Lumeton talvi

Tänä talvena on olleet lumet vähissä puolesta Suomesta. Helsingissä ei juuri räntää kummempaa ole näkynyt, joten lähdin käymään mökillä Etelä-Savossa lunta katsomassa. Ei sitä sielläkään mitenkään valtavasti ollut, vuodenaikaan nähden. Sitten vielä satoi vuorokauden vettä, ja se sulatteli paikoin paljaan maan näkyviin. Ei kiva.

20190420_130334

Eniten kaipaan aurinkoa. Tätä marraskuuta on kestänyt ihan tarpeeksi kauan. Sinnikkäästi kävin silti ulkoilemassa mökillä, vaikka märkää oli. Onneksi oikeilla varusteilla se onnistuu säässä kuin säässä.

Sisälläkin keksimme kaikenlaista puuhaa. Isäni aloitteesta teimme karjalanpiirakoita. Minulle se oli ensimmäinen kerta ja olin kuvitellut, että niiden tekeminen olisi kovin vaikeaa. Ei ollut! Ja lopputulos oli taivaallisen hyvä! Suosittelen.

20200214_175440

Pelasimme myös erän Savo-lautapeliä, jossa pelivihko on painettu sekä suomeksi että savoksi. Oli hauska vientää ja kientää ja yrittää ymmärtää tehtäviä savoksi. Uusia juttuja Savosta tuli opittua pelin ohessa. Verryttelimme aivojamme myös Bananagrams-sanapelillä, jossa kirjainpalikoista muodostetaan sanoja mahdollisimman nopeasti. Se on aika addiktoiva peli, ja aikapaine tuntui välillä saavan höyryn nousemaan korvista.

Saunominen on aina ihanaa, varsinkin kun kotonani ei ole saunaa. Puusauna lämpenikin melkein joka päivä. Maaseudun hiljaisuudessa ja valosaasteen ulottumattomissa uni kummasti maistuu, joten yöt nukuin kuin tukki.

20190119_114110
Kuva viime vuodelta

Vaikka elämä Helsingissä on lumettomana talvena ollut paljon helpompaa kuin normaalisti, toivon silti ettei lumettomuus tule tavaksi. Talviuiminenkaan ei ole tuntunut samalta ilman jäätä. (Itse asiassa laskeutuminen villinä aaltoilevaan talviseen mereen ei ole ollut pelottavaa niinkään kylmyyden kuin hallitsemattomien tyrskyjen takia.)

Kevät, tule siis jo!

Suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön puolesta: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Minulla on ystävä, joka järjestää kaveripiirilleen vierailuja erilaisiin museoihin. Monesti kohteena on paikka, joka ei suuremmin mainosta itseään, joten olen päässyt käymään mielenkiintoisissa paikoissa, joihin en itse hoksaisi lähteä. Yksi tällainen oli tammikuun vierailu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Olen varmasti kuullut puhuttavan siitä aikaisemmin, mutta aivoni löivät aivan tyhjää sen kohdalla. En tiennyt siitä mitään.

Seuran tilat Hallituskadulla eivät varsinaisesti ole museo, mutta seuran historia on merkittävä. Se perustettiin vuonna 1831 vaalimaan suomalaista kulttuuriperintöä ja suomen kieltä. Itse asiassa sana kirjallisuus keksittiin seuran nimeä varten! Seuran perustivat kaksitoista merkittävää yliopistomiestä, mm. Elias Lönnrot, ja heidän nimensä on maalattu muistoksi SKS:n upean aulan kattoon.

20200206_170627

Seuralla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa kirjallisuudessa. Se julkaisi ensimmäisenä suomenkielisen romaanin, joka oli mikäs muu kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä vuonna 1870. Sitä ennen seura oli jo julkaissut Lönnrotin keräämän Kalevalan, jonka runojen keruumatkoja seura myös tuki rahallisesti.

Vuosien varrella seuran tehtävänkuva on muuttunut suomen kielen ja kulttuurin vahvistuessa. Alunperin se perustettiin kansakunnan rakentajaksi ja suomen kielen kehittäjäksi. Nykyisin seura on tieteellinen muistiorganisaatio, joka koostuu viidestä osasta:

  • Arkisto: suomalaisen perinteentutkimus ja kirjallinen kulttuuri
  • Kirjasto: tavallinen kirjasto sekä kulttuurien tutkimuksen tieteellinen erikoiskirjasto
  • Tutkimusosasto: tutkimustyö sekä tukipalvelut tutkijoille
  • Kustantamo: humanistisen alan tieteellinen ja tietokirjallisuuden kustantamo
  • Fili: kirjallisuuden vientikeskus

Suurin osa palveluista sijaitsee vuonna 1890 valmistuneessa komeassa talossa Kruunuhaassa, vaikka talo kävikin toiminnalle liian pieneksi jo 1940-luvulla. Talon upeaa aulaa pääsee ihailemaan vaikkapa vieraillessaan seuran kirjastossa aukioloaikojen puitteissa.

Samalla vierailulla kannattaa vilkaista myös talon arkistoon, vaikka ei itse tutkimustyötä tekisikään: sen sadat hurmaavat puulaatikot sisältävät käsittämättömän määrän viitteitä ja tietoa esimerkiksi perinteisistä arvoituksista ja syntytaruista. Aivan ihastuttava paikka!

20200206_174121

Koska nykyhetki tulee jäämään historiaan kuten kaikki muutkin hetket, seura pyrkii tallentamaan kappaleita nykyajasta. Tällä hetkellä suomalaisilta kerätään kirjoituksia muun muassa pendelöinnistä, höntsäilystä ja painajaisista. Tällainen nykytiedon kerääminen on ajatuksena jännittävä. Aineisto voi olla mittaamattoman arvokas jollekin tutkijalle tulevaisuudessa, mutta mitähän mahtavat tutkijat sadan vuoden päästä ajatella meidän elämästämme.

Tutustuminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan oli todella mielenkiintoinen ja sivistävä. Seuran merkitys suomalaiselle kulttuurille on edelleen suuri, vaikka sen tehtävät ovat vuosien saatossa muuttuneet suuresti. Hienoa, että meillä on tällainen taho, joka tukee suomalaisen kulttuurin tutkimusta.

Pariisi, rakkaani (eli 6 vinkkiä Pariisiin)

Minulla ja Pariisilla on pitkä suhde. Nuorena se ei innostanut minua ollenkaan. Olin keksinyt jostain, että Pariisi on tunkkainen ja likainen, joten matka sinne ei kiinnostanut. Aikuistuttuani kuitenkin jouduin pääsin sinne työmatkalle. Ehkä olin kasvanut, ehkä aika oli sopiva, ehkä tähdet olivat juuri oikeissa asennoissa. Joka tapauksessa rakastuin Pariisiin silmäyksessä.

Kyse ehkä kuitenkin oli siitä, että olin vain kovin innoissani ensimmäisestä työmatkastani yksin ulkomaille. Marraskuinen märkä ja synkkä Pariisi ei nimittäin ollut viehättävimmillään. Sateisena sunnuntai-iltana kävelin pitkin Boulevard Haussmannia, joka mahtipontisesta nimestään huolimatta ei ole kauneinta Pariisia ja muistan, että siellä ei ollut kerassaan mitään nähtävää. Silti olin innoissani.

20190623_130933

No, oikeat Pariisin helmet olen löytänyt myöhemmillä matkoillani, joita on kertynyt kaikkiaan kuusi viidentoista vuoden aikana. Perinteisistä nähtävyyksistä kuten Eiffel-torni, Louvre, Riemukaari, Seine ja Notre-Dame suosikkini on Montmartressa sijaitseva Sacre-Coeur, valkoisen sydämen basilika.

Se on runsaan vuosisadan ikäinen valkoinen katolinen kirkko, joka kohoaa turistien suosiman Montmartren viereisellä kukkulalla. Se on hengityksen salpaava näky ensikertalaiselle enkä osaa edes kuvitella mitä aikalaiset sata vuotta sitten siitä ajattelivat. Pimeällä sen valkoinen väri on erityisen vaikuttava. Yhteen sen torneista pääsee pääsymaksua vastaan kiipeämään ja näkymät Pariisiin ovat jokaisen portaan arvoiset.

20190622_170533

Suosikkialueeni Pariisissa on Marais. Se on hauska sekoitus arvokkaita historiallisia rakennuksia kuten kartanoita (jopa linnoja!) ja kirkkoja, sekä modernimpia ja käytännöllisempiä rakennuksia. Aukiot rytmittävät aluetta hauskasti ja taidetta on nähtävillä sille, joka osaa katsoa. Erityisen hurmaantunut olen Marais’n pienistä putiikeista. Marais’ssa on tehtävä kävelyretki joka matkalla, vaikka joidenkin mielestä Marais onkin jo passé.

20190624_160428

Ravintoloista puheen ollen, suosikkiravintolani Pariisissa on Le Coupe Chou. Se sijaitsee Latinalaiskortteleissa Pantheonin takan. Kyseessä on tunnelmallinen ravintola, jota voisi kutsua leikkisästi isoksi takkahuoneeksi. Tarjolla on herkullista ranskalaista ruokaa ja palvelu on joka kerta miellyttävää. Joskus ranskalaisia sanotaan ylimielisiksi, mutta siitä ei ole tämän ravintolan henkilökunnassa merkkiäkään.

299

Teen ystävänä jokaiseen Pariisin matkaani kuuluu olennaisena vierailu jossakin Mariage Frèresin teepuodissa. Ne ovat aikamatkoja siirtomaa-ajan tunnelmiin, sillä teeyhtiö on perustettu vuonna 1854. Teepuodit ja salongit ovat hienostuneita vierailukohteita, joissa kannattaa käydä, vaikka tee ei lempijuoma olisikaan. Teesalongeista varsinkin saa paljon muutakin kuin teetä.

Mariage Frèresillä ei saa ottaa valokuvia, joten alla kuva uusimmasta pariisilaisesta teelöydöstäni, Comptoirs Richardin ihanasta teemyymälästä. Nämä upeat värit lumosivat minut täysin ja jouduin muistuttamaan itseäni siitä, että seuranani ollut kummipoikani ei ehkä halua viettää tässä kaupassa kanssani koko päivää.

20190624_172551

Pariisin museot ovat uuvuttavia. Varaudu siihen. Louvreen haluavat kaikki ja sitä kiertäessä ulkona vaihtuvat vuodenajat. Sen sijaan suosittelen mieluummin Musée d’Orsaytä. Myös siellä olen saanut totaalisen uupumiskohtauksen, jonka johdosta päädyin museon kahvilaan juomaan vastapuristettua appelsiinimehua ja lukemaan lehteä, kun muu seurue ihasteli upeita tauluja. Liika vain on liikaa.

Hyvin valmistautuneena ja kiinnostuksen kohteet tarkasti valittuina Orsayssä on kuitenkin varmasti mukavaa. Voi esimerkiksi perehtyä kuuluisimpiin ekspressionisteihin kuten Vincent Van Goghiin tai impressionisteihin kuten Cloude Monet’hen. Upeita teoksia, kerrassaan hämmästyttäviä.

Toinen paikka, missä saa itsensä uuvutettua on Galerie Lafayette. Sielläkin käyn jokaisella matkalla, mutta en edes yritä kiertää sitä kokonaan. Yleensä vierailen ainakin ruokaosastolla, joka itsessään on nähtävyys, vaikkei mitään ostaisikaan. Yleensä löydän sieltä joko tuliaisia tai vähintään herkullista evästä hotellihuoneeseen.

203

Galerie Lafayetten lippulaivamyymälä Haussmannilla avattiin vuonna 1912. Suuren rakennuksen keskellä kohoaa koristeellinen kupoli 43 metrin korkeuteen. Joulunaikaan upeat joulukoristeet tekevät Art Nouveau -tyyliin koristellusta aulasta vielä häikäisevämmän. Myymälän verkkosivulla surffatessani opin, että siellä järjestetään myös opastettuja kiertokäyntejä. Enpä tiedä toista tavarataloa, joka olisi itsessään myös historiallinen nähtävyys.

Pariisissa riittää nähtävää loputtomiin. Yksi tai kuusi matkaa ei millään riitä kaiken ihanan näkemiseen ja kokemiseen!