Pysäyttävä valokuvanäyttely

Kulttuurikeskus Caisassa on lokakuun loppuun saakka esillä Lupta Femeilor -valokuvanäyttely, joka vie kokijansa syvälle ihmisyyden kysymysten äärelle. Näyttely kertoo Suomeen tulleiden seitsemän romaninaisen elämästä muotokuvien, naisten itse ottamien valokuvien sekä videoidun haastattelun avulla. 

Videoinstallaatiossa naisia pyydettiin kertomaan menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuuden unelmistaan. Tarinat olivat karuja. Yksi henkilöistä ei pystynyt kertomaan menneestä juuri mitään ennen kuin purskahti itkuun. Kaikki näyttivät ikäistään 10-20 vuotta vanhemmilta. Kaikki haluaisivat mieluummin olla lastensa kanssa kotimaassaan, mutta köyhyys, syrjintä ja kurjat olot ovat pakottaneet heidät muuttamaan muualle etsimään toimeentuloa. Elämä Suomessa ei todellakaan ole mitään autuutta.

20191014_162555

Naiset kertovat haastattelussa myös siitä, miten he tulevat kohdatuksi Helsingin kaduilla. Vaikka voisi kuvitella, että he tuntisivat olonsa ulkopuolisiksi Helsingissä kaiken hyvinvoinnin keskellä, sellainen tunne ei välittynyt valokuvista.

(Taiteilija Katriina) Haikala halusi kertoa Itä-Euroopan romaninaisista, joihin suhtaudutaan joka paikassa vihamielisesti ja ennakkoluuloisesti. He ovat Suomessakin kuin näkymättömiä. Heihin ei haluta ottaa kontaktia, ei edes katsota silmiin, ettei vain tarvitse puhua heidän kanssaan.

Silti he herättävät täällä uteliaisuutta. Kun Haikala Oodi-kirjastossa halasi tuttua romaninaista, maailma ympärillä pysähtyi ja kaikki tuijottivat. Miten tuo Sophia Lorenin näköinen nainen voi tuntea tuon romaninaisen?

– Anna-Stina Nykänen, Helsingin Sanomat 6.10.2019 –

Minusta tuntui, että näyttely oli tehty juuri minulle ja kaltaisilleni. En ole tiennyt miten suhtautua romaneihin. Romanikerjäläisiä kohdatessa oloni on avuton ja vaivaantunut. Romanien tilanne kotimaassaan on järkyttävän huono, ja syrjintä pahentaa jo ennestään kurjaa köyhien tilannetta. En pysty muuttamaan romanien asemaa kotimaassaan ja kerjäläisten ammattirikollisuudesta kulkee paljon urbaaneja legendoja.

Yksi asia näyttelyssä tuli selväksi ja vähän hävettää, että piti ihan näyttelyyn asti mennä se oppimaan: he ovat ihmisiä siinä missä sinä ja minäkin. Olemme hyvin samanlaisia suruinemme, iloinemme ja toiveinemme.

Lupta Femeilor on romaniaa ja tarkoittaa naisten taistelua.

Tapoja auttaa on monia. Täältä löytyy lisätietoa niistä.

Lisätietoa näyttelystä: Kansan Uutisten artikkeli.
Anna-Stina Nykäsen mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomissa: Kettu, kuu ja kirkko.

Näyttely on avoinna lokakuun loppuun saakka. Suosittelen siihen tutustumista kaikille. Näyttelyssä poikkeamiseen ei mene kauaa, jos esimerkiksi liikkuu muutenkin Sörnäisissä.

 

Opastetulla teekävelyllä Helsingissä

Meneillään on lempivuodenaikani. Syksyyn liittyy tässä vaiheessa niin paljon ihania asioita, että en anna marraskuun vesisateiden vielä lannistaa. Ilmojen viileneminen sai minut viime viikolla kaivamaan esille paksumman untuvapeiton sekä villakangastakin. Sarastusvalo on ollut käytössä jo pari viikkoa helpottamassa aamuheräämisiä.

Iltojen pimentyminen taas on lisännyt teen kulutustani. Joka ilta vedenkeitin porisee kotonani useampaan kertaan. Sopivaan saumaan siis sattui Helsinki Teawalk -kiertokävely. Se on tapahtuma, joka järjestetään kerran kuussa ja siinä tutustutaan neljään erilaiseen teehuoneeseen. Kierros huipentuu Salutorgetin iltapäiväteelle.

Olen aiemmin vähän vierastanut teetapahtumia, koska monet teefanit suhtautuvat teehen aika puritaanisesti suosien laadukkaita maustamattomia vihreitä teitä, jotka taas eivät ole omaan makuuni. Juon itse maustettuja mustia teitä, joita joku saattaisi pitää teekulttuurin häväistyksenä. Olen iloinen, että tulin menneeksi tälle teekävelylle, koska kuulin, että Teenystävät ry:ssä suhtaudutaan suvaitsevaisesti kaikkiin teen juojiin eikä alemmuuskomplekseihin ole tarvetta. Opin myös, että mustat teet ovat nousussa jopa Kiinassa. Mielenkiintoista!

Ensimmäinen kohteemme kävelyllä oli Demmers, vanha itävaltalainen teehuone Annankadun eteläpäässä. Siellä saimme matcha-inkivääri-jääteeshotit sekä maistiaisia uusimmista teelaaduista sekä liikkeen muista herkuista.

20191005_120249

Oli hauska kuulla, miten omistaja oli päätynyt teehuoneen perustajaksi ja miten Demmers valikoitui kumppaniksi. Lopuksi oli hetki aikaa tehdä ostoksia ja päädyin rikastuttamaan teekannukokoelmaani uudella yksilöllä. Olin miettinyt kyllä, että voisin hankkia valurautaisen pannun, mutta en arvannut, että ostan sen jo ensimmäisestä paikasta. Mutta kun oikea tulee vastaan, ei kannata jäädä jumittamaan.

Seuraavaksi siirryimme Annankatua pitkin TeeMaahan. Jos Demmers oli eurooppalainen teehuone, tämä oli selvästi aasialainen. Pääsimme seuraamaan erilaisia haudutusmenetelmiä ja testaamaan haudutuksen vaikutusta makuun. Vierailu oli mielenkiintoinen ja sen innoittamana perehdyin kotona lisää gongfu-haudutusmenetelmään.

20191005_133222
Mika Hannola, TeeMaa

Annankadulta vaihdoimme Fredalle, jossa sijaitsee oma suosikkini, The Ounce. Kyseessä on pietarilainen teehuoneketju, jonka liikkeissä on ainutlaatuinen tunnelma. Sisään astuessa astuu samalla vuosisadan tai pari ajassa taaksepäin. Sydämen syke laskee kuin itsestään ja käynkin täällä toisinaan juomassa rauhoittavan teekupposen. Minusta Ouncen teesekoitukset ovat poikkeuksellisia, mutta saatan olla arviossani puolueellinen.

20191005_135019

Neljännessä teehuoneessa, Old Tea Shopissa Vilhonkadulla, keskustelu siirtyi ekologisuuteen. Liike on erikoistunut luomuteehen ja liikkeen omistaja kertoi meille esimerkiksi pyrkimyksestään muovittomuuteen samalla kun maistelimme japanilaista hojicha-teetä. Matcha oli toinen puheenaiheemme. Oli kiva tutustua tähän vasta vuoden vanhaan teepuotiin.

20191005_144836

Runsaan kolmen tunnin jälkeen kierroksemme päättyi Espalle Salutorgetiin, jossa meille tarjoiltiin iltapäivätee. Herkutellessamme juttelimme seurueemme kanssa teemieltymyksistämme ja kyselimme oppaaltamme Teenystävät ry:n toiminnasta. Jaoimme kokemuksia hyvistä teepaikoista ympäri Suomen.

20191005_161144

Meillä oli hurjan ihana iltapäivä. Kierroksen porukka oli mukavaa, ja yhdistihän meitä rakkaus teehen. Paljon hyviä keskusteluja tuli käytyä ja mainiota oli tutustua teepuoteihin. Kiittelimme runsaasti kierroksen järjestäjää.

Näitä vastaavia Teawalk-tapahtumia järjestetään 6.6.2020 asti kerran kuussa. Kesto oli vajaa 5 tuntia ja hinta 50 euroa. Kokonaisuuteen nähden hinta oli minusta tosi edullinen. Suosittelen kierrosta lämpimästi ihan kaikille teenjuojille tyylistä ja mieltymyksistä riippumatta!

Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.