Kurvailemassa koiravaljakkosafarilla

Iloitsen siitä, että Helsinkiin on koittanut viimein niin kesäiset ilmat, että lumesta ei enää ole pelkoa. Nyt voi virkistynein silmin myös palata muutama kuukausi ajassa taaksepäin lumisiin Saariselän maisemiin, jossa kävin koiravaljakkosafarilla ystäväni A:n kanssa.

Varasimme retken Saariselän keskusvaraamon kautta. Ilmeisesti useampi yritys tekee näitä husky- ja koiravaljakkoretkiä lähialueella, sillä kaverini, joka varasi saman retken eri ajankohtaan päätyi eri huskytilalle. Sisällöltään ne ovat varmasti hyvin saman tyyppisiä.

Meidät haettiin Saariselältä pikkubussilla, joka vei meidät ja muut osanottajat huskytilalle. Siellä tarkistettiin ensimmäisenä kaikkien varusteet ja koiravaljakkoyritys lainasi lämpimämpiä ja vedenpitävämpiä asusteita niitä tarvitseville. Sitten koitti mielenkiintoinen peruskoulutus työkoirien ja valjakon käsittelystä.

Työkoiraksi kasvatetut eivät ole perinteisessä mielessä lemmikkejä ja sen täytyy näkyä myös ohjaksia pitävien käytöksessä. Siksi koiria ei saanut rapsutella ennen retkeä vaan vasta sen jälkeen. Meitä myös opastettiin miten kelkassa istutaan ja miten ohjaajan tulee auttaa ylämäissä työntämällä kelkkaa.

DSC09333

Onneksi koirat olivat niin hyvin koulutettuja, että he kyllä tiesivät mitä olivat tekemässä. Ohjatakaan ei liiemmin tarvinnut, sillä polkua reunusti korkea hanki. Sen sijaan valjakon pitäminen riittävän etäisyyden päässä seuraavasta valjakosta vaati hieman tarkkaavaisuutta. Jarrua joutui painamaan ja koirathan eivät millään olisi halunneet pysähtyä.

Safarin vetäjät seurasivat letkaa moottorikelkoilla sivusta ja pysäyttivät välillä letkan tarkistaakseen, että kaikilla on asiat kunnossa. Liikkeelle lähtö ensimmäisen pysähdyksen jälkeen ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Oletin, että kun nousen pois jarrun päältä, koirat ampaisevat eteenpäin. Näin ei käynytkään. Muutamien huolestuneiden ”missä on kaasu” -huudahdusten jälkeen sain koirat juoksuun vasta kun hoksasin tönäistä kelkkaa niin, että vetonaru höllentyi. Sitten sitä mentiinkin taas niin vauhdilla, että hyvä kun ehdin jalaksille hypätä!

Teimme yhteensä kymmenen kilometrin lenkin, jonka puolessa välissä vaihdoimme kelkassa istuneen ystäväni kanssa paikkoja ja hän pääsi kokeilemaan koiravaljakon ohjaamista. Retki oli kaikin puolin innostava ja jännittävä kokemus!

Kun saavuimme takaisin koiratilalle, saimme viimein silitellä ja kuvata koiria. Sen jälkeen joimme lämmintä mehua kodassa ja meille kerrottiin työkoirien kasvatuksesta ja tilan toimista. Lopuksi pääsimme vielä telmimään viisikuukautisten huskypentujen kanssa. Varsinaisia rasavillejä!

132912

5 elämystä Inarissa

Kävin maaliskuussa saksalaisen ystäväni kanssa Lapissa. Yövyimme muutaman yön Inarin kirkonkylällä ja ohjelmassa oli hienoja elämyksiä.

Kävimme myöhään illalla revontulisafarilla moottorikelkalla. Olimme varanneet safarin Visit Inarilta, joka hoiti homman hienosti. Jokaisessa kelkassa oli kaksi ihmistä ja yhteensä meitä taisi olla viisi kelkallista. Saimme tuulen- ja vedenpitävät varusteet sekä kypärät omien talvivaatteidemme päälle toimistolta ja sitten suuntasimme Inarijärven jäälle, jossa saimme koulutuksen kelkan ajamiseen.

Näiden kelkkojen ajaminen ei ollut mitenkään erityisen vaikeaa, varsinkaan järven jäällä, jossa ei voinut törmätä oikein mihinkään muuhun kuin edellä ajavaan. Siksi turvavälin pitäminen oli tärkeää. Moottorikelkkailu oli hauskaa! A ajoi menomatkan ja minä paluumatkan. Välissä kävimme kodalla juomassa kuumia juotavia ja paistamassa makkaraa. Pilvisestä säästä huolimatta onnistuimme myös näkemään hetken aikaa hienoja revontulia.

220321

Yhtenä aamuna kävimme tutustumassa saamelaismuseo Siidaan, joka on aivan Inarin kirkonkylällä. Hieno museo, josta löytyy lisätietoa täältä. Olin käynyt siellä vuosia sitten ja todennut, että museo on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos liikkuu lähistöllä. Upean visuaalinen ja mielenkiintoinen näyttely esittelee ja konkretisoi elämää Lapissa.

130059

Todellinen elämys oli myös illallinen hotelli Kultahovin ravintola Aanaarissa. Niin mielenkiintoisia ja herkullisia makuja ei ihan joka ravintolasta löydä! Ruokailun aikana keskustelumme sisälsi lähinnä lauseita kuten this is so delicious ja this is absolutely perfect. Kaikki tuli syötyä viimeistä murua myöten.

Vasemmalla hiillostettua Inarin siikaa, väinönputkikastiketta, porkkanapyrettä ja sitruunailmaa. Oikealla kevyesti savustettua poron sydäntä, marinoituja juureksia, katajanmarjaa, piparjuurijugurttia ja naavaa.

DSC09361
Näkymä hotelli Kultahovilta

Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin kokeillut lumikenkäilyä, joten kyselimme hotellimme henkilökunnalta vinkkiä onko lähistöllä toimija, jolta voisi vuokrata lumikenkiä. Sellainen löytyi 10 kilometriä Inarin kirkonkylästä nuoriso- ja luontomatkailukeskus Vasatokasta.

Heillä oli myös muutaman kilometrin lumikenkäilyreitti, jota lähdimme kulkemaan. Pian totesimme, että lumikenkäily umpihangessa on aikamoista urheilua. Itselläni oli hiukan vaikeuksia pysyä pystyssä, joten pyllähdin pehmeään lumeen muutaman kerran kun yritin peruuttaa enkä muistanut, että lumikenkien kanssa se on vähän vaikeampaa. Monella tapaa lumikenkäily muistutti hiihtämistä. Ulkoilu Lapin luonnossa, hiljaisuus ja raikas ilma, olivat meille molemmille mieleisiä, vaikka hikihän siinä tuli.

Onneksi reippailun jälkeen meitä odotti sauna ja avanto. Olimme varanneet Vasatokan saunan, jossa oli hyvät löylyt. Sauna ja suihkutilat olivat oikein kivat ja siistit, vaikuttivat aika vastaremontoiduilta. Meitä ilahdutti se, että Vasatokassa oli myös avanto tarjolla aivan saunan vieressä. Mahtavaa! Itse käyn avannossa Helsingissä silloin tällöin ja saksalainen ystävänikin oli käynyt avannossa ainakin kerran – riittävästi ihastuakseen konseptiin.

Pulahdimme järveen kolme kertaa ja saunoimme aina välissä. Täydellisen rentoutuneina kiitimme Vasatokkaa vieraanvaraisuudesta ja palasimme Inariin.

Mustion linnan puutarhassa

Kävin viime kesänä Mustion linnassa ohikulkumatkalla. Tai oikeastaan linnalla, sillä tutustuin lähinnä kartanon puistoon. Siinä riittikin näkemistä! Puisto on saanut alkunsa samoihin aikoihin kun kartano rakennettiin eli 1700-luvun loppupuolella. 1800-luvun lopulla se sai uuden englantilaistyylisen ilmeen, johon kuuluvat monet patsaat, huvimajat, kauniit istutukset ja sillat.

20160730_123913

Kiemurteleva polku vie Mustionjoelle, jonka päälle on rakennettu pitkä ponttoonisilta. Sen päältä pääsee ihailemaan joessa kasvavia satoja lummeita, joista erityisesti pinkit ovat Suomessa harvinainen näky. Lumpeiden määrä oli hämmentävä ja maisema joelle kaunis.

20160730_124125

Paljon Mustion linnasta jäi vielä kokematta. Ehkä jonain päivänä yövyn jossakin linnan alueen viidestä 1800-luvun rakennuksesta, ihailen jokimaisemaa, herkuttelen kartanon kiitetyssä ravintolassa illallista ja nautin ylellisestä aamupalasta.

Vähintään käyn tutustumassa Mustion linnan museoon, jossa pääsee opastetulla kierroksella tutustumaan kartanoon, jonka sisustus on kuulemma upea. Monessa huoneessa on säilynyt alkuperäiset pellavalle maalatut tapetit. Kartanolla on vieraillut arvovaltaisia vieraita historiansa aikana, kun Aleksanteri I, Aleksanteri II ja Kustaa III ovat piipahtaneet kylään. Näistä ajoista kartanossa on muistuttamassa kuninkaan huone, jossa arvovieraat majoitettiin.

Lähellä sijaitsee Mustion ruukkikylä, joka on saanut alkunsa 1500-luvun lopulla. Se oli aikansa ensimmäinen varsinainen rautaruukki Suomessa. Niistä ajoista ei liene paljoakaan säilynyt näihin päiviin, mutta maisema on varmasti ennallaan ja näkemisen arvoinen.

20160730_124140

Tänne siis uudestaan, ehkä jo ensi kesänä!

Kesäretkellä Kolilla

Viime kesän mieleenpainuvin retkeni suuntautui Kolille. Otimme ystäväni ja hänen kahden lapsensa kanssa allemme auton ja ajoimme kolmeksi yöksi Lieksaan Sokos-hotelliin Ukko-Kolin huipun tuntumaan.

Saavumme perille illalla pitkähköstä ajomatkasta uupuneina. Hotellihuoneemme ikkunasta auennut maisema sai kuitenkin aikaan ihastuneita huokauksia. Alla oleva kuva taitaa olla otettu jonain aurinkoisena hetkenä, sillä ensimmäisenä iltana aurinko oli painunut jo mailleen ja kuvista tuli liian hämäriä julkaistavaksi.

20160719_205032

Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön. Perehdyimme luontokeskus Ukon mielenkiintoiseen näyttelyyn, jonka jälkeen lähdimme kiipeämään Ukko-Kolin huipulle. Siellä kohtasimme vielä mahtavammat maisemat kuin hotellihuoneemme ikkunasta! Jatkoin innokkaan minimittaisen kanssa vielä Akka-Kolin huipulle kun ystäväni ja kantorepussa kulkenut pikkuveli jäivät Akan juurelle odottelemaan.

20160720_110940

Jatkoimme polkua eteenpäin ja jossain kohtaa pidimme pienen evästauon. Matkan varrella oli kymmeniä muurahaispesiä, joita ihmettelimme. Heinäkuun vehreys oli syvää näin kallioisessakin maastossa. Toisinaan polku oli vaikeakulkuista, mutta luovuudella selvisimme rattaidenkin kanssa (pikkuveli kulki huomattavasti kätevämmin kantorepussa).

Palasimme lopulta takaisin hotellille huippujen länsipuolella kulkevaa leveää polkua pitkin. Se oli helppokulkuinen mutta niin tylsä, että minimittaista piti haastaa juoksukilpailuun, jotta ”koska me ollaan perillä, en jaksa kävellä”-mussutus unohtui. (Ihmeellisiä asioita: miten lapset jaksavat silloinkin juosta kun kävelyyn ei ole voimia?!)

20160720_103705

Seuraavana päivänä sillä aikaa kun minimittaisella ja hänen veljellään oli muuta järjestettyä puuhaa, kävin kiertämässä itsekseni Uuron kierroksen. Sen pituus on mitättömät 3,5 km ja kuvittelin varanneeni aikaa kierrokselle vähintäänkin runsaasti. Kävi kuitenkin niin, että jatkuvalta tuntuvat nousut ja laskut Pikku- ja Paha-Kolille hidastivat matkaa niin, että melkein myöhästyin sovitusta jälleenkohtaamisestamme. Maasto oli kuitenkin mielenkiintoista ja todella vaihtelevaa! Olen minimittaisen kanssa samaa mieltä: huomattavasti miellyttävämpää kävellä kun ei tylsisty kuoliaaksi.

Vaativan kävelyretkeni varrella kohtasin kivisiä ja puisia portaita, kapeita polkuja, pururataa, pitkospuita sekä loputtomia juurakkoisia polkuja. Korkeuseroa matalimman ja korkeimman kohdan välillä oli 112 metriä.

20160721_160822

Yhden aamupäivän vietimme hotellimme ylellisellä spa-osastolla. Relax Spa koostuu useista pienistä altaista ja erilaisista saunoista. Pääsylipun hintaan kuuluu setti Lumenen hoitotuotteita, jotka muodostavat hauskan etukäteen mietityn hoitopolun kylpylässä. Jalkakylvystä nauttiessa siemailimme alkoholittomia kuohujuomia ja kyllä, olo oli aika makea.

Kylpylä on toteutettu lähinnä aikuiseen makuun, mutta lapsetkin kulkivat sujuvasti mukana. Kuitenkin neljän jälkeen iltapäivällä kylpylään astuu voimaan 18 vuoden ikäraja. Relax Spa oli kokemisen arvoinen, vaikka sisäänpääsy ei ollutkaan edullisemmasta päästä.

20160721_133251

Luontoretkien lisäksi tutustuimme Kolin kylään. Kävimme kahvilla must-see-paikassa Kolin Ryynäsellä, herkuttelimme Kolin Alamajassa illallista (suosittelen!) ja kävimme rapsuttelemassa lampaita Mattilan tilalla. Lampaat olivat aika kova juttu, mutta itselleni jäi päällimmäisenä mieleen luontokeskuksen kahvilasta ostetut vatruskat ja sultsinat, paikalliset suolaiset piirakat. Ihastuin niihin niin, että kävin vielä lähtöaamuna hakemassa evästä kotimatkalle.

20160721_172759

Tavallaan päivät olivat hyvin touhuntäyteisiä, mutta niihin sisältyi myös paljon rauhoittumista ja rentoutumista luonnossa. Kotimatkalla olo oli innostunut sekä onnellinen ja silti vähän uupunut kaikista uusista ihanista kokemuksista. Tätä reissua on tullut muisteltua pitkin syksyä!

Orinoron rotkossa

Olin syyskuussa viikonloppureissulla Etelä-Savossa kun satuin lukemaan Hulin kirjoituksen Orinoron rotkosta. Paikka kuulosti mielenkiintoiselta ja poikkeukselliselta! Sinne ei ollut kovin pitkä matka, joten lauantaiaamuna suuntasimme auton nokan kohti Leppävirtaa.

20160917_133310

Ajoimme Mustinmäenkylän koulun pihaan, jossa oli ennestään jo puolisen tusinaa autoa. Hetken hämmästelimme väenpaljoutta ja pohdimme onko täällä jokin tapahtuma menossa. Siitä ei kuitenkaan ollut kysymys. Ilmeisesti moni vain halusi hyödyntää lauantaipäivän retkeillen.

Rotkolle voi kä20160917_133514vellä polkua pitkun koululta, jolloin saa kunnon happihyppelyn ja usean tunnin patikointiretken. Meillä ei ollut niin paljoa aikaa käytettävänä, joten ajoimme autolla lähemmäs rotkoa ja kävelimme Hanhiahontien parkkipaikalta kilometrin matkan rotkolle.

Kyseessä on tosiaan aika poikkeuksellinen näky. Rotkon muodostavat vieressä kohoavat jylhät kallioseinämät ja niiden väliin jää syvänvihreä sammaleinen laakso. Pitkospuista ja ihmismassojen polkemista poluista huolimatta rehevä kasvillisuus ja isot kivenlohkareet pitävät rotkoa vallassaan. Askelissaan saa olla varovainen, ettei kompastu juurakkoon tai liukastu sammaleeseen.

20160917_133846

Ajoittain rotkoon kerääntyy vettä, sillä rotkon pohjalla pulppuaa lähde ja sadevedellä ei ole kovin montaa suuntaa, joihin valua. Huli varoitteli tästä kirjoituksessaan ja esitteissäkin kehoitetaan laittamaan kumisaappaat jalkaan. Me satuimme käymään rotkossa ilmeisesti kuivempaan aikaan, sillä pärjäsin lenkkareilla hyvin. Kumisaappaat kulkivat varuilta selässä mukana, sillä en halunnut missata rotkoa väärän kenkävalinnan takia.

20160917_134136

Orinoro on jylhä ja kaunis luonnon nähtävyys. Siellä käytyäni en enää ihmettele sen suosiota kyseisen lauantaipäivän retkeilijöiden keskuudessa. Voisin hyvin itsekin käydä tekemässä myös sen pidemmän patikoinnin.

Rotkosta löytyy lisää tietoja, ajo-ohjeita ja kartta täältä.

Mikä syksy!

20160925_160414En taida olla ainoa, joka on häikäistynyt tämän vuotisen syksyn väriloistosta. Viime viikkoina on ollut aivan uskomattoman kauniita päiviä! Onneksi muutamat sateet viime viikolla eivät olleet tarpeeksi rankkoja pudottamaan kaikkia upean värisiä lehtiä puista, vaikka niin pelkäsin.

Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta monena päivänä. Olen tehnyt kävelylenkkejä lähiseudulla ja valinnut sellaisia polkuja, joilla en ole aikaisemmin kulkenut.

20161003_151847

Kulkeminen on tosin ollut tavallista hitaampaa, sillä olen ”joutunut” vähän väliä pysähtymään kuvaamaan toistaan hienompia puita. Myös pimeään aikaan, vaikka kännykän kameralla niistä kuvista ei juuri mitään tulekaan. Silti on ollut pakko yrittää.

20161001_130827

20160927_201246

Viikonloppuna tein perinteistä syksyruokaa, kaalilaatikkoa. En ole tehnyt sitä kovin montaa kertaa aikaisemmin, joten en ollut ihan varma mitä siitä tulee. Mutta tällä Yhteishyvän reseptillä kaalilaatikkoni onnistui täydellisesti. Laitoin hieman enemmän nestettä kuin mitä reseptissä oli mainittu ja pidin hiukan kauemmin laatikkoa uunissa. Puolukkahillon kanssa siitä tuli herkullinen ateria!

20161001_182252

Kävelyllä Valkmusan kansallispuistossa

Follow my blog with BloglovinKymenlaaksossa Kotkan lähellä sijaitsee kaunis Valkmusan kansallispuisto. Kävimme siellä kävelemässä loppukesästä äidin ja siskon kanssa. Valkmusaan on päällystetty pitkospuilla 2,5 kilometriä pitkä reitti, jota lähdimme kiertämään vastapäivään.

20160717_121407

Aluksi pitkospuut kulkevat halki kostean suon (ihan ylimmäinen kuva otsikon yläpuolella). Maisema on laakeaa ja pienet puut siellä täällä reunustavat pitkospuita. Jonkin ajan kuluttua polku nousee vähän korkeammalle ja kulkijat saavat jalkojensa alle kuivaa maata. Pienestä metsiköstä löytyy lintutorni, josta bongarien on hyvä tarkkailla alueen runsasta linnustoa. Valkmusa on tunnettu myös rikkaasta perhoslajistostaan. Myös yksi Pokemon löytyi pitkospuiden varrelta!

20160717_122807

Metsikön jälkeen palataan hetkeksi takaisin suolle kunnes lopulta pitkospuut johtavat uudestaan metsään. Reitti on niin hyvin opastettu, että siltä on vaikea päästä eksymään. Maisemat olivat vaihtelevia, mikä teki reitistä erityisen mielenkiintoisen.

20160717_123235

Kävelyretken jälkeen maistui äidin tekemä mustikkapiirakka hyvältä. Aurinko tuli esiin pilviverhon takaa ja pikkuinen sisilisko tuli paistattelemaan päivää terassille kanssamme.