Kaksi uutta kahvilaa ja yksi vanha kirja

Helsinkiin on avattu kaksi kivaa uutta kahvilaa!

Viihtyisä viinikahvila Pausa sijaitsee Pitäjänmäessä ja tarjoilee viinin ja kahvin lisäksi paljon kaikkea muutakin. Siitä tulee mieleen kaupunkilaisten yhteinen olohuone, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Me pidimme Pausassa lukupiirin tapaamisen ja sitä varten olimme varanneet rauhallisen kabinetin. Suuren pirttipöydän ääreen mahduimme hyvin herkuttelemaan ja juttelemaan sen kertaisesta kirjastamme.

Hiukan eri tyyppinen kahvila on Mannerheimintielle raitiovaunuhallin kohdalla Cafe Honey Cake. Tarjolla on paitsi kevyttä lounasta ja suolaisia leipiä, myös kakkuja ja leivoksia. Heidän nimikkokakkunsa hunajakakku oli ihanan lempeän makeaa. Ja tee oli hyvää! Pieneen kahvilaan on hauska poiketa hetkeksi rauhaan vilkkaalta Mannerheimintieltä.

Sain muuten juuri luettua Sally Salmisen Katriina-kirjan, joka kertoo saaristolaiselämästä viime vuosisadan alussa. Kirja on huikea tarina köyhän naisen elämästä Ahvenanmaalla käsittäen koko elämän kaaren. Mielenkiintoisinta on se, että kirja on kirjoitettu jo 30-luvulla, jolloin se oli kansainvälinen menestys. Kirjasta on vastikään tehty uusi käännös ja se on oikein hyvä.

Kuulin kirjasta monen muun tavoin ensimmäisen kerran tänä kesänä Hesarin Kuukausiliitteen ansiokkaasta jutusta. Miten on mahdollista, että tällainen mestariteos on vaipunut unholaan? On selvästi aika nostaa tämä kirja esille hienona aikalaiskertomuksena. Suosittelen lukemaan!

Advertisement

Helsingin Ritarihuone, tuulahdus 1800-luvulta

Minulla oli ilo päästä viime keväänä vierailulle Helsingin Ritarihuoneelle. Sinnehän ei niin vaan päästä, sillä juhlasaliin on asiaa vain tilaisuuteen kutsuttuna tai opastetulla kiertokäynnillä. Rakennus on silti tosi mielenkiintoinen, sillä Helsingissä ei ole jäljellä kovin montaa vastaavaa rakennusta, jossa säätyhistoria on niin lähellä ja aistittavissa.

Ritarihuoneen rakennutti vuonna 1862 ritaristo ja aateli. Seuraavana vuonna se toimi jo kaikkien neljän säädyn (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat) kokouspaikkana, sillä Säätytaloa ei oltu vielä rakennettu. Säätyjärjestelmä toimi kuitenkin viimeisiä vuosikymmeniään, sillä 1900-luvun alussa siitä luovuttiin ja vuonna 1906 muodostettiin yksikamarinen eduskunta. Rakennusta rakennettaessa tätä ei tietysti vielä tiedetty.

Portaikon yläpuolella on Pro patria -tauluja. Talvisodassa kaatui myös yksi aatelinen nainen, joka toimi sairaanhoitajana.

Täysistuntosali on vaikuttava. Se on kymmenisen metriä korkea ja seiniltä löytyvät kaikkien aateloitujen sukujen vaakunat. Niiden upeita yksityiskohtia ihastellessa olisi helposti vierähtänyt tunteja. Toiset vaakunat olivat koristeellisempia kuin toiset. Jotkut olivat hyvin yksinkertaisia ja joissain oli paljon yksityiskohtia. Kauneimpina pidin vaakunoita, joissa oli eläinten kuvia ja hopeaa. Vaakunamuoti on varmasti vaihdellut aikakausittain.

Täysistuntosalin kalusteet ovat samalta ajalta kuin itse rakennuskin. Opastetulla kierroksella saimme istua aatelissukujen tuoleilla, joilla sukujen edustajat istuvat joka kolmas vuosi pidettävässä aateliskokouksessa.

Ritarihuone on siitäkin mielenkiintoinen historiallinen rakennus, että se on edelleen aatelisten sukujen käytössä. Vaikka viimeinen aatelointi tapahtui vuonna 1912, aateliset suvut pitävät edelleen yllä perinteitä. Ritarihuoneen organisaatio kutsuu aateliskokouksen koolle sekä pitää huolta arvokkaasta rakennuksesta sekä historiallisesta kokoelmasta. Vanhimmat vaakunapiirrokset ovat 1500-luvulta. Myös aatelisten miesten henkilötiedot on tallessa keskiajalta lähtien.

Täysistuntosalin lisäksi toinen vaikuttava aarre on alla oleva maalaus vuoden 1863 valtiopäiviltä. Se on valtavan kokoinen ja yksityiskohdissaan uskomaton. Maalauksessa keisari Aleksanteri II on avaamassa valtiopäivät ja säädyt ovat kerääntyneet hänen ympärilleen. Teos oli kuulemma taannoin lainassa Ateneumissa, mikä on aika hämmentävää, sillä sen liikuttelu ei ole voinut olla kovin helppoa. Se ei itse asiassa mahdu sellaisenaan edes ovesta ulos!

R. W. Ekman: Keisari Aleksanteri II 18.9.1863 valtiopäivillä

Opas osasi kertoa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia säätyhistoriasta ja Ritarihuoneesta. Suosittelen vierailua lämpimästi kaikille säätyhistoriasta kiinnostuneille!

 

Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.

Hügge, kasvisruokaa Turussa

Olen ollut lomalla viime viikot ja yksi kesäretkistäni kohdistui Turkuun. Kävin siellä syömässä kasvisravintolassa nimeltä Hügge, joka avattiin Vähätorille Aurajoen rannalle viime lokakuussa. Oli kuuma päivä, joten valitsimme ystäväni kanssa pöydän terassilta, jossa kävi sentään vilvoittava tuulenvire.

Hüggessa kaikki ruoka on tehty kasviksista ja osa on vegaanista. Aikani ruokalistaa tutkittuani totesin valinnan mahdottomaksi ja päädyin ehdottamaan ystävälleni Hüggen menua, jossa oli monipuolisesti kaikenlaisia pienempiä annoksia. Maistelumenut on hyvä tapa saada laaja käsitys uudenlaisen ravintolan ruuista silloin, kun ruokalistan perusteella on vaikea tulkita miltä mikäkin annos maistuu.

Näin jälkeenpäin voin todeta, ettei valinnalla olisi ollut kovin väliä, sillä kaikki menun annokset olivat todella hyviä. Olisin voinut syödä mitä tahansa niistä kokonaisen annoksen! Kuvien kaikki annokset ovat kahdelle, eli niistä otettiin puolet omalle lautaselle.

Yllä olevassa kuvassa on Hüggen leipää ja tomaattihummusta, marinoitua uutta perunaa saaristolaisleipäcrumblella ja karhunlaukkahapankermakastikkeella (tämä ei kuulu menuun, mutta saimme sen marinoidun avocadon tilalle) sekä burratajuustoa paistetuilla tomaateilla ja harissalla.

Pääruokina puolestaan menuun kuuluu grillattua kukkakaalia currykastikkeessa kardemummariisin kanssa sekä paistettu sydänsalaatti chimichurrin ja paistetun porkkanan kanssa.

Näistä täpärästi suosikeiksini nousivat paistettu kukkakaali ja kardemummariisi, sillä rakastan kukkakaalia ja kardemummaa. Myös Hüggen leipä tomaattihummuksella oli herkullista.

Jälkkäriksi menussa oli juuri sopivan kokoinen manteli-valkosuklaavaahto marinoiduilla mansikoilla ja rahkajäätelöllä. Tilasin sen kanssa teetä, joka tarjoiltiin kauniista teepannusta oikein haudutettuna. Viilenevässä kesäillassa oli mukava juoda jotain lämmintä kuulumisia rupatellessa.

Hüggeen palaan varmasti uudestaan, sillä ilta oli kaikin puolin onnistunut. Lisäksi ravintolan sijainti on loistava: Vähätorilta on suora näkymä Turun tuomiokirkolle. Tämä on yksi lempinäkymistäni Turussa.