Jouluista tunnelmaa Porvoossa

Kävimme toissaviikonloppuna Porvoossa Piikkipaatsaman kanssa. Vaikka oli vasta marraskuun puoliväli, vanhassa kaupungissa oli jo aavistus joulusta. Jouluvaloköynnökset oli jo ripustettu ja pienissä puodeissa oli myynnissä kaikkea jouluista. Iloitsin kovasti kun löysin uudenlaisen Johan & Nystömin tuottaman teejoulukalenterin Siirtomaatavaraliike Skafferista.

Olimme liikkeellä aikaisin. Kaupat aukesivat lauantaina kymmeneltä ja ehdimme sopivasti kierrellä putiikeissa ja tehdä joululahjaostoksia. Puolilta päivin meillä oli varaus Tee- ja kahvihuone Helmessä. Siellä järjestetään silloin tällöin iltapäiväteetarjoiluja, ilmeisesti noin kerran kuukaudessa. Pidämme molemmat kovasti teestä ja iltapäiväteetarjoilut ovat aina hauskoja kokemuksia. Helmen iltapäiväteetä tarjoillaan vain tilauksesta, joten olimme varanneet ajoissa pöydän.

Ja hieno iltapäivätee se olikin! Yksi parhaista Suomessa nauttimistani! Tarjottimella kolmessa kerroksessa oli ihania suolaisia ja makeita herkkuja kuten sieni-pinaattipiirakkaa, lehtikaali-pestohyrriä, haukimoussea, hunaja-smetana-rosmariini pannacottaa, kirsikkatartaletteja ja unikonsiemen-sitruuna madeleinejä. Makupalat olivat mielikuvituksellisia ja jännittäviä. Oli ihanaa maistella niitä ajan, hyvän teen ja ihanan seuran kanssa.

Iltapäivätee tarjoiltiin talon yläkerrassa, hienossa salongissa. Melkein tuli alipukeutunut olo, kun olin liikkeellä arkivaatteissa. Hovimestari palveli meitä hienosti enkä voinut olla kuvaamatta talon upeaa sisustusta. Aivan kuin olisi ollut vierailulla viime vuosisadan alun porvariskodissa.

Kun olimme herkutelleet ja nauttineet iltapäiväteestä, meitä kehoitettiin käymään piharakennuksessa olevassa teepuodissa. Se oli myös varsinainen elämys! Ostimme molemmat kotiin tarkoin valittuja teelaatuja. Puodissa sattui olemaan käymässä myös Helmen perustanut rouva, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin eri maiden ja ravintoloiden iltapäiväteetarjoiluista. Helmen tarjoilu veti kyllä vertoja monelle iltapäiväteelle maailmalla. Voin suositella sitä täydestä sydämestäni.

Porvoossa on näin joulunalla paljon hauskoja tapahtumia ja ihanaa joulutunnelmaa. Kannattaa tsekata täältä Porvoon tapahtumat ja mennä käymään!

Advertisement

Lumia ja Pyryä morjenstamassa

Meillä on ystävän ja hänen lapsiensa kanssa ollut tapana muutamana edellisenä vuotena tehdä yhdessä kolmen yön pituinen retki jonnekin päin Suomea. Viime kesänä se itseoikeutetusti kohdistui Ähtäriin Lumin ja Pyryn eli Jin Bao Baon ja Hua Baon luokse.

Menomatkalla koukkasimme Juustoportin myymälän ja tehtaan kautta. Söimme siellä lounasta ja pyörimme tovin kaupoissa. Todellinen hitti lasten keskuudessa oli muovinen oikeankokoinen lehmä, josta lypsämällä tuli maitoa. Aikuisia houkutti juustotiski ja Juustoportin monenlaiset maitovalmisteet. Harmitti oikein kun meillä ei ollut kylmäkuljetusvälineitä. Kävimme menomatkalla vielä Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälässä, joten kesän lämpö olisi pilannut maitoherkut.

Olimme varanneet huoneiston kahdeksi yöksi Valkeisen lomasta, joka oli loistava majoitus meidän poppoolle. Siellä pääsi uimaan läheiseen kauniiseen järveen, paijailemaan eläimiä kuten lampaita, kaneja sekä hevosia ja syöttämään poroja! Näistä erityisesti viimeinen oli elämys ihan aikuisellekin. Porot villiintyivät tarjotusta jäkälästä – se taisi olla suurinta herkkua – ja lähtivät tietysti läiskimään heti kun jäkäläsanko oli tyhjä.

Ostimme Ähtärin eläinpuistoon kahden päivän lipun, joka sisälsi kaikki kolme eläinpuistoa: pandatalon, eläintarhan sekä kotieläinpihan. Ensimmäisenä päivänä kiersimme eläintarhan muutaman kilometrin kesäkierroksen ja näimme mm. pikkupandan (siinä vasta jännä eläin!), karhun ja majavan.

Seuraavana päivänä kiersimme loput eläintarhasta eli lyhyemmän talvireitin ja näimme esimerkiksi lumileopardin. Kotieläinpihassa kokeilimme vanhan ajan maatilan elämää ja söimme jätskit. Sitten oli vuorossa pandatalo.

Lumi ottaa rennosti.

Pandataloon oli lipunoston yhteydessä varattu tietty kellonaika, jolloin pääsimme sisään. Se oli mainio järjestely, jolla estettiin liiallista ruuhkaa. Talossa sai kuitenkin viipyä sen aikaa kuin itse halusi. Lumin ja Pyryn touhuja seuraillessa aika kuluikin nopeasti. Kiersimme isot ulkotarhat ja pääsimme näkemään Pyryn herkuttelemassa bambun lehdillä. Isopanda on yllättävän kookas ja sillä on merkittävät voimat ranteissaan. Lumi puolestaan torkkui ketarat ojossa koko käyntimme ajan. Suloisia ovat molemmat.

Ähtäri ei kuitenkaan ole pelkkiä pandoja. Jos liikut seudulla, käy ihmeessä LehtoPeatin turvehoitolassa tai ainakin hoitoturvemyymälässä, Virtain perinnekylässä ja Tuurin kyläkaupassa. Perinnekylässä pääsimme tutkimaan vanhoja rakennuksia ja tutustuimme taidenäyttelyihin. Alueella oli myös pieni leikkipuisto ja vieressä Herraskosken kanava, jonka toimintaa porukalla mietimme.

Perinnekylä

Kolmannen yön vietimme hotelli Mesikämmenessä, jossa on myös kylpylä. Valkeisen loman maatilamajoituksen jälkeen se tuntui hiukan persoonattomalta ja kasvottomalta, vaikka arkkitehtuurisesti se onkin jännä rakennus. Sisätiloissa on nimittäin hyödynnetty kalliota, johon hotelli on louhittu.

Paluumatkalla vierailimme ehkä erikoisimmassa museossa, jossa olen ikinä käynyt. Nimittäin Maitolaiturimuseossa, joka oli kokonaista kaksi neliömetriä. Sillä on ihan kunnon nettisivut olemassa ja jostain syystä museosta lukiessani en ollut tajunnut että museo itse on maitolaituri. Olin nimittäin kuvitellut, että maitolaiturimuseossa olisi vanhoja maitolaitureita…

Museossa on luettavissa lehmän oikeuksien julistus ja ympärillä on lehmäaiheista taidetta. Toisella puolella maantietä on utareaiheinen tilataideteos ja pellolla seisoo sininen lehmä. Tämä jos mikä on erittäin suomalainen museo. Poikkea ihmeessä, jos ajat ohi!

Pyry herkuttelee bambulla.

Hämärän taa (kyllä se kevät ja valo sieltä vielä takaisin tulevat)

Miten tämä hämärä vuodenaika pääseekin joka vuosi yllättämään näin? Yleensä jossain vaiheessa lokakuuta havahdun siihen, että töistä lähtiessä on valosta enää rippeet jäljellä ja kadulla kulkiessa on vaikea lukea lehteä, kun ei enää näe tekstiä. Silti jatkan yrittämistä ja unohdan hanskat kotiin.

Sama tahti töissä ja vapaa-ajalla jatkuu, koska miksipä sitä nyt hiljentämään. Eihän tässä ole kuin viimeiset kymmenen vuotta väsähdetty aina kun valo vähenee. Totaalistoppi tulee vasta fyysisen väsähdyn muodossa ja sitten mikään unimäärä ei riitä.

Kroppa alkaa valmistautua talviuniin kertomatta sitä aivojen into- ja suunnitelmakeskukselle. Olenkin jo usean vuoden ajan kirjoittanut seuraavan vuoden kalenteriin syyskuun loppupuolelle muistutuksen olla täyttämättä kalenteria liian täyteen, koska pimeys ja väsymys tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin ’talvi yllätti autoilijat’ -lööpit.

Voi kun kroppa ja aivot osaisivat synkassa päättää, että nyt aletaan hissutella ja valmistautua talvilepoon. Karhut osaavat tämän niiiiin paljon paremmin.

Ähtärin eläinpuiston karhu

Syksyisin vaan tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on ihana vuodenaika monella tapaa enkä millään malttaisi alkaa hissutella. Alkusyksystä aloitetuissa harrastuksissa on päästy hyvään vauhtiin ja kesän kiireiden jälkeen on ihana nähdä ystäviä. Kotihommiakin on ehtinyt kasautunut kesälomien jälkeen ja jotain uuttakin olisi hauska kokeilla. Myyjäisiä on vähän siellä sun täällä ja messujakin riittää monelle viikonlopulle. Että yritäpä tässä nyt sitten hiljentää.

Omaa suoritustasoa on vaan pakko laskea, jos meinaa pysyä järjissään. (Ihan kaikkeen ei ole pakko osallistua.)

Mukavan tekemisen pitää olla kiireetöntä eikä kello kaulassa juoksemista asiasta toiseen. (Lyhensin juuri verhoja kahden tunnin ajan. Tein sitä niin suurella hartaudella, että se olisi käynyt mindfulness-harjoituksesta.)

Väsymykseen ei auta muu kuin nukkuminen. (Olin autuaasti unohtanut, että oma unentarpeeni kasvaa talvisin kahdella tunnilla.)

Olin toissa viikonloppuna Tallinnassa ystävien kanssa. Meillä oli aivan ihana reissu, johon sisältyi paljon naurua ja hassuttelua sekä vakavia keskusteluja ja ystävien sympatiaa. Ehdimme nähdä ja kokea paljon, tuntui kuin olisimme olleet paljon kauemmin reissussa kuin kaksi päivää. Mutta niin vaan ihanatkin asiat verottavat voimia. Otin seuraavalla viikolla päikkäreitä monena iltana ja kotiviikonloppu tuli kyllä suureen tarpeeseen. Oikean tasapainon löytäminen on välillä hankalaa.

Onneksi voimme luottaa siihen, että lopulta kevät aina koittaa ja valo alkaa pian joulun jälkeen lisääntyä. Helmikuussa on jo melko valoisaa ja sitten ei olekaan enää montaa kuukautta kesään.

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!