Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Mainokset

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Retki Meikon luonnonsuojelualueelle Kirkkonummelle

Vietimme työporukan kanssa hauskan päivän Kirkkonummen Meiko-järveä ympäröivällä luonnonsuojelualueella. Lähdimme matkaan aamulla Helsingistä ja saavuimme alueen parkkipaikalle huomataksemme ettemme suinkaan olleet ainoat. Suuri parkkis oli täynnä autoja ja erittäin pron näköisiä urheilijoita. Alueella harrastetaan paljon polkujuoksua sekä swimrunia eli uinnin ja juoksun vuorottelua. Monilla olikin märkäpukuja päällä tai vähintään räpylät kädessä.

Täydestä parkkiksesta huolimatta meidän reitillä ei onneksi ollut tungosta. Näimme vain muutamia seurueita ja nuotiopaikallakaan emme joutuneet odottamaan vuoroamme.

20180818_105642

Valitsimme kierrettäväksi Kuikankierroksen, joka on 3,2 kilometriä pitkä ja suuntautuu parkkipaikalta etelään. Se kiertää Näseuddenin niemen ympäri ja matkalla on kauniita maisemia Meiko-järvelle. Reitti ei ole esteetön, mutta kuitenkin helpohko. Muutamia kertoja matkan varrella piti nousta muutama askel kalliolle. Reitin opasteet olivat tosi hyvät eikä eksymisestä ollut pelkoa.

20180818_114916

Meikon vesi oli houkuttelevan näköistä, sillä ilma oli aika lämmin. Kun saavuimme taukopaikkaamme, annoin periksi houkutukselle ja menin uimaan. Innostinpa muutaman työkaverinkin mukaan! Vesi oli täydellistä: tarpeeksi viileää virkistääkseen, mutta tarpeeksi lämmintä, jotta veteen oli helppo mennä. Uiminen oli ihanaa. Meiko-järven vesi on tunnettu kirkkaudestaan ja Kirkkonummen kaupunki ottaakin siitä juomavetensä.

20180818_144304

Taukopaikaksi olimme valinneet tulentekopaikan, jonne mennäksemme poikkesimme Kuikankierrokselta hiukan Meikonkierroksen puolelle. Etäisyys oli käytännössä vain joitain satoja metrejä. Harmillisesti puut olivat loppu tulentekopaikalta, joten jouduimme aluksi keräämään maahan pudonneita risuja ja kuivia oksia. Saimme niitä onneksi kokoon sen verran, että pystyimme paistamaan makkarat seurueelle. Jokaisella oli lisäksi mukana eväsleipiä ja jälkiruokakeksejä.

Itse olin innostunut leipomaan kesäkurpitsakakkua. Tein sen tällä reseptillä, joka oli ihan hyvä, mutta aika erikoinen. Kuorrutteen tein hyväksihavaitulla porkkanakakun kuorrutteen ohjeella eli sekoitin voita, tomusokeria, vaniljasokeria ja tuorejuustoa. Kakku oli todella täyttävää ja kuorrutteen kanssa herkullista! En kyllä suostunut laittamaan siihen ohjeen mukaista viittä desiä sokeria… Ihan hyvää tuli neljälläkin desillä!

Kun vatsat olivat täynnä, kävelimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme kukin tahoillemme. Oli hauska tutustua Meikon luonnonsuojelualueeseen ja uskon, että tulen käymään siellä uudestaankin. Se oli mielestäni selkeämpi kuin Nuuksio, mutta kuitenkin kohtuullisen ajomatka päässä Helsingistä.

Kreisejä nähtävyyksiä Etelä-Islannissa

Olin kesällä viikon Islannissa. Reykjavikin lisäksi pääsin näkemään hienoja luonnonmuodostelmia Lounais- ja Etelä-Islannissa. Osallistuimme järjestetylle puolipäiväiselle Kultainen kierros -retkelle sekä vuokrasimme auton, jolla huristelimme läpi Etelä-Islannin suurimmat nähtävyydet.

Kultainen kierros -retki oli kokemisen arvoinen. Opastetulla retkellä kiersimme Thingvellirin kansallispuistossa, Haukadalurin geotermisen alueen geysireillä sekä Gullfossin vesiputouksella. Thingvellir on islantilaisille tärkeä paikka, sillä Islannin ensimmäinen parlamentti kokoontui siellä 900-luvulla. Se sijaitsee myös kahden mannerlaatan erkanemispaikassa ja maan pinnasta näkee kuinka kallio on repeillyt(!). Mannerlaatat liikkuvat edelleen hiljalleen kauemmas toisistaan. Geysirien alueella näimme mahtavan Strokkur-geysirin syöksevän kiehuvaa vettä syvyyksistä. Matkalla valtavalle Gullfoss-vesiputoukselle pääsimme maistamaan luonnon lähteestä pulppuavaa vettä. Maistui muuten hyvältä!

20180628_122116
Gullfoss

Järjestetylle retkelle kannattaa osallistua, sillä ainakin me saimme siinä paljon mielenkiintoista lisätietoa Islannista hyvältä oppaaltamme. Lisäksi molemmat saatoimme katsella nähtävyyksiä rauhassa eikä toisen havainnointikyky mennyt autolla ajamiseen.

Järjestetyllä kyydillä menimme myös Siniselle Laguunille, joka on turistien keskuudessa valtavan suosittu kuuma lähde, nykyään spakylpylä. Sen veteen on sekoittunut piikiveä ja sillä sanotaan olevan erityisen hoitava vaikutus. Tämä kuuma lähde on täydellisen kaupallistettu ja edullisimmatkin liput maksavat lähes sata euroa. Kokemus oli, uskomatonta kyllä, kuitenkin sen arvoinen. Vesi oli ihanan lämmintä (eri lämpöistä eri kohdissa laguunia) ja hintaan kuului mutanaamio, pehmoinen pyyhe sekä ilmainen juoma, jonka pystyi nauttimaan vedessä. Lisäksi kylpylän järjestelyt olivat loistavat. Enpä ole aikaisemmin ollut kylpylässä, jossa on esimerkiksi kuivaushuone, jotta pukuhuoneiden lattia ei kastu. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

20180629_155746

Siniseltä Laguunilta jatkoimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Seuraavien päivien aikana näimme vesiputouksia, joista mielestäni hienoin oli Seljalandsfoss, jonka taakse pystyi kävelemään. Muita näkemiämme putouksia olivat Skógafoss ja Ægissíðufoss. Myös pienempiä vesiputouksia näkyi siellä täällä matkan varrella.

Yhtenä päivänä tutustuimme Hvolsvölluriin viime vuonna avattuun Lava-keskukseen, jossa on tulivuori- ja maanjäristysnäyttely. Museo oli odottamaani pienempi, mutta sitäkin interaktiivisempi. Siellä pääsi mm. kokeilemaan miltä maanjäristys tuntuu. Museo oli kaksikielinen, tekstit olivat islanniksi ja englanniksi. Opin paljon uutta maapallomme geologiasta. Lisäksi museon kahvilasta saa erinomaisia kakkupaloja!

Ehkä omituisin nähtävyys etelässä oli 40 vuotta sitten rannikolle pakkolaskun tehneen amerikkalaisen sotilaslentokoneen hylky. Sinne vei 3,5 kilometrin pituinen kivinen tie, joka kulki kuumaisen mantereen halki. En ole ollu omituisemmassa paikassa. Auto oli jätettävä päätien varteen ja perille oli käveltävä viiltävässä tuulessa. Silminkantamattomiin näkyi pelkästään kivistä maata. Hylky on suosittu nähtävyys erityisesti valokuvausta harrastavien ja amerikkalaisten nuorten keskuudessa. Molempia oli hylyn luona kymmeniä.

20180701_150500
Vik, kaupunki Etelä-Islannissa

Reynisfjara Beach, musta ranta Vikin länsipuolella on monella tavalla erikoinen ja must-nähtävyys, jos ajelee Etelä-Islannissa. Ranta on täynnä veden hiomaa pientä mustaa ja harmaata kiveä. Aallot ovat rannalla arvaamattomia ja kuolemanvaarallisia: moni pahaa aavistamaton on kääntänyt selkänsä ottaakseen kuvia upeista kallioista, kun voimakas aalto on valtavalla voimallaan tullut ja vienyt kuvaajan mukanaan.

Pysyttelin itse kaukana rantaviivasta ihailemassa upeita kalliomuodostelmia. Rantaa kannattaa kävellä pidemmälle, sillä kallio on halkeillut eri kohdista eri tavalla. Uskomattomia muotoja! Täällä on myös mahdollista nähdä lunneja, jotka lentelevät lokkien seassa. Ne erottaa helposti värikkäästä nokasta ja räpiköivästä lentotyylistä. Vietin pitkän tovin niska kenossa tarkkaillen lintuja kallion päällä.

20180701_134008

Jatkoimme Vikistä vielä hiukan eteenpäin itään ja koilliseen, sillä meillä oli sopivasti aikaa käydä katsomassa jääkaudella muodostunutta kanjonia, Fjaðrárgljúfuria. Sen sata metriä korkeat seinämät reunustavat pohjalla virtaavaa Fjaðrá-jokea. Kanjonia pääsee parhaiten ihailemaan kävelemällä itäistä polkua pitkin kanjonin seinämän päällä aina vesiputoukselle asti. Maisemat ovat upeat!

20180701_171113

Matkalla kanjonille pysähdyimme katsomaan päätien varressa olevaa erikoista näkyä, Laufskálavarðaa. Entisajan matkailijat ovat pinonneet kiviä pieniksi keoiksi tuomaan hyvää onnea matkalle erämaan halki. Karussa maastossa kivikeot ovat taianomainen näky.

Islannissa kun oltiin, olisin kovasti halunnut nähdä jäätikön. Niille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ilman opastettua retkeä, koska jäätiköt ovat osaamattomalle ja kokemattomalle vaarallisia (ja toisinaan valitettavasti kokeneemmillekin).  Me emme olleet varanneet jäätikköretkelä, joten ajattelin että jäätikkö jäisi näkemättä. Etelässä ajaessamme näimme kuitenkin päätiestä erkanevan tien ja kyltin, joka opasti jäätikölle. Yhteistuumin päätimme mennä katsomaan olisiko sittenkin mahdollista pienellä vaivalla päästä edes näkemään jäätikköä lähempää. Lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä oli kyllä horisontissa tullut jo nähtyä.

Tie vei Sólheimajökull-jäätikön läheisyyteen parkkipaikalle, jossa yritykset tarjosivat jäätikköretkiä. Mutta mikä parasta, ihan ilman retkeäkin saattoi kävellä lyhyen matkan paikkaan, jossa pääsi näkemään valtavan jäätikön eteläreunan. Se oli vaikuttava näky ja surullinen muistutus maapallon lämpenemisestä. Ei niin kovin kauaa sitten kävelypolkummekin oli ollut jään peitossa, mutta jää vetäytyy vuosi vuodelta pohjoisemmaksi.

20180702_114234

Olisi ollut hienoa päästä koskemaan jäätä, mutta Islannissa jos missä kannattaa ihan oikeasti pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä. Luonnon voimat siellä tuntuvat olevan tavallistakin arvaamattomampia ja sulava jää ei ole kovin luotettava elementti. Tyydyimme siis ihailemaan pysäyttävää näkyä turvallisen matkan päästä. Kaikki turistit eivät niin tehneet ja saatoimme vain toivoa, että jäätiköstä ei juuri sillä hetkellä irtoaisi jäävuorta, jonka aalto pyyhkisi uhkarohkeat turistit alleen.

Vedessä näkyi jäätiköstä irronneita lohkareita, joista osa oli melkein mustia. Se on tulivuorenpurkauksista vapautunutta tuhkaa, joka on kiinnittynyt lohkareisiin ja värjännyt ne mustaksi. Myös itse jäätikkö ei ollutkaan kokonaan valkoinen!

20180628_085714

Paljon erikoista ja kummallista tuli nähtyä Islannin matkalla. Opin paljon uutta niin maapallosta, Islannista kuin itsestänikin. Sain upeita kokemuksia ja ihania hetkiä.

Voit lukea aikaisemmat matkakertomukseni Islannista täältä (Reykjavik) ja täältä (ratsastamassa issikoilla).

Possu sanoo röhröh eli kuinka hauskaa Lomamäen lemmikkipuistossa onkaan

Inkoossa sijaitsee mainio eläinpuisto Lomamäki, joka on kaikkien eläintenpaijaajien suosiossa. Se on pieni yksityinen eläinpuisto, jossa eläinten kanssa pääsee läheisempään kosketukseen kuin normaaleissa eläintarhoissa. Kävin siellä ensimmäisen kerran viime kesänä ja silloin kirjoittamani postauksen voi käydä lukemassa täältä.

20180809_135707

Lomamäessä on monenlaisia eläimiä, joista osa on pelastettuja. Esimerkiksi Mariah-kettu löydettiin orpona autotien laidasta. Hänen sisaruksensa pystyttiin hoidon jälkeen palauttamaan luontoon, mutta Mariah oli jo liian kesy eikä olisi enää pärjännyt itsenäisesti metsässä, joten Lomamäki tarjosi hänelle kodin. Kettuaitaukseen pääsee eläintenhoitajan mukana muutaman kerran päivässä syöttämään Mariahille ja hänen kaverilleen Kimille makupaloja.

Eksoottisimmista eläimistä voisin mainita boakäärmeen (jota pääsee myös paijaamaan!), nelisormimangustit, laamat ja pesukarhut. Eläinpuistossa on paljon myös lemmikkieläimiä kuten pupuja, papukaijoja ja frettejä. Meidän vierailulla sattui pieni episodi kun pässi päätti karata aitauksestaan ja mennä syömään muiden eläinten safkoja. Hän potkaisi laudan irti aitauksestaan ja käveli muina pässeinä ruoka-astialle. Eläintenhoitajat saivat hänet vain ruoalla houkutellen takaisin omaan aitaukseensa.

Tänä vuonna satuimme juuri oikeaan aikaan Lomamäkeen, sillä toinen pesukarhuista oli hereillä ja saimme hänelle audienssin. Pitkäaikainen unelmani toteutui, kun pääsin rapsuttamaan pesukarhua! Hän oli ihanan pehmoinen ja sympaattinen, hiukan ahmatti myös. ❤

20180809_134336(0)

Lomamäessä jokainen vierailija saa pienen kupin siemeniä, joita voi syöttää eläimille. Siemenistä innostuivat erityisesti siat, jotka ensin nätisti nuolivat siemenet kämmeneltäni, mutta toisella kerralla ottivat koko käteni suuhunsa. 😀 Onneksi possu ei purrut! Niiden syöttäminen kämmeneltä tuntui hassulta.

20180809_140050

Victor-kilpikonna kulkee puistossa vapaana ja natustaa kaikkea vihreää. Hän on iso ja rauhallinen otus, joka kulkee omilla kilpparibisneksillään. Kuulin viime vuonna, että kilpikonnan kilvessä on tuntoaisti, joten silittelin myös häntä. En kyllä tiedä mitä mieltä hän siitä oli, kun en osaa tulkita kilpikonnan ilmeitä. Mutta ei hän karkuunkaan lähtenyt. Kuka nyt ei silityksestä pitäisi?

 

20180809_153129

Lomamäen eläinpuisto on mainio päiväretkikohde ja se on avoinna elokuun loppuun asti. Lapsille on alueella paljon tekemistä, jopa pomppulinna, ja eläinten kanssa puuhaillessa menee aika mukavasti.

Islanninhevosilla ratsastamassa

Kun kerroin lähteväni matkalle Islantiin, aika moni kysyi ensimmäisenä että kai menen sitten ratsastamaan islanninhevosilla. Minuakin se kiinnosti, mutta asiassa oli yksi ongelma. Olen kohtalaisen merkittävästi allerginen hevosille. Olen lapsuudessani ratsastanut kerran tai pari, joten tiedän, että saan oireita jo siitä, kun istun autossa hevostallin ulkopuolella.

Mutta islanninhevoset ovat aika hellyyttäviä ja käyn Islannissa todennäköisesti vain tämän kerran. Viimeiseen asti pohdin uskallanko ottaa riskin ja miten minun pitäisi toimia.

Paluulentoamme edeltävänä päivänä päätin uskaltaa ja varasimme tunnin pituisen alkeisratsastuksen läheiselle tallille seuraavan päivän aamuksi. Meillä kävi tuuri, sillä heillä oli vapaita paikkoja tunnille. (Suosittelen normaalitilanteessa varaamaan ratsastukset kunnolla etukäteen.)

Hiukan jännittyneinä suunnistimme seuraavana päivänä talleille. Otin aamulla ylimääräisen keuhkoputkia avaavan astmalääkkeen ja pakkasin erikseen puhtaat vaihtovaatteet kenkiä myöten mukaan. Tallilla kohtasimme parikymppisiä eurooppalaisia nuoria, jotka olivat tulleet kotimaastaan Islantiin kesätöihin tallille. He puhuivat hyvää englantia ja olivat muutenkin kokeneita oppaita. Meidän oppaalle annoinkin erityiskiitokset hyvästä tunnista.

Islanninhevoset ovat ilmeisesti paljon rauhallisempia kuin muut hevosrodut, joten niillä ensikertalaisenkin voi viedä maastoon. Meidän ryhmässä oli neljä ratsastajaa ohjaajan lisäksi. Kun olimme saaneet kypärät päähän ja kaikki päässeet hevosten selkään, lähdimme kävelemään tallilta hiekkatietä pitkin kukkuloiden suuntaan.

IMG-20180703-WA0025

Hiekkatiellä tunsin ensimmäiset henkeä ahdistavat oireet kun olimme jo jonkin matkan päässä tallilta. Siinä pohdin hetken onko järjetöntä jatkaa, mutta tulin sitten siihen tulokseen että olimme kuitenkin matkalla poispäin tallilta raikkaaseen ilmaan. Todennäköisempää on, että hengittäminen helpottuu. Ja niinhän siinä kävikin. Puolivälissä tuntia vetäisin hevosen selässä toisen keuhkoputkia avaavan lääkkeen ja pärjäsin tunnin ihan hyvin. Toki nielua kutitti, mutta minun kohdallani kokemukseeni perustuen se ei ole kovin vaarallista.

On ymmärrettävää, että 60 minuutin pituisella tunnilla ei kovin paljoa ehdi opettaa hevosten käsittelyä. Kuulimme miten hevosen saa hiljentämään sekä kiristämään tahtia ja kääntymään oikealle sekä vasemmalle. Itse jouduin käyttämään näistä ainoastaan kääntymistä, sillä parissa kohtaa hepollani oli oma mielipiteensä parhaasta reitistä. Yhdessä kohdassa oli myös ilmeisen hyvää heinää, jota piti päästä maistamaan.

Muuten hän tassutteli kuuliaisesti ohjaajan perässä. Laukkaa tai islanninhevosten omaa askellusta tölttiä emme kokeilleet ja ihan hyvä niin. Hevosen selässä pysymisessä oli ihan tarpeeksi haastetta ensikertalaiselle kävelyssäkin. Ylitimme neljä kertaa pienen joen, joka kulki laaksossa. Se oli hauskaa ja hevoset onneksi tuntuivat tietävän mitä tekivät. Uskalsin alkujännityksen jälkeen ottaa muutamia kuvia ratsastukseltamme.

20180703_105215

Palattuamme tallille palautimme lainakypärät ja joimme kupilliset teetä. Islanninhevonen on rotu, joka on jalostettu Islannissa viimeisten 1000 vuoden aikana. Jotta rotu pysyy puhtaana, Islantiin ei saa tuoda muita hevosia, ja jos islanninhevonen viedään ulkomaille, se ei saa enää palata Islantiin. Ulkomailta ei myöskään saa tuoda omia ratsastusvälineitä kuten kypäriä mukanaan ellei desinfioi niitä ensin. Tästä syystä talleilla on hyvin lainavarusteita tarjolla. Itse ratsastin ulkoiluhousuissa ja -takissa sekä lenkkareissa. Ratsastuksen jälkeen vaihdoin vaatteet ja suljin ratsastusvaatteet kenkineen tiukasti muovipussiin, jonka avasin seuraavan kerran kotona kylpyhuoneessa ennen pyykkikoneen käynnistystä. Näillä varotoimenpiteillä säästyin pahemmilta allergiaoireilta.

Islanninhevosella ratsastaminen oli mainio kokemus erityisesti Islannin kauniin ja erikoisen luonnon takia. Rauhallisilla hevosilla ensikertalainenkin pääsee maastoon, mikä on mainio elämys.

Kesäjuhlia ja kesän juhlia

Ihana toukokuu hemmotteli meitä todenteolla ilmoillaan! Kun lämpimät ajat alkoivat, meni useampi päivä ennen kuin sisäistin, ettei ulkona ihan oikeasti tarvitse enää takkia. (Sama kävi myös toisin päin: nyt kun ajoittain takki olisi hyvä olla, en ikinä muista napata sitä naulakosta mukaan.)

Pääsin tänä vuonna vieraaksi lakkiaisiin, jotka ovat itselleni todelliset kesänaloitusjuhlat. Nyt valmistujaisia vietettiin osin jopa läkähdyttävän kuumissa merkeissä. Tuntui silti hyvältä, että vastavalmistuneet saivat juhlia tärkeää päiväänsä auringonpaisteessa. Mieleen palasi myös oma lakkiaispäiväni, jolloin myös oli kaunis sää. Valmistujaiset ovat kovin koskettavia juhlia eikä liikutuksen kyyneliä nytkään säästelty.

Jos lakkiaiset, rippijuhlat ja häät ovat perinteisiä kesäjuhlia, on minusta hauska juhlia myös itse kesää. Pitkä pimeä talvi on viimein voitettu ja auringonvalo lisääntyy. Pidimme töissä oman osaston kesken piknikin, jolla aloitimme kesälomakauden. Toukokuun pitkään jatkuneet kauniit säät mahdollistivat sen, että kerrankin piknik-suunnitelmat eivät menneet mönkään yllättäen muuttuvan sään takia.

2

Jokainen toi mukanaan piknik-eväitä, jotka sitten kasasimme keskelle ja asetuimme itse ympärille herkuttelemaan. Minulla oli vielä pakastimessa edellisvuotisia puolukoita, joista valmistin puolukkaisen pannacottaviettelyksen (kuvassa etualalla) Lidlin reseptin mukaan. Siitä tuli tosi herkullista! Pannacottan makeus sopi hyvin puolukoiden kirpeyden kaveriksi.

Myös asuintalossani järjestettiin ensimmäistä kertaa piknik. Taloyhtiö tarjosi herkut ja viihdyimme naapureiden kanssa loppujen lopuksi neljä tuntia tutustumassa ja ideoidessa uusia juttuja talon hyväksi. Olin kovin iloinen, että tutustuin naapureihini paremmin. Talkoista en olisi niinkään innostunut, mutta tällainen vapaaehtoinen tapaaminen oli hauska.

Olen ehtinyt kesäkuussa jo mökkeilläkin ystäväni mökillä Turun saaristossa. Olimme siellä isolla porukalla kuuden lapsen kanssa, joten vilinää riitti. Säät olivat edelleen suosiolliset, joten lapset saattoivat kirmailla pihapiirissä ilman kenkiä ja sen suurempia varusteita.

4

Yhtenä päivänä veneilimme eräälle autiolle saarelle piknikille. Se olikin jännempi retki kuin etukäteen osasimme arvata. Lokkivanhemmat nimittäin vartioivat poikasiaan ja hätääntyivät kun rantauduimme. Löysimme onneksi rauhallisen paikan, jossa syödä eväitä: voileipiä ja keksejä, pillimehuja ja kahvia + teetä.

5

Jään ja veden muovaamat rantakalliot olivat kauniita mutta jyrkkiä, joten lapset saivat kuulla paljon varoituksia. Luonnon monimuotoisuus saarella oli upeaa. Löysimme saarelta romahtaneen luonnon valtaaman kevyen rakennuksen, joka oli kovin jännittävä lapsista. Siellä kuulemma kummitteli yksinäinen aave.

Hauskoja kesäpuuhia olen ehtinyt jo kokea ja vielä on onneksi paljon edessä!