Luontoretkireittejä Savon sydämessä

Pieksämäen seudulle on viime vuosina avattu huikea metsäretkireitistö. Niin hyvä, että sinne sietää tulla vähän kauempaakin. Vedenjakajareitistöksi nimetyt polut ovat hyvin merkittyjä ja maisemat sopivan vaihtelevia, jotta retkeilijä ei tympiinny. Seudulla on paljon suota, mutta mäntymetsät ja lehtimetsäiset järvimaisemat tulevat reiteillä myös tutuiksi. Reiteistä on hyvät kuvaukset tuolla verkkosivuilla, mikä auttaa todella paljon retkien suunnittelussa.

20190613_154205

On erinomaista, että Pieksämäen kunta on panostanut laajaan reitistöön, josta kuntalaiset ja matkailijatkin voivat nauttia. Suomen luonto on upeaa, mutta harvalla on osaamista tai halua mennä rämpimään metsään kompassin kanssa ja vieläpä tietämättä onko siellä asutusta tai mökkiläisiä. Tällainen reitistö varmasti motivoi ihmisiä liikkumaan enemmän luonnossa ja poikkeamaan myös tututuilta lenkkireiteiltä.

20190613_160223

Vedenjakajareitistöllä reittejä on monia ja ne ovat eri pituisia. Se on mainiota, sillä aina ei ehdi tehdä 10 kilometrin vaellusta vaan haluaa vaan poiketa muutaman kilometrin lenkillä. Toisaalta pitkät reitit antavat viikonloppureissumahdollisuuden myös niille retkeilijöille, jotka haluavat tulla pariksi päiväksi vaeltamaan, mutta yöpyä mukavammin sisätiloissa. Tuolta reitistön verkkosaitilta voi lukea tarkemmin yöpymismahdollisuuksista seudulla.

Reittien alkupisteillä on hyvät parkkipaikat ja iso kartta, josta voi vielä tsekata oman reitin tuntomerkit. Itse nappasin reitistä kuvan ennen kävelylle lähtöä, jotta matkalla olisi vielä helppo tarkistaa, missä kohdin ollaan menossa. Kartta löytyy myös sähköisesti Vedenjakajareitistön sivuilta. Reittien varsilla on toiletteja sekä tulentekopaikkoja ja pöytiä, joissa on mukava pitää evästaukoa.

20190613_150418

Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa kiertämässä Kukkarojärven kierroksen. Se on kuutisen kilometriä pitkä reitti, joka noudattelee useamman eri järven rantaa. Sen varrelle on ripoteltu runotauluja ja ajatuksia metsästä.

Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi,
noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhkeille,
tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville,
katajat karuille maille, tammet virran vieremille.
– Elias Lönnrot: Kalevala –

Oli sattumalta kesäkuun puoliväli ja käynnissä suopursujen kukinta. Valkoiset kukat täyttivät varvikot enkä ollut aikaisemmin nähnyt vastaavaa. Vuodenajasta riippuen reitti näyttää tietysti erilaiselta. Tällä hetkellä varvikko on varmasti ruskan värittämää.

20190613_155106

Kukkarojärven kierroksen varrelle mahtuu niin pitkospuita kuin leveää kävelytietäkin, mutta pääasiassa se on yhden ihmisen mentävää polkua. Vaihteleva maasto on mielenkiintoinen ja järvien rantoja pitkin on ihana kävellä. Minkäköhän reitin sitä valitsisi ensi kesäksi?

Mainokset

Viikonloppu Iniössä

Maakrapu täällä hei! Vierastan merta, joten Turun saaristo on jäänyt minulle vieraaksi. Rengasreitin olen kyllä ajanut ja joillain saarilla vieraillut, mutta nimet menevät päässäni iloisesti sekaisin. Tästä kesästä lähtien tulen kuitenkin muistamaan Iniön, jonka pääsaarella vietin hauskan viikonlopun.

20190720_143646

Sain hyvän tekosyyn vierailulle, kun ystäväni lähti sinne kesätöihin. Hän puhui saaresta niin elävästi ja hauskasti, että halusin kokea sen itsekin. Niinpä suunnittelin Iniön viikonlopun toukokuussa, ja kun koitti sovittu heinäkuun viikonloppu, nousin Turussa toisen ystäväni kyytiin ja hurautimme ensimmäiselle lossille. Lossien aikataulut kannattaa varmistaa etukäteen, jottei tule yllätyksiä, sillä aikatauluissa saattaa olla kolmenkin tunnin aukkoja. Lossista ei siis kannata myöhästyä.

Kahden lossimatkan jälkeen saavuimme Iniön pääsaarelle. Lossirannasta kilometri pari ajettuamme näimme upean näyn: Iniön vanhan kirkon. Se on nimetty prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan vuonna 1801. Myös sen pieni hautausmaa oli mielenkiintoinen katsaus saarelaisten elämään viime vuosisadoilta tähän päivään saakka.

20190720_124442

Pääsaaren ruokatarjonta yllätti minut positiivisesti. Cafe Leonellan ruoat olivat tosi hyviä ja ihana Cafe Gamla Banken tarjosi maukasta jälkiruokaa. Gamla Bankenissa oli myös söpö sisustuspuoti, josta löysin kauan etsimääni Saaren Taika -teepuusaippuaa. Saarelta olisi löytynyt myös muun muassa thai-ravintola, jota emme kerenneet kokeilla lyhyen viikonlopun aikana.

20190720_135147
Cafe Leonellan ihana kesäinen kala-annos

Vierasvenesatamissa oli hauska käyskennellä ja katsella ympärilleen. Myös pieniä putiikkeja löytyi pienen torin laidalta sekä ITE-taidetta ja kirpputori cafe Leonellan läheltä.

Minusta pääsaaren merkittävin nähtävyys kuitenkin on Norrbyn luontopolku. Jos käyt Iniössä, älä missaa tätä! Polku on 2,5 kilometriä pitkä suuntaansa ja se johtaa Iniön korkeimmalle kohdalle (40 metriä merenpinnasta).

20190721_111626

Tuohon matkaan mahtuu ällistyttävän erinäköisiä maisemia mänty- ja kuusimetsästä pusikkoon ja pitkospuihin. Sen varrelle on myös pystytetty mainioita luontotauluja, joiden avulla voi esimerkiksi opetella sammalia ja jäkäliä.

Polku päättyy Kasbergin kalliolle, josta on upeat näkymät merelle. Kalliolle on rakennettu pieni näköalatorni, jonka avulla näkee myös viereisen metsän yli. Paikka on mykistävä.

20190721_110315

Tänä päivänä lähinnä kaunis Kasberg on entisaikaan ollut toisella tavalla tärkeä iniöläisille. Kautta aikojen siellä on sytytetty merkkitulia viestiksi silloisille asukkaille suojautua vihollisilta. Näillä saarilla on ollut todistettavasti asutusta ainakin tuhat vuotta. Tuolloin vedenpinta oli vielä 7 metriä korkeammalla. Tiedetään, että keskiajalla Kasbergin ohi kulki laivaväylä tärkeälle Taivassalon kauppapaikalle.20190721_105247

Illalla istuimme pitkään Cafe Leonellan terassilla kuuntelemassa hienoa kitaristia Tomi Paldaniusta. Yövyimme Villa Högbossa, jossa nukuimme sikeästi kuin lapset suloisessa kammarissa.

Kyllä kelpasi näissä maisemissa viettää mukava viikonloppu ystävien kanssa!

 

Kesäretki Seilin saarelle

Turun saaristossa on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin ensin spitaalisia ja sitten mieleltään sairastuneita. Nykyään saari on pelkästään tutkimus- ja virkistyskäytössä, mutta sen historia kiehtoo monia, minua mukaanluettuna.

20190719_123335

Katja Kallio on kirjoittanut todelliseen henkilöön pohjautuvan puolifiktiivisen romaanin Yön kantaja Seilin saaresta ja Jenni Vartiainen on nimennyt kokonaisen musiikkialbumin sen mukaan. Vartiainen on kommentoinut nimen symboloivan ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.

Voin hyvin samaistua tähän vertauskuvaan. Kun vierailin Seilin saarella kesällä auringon kimmeltäessä meren pinnalla ja kauniin vehreyden levittyessä ympärilleni, mielessä kävi naiivi ajatus siitä, ettei olisi kovin kamalaa tulla karkotetuksi sinne loppuelämäksi. Itse asiassa talven arjen pyöritys vielä muistissa se kuulosti aika mukavalta kohtalolta.

20190719_115816

Vakavasti ottaen arki Seilille karkotettujen keskuudessa oli toki jotain aivan muuta kuin meren aaltojen liplatusta. Historiankirjat kertovat ankarista talvista, hoitajien suorittamista pahoinpitelyistä, köyhyydestä ja raadannasta. Toivottomuus oli varmasti vaikeaa. Kerran saarelle joutuneella ei nimittäin ollut mitään asiaa sieltä pois.

Spitaalipotilaat eristettiin, jotta (nykypäivänä helposti antibiooteilla hoidettavissa oleva) sairaus ei leviäisi ja myöhemmin mielisairaat ja irtolaiset haluttiin pois ”kunnon kansalaisten” silmistä. Tosiaan, myös pysyvän asuinpaikan puutteesta eli irtolaisuudesta saattoi joutua Seilille. Samoin hysteriasta, joka ei ollut mikään oikea vaiva, vaan miesten keksimä keino päästä eroon epätoivotuista vaimoistaan.

20190719_152053
Tutkimus- ja ravintolakäytössä oleva päärakennus

Vanhimmat merkit ihmisistä Seilillä ovat parin vuosituhannen takaa. Viime kesinä on botaniikan ja arkeologian keinoin tutkittu minkälaista elämä saarella oli tuhat vuotta sitten. Seili mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1541 ja kun vajaa satavuotta myöhemmin Itämerellä puhkesi spitaaliepidemia, silloinen Ruotsin kuningas perusti Nauvon saaristoon Seilin saarelle spitaalisairaalan.

Saarella spitaalia sairastavat olivat eristettyjä tietylle niemelle. Silloiset hoitokeinot olivat tehottomia, joten sairastuneet eivät saaneet käytännön apua, ehkä jotain helpotusta kuitenkin. Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaiden hoito saarella aloitettiin vuonna 1840 ja ensimmäisinä vuosikymmeninä saarelle tuotiin myös miehiä. Vuodesta 1889 Seili toimi vain naispuolisten potilaiden kotina kunnes mielisairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962. Vuodesta 1964 entisen sairaalan tiloissa on toiminut Turun saaristomeren tutkimuslaitos.

20190719_134255
Seilin kirkko

Saarella ei ole erityistä museota värikkäästä historiasta, mutta saaren halkovan tien varteen on pystytetty opastauluja. Jos vierailee saarella, kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle. Kierroksella kuulee monipuolisesti saaren elämästä. Saarella sijaitsevan vanhan kirkon sisäänpääsymaksu kuuluu opastetun kierroksen hintaan ja vanha hautausmaa kirkon takana kannattaa myös käydä katsomassa.

Yksi potilaan huone on entisöity sellaiseen kuntoon kuin se mielisairaalan aikaan oli. Silloin ajateltiin geometristen kuvioiden rauhoittavan levotonta mieltä ja, siitä syystä seinille oli maalattu ruskean sävyisiä neliöitä.

20190719_151830

Seilin saari on erityinen paikka, sillä siellä kasvaa Seilin ulkopuolella erittäin harvinaista peltomaitikkaa. Se on lilahtava kukka, joka ei menesty ilman muita lajeja eli on puoliloislaji. Se on löytänyt kotinsa Seililtä, jossa se saa rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Seilin maisemaa ja kukkapeltoja hoitaa huolellisesti kolmisenkymmentä tukevaa lehmää. Niillä on tärkeä tehtävä pitää saaren kasvustosta huolta. Ilman lehmiä saari nimittäin metsittyisi nopeasti. Muutama sata vuotta sitten saari oli paljon avarampi! Nyt lehmät huolehtivat perinnemaiseman ylläpidosta.

20190719_153330

Lisätietoja Seilin retken suunnitteluun (esim. lautta-aikataulut) löytyy täältä. Itse nousin lauttaan aamupäivällä Turusta, osallistuin kiertokävelylle Seilillä, kävin saaren ravintolassa lounaalla ja palasin takaisin Turkuun iltapäivän lautalla. Oikein sopiva kesäretkipäivä!

 

Kaksi uutta kahvilaa ja yksi vanha kirja

Helsinkiin on avattu kaksi kivaa uutta kahvilaa!

Viihtyisä viinikahvila Pausa sijaitsee Pitäjänmäessä ja tarjoilee viinin ja kahvin lisäksi paljon kaikkea muutakin. Siitä tulee mieleen kaupunkilaisten yhteinen olohuone, jossa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Me pidimme Pausassa lukupiirin tapaamisen ja sitä varten olimme varanneet rauhallisen kabinetin. Suuren pirttipöydän ääreen mahduimme hyvin herkuttelemaan ja juttelemaan sen kertaisesta kirjastamme.

20190807_170530

Hiukan eri tyyppinen kahvila on Mannerheimintielle raitiovaunuhallin kohdalla Cafe Honey Cake. Tarjolla on paitsi kevyttä lounasta ja suolaisia leipiä, myös kakkuja ja leivoksia. Heidän nimikkokakkunsa hunajakakku oli ihanan lempeän makeaa. Ja tee oli hyvää! Pieneen kahvilaan on hauska poiketa hetkeksi rauhaan vilkkaalta Mannerheimintieltä.

20190820_164754

Sain muuten juuri luettua Sally Salmisen Katriina-kirjan, joka kertoo saaristolaiselämästä viime vuosisadan alussa. Kirja on huikea tarina köyhän naisen elämästä Ahvenanmaalla käsittäen koko elämän kaaren. Mielenkiintoisinta on se, että kirja on kirjoitettu jo 30-luvulla, jolloin se oli kansainvälinen menestys. Kirjasta on vastikään tehty uusi käännös ja se on oikein hyvä.

Kuulin kirjasta monen muun tavoin ensimmäisen kerran tänä kesänä Hesarin Kuukausiliitteen ansiokkaasta jutusta. Miten on mahdollista, että tällainen mestariteos on vaipunut unholaan? On selvästi aika nostaa tämä kirja esille hienona aikalaiskertomuksena. Suosittelen lukemaan!

Helsingin Ritarihuone, tuulahdus 1800-luvulta

Minulla oli ilo päästä viime keväänä vierailulle Helsingin Ritarihuoneelle. Sinnehän ei niin vaan päästä, sillä juhlasaliin on asiaa vain tilaisuuteen kutsuttuna tai opastetulla kiertokäynnillä. Rakennus on silti tosi mielenkiintoinen, sillä Helsingissä ei ole jäljellä kovin montaa vastaavaa rakennusta, jossa säätyhistoria on niin lähellä ja aistittavissa.

Ritarihuoneen rakennutti vuonna 1862 ritaristo ja aateli. Seuraavana vuonna se toimi jo kaikkien neljän säädyn (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat) kokouspaikkana, sillä Säätytaloa ei oltu vielä rakennettu. Säätyjärjestelmä toimi kuitenkin viimeisiä vuosikymmeniään, sillä 1900-luvun alussa siitä luovuttiin ja vuonna 1906 muodostettiin yksikamarinen eduskunta. Rakennusta rakennettaessa tätä ei tietysti vielä tiedetty.

20190506_145808
Portaikon yläpuolella on Pro patria -tauluja. Talvisodassa kaatui myös yksi aatelinen nainen, joka toimi sairaanhoitajana.

Täysistuntosali on vaikuttava. Se on kymmenisen metriä korkea ja seiniltä löytyvät kaikkien aateloitujen sukujen vaakunat. Niiden upeita yksityiskohtia ihastellessa olisi helposti vierähtänyt tunteja. Toiset vaakunat olivat koristeellisempia kuin toiset. Jotkut olivat hyvin yksinkertaisia ja joissain oli paljon yksityiskohtia. Kauneimpina pidin vaakunoita, joissa oli eläinten kuvia ja hopeaa. Vaakunamuoti on varmasti vaihdellut aikakausittain.

20190506_142311

Täysistuntosalin kalusteet ovat samalta ajalta kuin itse rakennuskin. Opastetulla kierroksella saimme istua aatelissukujen tuoleilla, joilla sukujen edustajat istuvat joka kolmas vuosi pidettävässä aateliskokouksessa.

20190506_145024

Ritarihuone on siitäkin mielenkiintoinen historiallinen rakennus, että se on edelleen aatelisten sukujen käytössä. Vaikka viimeinen aatelointi tapahtui vuonna 1912, aateliset suvut pitävät edelleen yllä perinteitä. Ritarihuoneen organisaatio kutsuu aateliskokouksen koolle sekä pitää huolta arvokkaasta rakennuksesta sekä historiallisesta kokoelmasta. Vanhimmat vaakunapiirrokset ovat 1500-luvulta. Myös aatelisten miesten henkilötiedot on tallessa keskiajalta lähtien.

Täysistuntosalin lisäksi toinen vaikuttava aarre on alla oleva maalaus vuoden 1863 valtiopäiviltä. Se on valtavan kokoinen ja yksityiskohdissaan uskomaton. Maalauksessa keisari Aleksanteri II on avaamassa valtiopäivät ja säädyt ovat kerääntyneet hänen ympärilleen. Teos oli kuulemma taannoin lainassa Ateneumissa, mikä on aika hämmentävää, sillä sen liikuttelu ei ole voinut olla kovin helppoa. Se ei itse asiassa mahdu sellaisenaan edes ovesta ulos!

20190506_145543
R. W. Ekman: Keisari Aleksanteri II 18.9.1863 valtiopäivillä

Opas osasi kertoa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia säätyhistoriasta ja Ritarihuoneesta. Suosittelen vierailua lämpimästi kaikille säätyhistoriasta kiinnostuneille!

 

Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

20190711_122054

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

IMG-20190711-WA0047

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

20190711_141430

20190711_140752
Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.

Hügge, kasvisruokaa Turussa

Olen ollut lomalla viime viikot ja yksi kesäretkistäni kohdistui Turkuun. Kävin siellä syömässä kasvisravintolassa nimeltä Hügge, joka avattiin Vähätorille Aurajoen rannalle viime lokakuussa. Oli kuuma päivä, joten valitsimme ystäväni kanssa pöydän terassilta, jossa kävi sentään vilvoittava tuulenvire.

20190718_173442

Hüggessa kaikki ruoka on tehty kasviksista ja osa on vegaanista. Aikani ruokalistaa tutkittuani totesin valinnan mahdottomaksi ja päädyin ehdottamaan ystävälleni Hüggen menua, jossa oli monipuolisesti kaikenlaisia pienempiä annoksia. Maistelumenut on hyvä tapa saada laaja käsitys uudenlaisen ravintolan ruuista silloin, kun ruokalistan perusteella on vaikea tulkita miltä mikäkin annos maistuu.

20190718_180017

Näin jälkeenpäin voin todeta, ettei valinnalla olisi ollut kovin väliä, sillä kaikki menun annokset olivat todella hyviä. Olisin voinut syödä mitä tahansa niistä kokonaisen annoksen! Kuvien kaikki annokset ovat kahdelle, eli niistä otettiin puolet omalle lautaselle.

Yllä olevassa kuvassa on Hüggen leipää ja tomaattihummusta, marinoitua uutta perunaa saaristolaisleipäcrumblella ja karhunlaukkahapankermakastikkeella (tämä ei kuulu menuun, mutta saimme sen marinoidun avocadon tilalle) sekä burratajuustoa paistetuilla tomaateilla ja harissalla.

20190718_183559

Pääruokina puolestaan menuun kuuluu grillattua kukkakaalia currykastikkeessa kardemummariisin kanssa sekä paistettu sydänsalaatti chimichurrin ja paistetun porkkanan kanssa.

Näistä täpärästi suosikeiksini nousivat paistettu kukkakaali ja kardemummariisi, sillä rakastan kukkakaalia ja kardemummaa. Myös Hüggen leipä tomaattihummuksella oli herkullista.

Jälkkäriksi menussa oli juuri sopivan kokoinen manteli-valkosuklaavaahto marinoiduilla mansikoilla ja rahkajäätelöllä. Tilasin sen kanssa teetä, joka tarjoiltiin kauniista teepannusta oikein haudutettuna. Viilenevässä kesäillassa oli mukava juoda jotain lämmintä kuulumisia rupatellessa.

20190718_191347

Hüggeen palaan varmasti uudestaan, sillä ilta oli kaikin puolin onnistunut. Lisäksi ravintolan sijainti on loistava: Vähätorilta on suora näkymä Turun tuomiokirkolle. Tämä on yksi lempinäkymistäni Turussa.

20190718_195739