Ei-jouluaiheinen postaus eräästä taidenäyttelystä ja ihanasta ravintolasta

Sinebrychoffin taidemuseossa on tammikuun 5. päivään saakka esillä näyttely nimeltä Renesanssin kaunottaret. Kävin kiertämässä sen yleisellä opastuksella (lauantaisin klo 14) ja kuten yleensä, opastukselle osallistuminen kannatti. Kuulin mielenkiintoisia tarinoita taulujen taustoista.

Teokset ovat saksalaisen renesanssitaiteilija Lucas Cranach vanhemman työhuoneelta 1500-luvulta. Työhuoneella on tässä yhteydessä erityinen merkitys, sillä ilmeisesti suuri osa hänen teoksistaan valmistui yhteistyönä hänen oppipoikiensa kanssa.

20191130_143210

Cranach vanhempi oli Martti Lutherin läheinen ystävä ja hän oli yksi uskonpuhdistuksen ahkerista kuvittajista. Hän ei halunnut ajan mukaisesti maalata pelkästään pyhimyksiä, joten hän laajensi kristinuskon kuvakatalogia erilaisiin Raamatun aiheisiin. Lisäksi hän maalasi paljon muotokuvia tilaustöinä sekä mytologisia aiheita.

Näyttely alkaa uskonnollisilla aiheilla, jatkuu punapyökille tehdyllä grafiikalla, siirtyy sitten saksalaisten prinsessojen muotokuviin ja päättyy Cranachin inspiroimiin nykykoruihin. Minusta renesanssinaisten vaatteet ja asusteet olivat erityisen mielenkiintoisia ja sinänsä ei ole ihme, että ne ovat toimineet nykykorusuunnittelijoiden inspiraationa.

20191130_141922
Lucas Cranach vanhempi: Venus ja Amor hunajavarkaissa (1527)

Opastuksella kuulemistani tarinoista mieleenpainuvin liittyi yllä olevaan tauluun. Siinä Amor on ollut hunajavarkaissa mehiläispesällä ja on saanut vihaisilta mehiläisiltä piston. Hän hakee myötätuntoa ja valittaa äidilleen Venukselle, jolta ei paljoa myötätuntoa heru itseaiheutetulle vahingolle. Niin ihmisiinkin sattuu sinun nuolesi pistokset, oletkos ajatellut sitä, Venuksen voi ajatella tokaisevan pojalleen. Tarinan taustalla on yhteiskunnallinen sanoma siitä, että pelkästään viettiensä vietävänä oleminen aiheuttaa kipua.

Näyttely oli mielenkiintoinen kokonaisuus ja harvinainen sellainen: Cranachin teoksia ei arvokkuutensa ja haurautensa vuoksi yleensä päästetä vierailuille. Sinebrychoffin museossa on kaksi Cranachia omasta takaa ja muut on lainattu näyttelyä varten.

Ihana ravintola vaikkapa sitten näyttelyssä heränneiden ajatusten purkamiseen ja muuhunkin illanviettoon on Sogia Gastro. Se on varsin uusi fine dining -paikka Senaatintorilla Kiseleffin talossa toisessa kerroksessa (mainiot näkymät Senaatintorille siis!).

20191129_195142

Käyn sen verran usein ravintoloissa, että enää harvoin kohtaan ravintolaa, jonka jokainen ruokalaji pääsisi yllättämään minua upeilla makuyhdistelmillään. Se on toisaalta harmillista, mutta sitten kun niin käy, taivaallista. Sofia Gastro oli tosi hieno kokemus!

A la carte -listan sijastan ravintolassa on valittavina joko kolmen tai kuuden ruokalajin menu, jossa tietysti huomioidaan mahdolliset allergiat. Me valitsimme seuralaiseni Piikkipaatsaman kanssa kolmen ruokalajin illallisen. Kolmeen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä kokin tervehdysten ja ruokalajinomaisten leipien olimme seonneet laskuista. Annokset olivat pieniä, mutta niitä oli niin monta, että vatsa tuli mukavan täyteen.

20191129_212208

Menu muuttuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan, joten en käy ruokalajeja sen enempää läpi. Yhteistä niille kuitenkin oli tasalaatuisuus niin lihan, kalan kuin kasvisannostenkin suhteen. Kertakaikkiaan inspiroivia makuyhdistelmiä!

Miljöö 1700-luvun talossa oli rauhallinen ja tunnelmallinne. Rappukäytävässä oli upeat koristelut; ravintolasalin puulattia ja leveät ikkunalaudat olivat hurmaavia.

20191129_213144

Sofia Gastro hyppäsi kerralla yhdeksi lempiravintoloistani.

Vinkkejä jouluvalmisteluihin

Aloitin tänä vuonna jouluiset puuhastelut ajoissa. Kummilapsi oli luonani yötä lokakuussa ja keksin meille hauskaa iltapuuhaa piparien koristelusta. Siitä olikin helppo siirtyä kaamosvalojen ripustamiseen ja joulukalenterien ideoimiseen marraskuussa.

IMG_20191012_091331

Minusta jouluvalmisteluja ei voi aloittaa liian aikaisin. On toki joitain juttuja, jotka kannattaa jättää myöhemmäksi, jokaisella on varmasti omat sellaiset askareet. Itse en ole vieläkään laittanut kynttelikköä ikkunaan, koska se tuntuu jotenkin liian jouluiselta. Koristeita ripustelen pikku hiljaa ja tonttujen aika on vasta kun joulukuun alusta on selvitty.

Joulutavaroiden esillekaivamisen käynnisti tänä vuonna tarve tehdä muutama joulukalenteri ystäville. Ostin kesälomalla Pariisista teetä värikkäästä Comptoirs Richardin myymälästä ja nämä herkulliset teepussit olivat liian kauniita pelkästään itse käytettäviksi. Valmistin niistä kaksi yksinkertaista teejoulukalenteria kiinnittämällä sopivan määrän teepusseja kaksipuolisella tarralla kauniin kansion sisäsivuille. Saaja sai itse valita juoko teet järjestyksessä, arpomalla vai fiiliksen mukaan.

20191116_165933

Jos jouluinen tunnelma on vielä kadoksissa, suosittelen suuntamaan elokuvateatteriin. Siellä on tällä hetkellä esityksessä ainakin kaksi jouluista komediaa: Täydellinen joulu (Suomi) sekä Last Christmas (UK/USA). Kävin katsomassa jälkimmäisen ja se oli taattua jouluviihdettä. Sopivasti vastoinkäymisiä ja uusia alkuja, hempeilyä ja komiikkaa sekä toiveikas loppu. Näyttelijät hoitivat minusta työnsä hienosti (no ei ihme, rooleissa on kuuluisuuksia kuten Emily Clarke ja Emma Thompson) ja leffasta jäi kiva fiilis.

Hyvää joulufiilista on mukava käyttää joulukorttien kirjoitteluun ja jouluiseen leipomiseen. Ja mikäs tässä on joulua valmistellessa. Silti on hyvä pitää mielessä kohtuus kaikessa puuhailussa. Viisas Mysi Lahtinen totesi kerran: siivoa kaapit jouluksi vain, jos aiot viettää niissä joulusi.

IMG-20191123-WA0012

Kummitusten aika eli Louhisaaren kartanon kummituskierroksella

Näin pyhäinpäivään sopii hyvin kertoa käynnistäni Askaisissa Varsinais-Suomessa Louhisaaren kartanon kummituskierroksella jokin aika takaperin. Oli muuten kehumisen ja käymisen arvoinen kierros! Liput ovatkin olleet hyvin kysyttyjä.

Louhisaaren kartano on valmistunut vuonna 1655 ja sitä ovat hallineet kaksi mahtisukua: Flemingit ja Mannerheimit. Näihin vuosisatoihin mahtuu siis monta kummitusjuttua ja selittämätöntä tapahtumaa. Kierroksella kerrottiin kuinka oppailla on ollut erikoisia aistimuksia kartanossa ja muisteltiin millaisia tarinoita kartanon asukkaat ovat aikoinaan tallentaneet ja kertoneet eteenpäin.

20190721_163011
Kauniina kesäpäivänä kuvattuna kartano ei näytä pelottavalta.

Näin vanhaan tilaan liittyy paljon taruja kuten se, että kartanosta olisi salakäytävä Askaisten kirkolle. Hyvällä mielikuvituksella entisajan ihmiset ajattelivat, että kummitukset liikkuivat sen avulla kartanoon. Kiertokäynnillä pimeässä kellarissa seistessäni saatoin itsekin uskoa siihen hetkisen.

Yksi asia oli pakko tarkistaa kierroksen jälkeen internetistä (kierroksella ei saanut pitää puhelimia päällä). Opas kertoi sadistisesta Herman Flemingistä, joka olisi tappanut vaimonsa näännyttämällä tämän kaappiin. Karmelle tarinalle ei kuitenkaan ilmeisesti löydy historiankirjoista todisteita. Huh!

Pelkästään mielikuvituksen varassa ei kierroksella tarvinnut olla, sillä opasta myöten henkilökunta näytteli loistavasti. Tapahtumia elävöitettiin oikein ”kummituksin” ja säikkyherkkä yleisö kiljahteli milloin mistäkin syystä. Jos olisin ollut kierroksella pimeään aikaan enkä alkuillasta, olisi seuraavana yönä ollut varmasti vaikea nukkua.

20191025_165140

Kartanolla on ylipäänsä aika mielenkiintoinen historia ja sen vanhat asukkaat ovat olleet mukana jännittävissä tapahtumissa. Louhisaaren kartano on muuten myös Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti.

Louhisaari on ollut merkittävä maanomistaja aikoinaan ja se on sijainnut niemellä kolmelta puolelta meren ympäröimänä. Rantaviiva alkoi kuitenkin pian paeta maanpinnan kohoamisen vuoksi ja jo 1800-luvulla kartanon ympärillä on ollut puisto. Nyt rantaviiva onkin karannut jo hämmentävän kauas kartanosta.

Kartano on asukkaidensa ja historiansa puolesta täysin ainutlaatuinen Suomessa. On hienoa, että se on auki yleisölle, vaikkakin sinne pääsee sisään vain opastetulla kierroksella. Niitä onneksi järjestetään kesäaikaan hyvin.

20190721_163100

Olen aikaisemmin käynyt kaksi kertaa ohikulkumatkalla Louhisaaren oven takana toteamassa museon olevan jo kiinni. Loppukesästä sisuunnuin, ja kun kuulin näistä kierroksista, varasin liput heti, jotta kolmantena kertana minua varmasti onnistaisi.

Nyt kyllä viimein pääsin kartanoon sisälle, mutta totesin kartanon olevan niin mielenkiintoinen ja upeasti restauroitu paikka, että sinne on ehdottomasti päästävä myös päivänvalossa oikealle opastuskierrokselle. Esineistöä ja hienoa sisustusta on säilynyt paljon, mutta upeat kattomaalaukset ja muut yksityiskohdat eivät tietenkään olleet kummituskierroksella huomion kohteena. Neljäs kartanovierailu on minulla siis jo suunnitteilla ensi kesäksi. Suosittelen sinullekin!

Opastetulla teekävelyllä Helsingissä

Meneillään on lempivuodenaikani. Syksyyn liittyy tässä vaiheessa niin paljon ihania asioita, että en anna marraskuun vesisateiden vielä lannistaa. Ilmojen viileneminen sai minut viime viikolla kaivamaan esille paksumman untuvapeiton sekä villakangastakin. Sarastusvalo on ollut käytössä jo pari viikkoa helpottamassa aamuheräämisiä.

Iltojen pimentyminen taas on lisännyt teen kulutustani. Joka ilta vedenkeitin porisee kotonani useampaan kertaan. Sopivaan saumaan siis sattui Helsinki Teawalk -kiertokävely. Se on tapahtuma, joka järjestetään kerran kuussa ja siinä tutustutaan neljään erilaiseen teehuoneeseen. Kierros huipentuu Salutorgetin iltapäiväteelle.

Olen aiemmin vähän vierastanut teetapahtumia, koska monet teefanit suhtautuvat teehen aika puritaanisesti suosien laadukkaita maustamattomia vihreitä teitä, jotka taas eivät ole omaan makuuni. Juon itse maustettuja mustia teitä, joita joku saattaisi pitää teekulttuurin häväistyksenä. Olen iloinen, että tulin menneeksi tälle teekävelylle, koska kuulin, että Teenystävät ry:ssä suhtaudutaan suvaitsevaisesti kaikkiin teen juojiin eikä alemmuuskomplekseihin ole tarvetta. Opin myös, että mustat teet ovat nousussa jopa Kiinassa. Mielenkiintoista!

Ensimmäinen kohteemme kävelyllä oli Demmers, vanha itävaltalainen teehuone Annankadun eteläpäässä. Siellä saimme matcha-inkivääri-jääteeshotit sekä maistiaisia uusimmista teelaaduista sekä liikkeen muista herkuista.

20191005_120249

Oli hauska kuulla, miten omistaja oli päätynyt teehuoneen perustajaksi ja miten Demmers valikoitui kumppaniksi. Lopuksi oli hetki aikaa tehdä ostoksia ja päädyin rikastuttamaan teekannukokoelmaani uudella yksilöllä. Olin miettinyt kyllä, että voisin hankkia valurautaisen pannun, mutta en arvannut, että ostan sen jo ensimmäisestä paikasta. Mutta kun oikea tulee vastaan, ei kannata jäädä jumittamaan.

Seuraavaksi siirryimme Annankatua pitkin TeeMaahan. Jos Demmers oli eurooppalainen teehuone, tämä oli selvästi aasialainen. Pääsimme seuraamaan erilaisia haudutusmenetelmiä ja testaamaan haudutuksen vaikutusta makuun. Vierailu oli mielenkiintoinen ja sen innoittamana perehdyin kotona lisää gongfu-haudutusmenetelmään.

20191005_133222
Mika Hannola, TeeMaa

Annankadulta vaihdoimme Fredalle, jossa sijaitsee oma suosikkini, The Ounce. Kyseessä on pietarilainen teehuoneketju, jonka liikkeissä on ainutlaatuinen tunnelma. Sisään astuessa astuu samalla vuosisadan tai pari ajassa taaksepäin. Sydämen syke laskee kuin itsestään ja käynkin täällä toisinaan juomassa rauhoittavan teekupposen. Minusta Ouncen teesekoitukset ovat poikkeuksellisia, mutta saatan olla arviossani puolueellinen.

20191005_135019

Neljännessä teehuoneessa, Old Tea Shopissa Vilhonkadulla, keskustelu siirtyi ekologisuuteen. Liike on erikoistunut luomuteehen ja liikkeen omistaja kertoi meille esimerkiksi pyrkimyksestään muovittomuuteen samalla kun maistelimme japanilaista hojicha-teetä. Matcha oli toinen puheenaiheemme. Oli kiva tutustua tähän vasta vuoden vanhaan teepuotiin.

20191005_144836

Runsaan kolmen tunnin jälkeen kierroksemme päättyi Espalle Salutorgetiin, jossa meille tarjoiltiin iltapäivätee. Herkutellessamme juttelimme seurueemme kanssa teemieltymyksistämme ja kyselimme oppaaltamme Teenystävät ry:n toiminnasta. Jaoimme kokemuksia hyvistä teepaikoista ympäri Suomen.

20191005_161144

Meillä oli hurjan ihana iltapäivä. Kierroksen porukka oli mukavaa, ja yhdistihän meitä rakkaus teehen. Paljon hyviä keskusteluja tuli käytyä ja mainiota oli tutustua teepuoteihin. Kiittelimme runsaasti kierroksen järjestäjää.

Näitä vastaavia Teawalk-tapahtumia järjestetään 6.6.2020 asti kerran kuussa. Kesto oli vajaa 5 tuntia ja hinta 50 euroa. Kokonaisuuteen nähden hinta oli minusta tosi edullinen. Suosittelen kierrosta lämpimästi ihan kaikille teenjuojille tyylistä ja mieltymyksistä riippumatta!

Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.

Pieni pala Ranskaa Suomessa

Kävin viime perjantaina Bulevardilla huikeassa uudessa kahvilassa, Chez Janetissa. Et ehkä vielä ole kuullut siitä, sillä kahvila on hyvin tuore ja se perustettiin kesän kynnyksellä. Uskon, että sana Chez Janetista tulee kuitenkin pian kiirimään, koska tällaista kahvilaa ei ole toista Suomessa.

20190920_172214

Kahvila on pieni viiden pöydän putiikki, jonne astuessa hämmästyy. Yksityiskohtia on valtavasti ja kirkkaisiin valoihin, peileihin ja väreihin vie hetken tottua. Iloinen tarjoilija huikkaa sydämellisen tervehdyksen ja on varmasti jo joutunut tottumaan ovesta tupsahtaviin pöllämystyneisiin ensikertalaisiin.

Vitriinissä on upeita leivoksia, jotka ovat Laduréelta, ranskalaiselta luksustuotemerkiltä. Ne valmistetaan Ranskassa ja koristellaan perillä kahvilassa. Macaron-leivokset ovat toiselta ranskalaiselta luksustuottajalta Maxim’silta. Hinnoittelultaan Chez Janet ei ole kahviloiden halvimmasta päästä, mutta on mielestäni ihan kohtuuhintainen kun ottaa huomioon laadukkaat tuotteet ja yksityiskohtien viimeistelyt. Kahvilassa kaikki on kaunista ja harkittua. Esteetikko arvostaa!

20190920_171956

Moni kohtaa tiskillä valinnan vaikeuden. Minua helpotti se, että sovimme seuralaiseni kanssa leivosten jakamisesta. Näin saimme maistaa kahta herkullista leivosta yhden asemesta. Mutta leivosvalinnan jälkeen koitti toinen valinnan vaikeus, kun tuoksuttelimme läpi koko teevalikoiman.

Myös teet ovat Laduréelta ja hieman erilaisia kuin mihin itse olen tottunut. Ranskassa, parfyymien luvatussa maassa, teen tuoksu on nimittäin hyvin merkityksellinen asia, ja totesin teelaatujen tuoksujen olevan paljon voimakkaampia kuin itse makujen. Hämmästelin tätä, kun maistelimme toistemme teet ristiin.

20190920_173200

Meillä kävi hyvä tuuri, sillä satuimme olemaan kahvilassa samaan aikaan sen omistajan kanssa. Hän on elegantti businesslady, joka taikoo upeita viimeistelyjä kahvilan kakkuihin ja leivoksiin. Jututimme häntä ja kuulimme, että kahvila on saanut nimensä hänen äitinsä mukaan. Leipominen oli heidän yhteinen intohimonsa. Toivon menestystä tälle uniikille kahvilalle.

Käyntini Chez Janetissa oli lumoava. Oli mahtava työviikon jälkeen upota aivan toiseen maailmaan ja jutella tarjoilijattaren ja omistajan kanssa. Hienoja tyyppejä molemmat! Kun astuimme ulos kahvilasta, olin pyörällä päästäni. Arjen huolet olivat kaikonneet mielestäni ja pääsin aloittamaan viikolopun virkistyneenä.

 

Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

20190711_122054

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

IMG-20190711-WA0047

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

20190711_141430

20190711_140752
Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.