Kesäretki Lahteen (eli Apulantamuseo, Olgan farmi ja Strömforsin ruukki)

Kuka odottaa talven päättymistä? 🙋‍♀️ Olen lopen kyllästynyt toppavaatteisiin ja tarpomaan kinoksissa / luistelemaan jalkakäytävillä. Lisäksi flunssa iski viimein tähänkin kotiin, joten piristän itseäni viime kesän retkiä muistelemalla.

Yhdestä Piikkipaatsaman kanssa tekemästäni päiväretkestä en ole vielä täällä bloggissa kirjoittanut. Eräänä viime kesän aamuna suuntasimme auton nokan kohti Lahtea ja Apulanta-museota Apulandiaa.

Apulanta on kuulunut meidän molempien nuoruuden suosikkeihin, joten museokäyntiin liittyi paljon nostalgiaa. Minulla ei silti ollut suuria odotuksia museolta, koska oli vaikea kuvitella millainen bändimuseo olisi. Jälkeenpäin sain todeta, että kannatti kyllä käydä.

20180719_122231
Päästiin kirjoittamaan nimemme seinään

Museossa oli näytteillä paljon erilaista bändille vuosien kuluessa kerääntynyttä muistotavaraa sekä hulvattomia tarinoita. Apis on muun muassa ostanut vanhan treenikämppänsä seinät ja rekonstruktoinut sen tuonne museoon. Asioimalla Apulandian (yllättävän) hyvässä kahvilassa sai museon kiertää ilman erillistä pääsymaksua.

20180719_114130

Lahteen kun oltiin päästy, päätimme tutustua muihinkin Lahden nähtävyyksiin. Oli kaunis päivä, joten kävelimme Vesijärven satamassa ja kiersimme Pikku Vesijärven. Pikku Vesijärven toisessa päässä on Lahti Energian Lahdelle lahjoittamat vesiurut, jotka soivat ja välkehtivät päivittäin. Katso tarkempi aikataulu täältä. Esitys on näkemisen arvoinen!

20180719_125142

Tutkimme satamarakennusten muutaman pienen putiikin ja täydensimme korvakorukokoelmiamme. Satamassa on monia viihtyisiä kahviloita, joista suosikkini on kahvila Kariranta. Se sijaitsee vanhassa rautatieasemarakennuksessa ja on sisustettu suloisen vanhaan tyyliin. Tarjoilut ovat laajat ja herkulliset.

20180719_131408

Lahdesta kurvasimme Iittiin Olgan farmille. Se on Temosten kotieläinpiha, jossa kotieläimiä pääsee tapaamaan lähempää kuin monissa muissa paikoissa. Pupujen tarhaukseen saa mennä silittelemään ja kilejä saa rapsutella. Lisäksi alueella on muun muassa hevosia, alpakoita, kanoja ja ankkoja sekä lehmiä ja lampaita. Retkikohteena se on oivallinen erityisesti pienten lasten kanssa, sillä omat eväät on sallittuja ja tilaa oli paljon lasten temmeltää. Farmilla toimii myös kahvila.

20180719_145000

Kesäreissumme viimeinen etappi oli Strömforssin ruukki Pyhtäällä. Historiallinen ruukkimiljöö on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin Virginia af Forselles peri ruukkitilan sahoineen ja myllyineen mieheltään. Hän hoiti ruukkia sisukkaasti ja taidolla yli 50 vuotta. Alue on nykyään hyvässä kunnossa ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Rautaruukki- ja sahatoiminta loppui vasta 1950-luvulla. Ruukin kirkossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu Ylösnousemus.

20180719_160127

Kotiin saavuimme sopivasti iltapalalle. Monenlaista nähtävyyttä kerkesimme yhden päivän aikana näkemään! Mitä sitä ensi kesäksi keksisikään?

Mainokset

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Kokeilemassa TRE-rentoutusmenetelmää

Olen viime aikoina pohtinut paljon stressiä sekä sen hallintaa ja vähentämistä. Kukapa stressiltä nykypäivänä välttyisi. Itsellänikin on takana tiukkojen deadlinejen värittämä ajanjakso. Siksi kaverini kutsu tulla kokeilemaan TRE-stressinpurkumenetelmää tuli loistavaan saumaan.

Olen aikaisemmin lukenut ja kuullut hyvää TRE:stä, mutta ongelmaksi silloin on muodostunut kokeilupaikkojen puute. Sitä ei nimittäin oikein YouTubesta opita. Siksi ilmoittauduin samantien kun kuulin kaverini järjestävän kokeilun.

Mistä TRE:ssä sitten on kysymys?
TRE tulee sanoista Tension, stress and trauma release exercise. Se perustuu havaintoon siitä kuinka eläimillä ja lapsilla tuntuu olevan sisäsyntyinen mekanismi purkaa stressiä tärisyttämällä kehoa ja sen osia. Aikuisilta sen käyttö spontaanina rentoutusmenetelmänä tuntuu kadonneen, mutta sen voi oppia uudelleen harjoittelemalla.

TRE on yksinkertainen ja helposti omaksuttava itsehoitomenetelmä, jonka vaikutuksen ilmenevät nopeasti. TRE rentouttaa, aktivoi ja mobilisoi stressin ja traumaattisten kokemusten jännittämiä lihaksia. Menetelmässä käynnistetään lihasten vapinana tai tärinänä alkava luonnollinen ja nopeasti vaikuttava palautumismekanismi.
Lähde: http://www.trefinland.fi

Miten harjoitus eteni?
Osallistuin tunnin kestävään ensimmäiseen harjoituskertaan muutaman kaverini kanssa. Päällä meillä oli rennot vaatteet ja alla joogamatot. Aluksi lämmittelimme lihaksia muutamilla yksinkertaisilla liikkeillä sekä teimme venytyksiä. Sitten lähdimme hakemaan tuntumaa kehon värinään jännittämällä pitkäkestoisesti jalkojen suuria lihaksia nojaamalla selän seinään.

Olen kokenut vastaavaa tärinää joskus aikaisemminkin urheillessa, mutta silloin olen aina pyrkinyt lopettamaan tärinän. Aluksi olikin haasteita siinä, että uskalsi ja osasi antaa tärinän tulla ja päästää irti kehon kontrollista.

Jonkin ajan kuluttua vaihdoimme toiseen liikkeeseen, jossa olimme selinmakuulla. Siinä vaiheessa olin hiffannut mistä tässä on kyse ja lihasjännitystärinä muuttui kehon spontaaniksi värinäksi, joka välillä hiljeni ja välillä kasvoi. Tunne oli niin kummallinen, että minua alkoi hymyilyttää leveästi. Melkein nauratti, kun keho teki jotain mitä en ollut itse käskenyt sen tehdä.

Kun olimme tärisseet hyvän aikaa, oli loppurentoutumisen aika. Tärinä keskeytettiin helpolla liikkeellä, jonka jälkeen rauhoituimme viideksi minuutiksi makaamaan aloillamme. Lopuksi vielä keskustelimme kokemuksestamme ja oli mahdollisuus kysyä ohjaajalta mieltä askarruttavista asioita.

Ohjaajamme Simo Pohjola piti huolta, että harjoituksessa oli turvallinen ilmapiiri ja onnistuimme kaikki saamaan kehossamme aikaan tärinää. Hän osasi neuvoa hyvin eri tilanteissa ja pääsimme hyvin jyvälle mistä TRE:ssä on kysymys.

Miten se vaikuttaa?
Itse sain parhaiten tärinän aikaan lantiossani, joka tuntui harjoituksen jälkeen rentoutuneelta. Melkein kuin olisin käynyt hierojalla. Lantio tuntui kevyeltä ja rentoutuneelta.

TRE:n kerrotaan säännöllisesti harjoitettuna muun muassa parantavan unta, vähentävän stressiä, huolia ja ahdistusta, vähentävän lihaskipuja sekä lisäävän energiaa ja notkeutta. Menetelmää on tutkittu parikymmentä vuotta.

Missä sitä voi kokeilla?
Suomen TRE-järjestön sivuilla on listattu kaikki koulutetut ohjaajat, joilta tunteja voi kysellä. Lisäksi Helsingin Pasilassa kokoontuu harjoitusryhmä.

Jos päädyt kokeilemaan, ole varovainen. Tähän jää helposti koukkuun!

Syksyistä tekemistä Turussa

Turku on mainio viikonloppuretken kohde. Turun loistava ravintolatarjonta alkaa olla tunnettu jo Turun ulkopuolellakin, jonka lisäksi Turussa on myös paljon mielenkiintoista nähtävää.

Vaikka asuin Turussa vuosia ja kävin monesti Ruissalossa, en jostain syystä ikinä saanut aikaiseksi käydä siellä sijaitsevassa Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Tänä syksynä vierailin lyhyen ajan sisällä kaksi kertaa Turussa ja viimein korjasin tämän epäkohdan.

Olen iloinen, että näin vaivan lähteä Ruissalon kasvitieteelliseen, sillä se yllätti minut laajuudellaan. Vuonna 1956 perustetussa puutarhassa on yli 5 000 kasvilajia! Kasvihuoneita on monta ja ne ovat ihan omia erituntuisia maailmojaan.

124312

Satoja lajeja esittelevään ulkopuutarhaan ei ole sisäänpääsymaksua, mutta suosittelen vierailemaan myös kasvihuoneissa. Niihin on lajiteltu elinolosuhteiltaan samanlaisissa paikoissa viihtyviä kasveja ja oven avauksella pääsee esimerkiksi savannin ilmanalaan. Jännää!

Ehkä erikoisin ja kuuluisin nähtävyys Ruissalon kasvitieteellisessä on jättilumme. Se on peräisin Etelä-Amerikan suurten jokien alueelta. Luin esitteestä, että lehden läpimitta voi olla lähes 3 metriä ja se pystyy kannattelemaan jopa 40 kilon painon! Huh! On mahtanut olla hämmentävä löytö länsimaisille ihmisille, jotka törmäsivät näihin jättilumpeisiin Amazonilla vuonna 1801.

123542

Tieteeseen tutustuessa tulee aina nälkä. Oma tämän hetken ravintolasuosikkini on Aune, joka on saanut nimensä 1800-luvulla samassa talossa toimineelta norjalaiselta valokuvaaja Ole Jonsen Aunenlta. Ravintola on myös sisustettu Aunen ja muiden ajan valokuvaajien ottamilla kuvilla. Tunnelmallinen ja viihtyisä lopputulos!

142551

Ja taivaallinen ruoka. Erityisesti friteerattu halloumi vadelmakastikkeella on jäänyt yllättävyydessään mieleen. Ensimmäinen pala oli viedä kielen mennessään, joten kannattaa varoa! Suussa sulavan taivaallista. Myös Aunen burgerit ovat herkullisia kuten myös lohkoperunat, jotka muissa paikoissa yleensä jätän syömättä. Aunessa tekee mieli nuolla lautanenkin… Vahva suositus Aunelle!

145107

Toinen kiva paikka keskustassa on Di Trevi, joka tarjoilee espanjalaisväritteistä bistroruokaa. Tämä on ehkä enemmän sellainen näyttäytymispaikka, josta moni seurue taisi jatkaa yökerhoihin, mutta ruoka ja juomat olivat kyllä hyviä. Itse söin kokoelman tapaksia, joista erityisesti arancinit eli friteeratut herkkutatti-pecorino-risottopallot aiolilla olivat aika törkeän hyviä.

220736

Jos liikut Turun suunnalla, käy ihmeessä myös Pienessä kirjapuodissa. Se on hurmaava yksityinen kirjakauppa, jolla on mielenkiintoinen valikoima uutta ja vanhempaa kirjallisuutta. Sekä kaikkea ihastuttavaa paperitavaraa kuten kortteja, lastenkirjoja, vihkoja ja kalentereita. Kirjapuodin yhteydessä on myös pieni söpö kahvila.

111915

Varför Paris, vi har ju Åbo on lausahdus, johon silloin tällöin törmää ja se on kyllä mielestäni oivallisesti sanottu. Jos siis kaipaat viikonloppuvirkistystä, suuntaa Turkuun!

Retkellä Nuuksiossa Haukkalammella

Olin alkusyksystä työkavereideni kanssa Nuuksiossa virkistäytymässä. Aloitimme retkemme luontokeskus Haltialta, jonne pääsee bussilla. Me kuitenkin tulimme kimppakyydeillä ja jätimme autot parkkiin Haltialle. Sieltä aloitimme 4,8 kilometrin kävelyn Haukkalammen nuotiopaikalle.

094138

En etukäteen tiennyt mitä odottaa. Vaikka olisin odottanut mitä tahansa, odotukseni olisivat todennäköisesti täyttyneet, sillä maasto ja maisemat matkalla olivat todella vaihtelevat. Oli leveää kävelytietä ja kapeampaa metsäpolkua, pitkospuita, järvimaisemia, märkiä soita ja kuivia harjuja sekä nousuja ja laskuja.

Jaloissa tuntui päivän jälkeen, että portaita tosiaan tuli kiivettyä kiivetty. Korkeuserot reitin aikana olivat yllättävän suuria.  Matka sujui rauhallisessa tahdissa, sillä meitä oli vajaa kymmenen. Menomatkalle mahtui kahdet korkeat portaat, toiset rautaiset ja toiset puiset.

095641

Perillä Haukkalammella etsimme vapaan pöydän, johon leiriydyimme syömään eväitä. Liikkeellä oli paljon muitakin retkeilijöitä, joten suurin osa pöydistä oli varattuja. Onneksi alue on iso. Paistoimme makkaroita nuotiolla ja joimme kahvit eväsleipiä syöden. Hiukan uhkasi alkaa sataa, mutta säästyimme pahemmalta kastumiselta.

101338

Evästauon jälkeen lähdimme paluumatkalle samaa reittiä kuin tulimmekin. Samana päivänä Nuuksiossa järjestettiin urheilukilpailut ja tsemppasimme kovasti vastaantulevia juoksijoita. Reitti oli niin vaihteleva, että matka ei käynyt tylsäksi. Itse asiassa saman reitin voisi kävellä moneen kertaan ilman tylsistymistä!

Kun saavuimme takaisin luontokeskus Haltialle, söimme yhdessä maukkaan lounaan Haltian kehutussa ravintolassa. Sitten tutustuimme vielä luontokeskuksen vaikuttaviin ja monipuolisiin näyttelyihin Suomen luonnosta. Ne kannattaa käydä katsomassa, jos liikkuu siellä päin.

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi mukava virkistäytymispäivä osaston kanssa!

093255

Oletko rapsuttanut kettua? Entä pidellyt boa-käärmettä? Inkoossa siihen on mahdollisuus!

On ehkä väärin kertoa teille paikasta, joka on mennyt nyt talveksi kiinni, mutten millään malta odottaa kevääseen. Kyse on Lomamäen lemmikkipuistosta Inkoossa. Lomamäki on hurmaava pieni eläinpuisto, jossa eläimiä saa silitellä ja paijata!

Kuulin siitä elokuussa ja ehdimme ystäväni ja hänen lastensa kanssa vierailla siellä vielä ennen kuin puisto sulkeutui talveksi. Puisto avautuu jälleen keväällä, joten paina tämä paikka mieleesi. En ole näin mainiossa eläinpuistossa aikaisemmin vieraillut!

Puiston omistajapariskunnan ajatuksena on ymmärtääkseni ollut perustaa paikka, jossa lapset voivat tutustua eläimiin rauhallisessa ympäristössä. Osan eläimistä he ovat pelastaneet loukkaantuneena tai hylättynä. Yksi näistä on Mariah-kettu, joka löydettiin pentuna orpona. Hänen sisaruksensa voitiin kasvettuaan palauttaa luontoon, mutta Mariah kesyyntyi niin, että luontoon palauttaminen ei enää ollut mahdollista. Puisto järjestää tiettyihin kellonaikoihin mahdollisuuden päästä kettuaitaukseen ruokkimaan Mariahia ja samalla ehkä vähän rapsuttamaan häntä. Miten kaunis eläin!

Puistossa on lukuisia tuttuja ja eksoottisia eläimiä. Elokuussa näimme pesukarhuja (iik, miten suloisia!), pupuja, aaseja, papukaijoja, sikoja, käärmeitä, kalkkunoita, sisiliskoja, mangusteja, haisunäädän, koiran sekä ison Victor-kilpikonnan. Listasta varmasti unohtui moni…

Oli elämys saada pidellä ensin pientä viljakäärmettä. En ollut kuvitellut, että käärme voisi tuntua niin mukavalta! Pikkuisen käärmeen lihakset tuntuivat kädelläni ja sen iho oli miellyttävän kiinteä ja lämmin. Jostain kummallisesta syystä olin kuvitellut, että käärmeen iho tuntuisi jotenkin ällöttävältä. Ei ollenkaan!

Kun olin ensin pidellyt pientä käärmettä, vastasin myöhemmin myöntävästi kun minulta kysyttiin haluanko pidellä (suomalaisessa mittakaavassa) kookasta boakäärmettä. Se vasta olikin varsinainen elämys! Taisin vähän ihastua käärmeisiin tällä vierailulla. Molemmat käärmeet olivat sympaattisia ja rauhallisia otuksia.

163542

Varsin sympaattinen oli myös alueella vapaasti liikkunut Victor-kilpikonna. Silittelimme hänen mahtavaa kilpeään lasten kanssa. Muistankohan oikein, että Victor taisi olla noin 25-vuotias? Kuulin myöhemmin, että kilpikonnan kilvessä on tuntoaisti. Victor ei kyllä meidän silittelyihin reagoinut. 🙂

141704

Toivon pääseväni Lomamäelle ensi kesänäkin. Olisi unelmien täyttymys, jos silloin pääsisin rapsuttamaan pesukarhuja!

Kiipeilyä seikkailupuistossa

Minua on siunattu kolmella kummipojalla, joista kaksi ovat vihdoin niin isoja, että olen voinut tutustuttaa heidät villiin harrastukseeni, seikkailupuistoihin. Niissä puihin on rakennettu ratoja, joita pitkin kiipeilijöiden on tarkoitus edetä. Ratojen vaikeustasot vaihtelevat helposta huippuvaikeisiin, ns. supermiesratoihin. Radat ovat myös eri korkeuksilla, vaikeampien ratojen ollen yleensä korkeammalla kuin helppojen.

Seikkailupuistot ovat mainioita, sillä niissä yhdistyy monta positiivista asiaa:

  • Puissa roikkuminen ja taiteilu on hyvää liikuntaa, sillä ainakin hauis- ja reisilihakset joutuvat kovaan duuniin.
  • Ystävien kanssa se on hauskaa yhteistä tekemistä ja kokemista, josta jää paljon muistoja.
  • Kiipeilystä pitävät niin aikuiset kuin lapsetkin.
  • Se tapahtuu ulkoilmassa, joten samalla tulee ulkoiltua.
  • Seikkailupuistossa saa itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, kun uskaltaa mennä radoissa, jotka pelottavat ja jännittävät itseä.

Erityisen halpaa tämä lysti ei ole, mutta hinta on kuitenkin edullisempi kuin huvipuistorannekkeen ja kiipeilyllä on mielestäni paljon enemmän hyödyllisiä vaikutuksia. Tänä kesänä huomasin, että korkeanpaikankammoni on selvästi lieventynyt kiipeilyn ansiosta!

Seikkailupuistoja on ympäri Suomea ja jokainen puisto on erilainen johtuen alueen puustosta ja puiston käyttämistä varusteista (mm. lukot ja nyörit). Pääkaupunkiseudulla on tietääkseni kolme seikkailupuistoa, Huippu Leppävaarassa, Korkee Mustikkamaalla ja Zippy Munkkivuoressa.

Korkee on hyvä paikka aloittaa, sillä siellä helpot radat eivät ole yhtä korkealla kuin Huipussa ja radat ovat lyhyempiä kuin Zippyssä. Huipussa puolestaan on helmpompi lukkomekanismi, sillä Korkeessa täytyy siirrellä tuplalukkoja vaijerista toiselle kun taas Huipussa on liukuva lukko, jota liu’utetaan eteenpäin vaijereiden välillä. Zippyssä on myös liukuva lukkomekanismi. Sinänsä molemmat systeemit ovat varmasti aivan yhtä turvallisia.

Radoilla pitää tietysti olla tarkkaavainen ja keskittyä edessä olevaan rataan. Ennen kiipeilyn aloittamista seikkailijat osallistuvat alkuopastukseen, jossa käydään läpi lukkojen käyttö radalla sekä turvalliset toimintatavat. Näin menetellään kaikissa seikkailupuistoissa, joissa olen käynyt. Lisäksi lyhyt koulutus on käytävä joka kerta, vaikka puistossa olisi käynyt aikaisemminkin.

Pääkaupunkiseudun lisäksi seikkailupuistoja on ainakin Seikkailusveitsi Hyvinkäällä ja Flowpark Turussa, Tampereella, Vierumäellä, Lappeenrannassa, Ähtärissä ja Hämeenlinnassa. Käy rohkeasti kokeilemassa!

140950
Seikkailupuisto Huippu Leppävaarassa