Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

20190711_122054

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

IMG-20190711-WA0047

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

20190711_141430

20190711_140752
Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.

Mainokset

Ylellistä hemmottelua eli jalkahoidossa Kämp Spassa, drinkeillä St. Georgessa ja shampanjalla F8:ssa

Kesän kynnyksellä tulee yleensä aina hinku jalkahoitoon, joten säästin kaukokatseisesti joululahjaksi saamani Kämp Span jalkahoito-lahjakortin kevään yli. Kesäkuussa koitti varaamani ajankohta ja lähdin Kämpin hoitolaan hyvissä ajoin. Ajoissa oleminen kannattaa, sillä Kämp Spalla on ihanat saunatilat kahdella saunalla (tavallinen ja höyrysauna) sekä lämpöisillä lepotuoleilla, joissa on ihana viettää seesteinen rauhoittumishetki. Saunatilat ovat unisex-tiloja, joten oma uikkari kannattaa varata mukaan.

KÄMP_SPA-80
Kuva lainattu Kämp Span verkkosivuilta.

Kun varaamani jalkahoito koitti, minut noudettiin oleskelutiloista. Itse jalkahoito oli taivaallinen: kosmetologi oli huolellinen ja teki perusteellista työtä. Usein jalkahoidoissa istutaan, joten olin varannut oman kirjan mukaan. Tässä jalkahoidossa sai kuitenkin olla selällään hoitopöydällä ja valaistus oli hämärä, joten ei aikaakaan kun jo nukahdin…

Hoidon jälkeen jäin vielä kuivattelemaan varpaankynsien kynsilakkoja tunnelmalliseen odotustilaan. Söin muutaman pähkinän ja kuivatun hedelmän samalla kun join teekukasta haudutettua teetä. Kämp Span kokemus oli kaikinpuolin ihana.

Ylellistä hemmottelua vähän pienemmällä rahalla voi käydä hakemassa St. Georgen Wintergardenista. Heidän iltapäiväteetarjoiluista olen kertonut jo aikaisemmin, mutta heillä on myös paljon herkullisia drinkkejä tarjolla. Kävimme maistelemassa niitä ystävien kanssa kun olimme yksi lauantai-ilta tulossa syömästä ja menossa myöhemmin keikalle Korjaamoon.

20190413_200101

Sen lisäksi että drinkkilista oli vaikuttava, Wintergardenin tunnelma on poikkeuksellinen. Sisustus ja tapetin kuviot vievät ajatukset 1700-luvun kasvihuoneisiin ja sisääntuloa hallitsee Pekka Jylhän lintutaideteos. Tunnelma on rauhallinen ja täällä mielellään viettää hetken jos toisenkin.

Toinen mukavan ylellinen illanviettopaikka on Stockmannin F8:n suosittu shampanjabaari. Siellä on mahdollisuus maistella useita erilaisia shampanjoitaja, joita voi ostaa laseittain. Olin jo osittain unohtanut tämän paikan, mutta keväällä kävin siellä pitkästä aikaa. Shampanjamaistelu (kolmen erilaisen shampanjan vertailu) on hauska ja baariin on helppo piipahtaa vaikka ostosten lomassa. Tällä kertaa juhlistimme ystäväni syntymäpäiviä.

20190329_195632

Hauskanpitoa ja herkuttelua (eli Color obstacle rush, vohvelibrunssi sekä askartelua vanhoista kirjoista)

Osallistuin toukokuussa toista kertaa riemukkaaseen väriestejuoksuun eli Color Obstacle Rushiin, joka tituleeraa itseään maailman hauskimmaksi juoksutapahtumaksi. En kiistä, sitä se aivan varmasti on, ja samalla ainoa juoksutapahtuma, johon minut saa mukaan.

Kyse on kerran kesässä eri puolilla Suomea järjestettävästä tapahtumasta, jossa kerrankin aikuisilla on mahdollisuus päästä pomppimaan pomppulinnoihin urheilun ja kunnon kohotuksen varjolla. Pomppulinnajuoksuun liittyy myös pelleily värijauheiden kanssa (elintarvikevärein värjättyä maissijauhoa), mutta siitä en itse kovinkaan paljoa perusta. Minulle ne pomppulinnat ovat THE THING!

20190504_121915

Tänä vuonna Color Obstacle Rushissa juostiin (tai käveltiin) joukkueissa 5 kilometrin matka Kaisanimenpuistosta Linnunlaulun kautta Töölönlahden ympäri. Matkalle oli ripoteltu parikymmentä erilaista estettä eli tehtäviä ja pomppulinnoja. Tapahtumassa oli useampi lähtö, jotta sadat osallistujat eivät rynnistäneet matkaan samaan aikaan. Alkulämmittely oli niin ikään porrastettu. Meillä oli neljän hengen kaveriporukka, mikä takasi hyvän fiiliksen koko matkan ajan.

Sään kanssa kävi tänä vuonna huono tuuri, sillä kesken matkan alkoi sataa rakeita ja vettä…! Pieni kärsimys ei kuitenkaan pilannut hauskuuttamme. Ensi vuonna uudestaan! Jos innostuit, käy tykkäämässä heidän Facebook-sivustaan, jotta saat tiedon seuraavista tapahtumista.

Vastapainoksi urheilulle on hyvä välillä herkutella. Siskoni vei minut tutustumaan Lauttasaarelaiseen Makers-kahvilaan, joka järjestää lauantaisin vegaanisia ja gluteenittomia vohvelibrunsseja. Kattauksia on kaksi, klo 11 ja klo 13. Pöytä kannattaa varata etukäteen, jotta saa varmasti paikan. Vohveleiden kanssa oli tarjolla useita suolaisia ja makeita täytteitä, joista erityisesti hummus fetan kanssa sopi vohveleiden päälle erinomaisesti. (Joo, se feta ei ole vegaanista, mutta sen vieressä ollut tofu on.)

20190525_112705

Makers sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Larun metroasemalta. Kahvila on sisustettu hauskasti eripari-tavaroilla, mikä tuo rennon ja kotoisan fiiliksen. Seinillä on taidetta ja kahvilan seinätilat onkin taiteilijoiden vuokrattavissa.

On aina ilahduttavaa, kun vanhoille tavaroille löytyy uusia käyttötarkoituksia. Olen pitkään etsinyt erilaisia kierrätysideoita vanhoille kirjoille ja pari vuotta sitten teinkin niistä ripustettavia koristeita.

Nyt kun kummityttö oli kylässä, teimme kahdesta kauniisti kellastuneesta kirjasta hiiret, joiden selkään voi laittaa vaikka postikortteja pystyyn. Kummityttö nimesi nämä kaverukset Topuliksi ja Tapuliksi.

IMG_20190308_210413

Kirjahiirulaiset valmistuvat taittamalla jokainen kirjan sivu yksi kerrallaan samansuuntaisesti kahtia. Taitetun sivun toinen pää taitetaan vielä kolmion muotoisena sisäänpäin ja näin muodostuu hiiren kasvot. Viimeistelimme hiirulaiset kiinnittämällä niille kuumaliimalla vanhoista napeista korvat, silmät ja nenät.

Cool just nyt (eli alppiruusut, VR-eläinvideot ja grillaus)

Pohjois-Haagassa on ihana paikka, alppiruusupuisto, joka on juuri näinä viikkoina parhaimmillaan. Valtavat alppiruusupensaat, joita melkein voisi kutsua puiksi, puhkeavat suuriin runsaisiin kukkiin ja värittävät tienoon pinkiksi, purppuraksi ja valkoiseksi. Niin kaunista! Puistossa on kaiken kaikkiaan 3000 alppiruusuristeymää, joten pensaat todella ovat keskenään erilaisia (ja silti niin samanlaisia).

Alppiruusupuisto on maantieteellisesti vain kahdeksan hehtaarin kokoinen mutta sitäkin merkittävämpi alue, jossa Helsingin Yliopisto ja Rakennusvirasto ovat pyrkineet kehittämään Suomen oloihin sopivia alppiruusulajikkeita. Puisto on ollut olemassa jo vuodesta 1975 ja sinne on rakennettu esteetön kulku puistossa vieraileville. Se onkin äärettömän suosittu retkipaikka lähellä asuvien keskuudessa. Kannattaa sinne tulla kauempaakin!

20190601_164018

Alppiruusupuiston jatkoksi puiston pohjoispäähän on vuodesta 1996 lähtien istutettu atsaleoja. Niitäkin on 1500 eri risteymää. Atsaleat ovat juuri nyt täydessä kukassa ja ne leiskuvat kaikissa sateenkaaren väreissä isoina mättäinä. Näkymä avautuu eteen yllättäen, kun kulkee läpi alppiruusupuiston. Itse alppiruusut puhkeavat kukkaan ihan näinä päivinä. Vielä viime sunnuntaina moni alppiruusupensas oli vasta nupullaan.

20190601_163045

Vierailu tähän vuodenaikaan on häkellyttävä. Kukinta päättyy yleensä juhannuksen tienoilla ja sitten ikivihreistä pensaista onkin jäljellä enää lehdet. Kun ne kellastuvat, ne näyttävät aivan banaaneilta. Syksylläkin alppiruusupuisto on jännä paikka.

Jos tämä elämys oli häkellyttävä, niin oli myös virtuaalitodellisuudessa koetut eläinvideot, joita kävin katsomassa Unioninkadulla pari viikkoa sitten. Sinne on avattu Wild Immersion -villieläinpuisto, jossa katsoja pääsee virtuaalimatkalle sademetsään, meren pohjaan, savannille ja arktiselle alueelle. Oli huikeaa saada nuolaisu tiikeriltä ja nähdä upeita eläimiä aivan läheltä!

Neljä eri alueen eläimistöä käsittelevää videota kestävät kukin 7-14 minuuttia ja niitä katsotaan VR-laseilla. Katsoja istuu tuolilla, jota hän voi halutessaan pyörittää. Se tosiaan kannattaa, sillä itse missasin aivan selkäni takana istuneen pandan, kun katselin niin ihastuksissani vähän kauempana bambua natustavaa pandaa. Päätä kääntelemällä eri suuntiin ja ylös ja alas saa käsityksen koko metsästä. Videoiden katselu maksaa 7 euroa/kappale eli kaikki neljä videota tunnin setissä maksaa 28 euroa. Tuotoilla tuetaan luonnonsuojelua.

Tämä virtuaalinen eläinpuisto oli hieno kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille!

Kolmas juuri nyt ajankohtainen asia on grillaus. Luulen, että monessa paikassa ovat viime viikkoina olleet grillit kuumina, kun jälleen on mahdollista saada grilliruokaa. Itsekin olen päässyt nauttimaan grilliruuista ja pääsiäisenä opin isältäni ja siskoltani muutaman uuden hyvän grilliruokalajin.

20190421_171128

Perinteisten pekoni-sinihomejuusto-herkkusienten lisäksi käärimme pekoniin myös parsaa ja sepä vasta olikin hyvää. Uusia perunoita nautimme siten, että keitimme ne kypsiksi, jonka jälkeen pyörittelimme ne grillimausteessa ja laitoimme grilliin paahtumaan. Myös kesäkurpitsasta ja munakoisosta tehdyt vartaat olivat herkullisia (sisällä Violife for pizza -juustoa ja pikkutomaatteja viipaloituna, päällä suolaa, pippuria ja loraus öljyä). Lisukkeena meillä toimi pannulla grillattu maustettu oumph hyvin. Nam!

Meillä oli viikko takaperin taloyhtiössä pihajuhlat ja sinne tein Eeva Kolun ohjeella uusia perunoita ja parsaa uunissa lisukkeeksi grillissä paistuneille pihveille. Eevan ohjeessa perunat ja parsat tulivat osaksi lohisalaattia, mutta ne toimivat kyllä hyvin myös sellaisenaan.

Väri-ilottelua Didrichsenin taidemuseossa vielä sunnuntaihin!

Taas jäi viime hetkeen museovierailu, miten siinä aina käykin niin. Bongasin Karoliina Hellbergin kirkkaita värejä täynnä olevan taidenäyttelyn mainoksen ensimmäisen kerran istuessani bussissa, joka kulki Kuusisaaren läpi. Hellbergin taide herättää huomiota ja kyseistä mainostakin oli vaikea jättää huomaamatta. Silloin taisi olla tammikuu, sama kuukausi jolloin näyttely aukesi. Silti meni lähes viisi kuukautta, että viimein sain aikaiseksi lähteä katsomaan näyttelyä.

Onneksi lähdin, sillä kokemus oli jotain aivan uutta. Osallistuin taiteilijan itsensä pitämään opastukseen ja kuulin paljon taustatietoa maalauksista. Erityisesti pidin hänen voimmakkaan värikkäistä suurista maalauksistaan, vaikka näyttelyssä oli paljon myös pienempiä maalauksia.

20190427_132111

Suurissa teoksissa oli kaikissa jännä tunnelma. Yksi osallistuja kommentoi, että Hellbergin maalauksista puuttuu maailmatuska, johon toinen kommentoi, että niissähän juuri on uhkaava ilmapiiri. Minä tunnistin jälkimmäisen kommentoijan ajatuksen, ja koin maalausten kodit arvaamattomiksi. Joku kommentoikin, että aivan kuin joku olisi poistunut tilasta hetkeksi tullaakseen ihan kohta takaisin. Helsingin Sanomien kriitikko kuvasi maalauksia agathachristiemäisiksi. Jotakin äärimmäisen kiehtovaa niissä joka tapauksessa on.

Hellbergillä ei ole aikaisemmin ollut vastaavaa yksityistä museonäyttelyä. Tämä näyttely sai alkunsa siitä, että Didrichsenin taidemuseo valitsi Karoliina Hellbergin vuoden 2019 Pro Arte -taiteilijakseen. Se on tunnustus, jonka museo jakaa muutaman vuoden välein jollekin lupaavalle nuorelle taiteilijalle, jonka työtä he haluavat tukea. Taiteilija saa yksityisnäyttelyn, stipendin sekä teoshankinnan museon kokoelmiin. Ja museovieraat saavat tilaisuuden tutustua uudenlaiseen taiteeseen.

20190427_131441

En ollut aikaisemmin käynyt Didrichsenin taidemuseossakaan, joten tutustuin samalla myös museon muuhun antiin. Sen on perustanut vuonna 1965 Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tarkoituksenaan antaa suurelle yleisölle mahdollisuus nauttia heidän keräämästä taidekokoelmasta.

Toivomme, että pienestä museostamme tulisi kaiken kauniin tyyssija: luonnon, arkkitehtuurin, veistotaiteen, maalaustaiteen ja musiikin ja että se tuottaisi yhtä paljon iloa museossa vieraileville kuin se on tuottanut meille.
Marie-Louise & Gunnar Didrichsen, 1968

20190427_125613
Kim Simonsson, Hattupäinen sammaltyttö
Laila Pullinen, Kaksoismuotokuva: Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Museossa on näytteillä myös edellisten vuosien Pro Arte -palkinnon saaneiden taidetta. Erityisesti ihastuin yllä olevassa kuvassa olevaan Kim Simonssonin Hattupäiseen sammaltyttöön. Se oli kuin juuri liikkeelle lähdössä oleva taruolento! Niin elävän oloinen ja niin hämmentävän syvän vihreä. Myös Tamara Piilolan ja Sari Bremerin teokset olivat hienoja.

Hellbergin näyttely on siis auki vielä sunnuntaihin. Kuusisaaressa kannattaa yrittää piipahtaa, jos vain suinkin ehtii!

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

1
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

3

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

5

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

4

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

2
Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

7

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

6

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

8

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

9
Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!