Kaunis ja idyllinen Fagervik

Inkoossa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, sijaitsee monelle tuntematon mutta uskomattoman kaunis vanha rautaruukkimiljöö, Fagervikin kylä. Bongasin sen tutun Instagram-päivityksestä ja innostin ystäväni Leenan lähtemään sinne kanssani päiväretkelle.

Reissumme lähestyessä huomasin pian, että netissä ei ollut kovin paljoa ajantasaista tietoa alueesta. Inkoon sivuilta päädyin Fagervikin sivuille, joita ei oltu päivitetty viime kesän jälkeen. Aikani surffattuani erilaisilla sivustoilla totesin, ettei auta muu kuin soittaa Fagervikin kahvilaan ja tiedustella sieltä, miten museo mahtaa tänä kesänä olla avoinna. Sieltä kerrottiin ystävällisesti, että museo on auki heinäkuussa keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-16. Myöhemmin opin, että pieni museo sijaitsee samassa rakennuksessa kahvilan kanssa, joten kahvilaan soittaminen olikin ihan järkevää.

20200703_111627
Kahvila ja museo

Fagervikin rautaruukki perustettiin jo vuonna 1646, kun tukholmalainen kauppias Carl Billsten sai luvan perustaa Fagervikin koskille malmin sulatusuunin. Tärkeän meriyhteyden lisäksi sen etu oli sijaita historiallisen Turku-Viipuri-tien varrella.

Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta, sillä Isonvihan aikaan ruukkialue tuhottiin täysin. Sodan jälkeen Hisingerin veljekset ostivat rauniot ja kunnostivat ripeästi jäljellä olevat rakennukset ja laitteet. Ruukin punainen puukirkko on säilynyt 1730-luvulta. Sen pienet turkoosit urut ovat Suomen vanhimmat soittokunnossa olevat urut. Kirkko on avoinna yleisölle vain kiertokävelyjen sekä Inkoon seurakunnan musiikkihartauksien yhteydessä.

20200703_122354

Ruukin menestyksen vuosina se oli Pohjoismaiden ellei koko maailman suurin katto- eli läkkipellin tuottaja. Hisingerit laajensivat ruukkia ja 1700-luvun loppupuolella rakennettiin Fagervikin kartano. Se on kivinen rokokootyylinen nelikerroksinen rakennus, joka on edelleen suvun asuinkäytössä ja siten suljettu yleisöltä.

Kartanon täytyy olla sisältä varsin upea, sillä monessa huoneessa on edelleen käsinmaalatut pellavatapetit sekä alkuperäiset puu- tai kivilattiat. Sekä kuningas Kustaa III että keisari Aleksanteri I ovat yöpyneet kartanossa aikoinaan!

20200703_123450
Tie kartanolle

Fagervikiin tutustuminen kannattaa aloittaa jättämällä auto kahvilaa vastapäätä tien toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Kahvilassa oli meidän vierailumme aikaan yllättävän paljon erilaisia tarjoiluja pienen kylän kahvilaksi, joten voin lämpimästi suositella viettämään siellä kahvi- tai teehetken. Kahvilan yhteydessä on myös pieni sisustustavarapuoti. Kahvila on nyt kesällä 2020 auki joka päivä klo 9-19.

Kahvilasta on ostettavissa 2,5 euron hintaan kopio alueen esittelystä. Se on informatiivinen ja sisälsi myös kartan alueesta. Kahvilalta kannattaa ensimmäisenä kävellä autotien viertä Inkoon suuntaan (asfalttitie) tutustumaan alueen opastauluun. Se sijaitsee lähellä paikkaa, josta kartanon puistotie alkaa. Siinä esitellään alueen historiaa ja rakennuksia. Lisäksi saat käsityksen siitä miten alueella kannattaa kiertää.

Kierrettyäsi ruukkikylän, palaa parkkipaikalle Ruukinkatua pitkin. Tätä ei kannata missata, sillä siellä on kauniita puutarhoja, joita vanhojen rakennusten kesäasukkaat upeasti vaalivat. Jos itse käyn Fagervikissä vielä uudestaan, aion tutustua myös Fagervikin hautausmaahan. Siitä lisätietoja löytyy tästä linkistä.

20200703_120929

Kauniina hiljaisena kesäpäivänä oli hienoa kiertää näitä vanhoja historiallisia paikkoja. Siksi oli lähes mahdoton kuvitella aluetta täydessä tohinassa: kauas kuuluvien kanki- ja nippuvasaroiden paukunta kumisi yötä päivää ja kosken virta pauhasi samalla kun hevoskärryt kuljettivat rautaa ja muita tuotteita kylään ja kylästä pois. Satamassa ruukin laivoihin lastattiin ja purettiin kuljetuksia ja kaikkea tätä tekemään tarvittiin tietysti suuri määrä työvoimaa perheineen. Kylässä on käynyt aikamoinen vilinä 1700-luvun lopulla.

20200703_121046

Kahvilan ovessa ilmoitettiin opastetuista historiallisista kävelyistä (1,5 h), jotka järjestetään keskiviikkoina 7. ja 15.7.2020. Kierrokset lähtevät kahvilalta osoitteesta Fagervikintie 1135 ja maksavat 15 euroa aikuisilta sekä 5 euroa 6-18-vuotiailta. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, voit pyytää ilmoittautumistiedot minulta blogin Facebook-sivujen kautta.

Fagervik ei ole koko päivän kohde, joten jos haluaa, voi päiväretkeen yhdistää vaikkapa Mustion linnan tai Paavolan tammen. Me kurvasimme kotimatkalla Hvitträskin kautta. Siitä lisää toisessa postauksessa.

 

Jääkauden ja ihmisen kädenjälkiä Savossa (Varkaudessa ja Jäppilässä)

Kotimaan matkailu lienee tänä kesänä kova juttu muuallakin kuin tässä taloudessa. Löydät tästä postauksesta pari vinkkiä, jos matkasi suuntautuu Savoon Varkauden seudulle.

Alkuperäinen syy, miksi etsiydyin Varkauteen viime kesänä, oli Ehtan tehtaanmyymälä. Ehta by Dream Circus on suomalainen vaatevalmistaja, jolla on paitsi käytännöllisiä ja kestäviä vaatteita myös upeita kuoseja kankaissaan. Viime kesän vierailuni jälkeen vaatteiden jälleenmyyjien lista on kasvanut muun muassa Halosen myymälöillä, mutta tehtaanmyymälästä saattaa tehdä löytöjä kuten poistuvia tuotteita alennuksessa. Itse ostin lopulta neljä paitaa, joista olen tykännyt tosi paljon. Jos etsit päällesi jotain erilaista, kurkkaa Ehtan nettikauppaan!

20190612_144250

Ihan pelkästään Ehtaa varten en poikennut Varkaudessa. Kävimme samalla myös vohveleilla Torni-kahvilassa. Se on vanhaan vesitorniin perustettu näköalakahvila, josta on upeat maisemat Varkautta ympäröiville järville. Terassilla on puutarhatuoleja ja sohvia sekä kioski, josta saa monenlaista välipalaa. Kiva paikka!

Varkaudesta puolen tunnin ajomatkan päässä luoteeseen sijaitsee Jäppilän Kivikuru, jääkauden muotoilema pirunpelto. Se on vaikuttava nähtävyys ja sen ympäristössä voi tehdä pienen metsälenkin kivikkoisessa maastossa.

20190824_154155

Jos lähdet tieltä pois, varo nilkkojasi! Itse onnistuin sekä nyrjäyttämään nilkkani että rikkomaan puhelimeni lasin iskemällä sen kaatuessani kiveen. Kannattaa silti käydä kävelemässä metsässä, jotta saat käsityksen luonnonilmiön vaikuttavuudesta. Vuosituhannet ovat kasvattaneet sitkeitä puita kivikon lomaan ja ne kätkevät alleen suuren osan pirunpeltoa.

En ollut aiemmin nähnyt näin isoa pirunpeltoaluetta, joten en hämmästynyt lukiessani, että Kivikuru on Etelä-Suomen suurimpia. Alue on laaja ja sen toiselle laidalle on pystytetty esiintymislava ja katsomo. Akustiikka on varmasti Kivikurulla poikkeuksellisen hieno. Viereinen lampi on myös luonnontilassaan kaunis.

20190824_151942

Omat runolliset taitoni ovat aika olemattomat, joten lainaan tässä 100 Luontohelmeä -sivustoa:

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Lähde: http://100luontohelmea.fi/helmi/jappilan-kivikuru

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanha kansa tuumasi tästä paikasta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kivikurun massiivisuus kun hämmentää nykyihmistäkin. Ukonkivet, kaksi päällekäin olevaa painavaa kivenmurikkaa ovat ilmeisesti toimineet jonkinlaisena kirkkona, mikä on helppo uskoa. Aikamoinen voima on näitä kiviä aikoinaan liikutellut!

Koronapäiväkirjat vol. 3

Elämä täällä on asettunut uomiinsa. Vappupäivänä tuli täyteen 50. päivä omaehtoisessa karanteenissa. Se tuntuu käsittämättömältä määrältä. Päivät ovat alkaneet muistuttaa toisiaan siinä määrin, että varsin usein joudun aktiivisesti muistelemaan mikä päivä nyt onkaan menossa. Näin siitä huolimatta, että työpäivinä sentään erilaiset kokoukset rytmittävät aikaani ja periaatteessa tekevät päivistäni hyvinkin erilaisia. Silti kaikki on samanlaista.

20200422_122232

Teen lähes päivittäin kävelylenkkejä, joista en edelleenkään pidä, mutta niihinkin tottuu. Olen tässä 1,5 kuukauden aikana kävellyt niin paljon, että vanha ystäväni kantapääkipu (plantaarifaskiitti) on jälleen aktivoitunut. Toivottavasti se karkottuisi pienellä levolla ja ahkerilla venytyksillä. Tilanne ei liene vielä kovin paha.

Onneksi kotijumppa ei ole ikinä ollut näin helppoa: netti on täynnä ohjeita ja vinkkejä erilaisiin liikkeisiin. Esimerkiksi Instagramissa valmentaja Kanerva Ahonala esittelee mittavan kokoelman kuntoa vahvistavia liikkeitä. Iloa ja innostusta päiviini on myös tuonut Fredan hyvinvointikeskuksen Herbalife-yhteisö. Siinä on kyllä sellainen porukka että. Olen älyttömän iloinen, että olen löytänyt heidät elämääni.

En ole varmaan ikinä kiinnittänyt tällä intensiteetillä huomiota kevään etenemiseen luonnossa. Olen kiertänyt kotitaloni semiboheemia pihaa ja löytänyt sieltä ihan uusia, kummallisiakin, juttuja (nuorista kasvuvaiheen saniaisista tulee mieleen mangustit, merihevoset ja avaruusoliot). Olen tarkkaillut ikkunastani koivun lehtien puhkeamista ja kaivanut kännykän taskustani kuvatakseni tienreunan valkovuokkomerta (onko niitä aikaisempina vuosina ollut näin valtavasti?). Kirsikan- ja omenankukat eivät ole aikaisemmin olleet minun juttuni, mutta nyt tuijottelen niitäkin.

20200502_170544

Tekemisen puutetta en ole kokenut. Päinvastoin. Yhdessä vaiheessa jopa jännitin leikilläni loppuuko tämä ennen kuin olen saanut kaiken tehtävälistallani olleen tehtyä. Huomaan kovin monesta asiasta ajattelevani, että jos en NYT tässä maailmantilanteessa saa asiaa tehtyä, en sitten koskaan. Sen nojalla olen saanut tartuttua moneen keskeneräiseen ”parempia aikoja” odottaneeseen asiaan. Siis uhkaamalla itselleni, että rajoitustoimien päättyessä keskeneräinen asia heitetään pois ellei siinä ole tapahtunut edistystä.

Suursiivoukseni valmistui viime viikolla. On ihanaa, kun kaappeissa vapautui tilaa näin kesän kynnyksellä. Tai olisi, jos pääsisin kuljettamaan tilaa vapauttavat tavarat uusiin koteihinsa. No, kaikki aikanaan. Kaiken puuhan lomassa, ennen, välissä ja jälkeen, olen katsonut Frendit-sarjaa alusta saakka ja kikattanut ääneen sen vitseille. Kymmenen tuotantokautta silkkaa komediaa.

20200430_170523
Raparperiä tuloillaan

Nämä seitsemän viikkoa on aikahorisonttini ollut epätavallisen lyhyt. Olen miettinyt lähinnä kuluvaa ja seuraavaa viikkoa, kun sitä pidemmästä tulevaisuudesta on ollut niukasti tietoa. Nyt huomaan, että lähestyvä kesä ja loma ovat hiipineet mieleen. Kun ulkomaan reissut näyttävät epävarmoilta, kaikenlainen kotimaan matkailu on alkanut kiinnostaa, jos rajoituksia puretaan kesäksi. Vierailisiko tänä kesänä vaikka japanilaisessa majatalossa Pukkilassa tai kokeilisiko viikon verran asumista toisessa kaupungissa. Elämä jatkuu.

Mistä on ihana tyttöjen viikonloppu Tallinnassa tehty?

Kerkesimme ystävieni kanssa viettää viikonlopun Tallinnassa ennen kuin maailma meni koronasta hyrskynmyrskyn. Sepä vasta oli ihana reissu! Tyttöjen viikonloppu on aina täynnä höpöttelyä, hassuttelua ja upeaa seuraa. Tallinna tarjoaa tällaiselle mainiot puitteet.

Olemme ottaneet perinteeksi vuokrata asunto Airbnb:stä, jotta saamme käyttöömme yhteisen olohuoneen, jossa löhötä ja lueskella joukolla lehtiä, sekä keittiön, jossa syödä välipalaa ja poksautella skumppapulloja. On kiva, kun samalla rahalla saamme useita makuuhuoneita ja enemmän tilaa kuin yksittäiset hotellihuoneet.

Itse pidän myös persoonallisista sisustuksista. Vanhassa kaupungissa on ihania asuntoja, joista on upeita näkymiä yli vanhan kaupungin.

IMG-20200228-WA0006

Jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Tallinnan lautat ovat jälleen täynnä iloisia matkustajia. Sitä silmällä pitäen seuraavassa viisi suositusta, jotka jäivät minulle käteen tästä reissusta: yksi ravintola, yksi kahvila, kaksi museota ja kauppakeskus.

Ihanin ravintolailta tuli vietettyä Stenhusissa. Se sijaitsee vanhassa kaupungissa viiden tähden Schlössle-hotellin alakerrassa. Sijainti kellarissa on käytetty upeasti hyväksi sisustamalla tila tunnelmalliseksi takkahuoneeksi. Ravintolassa on luonnonkiviseinät, joiden kanssa sopivassa kontrastissa on suuri takka ja lukuisat kynttilät. Palvelu on ensiluokkaista ja ystävällistä. Totesinkin ystävilleni, että nyt taidettiin tulla minun ravintolaani.

20200229_192624

Mielipiteeni vahvistui ja hymyni leveni mitä pidemmälle pääsimme illallisessa.  Maut olivat sopusoinnussa ja mukava yllätysmomentti sisältyi kaikkiin annoksiin. Ravintolan ruokalista on sittemmin jo vaihtunut, joten en käy tarkemmin läpi mitä söin. Koko seurueemme oli kuitenkin tyytyväinen saamiinsa ruokiin. Kolmen ruokalajin ja keittiön tervehdysten jälkeen ei myöskään kukaan jäänyt nälkäiseksi. Bravo, Stenhus, bravo!

Uusi kahvilabongaus löytyi aivan asuntomme vierestä. Tassikoogid Kohvik sijaitsee osoitteessa Olevimägi 11 ja siellä on tarjolla itse tehtyjä macaroneja sekä kuppikakkuja. Kävin siellä pariinkin otteeseen ja kuppikakut olivat todella herkullisia. Teevalikoima oli vähän erikoinen, sillä se sisälsi lähinnä yrttiteelaatuja, vaikka vieressä on hyvä teemyymälä. Mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa.

20200301_112656

Pyöriessäni yksin vanhassa kaupungissa kävelin sattumalta KGB:n vankisellimuseon ohi. Se on ollut pitkään käyntikohteideni listalla, joten hetken tuumailtuani päätin poiketa sisään kun se kerran oli mahdollista. Kyseessä ei ole niinkään museo vaan muistomerkki viime vuosisadan kauheuksille.

Osoitteessa Pagari 1 oleva talo toimi vuodesta 1940 lähtien Neuvostoliiton KGB:n esitutkintavankilana, jonka kellariin rakennettuihin vankiselleihin suljettiin maanpetturuudesta epäiltyjä virolaisia.

20200228_142251

Talon seinät ovat nähneet silmitöntä kidutusta, joten onneksi seinät eivät osaa puhua. Museo ei ole herkille, mutta näyttelyssä ei oikeastaan käsitelty kovin paljoa karmeita yksityiskohtia. Siksi museo on minusta enemmänkin tärkeä muistomerkki kuin tapahtuneiden kauheuksien esittelijä.

Koskettavinta oli nähdä ja kuulla videolta nuoren virolaisen miehen kertomus omista isovanhemmistaan, joista toinen joutui karkotetuksi Siperiaan. Perheen tarina on koskettava ja kovin surullinen. Vuosikymmeniä sitten tehdyillä julmuuksilla on pitkät jäljet perillisten elämässä.

Ystävien kanssa olimme sopineet, että menemme yhdessä katsomaan Monet2Klimt-näyttelyn vanhaan Helios-elokuvateatteriin. Etukäteen en todellakaan tiennyt mitä odottaa, mutta koska pidän kovasti impressionistisesta taiteesta sekä uusista kokemuksista, kiinnostuin tästä nopeasti.

IMG-20200321-WA0008

Kyseessä on runsaan puolen tunnin esitys, jossa kuullaan kaunista klassista musiikkia sekä nähdään upeita impressionistisia taideteoksia Van Goghilta, Klimtiltä ja Monet’lta. Liikkuva kuva ympäröi katsojat joka puolelta muodostaen ihan oman maailmansa. Yllä oleva valokuva ei tee oikeutta kokemukselle, joten kannattaa vilkaista tämä traileri.

Aluksi multimediaesityksessä tuli hassu olo: tästäkö maksoin 12 euron sisäänpääsymaksun. Vaikka en etukäteen tiennyt mitä odottaa, en nähtävästi ollut odottanut ainakaan tällaista näyttelyä. Pian kuitenkin oloni rauhoittui ja rentouduin todella. Vaihtuvat kauniit kuvat ja mielenkiintoinen musiikki veivät mukanaan. Hauska elämys!

Vielä viimeisenä vinkkinä Ülemisten ostoskeskus. Voin suositella sitä, jos shoppailu kiinnostaa. Siellä nimittäin on valtava määrä kauppoja ja se sijaitsee lyhyen matkan päässä vanhasta kaupungista. Ülemisteen pääsee kätevästi ratikalla tai kävellenkin. Me otimme taksin, joka maksoi noin kympin. Vaatekaappiin tuli mukavasti päivitettyä kevätvaatteita!

 

 

Koronapäiväkirja

Otsikko on tarkoituksella yksikössä ja ilman järjestysnumeroa. Toivon, että tämä on ainoa kirjoitukseni aiheesta, mutta en lupaa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että tämä poikkeusaika ei ole päättymässä kovin pian.

Olen yhdeksättä päivää eristyksessä. Seuraavassa havaintojani tähän mennessä.

On ihan eri asia viettää vapaaehtoisesti aikaa yksin kotona kuin olla pakotettu siihen. Aivan eri asia.

Kun luolamiesaikana jengi lähti paniikissa juoksemaan, olisin juossut perässä ennen kuin selvittänyt mitä he juoksevat karkuun. Ne, jotka jäivät, eivät selvinneet. Kun kaupan vessapaperihylly oli enää puolillaan, tuli pakottava tarve ostaa paketti. Seuraavana päivänä luin lehdestä, että se on normaalia laumakäytöstä, joka on meillä DNA:ssa. Huh!  Oli helpottavaa kuulla, etten syyttä toiminut idioottimaisesti.

Eristyksen aluksi kaikki käpertyivät itseensä. Koko yhteiskunta kääntyi sisäänpäin. Yksineläjälle se on aika pelottavaa. Elina Keskisen runot ovat kantaneet ja antaneet lohtua. Seuraa Instagramissa @elinakesken tai Facebookissa Runoilija Elina Salminen.

Pelossa ei ole niinkään oleellista,
mitä pelkään tai miksi pelkään,
vaan kuka huolehtii minusta
silloin, kun pelkään.

Kesken – Elina Salminen

20190624_161752

Kun omaa napaa kiristää, en kykene jakamaan empatiaa muille. Alkuviikosta moni muukin löysi itsestään tämän kovin inhimillisen piirteen. Ehdin muutaman päivän kauhistella, tällaistako tästä poikkeusajasta tulee, kaikki vain huudetaan omaa kärsimystämme ja vertaillaan kenellä on kurjinta. Tulenko nyt näkemään ihmislajin pahimmat puolet.

Alkujärkytyksen jälkeen ihmiset ovat onneksi avanneet sydämensä uudestaan maailmalle ja osoittaneet välittämistä toisiaan kohtaan. Hienoja aloitteita on tehty somessa ja kaikki tämä upea solidaarisuus saa taas uskomaan ihmiseen uudelleen.

Olen kokenut sydäntälämmittävää välittämistä odottamattomilta tahoilta: ystävä tuli toiselta puolelta kaupunkia kävelyseuraksi kaupunginosaani ja työkaveri toi ison näytön ja muita arkea helpottavia tarvikkeita töistä.

Minäkin lupaan pian tulla rapsuttelemasta omaa napaani, mutta tarvitsen vielä hetken aikaa.

Vaikeinta on, kun ei saa halata ketään.

Ihminen sopeutuu lähes mihin vaan. Me ollaan käsittämättömän sopeutuvia.

Tämä koteihinsa suljettujen etätyöläisten video liikutti tänään.

Pysykää terveinä ja pitäkää sydämenne auki. ❤

20190725_153718

Suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön puolesta: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Minulla on ystävä, joka järjestää kaveripiirilleen vierailuja erilaisiin museoihin. Monesti kohteena on paikka, joka ei suuremmin mainosta itseään, joten olen päässyt käymään mielenkiintoisissa paikoissa, joihin en itse hoksaisi lähteä. Yksi tällainen oli tammikuun vierailu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Olen varmasti kuullut puhuttavan siitä aikaisemmin, mutta aivoni löivät aivan tyhjää sen kohdalla. En tiennyt siitä mitään.

Seuran tilat Hallituskadulla eivät varsinaisesti ole museo, mutta seuran historia on merkittävä. Se perustettiin vuonna 1831 vaalimaan suomalaista kulttuuriperintöä ja suomen kieltä. Itse asiassa sana kirjallisuus keksittiin seuran nimeä varten! Seuran perustivat kaksitoista merkittävää yliopistomiestä, mm. Elias Lönnrot, ja heidän nimensä on maalattu muistoksi SKS:n upean aulan kattoon.

20200206_170627

Seuralla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa kirjallisuudessa. Se julkaisi ensimmäisenä suomenkielisen romaanin, joka oli mikäs muu kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä vuonna 1870. Sitä ennen seura oli jo julkaissut Lönnrotin keräämän Kalevalan, jonka runojen keruumatkoja seura myös tuki rahallisesti.

Vuosien varrella seuran tehtävänkuva on muuttunut suomen kielen ja kulttuurin vahvistuessa. Alunperin se perustettiin kansakunnan rakentajaksi ja suomen kielen kehittäjäksi. Nykyisin seura on tieteellinen muistiorganisaatio, joka koostuu viidestä osasta:

  • Arkisto: suomalaisen perinteentutkimus ja kirjallinen kulttuuri
  • Kirjasto: tavallinen kirjasto sekä kulttuurien tutkimuksen tieteellinen erikoiskirjasto
  • Tutkimusosasto: tutkimustyö sekä tukipalvelut tutkijoille
  • Kustantamo: humanistisen alan tieteellinen ja tietokirjallisuuden kustantamo
  • Fili: kirjallisuuden vientikeskus

Suurin osa palveluista sijaitsee vuonna 1890 valmistuneessa komeassa talossa Kruunuhaassa, vaikka talo kävikin toiminnalle liian pieneksi jo 1940-luvulla. Talon upeaa aulaa pääsee ihailemaan vaikkapa vieraillessaan seuran kirjastossa aukioloaikojen puitteissa.

Samalla vierailulla kannattaa vilkaista myös talon arkistoon, vaikka ei itse tutkimustyötä tekisikään: sen sadat hurmaavat puulaatikot sisältävät käsittämättömän määrän viitteitä ja tietoa esimerkiksi perinteisistä arvoituksista ja syntytaruista. Aivan ihastuttava paikka!

20200206_174121

Koska nykyhetki tulee jäämään historiaan kuten kaikki muutkin hetket, seura pyrkii tallentamaan kappaleita nykyajasta. Tällä hetkellä suomalaisilta kerätään kirjoituksia muun muassa pendelöinnistä, höntsäilystä ja painajaisista. Tällainen nykytiedon kerääminen on ajatuksena jännittävä. Aineisto voi olla mittaamattoman arvokas jollekin tutkijalle tulevaisuudessa, mutta mitähän mahtavat tutkijat sadan vuoden päästä ajatella meidän elämästämme.

Tutustuminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan oli todella mielenkiintoinen ja sivistävä. Seuran merkitys suomalaiselle kulttuurille on edelleen suuri, vaikka sen tehtävät ovat vuosien saatossa muuttuneet suuresti. Hienoa, että meillä on tällainen taho, joka tukee suomalaisen kulttuurin tutkimusta.

Naiset populaarimusiikissa -näyttely auki sunnuntaihin asti!

Joko olet käynyt suomalaisen musiikin museossa Famessa, Pasilan Triplan länsipuolella? Mä en ollut ennen tätä viikkoa. Onneksi satuin käymään, sillä mielenkiintoinen Naiset populaarimusiikissa – vaihtuva näyttely on auki enää tämän viikon. Kipin kapin siis, jos et ole vielä näyttelyä nähnyt!

20200127_150119Museo koostuu kahdeksasta huoneesta/osasta, joista mieleenpainuvin oli äänieristetty karaokehuone, jossa pystyy laulamaan esityksensä valitsemaltaan virtuaaliselta lavalta VR-lasien avulla. Millaista olisi laulaa vaikkapa Minun Suomeni Tampere-talon estradilta yleisön osoittaessa suosiotaan?

Yksi museon kantava ajatus on madaltaa eri musiikkilajien välisiä raja-aitoja, jotka normaalielämässä voivat välillä kasvaa korkeiksi. Museon alussa orientoivan musiikillisen videon jälkeen astutaan suomalaiseen Hall of Fameen, jossa ovat iloisessa sovussa niin Aino Acktée ja Esa-Pekka Salonen kuin Hurriganes ja Juice Leskinenkin. Toive on, että ihmiset tutustuisivat ennakkoluulottomasti vieraampien genrejen esittäjiin ja musiikkiin.

Tutustuminen on tehty helpoksi erilaisilla nykyaikaisilla tekniikoilla, joita on helppo käyttää. Se tekee tästä museosta interaktiivisuuden edelläkävijän. Kaikessa on mukana nykytekniikka hauskalla tavalla. On VR-laseja, kosketusnäyttöjä ja kuulokkeita. Tekniikka on kuitenkin vain väline, ei itsetarkoitus, eikä sillä kikkailla tarpeettomasti. Myös henkilökuntaa on saatavilla, jos laitteet tuottavat hankaluuksia.

Mielenkiintoista on se, että näyttelyä ei ole rakennettu kronologisesti. Se helpottaa kiertämistä, sillä pienessä ruuhkassakaan ei tarvitse jäädä jonottamaan mihinkään, vaan näyttelyä voi kiertää missä järjestyksessä tahansa.

Pop-musiikin naisiin liittyvässä vaihtuvassa näyttelyssä on jännällä tavalla summattu edelläkävijöitä sekä käytetty lainauksia heidän haastatteluistaan. Muutama esiintyjä on esitelty tekstin avulla musiikkinäytteitä unohtamatta.

Museon kiertämisen jälkeen suosittelen istahtamista museon alakerran Fame-ravintolaan, joka jatkaa yläkerran elämyksiä. Ruokalistat on toteutettu vanhoihin vinyyleihin ja ruokalajeissa toistuu muusikoiden ruokamuistot nykyaikaan ja fine-diningiin tuotuna.

20200127_164023

Ruoka oli älyttömän hyvää. Voin varauksetta suositella ainakin aperitiiviksi nokkoscocktailia sekä jälkiruoaksi suklaakakkua höystettynä jalluhyytelöllä (kyllä, kuulostaa kamalalta, mutta oli tosi hyvää!). Jälkkäri katosi suuhun niin nopeasti, että unohdin ottaa kuvan, mutta pääruoastani hirvi-annoksesta nappasin kuvan. Annos oli erinomainen: pala hirven fileetä, pariloitua hirvimureketta, karpaloita, jäkälää, paahdettua palsternakkaa ja kurpitsaa.

20200127_174259

Ravintola on tunnelmaltaan lämmin ja kattaus on vehreydessään raikkaan erilainen. Ravintolassa voi käydä myös kahvilla. Tarjolla olisi ollut tuoksuvia korvapuusteja, joita olisi kovasti tehnyt mieli ellen olisi syönyt juuri runsasta kolmen ruokalajin illallista.

Erikoisnäyttely museossa vaihtuu neljä kertaa vuodessa, joten uutta näkemistä museossa tulee riittämään. Ystävänpäivänä avautuvan seuraavan näyttelyn nimi on Asfalttiviidakosta ikuiseen vappuun – iskelmän evoluutio. Fame on erinomainen lisä Suomen ja Helsingin museotarjontaan!

Uskomaton Jordania

Yksi lapsuuden haaveistani toteutui, kun matkustin muutama viikko sitten Jordanian Petraan. Tuo huikea nabatealaisten 2600 vuotta sitten kallioon kaivertama kaupunki on monille eniten tuttu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvasta. Maisemat elokuvassa ovat hienoja, mutta oli silti ihan eri asia päästä itse kokemaan ja näkemään ne.

Petraan kuljetaan yleensä Wadi Musan kaupungista kapeaa Siq-solaa pitkin. Se on syntynyt tuhansia vuosia sitten mannerlaattojen ja veden liikkeiden ansiosta. Valtavat kalliot kohoavat molemmin puolin kapeaa polkua aiheuttamatta kuitenkaan klaustrofobista tunnelmaa. Niiden muotojen ja värien kauneus on lumoavaa. En ole muualla nähnyt tällaisia värejä kivessä.

20191205_084544
Siq Petraan

Olin etukäteen lukenut kirjallisuutta Petrasta ja Jordaniasta. Mietin aiheuttaako kokemus pettymyksen, kun tiesin siitä jo niin paljon. Kävi kuitenkin niin, että Petrassa koin paljon sellaista, mitä kirjasta lukemalla ei voi kokea.

Kosketin rosoista mutta helposti rikkoutuvaa uurteista kalliota kämmenellä ja tunsin ajan, hiekan ja veden kerrostumat sekä kulumat. Tunsin puoli kahdeksan aamulla ilman kylmyyden kallioiden suojissa sekä auringon kuumuuden muutama tunti myöhemmin aavikolla. Näin sitkeän pensaan kasvavan kallioseinämästä sekä sen metrien pituiset juuret, jotka kuljettavat itsepintaisesti pohjavettä maasta aina korkeimpaan lehdykkään saakka. Kävelin sisään yhteen kallioluolaan Petrassa ja huomasin, että siellä on hämmästyksekseni lämpimämpi kuin ulkona. Luolassa haisi aaseilta.

20191205_085801
Petran Aarrekammioksi nimetty Indiana Jones -elokuvassa mukana ollut rakennus

Vietimme Petrassa puolikkaan päivän. Yhteensä kävelyä tuli noin kahdeksan kilometriä. Emme pystyneet tällä aikataululla tutustumaan kovin moneen luolaan, mutta saimme hyvän käsityksen Petran kaupungista, sen loistosta ja tuhosta. Se oli aikoinaan Lähi-Idässä merkittävä kauppapaikka, joka hylättiin 600-luvulla maanjäristyksen ja kaupan vähenemisen johdosta.

Matkamme jatkui Petrasta kohti Wadi Rumin autiomaata. Olin mukana suomalaisen matkanjärjestäjän kuuden päivän kiertomatkalla, jonka aikana vierailimme monessa kohteessa Jordaniassa. Näimme vain muutamassa päivässä huikean määrän Jordanian parhaita paloja.

20191206_082634
Wadi Rumin autiomaa

Petran lisäksi yksi upeimpia Jordanian nähtävyyksiä on Wadi Rumin autiomaa. Se on myös toiminut monen elokuvan kuvauspaikkana. Punertava aavikko oli jotain ihan muuta kuin Sahara ja Dubain aavikot. Kuulimmekin, että täällä hiekka on raskaampaa eikä vaella samalla tavalla kuin Saharan hiekka. Olimme yötä aavikkokylässä ja näimme tähtitaivaan, josta en löytänyt tuttuja tähtiä. Se oli hassua: niin tuttua ja samalla niin vierasta.

20191206_084747

Uni maittoi tapahtumarikkaiden päivien jälkeen oltiin sitten hotellissa Ammanissa tai luksusparakissa Wadi Rumissa. Jordanialainen ruoka oli monipuolista ja maittavaa. Erityisesti kaikki salaatit ja hummukset olivat ihania. Yllätyin kuinka paljon kaikkialla oli tarjolla kasviksia (esimerkiksi höyrytettynä) lisukkeena lampaalle, kanalle ja naudalle. Ruoka oli tosi hyvää.

20191206_090459
Wadi Rumin kalliomuodostelmaa

Lähi-Itä on aina ollut tuulista seutua siinä mielessä, että kansoja on tullut ja mennyt. Jokainen on jättänyt jälkensä kulttuuriin, historiaan ja rakennuskantaan. Vähän nabatealaisten Petran kukoistuksen jälkeen Jordaniassa vaikuttivat roomalaiset. Heidän jäljiltään Jerashissa on suurimmat Rooman ulkopuolella sijaitsevat roomalaisen kaupungin rauniot. Itse en ole vielä Roomaan ehtinyt, joten tutkin mielenkiinnolla Jerashin vanhaa kaupunkia. Jordaniassa termi vanha kaupunki saa ihan uuden merkityksen.

20191207_122406
Roomalaisen kaupungin rauniot

Yksi reissun kohokohdista oli päästä uimaan Kuolleessa meressä. Koska päiväohjelmamme oli tiukka, oli uimaan mentävä aamukuudelta. Onneksi vesi oli tähänkin vuodenaikaan lämmintä eikä tarvinnut palella. Kävelymatkaa hotellista rantaan oli joitain satoja metrejä, sillä vesiraja pakenee vuosi vuodelta. Kuollut meri on kuolemassa pois.

20191206_165431
Kuollut meri kaukana taustalla

Uiminen Kuolleessa meressä oli hämmentävä kokemus. Me aikuiset ihmiset hihkuimme vedessä kuin pienet lapset, niin hassua se oli. Normaali uiminen ei oikein luonnistunut, sillä suolan voima nosti jalat ja pepun pintaan ja kippasi uimarin naaman veteen. Kelluminen oli tietysti helppoa ja ihanan leppoista.

Koko Jordanian matka oli sanoinkuvaamattoman upea kokemus. Tässä kirjoituksessa oli vain muutamia pääkokemuksia reissusta, jonka tekemistä voin lämpimästi suositella. Jordanialaiset ihmiset olivat aidon ystävällisiä ja koin itseni tervetulleeksi tähän upeaan maahan. Tätä matkaa en unohda ikinä.

Ei-jouluaiheinen postaus eräästä taidenäyttelystä ja ihanasta ravintolasta

Sinebrychoffin taidemuseossa on tammikuun 5. päivään saakka esillä näyttely nimeltä Renesanssin kaunottaret. Kävin kiertämässä sen yleisellä opastuksella (lauantaisin klo 14) ja kuten yleensä, opastukselle osallistuminen kannatti. Kuulin mielenkiintoisia tarinoita taulujen taustoista.

Teokset ovat saksalaisen renesanssitaiteilija Lucas Cranach vanhemman työhuoneelta 1500-luvulta. Työhuoneella on tässä yhteydessä erityinen merkitys, sillä ilmeisesti suuri osa hänen teoksistaan valmistui yhteistyönä hänen oppipoikiensa kanssa.

20191130_143210

Cranach vanhempi oli Martti Lutherin läheinen ystävä ja hän oli yksi uskonpuhdistuksen ahkerista kuvittajista. Hän ei halunnut ajan mukaisesti maalata pelkästään pyhimyksiä, joten hän laajensi kristinuskon kuvakatalogia erilaisiin Raamatun aiheisiin. Lisäksi hän maalasi paljon muotokuvia tilaustöinä sekä mytologisia aiheita.

Näyttely alkaa uskonnollisilla aiheilla, jatkuu punapyökille tehdyllä grafiikalla, siirtyy sitten saksalaisten prinsessojen muotokuviin ja päättyy Cranachin inspiroimiin nykykoruihin. Minusta renesanssinaisten vaatteet ja asusteet olivat erityisen mielenkiintoisia ja sinänsä ei ole ihme, että ne ovat toimineet nykykorusuunnittelijoiden inspiraationa.

20191130_141922
Lucas Cranach vanhempi: Venus ja Amor hunajavarkaissa (1527)

Opastuksella kuulemistani tarinoista mieleenpainuvin liittyi yllä olevaan tauluun. Siinä Amor on ollut hunajavarkaissa mehiläispesällä ja on saanut vihaisilta mehiläisiltä piston. Hän hakee myötätuntoa ja valittaa äidilleen Venukselle, jolta ei paljoa myötätuntoa heru itseaiheutetulle vahingolle. Niin ihmisiinkin sattuu sinun nuolesi pistokset, oletkos ajatellut sitä, Venuksen voi ajatella tokaisevan pojalleen. Tarinan taustalla on yhteiskunnallinen sanoma siitä, että pelkästään viettiensä vietävänä oleminen aiheuttaa kipua.

Näyttely oli mielenkiintoinen kokonaisuus ja harvinainen sellainen: Cranachin teoksia ei arvokkuutensa ja haurautensa vuoksi yleensä päästetä vierailuille. Sinebrychoffin museossa on kaksi Cranachia omasta takaa ja muut on lainattu näyttelyä varten.

Ihana ravintola vaikkapa sitten näyttelyssä heränneiden ajatusten purkamiseen ja muuhunkin illanviettoon on Sogia Gastro. Se on varsin uusi fine dining -paikka Senaatintorilla Kiseleffin talossa toisessa kerroksessa (mainiot näkymät Senaatintorille siis!).

20191129_195142

Käyn sen verran usein ravintoloissa, että enää harvoin kohtaan ravintolaa, jonka jokainen ruokalaji pääsisi yllättämään minua upeilla makuyhdistelmillään. Se on toisaalta harmillista, mutta sitten kun niin käy, taivaallista. Sofia Gastro oli tosi hieno kokemus!

A la carte -listan sijastan ravintolassa on valittavina joko kolmen tai kuuden ruokalajin menu, jossa tietysti huomioidaan mahdolliset allergiat. Me valitsimme seuralaiseni Piikkipaatsaman kanssa kolmen ruokalajin illallisen. Kolmeen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä kokin tervehdysten ja ruokalajinomaisten leipien olimme seonneet laskuista. Annokset olivat pieniä, mutta niitä oli niin monta, että vatsa tuli mukavan täyteen.

20191129_212208

Menu muuttuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan, joten en käy ruokalajeja sen enempää läpi. Yhteistä niille kuitenkin oli tasalaatuisuus niin lihan, kalan kuin kasvisannostenkin suhteen. Kertakaikkiaan inspiroivia makuyhdistelmiä!

Miljöö 1700-luvun talossa oli rauhallinen ja tunnelmallinne. Rappukäytävässä oli upeat koristelut; ravintolasalin puulattia ja leveät ikkunalaudat olivat hurmaavia.

20191129_213144

Sofia Gastro hyppäsi kerralla yhdeksi lempiravintoloistani.

Viikonloppu Turussa ja pari sanaa uskomattomista turkulaisista naisista

Aikoinaan koulun historian tunneilla opeteltiin tuntemaan historian käännekohtien henkilöitä, jotka lähes peräjälkeen olivat miehiä. Minusta on mahtavaa, että yhä enemmän pidetään huolta siitä, että historiasta nostetaan esille myös merkittäviä naisia.

Kaikenlaiset lehtijutut ja kirjat mahtinaisista lisääntyvät, ja se lisää tietoisuutta fiksuista, pystyvistä ja nokkelista naisista. Heistä riittää esikuvia nuorille ja ihan aikuisillekin naisille. Fakta nimittäin on, että historia on huikeita naisia pullollaan. Siksi kiinnostuin heti, kun luin Visit Turku -sivuston uutiskirjeestä, että Turussa on aloitettu opastuskierrokset teemalla uskomaton Turun nainen. (Myös muita teemoja on, kannattaa tsekata valikoima tuolta nettisaitilta!)

Kierros kesti 1,5 tuntia ja sen aikana kävelimme matkailutoimistolta Tuomiokirkolle ja hieman mutkitellen takaisin. Sopivissa väleissä kuulimme monesta historiallisesta turkulaisesta naisesta. En halua tässä pilata yllätystä niiltä, jotka eivät ole vielä kierroksella käyneet (suosittelen vahvasti – tosi mielenkiintoista!), mutta kerron muutaman tarinan.

Moni varmasti muistaa historiankirjoista ja linnojen kiertokäynneiltä Kaarina Maununtyttären, joka oli Eerik XIV:n eli neljännentoista vaimo 1500-luvun loppupuolella. Eerikin ja Juhanan, Kustaa Vaasan poikien, riidoista ovat kaikki kuulleet, mutta harva tietää, että Kaarina kannatti Suomen itsenäistymistä jo aikana, jolloin tuo mielipide ei ollut mitenkään yleisesti suosittu. Kaarina oli aikaansa kovasti edellä!

Sen johdosta kun itsenäistymisaate 1800-luvulla sai Suomessa enemmän jalansijaa, Kaarinan hauta siirrettiin pois Tottien suvun yhteiskappelistä Kankaisten suvun hautakappeliin (eli sellaiseen syvennyksen, joita tuomiokirkon laidoilla on) ja hän sai oman sarkofagin. Edelleen hänen haudalleen tuodaan tuoreita kukkia joka viikko ja siten kunnioitetaan hänen työtään Suomen itsenäisyyden eteen.

20191026_134441

Vähän Kaarinaa myöhemmin Turussa vaikutti Valpuri Innamaa. Hän oli todellinen renesassinainen. Hän oli kiinnostunut miehensä varustamobisneksestä ja tämän kuoltua jatkoi firmaa menestyksekkäästi. (Aviomies kuoli, kun Eerik XIV:n kannattajat mestasivat hänet kostoksi Juhana-herttuan Puolan kosiomatkaan osallistumisesta. Sen saman matkan, jolta Katariina Jagellonica päätyi Suomeen.) Valpurin pyöritti bisnestä vahvoin ottein ja määrätietoisesti. Hänen kotitalonsa oli Aurajoen rannassa vanhan kirjaston tietämillä.

Turku oli pitkään se Suomen kaupunki, jonne uutuudet rantautuivat ensimmäisenä. Forumin korttelissa on aikoinaan sijainneet Suomen ensimmäiset rullaportaat. Ne otettiin käyttöön Affärcentrumiin vuonna 1926 ja kuulemani mukaan niitä sai käyttää vain, jos osti jotain kaupasta (ihanan turkulaista sekin!). Affärcentrumissa oli kauppaneuvos Aline Grönbergin Lanka- ja vanuliike. Varsinainen mahtinainen hänkin.

Nyt Forumin kauppakeskuksen vieressä tapahtuu suuria, kun Hamburger Börs -hotellia puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Tiesin kyllä tämän suunnitelman ennen vierailuani, mutta on ihan eri juttu nähdä tällainen näky omin silmin.

20191025_134907

Toriparkkia tehtäessä on tietysti tehty myös arkeologisia kaivauksia. Niistä on Areenassa nähtävillä mielenkiintoinen lyhyt dokumentti Säilytetäänkö vai peitetäänkö. Torin maakerroksista on kaivettu esiin muun muassa hirsilattioita. Uskomatonta, miten pitkään hirsi säilyy savimaassa!

Turun vierailuihini kuuluu aina myös hyvä ruoka, koska Turussa on hurjan monta loistavaa ravintolaa. Tällä kertaa kävin Bassissa syömässä kielen mukanaan vienyttä siikaa, ehkä parhainta ikinä syömääni.

20191026_155215

Bassi on se ihana kalaravintola Aurajoen rannassa olevassa vanhassa talossa. Tunnelma on mainio ja ruoka todella hyvää. Mutta miksi ihmeessä he menivät luopumaan hauskasta drinkkilistasta, joka vielä vuosi sitten oli käytössä? Mene ja tiedä.

Toisena iltana kävin syömässä Gastropub Aunessa, joka tekee parhaimmat burgerit ja herkullisimmat kastikkeet. Listalla on kaikenlaista isoon ja pienempään nälkään ja herkullisia tapaksia listalta tavatessa meinaa aina lähteä mopo käsistä. Rento tunnelma takaa hauskan illan aloituksen. Täällä myös kerta kerran jälkeen iloitsen huomatessani, että viinilistalta löytyy Gewürstramineria laseittain. Jes!

20191025_194529

Viikonloput Turussa ovat ihanan inspiroivia sekä mieltä (ja vatsaa) ravitsevia!