Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014

Mainokset

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

1
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

3

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

5

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

4

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

2
Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

7

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

6

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

8

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

9
Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!

Marraskuun ryhmä Villa Gyllenbergissä

Villa Gyllenbergissä on vielä helmikuun 24. päivään saakka esillä näyttely, joka esittelee Marraskuun ryhmän tekemää taidetta. Saatat kysyä mikä ihmeen Marraskuun ryhmä. En olisi osannut vastata siihen ennen näyttelyyn tutustumista, mutta nyt tiedän, että kyse oli Suomen itsenäistymisen aikoihin perustetusta nuorten taiteilijoiden ryhmittymästä, joka järjesti yhteisiä näyttelyjä.

Ryhmä sai alkunsa vuonna 1916 kun Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Mäkelä, Juho Rissanen ja Tyko Sallinen perustivat nimettömän taiteilijaryhmän aikomuksenaan pitää yhteinen näyttely vuonna 1917. Heillä oli kuitenkin epäonnea ajoituksen kanssa, sillä yleislakko leimahti agressiiviseksi juuri marraskuussa, jolloin näyttely avattiin. Ryhmä sai nimensä tästä ajankohdasta ja otti jäsenikseen yhdeksän muuta nuorta taiteilijaa. Se järjesti perustamisnäyttelyn jälkeen vielä viisi näyttelyä.

20190111_174614
Mikko Carlstedt: Asetelma

Näyttely oli mielenkiintoinen siksi, että amatöörin oli vaikea löytää ryhmän jäsenten taiteesta yhteisiä nimittäjiä. Keskityinkin ihailemaan teoksia yksilöinä. Monissa teoksissa kuvattiin ajan karuja oloja ja kaunistelu oli jätetty sikseen. Värien käytön taito ja monipuolisuus olivat kuitenkin hämmästyttäviä. Teos, joka kauempaa näytti synkältä ja värittömältä, olikin lähempää katsottuna täynnä sateenkaaren värejä!

20190111_175027
Mikko Carlstedt: Torikoju

Moni marraskuulaisista ihannoi Paul Cézannea ja modernia taidetta. Heidän mielestään taiteen tuli kuvata nykyhetkeä ja siten että kaikki ymmärtävät sen. Symboliikka ja historian kuvittaminen kuuluivat menneisyyteen.

Ryhmän on jälkeenpäin ajateltu muotoutuneen niinkin arkisesta syystä kuin näyttelykustannusten jakamisesta aikana jolloin kaikesta oli pulaa. Marraskuulaisten ajanjaksoa leimaa kansallismielisyys ja Marraskuun ryhmän perustamistakin on ”romantisoitu nuoren sukupolven uudistusmielisen energian purkaukseksi” (lainaus näyttelystä). Minusta mielenkiintoista oli nähdä katsaus itsenäisyytemme alkuvuosina syntyneeseen kotimaiseen taiteeseen.

20190111_175338
Juho Mäkelä: Sininen talviyö

Osallistuin ystävien kanssa opastetulle kierrokselle, jonka avulla näyttelyn sisältö avautui paremmin. Villa Gyllenberg on upea kotimuseo, jossa kannattaa käydä vaikka marraskuulaiset ei niin kiinnostaisikaan. Kierrettyämme taidemuseon jatkoimme matkaa Otaniemen puolelle ravintola Fat Lizardiin, jossa vietimme hauskan loppuillan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

 

Lumia ja Pyryä morjenstamassa

Meillä on ystävän ja hänen lapsiensa kanssa ollut tapana muutamana edellisenä vuotena tehdä yhdessä kolmen yön pituinen retki jonnekin päin Suomea. Viime kesänä se itseoikeutetusti kohdistui Ähtäriin Lumin ja Pyryn eli Jin Bao Baon ja Hua Baon luokse.

Menomatkalla koukkasimme Juustoportin myymälän ja tehtaan kautta. Söimme siellä lounasta ja pyörimme tovin kaupoissa. Todellinen hitti lasten keskuudessa oli muovinen oikeankokoinen lehmä, josta lypsämällä tuli maitoa. Aikuisia houkutti juustotiski ja Juustoportin monenlaiset maitovalmisteet. Harmitti oikein kun meillä ei ollut kylmäkuljetusvälineitä. Kävimme menomatkalla vielä Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälässä, joten kesän lämpö olisi pilannut maitoherkut.

20180802_165135

Olimme varanneet huoneiston kahdeksi yöksi Valkeisen lomasta, joka oli loistava majoitus meidän poppoolle. Siellä pääsi uimaan läheiseen kauniiseen järveen, paijailemaan eläimiä kuten lampaita, kaneja sekä hevosia ja syöttämään poroja! Näistä erityisesti viimeinen oli elämys ihan aikuisellekin. Porot villiintyivät tarjotusta jäkälästä – se taisi olla suurinta herkkua – ja lähtivät tietysti läiskimään heti kun jäkäläsanko oli tyhjä.

Ostimme Ähtärin eläinpuistoon kahden päivän lipun, joka sisälsi kaikki kolme eläinpuistoa: pandatalon, eläintarhan sekä kotieläinpihan. Ensimmäisenä päivänä kiersimme eläintarhan muutaman kilometrin kesäkierroksen ja näimme mm. pikkupandan (siinä vasta jännä eläin!), karhun ja majavan.

Seuraavana päivänä kiersimme loput eläintarhasta eli lyhyemmän talvireitin ja näimme esimerkiksi lumileopardin. Kotieläinpihassa kokeilimme vanhan ajan maatilan elämää ja söimme jätskit. Sitten oli vuorossa pandatalo.

20180803_114500
Lumi ottaa rennosti.

Pandataloon oli lipunoston yhteydessä varattu tietty kellonaika, jolloin pääsimme sisään. Se oli mainio järjestely, jolla estettiin liiallista ruuhkaa. Talossa sai kuitenkin viipyä sen aikaa kuin itse halusi. Lumin ja Pyryn touhuja seuraillessa aika kuluikin nopeasti. Kiersimme isot ulkotarhat ja pääsimme näkemään Pyryn herkuttelemassa bambun lehdillä. Isopanda on yllättävän kookas ja sillä on merkittävät voimat ranteissaan. Lumi puolestaan torkkui ketarat ojossa koko käyntimme ajan. Suloisia ovat molemmat.

Ähtäri ei kuitenkaan ole pelkkiä pandoja. Jos liikut seudulla, käy ihmeessä LehtoPeatin turvehoitolassa tai ainakin hoitoturvemyymälässä, Virtain perinnekylässä ja Tuurin kyläkaupassa. Perinnekylässä pääsimme tutkimaan vanhoja rakennuksia ja tutustuimme taidenäyttelyihin. Alueella oli myös pieni leikkipuisto ja vieressä Herraskosken kanava, jonka toimintaa porukalla mietimme.

20180803_154135
Perinnekylä

Kolmannen yön vietimme hotelli Mesikämmenessä, jossa on myös kylpylä. Valkeisen loman maatilamajoituksen jälkeen se tuntui hiukan persoonattomalta ja kasvottomalta, vaikka arkkitehtuurisesti se onkin jännä rakennus. Sisätiloissa on nimittäin hyödynnetty kalliota, johon hotelli on louhittu.

Paluumatkalla vierailimme ehkä erikoisimmassa museossa, jossa olen ikinä käynyt. Nimittäin Maitolaiturimuseossa, joka oli kokonaista kaksi neliömetriä. Sillä on ihan kunnon nettisivut olemassa ja jostain syystä museosta lukiessani en ollut tajunnut että museo itse on maitolaituri. Olin nimittäin kuvitellut, että maitolaiturimuseossa olisi vanhoja maitolaitureita…

20180805_150700

Museossa on luettavissa lehmän oikeuksien julistus ja ympärillä on lehmäaiheista taidetta. Toisella puolella maantietä on utareaiheinen tilataideteos ja pellolla seisoo sininen lehmä. Tämä jos mikä on erittäin suomalainen museo. Poikkea ihmeessä, jos ajat ohi!

20180803_120406
Pyry herkuttelee bambulla.

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Retki Meikon luonnonsuojelualueelle Kirkkonummelle

Vietimme työporukan kanssa hauskan päivän Kirkkonummen Meiko-järveä ympäröivällä luonnonsuojelualueella. Lähdimme matkaan aamulla Helsingistä ja saavuimme alueen parkkipaikalle huomataksemme ettemme suinkaan olleet ainoat. Suuri parkkis oli täynnä autoja ja erittäin pron näköisiä urheilijoita. Alueella harrastetaan paljon polkujuoksua sekä swimrunia eli uinnin ja juoksun vuorottelua. Monilla olikin märkäpukuja päällä tai vähintään räpylät kädessä.

Täydestä parkkiksesta huolimatta meidän reitillä ei onneksi ollut tungosta. Näimme vain muutamia seurueita ja nuotiopaikallakaan emme joutuneet odottamaan vuoroamme.

20180818_105642

Valitsimme kierrettäväksi Kuikankierroksen, joka on 3,2 kilometriä pitkä ja suuntautuu parkkipaikalta etelään. Se kiertää Näseuddenin niemen ympäri ja matkalla on kauniita maisemia Meiko-järvelle. Reitti ei ole esteetön, mutta kuitenkin helpohko. Muutamia kertoja matkan varrella piti nousta muutama askel kalliolle. Reitin opasteet olivat tosi hyvät eikä eksymisestä ollut pelkoa.

20180818_114916

Meikon vesi oli houkuttelevan näköistä, sillä ilma oli aika lämmin. Kun saavuimme taukopaikkaamme, annoin periksi houkutukselle ja menin uimaan. Innostinpa muutaman työkaverinkin mukaan! Vesi oli täydellistä: tarpeeksi viileää virkistääkseen, mutta tarpeeksi lämmintä, jotta veteen oli helppo mennä. Uiminen oli ihanaa. Meiko-järven vesi on tunnettu kirkkaudestaan ja Kirkkonummen kaupunki ottaakin siitä juomavetensä.

20180818_144304

Taukopaikaksi olimme valinneet tulentekopaikan, jonne mennäksemme poikkesimme Kuikankierrokselta hiukan Meikonkierroksen puolelle. Etäisyys oli käytännössä vain joitain satoja metrejä. Harmillisesti puut olivat loppu tulentekopaikalta, joten jouduimme aluksi keräämään maahan pudonneita risuja ja kuivia oksia. Saimme niitä onneksi kokoon sen verran, että pystyimme paistamaan makkarat seurueelle. Jokaisella oli lisäksi mukana eväsleipiä ja jälkiruokakeksejä.

Itse olin innostunut leipomaan kesäkurpitsakakkua. Tein sen tällä reseptillä, joka oli ihan hyvä, mutta aika erikoinen. Kuorrutteen tein hyväksihavaitulla porkkanakakun kuorrutteen ohjeella eli sekoitin voita, tomusokeria, vaniljasokeria ja tuorejuustoa. Kakku oli todella täyttävää ja kuorrutteen kanssa herkullista! En kyllä suostunut laittamaan siihen ohjeen mukaista viittä desiä sokeria… Ihan hyvää tuli neljälläkin desillä!

Kun vatsat olivat täynnä, kävelimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme kukin tahoillemme. Oli hauska tutustua Meikon luonnonsuojelualueeseen ja uskon, että tulen käymään siellä uudestaankin. Se oli mielestäni selkeämpi kuin Nuuksio, mutta kuitenkin kohtuullisen ajomatka päässä Helsingistä.