Jääkauden ja ihmisen kädenjälkiä Savossa (Varkaudessa ja Jäppilässä)

Kotimaan matkailu lienee tänä kesänä kova juttu muuallakin kuin tässä taloudessa. Löydät tästä postauksesta pari vinkkiä, jos matkasi suuntautuu Savoon Varkauden seudulle.

Alkuperäinen syy, miksi etsiydyin Varkauteen viime kesänä, oli Ehtan tehtaanmyymälä. Ehta by Dream Circus on suomalainen vaatevalmistaja, jolla on paitsi käytännöllisiä ja kestäviä vaatteita myös upeita kuoseja kankaissaan. Viime kesän vierailuni jälkeen vaatteiden jälleenmyyjien lista on kasvanut muun muassa Halosen myymälöillä, mutta tehtaanmyymälästä saattaa tehdä löytöjä kuten poistuvia tuotteita alennuksessa. Itse ostin lopulta neljä paitaa, joista olen tykännyt tosi paljon. Jos etsit päällesi jotain erilaista, kurkkaa Ehtan nettikauppaan!

20190612_144250

Ihan pelkästään Ehtaa varten en poikennut Varkaudessa. Kävimme samalla myös vohveleilla Torni-kahvilassa. Se on vanhaan vesitorniin perustettu näköalakahvila, josta on upeat maisemat Varkautta ympäröiville järville. Terassilla on puutarhatuoleja ja sohvia sekä kioski, josta saa monenlaista välipalaa. Kiva paikka!

Varkaudesta puolen tunnin ajomatkan päässä luoteeseen sijaitsee Jäppilän Kivikuru, jääkauden muotoilema pirunpelto. Se on vaikuttava nähtävyys ja sen ympäristössä voi tehdä pienen metsälenkin kivikkoisessa maastossa.

20190824_154155

Jos lähdet tieltä pois, varo nilkkojasi! Itse onnistuin sekä nyrjäyttämään nilkkani että rikkomaan puhelimeni lasin iskemällä sen kaatuessani kiveen. Kannattaa silti käydä kävelemässä metsässä, jotta saat käsityksen luonnonilmiön vaikuttavuudesta. Vuosituhannet ovat kasvattaneet sitkeitä puita kivikon lomaan ja ne kätkevät alleen suuren osan pirunpeltoa.

En ollut aiemmin nähnyt näin isoa pirunpeltoaluetta, joten en hämmästynyt lukiessani, että Kivikuru on Etelä-Suomen suurimpia. Alue on laaja ja sen toiselle laidalle on pystytetty esiintymislava ja katsomo. Akustiikka on varmasti Kivikurulla poikkeuksellisen hieno. Viereinen lampi on myös luonnontilassaan kaunis.

20190824_151942

Omat runolliset taitoni ovat aika olemattomat, joten lainaan tässä 100 Luontohelmeä -sivustoa:

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Lähde: http://100luontohelmea.fi/helmi/jappilan-kivikuru

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanha kansa tuumasi tästä paikasta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kivikurun massiivisuus kun hämmentää nykyihmistäkin. Ukonkivet, kaksi päällekäin olevaa painavaa kivenmurikkaa ovat ilmeisesti toimineet jonkinlaisena kirkkona, mikä on helppo uskoa. Aikamoinen voima on näitä kiviä aikoinaan liikutellut!

Resepti: Parsafrittata

Elämässä ei tällä hetkellä tapahdu kummoisia asioita, joista kirjoittaa. Vanhojen matkojen muisteleminenkaan ei houkuttele, kun mieli tekisi ihan minne tahansa täältä neljän seinän sisältä ja viiden kilometrin säteeltä. Oikeasti. Lähtisin vaikka Irkutskiin, jos sinne olisi mahdollista päästä turvallisesti.

Sosiaalisen eristäytymisen päiviä on takana lähes 75, joka on aivan hullu määrä. Ne ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää (ja tietysti myös ikävää), kun on ollut pakko pysähtyä olennaisen äärelle.

Yksi olennainen asia ihmisen elämässä on ravinnon saanti. Olen aina arvostanut työpaikkani monipuolista ja terveellistä lounasta, jota nyt ikävöin kovasti. Sen korvaaminen kotioloissa ei ole helppoa, mutta ravitsevia lounaita on ollut pakko keksiä.

Parsafrittata on yksi suosikkini. Ensinnäkin se on suhteellisen helppo ja nopea valmistaa.  Toiseksi se on terveellinen. Siinä on proteiineja ja kun sen höystää täysjyväviljasta valmistetulla leivällä myös hiilihydraattien saanti on turvattu. Kolmanneksi se on myös esteettisesti nätti ruoka.

20200506_110935

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty kylmäsavulohta, joka sopii frittataan ihan hyvin. Itse vaihdoin toisella valmistuskerralla lohen ilmakuivattuun kinkkuun ja pidin siitä enemmän. Muokkasin muutenkin reseptiä yksinkertaisemmaksi ja testasin sitä myös puolikkaana – toimii. Tässä se teillekin:

Parsafrittata ilmakuivatulla kinkulla

8 kananmunaa
0,75 dl kermaa/maitoa
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
150 g ilmakuivattua kinkkua
250 g tuoretta vihreää parsaa
1 rkl öljyä
2-3 kevätsipulia

Riko munat isoon kulhoon ja lisää kerma/maito. Vatkaa sekaisin ja mausta suolalla ja pippurilla. Huuhtele parsat ja napsauta kuivuneet päät irti. Pilko parsanvarret. Kuumenna öljyä uuninkestävällä pannulla ja lisää parsanpalat. Paista minuutin ajan niin, että parsat pehmenevät aavistuksen. Siirrä parsat sivuun. Lisää hieman öljyä pannulle tai vaihtoehtoisesti vuoraa pannu leivinpaperilla ja kaada päälle munaseos.

Asettele parsapalat munaseoksen joukkoon. Paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuutin ajan tai kunnes frittatan pinta on juuri hyytynyt. Hienonna kevätsipulit ja ripottele frittatan päälle. Paloittele ilmakuivattu kinkku tai tee siitä ruusukkeita frittatan päälle.

Viikonloppuna olen herkutellut valkoisella kinkkupizzalla, jonka pizzataikina valmistuu jääkaapissa yön yli. Tämä on luottoreseptini: Glorian ruoka ja viini, valkoinen kinkkupizza. Kannattaa kokeilla!

 

Reippailua Sipoonkorvessa

Pääsin retkelle Sipoonkorpeen! Näin autottomalle ja vallitsevassa tilanteessa julkisen liikenteen käyttämistä välttävälle kaikki mahdollisuudet päästä viittä kilometriä kauemmaksi omasta reviiristä ovat suuria ilon aiheita. 😀

Kävimme äitini ja siskoni kanssa kiertämässä Kalkinpolttajan luontopolun, joka itsessään on 4,8 kilometriä pitkä. Koska ulkoilualueet ovat näinä päivinä kovin suosittuja, emme edes yrittäneet läheisimmälle parkkipaikalle Kalkkiuunintielle, vaan veimme suosiolla auton Tasakallion parkkipaikoille. Se teki reippailullemme lisämatkaa yhteensä 2,4 kilometriä. Se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin. Matka parkkipaikalta oli minusta tosi mukava ja varsinkin metsäosuus oli hauskaa juurakkoista polkua.

20200509_120201

En ole aikaisemmin käynyt Sipoonkorvessa kävelemässä ja nytkin autossa vielä arvoimme kannattaisiko mennä jonnekin muualle, kun luontopolku ei kierrä järveä. Vesi on niin kaunis ja rauhoittava elementti luonnossa. Kierrettyäni nyt tuon Kalkinpolttajan polun voin sanoa, etten itse jäänyt kaipaamaan vesinäkymää. Reitti nousee monessa kohtaa korkeille kallioille, joista näkee pitkälle horisonttiin.

Vaikka autoista päätellen väkeä oli paljon, luontopolulla ei ollut vaikeuksia pitää etäisyyttä ihmisiin. Ainoastaan laavulla oli useampi seurue samaan aikaan. Viereiset kalliot antoivat kuitenkin tilaa kaikille seurueille pitää evästaukoa etäällä muista.

20200509_121955

Maasto reitillä on todella vaihtelevaa. Kivikkoisia nousuja ja laskuja mahtuu reitin varrelle monta. Osa reitistä kuljetaan maalaistien laitaa, yksi pururadan kaltaista leveää käytävää, ja monessa kohdassa kävellään kallion päällä. Juurakkoisia polkuja piisaa mutta myös helppokulkuisia polkuja.

Pidin siitä, että maasto oli niin vaihtelevaa ja ajoittain haastavaa. Kiipesimme niin monet Metsähallituksen pystyttämät portaat, että sekosin laskuissa. Näin monipuolista maastopolkua en muista aikaisemmin kulkeneeni.

20200509_125810

Reitillä on yksi esteetön osuus: Jos saa auton Kalkkiuunintielle ja lähtee kävelemään reittiä myötäpäivää pohjoisen suuntaan, voi esimerkiksi rattaiden kanssa edetä laavulle asti. Jos muistan oikein, esteetön reitti jatkui siitä vielä vähän pidemmällekin, mutta jossain kohtaa maasto muuttui taas hankalammaksi ja vaati ketterämpää liikkumista.

Reitti oli ilahduttavan hyvin opastettu. Kun seurasi viittoja, ei polulta voinut eksyä. Meidän keskittyminen tosin herpaantui yhdessä kohtaa ja harhauduimme oikealta polulta, mutta huomasimme sen jo parinkymmenen metrin päässä.

Muutenkin luontopolusta on selvästi pidetty hyvin huolta (hyväkuntoiset portaat ja muut fasiliteetit sekä paljon valmiita puita tulentekopaikalla). Myös parkkipaikoilta, tuolta Tasakallionkin kauempana sijaitsevalta parkkikselta, oli hyvät opasteet reitille. Karttaa ei pahemmin tarvinnut vilkuilla, vaikka kivahan se oli olla olemassa kännykässä varalla.

20200509_153858

Vaikka kesä on vasta tuloillaan, näimme matkalla odottamattomia elonmerkkejä. Pikkuinen kyykäärme (oletettavasti viime vuoden vauvoja) jähmettyi varmaankin pelosta yhden polun laitamille, kun meitä edellä mennyt pariskunta koiran kanssa havaitsi sen. Mies nosti sen varovasti pitkällä kepillä ylös ja siirsi pois polulta. Siitä kyy sitten lähtikin luikertelemaan omiin bisneksiinsä.

Näimme myös vikkelän sisiliskon, joka kiiruhti polun yli. Uskomatonta ottaen huomioon kuinka paljon ihmisiä luontopolulla kierteli. Kuvittelisi, että ihmismassat olisivat karkottaneet kaiken liikkuvan piiloon. Valkovuokkomerien laidoilla näimme lisäksi iloksemme monia sinivuokkoja. Ihanaa, että ne eivät enää ole yhtä uhanalaisia ja harvinaisia kuin 30 vuotta sitten!

20200509_140035

Tämä Kalkinpolttajan polku oli todella mielenkiintoinen luontoreitti ja tulen varmasti käymään siellä uudestaankin. Suosittelen lämpimästi!

Koronapäiväkirjat vol. 3

Elämä täällä on asettunut uomiinsa. Vappupäivänä tuli täyteen 50. päivä omaehtoisessa karanteenissa. Se tuntuu käsittämättömältä määrältä. Päivät ovat alkaneet muistuttaa toisiaan siinä määrin, että varsin usein joudun aktiivisesti muistelemaan mikä päivä nyt onkaan menossa. Näin siitä huolimatta, että työpäivinä sentään erilaiset kokoukset rytmittävät aikaani ja periaatteessa tekevät päivistäni hyvinkin erilaisia. Silti kaikki on samanlaista.

20200422_122232

Teen lähes päivittäin kävelylenkkejä, joista en edelleenkään pidä, mutta niihinkin tottuu. Olen tässä 1,5 kuukauden aikana kävellyt niin paljon, että vanha ystäväni kantapääkipu (plantaarifaskiitti) on jälleen aktivoitunut. Toivottavasti se karkottuisi pienellä levolla ja ahkerilla venytyksillä. Tilanne ei liene vielä kovin paha.

Onneksi kotijumppa ei ole ikinä ollut näin helppoa: netti on täynnä ohjeita ja vinkkejä erilaisiin liikkeisiin. Esimerkiksi Instagramissa valmentaja Kanerva Ahonala esittelee mittavan kokoelman kuntoa vahvistavia liikkeitä. Iloa ja innostusta päiviini on myös tuonut Fredan hyvinvointikeskuksen Herbalife-yhteisö. Siinä on kyllä sellainen porukka että. Olen älyttömän iloinen, että olen löytänyt heidät elämääni.

En ole varmaan ikinä kiinnittänyt tällä intensiteetillä huomiota kevään etenemiseen luonnossa. Olen kiertänyt kotitaloni semiboheemia pihaa ja löytänyt sieltä ihan uusia, kummallisiakin, juttuja (nuorista kasvuvaiheen saniaisista tulee mieleen mangustit, merihevoset ja avaruusoliot). Olen tarkkaillut ikkunastani koivun lehtien puhkeamista ja kaivanut kännykän taskustani kuvatakseni tienreunan valkovuokkomerta (onko niitä aikaisempina vuosina ollut näin valtavasti?). Kirsikan- ja omenankukat eivät ole aikaisemmin olleet minun juttuni, mutta nyt tuijottelen niitäkin.

20200502_170544

Tekemisen puutetta en ole kokenut. Päinvastoin. Yhdessä vaiheessa jopa jännitin leikilläni loppuuko tämä ennen kuin olen saanut kaiken tehtävälistallani olleen tehtyä. Huomaan kovin monesta asiasta ajattelevani, että jos en NYT tässä maailmantilanteessa saa asiaa tehtyä, en sitten koskaan. Sen nojalla olen saanut tartuttua moneen keskeneräiseen ”parempia aikoja” odottaneeseen asiaan. Siis uhkaamalla itselleni, että rajoitustoimien päättyessä keskeneräinen asia heitetään pois ellei siinä ole tapahtunut edistystä.

Suursiivoukseni valmistui viime viikolla. On ihanaa, kun kaappeissa vapautui tilaa näin kesän kynnyksellä. Tai olisi, jos pääsisin kuljettamaan tilaa vapauttavat tavarat uusiin koteihinsa. No, kaikki aikanaan. Kaiken puuhan lomassa, ennen, välissä ja jälkeen, olen katsonut Frendit-sarjaa alusta saakka ja kikattanut ääneen sen vitseille. Kymmenen tuotantokautta silkkaa komediaa.

20200430_170523
Raparperiä tuloillaan

Nämä seitsemän viikkoa on aikahorisonttini ollut epätavallisen lyhyt. Olen miettinyt lähinnä kuluvaa ja seuraavaa viikkoa, kun sitä pidemmästä tulevaisuudesta on ollut niukasti tietoa. Nyt huomaan, että lähestyvä kesä ja loma ovat hiipineet mieleen. Kun ulkomaan reissut näyttävät epävarmoilta, kaikenlainen kotimaan matkailu on alkanut kiinnostaa, jos rajoituksia puretaan kesäksi. Vierailisiko tänä kesänä vaikka japanilaisessa majatalossa Pukkilassa tai kokeilisiko viikon verran asumista toisessa kaupungissa. Elämä jatkuu.