Joulu on saapunut Porvooseen

Tunnelmallinen Porvoo on täydellinen joulufiilistelyyn. Idyllisessä vanhassa kaupungissa on hauska kävellä ja kierrellä pienissä söpöissä puodeissa. Niistä löytyy hyviä joululahjaideoita, joita on mukava katsella, vaikkei olisi erityisiä ostoksia tekemässäkään.

Seuraavina viikkoina kaupungissa on tulossa paljon mielenkiintoista jouluohjelmaa, joista voi lukea tarkemmin Porvoon verkkosivuilta. Ihanilta kuulostavat erityisesti ensi viikonlopun joulumarkkinat sekä kaupungissa järjestettävät vanhan ajan joulun kävelykierrokset. Porvoo on todellinen joulukaupunki!

Vietin itse viikolopun Porvoossa ystävien kesken viikko sitten. Olimme vuokranneet talon, jossa yövyimme ja vietimme aikaa yhdessä. Joulun tunnelmaa oli jo mukavasti kaupungilla, vaikka joulukuu ei ollutkaan vielä alkanut. Lauantaiaamuna matkalla kaupungille näimme joulupukin, joka tuli Fredrika-veneellä tervehtimään Porvoon asukkaita.

Vanhassa kaupungissa on tee- ja kahvihuone Helmi, jossa käyn lähes joka kerta Porvoossa ollessani. Siellä on tarjolla monenlaisia kakkuja ja ihania juomia. Vanhan ajan kahvila on kodikas ja se onkin tosi suosittu. Onneksi kuitenkin yleensä aina jostain nurkasta löytyy vapaa pöytä. Lisäksi Helmin piharakennuksessa on teepuoti, josta voi ostaa kotiin kahvilassa maistamaansa herkullista teetä. Helmen viereen on perustettu Galleria Helmi, joka jäi minulta tällä kertaa väliin. Olisiko konsepti siellä kahvia ja taidetta? Mahdollisesti.

Tällaiseen ystävien hemmotteluviikonloppuun kuuluu meillä aina olennaisena myös hyvä ruoka. Ystäväni Lilin juuri -blogista oli leiponut meille herkullisia hapanjuurileipiä, joita maistelimme tuoreeltaan perjantai-iltana. (Onnea on leipomisesta pitävä ystävä!) Toinen gourmet-hetki tänä viikonloppuna liittyi sunnuntaiaamun brunssiin, jota nautimme Glassikossa.

Glassikossa on hauska viiskytlukulainen tunnelma.

Glassikko on Porvoon tuomiokirkon vieressä idyllisellä alueella vanhassa puutalossa. Brunssiin kuului laaja buffet, josta poimin omalle lautaselleni muun muassa paria erilaista salaattia, juureen tehtyä leipää vaahdotetulla voilla, kylmäsavulohta sekä rapean croissantin. Lisäksi maistelin maustamattoman rahkan kanssa granolaa ja ihania itsetehtyjä hilloja sekä tuoreita hedelmiä.

Hieman myöhemmin pöytään tarjoiltiin jokaiselle oma munakas kasviksilla. Siinä vaiheessa vatsat alkoivat olla täynnä, mutta jaksoimme vielä pinnistellen maistaa jälkiruoaksi kookospannacottaa, kurpitsapiirakkaa ja mansikkamannapuuroa. Kaikki oli tosi hyvää. Tänne tulen varmasti uudelleen!

Porvoossa on paljon kaunista nähtävää ja joulua kohti kävijöiden määrä kasvaa. Ilahduttavaa on, että rauhallisia soppia vanhasta kaupungista löytyy silti myös rauhoittumiseen ja fiilistelyyn.

Advertisement

Viikonloppu Turussa ja pari sanaa uskomattomista turkulaisista naisista

Aikoinaan koulun historian tunneilla opeteltiin tuntemaan historian käännekohtien henkilöitä, jotka lähes peräjälkeen olivat miehiä. Minusta on mahtavaa, että yhä enemmän pidetään huolta siitä, että historiasta nostetaan esille myös merkittäviä naisia.

Kaikenlaiset lehtijutut ja kirjat mahtinaisista lisääntyvät, ja se lisää tietoisuutta fiksuista, pystyvistä ja nokkelista naisista. Heistä riittää esikuvia nuorille ja ihan aikuisillekin naisille. Fakta nimittäin on, että historia on huikeita naisia pullollaan. Siksi kiinnostuin heti, kun luin Visit Turku -sivuston uutiskirjeestä, että Turussa on aloitettu opastuskierrokset teemalla uskomaton Turun nainen. (Myös muita teemoja on, kannattaa tsekata valikoima tuolta nettisaitilta!)

Kierros kesti 1,5 tuntia ja sen aikana kävelimme matkailutoimistolta Tuomiokirkolle ja hieman mutkitellen takaisin. Sopivissa väleissä kuulimme monesta historiallisesta turkulaisesta naisesta. En halua tässä pilata yllätystä niiltä, jotka eivät ole vielä kierroksella käyneet (suosittelen vahvasti – tosi mielenkiintoista!), mutta kerron muutaman tarinan.

Moni varmasti muistaa historiankirjoista ja linnojen kiertokäynneiltä Kaarina Maununtyttären, joka oli Eerik XIV:n eli neljännentoista vaimo 1500-luvun loppupuolella. Eerikin ja Juhanan, Kustaa Vaasan poikien, riidoista ovat kaikki kuulleet, mutta harva tietää, että Kaarina kannatti Suomen itsenäistymistä jo aikana, jolloin tuo mielipide ei ollut mitenkään yleisesti suosittu. Kaarina oli aikaansa kovasti edellä!

Sen johdosta kun itsenäistymisaate 1800-luvulla sai Suomessa enemmän jalansijaa, Kaarinan hauta siirrettiin pois Tottien suvun yhteiskappelistä Kankaisten suvun hautakappeliin (eli sellaiseen syvennyksen, joita tuomiokirkon laidoilla on) ja hän sai oman sarkofagin. Edelleen hänen haudalleen tuodaan tuoreita kukkia joka viikko ja siten kunnioitetaan hänen työtään Suomen itsenäisyyden eteen.

Vähän Kaarinaa myöhemmin Turussa vaikutti Valpuri Innamaa. Hän oli todellinen renesassinainen. Hän oli kiinnostunut miehensä varustamobisneksestä ja tämän kuoltua jatkoi firmaa menestyksekkäästi. (Aviomies kuoli, kun Eerik XIV:n kannattajat mestasivat hänet kostoksi Juhana-herttuan Puolan kosiomatkaan osallistumisesta. Sen saman matkan, jolta Katariina Jagellonica päätyi Suomeen.) Valpurin pyöritti bisnestä vahvoin ottein ja määrätietoisesti. Hänen kotitalonsa oli Aurajoen rannassa vanhan kirjaston tietämillä.

Turku oli pitkään se Suomen kaupunki, jonne uutuudet rantautuivat ensimmäisenä. Forumin korttelissa on aikoinaan sijainneet Suomen ensimmäiset rullaportaat. Ne otettiin käyttöön Affärcentrumiin vuonna 1926 ja kuulemani mukaan niitä sai käyttää vain, jos osti jotain kaupasta (ihanan turkulaista sekin!). Affärcentrumissa oli kauppaneuvos Aline Grönbergin Lanka- ja vanuliike. Varsinainen mahtinainen hänkin.

Nyt Forumin kauppakeskuksen vieressä tapahtuu suuria, kun Hamburger Börs -hotellia puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Tiesin kyllä tämän suunnitelman ennen vierailuani, mutta on ihan eri juttu nähdä tällainen näky omin silmin.

Toriparkkia tehtäessä on tietysti tehty myös arkeologisia kaivauksia. Niistä on Areenassa nähtävillä mielenkiintoinen lyhyt dokumentti Säilytetäänkö vai peitetäänkö. Torin maakerroksista on kaivettu esiin muun muassa hirsilattioita. Uskomatonta, miten pitkään hirsi säilyy savimaassa!

Turun vierailuihini kuuluu aina myös hyvä ruoka, koska Turussa on hurjan monta loistavaa ravintolaa. Tällä kertaa kävin Bassissa syömässä kielen mukanaan vienyttä siikaa, ehkä parhainta ikinä syömääni.

Bassi on se ihana kalaravintola Aurajoen rannassa olevassa vanhassa talossa. Tunnelma on mainio ja ruoka todella hyvää. Mutta miksi ihmeessä he menivät luopumaan hauskasta drinkkilistasta, joka vielä vuosi sitten oli käytössä? Mene ja tiedä.

Toisena iltana kävin syömässä Gastropub Aunessa, joka tekee parhaimmat burgerit ja herkullisimmat kastikkeet. Listalla on kaikenlaista isoon ja pienempään nälkään ja herkullisia tapaksia listalta tavatessa meinaa aina lähteä mopo käsistä. Rento tunnelma takaa hauskan illan aloituksen. Täällä myös kerta kerran jälkeen iloitsen huomatessani, että viinilistalta löytyy Gewürstramineria laseittain. Jes!

Viikonloput Turussa ovat ihanan inspiroivia sekä mieltä (ja vatsaa) ravitsevia!

Kivoja kahviloita ja ravintoloita

Tulipas tahattomasti kovin pitkä joulutauko blogipostauksissa. Olen viikkokausia lähinnä sairastellut ja katsellut kissavideoita, joten näissä alkuvuoden kuvioissa ei toistaiseksi ole kovin paljoa mielenkiintoista kerrottavaa.

Loppuvuodesta sen sijaan kävin useammassa uudessa kahvilassa ja ravintolassa, jotka ovat kaikki mainitsemisen arvoisia.

Pause Cafe 21:stä kuulin työkaveriltani, jonka kanssa kävimme sitä kokeilemassa.  Eerikinkadulta löytyvä kahvila on raikas ja skandinaavisen tyylikäs. Pöytiä ei ole kovin montaa, mutta tila on avara ja rauhallinen. Valitsin lautaselle porkkanakakkua ja kuppiin teetä. Tykkäsin!

Cafe Tarina sijaitsee Munkkiniemessä ja on ollut käyntilistallani jo jonkin aikaa. Olin kuullut, että siellä on toisinaan vegaanisia brunsseja, joten päädyin marraskuussa tarjoamaan siellä siskolleni vegaanisen aamupalan. Tein erikoistilauksen kahvilaan ja toteutus täytti kaikki toiveeni.

Samalla kerralla huomasin, että vitriinissäkin olisi ollut vaikka minkälaista herkullista syötävää laidasta laitaan. Kahvilasali on iso ja isoista ikkunoista näkyy maisema Munkkiniemen puistotien suuntaan. Kahvila on kuulemma tosi suosittu enkä kyllä ihmettele!

Going Greek on kreikkalainen katuruokaravintola Vallilassa ja minulle viime syksyn yllättäjä. En ollut siitä kuullutkaan, mutta se löytyi ystäväni käyntilistalta. Onneksi löytyi, sillä sieltä saa valehtelematta aivan taivaallista kreikkalaista ruokaa. Simppeliä kyllä, ja ravintola itsessäänkään ei koreile sisustuksella mutta ei kyllä tarvitsekaan, kun ruoka on tätä tasoa. Plussaa lapsi- ja lemmikkiystävällisyydestä sekä letkeästä savolaisesta palvelusta!

Grön on fine-dining ravintola Albertinkadulla ja vuoden 2019 Michelin-palkittuja. Käyn sen verran usein erilaisissa ravintoloissa, ettei minua ole enää kovin helppo yllättää makunautinnoilla. Grön onnistui siinä melkein jokaisen ruokalajin kanssa ja ilta oli melkoista makujen tykitystä. Menu oli kekseliäs ja siinä oli käytetty luovuutta ilman, että annokset olisivat olleet ns. piperrystä. Grönissä käytetään paljon sesonkiaineksia, luomua, villinä kasvavia kasveja sekä tuttujen tuottajien tuotteita. Täysi kymppi!

Piglet on puolestaan ravintola Töölöntorilla. Oman esittelynsä mukaan se tarjoaa eurooppalaista ruokaa, mutta minusta menu vaikutti kovin ranskalaiselta. Tai ehkä raaka-aineiden käsittely tuntui ranskalaiselta? Joka tapauksessa annokset koostuvat muutamasta pääraaka-aineesta ja niiden taidokkaasta käsittelystä. Lista löytyy paljon suomalaisille ravintoloille epätavallisia aineksia, mikä on ihanan virkistävää. Alkuruoaksi esimerkiksi söin annoksen purjoa ja ricottaa. Piglet on mukava ravintola illanviettoon!

Iltapäiväteetä Matinkylässä

Ihanaa, iltapäiväteetarjoilut lisääntyvät Suomessa! Kaverini Piikkipaatsama huomasi, että Nokkalan Majakalla Matinkylässä on keskiviikkoisin varauksesta tarjolla kello viiden teetä. Sehän piti heti käydä kokeilemassa. Ja kannatti.

Paitsi että majakan kahvila on tosi suloinen ja pieni, siellä vallitsi myös ihanan lämmin tunnelma kylmänä syyskeskiviikkona. Ulkona oli jo pimeää, joten maisema merelle jäi tällä kertaa näkemättä. Ehkä se on hyvä tekosyy tulla käymään uudestaan vähän keväämmällä.

Matinkylään pääsee nykyään Helsingistä kätevästi metrolla. Metrikseltä on majakalle kilsan parin kävely, tai sitten voi ottaa paikallisbussin alleen muutamaksi pysäkinväliksi.

Kahden hengen iltapäiväteetarjoilu sisältää neljä suolaista ja neljä makeaa leivonnaista molemmille. Osa oli tavanomaisia kello viiden teen herkkuja kuten skonssit, voileivät eli finger sandwichit ja macaronsit. Niiden lisäksi oli mukavia yllätyksiä kuten juustopiirakka (taivaallisen hyvää) ja munkkejä (hauska idea iltapäiväteelle). Tässä tarjoilussa skonssit syötiin maustevoin kanssa ja sandwicheissä oli sisällä punajuuritahnaa.

Kokonaisuus oli erittäin toimiva ja sopivan kokoinen. Tarjoiluun kuului yksi teekannu molemmille ja me teimme niin, että tilasimme ensin toisen kannun yhtä teetä meille molemmille ja sitten toisen kannun toista teetä. Kuumaa vettä toki saa pyytää lisää ja teelehdethän kestävät hyvin uudelleen haudutusta.

Kahvilassa on muuten tarjolla paljon muutakin kuin iltapäiväteetä. Vitriinin leivonnaiset ja suolaiset syötävät näyttivät herkullisilta ja juomalistakin oli monipuolinen. Tosi mukava uusi tuttavuus tämä Nokkalan majakka!

Kaunis lokakuu (eli hehkutusta ruskasta, unen tärkeydestä ja yksi kiva lohiresepti)

Pilvettömästä taivaasta, värikkäästä ruskasta ja huurteisesta maasta oli tämän vuoden lokakuu tehty. En tiedä kiinnitittekö huomiota, mutta Helsingissä oli erityisen kaunis lokakuu. Oli pitkään kuivaa, joten säästyimme mustuudelta ja märkien lehtien mössöltä, jotka minulle ovat rakastamani vuodenajan kääntöpuoli. Parasta on, kun niille joutuu luovuttamaan syksystä vain pienen palasen lopusta kuten tänä vuonna.

Pysähdyin monena lokakuisena aamuna työmatkalla ihastelemaan ja kuvaamaan ympärilleni levittynyttä kauneutta. Kännykkäni muisti täyttyi ruskasta ja huurteisuudesta. Tunsin kiitollisuutta kyvystä pysähtyä hetkeen ja ihailla vuodenajan vaihtumista. Iltaisin saimme nauttia upeista auringonlaskuista. Enpä muista milloin olen viimeksi tiiraillut taivaalle niin usein.

Kykyyn pysähtyä kauneuden äärelle on vaikuttanut kokeiluni nukkua aamuisin pidempään. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa työaikoihini, joten päätin testata miltä tuntuisi alistua iltavirkkuuteen ja lopettaa pakottamasta itseäni aamuvirkkujen tapoihin. Omalle pääkopalleni nimittäin olisi parasta nukkua puolesta yöstä puoleen päivään. Koko aikuisikäni olen taistellut sitä vastaan.

Heräämisen myöhentäminen puolellatoista tunnilla on ollut yllättävän vaikeaa ja samalla sillä on ollut merkittäviä vaikutuksia vireyteeni. Vaikeuksia on tuottanut päivärytmin uudelleensuunnittelu. Ei ole ollut helppoa tottua siihen, että töissä on täysi tohina päällä kun itse saavun toimistolle. Hiljaiset aamun tunnit ovat päättyneet ja on jo kiire ensimmäiseen kokoukseen. Työpäivät pitenevät sitten loppupäästä, mutten jousta enää unesta.

Pari aamu-unen tuntia ovat auttaneet minua jaksamaan paremmin. Olen virkeämpi ja enemmän läsnä hetkissä. Väitän, että huomaan pientä vaikutusta myös muistissa ja kroppa ei enää aamupäivisin niin usein mangu hiilihydraatteja jaksaakseen. Lyhyt kokeiluni on muuttunut uudeksi tavaksi, jota yritän jatkaa yli talven.

Nautin lokakuusta muutenkin kuin työmatkoilla. Pidin muutaman vapaapäivän ja matkustin maalle. Tein muutaman metsävaelluksen uusilla seuduilla. Ensimmäisen tein alavilla mailla, jotka olivat kosteita ja osittain vedenpaisumuksen peitossa. Siitä viisastuneena tein seuraavan retken vähän korkeammalla sijaitseville poluille.

Eväänä minulla oli Kotikokin reseptillä valmistettua maailman parasta pannaria. Evästauot jäivät vain kovin lyhyiksi, kun Keski-Suomessa alkoi olla sen verran viileää, että kylmyys iski nopeasti penkillä istujaan. Teekään ei riittänyt lämmittämään riittävästi. Se ei haitannut. Oli mukava päästä saunomaan kävelyretken päätteeksi.

Vapaalla on myös hauska kokeilla uusia reseptejä. Tein ensimmäistä kertaa tätä Yhteishyvän mantelilohta. Tuli tosi hyvää! Parsakaalien rapeus pehmeän lohen ja mantelirouheen kanssa oli hyvä kombinaatio.

Mantelilohi

noin 700 g parsakaalia
200 g mantelirouhetta
3 rkl hienonnettua tilliä
2 tl raastettua sitruunankuorta
3 rkl rypsiöljyä
noin 700 g kirjolohifileetä
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Säädä uuni 200 asteeseen. Paloittele parsakaalit ja laita ne leivinpaperille pellille. Paista uunissa 10 minuuttia. Sekoita mantelirouhe, tilli, pestyn sitruunan raastettu kuori ja öljy.

Pyyhi lohifilee talouspaperilla ja laita pellille parsojen kanssa. Mausta filee suolalla ja pippurilla. Painele manteliseos päälle. Paista uunissa kunnes kala on juuri ja juuri kypsää eli 15-30 minuuttia.

Seuraavaksi suuntaan energiani jouluvalmisteluihin. Kaamosvalot laitoin jo ikkunaan helpottamaan tätä mustaa ja märkää aikaa. Ensi viikonloppuna aloittelen joulukorttiaskarteluja.

Kummitusten aika eli Louhisaaren kartanon kummituskierroksella

Näin pyhäinpäivään sopii hyvin kertoa käynnistäni Askaisissa Varsinais-Suomessa Louhisaaren kartanon kummituskierroksella jokin aika takaperin. Oli muuten kehumisen ja käymisen arvoinen kierros! Liput ovatkin olleet hyvin kysyttyjä.

Louhisaaren kartano on valmistunut vuonna 1655 ja sitä ovat hallineet kaksi mahtisukua: Flemingit ja Mannerheimit. Näihin vuosisatoihin mahtuu siis monta kummitusjuttua ja selittämätöntä tapahtumaa. Kierroksella kerrottiin kuinka oppailla on ollut erikoisia aistimuksia kartanossa ja muisteltiin millaisia tarinoita kartanon asukkaat ovat aikoinaan tallentaneet ja kertoneet eteenpäin.

Kauniina kesäpäivänä kuvattuna kartano ei näytä pelottavalta.

Näin vanhaan tilaan liittyy paljon taruja kuten se, että kartanosta olisi salakäytävä Askaisten kirkolle. Hyvällä mielikuvituksella entisajan ihmiset ajattelivat, että kummitukset liikkuivat sen avulla kartanoon. Kiertokäynnillä pimeässä kellarissa seistessäni saatoin itsekin uskoa siihen hetkisen.

Yksi asia oli pakko tarkistaa kierroksen jälkeen internetistä (kierroksella ei saanut pitää puhelimia päällä). Opas kertoi sadistisesta Herman Flemingistä, joka olisi tappanut vaimonsa näännyttämällä tämän kaappiin. Karmelle tarinalle ei kuitenkaan ilmeisesti löydy historiankirjoista todisteita. Huh!

Pelkästään mielikuvituksen varassa ei kierroksella tarvinnut olla, sillä opasta myöten henkilökunta näytteli loistavasti. Tapahtumia elävöitettiin oikein ”kummituksin” ja säikkyherkkä yleisö kiljahteli milloin mistäkin syystä. Jos olisin ollut kierroksella pimeään aikaan enkä alkuillasta, olisi seuraavana yönä ollut varmasti vaikea nukkua.

Kartanolla on ylipäänsä aika mielenkiintoinen historia ja sen vanhat asukkaat ovat olleet mukana jännittävissä tapahtumissa. Louhisaaren kartano on muuten myös Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti.

Louhisaari on ollut merkittävä maanomistaja aikoinaan ja se on sijainnut niemellä kolmelta puolelta meren ympäröimänä. Rantaviiva alkoi kuitenkin pian paeta maanpinnan kohoamisen vuoksi ja jo 1800-luvulla kartanon ympärillä on ollut puisto. Nyt rantaviiva onkin karannut jo hämmentävän kauas kartanosta.

Kartano on asukkaidensa ja historiansa puolesta täysin ainutlaatuinen Suomessa. On hienoa, että se on auki yleisölle, vaikkakin sinne pääsee sisään vain opastetulla kierroksella. Niitä onneksi järjestetään kesäaikaan hyvin.

Olen aikaisemmin käynyt kaksi kertaa ohikulkumatkalla Louhisaaren oven takana toteamassa museon olevan jo kiinni. Loppukesästä sisuunnuin, ja kun kuulin näistä kierroksista, varasin liput heti, jotta kolmantena kertana minua varmasti onnistaisi.

Nyt kyllä viimein pääsin kartanoon sisälle, mutta totesin kartanon olevan niin mielenkiintoinen ja upeasti restauroitu paikka, että sinne on ehdottomasti päästävä myös päivänvalossa oikealle opastuskierrokselle. Esineistöä ja hienoa sisustusta on säilynyt paljon, mutta upeat kattomaalaukset ja muut yksityiskohdat eivät tietenkään olleet kummituskierroksella huomion kohteena. Neljäs kartanovierailu on minulla siis jo suunnitteilla ensi kesäksi. Suosittelen sinullekin!