Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

20190711_122054

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

IMG-20190711-WA0047

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

20190711_141430

20190711_140752
Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.

Mainokset

Cool just nyt (eli alppiruusut, VR-eläinvideot ja grillaus)

Pohjois-Haagassa on ihana paikka, alppiruusupuisto, joka on juuri näinä viikkoina parhaimmillaan. Valtavat alppiruusupensaat, joita melkein voisi kutsua puiksi, puhkeavat suuriin runsaisiin kukkiin ja värittävät tienoon pinkiksi, purppuraksi ja valkoiseksi. Niin kaunista! Puistossa on kaiken kaikkiaan 3000 alppiruusuristeymää, joten pensaat todella ovat keskenään erilaisia (ja silti niin samanlaisia).

Alppiruusupuisto on maantieteellisesti vain kahdeksan hehtaarin kokoinen mutta sitäkin merkittävämpi alue, jossa Helsingin Yliopisto ja Rakennusvirasto ovat pyrkineet kehittämään Suomen oloihin sopivia alppiruusulajikkeita. Puisto on ollut olemassa jo vuodesta 1975 ja sinne on rakennettu esteetön kulku puistossa vieraileville. Se onkin äärettömän suosittu retkipaikka lähellä asuvien keskuudessa. Kannattaa sinne tulla kauempaakin!

20190601_164018

Alppiruusupuiston jatkoksi puiston pohjoispäähän on vuodesta 1996 lähtien istutettu atsaleoja. Niitäkin on 1500 eri risteymää. Atsaleat ovat juuri nyt täydessä kukassa ja ne leiskuvat kaikissa sateenkaaren väreissä isoina mättäinä. Näkymä avautuu eteen yllättäen, kun kulkee läpi alppiruusupuiston. Itse alppiruusut puhkeavat kukkaan ihan näinä päivinä. Vielä viime sunnuntaina moni alppiruusupensas oli vasta nupullaan.

20190601_163045

Vierailu tähän vuodenaikaan on häkellyttävä. Kukinta päättyy yleensä juhannuksen tienoilla ja sitten ikivihreistä pensaista onkin jäljellä enää lehdet. Kun ne kellastuvat, ne näyttävät aivan banaaneilta. Syksylläkin alppiruusupuisto on jännä paikka.

Jos tämä elämys oli häkellyttävä, niin oli myös virtuaalitodellisuudessa koetut eläinvideot, joita kävin katsomassa Unioninkadulla pari viikkoa sitten. Sinne on avattu Wild Immersion -villieläinpuisto, jossa katsoja pääsee virtuaalimatkalle sademetsään, meren pohjaan, savannille ja arktiselle alueelle. Oli huikeaa saada nuolaisu tiikeriltä ja nähdä upeita eläimiä aivan läheltä!

Neljä eri alueen eläimistöä käsittelevää videota kestävät kukin 7-14 minuuttia ja niitä katsotaan VR-laseilla. Katsoja istuu tuolilla, jota hän voi halutessaan pyörittää. Se tosiaan kannattaa, sillä itse missasin aivan selkäni takana istuneen pandan, kun katselin niin ihastuksissani vähän kauempana bambua natustavaa pandaa. Päätä kääntelemällä eri suuntiin ja ylös ja alas saa käsityksen koko metsästä. Videoiden katselu maksaa 7 euroa/kappale eli kaikki neljä videota tunnin setissä maksaa 28 euroa. Tuotoilla tuetaan luonnonsuojelua.

Tämä virtuaalinen eläinpuisto oli hieno kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille!

Kolmas juuri nyt ajankohtainen asia on grillaus. Luulen, että monessa paikassa ovat viime viikkoina olleet grillit kuumina, kun jälleen on mahdollista saada grilliruokaa. Itsekin olen päässyt nauttimaan grilliruuista ja pääsiäisenä opin isältäni ja siskoltani muutaman uuden hyvän grilliruokalajin.

20190421_171128

Perinteisten pekoni-sinihomejuusto-herkkusienten lisäksi käärimme pekoniin myös parsaa ja sepä vasta olikin hyvää. Uusia perunoita nautimme siten, että keitimme ne kypsiksi, jonka jälkeen pyörittelimme ne grillimausteessa ja laitoimme grilliin paahtumaan. Myös kesäkurpitsasta ja munakoisosta tehdyt vartaat olivat herkullisia (sisällä Violife for pizza -juustoa ja pikkutomaatteja viipaloituna, päällä suolaa, pippuria ja loraus öljyä). Lisukkeena meillä toimi pannulla grillattu maustettu oumph hyvin. Nam!

Meillä oli viikko takaperin taloyhtiössä pihajuhlat ja sinne tein Eeva Kolun ohjeella uusia perunoita ja parsaa uunissa lisukkeeksi grillissä paistuneille pihveille. Eevan ohjeessa perunat ja parsat tulivat osaksi lohisalaattia, mutta ne toimivat kyllä hyvin myös sellaisenaan.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

1
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

3

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

5

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

4

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

2
Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

7

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

6

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

8

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

9
Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!

Kesäretki Lahteen (eli Apulantamuseo, Olgan farmi ja Strömforsin ruukki)

Kuka odottaa talven päättymistä? 🙋‍♀️ Olen lopen kyllästynyt toppavaatteisiin ja tarpomaan kinoksissa / luistelemaan jalkakäytävillä. Lisäksi flunssa iski viimein tähänkin kotiin, joten piristän itseäni viime kesän retkiä muistelemalla.

Yhdestä Piikkipaatsaman kanssa tekemästäni päiväretkestä en ole vielä täällä bloggissa kirjoittanut. Eräänä viime kesän aamuna suuntasimme auton nokan kohti Lahtea ja Apulanta-museota Apulandiaa.

Apulanta on kuulunut meidän molempien nuoruuden suosikkeihin, joten museokäyntiin liittyi paljon nostalgiaa. Minulla ei silti ollut suuria odotuksia museolta, koska oli vaikea kuvitella millainen bändimuseo olisi. Jälkeenpäin sain todeta, että kannatti kyllä käydä.

20180719_122231
Päästiin kirjoittamaan nimemme seinään

Museossa oli näytteillä paljon erilaista bändille vuosien kuluessa kerääntynyttä muistotavaraa sekä hulvattomia tarinoita. Apis on muun muassa ostanut vanhan treenikämppänsä seinät ja rekonstruktoinut sen tuonne museoon. Asioimalla Apulandian (yllättävän) hyvässä kahvilassa sai museon kiertää ilman erillistä pääsymaksua.

20180719_114130

Lahteen kun oltiin päästy, päätimme tutustua muihinkin Lahden nähtävyyksiin. Oli kaunis päivä, joten kävelimme Vesijärven satamassa ja kiersimme Pikku Vesijärven. Pikku Vesijärven toisessa päässä on Lahti Energian Lahdelle lahjoittamat vesiurut, jotka soivat ja välkehtivät päivittäin. Katso tarkempi aikataulu täältä. Esitys on näkemisen arvoinen!

20180719_125142

Tutkimme satamarakennusten muutaman pienen putiikin ja täydensimme korvakorukokoelmiamme. Satamassa on monia viihtyisiä kahviloita, joista suosikkini on kahvila Kariranta. Se sijaitsee vanhassa rautatieasemarakennuksessa ja on sisustettu suloisen vanhaan tyyliin. Tarjoilut ovat laajat ja herkulliset.

20180719_131408

Lahdesta kurvasimme Iittiin Olgan farmille. Se on Temosten kotieläinpiha, jossa kotieläimiä pääsee tapaamaan lähempää kuin monissa muissa paikoissa. Pupujen tarhaukseen saa mennä silittelemään ja kilejä saa rapsutella. Lisäksi alueella on muun muassa hevosia, alpakoita, kanoja ja ankkoja sekä lehmiä ja lampaita. Retkikohteena se on oivallinen erityisesti pienten lasten kanssa, sillä omat eväät on sallittuja ja tilaa oli paljon lasten temmeltää. Farmilla toimii myös kahvila.

20180719_145000

Kesäreissumme viimeinen etappi oli Strömforssin ruukki Pyhtäällä. Historiallinen ruukkimiljöö on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin Virginia af Forselles peri ruukkitilan sahoineen ja myllyineen mieheltään. Hän hoiti ruukkia sisukkaasti ja taidolla yli 50 vuotta. Alue on nykyään hyvässä kunnossa ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Rautaruukki- ja sahatoiminta loppui vasta 1950-luvulla. Ruukin kirkossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu Ylösnousemus.

20180719_160127

Kotiin saavuimme sopivasti iltapalalle. Monenlaista nähtävyyttä kerkesimme yhden päivän aikana näkemään! Mitä sitä ensi kesäksi keksisikään?

Retki Meikon luonnonsuojelualueelle Kirkkonummelle

Vietimme työporukan kanssa hauskan päivän Kirkkonummen Meiko-järveä ympäröivällä luonnonsuojelualueella. Lähdimme matkaan aamulla Helsingistä ja saavuimme alueen parkkipaikalle huomataksemme ettemme suinkaan olleet ainoat. Suuri parkkis oli täynnä autoja ja erittäin pron näköisiä urheilijoita. Alueella harrastetaan paljon polkujuoksua sekä swimrunia eli uinnin ja juoksun vuorottelua. Monilla olikin märkäpukuja päällä tai vähintään räpylät kädessä.

Täydestä parkkiksesta huolimatta meidän reitillä ei onneksi ollut tungosta. Näimme vain muutamia seurueita ja nuotiopaikallakaan emme joutuneet odottamaan vuoroamme.

20180818_105642

Valitsimme kierrettäväksi Kuikankierroksen, joka on 3,2 kilometriä pitkä ja suuntautuu parkkipaikalta etelään. Se kiertää Näseuddenin niemen ympäri ja matkalla on kauniita maisemia Meiko-järvelle. Reitti ei ole esteetön, mutta kuitenkin helpohko. Muutamia kertoja matkan varrella piti nousta muutama askel kalliolle. Reitin opasteet olivat tosi hyvät eikä eksymisestä ollut pelkoa.

20180818_114916

Meikon vesi oli houkuttelevan näköistä, sillä ilma oli aika lämmin. Kun saavuimme taukopaikkaamme, annoin periksi houkutukselle ja menin uimaan. Innostinpa muutaman työkaverinkin mukaan! Vesi oli täydellistä: tarpeeksi viileää virkistääkseen, mutta tarpeeksi lämmintä, jotta veteen oli helppo mennä. Uiminen oli ihanaa. Meiko-järven vesi on tunnettu kirkkaudestaan ja Kirkkonummen kaupunki ottaakin siitä juomavetensä.

20180818_144304

Taukopaikaksi olimme valinneet tulentekopaikan, jonne mennäksemme poikkesimme Kuikankierrokselta hiukan Meikonkierroksen puolelle. Etäisyys oli käytännössä vain joitain satoja metrejä. Harmillisesti puut olivat loppu tulentekopaikalta, joten jouduimme aluksi keräämään maahan pudonneita risuja ja kuivia oksia. Saimme niitä onneksi kokoon sen verran, että pystyimme paistamaan makkarat seurueelle. Jokaisella oli lisäksi mukana eväsleipiä ja jälkiruokakeksejä.

Itse olin innostunut leipomaan kesäkurpitsakakkua. Tein sen tällä reseptillä, joka oli ihan hyvä, mutta aika erikoinen. Kuorrutteen tein hyväksihavaitulla porkkanakakun kuorrutteen ohjeella eli sekoitin voita, tomusokeria, vaniljasokeria ja tuorejuustoa. Kakku oli todella täyttävää ja kuorrutteen kanssa herkullista! En kyllä suostunut laittamaan siihen ohjeen mukaista viittä desiä sokeria… Ihan hyvää tuli neljälläkin desillä!

Kun vatsat olivat täynnä, kävelimme takaisin parkkipaikalle ja suuntasimme kukin tahoillemme. Oli hauska tutustua Meikon luonnonsuojelualueeseen ja uskon, että tulen käymään siellä uudestaankin. Se oli mielestäni selkeämpi kuin Nuuksio, mutta kuitenkin kohtuullisen ajomatka päässä Helsingistä.

Kreisejä nähtävyyksiä Etelä-Islannissa

Olin kesällä viikon Islannissa. Reykjavikin lisäksi pääsin näkemään hienoja luonnonmuodostelmia Lounais- ja Etelä-Islannissa. Osallistuimme järjestetylle puolipäiväiselle Kultainen kierros -retkelle sekä vuokrasimme auton, jolla huristelimme läpi Etelä-Islannin suurimmat nähtävyydet.

Kultainen kierros -retki oli kokemisen arvoinen. Opastetulla retkellä kiersimme Thingvellirin kansallispuistossa, Haukadalurin geotermisen alueen geysireillä sekä Gullfossin vesiputouksella. Thingvellir on islantilaisille tärkeä paikka, sillä Islannin ensimmäinen parlamentti kokoontui siellä 900-luvulla. Se sijaitsee myös kahden mannerlaatan erkanemispaikassa ja maan pinnasta näkee kuinka kallio on repeillyt(!). Mannerlaatat liikkuvat edelleen hiljalleen kauemmas toisistaan. Geysirien alueella näimme mahtavan Strokkur-geysirin syöksevän kiehuvaa vettä syvyyksistä. Matkalla valtavalle Gullfoss-vesiputoukselle pääsimme maistamaan luonnon lähteestä pulppuavaa vettä. Maistui muuten hyvältä!

20180628_122116
Gullfoss

Järjestetylle retkelle kannattaa osallistua, sillä ainakin me saimme siinä paljon mielenkiintoista lisätietoa Islannista hyvältä oppaaltamme. Lisäksi molemmat saatoimme katsella nähtävyyksiä rauhassa eikä toisen havainnointikyky mennyt autolla ajamiseen.

Järjestetyllä kyydillä menimme myös Siniselle Laguunille, joka on turistien keskuudessa valtavan suosittu kuuma lähde, nykyään spakylpylä. Sen veteen on sekoittunut piikiveä ja sillä sanotaan olevan erityisen hoitava vaikutus. Tämä kuuma lähde on täydellisen kaupallistettu ja edullisimmatkin liput maksavat lähes sata euroa. Kokemus oli, uskomatonta kyllä, kuitenkin sen arvoinen. Vesi oli ihanan lämmintä (eri lämpöistä eri kohdissa laguunia) ja hintaan kuului mutanaamio, pehmoinen pyyhe sekä ilmainen juoma, jonka pystyi nauttimaan vedessä. Lisäksi kylpylän järjestelyt olivat loistavat. Enpä ole aikaisemmin ollut kylpylässä, jossa on esimerkiksi kuivaushuone, jotta pukuhuoneiden lattia ei kastu. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

20180629_155746

Siniseltä Laguunilta jatkoimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Seuraavien päivien aikana näimme vesiputouksia, joista mielestäni hienoin oli Seljalandsfoss, jonka taakse pystyi kävelemään. Muita näkemiämme putouksia olivat Skógafoss ja Ægissíðufoss. Myös pienempiä vesiputouksia näkyi siellä täällä matkan varrella.

Yhtenä päivänä tutustuimme Hvolsvölluriin viime vuonna avattuun Lava-keskukseen, jossa on tulivuori- ja maanjäristysnäyttely. Museo oli odottamaani pienempi, mutta sitäkin interaktiivisempi. Siellä pääsi mm. kokeilemaan miltä maanjäristys tuntuu. Museo oli kaksikielinen, tekstit olivat islanniksi ja englanniksi. Opin paljon uutta maapallomme geologiasta. Lisäksi museon kahvilasta saa erinomaisia kakkupaloja!

Ehkä omituisin nähtävyys etelässä oli 40 vuotta sitten rannikolle pakkolaskun tehneen amerikkalaisen sotilaslentokoneen hylky. Sinne vei 3,5 kilometrin pituinen kivinen tie, joka kulki kuumaisen mantereen halki. En ole ollu omituisemmassa paikassa. Auto oli jätettävä päätien varteen ja perille oli käveltävä viiltävässä tuulessa. Silminkantamattomiin näkyi pelkästään kivistä maata. Hylky on suosittu nähtävyys erityisesti valokuvausta harrastavien ja amerikkalaisten nuorten keskuudessa. Molempia oli hylyn luona kymmeniä.

20180701_150500
Vik, kaupunki Etelä-Islannissa

Reynisfjara Beach, musta ranta Vikin länsipuolella on monella tavalla erikoinen ja must-nähtävyys, jos ajelee Etelä-Islannissa. Ranta on täynnä veden hiomaa pientä mustaa ja harmaata kiveä. Aallot ovat rannalla arvaamattomia ja kuolemanvaarallisia: moni pahaa aavistamaton on kääntänyt selkänsä ottaakseen kuvia upeista kallioista, kun voimakas aalto on valtavalla voimallaan tullut ja vienyt kuvaajan mukanaan.

Pysyttelin itse kaukana rantaviivasta ihailemassa upeita kalliomuodostelmia. Rantaa kannattaa kävellä pidemmälle, sillä kallio on halkeillut eri kohdista eri tavalla. Uskomattomia muotoja! Täällä on myös mahdollista nähdä lunneja, jotka lentelevät lokkien seassa. Ne erottaa helposti värikkäästä nokasta ja räpiköivästä lentotyylistä. Vietin pitkän tovin niska kenossa tarkkaillen lintuja kallion päällä.

20180701_134008

Jatkoimme Vikistä vielä hiukan eteenpäin itään ja koilliseen, sillä meillä oli sopivasti aikaa käydä katsomassa jääkaudella muodostunutta kanjonia, Fjaðrárgljúfuria. Sen sata metriä korkeat seinämät reunustavat pohjalla virtaavaa Fjaðrá-jokea. Kanjonia pääsee parhaiten ihailemaan kävelemällä itäistä polkua pitkin kanjonin seinämän päällä aina vesiputoukselle asti. Maisemat ovat upeat!

20180701_171113

Matkalla kanjonille pysähdyimme katsomaan päätien varressa olevaa erikoista näkyä, Laufskálavarðaa. Entisajan matkailijat ovat pinonneet kiviä pieniksi keoiksi tuomaan hyvää onnea matkalle erämaan halki. Karussa maastossa kivikeot ovat taianomainen näky.

Islannissa kun oltiin, olisin kovasti halunnut nähdä jäätikön. Niille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ilman opastettua retkeä, koska jäätiköt ovat osaamattomalle ja kokemattomalle vaarallisia (ja toisinaan valitettavasti kokeneemmillekin).  Me emme olleet varanneet jäätikköretkelä, joten ajattelin että jäätikkö jäisi näkemättä. Etelässä ajaessamme näimme kuitenkin päätiestä erkanevan tien ja kyltin, joka opasti jäätikölle. Yhteistuumin päätimme mennä katsomaan olisiko sittenkin mahdollista pienellä vaivalla päästä edes näkemään jäätikköä lähempää. Lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä oli kyllä horisontissa tullut jo nähtyä.

Tie vei Sólheimajökull-jäätikön läheisyyteen parkkipaikalle, jossa yritykset tarjosivat jäätikköretkiä. Mutta mikä parasta, ihan ilman retkeäkin saattoi kävellä lyhyen matkan paikkaan, jossa pääsi näkemään valtavan jäätikön eteläreunan. Se oli vaikuttava näky ja surullinen muistutus maapallon lämpenemisestä. Ei niin kovin kauaa sitten kävelypolkummekin oli ollut jään peitossa, mutta jää vetäytyy vuosi vuodelta pohjoisemmaksi.

20180702_114234

Olisi ollut hienoa päästä koskemaan jäätä, mutta Islannissa jos missä kannattaa ihan oikeasti pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä. Luonnon voimat siellä tuntuvat olevan tavallistakin arvaamattomampia ja sulava jää ei ole kovin luotettava elementti. Tyydyimme siis ihailemaan pysäyttävää näkyä turvallisen matkan päästä. Kaikki turistit eivät niin tehneet ja saatoimme vain toivoa, että jäätiköstä ei juuri sillä hetkellä irtoaisi jäävuorta, jonka aalto pyyhkisi uhkarohkeat turistit alleen.

Vedessä näkyi jäätiköstä irronneita lohkareita, joista osa oli melkein mustia. Se on tulivuorenpurkauksista vapautunutta tuhkaa, joka on kiinnittynyt lohkareisiin ja värjännyt ne mustaksi. Myös itse jäätikkö ei ollutkaan kokonaan valkoinen!

20180628_085714

Paljon erikoista ja kummallista tuli nähtyä Islannin matkalla. Opin paljon uutta niin maapallosta, Islannista kuin itsestänikin. Sain upeita kokemuksia ja ihania hetkiä.

Voit lukea aikaisemmat matkakertomukseni Islannista täältä (Reykjavik) ja täältä (ratsastamassa issikoilla).