Pikkujoulupatikalla

Osallistuin 10 kilometrin opastetulle patikointiretkelle nyt joulukuussa. En ole aikaisemmin retkeillyt tähän vuodenaikaan enkä varsinkaan ole aikaisemmin osallistunut opastetulle metsäretkelle, mutta koska tänä vuonna juuri mikään muukaan ei ole mennyt perinteisellä tavalla, ajattelin kokeilla myös tätä. Ja se oli kivaa!

Retken järjesti yritys nimeltä Katin Kontit, joka järjestää luontoretkien lisäksi kädentaitokursseja Espoossa. Katja vei meidät vaellukselle Nuuksioon Kaislammentien kääntöpaikalta. Saimme Katjalta etukäteen hyvät ohjeet mukaan pakattavista asioista. En olisikaan välttämättä hoksannut itse ottaa tarpeeksi lämmintä vaatetta mukaan taukoa varten.

Tuona päivänä oli pari astetta pakkasta, joten pysähtyessämme tuli äkkiä vilu. Lisäksi jos hikoilee yhtä helposti kuin minä, täytyy ottaa kuivia vaihtovaatteita monen tunnin talvivaellukselle. Tauolla oli mukava vaihtaa hiestä kastuneet pipo ja kaulaliina kuiviin. Siinä mielessä talviretkeily on vähän erilaista, kun varusteita täytyy olla vaihdettavaksi ja lisättäväksi.

Kävelimme Nuuksion suurimman suon reunamilla ja näimme monta kaunista lampea. Maisemat vaihtelivat avarista järvenselistä havumetsiin. Pitkospuitakin matkalle mahtui ja korkealle kalliolle kiipeämistä. Lammet ja järvet olivat jo jäässä ja ne kestivät uskaliaita retkiluistelijoita. Huurteinen maisema oli kaunis.

Pidimme tauon lammen laidalla kallion päällä. Katja oli varannut meille glögiä ja pienet fetapiirakat sekä suolaisia ja makeita makupaloja. Voi että ne maistuivat hyvältä ulkoilmassa!

Mietin etukäteen millaistakohan on opastetulla patikointiretkellä. Aikaisemmin olen retkeillyt vain omin päin merkittyjä polkuja pitkin. Tällä Katin Konttien opastetulla retkellä oli monia hyviä puolia.

  • Ei tarvitse itse olla perillä reitistä tai missä ollaan. Voi vain nauttia matkasta.
  • Pääsee opastettujen polkujen ulkopuolelle ilman omaa vaivannäköä (kartta, kompassi, reitin selvitys). Saatoin aika huoletta vain kävellä perässä.
  • Koulutetulta oppaalta kuulee faktoja ympäristöstä. Tällä retkellä opin mielenkiintoisia asioita mm. tikoista ja puun lahoamisesta.
  • Joku muu huolehtii eväistä. (Eväiden valinta on jotenkin tosi vaikeaa ja vaikka kotoa lähtiessä olisin tyytyväinen eväisiini, en ole sitä enää eväspaikalla.) Katjan eväät meille olivat herkulliset.
  • Seura. Pienessä ryhmässä on hauska kulkea, jutella ja tutustua samalla uusiin ihmisiin.

Varsinaisia huonoja puolia en keksinyt kovin montaa. Opastetulle vaellukselle osallistuessa ei aikaa ja paikkaa voi päättää itse. Myöskään taukoja ei voi pitää aina juuri silloin kun itse haluaa, mutta kyllä Katja myös kyseli ja kuunteli meidän toiveita vaelluksella. Etenimme ryhmän toiveiden mukaan ja pidimme lyhyitä taukoja monessa kohtaa.

Kokemus oli tosi kiva ja voisin mielelläni osallistua Katin Konttien retkille uudestaankin. Muuten, jos vielä kaipaat joululahjaideaa, niin Katja myy myös lahjakortteja palveluihinsa. Tsekkaa ohjeet lahjakortin hankintaan mm. tästä postauksesta (esimerkkinä patikkaretki 20 €, kädentaitokurssi 35 € + paljon paljon muuta).

Advertisement

Ideoita pukinkonttiin

Onko vielä lahjoja läheisille hankkimatta? Nappaa tästä postauksesta ideat talteen.

Löysin itse monta lahjaa näppärästi samasta liikkeestä, kun vierailin Kolmen sepän patsaan vieressä olevassa Christmas Garage -pop-up-myymälässä. Liikkeessä on jopa 200 neliötä, ja kahteen kerrokseen on levittäytynyt valtava määrä erilaisia tuotteita erilaisilta yrityksiltä. Uskomatonta, mutta Christmas Garage vain paranee vuosi vuodelta! Kauppa on visuaalisesti kaunis ja uskon, että jokaiselle lahjansaajalle löytyy jotakin tästä myymälästä. Siellä on ilo kierrellä.

Korona on tänä vuonna kurittanut rankalla kädellä pienyrittäjiä. Tämä joulu on erityisen hyvä mahdollisuus tehdä hyvää hankkimalla lahjaksi lahjakortteja. Mitä jos antaisit läheiselle lahjaksi esimerkiksi siivouslahjakortin tai lahjakortin hierojalle, kosmetologille tai kampaajalle, joka sijaitsee lähellä lahjansaajan kotia?

Stockmannin jouluikkuna on ihastuttava tänäkin vuonna.

Luin Saku Tuomisen Instagram-postauksesta Raising Hel -liikkeestä, joka on kahdentoista ravintoloitsijan hätähuuto Helsingin ravintoloiden puolesta. Sen ensimmäinen teko on innostaa ihmisiä ostamaan ravintolalahjakortteja.

Pikkujoulusesonki on normaalisti ravintoloille vuoden tärkein ajanjakso, tänä vuonna kaikki on kuitenkin toisin.
– – – Ravintolalahjakortti on keino tukea suosikkiravintolaa tai mahdollisuus rohkaista lahjansaajaa kokeilemaan uutta ravintolatuttavuutta.
– Raisinghel.fi –

Kampanjan sivuilta löydät paitsi noiden kahdentoista ravintoloitsijan ravintolat myös pitkän listan muista ravintoloista yhdessä paikassa. Omat suosikkini Helsingin ravintoloissa ovat Boulevard Social, Ventuno, Shelter, Aito ja Chapter. Moneen ravintolaan pystyy ostamaan lahjakortin verkkosivustojen kautta kokonaan sähköisesti. Kätevää!

Nyt kun matkustaminen kauemmas on hankalaa, ihmiset hemmottelevat itseään lähimatkailemalla. Sitä voi tehdä turvallisesti viettämällä vaikka hotelliyön kotikaupungissaan. Miten olisi siis lahjakortti johonkin hotelliin? Seuraavassa kaksi ideaa.

Kävin taannoin viettämässä yön tänä syksynä avatussa Glo hotel Artissa Lönnrotinkadulla. Oli ihana saada irtiotto kotiarkeen, joka tällä hetkellä pyörii lähinnä neljän seinän sisällä. Hotelli sijaitsee upeassa jugendlinnassa, joka on rakennettu vuonna 1903. Se on nyt restauroitu ja valitsin sen kohteekseni puhtaasti arkkitehtuurin perusteella. Hotellin aulan yksityiskohdat ovat upeita ja vietin pitkän tovin ihastellessani niitä.

Pidän valtavasti jugendin ajan rakennuksista. Massiiviset ovet, koristellut kaariholvit ja jykevät pylväät ovat hienoja muistoja suomalaisesta kansallisromantiikan ajasta. Hotellin portaikossa on valloittava penkillinen ikkunasyvennys, johon olisi ihana käpertyä lukemaan hyvää kirjaa.

Yö hotellissa oli mukava. Varsinaiset hotellihuoneet sijaitsevat nykyaikaisessa siivessä ja siellä ei ole jugendista enää merkkejä. Itse hotellihuone oli pelkistetty mutta tyylikäs, ja sisälsi kaiken tarvittavan (otin comfort-huoneen, johon sisältyy vedenkeitin, koska ilman sitä ei voi olla). Nukuin yön sikeästi ja rauhassa, sillä sänky ja tyynyt olivat erityisesti mieleeni. Aamupala oli myös monipuolinen ja riittävä sekä sisälsi Glo-hotellien tapaan vähän jotain ekstraa, mistä kovasti pidän. Tällä aamiaisella oli mm. tuorepuuroa ja monenlaisia hilloja.

Yöpymishaaveissani on viettää yö Vuosaaren hotelli Rantapuistossa. Se sijaitsee meren rannalla kauniin luonnon keskellä, joten sopiva ajankohta voisi olla keväällä, kun luonto alkaa heräilemään. Olisi ihana tehdä illalla lenkki hotellin ympäristössä itselle uusissa metsissä ja käydä sen jälkeen rentoutumassa hotellin saunassa.

Olen käynyt syömässä hotellin ravintolassa ja sillä reissulla ihastuin myös tämän hotellin arkkitehtuuriin. En yleensä fanita matalia kattoja ja kuusikymmenlukulaisia puusisustuksia, mutta Rantapuiston sisustus on raikas ja ilmava, ehkä juuri valtavien merelle avautuvien ikkunoiden ansiosta. Vanhaa designia on päivitetty nykyaikaan hienolla tavalla.

Kuva lainattu Rantapuiston verkkosivuilta

Hotellin ravintolan ruoka on muuten yhden kokemukseni perusteella tosi hyvää, joten kannattaa käydä myös syömässä täällä vaikkei yöksi jäisikään. Söin muistaakseni burgerin ja tykkäsin kovasti. Ravintolasali on avara ja maisemat ovat kauniit, joten salissa viettää mielellään aikaa. Ehkä joskus pääsen Rantapuistoon yöksikin.