Toukokuu

tämä on paras aika vuodesta
toukokuu
kesäloman odotus
malttamaton tunne
saada maailma valmiiksi
varatut matkat
loput liput ja varaukset vielä
kertyvä univelka
ilta-aurinko häiritsemässä unta
vaahteran keltaiset kukinnot sinistä taivasta vasten
pikkulintujen kutsuliverrys orgioihin aamuneljältä
työhuoneen siivous
ehkä näitä papereita tarvitaan vielä
juoksu aikaa vastaan

hetki hetkeltä loma lähenee
maailma ei valmistu

20190427_141111

 

Mainokset

Uusia afternoon tea -paikkoja

Helsinkiin on tullut pari uutta iltapäiväteepaikkaa! Otin ne ilolla vastaan ja kävin kokeilemassa.

St. George -hotellin Wintergarden Ruttopuiston laidalla on elegantti cocktail-baari, jossa tarjoillaan perjantaista sunnuntaihin klo 13-17 tilauksesta iltapäiväteetä. Hotellin sisäpihalla lasikaton alla on valoisa tila, joka henkii edellisten vuosisatojen tunnelmaa ja tapeteista tulee mieleen satumainen metsä. Tunnelma on urbaanin rauhallinen, vaikka sohvaryhmät olisivat täynnä seurueita. Tilaa hallitsee upea hopeinen tilataideteos, joka on ripustettu kattoon ja ottaa vastaan tulijat.

20190503_153510

Teelistalta löytyy yhdeksän vaihtoehtoa ja tee tarjoillaan kauniissa lasikannuissa. Kovin paljoa niihin ei teetä mahdu, mutta saimmepahan kaksi kertaa mahdollisuuden pyytää täydennystä. Itse asiassa ensimmäisellä kerralla tarjoilija tuli ehdottamaan sitä oma-aloitteisesti, mikä oli tosi kiva.

Iltapäiväteen sisältö noudatti siinä mielessä perinteistä kaavaa, että se koostui suolaisista ja makeista makupaloista sekä skonsseista. Muuta perinteistä tarjoiluissa ei sitten ollutkaan, sillä suupalat olivat ihanan mielikuvituksellisia. Sisältöä ei kannata käydä sen tarkemmin tässä läpi, sillä se vaihtelee sesongin mukaan. Kaikki oli herkullista ja skonssit nimesin Suomen toiseksi parhaiksi (parhaimmat saa Vehmaan kartanosta Juvalta). Niitä saa ostaa myös kotiin hotellin viereisestä Bakerystä.

20190503_153824

Hauska oivallus on tarjoilla herkut kerroslaatikossa perinteisen kolmikerroslautasen sijasta. Se oli myös käytännöllistä, sillä makeat pystyi laittamaan syrjään siksi aikaa kun herkuttelimme suolaisilla leivonnaisilla.

Toinen uusi iltapäiväteepaikka on sekin hotellin yhteydessä. Hotel Haven tarjoilee kolmenlaista iltapäiväteekattausta perjantaisin klo 14-18 ja lauantaisin klo 13-17. Haven Hard Tea sisältää ruokien makumaailmoja tukevat cocktailit, Haven Bubbly Tea lasillisen shampanjaa ja Haven Afternoon Tea teetä valinnan mukaan. Havenin teelista oli suppeampi kuin St. Georgen, mutta Havenistäkin löytyi mustaa ja vihreää teetä sekä rooibosta.

20190510_162533

Tilana bar Haven oli viihtyisä, tummaksi sisustettu klubimainen baari. Syöminen olisi ollut helpompaa pöydän ääressä kuin nojatuoleissa, mutta meni se näinkin.

Havenin iltapäivätee oli perinteikkäämpi siinä mielessä, että se sisälsi mm. kurkkuleipiä. Mukavaa oli se, että muutamia juttuja oli useampi kappale molemmille. Esimerkiksi pikkupiiraat ja katkarapuleivokset olivat herkullisia. Skonssien kanssa tarjoiltiin erikoisia hilloja kuten tyrnihilloa ja karpalochutneytä. Makeat suupalat kruunasivat iltapäivän herkkuhetkemme. Oikein kelpo iltapäivätee tämäkin. Ensi kerralla kokeilen tuota cocktaileilla höystettyä tarjoilua!

PS. Iltapäiväteetä tarjoillaan myös Kämp Brasseriessa, Ateneumin kahvilassa ja Salutorgetissa.

Kevään hitit (eli kukkia, nykytaidetta, terveydestä huolehtimista ja vegaaniherkkuja)

Vuotta 2019 on eletty kolmasosa ja huomaan, että blogini kuvakansio pursuilee pieniä satunnaisia kirjoitusaiheita tältä keväältä. Tässä siis vaihteeksi tällainen kokoelmapostaus kaikkia tämän kevään keksintöjä ja rientoja.

Ensinnäkin, olen törmännyt muutaman kuukauden sisään useassa paikassa termiin viikonloppukukkakimppu (voi olla, että termi on oikeasti vanhempi). Se on edullinen 5-15 euron huoleton kimppu, joka on tarkoitettu omaan kotiin ostettavaksi viikonlopun iloksi. Quelle idée – mikä idea! Näen itseni kävelevän weekendkimppu käsivarrella perjantaina töistä kotiin. Tämä täytyy toteuttaa joku perjantai!

20190405_174122

Nykytaidemaailmassa kuhistaan Iiu Susirajan Kiasmassa auenneesta näyttelystä. Olen seurannut Iiun uraa kymmenisen vuotta, siitä lähtien kun näin hänen valokuviaan ensimmäisen kerran Turun Logomossa. Vaikuttavimpina kuvina pidän niitä, joissa taiteilija katsoo suoraan kameraan ilmeettömin kasvoin.

Susiraja ei itse juurikaan selittele töitään, mutta minua ne muistuttavat oman kehon esineellistämisestä ja yhteiskuntamme vääristyneistä kauneusihanteista. Tämäkin näyttely herätti paljon ajatuksia, erityisesti osa videoteoksista oli pysäyttäviä.

Kiasmassa on tällä hetkellä esillä myös islantilaisen taiteilija Hrafnhildur Arnardóttirin pörröinen ja värikäs installaatioinstallaatio, joka kutsuu rentoutumaan ja makoilemaan sen alle. Taiteilija haluaa herättää ilon ja onnen tunteita, sillä ”onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin”. ❤

20190503_145536

2

Jokin aika sitten yllätin itseni noudattamalla Antti Holman yleistä Instagram-kehoitusta käydä tarkistuttamassa luomet terveydenhoidon ammattilaisella. En tiennyt kuinka helppoa se on! Silloin tällöin olen pohtinut joidenkin ihomuutosten kohdalla onko nyt kyse ihan normaalista muutoksesta vai pitäisikö olla huolissaan.

Yleensä kun olen kysynyt yleislääkäriltä mielipidettä jostain luomesta, hän on tuntunut varmuuden vuoksi kommentoivan poistamisen puolesta. Pari luomea onkin poistettu ja yhdestä jäi tosi ikävä arpi, joita en turhanpäiten haluaisi lisää näkyville paikoille. Siksi oli mahtava kuulla, että Bulevardin klinikka myi tällaista palvelua, jossa asiaan perehtynyt terveydenhoitaja käy läpi kehon kaikki luomet ja tsekkaa tarvittaessa suurennuslasilla onko luomi aiheellista poistaa. Käynti oli tosi helppo ja palvelu oli miellyttävää. Eipä tarvitse nyt yksin enää pohtia! Käynti maksoi 45 euroa ja sain dokumentaation luomistani seurantaa varten.

20190420_195228

Kevätkaudn helpoin herkuttelu tapahtui pääsiäisenä mökillä. Grillasimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä ja mikäs sen parempi jälkkäri olisikaan kuin perinteiset suklaabanaanit kermavaahdolla. Niin helppoa ja vegaanista! Ja herkullista! Niitä pystyy tekemään hyvin myös uunissa.

Leikkaa banaaneihin viilto tasaiselle sivulle ja työnnä väliin suklaapaloja. Jos haluat vegaanisen jälkkärin, valitse vegaanista suklaata kuten Brunbergin tummaa suklaata. Jätä banaaneihin kuoret ja laita grilliin. Paista kunnes suklaa on sulanut kokonaan ja kuoret ovat tummuneet. Tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa (ilman maku on aika tuhti). Herkuttele kuumana!

Miten tutuista tulee ystäviä? (Osa 2)

Tämä on jatkoa aikaisempaan kirjoitukseen, joka on luettavissa täällä. Kirjoitin edellisessä osassa millaisena koen kontaktin saamisen uuteen ihmiseen, josta toivon ajan kuluessa tulevan ystäväni. Tässä osassa kerron enemmän siitä, miten olen onnistunut syventämään tuttuuden kaveruudeksi ja kaveruuden ystävyydeksi.

Minusta varhaisissa tutustumisissa on ilmassa paljon samaa kuin ensitreffeillä. Kun on päässyt puheisiin uuden ihmisen kanssa, itsensä tietysti kannattaa esittää positiivisessa valossa. Entisten ystävien haukkuminen tai omien vaivojen/surujen ylenpalttinen tilittäminen karkottaa tehokkaasti uuden tuttavuuden (tätä voi muuten käyttää hyväksi myös jos erityisesti haluaa eroon jostain ihmisestä). Harva kun nauttii toisen likasankona olemisesta, varsinkaan ystävyyden alussa. Toki paljon on merkitystä myös sillä mihin äänensävyyn asiat ilmaisee. Vaikka ällöpositiivisuus on pidemmän päälle luotaantyöntävää, alussa tietynlainen kepeys ja rentous vetävät puoleensa enemmän kuin pessimistisyys.

20181118_144525

Fakta on, että jos toinen ihminen viihtyy seurassasi, hän todennäköisesti tapaa sinua mielellään uudestaankin. Silti ei kannata yrittää esittää jotain muuta kuin on ihan jo siksi, että siinä on edessä päättymätön kierre. Jos tietää, että itsellä on luonteenpiirteitä, jotka saattavat hidastaa ystävystymistä, voi olla helpottavaa molemmille todeta se ääneen: ”Mä vähän jännitän aluksi uusien ihmisten seurassa, mutta musta on tosi kiva kun lähdit kahville, vaikka nyt oonkin vähän hiljainen.”  Ihmiset loppujen lopuksi haluavat vain ymmärtää toisiaan.

Jännä fakta on myös se, että ihmiset keskimäärin viihtyvät, kun saavat puhua itsestään. Tämä toimii monesti oljenkortenani, etenkin silloin kun toivon tutustuvani syvemmin johonkin tuttuun tyyppiin. En ole kovin hyvä puhumaan itsestäni, joten kyselen paljon ja pyrin ymmärtämään toisen maailmaa ja katsantokantoja. Jos ihminen sen sijaan ei halua puhua itsestään, hän usein esittää paljon vastakysymyksiä. (Älkää kysykö miten tutustutaan ihmisiin, jotka eivät tykkää puhua itsestään eivätkä kysele mitään. En todellakaan tiedä.)

Kysymysten ei oikeasti tarvitse olla kovin erikoisia, eikä niiden esittämistä kannata jännittää. Tutustumassahan siinä tilanteessa ollaan! Jostain kysymyksestä saattaa aueta pitkä keskustelu, mutta etukäteen on vaikea tietää mistä. Avoimilla jatkokysymyksillä saa myös jutun helposti jatkumaan: ”Kuulostaapa mielenkiintoiselta (harrastukselta, työltä, suunnitelmalta jne.), kerro lisää siitä.”

Viittasin edellisessä postauksessani siihen, että välillä ystävyyden eteen täytyy tehdä töitä. Tutustumisvaiheessa juuri tämä osa voi joskus olla työlästä. Olen monesti kysynyt kysymyksiä, joiden vastauksista en oikeasti ollut kovin kiinnostunut, vain keksiäkseni jotain sanottavaa ja pitääkseni keskustelun käynnissä. Silläkin on mielestäni merkitys, vaikka se voi näin aukikirjoitettuna kuulostaa tylyltä. En ole perehtynyt sosiologiaan, mutta olen ymmärtänyt, että puheella ja ”höpötyksellä” on tärkeä osa ihmisten (erityisesti naisten) ihmissuhteiden syntymisessä. Voin helposti uskoa sen. Siksi välillä kannattaa sietää ajoittaista tylsistymistä, koska tuttuudesta voi lopulta kasvaa ystävyys. (Tietysti jos tyyppi kerrasta toiseen puhuu vain itsestään eikä anna sinulle suunvuoroa, kannattaa sellaisesta hankkiutua nopeasti eroon.)

20190314_165338

Minusta kaverin ja ystävän erottaa se, että ystävän apuun voin luottaa ja hän on ihminen joka toivoo minulle hyvää. Kavereiden kanssa hengataan ja he ehkä liittyvät johonkin tiettyyn asiaan elämässäni (työhön, harrastuksiin, kouluun, elämäntilanteeseen), mutta en oikein odota heiltä muuta kuin hyvää seuraa ja ajanvietettä. Ystävä sen sijaan pyrkii aidosti kuulemaan ja auttamaan minua ongelmissa sekä olemaan luottamuksen arvoinen. Häneltä voin mielestäni myös odottaa ajoittaista vaivannäköä: yhteydenpitoa, kiinnostusta, apuakin.

Olennainen ero kaverin ja ystävän välillä liittyy mielestäni luottamuksen tasoon. Luottamuksen koettelu on myös avainasemassa silloin kun kaveruus kehittyy ystävyydeksi. Jos toinen asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan ja toinen on luottamuksen arvoinen, kaveruus yleensä syvenee ystävyydeksi:

  • Lukuisia kertoja elämässäni kaveruus on syventynyt ystävyydeksi, kun olen kertonut kaverilleni jotain luottamuksellista omasta elämästäni tai avannut surujani.
  • Vähintään yhtä monta kertaa on käynyt toisinpäin: kaverini on kertonut minulle jotain henkilökohtaista, jolla on osoittanut luottavansa minuun enemmän kuin hyvänpäiväntuttuun.
  • Luottamusta voi osoittaa myös muilla tavoin kuin kertomalla henkilökohtaisia asioita. Ennen kuin olimme edes tavanneet kasvokkain, eräs sosiaalisessa mediassa tapaamani ihminen oli valmis ostamaan puolestani lipun tapahtumaan, jonne sai lippuja vain tietyllä jäsenkortilla, jota minulla ei ollut. Olin tästä yllättävästä luottamuksen osoituksesta aika otettu ja aika pian meistä tuli ystävät.
  • Kerran olen myös lainannut itse rahaa puolitutulle. Ajattelin jo etukäteen, että en todennäköisesti saa lainaa takaisin, joten yllätyin positiivisesti, kun lainan saaja piti kunnia-asianaan maksaa pieni velka takaisin. Se loi välillemme luottamuksen ja ystävyyden.

Ystävyys ei synny itsestään eikä se säily ilman vaivannäköä. Tuttuuden kasvattaminen kaveruudeksi ja ystävyydeksi vie aikaa, joskus jopa vuosia. Siksi minusta jokaisen elämäntilanteesta riippumatta kannattaisi aika ajoin tehdä sosiaalisen elämän inventaareja. Miten huollan ystävyyssuhteitani? Onko minulla tarpeeksi ystäviä? Olenko hyvä ystävä? Onko minulla kavereita, joista voisi tulla ystäviäni?

Jokainen tarvitsee välillä ystäviä, kaikkein introvertimmätkin meistä. Vaikka olisi parisuhteessa, se ei korvaa ystäviä kaikissa tilanteissa. Lisäksi on uskaliasta jäädä sosiaalisesti riippuvaiseksi yhdestä ihmisestä oli se sitten työkaveri, aviopuoliso tai oma lapsi. Elämäntilanteet vaihtelevat välillä yllättäenkin. Ystävistä kannattaa pitää huolta, jottei jonain päivänä herää yksin.

20190314_161430

Väri-ilottelua Didrichsenin taidemuseossa vielä sunnuntaihin!

Taas jäi viime hetkeen museovierailu, miten siinä aina käykin niin. Bongasin Karoliina Hellbergin kirkkaita värejä täynnä olevan taidenäyttelyn mainoksen ensimmäisen kerran istuessani bussissa, joka kulki Kuusisaaren läpi. Hellbergin taide herättää huomiota ja kyseistä mainostakin oli vaikea jättää huomaamatta. Silloin taisi olla tammikuu, sama kuukausi jolloin näyttely aukesi. Silti meni lähes viisi kuukautta, että viimein sain aikaiseksi lähteä katsomaan näyttelyä.

Onneksi lähdin, sillä kokemus oli jotain aivan uutta. Osallistuin taiteilijan itsensä pitämään opastukseen ja kuulin paljon taustatietoa maalauksista. Erityisesti pidin hänen voimmakkaan värikkäistä suurista maalauksistaan, vaikka näyttelyssä oli paljon myös pienempiä maalauksia.

20190427_132111

Suurissa teoksissa oli kaikissa jännä tunnelma. Yksi osallistuja kommentoi, että Hellbergin maalauksista puuttuu maailmatuska, johon toinen kommentoi, että niissähän juuri on uhkaava ilmapiiri. Minä tunnistin jälkimmäisen kommentoijan ajatuksen, ja koin maalausten kodit arvaamattomiksi. Joku kommentoikin, että aivan kuin joku olisi poistunut tilasta hetkeksi tullaakseen ihan kohta takaisin. Helsingin Sanomien kriitikko kuvasi maalauksia agathachristiemäisiksi. Jotakin äärimmäisen kiehtovaa niissä joka tapauksessa on.

Hellbergillä ei ole aikaisemmin ollut vastaavaa yksityistä museonäyttelyä. Tämä näyttely sai alkunsa siitä, että Didrichsenin taidemuseo valitsi Karoliina Hellbergin vuoden 2019 Pro Arte -taiteilijakseen. Se on tunnustus, jonka museo jakaa muutaman vuoden välein jollekin lupaavalle nuorelle taiteilijalle, jonka työtä he haluavat tukea. Taiteilija saa yksityisnäyttelyn, stipendin sekä teoshankinnan museon kokoelmiin. Ja museovieraat saavat tilaisuuden tutustua uudenlaiseen taiteeseen.

20190427_131441

En ollut aikaisemmin käynyt Didrichsenin taidemuseossakaan, joten tutustuin samalla myös museon muuhun antiin. Sen on perustanut vuonna 1965 Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tarkoituksenaan antaa suurelle yleisölle mahdollisuus nauttia heidän keräämästä taidekokoelmasta.

Toivomme, että pienestä museostamme tulisi kaiken kauniin tyyssija: luonnon, arkkitehtuurin, veistotaiteen, maalaustaiteen ja musiikin ja että se tuottaisi yhtä paljon iloa museossa vieraileville kuin se on tuottanut meille.
Marie-Louise & Gunnar Didrichsen, 1968

20190427_125613
Kim Simonsson, Hattupäinen sammaltyttö
Laila Pullinen, Kaksoismuotokuva: Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Museossa on näytteillä myös edellisten vuosien Pro Arte -palkinnon saaneiden taidetta. Erityisesti ihastuin yllä olevassa kuvassa olevaan Kim Simonssonin Hattupäiseen sammaltyttöön. Se oli kuin juuri liikkeelle lähdössä oleva taruolento! Niin elävän oloinen ja niin hämmentävän syvän vihreä. Myös Tamara Piilolan ja Sari Bremerin teokset olivat hienoja.

Hellbergin näyttely on siis auki vielä sunnuntaihin. Kuusisaaressa kannattaa yrittää piipahtaa, jos vain suinkin ehtii!

Miten saadaan ystäviä? (Osa 1)

Minua välillä hämmentää se, miten mediassa puhutaan yksinäisyydestä. Sitä käsitellään usein kuin lopullista olotilaa, jolle ei ole enää mitään tehtävissä. Sellaiset artikkelit saattavat tietysti toimia vertaistukena yksinäisille, mikä sinänsä on hyvä juttu. Ja tietysti on hienoa, että yksinäisyydestä ylipäänsä puhutaan. Mutta miksi juuri missään ei haastatella asiantuntijoita, jotka opastaisivat miten yksinäisyyttä voisi ehkäistä, mitä sille voisi tehdä tai edes, miten ylipäänsä hankitaan ystäviä?

Syitä yksinäisyyteen on paljon erilaisia enkä ole sosiaalisten suhteiden tai ystävystymisen asiantuntija. En halua loukata ketään enkä naiivisti väitä, että yksinäisyyttä voisi muuttaa muutamalla niksillä tai neuvolla. Olen kuitenkin omassa elämässäni huomannut tiettyjä lainalaisuuksia siitä, miten ystäviä hankitaan. Kun ystäväni taannoin totesi ajatuksissani olevan pointtia, ajattelin että ehkä näistä mietteistä voisi olla iloa jollekin muullekin ja sain idean tästä kirjoituksesta.

20190314_165338.jpg

Joskus ystävystymistä mystifioidaan ja suomenkielikin määrittelee ystävystymisen ’saamiseksi’ (saada ystävä) eli ihan kuin ystäviä vain ilmestyisi jostain mystisestä paikasta. Itse miellän englanninkielisen termin ’tehdä ystäviä’ (make friends) kuvaavammaksi. Ystävien saamiseksi ja ystävyyden ylläpitämiseksi joutuu nimittäin näkemään vaivaa ja se saattaa tuntua työltä. Toki sen pitää olla pitkällä tähtäimellä mieluista työtä. Silti varsinkin ystävyyden alkuvaiheessa täytyy usein tehdä uhrauksia, jos toivoo tuttuuden syventyvän kaveruudeksi ja sitten ystävyydeksi.

Hankala tilanne on silloin, jos omat voimavarat ovat vähissä. Silloin pienikin vaivannäkö kuluttaa kohtuuttomasti vähiä voimavaroja. Sairaudet, surut tai vaikeudet työelämässä voivat tehdä uusien ystävien hankkimisen lähes mahdottomaksi. Silloin ehkä kannattaakin kerätä voimia ja pyrkiä tekemään itselle sopivia askelia jo ennestään tuttujen ihmisten luokse.

On toki niitäkin ihmisiä, jotka eivät omasta mielestään ole ikinä joutuneet näkemään vaivaa ystävien saamiseksi. Joillain ystävystyminen on niin sisäsyntyistä, ettei siihen koskaan tarvitse kiinnittää huomiota. Lisäksi jos ei ole koskaan vaihtanut asuinpaikkakuntaa, suhteet sukuun ovat tiiviit ja opiskelualatkin ovat olleet sillä tavalla sosiaalistavia, että ryhmäytyminen ja siitä seuraava ystävystyminen on tapahtunut lähes itsestään, ei ehkä ole koskaan joutunut pohtimaan miten saisi ystäviä.

Harva tulee muutenkaan analysoineeksi ystävystymisen mekanismeja. Jotta voi ystävystyä, on ensin saatava kontakti toiseen ihmiseen. Suomessa se ei aina ole kovin helppoa. Itse aloittaisin oman elämänpiirin tutkailusta. Missä käyn, mitä harrastan, mitkä asiat minua kiinnostavat. Suomessa ei ehkä kannata yrittää haastaa keskustelua bussipysäkillä tai julkisissa liikennevälineissä. Moni toki vastaa, mutta jos ehdotat kahville menoa, sinua saatetaan katsoa pitkään.

Kuitenkin jos haluat saada uusia ystäviä, sellaisia riskejä on otettava. Tässä esimerkkejä omista ystävystymisyrityksistäni:

  • Tapasin uuden naapurin yhtiökokouksessa ja puoli vuotta myöhemmin tiputin postiluukusta postikortin, jossa pyysin hänet kahville. Hän tuli ja meillä oli hauska ilta yhdessä. (On myös mahdollista, että hän ei olisi tullut ja välillemme olisi laskeutunut outo tunnelma lopun naapuruutemme ajaksi. Huh!)
  • Olen liittynyt ystäväni perustamaan lukupiiriin, johon vuosien saatossa jokainen on tuonut omia ystäviään. Olen saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin sitä kautta ja olen tehnyt aloitteita tavata myös lukupiirin ulkopuolella meitä yhteisesti kiinnostavien asioiden parissa. Aina aloitteisiini ei ole tartuttu, mutta toisinaan kuitenkin.
  • Opiskeluaikana moni läheisistä ystävistäni lähti samaan aikaan vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Koska opiskelu yksin on kurjaa, sain etsiä itselleni uusia ystäviä. Tunsin yhteisiltä kursseilta etäisesti yhden tytön, jonka muistin ystävällisenä. Aloin lyöttäytyä hänen kaveriporukkansa seuraan luennoilla ja ruokiksilla. Pyrin aktiivisesti huomioimaan muita ryhmässä ja tarkkailin, onko läsnäoloni liikaa. Aluksi kohtasin kyllä yllättyneitä katseita ilmaantumisestani (’kuka ihme tuo on?’), mutta en antanut sen häiritä. Tästä kaveriporukasta sain ystäviä, joiden kanssa pidämme edelleen yhteyttä.
  • Kävin Työväenopiston harrastekurssilla, jossa juttelin useasti mukavantuntuisen naisen kanssa ja ajattelin, että meistä voisi tulla kavereita, joten painoin hänen sukunimensä mieleeni, kun se joskus mainittiin. Kerran en päässyt mukaan kurssille, mutta halusin kysyä mitä materiaaleja seuraavalle kerralle pitäisi ottaa mukaan. Se oli aikaa ennen Facebookia, joten pyysin hänen numeronsa Finderista ja laitoin hänelle tekstiviestin. Vastauksen sävystä tulkitsin, että viestini saattoi tuntua tunkeilulta. Meistä ei tullut kavereita. Voi tietysti olla, että hän oli hitaasti lämpiävää sorttia ja teekutsu kurssin päätyttyä olisikin saanut paremman vastaanoton.
  • Opiskelujen loppuvaiheessa olin erään tapahtumajärjestäjän luontoretkellä, jossa tapasin naisen, joka oli vasta muuttanut kaupunkiin. Hän kertoi nuotiotulella, ettei tunne kaupungista ketään. Jostain syystä heräsin tähän vasta myöhemmin ja laitoin jälkeenpäin järjestäjälle viestin, että yhteystietoni saisi antaa tälle naiselle, jos hän haluaisi mennä joku päivä kahville. Tästä syntyi niin ikään pitkä ystävyys.

Yhteistä näille kaikille esimerkeille on, että olen laittanut itseni likoon saadakseni uusia tuttuja ja kavereita. Aina en ole onnistunut pyrkimyksessäni. Joskus on nolottanut kovastikin. Koskaan en ole etukäteen tiennyt mitä tästä lopulta tulee. Mutta jos olisin aina pyrkinyt säilyttämään ylpeyteni, olisin tänä päivänä huomattavasti yksinäisempi. Suuri osa ystävistäni on sellaisia, joiden alussa olen jollain tavalla asettanut itseni alttiiksi nolostumiselle.

Se ei kyllä ole helppoa, en väitä, että olisi. Itseäni on helpottanut se, että olen yleensä tehnyt aloitteen tilanteessa, jossa ollaan kahden kesken, jolloin tyrmäys ei tuntuisi niin merkittävältä. Olen myös yrittänyt suhtautua asiaan niin, ettei kieltäytyminen tai huono vastaanotto ole henkilökohtaista. Yleensä se johtuu henkilön omasta elämäntilanteesta tai jostain muusta minuun liittymättömästä syystä. Tässä tietysti auttaa hyvä ystävystymisitsetunto. Kun onnistumisia on myös tapahtunut, ei niin pelkää niitä epäonnistumisia. Kynnys on paljon suurempi, jos on joutunut elämässään kokemaan paljon hylkäyksiä. Silloinkin kehotan keräämään kaiken rohkeuden ja yrittämään vielä muutaman kerran. ❤

Yksi hyvä tapa tavata uusia ihmisiä on mennä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Erilaisia toimijoita on ainakin pääkaupunkiseudulla tosi paljon, joten niistä varmasti löytyy moneen makuun. Facebookista löytyy ’vapaaehtoistyö’-termillä ryhmiä, joissa mainostetaan erilaisia vapaaehtoisjärjestöjä. Jos sitoutuminen jännittää, on nykyään tarjolla myös lyhyempiaikaista vapaaehtoistyötä.

Vaikuttaa siltä, että minulla on paljon sanottavaa ystävystymisestä. Jotta joku jaksaa lukea pitkän monologini loppuun asti, on parempi, että jaan tämän painavan asian kahteen postaukseen. Kirjoitan seuraavalla kerralla siitä, miten olen syventänyt suhteita ensin kaveruuteen ja sitten ystävyyteen.

20190119_120849

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014