oppaita. Meidän oppaalle annoinkin erityiskiitokset hyvästä tunnista.
Islanninhevoset ovat ilmeisesti paljon rauhallisempia kuin muut hevosrodut, joten niillä ensikertalaisenkin voi viedä maastoon. Meidän ryhmässä oli neljä ratsastajaa ohjaajan lisäksi. Kun olimme saaneet kypärät päähän ja kaikki päässeet hevosten selkään, lähdimme kävelemään tallilta hiekkatietä pitkin kukkuloiden suuntaan.
Hiekkatiellä tunsin ensimmäiset henkeä ahdistavat oireet kun olimme jo jonkin matkan päässä tallilta. Siinä pohdin hetken onko järjetöntä jatkaa, mutta tulin sitten siihen tulokseen että olimme kuitenkin matkalla poispäin tallilta raikkaaseen ilmaan. Todennäköisempää on, että hengittäminen helpottuu. Ja niinhän siinä kävikin. Puolivälissä tuntia vetäisin hevosen selässä toisen keuhkoputkia avaavan lääkkeen ja pärjäsin tunnin ihan hyvin. Toki nielua kutitti, mutta minun kohdallani kokemukseeni perustuen se ei ole kovin vaarallista.
On ymmärrettävää, että 60 minuutin pituisella tunnilla ei kovin paljoa ehdi opettaa hevosten käsittelyä. Kuulimme miten hevosen saa hiljentämään sekä kiristämään tahtia ja kääntymään oikealle sekä vasemmalle. Itse jouduin käyttämään näistä ainoastaan kääntymistä, sillä parissa kohtaa hepollani oli oma mielipiteensä parhaasta reitistä. Yhdessä kohdassa oli myös ilmeisen hyvää heinää, jota piti päästä maistamaan.
Muuten hän tassutteli kuuliaisesti ohjaajan perässä. Laukkaa tai islanninhevosten omaa askellusta tölttiä emme kokeilleet ja ihan hyvä niin. Hevosen selässä pysymisessä oli ihan tarpeeksi haastetta ensikertalaiselle kävelyssäkin. Ylitimme neljä kertaa pienen joen, joka kulki laaksossa. Se oli hauskaa ja hevoset onneksi tuntuivat tietävän mitä tekivät. Uskalsin alkujännityksen jälkeen ottaa muutamia kuvia ratsastukseltamme.
Palattuamme tallille palautimme lainakypärät ja joimme kupilliset teetä. Islanninhevonen on rotu, joka on jalostettu Islannissa viimeisten 1000 vuoden aikana. Jotta rotu pysyy puhtaana, Islantiin ei saa tuoda muita hevosia, ja jos islanninhevonen viedään ulkomaille, se ei saa enää palata Islantiin. Ulkomailta ei myöskään saa tuoda omia ratsastusvälineitä kuten kypäriä mukanaan ellei desinfioi niitä ensin. Tästä syystä talleilla on hyvin lainavarusteita tarjolla. Itse ratsastin ulkoiluhousuissa ja -takissa sekä lenkkareissa. Ratsastuksen jälkeen vaihdoin vaatteet ja suljin ratsastusvaatteet kenkineen tiukasti muovipussiin, jonka avasin seuraavan kerran kotona kylpyhuoneessa ennen pyykkikoneen käynnistystä. Näillä varotoimenpiteillä säästyin pahemmilta allergiaoireilta.
Islanninhevosella ratsastaminen oli mainio kokemus erityisesti Islannin kauniin ja erikoisen luonnon takia. Rauhallisilla hevosilla ensikertalainenkin pääsee maastoon, mikä on mainio elämys.
Kumpupilviä ja pilvenhattaroita 