Olen pikkukaupunki-ihmisiä. Mieleenpainuvimmat muistoni matkoiltani ovat yleensä sattumanvaraisista pienistä kylistä ja kaupungeista. Pari vuotta sitten olin reissussa kummipoikani kanssa Pariisissa. Niin ihana kuin Pariisi onkin halusin hänen näkevän ja kokevan muutakin Ranskaa kuin pelkästään valtavan pääkaupungin. Suurkaupungit kun niin kovin harvoin kuvastavat koko maata.
Annoin kummipoikani valita missä Pariisin lähistöllä hän haluaisi samalla reissulla käydä ja hän valitsi Normandian maihinnousurannikon. Niinpä lentokoneemme laskeuduttua Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle otimme allemme Roissybusin, jonka avulla pääsee kätevästi Pariisin keskustaan vanhalle oopperatalolle. Sen lähellä sijaitsee St. Lazaren juna-asema, jolta otimme junan Bayeux’n pikkukaupunkiin Normandiaan.
Bayeux on n. 15 000 asukkaan kaupunki ja se oli ensimmäinen Ranskan kaupunki, joka vallattiin takaisin liittoutuneiden maihinnousun jälkeen vuonna 1944. Toisen maailmansodan aika näkyy Bayeux’ssä edelleen ranskalaiselle pikkukaupungille tavanomaista runsaampana kansainvälisyytenä. Kaupungin hotelleissa majoittuu usein esimerkiksi amerikkalaisia, joiden sukulaisia osallistui maihinnousuun.
Kaupungin on tehnyt kuuluisaksi paitsi toinen maailmansota myös Bayeux’s seinävaate. Se on lähes tuhat vuotta vanha kirjottu pellavakangas (73 metriä pitkä!), johon on kuvattu Ranskan ja Englannin välisiä tapahtumia vuosilta 1064-1066, muun muassa Hastingsin taistelu. On käsittämätöntä, että taideteos on edelleen olemassa! Moni matkailija tulee Bayeux’hön katsomaan nimenomaan sitä.
Kaupunki osoittautui muutenkin suloiseksi ja siellä olisi mukavasti viettänyt päivän tai pari nauttien pikkukaupungin tunnelmasta istuskellen kahviloissa sekä kierrellen puistoja ja pikkuputiikkeja. Meillä oli kuitenkin toiset suunnitelmat. Yön yli nukuttuamme suuntasimme turisti-infon kautta paikallisbussilla kohti kuuluisaa maihinnousurannikkoa, Omaha Beachiä, joka on Bayeux’stä parinkymmentä kilometriä länteen.
Liittouneet jakoivat pitkän maihinnousurannikon viiteen sektoriin, joista Omaha Beach oli yksi. Sen valloittamisesta takaisin saksalaisilta vastasi USA. Bussi vei meidät Omaha Beachin rannalle ja Saint-Laurent-Sur-Merin kylään, jonka edustalle mereen on pystytetty näyttävä muistomerkki, Les Braves, sodassa taistelleiden sotilaiden kunniaksi. Muistomerkki oli vaikuttava (näet kuvan klikkaamalla tätä linkkiä). Se on valtavan kokoinen, kuten äärettömään merimaisemaan sopiikin, ja nousuveden aikaan valtavat teräspalkit nousevat suoraan merestä korostaen mielleyhtymää sodan väkivaltaisuuteen.
Katseltuamme maisemia ja syötyämme aamupalaa Omaha Beachin söpössä kahvilapuodissa Magasin Généralissa siirryimme tutkimaan viereisen museon antia. Musée Mémorial d’Omaha Beach on käymisen arvoinen, sillä sen avulla historiaa tuntematonkin saa hyvän käsityksen siitä, mitä alueella tapahtui toisen maailmansodan aikaan.
Museoon on kerätty runsaasti sodan ajan esineistöä. Näyttelyn alussa kävijät näkevät 25 minuuttia kestävän videon, joka avaa tapahtumien kulkua ja jossa haastatellaan sodan veteraaneja. Videosta jäi elävä muistikuva amerikkalaisesta veteraanista, joka kuvaili, ettei hänellä ollut nuorena poikana aavistustakaan, mihin hän oli menossa, mutta halu päästä mukaan toimintaan oli kova. Virheelliset kuvitelmat sodan jännittävyydestä karisivat nopeasti.
Museo oli juuri sopivankokoinen, ei ollenkaan uuvuttava. Sulattelimme kaikkea oppimaamme kävelemällä rantaa pitkin muutaman kilometrin päähän amerikkalaisten hautausmaalle. Rantareitti oli hyvin kaunis ja tuntui kuin olisimme olleet jonkin elokuvan kulisseissa. Sodan kauhut tuntuivat kovin kaukaisilta kauniina kesäpäivänä. Hiekkamaasto ei ollut helpoimmasta päästä kävelyn suhteen, mutta maisemat korvasivat hankalan rämpimisen vaivan.
Amerikkalaisten hautausmaa oli kaikessa surullisuudessaankin huikea. Se sijaitsee vähän korkeammalla kuin muu alue mutta silti meren välittömässä läheisyydessä. Sinne on haudattu lähes kymmenentuhatta taistelussa kaatunutta sotilasta. Päättymätön hautaristien meri oli hiljentävä näky.
Hautausmaalla on monumenttimainen sisääntulo ja hautausmaasta pidetään sotiaallista huolta: ruoho ja pensaat on tarkkaan siististi leikattua. Tämän linkin sivun lopussa näet ilmakuvan hautausmaasta. Ymmärrän vasta nyt kuvan nähtyäni hautausmaan laajuuden.
Hautausmaalla kiertämisen jälkeen otimme suunnan takaisin Bayeux’hön. Emme olleet tarkkaan selvillä bussipysäkeistä ja jalkojakin jo väsytti (kummitädin, ei kummipojan), joten päädyimme ottamaan taksin, kun vapaa sellainen ajoi meitä vastaan tiellä. Bayeux’ssä ihailimme vielä upeaa Notre-Dame-katedraalia ennen kuin kiiruhdimme illansuussa Pariisiin lähtevälle junalle.
Yhden yön pyrähdys Maihinnousurannikolla kyllä kannatti. Reissu oli mielenkiintoinen ja opimme paljon uutta. Näimme myös vähän erilaista Ranskaa kuin mitä Pariisi meille näytti tulevina päivinä. Junamatkustaminen Ranskassa on yllättävän helppoa, edullista ja mukavaa. Suosittelen kokeilemaan, kun matkustaminen ulkomaille on taas turvallista.
Kumpupilviä ja pilvenhattaroita 