Kävelyretki Uutelassa

En ole pahemmin pyörinyt Itä-Helsingissä, mistä johtuen olen missannut monta hienoa paikkaa siellä. Yhtenä esimerkkinä Uutela, jota moni on kehunut ja suositellut retkipaikkana. Tänä kesänä kävin siellä viimein paikallisoppaan kanssa. 🙂

20170720_132148

Ei siellä nyt oikeasti mitään opasta tarvita. Alue on suhteellisen pieni meren ympäröimä niemenkärki, joten eksyminen on vaikeaa. Kävelimme ensin pitkospuita Särkkäniemelle ihailemaan Ruusuniemen sataman aluksia ja Pikku Niinisaarta. Särkkäniemi on kivikkoinen ranta vain vähän merenpintaa korkeammalla ja kävin kokeilemassa veden lämpöisyyttä kädellä. Kylmää oli.

20170720_131654
Särkkäniemi

Seuraavaksi suuntasimme Skatanniemeen. Siellä on venäläisten vuonna 1916-1917 rakentama tykkibunkkeri, jonka sisätiloja pääsee tutkimaan vapaasti. Vaikka oli aurinkoinen päivä, tunnelma oli sen verran aavemainen, että kuikuilimme sisään vain oviaukolta. Sisällä voi käydä ken uskaltaa! Hyviä kuvia tykkipatterista löytyy täältä.

Jatkoimme retkeämme tykkipatterin ohi ihan Skatanniemen kärkeen saakka. Sieltä korkealta kalliolta avautui hieno näköala Helsingin edustan pikkusaariin ja avomerelle. Niemen kalliot sopisivat loistavasti piknikpaikaksi.

Meillä ei kuitenkaan ollut omia eväitä mukana, joten lähdimme autolla Töölöön ja kävimme Mamma Rosassa pizzoilla. Kävelylenkkimme kesti runsaan tunnin ja loppumatkasta jouduimme ottamaan juoksuaskelia säästyäksemme yllättävältä kesäiseltä rankkasateelta. Pizzat katosivat tämän jälkeen lautasilta nopeasti.

212451
Skatanniemi
Mainokset

Kiipeilyä seikkailupuistossa

Minua on siunattu kolmella kummipojalla, joista kaksi ovat vihdoin niin isoja, että olen voinut tutustuttaa heidät villiin harrastukseeni, seikkailupuistoihin. Niissä puihin on rakennettu ratoja, joita pitkin kiipeilijöiden on tarkoitus edetä. Ratojen vaikeustasot vaihtelevat helposta huippuvaikeisiin, ns. supermiesratoihin. Radat ovat myös eri korkeuksilla, vaikeampien ratojen ollen yleensä korkeammalla kuin helppojen.

Seikkailupuistot ovat mainioita, sillä niissä yhdistyy monta positiivista asiaa:

  • Puissa roikkuminen ja taiteilu on hyvää liikuntaa, sillä ainakin hauis- ja reisilihakset joutuvat kovaan duuniin.
  • Ystävien kanssa se on hauskaa yhteistä tekemistä ja kokemista, josta jää paljon muistoja.
  • Kiipeilystä pitävät niin aikuiset kuin lapsetkin.
  • Se tapahtuu ulkoilmassa, joten samalla tulee ulkoiltua.
  • Seikkailupuistossa saa itsensä ylittämisen ja onnistumisen kokemuksia, kun uskaltaa mennä radoissa, jotka pelottavat ja jännittävät itseä.

Erityisen halpaa tämä lysti ei ole, mutta hinta on kuitenkin edullisempi kuin huvipuistorannekkeen ja kiipeilyllä on mielestäni paljon enemmän hyödyllisiä vaikutuksia. Tänä kesänä huomasin, että korkeanpaikankammoni on selvästi lieventynyt kiipeilyn ansiosta!

Seikkailupuistoja on ympäri Suomea ja jokainen puisto on erilainen johtuen alueen puustosta ja puiston käyttämistä varusteista (mm. lukot ja nyörit). Pääkaupunkiseudulla on tietääkseni kolme seikkailupuistoa, Huippu Leppävaarassa, Korkee Mustikkamaalla ja Zippy Munkkivuoressa.

Korkee on hyvä paikka aloittaa, sillä siellä helpot radat eivät ole yhtä korkealla kuin Huipussa ja radat ovat lyhyempiä kuin Zippyssä. Huipussa puolestaan on helmpompi lukkomekanismi, sillä Korkeessa täytyy siirrellä tuplalukkoja vaijerista toiselle kun taas Huipussa on liukuva lukko, jota liu’utetaan eteenpäin vaijereiden välillä. Zippyssä on myös liukuva lukkomekanismi. Sinänsä molemmat systeemit ovat varmasti aivan yhtä turvallisia.

Radoilla pitää tietysti olla tarkkaavainen ja keskittyä edessä olevaan rataan. Ennen kiipeilyn aloittamista seikkailijat osallistuvat alkuopastukseen, jossa käydään läpi lukkojen käyttö radalla sekä turvalliset toimintatavat. Näin menetellään kaikissa seikkailupuistoissa, joissa olen käynyt. Lisäksi lyhyt koulutus on käytävä joka kerta, vaikka puistossa olisi käynyt aikaisemminkin.

Pääkaupunkiseudun lisäksi seikkailupuistoja on ainakin Seikkailusveitsi Hyvinkäällä ja Flowpark Turussa, Tampereella, Vierumäellä, Lappeenrannassa, Ähtärissä ja Hämeenlinnassa. Käy rohkeasti kokeilemassa!

140950
Seikkailupuisto Huippu Leppävaarassa

Paavolan tammi

Rakastan tammia. Siksi minua ei tarvinnut erityisesti taivutella, kun ystävä kysyi mukaan retkelle katsomaan Suomen kauneimmaksi tammeksi kutsuttua Paavolan tammea. Yli 300-vuotias tammivanhus sijaitsee Lohjalla.  Sen luokse pääsee jättämällä auton Lohjansaaren koulun parkkipaikalle ja tallustamalla kilometrin verran luontopolkua eteenpäin. Koululta on hyvät opasteet perille.

20170621_150924

Rehevän metsän jälkeen polulta tullaan aukealle ja siinä tammi yhtäkkiä onkin. Valtavana, muista puista selvästi erottuvana. Kookas, korkea ja leveä tammivanhus, joka on nähnyt niin Ruotsin kuin Venäjänkin vallan ajan ja edelleen seisoo paikallaan itsenäisen Suomen 100-vuotispäivänä.

20170621_150226

Paavolan tammen ympärysmitta on huikeat 472 cm (110 cm korkeudelta mitattuna). Käteni eivät yltäneet edes puoleenväliin puuta kun kokeilin sitä halata. Puu on valtava.

20170621_144326(0)

Olisi hauska tietää kuinka korkea tammi on. Sen tuuheat lehvät suojelivat meitä hyvin  kesäsateelta ja jäinkin pohtimaan miten sen juuret saavat riittävästi vettä. Ehkä juuret yltävät kauemmas puun alta kuin osaan arvatakaan.

20170621_143701

Lisätietoa hienosta tammesta löytyy muun muassa täältä.

 

Alppiruusujen loistoa

Kaikki lähistön ihmiset nyt kipin kapin Haagan alppiruusupuistoon! Lyhyt kukinta on nimittäin parhaimmillaan.

20170610_114930

Hyinen kevät viivästytti kukintaa edellisten vuosien h-hetkestä, mutta nyt vihdoin puistossa on kukkia valtavat määrät. Puisto sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Huopalahden juna-asemalta ja sinne on vapaa pääsy ympäri vuoden. Vuosikymmenten saatossa alppiruusut ovat kasvaneet puumaisiksi ihmistä korkeammiksi pensaiksi. Puistossa mutkittelee esteettömiä polkuja ja tunnelma on satumainen.

20170610_115843

Aurinkoisena kesäpäivänä puistossa oli paljon vierailijoita, mutta puisto on sen verran iso, ettei se haitannut. Kuljeskelimme ystäväni Piikkipaatsaman kanssa rauhassa ympäriinsä ja hämmästelimme kukkaloistoa. Viereisen atsaleapuiston puolella on kolme retkipöytää, joihin yksi seurue oli tullut pitämään piknikiä. Me puolestamme suuntasimme lopuksi läheiseen Thalian aukion Makiata-kahvilaan.

Muutama muukin oli kauniina päivänä liikkeellä ja kahvilassa oli ruuhkaa. Löysimme meille paikan nurmikolle katetuista puutarhapöydistä ja ruokia odotellessamme nautimme auringosta. Söin lounaaksi herkullisen suolaisen vohvelin kylmäsavulohella. Jälkiruoaksi otimme puoliksi kahden suklaan kakun. Se oli niin täyteläistä, että puolikas palanen riitti aivan hyvin. Makiata on tosi kiva kahvila hyvillä tarjoiluilla, joten jos liikut Aino Acktén tiellä, poikkea ihmeessä herkuttelemaan!

Kurvailemassa koiravaljakkosafarilla

Iloitsen siitä, että Helsinkiin on koittanut viimein niin kesäiset ilmat, että lumesta ei enää ole pelkoa. Nyt voi virkistynein silmin myös palata muutama kuukausi ajassa taaksepäin lumisiin Saariselän maisemiin, jossa kävin koiravaljakkosafarilla ystäväni A:n kanssa.

Varasimme retken Saariselän keskusvaraamon kautta. Ilmeisesti useampi yritys tekee näitä husky- ja koiravaljakkoretkiä lähialueella, sillä kaverini, joka varasi saman retken eri ajankohtaan päätyi eri huskytilalle. Sisällöltään ne ovat varmasti hyvin saman tyyppisiä.

Meidät haettiin Saariselältä pikkubussilla, joka vei meidät ja muut osanottajat huskytilalle. Siellä tarkistettiin ensimmäisenä kaikkien varusteet ja koiravaljakkoyritys lainasi lämpimämpiä ja vedenpitävämpiä asusteita niitä tarvitseville. Sitten koitti mielenkiintoinen peruskoulutus työkoirien ja valjakon käsittelystä.

Työkoiraksi kasvatetut eivät ole perinteisessä mielessä lemmikkejä ja sen täytyy näkyä myös ohjaksia pitävien käytöksessä. Siksi koiria ei saanut rapsutella ennen retkeä vaan vasta sen jälkeen. Meitä myös opastettiin miten kelkassa istutaan ja miten ohjaajan tulee auttaa ylämäissä työntämällä kelkkaa.

DSC09333

Onneksi koirat olivat niin hyvin koulutettuja, että he kyllä tiesivät mitä olivat tekemässä. Ohjatakaan ei liiemmin tarvinnut, sillä polkua reunusti korkea hanki. Sen sijaan valjakon pitäminen riittävän etäisyyden päässä seuraavasta valjakosta vaati hieman tarkkaavaisuutta. Jarrua joutui painamaan ja koirathan eivät millään olisi halunneet pysähtyä.

Safarin vetäjät seurasivat letkaa moottorikelkoilla sivusta ja pysäyttivät välillä letkan tarkistaakseen, että kaikilla on asiat kunnossa. Liikkeelle lähtö ensimmäisen pysähdyksen jälkeen ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Oletin, että kun nousen pois jarrun päältä, koirat ampaisevat eteenpäin. Näin ei käynytkään. Muutamien huolestuneiden ”missä on kaasu” -huudahdusten jälkeen sain koirat juoksuun vasta kun hoksasin tönäistä kelkkaa niin, että vetonaru höllentyi. Sitten sitä mentiinkin taas niin vauhdilla, että hyvä kun ehdin jalaksille hypätä!

Teimme yhteensä kymmenen kilometrin lenkin, jonka puolessa välissä vaihdoimme kelkassa istuneen ystäväni kanssa paikkoja ja hän pääsi kokeilemaan koiravaljakon ohjaamista. Retki oli kaikin puolin innostava ja jännittävä kokemus!

Kun saavuimme takaisin koiratilalle, saimme viimein silitellä ja kuvata koiria. Sen jälkeen joimme lämmintä mehua kodassa ja meille kerrottiin työkoirien kasvatuksesta ja tilan toimista. Lopuksi pääsimme vielä telmimään viisikuukautisten huskypentujen kanssa. Varsinaisia rasavillejä!

132912

5 elämystä Inarissa

Kävin maaliskuussa saksalaisen ystäväni kanssa Lapissa. Yövyimme muutaman yön Inarin kirkonkylällä ja ohjelmassa oli hienoja elämyksiä.

Kävimme myöhään illalla revontulisafarilla moottorikelkalla. Olimme varanneet safarin Visit Inarilta, joka hoiti homman hienosti. Jokaisessa kelkassa oli kaksi ihmistä ja yhteensä meitä taisi olla viisi kelkallista. Saimme tuulen- ja vedenpitävät varusteet sekä kypärät omien talvivaatteidemme päälle toimistolta ja sitten suuntasimme Inarijärven jäälle, jossa saimme koulutuksen kelkan ajamiseen.

Näiden kelkkojen ajaminen ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa, varsinkaan järven jäällä, jossa ei voinut törmätä oikein mihinkään muuhun kuin edellä ajavaan. Siksi turvavälin pitäminen oli tärkeää. Moottorikelkkailu oli hauskaa! A ajoi menomatkan ja minä paluumatkan. Välissä kävimme kodalla juomassa kuumia juotavia ja paistamassa makkaraa. Pilvisestä säästä huolimatta onnistuimme myös näkemään hetken aikaa hienoja revontulia.

220321

Yhtenä aamuna kävimme tutustumassa saamelaismuseo Siidaan, joka on aivan Inarin kirkonkylällä. Hieno museo, josta löytyy lisätietoa täältä. Olin käynyt siellä vuosia sitten ja todennut, että museo on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos liikkuu lähistöllä. Upean visuaalinen ja mielenkiintoinen näyttely esittelee ja konkretisoi elämää Lapissa.

130059

Todellinen elämys oli myös illallinen hotelli Kultahovin ravintola Aanaarissa. Niin mielenkiintoisia ja herkullisia makuja ei ihan joka ravintolasta löydä! Ruokailun aikana keskustelumme sisälsi lähinnä lauseita kuten this is so delicious ja this is absolutely perfect. Kaikki tuli syötyä viimeistä murua myöten.

Vasemmalla hiillostettua Inarin siikaa, väinönputkikastiketta, porkkanapyrettä ja sitruunailmaa. Oikealla kevyesti savustettua poron sydäntä, marinoituja juureksia, katajanmarjaa, piparjuurijugurttia ja naavaa.

DSC09361
Näkymä hotelli Kultahovilta

Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin kokeillut lumikenkäilyä, joten kyselimme hotellimme henkilökunnalta vinkkiä onko lähistöllä toimija, jolta voisi vuokrata lumikenkiä. Sellainen löytyi 10 kilometriä Inarin kirkonkylästä nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokasta.

Heillä oli myös muutaman kilometrin lumikenkäilyreitti, jota lähdimme kulkemaan. Pian totesimme, että lumikenkäily umpihangessa on aikamoista urheilua. Itselläni oli hiukan vaikeuksia pysyä pystyssä, joten pyllähdin pehmeään lumeen muutaman kerran kun yritin peruuttaa enkä muistanut, että lumikenkien kanssa se on vähän vaikeampaa. Monella tapaa lumikenkäily muistutti hiihtämistä. Ulkoilu Lapin luonnossa, hiljaisuus ja raikas ilma, olivat meille molemmille mieleisiä, vaikka hikihän siinä tuli.

Onneksi reippailun jälkeen meitä odotti sauna ja avanto. Olimme varanneet Vasatokan saunan, jossa oli hyvät löylyt. Sauna ja suihkutilat olivat oikein kivat ja siistit, vaikuttivat aika vastaremontoiduilta. Meitä ilahdutti se, että Vasatokassa oli myös avanto tarjolla aivan saunan vieressä. Mahtavaa! Itse käyn avannossa Helsingissä silloin tällöin ja saksalainen ystävänikin oli käynyt avannossa ainakin kerran – riittävästi ihastuakseen konseptiin.

Pulahdimme järveen kolme kertaa ja saunoimme aina välissä. Täydellisen rentoutuneina kiitimme Vasatokkaa vieraanvaraisuudesta ja palasimme Inariin.

Mustion linnan puutarhassa

Kävin viime kesänä Mustion linnassa ohikulkumatkalla. Tai oikeastaan linnalla, sillä tutustuin lähinnä kartanon puistoon. Siinä riittikin näkemistä! Puisto on saanut alkunsa samoihin aikoihin kun kartano rakennettiin eli 1700-luvun loppupuolella. 1800-luvun lopulla se sai uuden englantilaistyylisen ilmeen, johon kuuluvat monet patsaat, huvimajat, kauniit istutukset ja sillat.

20160730_123913

Kiemurteleva polku vie Mustionjoelle, jonka päälle on rakennettu pitkä ponttoonisilta. Sen päältä pääsee ihailemaan joessa kasvavia satoja lummeita, joista erityisesti pinkit ovat Suomessa harvinainen näky. Lumpeiden määrä oli hämmentävä ja maisema joelle kaunis.

20160730_124125

Paljon Mustion linnasta jäi vielä kokematta. Ehkä jonain päivänä yövyn jossakin linnan alueen viidestä 1800-luvun rakennuksesta, ihailen jokimaisemaa, herkuttelen kartanon kiitetyssä ravintolassa illallista ja nautin ylellisestä aamupalasta.

Vähintään käyn tutustumassa Mustion linnan museoon, jossa pääsee opastetulla kierroksella tutustumaan kartanoon, jonka sisustus on kuulemma upea. Monessa huoneessa on säilynyt alkuperäiset pellavalle maalatut tapetit. Kartanolla on vieraillut arvovaltaisia vieraita historiansa aikana, kun Aleksanteri I, Aleksanteri II ja Kustaa III ovat piipahtaneet kylään. Näistä ajoista kartanossa on muistuttamassa kuninkaan huone, jossa arvovieraat majoitettiin.

Lähellä sijaitsee Mustion ruukkikylä, joka on saanut alkunsa 1500-luvun lopulla. Se oli aikansa ensimmäinen varsinainen rautaruukki Suomessa. Niistä ajoista ei liene paljoakaan säilynyt näihin päiviin, mutta maisema on varmasti ennallaan ja näkemisen arvoinen.

20160730_124140

Tänne siis uudestaan, ehkä jo ensi kesänä!