Vaihtelua arkeen Vuokatista

Huhhuh, edellisestä postauksesta vierähti varkain viikkokausia, vaikka vakaa aikomus joka viikko oli kirjoittaa ”huomenna tai ylihuomenna”. Uusi koronakevät on ottanut veronsa. Samaistun etätyöläisenä kovasti Raisa Omaheimon Ylelle kirjoittamaan kolumniin: ”Meillä ei ole kuin tämä epävarmuus ja samankaltaisiksi puuroutuvien päivien nauha”. Kognitiiviset taidot ovat suurella koetuksella ja työpäivän jälkeen tarve tehdä jotain ”aivotonta” on kova. Se ei oikein sovi yhteen blogin kirjoittamisen kanssa.

Vastaiskuna etätyöapatialle yritän järjestää silloin tällöin vaihtelua puuduttavaan arkeeni. Tammi-helmikuun vaihteessa vietin pari viikkoa Vuokatissa. Maiseman vaihdos oli ihanaa! Kajaanissa ja Sotkamossa käydessäni muistin taas kuinka paljon nautin uusiin kaupunkeihin tutustumisesta.

Tein reissun ajan osittain etätöitä ja pidin myös muutamia vapaapäiviä. Työpäivien piristys oli päästä käymään kävelyllä hohtavan valkoisessa ympäristössä. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka nopeasti ja hyvin jalkakäytävät aurattiin Vuokatissa. Tein parhaimmillaan 8 kilometrin kävelylenkkejä raikkaassa talvisäässä. Yllä oleva kuva on tunturin huipulta. Ihan noin lumista ei ollut alempana mutta kaunista sielläkin.

Vuokatti oli näin korona-aikaan hyvä lomakohde, koska siellä oli helppo pitää etäisyyksiä muihin ihmisiin. Varsinaista keskustaa ei juuri ole vaan matkailijat levittäytyvät suurelle alueelle. Myös ajankohta oli hyvä, sillä turistien määrä ei ollut liian suuri turvatoimista kiinnipitämiseen. Pysyttelimme pääasiassa omassa porukassa, mutta yhtenä iltana uskaltauduimme ravintolaan. Ravintola Ainoan turvajärjestelyt olivat kiitettävän hyvät ja saatoimme hyvillä mielin nauttia rauhallisesta tunnelmasta kauniissa ravintolassa. Ruoka oli tosi hyvää!

Suurin osa päivistä oli aika arkisia, töitä ja kävelylenkkejä. Arjen siirtäminen toiseen ympäristöön oli kuitenkin palkitsevaa ja piristävää. Toiveissa oli myös pystyä tukemaan paikallisia matkailuyrittäjiä taloudellisessa ahdingossa. Osittain siksi varasin paikan huskysafarille. Olin käynyt vastaavalla aikaisemmin Inarissa ja todennut, että se on paljon hauskempaa kuin miltä kuulostaa. Moni suomalainen kauhistelee safarin hintaa, mutta oma kokemukseni oli ensimmäisen kerran jälkeen se, että rekiajelu on jokaisen euron arvoista.

Vuokatissa huskysafareja tarjoaa Vuokatti Safaris, jonka ohjelmistossa on paljon muutakin talvi- ja kesäaktiviteettiä kuin huskeihin liittyviä. (Huomaa myös, että huskysafariin voi käyttää liikuntaseteleitä!)

Osallistuin Alfonsin metsäretkelle, joka kokonaisuudessaan kesti pari tuntia. Aluksi tarkistettiin osallistujien varusteet ja etsittiin jokaiselle sopivat tarvikkeet mahdollisesti puuttuvien tilalle. Koska retkellä ollaan epätavallisen kauan paikallaan ulkona, tulee helposti kylmä ja se taas pilaa hauskan kokemuksen. Itse lainasin lopulta tuulta pitävän haalarin ja kunnon saappaat, joiden alle mahtui villasukat. Myös käsineiksi otin paksut rukkaset järjestäjältä. Kun varusteet olivat kunnossa, seurasi lyhyt perehdytys huskytokan ajamiseen: miten jarrutetaan, miten toimitaan ylä- ja alamäissä, miten käännytään jne.

Sitten lähdettiin! Retkellä ajettiin 6 kilometrin pituinen reitti, jonka puolivälissä vaihdettiin kuskia. Toinen istui tokassa ja nautti maisemista. Kuskin sen sijaan oli oltava tarkkaavainen, etteivät koirat juosseet edellä ajavaa tokkaa kiinni ja että kaikki sujui kuten piti. Hauskaa! Huskysafarin koirat ovat työkoiria, joten rapsuttelu ja hellittely ei ole niille lähtökohtaisesti kovin palkitsevaa. Juokseminen sen sijaan on. Seurueen pysähtyminen oli niille kurjaa ja levottomimmat aloittivat välittömästi konsertin ja meinasivat väkisin lähteä juoksemaan.

Retken jälkeen saimme tutustua koiriin ja tarhan arkeen enemmän. Oli mielenkiintoista kuulla miten koiria aktivoidaan ja miten koirista huolehditaan. Lopuksi vielä saimme paistaa makkaraa tulella ja herkutella pullakahveilla. Pidin retkestä valtavasti!

Lopuksi vielä muutama vinkki Vuokattiin, jos olet huudeilla:

  • Vuokatin vanhalle rautatieasemalle on perustettu hurmaava vohvelikahvila Wanha Asema. Vohvelit ovat herkullisia, kahvila tunnelmallisen vanhanaikainen ja puodista löytyy yhtä sun toista mielenkiintoista ostettavaa.
  • Sotkamossa on Helle Visualsin kaunis puoti, jossa myydään paperituotteita ja vanerikoruja. Löysin sieltä paljon suloisia postikortteja! Tuen mielelläni paikallista ja Helle Visuals on sotkamolaisen muotoilijan perustama designyritys. Tarkista aukioloajat nettisivuilta, joilta löytyy myös verkkokauppa.
  • Niin ikään paikallinen yritys on Vuokatissa Ninnimoi design. Sillä oli näihin päiviin saakka oma liike Vuokatin K-marketin yhteydessä, mutta liike suljettiin. Sen tyylikkäitä paperituotteita voi ostaa verkkokaupasta sekä Vuokatissa olevilta jälleenmyyjiltä. Tsekkaa lista nettisivuilta. Täältäkin mukaan tarttui hienoja postikortteja, joilla ilahdutan ystäviäni.
  • Katinkullan kylpylä on monipuolinen paikka, kunhan koronaturvallinen vierailu on taas mahdollista. Se onnistuu olemaan hämmentävän oivallinen monelle erilaiselle kohderyhmälle. Ulkona on talvisin avantomahdollisuus ja tunnelmallinen savusauna.

Ulkona (eli yksi kahvila, drinkkibaari ja ravintola)

Viimeisen vuoden aikana on tullut maailman tilanteesta johtuen käytyä harvinaisen vähän yhtään missään, mutta haluan silti vinkata ”uudesta” kivasta kahvilalöydöstä. Nimittäin Sompasaaressa ihan suht kätevällä sijainnilla Redin vieressä sijaitsee ihana leipomokahvila Frangipani.

Ensinnäkin kahvila on tilava, mikä aikaisemmin ei ollut erityinen meriitti, mutta näiden turvavälien aikana on ehkä ensimmäisiä asioita, joita paikanvalinnassa huomioin. Toiseksi Frangipanin kuppikakut ja kakut ovat kauniita ja herkullisia eli ruokaa ja silmänruokaa samassa paketissa. Tykkään! Teevalikoima oli hyvä ja tee oli haudutettua. Söin banoffee-kuppikakun, joka oli juuri sellainen kuin pitikin (törkeän makea, toffeinen ja maukas). Viimeisenä tärkeänä kohtana kahvila on viihtyisä ja tyylikäs. Pointsit kotiin!

Frangipanissa on saatavilla myös lounaita ja salaatteja sekä tilauskakkuja. Verkkosivuilla on uskomattomia kuvia niistä. Täytyy pitää mielessä tulevaisuuden varalle.

Kävin viime vuonna ehkä yhden (1) kerran drinkkibaarissa ja sekin oli uusi tuttavuus minulle, Bardem. Se sijaitsee Yliopistonkadulla ja sisältää hämyisen tunnelman, juuri sellaisen kuin drinkkibaarilta odottaakin. Sisustus on mielenkiintoinen muttei varasta showta juomilta.

Drinkkilista oli mielikuvituksellinen ja niin kuin aina, jouduin valitsemaan drinkkini aika umpimähkään (kuvauksista ei tällainen tavis ikinä saa selvää miltä lopputulos oikein tulee maistumaan). Siksi arvostan paikkoja, joissa jokainen drinkki todennäköisesti maistuu hyvältä. Parin drinkin kokemuksella uskon, että Bardem on sellainen.

Uusia ravintoloita on varmasti tullut Helsinkiin ja joitain on ehtinyt jo lähteäkin ennen kuin minä ehdin niihin, mutta välillä vara on parempi vanhassa. Loppuvuodesta loppuun asti pohdittiin uskaltaako ravintolaan lähteä ja päätimme sitten uskaltaa. Paikaksi valikoitui Elite, jonka a la carte -listassa lukee ”Maailmalla on aina niin kiire. Meillä ei.” Lohdullista.

Muistin taas, ettei aina kannata käydä vain uusissa ravintoloissa, koska myös perinteisillä ravintoloilla on vankka sija Helsingissä ja ne usein yllättävät uudistumiskyvyllään. Saimme erinomaista palvelua laskun tuomiseen asti (mikä siinä laskun tuomisessa on niin vaikeaa?) ja ruoka oli huippuhyvää. Nyt ruokalista on jo muuttunut, joten ei siitä sen enempää kuin että alkuruoaksi söin alla olevan annoksen, siikaa kolmella tavalla.

Myös Elite on tilava ravintola ja kun olimme varhain iltapäivällä liikkeellä, oli ravintolasalissa hyvin tilaa.

Voi, kunpa mahdollisimman moni ravintola selviäisi tästä koronakatastrofista. Yritän tehdä oman osani käymällä niissä silloin kun turvallisesti voin ja ostamalla take-away-annoksia.

Valohoitoa Hyvinkäällä

Tammikuu on minulle vuoden rankin aika. Vaikka optimistit kovasti hehkuttavat pitenevää päivää, eivät muutamat lisäminuutit valoa päivässä vaikuta kovin merkittävästi ainakaan minuun. Voisin edelleen mennä työpäivän jälkeen suoraan nukkumaan ja jatkaa yöunia kellon ympäri. Onneksi osaan jo luottaa siihen, että tämä helpottaa maaliskuussa ja aktiivisempi elämä voi taas alkaa.

Iloitsen joka talvi lisääntyvistä valoinstallaatioista, -näyttelyistä ja -karnevaaleista, jotka nykytekniikka meille mahdollistaa. Olen innoissani kiertänyt LuxHelsingin vuosittain (tänä vuonna se on vasta helmikuun lopussa – pöh!) ja poiminut kulttuuritarjonnasta valoon liittyvät näyttelyt. Tänä talvena sellainen löytyy Hyvinkäältä, 45 minuutin junamatkan päässä Helsingistä.

Liz Westin yksityisnäyttely In Physical Reality Hyvinkään taidemuseossa (28.3.2021 saakka, huom. suljettu tammikuun!) tarjoaa museovierailijalle kokonaisvaltaisen elämyksen. Näyttelyssä on esillä Westin kolme installaatiota, jotka leikittelevät valolla ja väreillä – ilman valoa ei olisi myöskään värejä. Teokset ovat suurikokoisia ja nautin siitä, että ne näyttivät erilaisilta eri suunnista ja että niitä pääsi kiertämään. Olin ainoa museovieras huoneessa, jossa on esillä alla olevan kuvan teos nimeltä Iri-Descent (2019) ja vietin sen kanssa pitkän tovin tutkien värejä ja niiden heijastuksia.

Toinen teos (kuva alla), Our Colour Reflection (2016-2020), levittäytyi valtavana suureen saliin. Tässäkin teoksessa huikeampaa oli sen aiheuttamat heijastukset. Peilejä on viittätoista eri sävyä ja ne luovat upean ja uniikin kuvion taidemuseon seinille ja kattoon.

On hienoa, että Liz Westin teokset on saatu näytteille Suomeen, vaikka koronavuosi ei tehnyt sitä helpoksi. Arvostan myös sitä, että näyttely on juuri nyt pimeimpään aikaan. Teokset ovat nyt vaikuttavampia kuin kesän valon ulkopuolelleen sulkevassa museohuoneessa. Valokuva ei ikinä tee oikeutta kokemukselle installaatiosta, joten suosittelen käymään paikan päällä kokemassa nämä itse.

Hyvinkään taidemuseossa on Liz Westin näyttelyn lisäksi mielenkiintoinen taidelabra-kokonaisuus. Se on viisi huonetta käsittävä näyttely Hyvinkään taidemuseon taidekokoelmasta, joka sisältää mm. Yrjö Saarisen ja Helene Schjerfbeckin teoksia. Pidin erityisesti videoista, joissa esitellään yhdeksän Schjerfbeckin mallina ollutta henkilöä. Olin varannut ihan liian vähän aikaa näyttelyn kiertämiseen!

Taidekokemusta voi siirtyä sulattelemaan ihanaan Teesalonki Sylviaan lyhyen kävelymatkan päähän. Käydessäni Sylviassa nautin Cream Tea -tarjoilun eli teetä, skonsseja ja pikkuleivän. Etukäteen tilaamalla on mahdollista saada myös koko Kello viiden tee -tarjoilu, jonka nimestään huolimatta voi nauttia ihan mihin aikaan vaan. Se sisältää suolaisia ja makeita leivonnaisia kerrostarjottimella. Jo maistamani skonssit olivat niin hyviä, että iltapäiväteekokonaisuus on varmasti herkullinen. Tarjolla on myös yksittäisiä leivonnaisia.

Teesalonki Sylvialla on monipuolinen teevalikoima, joten jos kaipaat täydennystä kodin teevarastoon, kannattaa Sylviassa tutkia teelistaa ja haistellen valita mieleisiään. Mikään ei ilahduta kylmänä talvi-iltana niin kuin kuuma mukillinen hyvää teetä!

Sylvian nettisivuilla on muuten hauska teevisa, jossa voit testata teetietouttasi. En saanut kaikkia oikein!

Kesäpäivä Vääksyssä

Aika moni ystävistäni vieraili viime kesänä Vääksyssä. Ensin ihmettelin sitä, mutta sen jälkeen kun loppukesästä minullekin tarjoitui mahdollisuus vierailla siellä, en enää ihmetellyt.

Vääksy on 130 kilometrin päässä Helsingistä, Lahden pohjoispuolella Asikkalassa (muistathan Asikkalan puiset rattaat -lorun?). Vääksyssä on vain vajaa viisituhatta asukasta, mutta varsinkin kesäisin kylässä on vaikka mitä nähtävää. Parhaiten Vääksyyn tutustuu kävelemällä, joten auto kannattaa jättää parkkiin johonkin keskusta-alueelle.

Suosittu nähtävyys kaikenikäisille on Vääksyn kanava, joka on edelleen käytössä yhdistäen Vesijärven ja Päijänteen. Se valmistui vuonna 1871 ja luulen, että se on ollut alkuunpaneva voima Vääksyn kylän synnylle.

Ihastuttava kahvila Kanavan helmi sijaitsee aivan kanavan vierellä. Tänä kesänä listalla oli muunmuassa suolaisia vohveleita. Yhdessä ystäväni kanssa jaoimme ison suomalaisen tapaslautasen. Vitriinissä oli lisäksi kauniita kakkuja ja tuoreita pullia.

Vatsat täynnä oli hyvä kävellä hiukan ja sulatella syömisiä. Suuntasimme Vääksynjokea pitkin muutama sata metriä Norrlinin puistoon. Se on satumetsämäinen ihastuttava puisto, jonka perusti 1800-luvun lopulla Johan Norrlin, pohjoismaisen kasvitieteen uranuurtaja. Hän keräsi laajoilta ulkomaanmatkoiltaa kasveja, jotka menestyvät suomalaisissa oloissa ja istutti niitä omaan puutarhaansa.

Monien vaiheiden jälkeen puisto kuuluu nykypäivänä kunnalle. Vääksyläiset tekivät vuosikymmen sitten suuren ja arvokkaan työn kunnostaessaan umpeen kasvaneen ryteikön. Tänä päivänä puistossa on söpöjä penkkejä ja hauskoja soppia ystävyksille vaihtaa kuulumisia tai rakastavaisille romanttisiin hetkiin.

Puiston jälkeen kävimme Ranskalaisessa kyläkaupassa, jossa vierähtikin tovi. Se on yhdistetty kahvila, herkkumyymälä ja muotiliike vanhassa vaaleanpunaisessa kivitalossa vuosisadan takaa. Paikka on hyvin kodikas ja viihtyisä.

Talon koko yläkerta on pyhitetty vaatteille ja alakerrassa on omistajan maahantuomia ranskalaisia ruokatuotteita kuten pateita, hilloja ja limonadeja. Valinnan vaikeushan siinä iski, mutta lopulta ostin mukaan kolme purkkia hilloa (persikka-, vadelma- ja mansikkahillot) sekä kesäisen keltaisen paidan, jota käytinkin ahkerasti loppukesästä.

Ensi kesänä olisi ihana yöpyä Vääksyn Apteekkimajoituksessa. Se sijaitsee rakennuksessa, jossa aloitettiin apteekkitoiminta jo vuonna 1905. Sitten olisi mahdollisuus kiertää Vääksyä ajan kanssa ja ehtisin vierailla myös hauskalta näyttävässä Lauran kaupassa ja tutustua mielenkiintoiseen Danielson-Kalmarin huvilaan. Ensi kesän reissujen suunnittelu on siis jo alkanut!

Jokakesäinen kahvilakierros

Meillä on ihana perinne ystäväni Piikkipaatsaman kanssa. Sovimme joka kesälle päivän, jolloin kierrämme yhdessä kahviloissa. Siis ihan todella kierrämme: tämän kesän kahvilapäivään mahtui kuusi kahvilaa/ravintolaa. Tämä oli kuulemma kahdeksas vuosi kun toteutimme tämän kahvilapäivän! Itse olen jo mennyt sekaisin laskuissa.

Aloitimme kierroksemme Way Bakery and Wine Barista Kalliosta. Koska oli aamu, masumme kaipasivat aamupalatyyppistä evästä. Tilasin annoksen, johon kuului juureen leivottua leipää kinkun ja juuston kanssa sekä keitetty kananmuna. Oheen tietysti teetä.

Annos oli tosi raffi ja iso, eikä sen jälkeen todellakaan jäänyt nälkä. Hyvää se oli myös, tuo leipä varsinkin, mutta myös kinkku ja juusto. Pidin kovasti tämän suurpiirteisyydestä, joka ei kuitenkaan tarkoittanut kompromissiä maistuvuudessa.

Way Bakeryn aamupalan jälkeen olimme kohtuullisen täynnä ja matkalla seuraavaan paikkaan huoletti vähän mitä jaksaisimme syödä. Onneksi OhMyGoodnessista sai myös pienempiä syötäviä. Smoothiet näyttivät herkullisilta, mutta otin kuvassa kauimpana vasemmalla näkyvän kerroksellisen chiavanukkaan sekä kahvilassa tehtyä tuorepuristettua mehua.

OhMyGoodness on vegaaninen kahvila (ja joogastudio!) Vaasankadulla. Kahvilassa oli paljon ihmisiä valitsemanamme päivänä, joten etsiydyimme alakertaan, jossa saimmekin herkutella rauhassa.

Seuraava kahvila oli pienen kävelymatkan päässä. Pieni liikunta oli oikein tervetullutta tähän väliin ja taisimme myös pyörähtää puu-Vallilan kautta ihailemassa kauniita vanhoja puutaloja. Suuntamme oli Kahvila Päijänne, jossa saimme kovin sydämellisen vastaanoton. Vähän kuin olisi tullut kaverille kylään! Huikeaa!

Söimme herkullisen kierrepullan puoliksi ja se oli suussasulavan pehmeä. Tee oli haudutettua ja hyvää. Kahvila oli tunnelmaltaan rauhallinen ja jollain tavalla lempeä. Tämä kahvila pomppasi meillä molemmilla suosikiksi tämän kesäpäivän kahvilakierroksella.

Kierroksemme jatkui Itä-Helsinkiin ja Herttoniemeen Cafe Erätoriin. Se oli tarjoiluiltaan muiden kahviloiden veroinen (ah, mitä pullia ja kakkuja!), mutta kertakäyttöastiat vähän latistivat tunnelmaa.

Ehkä Erätorin kahvila on enemmän sellainen, josta haetaan mukaan tai käydään nopeasti haukkaamassa jotain, kuin taas sellainen, jossa istuskellaan tunteja. Ihan kelpo kahvila toki. Jos asuisin lähellä, kävisin varmasti Erätorissa monesti aamiaisella.

Sen sijaan olisin voinut jäädä asumaan meidän toiseksi viimeiseen kahvilaan, Rastilan kartanon Cafe Monami’hin. Teetä sai kannuissa (jes!) ja syömisvalikoima oli monipuolinen. Valitsin kevyen marenki-marjarahkaleivoksen, joka oli vielä parempi kuin kuvittelin.

Kahvila on tosi tilava, joten siellä on helppo käydä näin korona-aikaankin. Kartano sijaitsee Rastilan leirintäalueella vihreyden ja luonnon ympäröimänä. Luulen, että kävisin cafe Monamin mukavassa tunnelmassa tekemässä etätöitä toisinaan, jos asuisin vähän lähempänä.

Kierroksemme päättyi tällä kertaa Kampin Viinibaari Apotekiin, joka on keväällä vanhan apteekin tiloihin avattu viinibaari. Aivan hurmaava! Me nautimme tällä kertaa vain lasilliset viiniä, mutta kävin sittemmin myös testaamassa ruokalistaa. Voin suositella. Viinit, ruoka, palvelu, miljöö – ihania!

Kuten huomaat, emme ole kovin tiukkoja sen suhteen, että kierroksellemme hyväksyttäisiin vain kahviloita. Kaikki istuskelupaikat, joissa on jonkinlaista tarjoilua ovat meidän mieleen. Mitähän me keksimme listallemme ensi vuonna?

PS. Piikkipaatsama kertoi meidän kahvilakierroksesta omassa blogissaan täällä.

Kesäretki Hvitträskiin

Arki palasi niin että pätkähti. Sitten viime kirjoitukseni on ehtinyt kesäloma loppua ja rajoitettu korona-arki alkaa. Se lamaannutti elämästäni tehokkaasti suurimman osan luovasta toiminnasta, joksi tämän kirjoittamisenkin lasken. Hampaat olen muistanut pestä ja töissä käydä.

Ensin ajattelin, että näin pitkän tauon jälkeen minun pitäisi kirjoittaa siitä mitä tauon aikana tapahtui (ulkoisesti ei juuri mitään ja pään sisällä hyvin paljon), mutta jotta saan edes joskus julkaistua jotain, on nyt parasta palata vain normaaliin päiväjärjestykseen ja kirjoittaa jostain helpommasta.

Juttuideoita on tietokoneen muisti täynnä. Ehdin kesän aikana nähdä ja tehdä vaikka mitä hauskaa, josta riittää onneksi kirjoitettavaa, vaikkei koko talvena tapahtuisi mitään uutta. (Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.)

Yksi mielenkiintoisimpia paikkoja, joissa kesällä kävin ja johon huomaan ajatuksissani usein palaavani, on Hvitträsk – tuo kirkkonummelainen kartano, jota Kansallismuseo tituleeraa kansallisromanttisen arkkitehtuurin helmeksi.

Rakastuin siihen ensi silmäyksellä.

20200703_143350

On hauska vierailla ylellisissä paikoissa, joissa ihmiset ovat asuneet. Usein katselen tiloja sillä silmällä, miltä tuntuisi nukkua tuossa sängyssä tai lukea kirjaa tässä takkahuoneessa, syödä iltaruokaa tuon pöydän ääressä tai viettää kaverien kanssa aikaa tässä olohuoneessa. Varsin usein myös totean, että ei kovin mukavaa. En mistään hinnasta muuttaisi sinne.

Hvitträsk oli toista. Ensimmäisessä varsinaisessa asuintilassa, tuvassa, rakastuin taivaansinisiin seiniin ja katon paneeleihin. Seuraavassa huoneessa ihailin lumoutuneena syvänsinistä takkaa sekä kattomaalauksia. Yläkerrassa ihastuin sokkeloisuuteen: rakastan erilaisia auloja ja käytäviä, epähuoneita. Myös näköalat Vitträsk-järvelle olivat hienot.

20200703_144053

Olin ollut hyvin tietämätön Hvitträskin olemassa olosta aiemmin. Nimi oli etäisesti tuttu, mutta aloitin tutustumisen siihen ihan perusteista. Siis mikä tämä paikka oikein on?

Hvitträsk on kolmen arkkitehdin yhteiluomus. Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen olivat perustaneet arkkitehtitoimiston vuonna 1896 (sama toimisto, joka suunnitteli Suomen paviljongin Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900!) ja päätyneet rakentamaan yhdessä kartanon, Hvitträskin, jonne he kaikki kolme muuttivat perheineen vuonna 1903. Kovin montaa vuotta he eivät kuitenkaan tällä kokoonpanolla Hvitträskissä ehtineet asua, vaan sillä on ollut monia eri asukkaita viime vuosisadan aikana.

Vuodesta 2000 Hvitträsk on ollut Kansallismuseon omaisuutta ja hyvä niin, jotta mahdollisimman moni pääsee ihailemaan upeaa rakennusta. Hvitträskin valoisassa ja korkeassa ateljeessä on valmistuneet mm. Helsingin rautatieaseman suunnitelmat. Hvitträskissä käydessä kannattaa muistaa vierailla myös puutarhassa.

20200703_145227

Olimme käymässä Hvitträskissä ystäväni Piikkipaatsaman kanssa (hänen bloginsa löytyy täältä) ja testasimme vierailullamme myös pihakahvilan. Kahvilan valikoima oli positiivinen yllätys, ottaen huomioon ettei alueella liikui juuri muita kuin museovieraita. Pieni huvila, jossa normaalisti on ravintola, on ymmärtääkseni parhaillaan kunnostettavana, joten vain pihakahvila on toiminnassa. Aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen vierailua ja sovittaa käynti yhteen niin, että pääsee nauttimaan herkullisista pullakahveista.

20200703_151114

Hellepäivä Münchenissa

Tältä kesältä jää ulkomaanmatkat väliin, mutta olen ehtinyt keksiä niin mukavia korvaavia suunnitelmia kotimaassa, ettei enää harmita muistella edellisiä matkoja.

Vietin viime kesänä muutaman päivän Münchenissä, Etelä-Saksan Baijerissa. Päivät sattuivat lomareissuni loppupäähän ja seutua moukaroi helli ihanakamala helleaalto, joten oloni oli aika voipunut. Siispä jätin suosiolla museot ja muut ”raskaammat” nähtävyydet väliin ja päätin tutustua kaupunkiin palloilemalla keskustassa kävellen.

20190704_161128

Vaikka kyseessä on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki, on keskusta tosi kotoisa ja pikkukaupunkimainen, aivan erilainen kuin esimerkiksi Frankfurt. Siitä lienee kiittäminen toisen maailmansodan jälkeistä rakennusmentaliteettiä, jossa  pyrittiin säilyttämään sotaa edeltänyt ilme (Saksan kaupungeille epätyypillisesti).

Vanhan keskustan sydän on Marienplatz, jolla sijaitsee mahtava kaupungintalo. Sitä kutsutaan ”uudeksi” kaupungintaloksi, vaikka kaupungin hallinto on majaillut siellä jo vuodesta 1874. Onhan se toki Münchenin historiaan nähden uusi… Ensimmäinen kirjallinen maininta kaupungista on vuodelta 1158, mutta asutusta seudulla on tietysti ollut jo paljon ennen sitä.

20190704_174304

Kävelykeskustassa on paljon kauppoja ja ravintoloita, ja se on kaikinpuolinen eläväinen paikka. Mielenkiintoisen kontrastin kaikelle nykypäivän humputukselle tuo mahtavan kaupungintalon lisäksi vain muutaman korttelin sisällä sijaitsevat kolme goottista tyylisuuntaa edustavaa kirkkoa. En kuitenkaan jaksanut olla edes niistä kiinnostunut, vaan pienen kuljeskelun jälkeen etsiydyin teehuoneelle.

Minulle oli suositeltu Dallmayr Delikatessenhausia, jonka café-bistrossa sain ilokseni herkullista haudutettua teetä (tiimalasi on mittaamassa oikeaa haudutusaikaa) sekä perisaksalaisen lämpimän apfelstrudelin kermavaahdolla eteeni. Kahvilassa oli hurmaava vanhan ajan tunnelma tumman paneloinnin ja punaisten samettisohvien ansiosta. Olo oli verkkaista ja vaivuin omiin ajatuksiini seuraamaan muiden kahvilassa olevien toimia.

20190704_144901

Herkuttelun ja lepäämisen jälkeen kiertelin tutustumassa tarkemmin Dallmayriin. Se osoittautui eräänlaiseksi Saksan Stockan Herkuksi, sillä erotuksella, että Dallmayrin tarina alkoi jo vuonna 1700. Dallmayrillä on oma kahvibrändi ja mikä erikoisinta, he ovat myös arvostettu teen tuottaja. Yleensä nämä kaksi omainaisuutta eivät kulje käsikädessä, sillä kahvi ja tee ovat kovin erilaisia tuotteita. Dallmayrillä on kuitenkin ollut oma teen asiantuntemuksen osasto jo 1930-luvulta. Valitsin heidän teemyymälästään mukaan tuliaisia kotiin, mm. mangoteetä.

Koska olen höpsähtänyt teehen enemmänkin, en tyytynyt pelkästään Dallmayrin teehen. Googlen karttasovellus opasti lähistöllä oleviin useisiin(!) teekauppoihin, joista täydensin teevarastojani talveksi. Münchenin vanha keskusta osoittautui teenjuojan paratiisiksi!

20190704_162327

Tarpeeksi teeostoksia tehtyäni päädyin Viktualienmarktille, 1800-luvulla perustetulle torille, jossa myydään paitsi elintarvikkeita ja kukkia, myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista. Erityisesti ihailin upeita kukkia: ruusuja, tulppaaneja ja pioneja. Tällaisia kukkakauppoja ei näe kylmässä pohjolassa.

Lopuksi kävelin vielä takaisin Marienplatzille ja siitä edelleen Karlsplatzille, jossa ihailin suurta suihkulähdettä. Se on rakennettu lähes kokonaan katutasoon, joten piti pitää huolta, ettei vahingossa kävellyt suoraan suihkulähteeseen. Se olisi tosin saattanut viilentää mukavasti. Karlsplatz on joukkoliikenteen solmukohta, josta pääsin näppärästi metrolla hotellilleni.

Seuraavana päivänä tutustuin Olympiaparkiin, joka puistona olikin vilpoisampi paikka viettää päivää. Illalla koin 80 000 muun ihmisen kanssa upean konsertin stadionilla. Aikamoinen kokemus! München jäi tällä kertaa vain pintaraapaisuksi, joten tieni vie varmasti sinne joskus uudestaan.

 

Jääkauden ja ihmisen kädenjälkiä Savossa (Varkaudessa ja Jäppilässä)

Kotimaan matkailu lienee tänä kesänä kova juttu muuallakin kuin tässä taloudessa. Löydät tästä postauksesta pari vinkkiä, jos matkasi suuntautuu Savoon Varkauden seudulle.

Alkuperäinen syy, miksi etsiydyin Varkauteen viime kesänä, oli Ehtan tehtaanmyymälä. Ehta by Dream Circus on suomalainen vaatevalmistaja, jolla on paitsi käytännöllisiä ja kestäviä vaatteita myös upeita kuoseja kankaissaan. Viime kesän vierailuni jälkeen vaatteiden jälleenmyyjien lista on kasvanut muun muassa Halosen myymälöillä, mutta tehtaanmyymälästä saattaa tehdä löytöjä kuten poistuvia tuotteita alennuksessa. Itse ostin lopulta neljä paitaa, joista olen tykännyt tosi paljon. Jos etsit päällesi jotain erilaista, kurkkaa Ehtan nettikauppaan!

20190612_144250

Ihan pelkästään Ehtaa varten en poikennut Varkaudessa. Kävimme samalla myös vohveleilla Torni-kahvilassa. Se on vanhaan vesitorniin perustettu näköalakahvila, josta on upeat maisemat Varkautta ympäröiville järville. Terassilla on puutarhatuoleja ja sohvia sekä kioski, josta saa monenlaista välipalaa. Kiva paikka!

Varkaudesta puolen tunnin ajomatkan päässä luoteeseen sijaitsee Jäppilän Kivikuru, jääkauden muotoilema pirunpelto. Se on vaikuttava nähtävyys ja sen ympäristössä voi tehdä pienen metsälenkin kivikkoisessa maastossa.

20190824_154155

Jos lähdet tieltä pois, varo nilkkojasi! Itse onnistuin sekä nyrjäyttämään nilkkani että rikkomaan puhelimeni lasin iskemällä sen kaatuessani kiveen. Kannattaa silti käydä kävelemässä metsässä, jotta saat käsityksen luonnonilmiön vaikuttavuudesta. Vuosituhannet ovat kasvattaneet sitkeitä puita kivikon lomaan ja ne kätkevät alleen suuren osan pirunpeltoa.

En ollut aiemmin nähnyt näin isoa pirunpeltoaluetta, joten en hämmästynyt lukiessani, että Kivikuru on Etelä-Suomen suurimpia. Alue on laaja ja sen toiselle laidalle on pystytetty esiintymislava ja katsomo. Akustiikka on varmasti Kivikurulla poikkeuksellisen hieno. Viereinen lampi on myös luonnontilassaan kaunis.

20190824_151942

Omat runolliset taitoni ovat aika olemattomat, joten lainaan tässä 100 Luontohelmeä -sivustoa:

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Lähde: http://100luontohelmea.fi/helmi/jappilan-kivikuru

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanha kansa tuumasi tästä paikasta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kivikurun massiivisuus kun hämmentää nykyihmistäkin. Ukonkivet, kaksi päällekäin olevaa painavaa kivenmurikkaa ovat ilmeisesti toimineet jonkinlaisena kirkkona, mikä on helppo uskoa. Aikamoinen voima on näitä kiviä aikoinaan liikutellut!

Aurinkoterapiaa Espanjan Torreviejassa

Jos olet seurannut uutisia Espanjasta tehdyistä kotiutuslennoista, et ole välttynyt kuulemasta Torreviejasta. Aurinkorannikolle jäi loukkoon moni suomalainen lentoyhtiöiden lopetettua kaupalliset lennot kuin seinään. Suomalainen Torreviejassa asuva aktiivi alkoi organisoida lentoja ja niiden avulla moni suomalainen on päässyt turvallisesti kotiin.

Minulle Torreviejan kaupunki on tuttu alkuvuodesta viettämäni lomareissun johdosta. Silloin koronan uhasta ei vielä ollut kunnolla tietoa, joten vietin rentouttavan aurinkoterapiareissun. Suomessa oli vasta selätetty pimein aika, joten etelän auringonvalon määrä tuntui valtavalta.

20200201_152035
Patsas rantabulevardin varrella tuijottaa kaihoisasti merelle.

Torrevieja osoittautui hauskaksi kaupungiksi, joka ei ole valtavan suuri muttei erityisen pienikään. Palveluja kuten ravintoloita ja kauppoja on talvellakin hyvin auki toisin kuin joissain pienemmissä Aurinkorannikon kaupungeissa, jotka menevät osittain kiinni talven ajaksi.

Torreviejassa on minusta panostettu kaupungin viihtyisyyteen hyvin. Pidin erityisesti eri puolilla kaupunkia olevista mielenkiintoisista patsaista ja muista taideteoksista. Kaupunki on värikäs ja yllättävän vihreä. Me tosin myös erityisesti etsiydyimme erilaisiin puistoihin kävelyille. Esimerkiksi yhtenä päivänä kävelimme läheistä suolajärveä ympäröivässä puistossa. Sen luonto oli hauskan erilaista kuin mihin olen Suomessa tottunut.

20200201_153129

Jostain syystä minulla on usein Espanjassa vaikeuksia löytää hyviä ravintoloita. Kovin usein joudun pettymään johonkin asiaan ravintoloissa, joko ruoassa on jotain vikaa tai sitten palvelu on huonoa. Vika voi varsin hyvin olla minussa, en kiistä sitä. Torreviejasta kuitenkin löysin muutaman kivan ravintolan, joten tässä sinullekin vinkiksi.

Erityisesti pidin rantabulevardin toisessa päässä sijaitsevasta Restaurante Sunset Beachistä, jossa ruoka oli raikasta ja kekseliästä. Söimme siellä maukkaan lounaan. Itse herkuttelin alkuruoaksi lämpimillä kasviksilla ja pääruoaksi paneroidulla vaalealla kalalla. Kuulostaa tylsältä ja tavanomaiselta, mutta taitavan kokin tekemänä sellainenkin voi olla hienovarainen makuelämys.

20200201_140540

Toinen tosi kiva ravintola oli Beet Vegetariano, joka nimensä mukaisesti on kasvisravintola. Paikka on viihtyisä ja ruoka niin ikään kekseliästä ja hyvää. Ja runsasta. Ruokiin on otettu vivahteita intiasta ja lähi-idästä, ja myös vegaanisia vaihtoehtoja on saatavilla.

20200204_134826

Espanjassa ollessa kannattaa aina käydä syömässä churroja. Ne ovat herkullisia munkkitankoja, joita dippaillaan sokeriin tai erilaisiin sukaakastikkeisiin. Ne tarjoillaan yleensä kuumana ja vastapaistettuna, jotta dippi tartuu hyvin.

Me kävimme pariinkin otteeseen Chocolatería Valorissa herkuttelemassa churroilla. Valor on espanjalainen suklaan valmistaja jo vuodesta 1881 ja sillä on kahviloita ympäri Espanjaa. Churrot olivat tietysti herkullisia. Valorin menussa on erilaisia dippivaihtoehtoja ja koska en osannut valita niistä mieluista, valitsin neljän dipin maistelumenun erivärisiä suklaadippejä. Niiden ohessa meille tuotiin pöytään valtava keko itse churroja. Yhteistyöllä saimme ne kaikki syötyä.

20200204_114853

Rantabulevardi on Torreviejan sydän ja siellä parveilee ihmisiä myös talviaikaan. Torreviejassa asuu jonkin verran suomalaisia, joten suomenkieltä kuulee varsinkin rannassa usein. Maisemat merelle ovat kauniit ja rantabulevardia reunustavat ravintolat sekä cocktailbaarit. Ostosten lomassa mekin kävimme nauttimassa mojitot ennen seuraavaa etappia. Näitä palmuja katsellessa mieli lepäsi.

20200204_170112

Näitä kuvia on hauska katsella ja matkaa muistella nyt, kun ei tiedä koska seuraavan kerran ylipäänsä pääsee ulkomaille. Tuolloin tammikuussa harva vielä osasi ennakoida maiden rajojen sulkemista.

Mistä on ihana tyttöjen viikonloppu Tallinnassa tehty?

Kerkesimme ystävieni kanssa viettää viikonlopun Tallinnassa ennen kuin maailma meni koronasta hyrskynmyrskyn. Sepä vasta oli ihana reissu! Tyttöjen viikonloppu on aina täynnä höpöttelyä, hassuttelua ja upeaa seuraa. Tallinna tarjoaa tällaiselle mainiot puitteet.

Olemme ottaneet perinteeksi vuokrata asunto Airbnb:stä, jotta saamme käyttöömme yhteisen olohuoneen, jossa löhötä ja lueskella joukolla lehtiä, sekä keittiön, jossa syödä välipalaa ja poksautella skumppapulloja. On kiva, kun samalla rahalla saamme useita makuuhuoneita ja enemmän tilaa kuin yksittäiset hotellihuoneet.

Itse pidän myös persoonallisista sisustuksista. Vanhassa kaupungissa on ihania asuntoja, joista on upeita näkymiä yli vanhan kaupungin.

IMG-20200228-WA0006

Jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Tallinnan lautat ovat jälleen täynnä iloisia matkustajia. Sitä silmällä pitäen seuraavassa viisi suositusta, jotka jäivät minulle käteen tästä reissusta: yksi ravintola, yksi kahvila, kaksi museota ja kauppakeskus.

Ihanin ravintolailta tuli vietettyä Stenhusissa. Se sijaitsee vanhassa kaupungissa viiden tähden Schlössle-hotellin alakerrassa. Sijainti kellarissa on käytetty upeasti hyväksi sisustamalla tila tunnelmalliseksi takkahuoneeksi. Ravintolassa on luonnonkiviseinät, joiden kanssa sopivassa kontrastissa on suuri takka ja lukuisat kynttilät. Palvelu on ensiluokkaista ja ystävällistä. Totesinkin ystävilleni, että nyt taidettiin tulla minun ravintolaani.

20200229_192624

Mielipiteeni vahvistui ja hymyni leveni mitä pidemmälle pääsimme illallisessa.  Maut olivat sopusoinnussa ja mukava yllätysmomentti sisältyi kaikkiin annoksiin. Ravintolan ruokalista on sittemmin jo vaihtunut, joten en käy tarkemmin läpi mitä söin. Koko seurueemme oli kuitenkin tyytyväinen saamiinsa ruokiin. Kolmen ruokalajin ja keittiön tervehdysten jälkeen ei myöskään kukaan jäänyt nälkäiseksi. Bravo, Stenhus, bravo!

Uusi kahvilabongaus löytyi aivan asuntomme vierestä. Tassikoogid Kohvik sijaitsee osoitteessa Olevimägi 11 ja siellä on tarjolla itse tehtyjä macaroneja sekä kuppikakkuja. Kävin siellä pariinkin otteeseen ja kuppikakut olivat todella herkullisia. Teevalikoima oli vähän erikoinen, sillä se sisälsi lähinnä yrttiteelaatuja, vaikka vieressä on hyvä teemyymälä. Mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa.

20200301_112656

Pyöriessäni yksin vanhassa kaupungissa kävelin sattumalta KGB:n vankisellimuseon ohi. Se on ollut pitkään käyntikohteideni listalla, joten hetken tuumailtuani päätin poiketa sisään kun se kerran oli mahdollista. Kyseessä ei ole niinkään museo vaan muistomerkki viime vuosisadan kauheuksille.

Osoitteessa Pagari 1 oleva talo toimi vuodesta 1940 lähtien Neuvostoliiton KGB:n esitutkintavankilana, jonka kellariin rakennettuihin vankiselleihin suljettiin maanpetturuudesta epäiltyjä virolaisia.

20200228_142251

Talon seinät ovat nähneet silmitöntä kidutusta, joten onneksi seinät eivät osaa puhua. Museo ei ole herkille, mutta näyttelyssä ei oikeastaan käsitelty kovin paljoa karmeita yksityiskohtia. Siksi museo on minusta enemmänkin tärkeä muistomerkki kuin tapahtuneiden kauheuksien esittelijä.

Koskettavinta oli nähdä ja kuulla videolta nuoren virolaisen miehen kertomus omista isovanhemmistaan, joista toinen joutui karkotetuksi Siperiaan. Perheen tarina on koskettava ja kovin surullinen. Vuosikymmeniä sitten tehdyillä julmuuksilla on pitkät jäljet perillisten elämässä.

Ystävien kanssa olimme sopineet, että menemme yhdessä katsomaan Monet2Klimt-näyttelyn vanhaan Helios-elokuvateatteriin. Etukäteen en todellakaan tiennyt mitä odottaa, mutta koska pidän kovasti impressionistisesta taiteesta sekä uusista kokemuksista, kiinnostuin tästä nopeasti.

IMG-20200321-WA0008

Kyseessä on runsaan puolen tunnin esitys, jossa kuullaan kaunista klassista musiikkia sekä nähdään upeita impressionistisia taideteoksia Van Goghilta, Klimtiltä ja Monet’lta. Liikkuva kuva ympäröi katsojat joka puolelta muodostaen ihan oman maailmansa. Yllä oleva valokuva ei tee oikeutta kokemukselle, joten kannattaa vilkaista tämä traileri.

Aluksi multimediaesityksessä tuli hassu olo: tästäkö maksoin 12 euron sisäänpääsymaksun. Vaikka en etukäteen tiennyt mitä odottaa, en nähtävästi ollut odottanut ainakaan tällaista näyttelyä. Pian kuitenkin oloni rauhoittui ja rentouduin todella. Vaihtuvat kauniit kuvat ja mielenkiintoinen musiikki veivät mukanaan. Hauska elämys!

Vielä viimeisenä vinkkinä Ülemisten ostoskeskus. Voin suositella sitä, jos shoppailu kiinnostaa. Siellä nimittäin on valtava määrä kauppoja ja se sijaitsee lyhyen matkan päässä vanhasta kaupungista. Ülemisteen pääsee kätevästi ratikalla tai kävellenkin. Me otimme taksin, joka maksoi noin kympin. Vaatekaappiin tuli mukavasti päivitettyä kevätvaatteita!