Miten tutuista tulee ystäviä? (Osa 2)

Tämä on jatkoa aikaisempaan kirjoitukseen, joka on luettavissa täällä. Kirjoitin edellisessä osassa millaisena koen kontaktin saamisen uuteen ihmiseen, josta toivon ajan kuluessa tulevan ystäväni. Tässä osassa kerron enemmän siitä, miten olen onnistunut syventämään tuttuuden kaveruudeksi ja kaveruuden ystävyydeksi.

Minusta varhaisissa tutustumisissa on ilmassa paljon samaa kuin ensitreffeillä. Kun on päässyt puheisiin uuden ihmisen kanssa, itsensä tietysti kannattaa esittää positiivisessa valossa. Entisten ystävien haukkuminen tai omien vaivojen/surujen ylenpalttinen tilittäminen karkottaa tehokkaasti uuden tuttavuuden (tätä voi muuten käyttää hyväksi myös jos erityisesti haluaa eroon jostain ihmisestä). Harva kun nauttii toisen likasankona olemisesta, varsinkaan ystävyyden alussa. Toki paljon on merkitystä myös sillä mihin äänensävyyn asiat ilmaisee. Vaikka ällöpositiivisuus on pidemmän päälle luotaantyöntävää, alussa tietynlainen kepeys ja rentous vetävät puoleensa enemmän kuin pessimistisyys.

20181118_144525

Fakta on, että jos toinen ihminen viihtyy seurassasi, hän todennäköisesti tapaa sinua mielellään uudestaankin. Silti ei kannata yrittää esittää jotain muuta kuin on ihan jo siksi, että siinä on edessä päättymätön kierre. Jos tietää, että itsellä on luonteenpiirteitä, jotka saattavat hidastaa ystävystymistä, voi olla helpottavaa molemmille todeta se ääneen: ”Mä vähän jännitän aluksi uusien ihmisten seurassa, mutta musta on tosi kiva kun lähdit kahville, vaikka nyt oonkin vähän hiljainen.”  Ihmiset loppujen lopuksi haluavat vain ymmärtää toisiaan.

Jännä fakta on myös se, että ihmiset keskimäärin viihtyvät, kun saavat puhua itsestään. Tämä toimii monesti oljenkortenani, etenkin silloin kun toivon tutustuvani syvemmin johonkin tuttuun tyyppiin. En ole kovin hyvä puhumaan itsestäni, joten kyselen paljon ja pyrin ymmärtämään toisen maailmaa ja katsantokantoja. Jos ihminen sen sijaan ei halua puhua itsestään, hän usein esittää paljon vastakysymyksiä. (Älkää kysykö miten tutustutaan ihmisiin, jotka eivät tykkää puhua itsestään eivätkä kysele mitään. En todellakaan tiedä.)

Kysymysten ei oikeasti tarvitse olla kovin erikoisia, eikä niiden esittämistä kannata jännittää. Tutustumassahan siinä tilanteessa ollaan! Jostain kysymyksestä saattaa aueta pitkä keskustelu, mutta etukäteen on vaikea tietää mistä. Avoimilla jatkokysymyksillä saa myös jutun helposti jatkumaan: ”Kuulostaapa mielenkiintoiselta (harrastukselta, työltä, suunnitelmalta jne.), kerro lisää siitä.”

Viittasin edellisessä postauksessani siihen, että välillä ystävyyden eteen täytyy tehdä töitä. Tutustumisvaiheessa juuri tämä osa voi joskus olla työlästä. Olen monesti kysynyt kysymyksiä, joiden vastauksista en oikeasti ollut kovin kiinnostunut, vain keksiäkseni jotain sanottavaa ja pitääkseni keskustelun käynnissä. Silläkin on mielestäni merkitys, vaikka se voi näin aukikirjoitettuna kuulostaa tylyltä. En ole perehtynyt sosiologiaan, mutta olen ymmärtänyt, että puheella ja ”höpötyksellä” on tärkeä osa ihmisten (erityisesti naisten) ihmissuhteiden syntymisessä. Voin helposti uskoa sen. Siksi välillä kannattaa sietää ajoittaista tylsistymistä, koska tuttuudesta voi lopulta kasvaa ystävyys. (Tietysti jos tyyppi kerrasta toiseen puhuu vain itsestään eikä anna sinulle suunvuoroa, kannattaa sellaisesta hankkiutua nopeasti eroon.)

20190314_165338

Minusta kaverin ja ystävän erottaa se, että ystävän apuun voin luottaa ja hän on ihminen joka toivoo minulle hyvää. Kavereiden kanssa hengataan ja he ehkä liittyvät johonkin tiettyyn asiaan elämässäni (työhön, harrastuksiin, kouluun, elämäntilanteeseen), mutta en oikein odota heiltä muuta kuin hyvää seuraa ja ajanvietettä. Ystävä sen sijaan pyrkii aidosti kuulemaan ja auttamaan minua ongelmissa sekä olemaan luottamuksen arvoinen. Häneltä voin mielestäni myös odottaa ajoittaista vaivannäköä: yhteydenpitoa, kiinnostusta, apuakin.

Olennainen ero kaverin ja ystävän välillä liittyy mielestäni luottamuksen tasoon. Luottamuksen koettelu on myös avainasemassa silloin kun kaveruus kehittyy ystävyydeksi. Jos toinen asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan ja toinen on luottamuksen arvoinen, kaveruus yleensä syvenee ystävyydeksi:

  • Lukuisia kertoja elämässäni kaveruus on syventynyt ystävyydeksi, kun olen kertonut kaverilleni jotain luottamuksellista omasta elämästäni tai avannut surujani.
  • Vähintään yhtä monta kertaa on käynyt toisinpäin: kaverini on kertonut minulle jotain henkilökohtaista, jolla on osoittanut luottavansa minuun enemmän kuin hyvänpäiväntuttuun.
  • Luottamusta voi osoittaa myös muilla tavoin kuin kertomalla henkilökohtaisia asioita. Ennen kuin olimme edes tavanneet kasvokkain, eräs sosiaalisessa mediassa tapaamani ihminen oli valmis ostamaan puolestani lipun tapahtumaan, jonne sai lippuja vain tietyllä jäsenkortilla, jota minulla ei ollut. Olin tästä yllättävästä luottamuksen osoituksesta aika otettu ja aika pian meistä tuli ystävät.
  • Kerran olen myös lainannut itse rahaa puolitutulle. Ajattelin jo etukäteen, että en todennäköisesti saa lainaa takaisin, joten yllätyin positiivisesti, kun lainan saaja piti kunnia-asianaan maksaa pieni velka takaisin. Se loi välillemme luottamuksen ja ystävyyden.

Ystävyys ei synny itsestään eikä se säily ilman vaivannäköä. Tuttuuden kasvattaminen kaveruudeksi ja ystävyydeksi vie aikaa, joskus jopa vuosia. Siksi minusta jokaisen elämäntilanteesta riippumatta kannattaisi aika ajoin tehdä sosiaalisen elämän inventaareja. Miten huollan ystävyyssuhteitani? Onko minulla tarpeeksi ystäviä? Olenko hyvä ystävä? Onko minulla kavereita, joista voisi tulla ystäviäni?

Jokainen tarvitsee välillä ystäviä, kaikkein introvertimmätkin meistä. Vaikka olisi parisuhteessa, se ei korvaa ystäviä kaikissa tilanteissa. Lisäksi on uskaliasta jäädä sosiaalisesti riippuvaiseksi yhdestä ihmisestä oli se sitten työkaveri, aviopuoliso tai oma lapsi. Elämäntilanteet vaihtelevat välillä yllättäenkin. Ystävistä kannattaa pitää huolta, jottei jonain päivänä herää yksin.

20190314_161430

Mainokset