Ulkona (eli yksi kahvila, drinkkibaari ja ravintola)

Viimeisen vuoden aikana on tullut maailman tilanteesta johtuen käytyä harvinaisen vähän yhtään missään, mutta haluan silti vinkata ”uudesta” kivasta kahvilalöydöstä. Nimittäin Sompasaaressa ihan suht kätevällä sijainnilla Redin vieressä sijaitsee ihana leipomokahvila Frangipani.

Ensinnäkin kahvila on tilava, mikä aikaisemmin ei ollut erityinen meriitti, mutta näiden turvavälien aikana on ehkä ensimmäisiä asioita, joita paikanvalinnassa huomioin. Toiseksi Frangipanin kuppikakut ja kakut ovat kauniita ja herkullisia eli ruokaa ja silmänruokaa samassa paketissa. Tykkään! Teevalikoima oli hyvä ja tee oli haudutettua. Söin banoffee-kuppikakun, joka oli juuri sellainen kuin pitikin (törkeän makea, toffeinen ja maukas). Viimeisenä tärkeänä kohtana kahvila on viihtyisä ja tyylikäs. Pointsit kotiin!

Frangipanissa on saatavilla myös lounaita ja salaatteja sekä tilauskakkuja. Verkkosivuilla on uskomattomia kuvia niistä. Täytyy pitää mielessä tulevaisuuden varalle.

Kävin viime vuonna ehkä yhden (1) kerran drinkkibaarissa ja sekin oli uusi tuttavuus minulle, Bardem. Se sijaitsee Yliopistonkadulla ja sisältää hämyisen tunnelman, juuri sellaisen kuin drinkkibaarilta odottaakin. Sisustus on mielenkiintoinen muttei varasta showta juomilta.

Drinkkilista oli mielikuvituksellinen ja niin kuin aina, jouduin valitsemaan drinkkini aika umpimähkään (kuvauksista ei tällainen tavis ikinä saa selvää miltä lopputulos oikein tulee maistumaan). Siksi arvostan paikkoja, joissa jokainen drinkki todennäköisesti maistuu hyvältä. Parin drinkin kokemuksella uskon, että Bardem on sellainen.

Uusia ravintoloita on varmasti tullut Helsinkiin ja joitain on ehtinyt jo lähteäkin ennen kuin minä ehdin niihin, mutta välillä vara on parempi vanhassa. Loppuvuodesta loppuun asti pohdittiin uskaltaako ravintolaan lähteä ja päätimme sitten uskaltaa. Paikaksi valikoitui Elite, jonka a la carte -listassa lukee ”Maailmalla on aina niin kiire. Meillä ei.” Lohdullista.

Muistin taas, ettei aina kannata käydä vain uusissa ravintoloissa, koska myös perinteisillä ravintoloilla on vankka sija Helsingissä ja ne usein yllättävät uudistumiskyvyllään. Saimme erinomaista palvelua laskun tuomiseen asti (mikä siinä laskun tuomisessa on niin vaikeaa?) ja ruoka oli huippuhyvää. Nyt ruokalista on jo muuttunut, joten ei siitä sen enempää kuin että alkuruoaksi söin alla olevan annoksen, siikaa kolmella tavalla.

Myös Elite on tilava ravintola ja kun olimme varhain iltapäivällä liikkeellä, oli ravintolasalissa hyvin tilaa.

Voi, kunpa mahdollisimman moni ravintola selviäisi tästä koronakatastrofista. Yritän tehdä oman osani käymällä niissä silloin kun turvallisesti voin ja ostamalla take-away-annoksia.