Hämärän taa (kyllä se kevät ja valo sieltä vielä takaisin tulevat)

Miten tämä hämärä vuodenaika pääseekin joka vuosi yllättämään näin? Yleensä jossain vaiheessa lokakuuta havahdun siihen, että töistä lähtiessä on valosta enää rippeet jäljellä ja kadulla kulkiessa on vaikea lukea lehteä, kun ei enää näe tekstiä. Silti jatkan yrittämistä ja unohdan hanskat kotiin.

Sama tahti töissä ja vapaa-ajalla jatkuu, koska miksipä sitä nyt hiljentämään. Eihän tässä ole kuin viimeiset kymmenen vuotta väsähdetty aina kun valo vähenee. Totaalistoppi tulee vasta fyysisen väsähdyn muodossa ja sitten mikään unimäärä ei riitä.

20180609_153621

Kroppa alkaa valmistautua talviuniin kertomatta sitä aivojen into- ja suunnitelmakeskukselle. Olenkin jo usean vuoden ajan kirjoittanut seuraavan vuoden kalenteriin syyskuun loppupuolelle muistutuksen olla täyttämättä kalenteria liian täyteen, koska pimeys ja väsymys tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin ’talvi yllätti autoilijat’ -lööpit.

Voi kun kroppa ja aivot osaisivat synkassa päättää, että nyt aletaan hissutella ja valmistautua talvilepoon. Karhut osaavat tämän niiiiin paljon paremmin.

20180804_124207
Ähtärin eläinpuiston karhu

Syksyisin vaan tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on ihana vuodenaika monella tapaa enkä millään malttaisi alkaa hissutella. Alkusyksystä aloitetuissa harrastuksissa on päästy hyvään vauhtiin ja kesän kiireiden jälkeen on ihana nähdä ystäviä. Kotihommiakin on ehtinyt kasautunut kesälomien jälkeen ja jotain uuttakin olisi hauska kokeilla. Myyjäisiä on vähän siellä sun täällä ja messujakin riittää monelle viikonlopulle. Että yritäpä tässä nyt sitten hiljentää.

Omaa suoritustasoa on vaan pakko laskea, jos meinaa pysyä järjissään. (Ihan kaikkeen ei ole pakko osallistua.)

Mukavan tekemisen pitää olla kiireetöntä eikä kello kaulassa juoksemista asiasta toiseen. (Lyhensin juuri verhoja kahden tunnin ajan. Tein sitä niin suurella hartaudella, että se olisi käynyt mindfulness-harjoituksesta.)

Väsymykseen ei auta muu kuin nukkuminen. (Olin autuaasti unohtanut, että oma unentarpeeni kasvaa talvisin kahdella tunnilla.)

20180512_154218

Olin toissa viikonloppuna Tallinnassa ystävien kanssa. Meillä oli aivan ihana reissu, johon sisältyi paljon naurua ja hassuttelua sekä vakavia keskusteluja ja ystävien sympatiaa. Ehdimme nähdä ja kokea paljon, tuntui kuin olisimme olleet paljon kauemmin reissussa kuin kaksi päivää. Mutta niin vaan ihanatkin asiat verottavat voimia. Otin seuraavalla viikolla päikkäreitä monena iltana ja kotiviikonloppu tuli kyllä suureen tarpeeseen. Oikean tasapainon löytäminen on välillä hankalaa.

Onneksi voimme luottaa siihen, että lopulta kevät aina koittaa ja valo alkaa pian joulun jälkeen lisääntyä. Helmikuussa on jo melko valoisaa ja sitten ei olekaan enää montaa kuukautta kesään.

3

Mainokset