Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.
Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.
Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?
Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!
Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.
Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.
Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.
Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.
Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna
Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!
Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.
Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.
Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:
Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.
Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.
Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.
Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!
Arbroathissa kahvila Bon Bon
Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.
Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.
Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.
Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.
Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.
Edinburgh
Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:
Pitlochryssa keskellä Skotlantia on ihana kahvila Hettie’s. Myös Pitlochryn kaupunki on viihtyisä!
Loch Lomondin ympäristö on upean vihreää ja innoittaa kävelyretkelle.
Glencoen visitor centerin ympäristössä kannattaa myös tehdä kävelykierros ihastellen Skotlannin luonnon monimuotoisuutta.
Tie Fort WilliamistaMallaigiin on oikea maisemareitti. Moni mieltää nämä erityisen skotlantilaiseksi maisemaksi. Harry Potteria on kuvattu näillä seuduilla.
Invernessissä Hootenanny-pubissa on elävää musiikkia ja riemukas tunnelma.
Cullodenin taistelukenttä, jolla skotit hävisivät englantilaisille viimeisen suuren taistelun. Kylmäävä paikka, jonka viereen on toteutettu hieno interaktiivinen museo.
No ei se talvi ihan vielä ole ohi. Ei auta muu kuin yrittää nähdä talven hyvät puolet.
Keitot ja pataruoat on ehdottomasti yksi sellainen. Viime viikolla innostuin tekemään pitkästä aikaa gulassikeittoa. Se on herkullista tomaattista lihakeittoa, johon paprika antaa täyteläisyyttä. Tein sitä tällä Ilta-Sanomien ohjeella, mutta oikaisin käyttämällä pakastejuureksia ja punaviinin jätin pois. Paprikajauhetta laitoin runsaasti – sitä ei oikein voi olla gulassikeitossa liikaa. Gulassikeitto on siitä jännä keitto, että se on seuraavana päivänä parempaa kun on saanut rauhassa tekeytyä. Niin nytkin.
Ilokseni löysin K-kaupan pakastealtaasta Pirkan borchkeittoainekset, joihin lisätään vain vesi ja keitetään puolisen tuntia. Borchkeitto on tosi hyvää, mutta onnistun aina punajuurettamaan koko keittiöni kun yritän valmistaa siitä jotain. Siksi tuo Pirkan borckeitto oli kiva löytö ja voin sitä suositella. Keitosta tuli tosi hyvää. Päälle nokare creme fraichea ja voilá.
En ole talviurheilulajien ystävä, joten on tullut vietettyä paljon iltoja sisätiloissa. Se yleensä tietää hyvää näpertelyharrastukselleni. Viimeksi valmistui vanhasta ranskankielisestä kirjasta origamitähtiä, jotka sidoin köynnökseksi seinälle. Ohje tähtiin löytyy mm. täältä.
Talvi on muuten myös loistava ajankohta georgialaiselle ruoalle. Erityisesti juustoista hatsapurileipää on ihana mutustaa kylmänä talvi-iltana. Se on tajuttoman hyvää ja täyttävää. Kun kävin jokin aika sitten tutustumassa Ville Haapasalon gruusialaiseen Purpur-ravintolaan, etsin listalta ensimmäisenä hatsapurin. Se oli niin iso, että vaikka jaoin sen seurueeni kanssa, oli loppu pakattava mukaan. (Hatsapuri toimii hyvin myös myöhemmin mikrossa lämmitettynä.)
Purpur on kiva ravintola, jossa on lämmin tunnelma. Georgialainen keittiö käyttää paljon kasviksia ja juureksia, joten kasvissyöjätkin löytävät helposti listalta syötävää. Pääruoaksi söin hiillostettua lohta ja seuralaiseni valitsivat erilaisia vartaita eli sashlikejä. Jälkkäriksi otin vielä baklavaa ja sitten olinkin niin täynnä, että sain vyöryä kotiin.
Kumpupilviä ja pilvenhattaroita 