Kiipeilyä seikkailupuistossa

Minua on siunattu kolmella kummipojalla, joista kaksi ovat vihdoin niin isoja, että olen voinut tutustuttaa heidät villiin harrastukseeni, seikkailupuistoihin. Niissä puihin on rakennettu ratoja, joita pitkin kiipeilijöiden on tarkoitus edetä. Ratojen vaikeustasot vaihtelevat helposta huippuvaikeisiin, ns. supermiesratoihin. Radat ovat myös eri korkeuksilla, vaikeampien ratojen ollen yleensä korkeammalla kuin helppojen.

Seikkailupuistot ovat mainioita, sillä niissä yhdistyy monta positiivista asiaa:

  • Puissa roikkuminen ja taiteilu on hyvää liikuntaa, sillä ainakin hauis- ja reisilihakset joutuvat kovaan duuniin.
  • Ystävien kanssa se on hauskaa yhteistä tekemistä ja kokemista, josta jää paljon muistoja.
  • Kiipeilystä pitävät niin aikuiset kuin lapsetkin.
  • Se tapahtuu ulkoilmassa, joten samalla tulee ulkoiltua.
  • Seikkailupuistossa saa itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, kun uskaltaa mennä radoissa, jotka pelottavat ja jännittävät itseä.

Erityisen halpaa tämä lysti ei ole, mutta hinta on kuitenkin edullisempi kuin huvipuistorannekkeen ja kiipeilyllä on mielestäni paljon enemmän hyödyllisiä vaikutuksia. Tänä kesänä huomasin, että korkeanpaikankammoni on selvästi lieventynyt kiipeilyn ansiosta!

Seikkailupuistoja on ympäri Suomea ja jokainen puisto on erilainen johtuen alueen puustosta ja puiston käyttämistä varusteista (mm. lukot ja nyörit). Pääkaupunkiseudulla on tietääkseni kolme seikkailupuistoa, Huippu Leppävaarassa, Korkee Mustikkamaalla ja Zippy Munkkivuoressa.

Korkee on hyvä paikka aloittaa, sillä siellä helpot radat eivät ole yhtä korkealla kuin Huipussa ja radat ovat lyhyempiä kuin Zippyssä. Huipussa puolestaan on helmpompi lukkomekanismi, sillä Korkeessa täytyy siirrellä tuplalukkoja vaijerista toiselle kun taas Huipussa on liukuva lukko, jota liu’utetaan eteenpäin vaijereiden välillä. Zippyssä on myös liukuva lukkomekanismi. Sinänsä molemmat systeemit ovat varmasti aivan yhtä turvallisia.

Radoilla pitää tietysti olla tarkkaavainen ja keskittyä edessä olevaan rataan. Ennen kiipeilyn aloittamista seikkailijat osallistuvat alkuopastukseen, jossa käydään läpi lukkojen käyttö radalla sekä turvalliset toimintatavat. Näin menetellään kaikissa seikkailupuistoissa, joissa olen käynyt. Lisäksi lyhyt koulutus on käytävä joka kerta, vaikka puistossa olisi käynyt aikaisemminkin.

Pääkaupunkiseudun lisäksi seikkailupuistoja on ainakin Seikkailusveitsi Hyvinkäällä ja Flowpark Turussa, Tampereella, Vierumäellä, Lappeenrannassa, Ähtärissä ja Hämeenlinnassa. Käy rohkeasti kokeilemassa!

140950
Seikkailupuisto Huippu Leppävaarassa
Mainokset

Sankariksi opettelemassa

Kuulin keväällä kaveriltan, että LähiTapiolalla* on käynnissä mielenkiintoinen projekti: he pyrkivät tarjoamaan tämän vuoden aikana 100 000 suomalaiselle ilmaisen alkusammutuskoulutuksen. Tämä yhteiskunnallisesti merkittävä hanke on nimetty sankarikoulutukseksi ja sitä on mainostettu pitkin vuotta mediassa.

Itseltä nuo mainokset ovat menneet ohi, mutta olin kaverini vinkkauksesta kiitollinen. Olin jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan millaista on sammuttaa tulta käsisammuttimella. Olin ajatellut, että en varmaan saisi sammutinta edes käyttökuntoon ennen kuin olisi jo liian myöhäistä. Todennäköisesti en olisikaan saanut. Siksi varasin itselleni paikan yhdestä syksyn koulutuksesta.

Itse sankarikoulutus on kaksiosainen: on teoriaosuus ja sitten itse sammutuskoulutus. Suoritin teoriaosuuden etukäteen tietokoneella. Siihen sisältyi tekstin lukemista, muutamia videoita ja kysymyksiin vastaamista. Teoriaosuus oli tehty helposti omaksuttavaksi eikä sen tekemiseen mennyt mielestäni turhan kauan. Teorian suorittamisesta sai todistuksen, joka piti esittää alkusammutuskoulutuksessa. Ihan täysiin pisteisiin en päässyt, kun sekoilin siinä, missä järjestyksessä asiat pitää tehdä hätätilanteessa. Tällaisia asioita on hyvä miettiä etukäteen.

Sammutuskoulutus tapahtui eräänä iltana vapaapalokunnan pihalla. Sinne oli kerääntynyt parikymmentä ihmistä, ja pääsimme kahden vapaapalokuntalaisen johdolla kokeilemaan sammutuspeitteen ja vesitäytteisen käsisammuttimen käyttöä. Sammutuspeitettä olin kokeillut aikaisemminkin, joten se oli tuttua. Yhä vaan vaikeuksia tuottaa se rauhallisuus, jolla sammutuspeite on aseteltava huolellisesti palavan kohteen päälle. Siinä ei saa hötkyillä tai voi käydä huonosti.

Käsisammuttimen kanssa hankaluuksia tuotti sokan irrottaminen. Sen olemassaolosta tai irrottamistekniikasta en tiennyt hölkäsenpöläystä etukäteen ja nytkin sain tovin nykiä sitä kaikin voimin tulen roihutessa noin neliömetrin kokoisessa harjoitusastiassa. Tajuamattani otin myös sammuttimen heikompaan käteeni, jossa puristusvoima ei riittänytkään koko tulen sammuttamiseen. Sähläys olisi tositilanteessa voinut olla kohtalokas, sillä puoliksi sammunut tulihan roihahti samantien takaisin kun aloin vaihtamaan kättä.

Kun kaikki ryhmästäni olivat saaneet kokeilla sammutusta, ohjaaja kysyi haluaako joku kokeilla uudestaan. Hihkaisin salamana ”MINÄ!”. Sen verran jäi harmittamaan haparoiva alkusammutukseni. Tuli tosiaan todistetuksi, että harjoittelu tässä asiassa kannattaa ja kerrankin oli loistava ja turvallinen tilaisuus siihen.

Sankarikoulutus on siis ilmainen ja sinne ovat kaikki tervetulleita. Nettisivulla sanotaan, että ”koulutukseen voivat osallistua kaikki 12 vuotta täyttäneet LähiTapiolan asiakkaat tai LähiTapiolan asiakkuudesta kiinnostuneet”. Siitä huolimatta itselleni ei ole vielä näin kuukauden jälkeenkään tullut puhelinsoittoa, jossa tiedusteltaisiin ovatko vakuutusasiani reilassa. Toisaalta sellainen puhelinkeskustelu olisi aika pieni hinta näin hyödyllisestä kokemuksesta.


* LähiTapiola ei ole osallistunut tämän postauksen tekoon. Kirjoitan tämän pelkästään siksi, että koin osallistumisen hyödylliseksi ja haluan innostaa muitakin kokeilemaan.