Päivä joella Pessin ja Illusian maisemissa

Kun ulkomaan reissut ovat olleet poissa kuvioista, on tullut tehtyä sellaisia retkiä, joille ei aikaisemmin muka ole löytynyt aikaa. Omalla listallani yksi sellaisista oli pidempi melontareissu, josta olen haaveillut pitkään.

Sille tuli tilaisuus kesäkuun helteisenä viikkona Etelä-Savossa, kun olin bongannut mainoksen kanoottien vuokrausfirmasta, Xstreamsistä. Kyseessä on Pieksämäellä tukikohtaansa pitävä yritys, joka järjestää opastettuja useamman päivän kanoottiretkiä pienryhmille. Lisäksi se vuokraa omatoimiretkeilijöille sup-lautoja ja kanootteja sekä talvisin lumikenkiä.

Tiesin, että idyllinen jokireitti kulkee Pieksämäen Naarajärveltä Kangasniemelle ja Xstreamsin esitteessäkin kerrottiin 6-8 päivän reissusta samaa väylää pitkin (120 km). Kivikauden ihminen (n. 3000 vuotta sitten) käytti samaa reittiä ja seudulta on löydetty jäännöksiä useista kivikautisista asumuksista.

Me halusimme kuitenkin tehdä vain yhden päivän omatoimisen kanoottiretken, joten sovimme Xstreamsin Kristianin kanssa lähtöpaikaksi Naarajärven Lomatrion rannan ja noutopaikaksi Porsaskosken myllyä edeltävän rannan. Melontamatkaa meille siis tuli yhteensä kolmisenkymmentä kilometriä.

20200624_110032 – kopio

Reitin upein osuus mielestäni tuli heti alussa ”ensimmäisellä suoralla”, kun meloimme kapeaa jokea pitkin viitisentoista kilometriä Niskanivun taukopaikalle. Jokimaisema levittyi ympärillemme ja ilmassa lenteli kymmeniä sudenkorentoja. Ei suinkaan samaa sudenkorentolajia vaan monia erilaisia upeissa väreissä!

Olimme kuin kuvitetussa Pessi ja Illusia -sadussa, jossa kirkas auringonvalo heijastuu ulpukoiden täplittämän joen pinnasta, ja kymmenet pikkuiset ja suuremmat hyönteiset leikkivät. Helteiden vuoksi vesi oli kuin linnun maitoa ja metsän siimeksessä oli tyyntä. Häkellyttävän voimakas luontoelämys!

Niskanivun taukopaikka oli meidän reitin ainoa ”kunnon” taukopaikka, johon uskalsimme kanootin kanssa rantautua. Siellä oli laavu, nuotiopaikka sekä ulkohuussi. Laavun ympäristössä on ollut yksi muinaisista asuinpaikoista. Vesi oli aikoinaan korkeammalla, ja joki oli leveämpi. Laavulla olleesta opastaulusta opimme, että entisajan ihminen on näillä seuduilla herkutellut kalalla, majavalla, hirvellä, ulpukan siemenillä ja vesipähkinällä. Puhutaan siis ajasta n. 1000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

20200624_123812

Niskanivun jälkeen alkoi väsymys painaa. Kolmekymmentä kilometriä on aika pitkä matka tottumattomalle. Jos nyt lähtisin uudestaan matkaan, sopisin noudon Niskanivulta ja nauttisin maisemista täysillä alkumatkasta kiirehtimättä. Mutta meillä oli vielä samanmoinen matka edessä, joten lyhyen tauon jälkeen laskimme kanootin takaisin vesille hyttysten hätyyttämänä.

Loppumatkasta ei ollut sopivia rantautumispaikkoja suoraan reitillämme, joten pidimme evästaukoja kanootissa. Yhdellä järvellä onnistuin myös käymään uimassa, kun tasapainotimme kanootin isojen kivien väliin. Uinti ei kyllä valitettavasti paljoa virkistänyt, niin lämmintä vesi oli. Jäipähän siitäkin hassu muisto sekä muutama mustelma kiviin osuneisiin jalkoihin.

Matkan varrelle sattui kaksi jännää kohtaa, pikkuruista koskea. Ei niitä ehkä voi oikeiksi koskiksi kutsua, mutta muutamia kiviä niissä oli ja vauhti kiihtyi hetkeksi. Jännittäviä ne tietysti olivat, koska pelko kivelle karahtamisesta ja kanootin kaatumisesta oli olemassa. Hienosti kanoottimme kuitenkin selvisi niistä ja oli hauskaa kokea ne.

20200624_175631

Kanootin päivävuokra kuljetuksineen maksoi n. 70 euroa ja saimme Xstreamsin Kristianilta lainaksi kartan reitistämme, vesitiiviin tynnyrin, pelastusliivit, varamelan sekä kauhan siltä varalta, jos kanootti haukkaa vettä. Kartta oli reitillä tarpeellinen, jotta kolme järven ylitys onnistui ilman harhailua, mutta neljä jälkimmäistä oli mukana vain varmuuden vuoksi eivätkä joutuneet tositoimiin. Kuumana päivänä vettä kului paljon ja juotavan lisäksi meillä oli energiapitoisia eväitä.

Xstreamsin kanssa yhteydenpito ja vuokraus sujuivat loistavasti, ja Kristian ohjeisti meitä vielä reitistä ja melomisesta ennen lähtöä. Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ja siitä jäi mukava kesämuisto ensi talveksi. Jokimaisema oli hieno elämys. Taidanpa lainata uudestaan kirjastosta Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -sadun Kristina Segercrantzin kuvittamana (julkaistu 2001)!

Jääkauden ja ihmisen kädenjälkiä Savossa (Varkaudessa ja Jäppilässä)

Kotimaan matkailu lienee tänä kesänä kova juttu muuallakin kuin tässä taloudessa. Löydät tästä postauksesta pari vinkkiä, jos matkasi suuntautuu Savoon Varkauden seudulle.

Alkuperäinen syy, miksi etsiydyin Varkauteen viime kesänä, oli Ehtan tehtaanmyymälä. Ehta by Dream Circus on suomalainen vaatevalmistaja, jolla on paitsi käytännöllisiä ja kestäviä vaatteita myös upeita kuoseja kankaissaan. Viime kesän vierailuni jälkeen vaatteiden jälleenmyyjien lista on kasvanut muun muassa Halosen myymälöillä, mutta tehtaanmyymälästä saattaa tehdä löytöjä kuten poistuvia tuotteita alennuksessa. Itse ostin lopulta neljä paitaa, joista olen tykännyt tosi paljon. Jos etsit päällesi jotain erilaista, kurkkaa Ehtan nettikauppaan!

20190612_144250

Ihan pelkästään Ehtaa varten en poikennut Varkaudessa. Kävimme samalla myös vohveleilla Torni-kahvilassa. Se on vanhaan vesitorniin perustettu näköalakahvila, josta on upeat maisemat Varkautta ympäröiville järville. Terassilla on puutarhatuoleja ja sohvia sekä kioski, josta saa monenlaista välipalaa. Kiva paikka!

Varkaudesta puolen tunnin ajomatkan päässä luoteeseen sijaitsee Jäppilän Kivikuru, jääkauden muotoilema pirunpelto. Se on vaikuttava nähtävyys ja sen ympäristössä voi tehdä pienen metsälenkin kivikkoisessa maastossa.

20190824_154155

Jos lähdet tieltä pois, varo nilkkojasi! Itse onnistuin sekä nyrjäyttämään nilkkani että rikkomaan puhelimeni lasin iskemällä sen kaatuessani kiveen. Kannattaa silti käydä kävelemässä metsässä, jotta saat käsityksen luonnonilmiön vaikuttavuudesta. Vuosituhannet ovat kasvattaneet sitkeitä puita kivikon lomaan ja ne kätkevät alleen suuren osan pirunpeltoa.

En ollut aiemmin nähnyt näin isoa pirunpeltoaluetta, joten en hämmästynyt lukiessani, että Kivikuru on Etelä-Suomen suurimpia. Alue on laaja ja sen toiselle laidalle on pystytetty esiintymislava ja katsomo. Akustiikka on varmasti Kivikurulla poikkeuksellisen hieno. Viereinen lampi on myös luonnontilassaan kaunis.

20190824_151942

Omat runolliset taitoni ovat aika olemattomat, joten lainaan tässä 100 Luontohelmeä -sivustoa:

100 000 vuotta sitten nykyisen Jäppilän alueella kävi aikamoinen ryske ja rytinä, kun mannerjää muodosti Jäppilään kivikurun. Myöhemmin jääkauden sulamisvedet huuhtoivat kivilaakson puhtaaksi. Tänä päivänä jylhän pirunpellon kivien välistä pistää esiin vanhoja männynkäppyröitä, joiden harmaat sävyt sulautuvat kauniisti muinaisten kivien harmauteen.

Jylhälle ja vaikuttavalle kivikurulle tuo vaihtelua kurun päässä oleva rauhallinen suolampi sekä kurua ympäröivät luonnontilaiset metsät. Metsän siimekseen jääkausi on paiskonut järkälemäisiä kiviä, jotka ovat kuin muinaisia muistomerkkejä. Tätä Etelä-Savon jääkauden jäännöstä kutsutaan myös Jäppilän Inariksi.

Lähde: http://100luontohelmea.fi/helmi/jappilan-kivikuru

Olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanha kansa tuumasi tästä paikasta ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kivikurun massiivisuus kun hämmentää nykyihmistäkin. Ukonkivet, kaksi päällekäin olevaa painavaa kivenmurikkaa ovat ilmeisesti toimineet jonkinlaisena kirkkona, mikä on helppo uskoa. Aikamoinen voima on näitä kiviä aikoinaan liikutellut!

Reippailua Sipoonkorvessa

Pääsin retkelle Sipoonkorpeen! Näin autottomalle ja vallitsevassa tilanteessa julkisen liikenteen käyttämistä välttävälle kaikki mahdollisuudet päästä viittä kilometriä kauemmaksi omasta reviiristä ovat suuria ilon aiheita. 😀

Kävimme äitini ja siskoni kanssa kiertämässä Kalkinpolttajan luontopolun, joka itsessään on 4,8 kilometriä pitkä. Koska ulkoilualueet ovat näinä päivinä kovin suosittuja, emme edes yrittäneet läheisimmälle parkkipaikalle Kalkkiuunintielle, vaan veimme suosiolla auton Tasakallion parkkipaikoille. Se teki reippailullemme lisämatkaa yhteensä 2,4 kilometriä. Se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin. Matka parkkipaikalta oli minusta tosi mukava ja varsinkin metsäosuus oli hauskaa juurakkoista polkua.

20200509_120201

En ole aikaisemmin käynyt Sipoonkorvessa kävelemässä ja nytkin autossa vielä arvoimme kannattaisiko mennä jonnekin muualle, kun luontopolku ei kierrä järveä. Vesi on niin kaunis ja rauhoittava elementti luonnossa. Kierrettyäni nyt tuon Kalkinpolttajan polun voin sanoa, etten itse jäänyt kaipaamaan vesinäkymää. Reitti nousee monessa kohtaa korkeille kallioille, joista näkee pitkälle horisonttiin.

Vaikka autoista päätellen väkeä oli paljon, luontopolulla ei ollut vaikeuksia pitää etäisyyttä ihmisiin. Ainoastaan laavulla oli useampi seurue samaan aikaan. Viereiset kalliot antoivat kuitenkin tilaa kaikille seurueille pitää evästaukoa etäällä muista.

20200509_121955

Maasto reitillä on todella vaihtelevaa. Kivikkoisia nousuja ja laskuja mahtuu reitin varrelle monta. Osa reitistä kuljetaan maalaistien laitaa, yksi pururadan kaltaista leveää käytävää, ja monessa kohdassa kävellään kallion päällä. Juurakkoisia polkuja piisaa mutta myös helppokulkuisia polkuja.

Pidin siitä, että maasto oli niin vaihtelevaa ja ajoittain haastavaa. Kiipesimme niin monet Metsähallituksen pystyttämät portaat, että sekosin laskuissa. Näin monipuolista maastopolkua en muista aikaisemmin kulkeneeni.

20200509_125810

Reitillä on yksi esteetön osuus: Jos saa auton Kalkkiuunintielle ja lähtee kävelemään reittiä myötäpäivää pohjoisen suuntaan, voi esimerkiksi rattaiden kanssa edetä laavulle asti. Jos muistan oikein, esteetön reitti jatkui siitä vielä vähän pidemmällekin, mutta jossain kohtaa maasto muuttui taas hankalammaksi ja vaati ketterämpää liikkumista.

Reitti oli ilahduttavan hyvin opastettu. Kun seurasi viittoja, ei polulta voinut eksyä. Meidän keskittyminen tosin herpaantui yhdessä kohtaa ja harhauduimme oikealta polulta, mutta huomasimme sen jo parinkymmenen metrin päässä.

Muutenkin luontopolusta on selvästi pidetty hyvin huolta (hyväkuntoiset portaat ja muut fasiliteetit sekä paljon valmiita puita tulentekopaikalla). Myös parkkipaikoilta, tuolta Tasakallionkin kauempana sijaitsevalta parkkikselta, oli hyvät opasteet reitille. Karttaa ei pahemmin tarvinnut vilkuilla, vaikka kivahan se oli olla olemassa kännykässä varalla.

20200509_153858

Vaikka kesä on vasta tuloillaan, näimme matkalla odottamattomia elonmerkkejä. Pikkuinen kyykäärme (oletettavasti viime vuoden vauvoja) jähmettyi varmaankin pelosta yhden polun laitamille, kun meitä edellä mennyt pariskunta koiran kanssa havaitsi sen. Mies nosti sen varovasti pitkällä kepillä ylös ja siirsi pois polulta. Siitä kyy sitten lähtikin luikertelemaan omiin bisneksiinsä.

Näimme myös vikkelän sisiliskon, joka kiiruhti polun yli. Uskomatonta ottaen huomioon kuinka paljon ihmisiä luontopolulla kierteli. Kuvittelisi, että ihmismassat olisivat karkottaneet kaiken liikkuvan piiloon. Valkovuokkomerien laidoilla näimme lisäksi iloksemme monia sinivuokkoja. Ihanaa, että ne eivät enää ole yhtä uhanalaisia ja harvinaisia kuin 30 vuotta sitten!

20200509_140035

Tämä Kalkinpolttajan polku oli todella mielenkiintoinen luontoreitti ja tulen varmasti käymään siellä uudestaankin. Suosittelen lämpimästi!

Koronapäiväkirjat vol. 2

Niinhän siinä kävi, ettei se parin viikon takainen koronakirjoitukseni jäänyt ainoaksi. Tänään on 32. päiväni vapaaehtoisessa karanteenissa ja monesta uudesta toimintatavasta on tullut normi.

Käykö sinulle sitä, että TV:tä katsellessasi tai kirjaa lukiessasi huomaat ajattelevasi, että eihän noin saa tehdä: kätellä, halata tai matkustaa jonnekin? Itselleni on alkanut tulla näitä ajatuksia päivittäin. Yhtäkkiä kauhistun, kun TV-sarjan hahmo kertoo matkustavansa Jordaniaan (Yle Areenassa Le Bureau-sarjassa) tai kirjassa kerrotaan pakettimatkalle lähdöstä (Anna-Leena Härkösen Terveisiä pallomerestä -kolumnikokoelmassa).

Uusiin toimintatapoihin alkaa siis olemaan pelottavan tottunut jo näin lyhyessä ajassa. Totesin edellisessä koronapäiväkirjassa, että ihminen on sopeutuvainen, mutta en todella uskonut, että olemme näin sopeutuvaisia.

20200405_134025
Hanikan luontopolulla Espoossa

Arjen pienet ilot ovat kasvattaneet mittasuihteitaan. Ostin pääsiäiseksi narsisseja ja tulppaaneita kotiinkuljetuksella ruokakaupasta ja tein vaatimattoman pääsiäisasetelman olohuoneen pöydälle. Harvinaista tässä taloudessa, mutta kovasti se toi iloa kun kaiket päivät kotona nyt hengaan.

Pääsin myös jokin aika sitten kaverin autokyydillä metsäretkelle. Olipa ihana päästä pois omilta kulmilta uusiin maisemiin! Luonto oli talven jäljiltä aika karussa kunnossa, mutta ilmassa oli kevään odotus. Auringon lämpö tuli saamaan päivänä minä hyvänsä tämänkin metsän jälleen kukoistamaan.

Kohteemme oli Espoon Soukassa Hanikan luontopolku, joka on noin viiden kilometrin pituinen reitti vaihtelevassa maastossa. Se ei ole esteetön vaan matkalla tulee esimerkiksi nousua kallioille, mikä oli meille oikein tervetullutta. Sai vähän sykettä nostettua ja harjoitettua tasapainoakin. Polun varrella on tervalepiköitä, kuusivaltaisia sekametsiä ja jopa parinsadan vuoden ikäisiä männiköitä.

20200405_141027

Matkan varrella oli paljon pitkospuilla kulkemista, joten reitillä selvisi kohtuullisen kuivin jaloin. Pidin luontopolulle ripotelluista opastauluista, joista opin muun muassa että jäkälät ovat sienen ja levän yhteenliittymiä, jotka erillään vaativat kosteat elinolosuhteet mutta yhdessä sietävät äärimmäistä kuivuutta. Uusi tieto oli myös se, että muurahaispesien avulla voi päätellä ilmansuunnat, sillä muurahaiskeko on aina avoimempi etelän suuntaan, jotta auringon lämpö tulee hyödynnettyä parhaiten.

Espoon luontopolut on kerätty tälle sivulle, josta on helppo etsiä itselle mieleinen. Nuuksio on näinä päivinä ilmeisesti aika ruuhkainen, joten kannattaa pysytellä pienemmillä reiteillä.

Tilasin pääsiäiseksi neljän ruokalajin illallisen ravintola Kolmos3sta, joka tekee nyt noutoruokaa kun yli 10 hengen kokoontumiset on kielletty. En ole kovin hyvä esteettisissä asetteluissa, joten kattaukseni eivät todellakaan vetäneet vertoja ravintolaillallisille. Mutta Kolmos3n ruoka sen sijaan oli taattua tavaraa.

20200410_160156

Alkuruoaksi oli valkoista tankoparsaa ja osterivinokasta hollandaisekastikkeella. Maistoin pienen tipan kastiketta samalla kun parsa ja sienet paistuivat paistinpannulla ja taisin jopa irvistää voimakkaan kirpeää makua. Hämmästyin kovasti, kun kastike kuitenkin maistui parsan kanssa taivaalliselta. Tämä on juuri se asia mitä fine-diningissa arvosta: joku, joka osaa, on yhdistänyt juuri tietynlaisia makuja tavalla, jota en itse ikinä osaisi.

Pääruoan pitkään haudutettu karitsa oli taivaallista ja juustolautasen porkkanapikkelsi tarjosi jälleen yllätyksen. Jälkiruoaksi oli Kolmos3n sekamelska, josta maistoin täyteläistä (jopa fudgemaista) suklaamoussea, sitruuna-vaniljakastiketta ja marenkia. Nautin kovasti siitä, että tällaisenakin aikana sain kokea ihanan makuelämyksen. Epätavallista oli se, että se tapahtui omalla kotisohvalla.

Kaunis lokakuu (eli hehkutusta ruskasta, unen tärkeydestä ja yksi kiva lohiresepti)

Pilvettömästä taivaasta, värikkäästä ruskasta ja huurteisesta maasta oli tämän vuoden lokakuu tehty. En tiedä kiinnitittekö huomiota, mutta Helsingissä oli erityisen kaunis lokakuu. Oli pitkään kuivaa, joten säästyimme mustuudelta ja märkien lehtien mössöltä, jotka minulle ovat rakastamani vuodenajan kääntöpuoli. Parasta on, kun niille joutuu luovuttamaan syksystä vain pienen palasen lopusta kuten tänä vuonna.

20191015_082451

Pysähdyin monena lokakuisena aamuna työmatkalla ihastelemaan ja kuvaamaan ympärilleni levittynyttä kauneutta. Kännykkäni muisti täyttyi ruskasta ja huurteisuudesta. Tunsin kiitollisuutta kyvystä pysähtyä hetkeen ja ihailla vuodenajan vaihtumista. Iltaisin saimme nauttia upeista auringonlaskuista. Enpä muista milloin olen viimeksi tiiraillut taivaalle niin usein.

20190823_1654512

Kykyyn pysähtyä kauneuden äärelle on vaikuttanut kokeiluni nukkua aamuisin pidempään. Minulla on mahdollisuus vaikuttaa työaikoihini, joten päätin testata miltä tuntuisi alistua iltavirkkuuteen ja lopettaa pakottamasta itseäni aamuvirkkujen tapoihin. Omalle pääkopalleni nimittäin olisi parasta nukkua puolesta yöstä puoleen päivään. Koko aikuisikäni olen taistellut sitä vastaan.

Heräämisen myöhentäminen puolellatoista tunnilla on ollut yllättävän vaikeaa ja samalla sillä on ollut merkittäviä vaikutuksia vireyteeni. Vaikeuksia on tuottanut päivärytmin uudelleensuunnittelu. Ei ole ollut helppoa tottua siihen, että töissä on täysi tohina päällä kun itse saavun toimistolle. Hiljaiset aamun tunnit ovat päättyneet ja on jo kiire ensimmäiseen kokoukseen. Työpäivät pitenevät sitten loppupäästä, mutten jousta enää unesta.

Pari aamu-unen tuntia ovat auttaneet minua jaksamaan paremmin. Olen virkeämpi ja enemmän läsnä hetkissä. Väitän, että huomaan pientä vaikutusta myös muistissa ja kroppa ei enää aamupäivisin niin usein mangu hiilihydraatteja jaksaakseen. Lyhyt kokeiluni on muuttunut uudeksi tavaksi, jota yritän jatkaa yli talven.

20191020_123902

Nautin lokakuusta muutenkin kuin työmatkoilla. Pidin muutaman vapaapäivän ja matkustin maalle. Tein muutaman metsävaelluksen uusilla seuduilla. Ensimmäisen tein alavilla mailla, jotka olivat kosteita ja osittain vedenpaisumuksen peitossa. Siitä viisastuneena tein seuraavan retken vähän korkeammalla sijaitseville poluille.

Eväänä minulla oli Kotikokin reseptillä valmistettua maailman parasta pannaria. Evästauot jäivät vain kovin lyhyiksi, kun Keski-Suomessa alkoi olla sen verran viileää, että kylmyys iski nopeasti penkillä istujaan. Teekään ei riittänyt lämmittämään riittävästi. Se ei haitannut. Oli mukava päästä saunomaan kävelyretken päätteeksi.

20191021_131007

Vapaalla on myös hauska kokeilla uusia reseptejä. Tein ensimmäistä kertaa tätä Yhteishyvän mantelilohta. Tuli tosi hyvää! Parsakaalien rapeus pehmeän lohen ja mantelirouheen kanssa oli hyvä kombinaatio.

Mantelilohi

noin 700 g parsakaalia
200 g mantelirouhetta
3 rkl hienonnettua tilliä
2 tl raastettua sitruunankuorta
3 rkl rypsiöljyä
noin 700 g kirjolohifileetä
1 tl suolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Säädä uuni 200 asteeseen. Paloittele parsakaalit ja laita ne leivinpaperille pellille. Paista uunissa 10 minuuttia. Sekoita mantelirouhe, tilli, pestyn sitruunan raastettu kuori ja öljy.

Pyyhi lohifilee talouspaperilla ja laita pellille parsojen kanssa. Mausta filee suolalla ja pippurilla. Painele manteliseos päälle. Paista uunissa kunnes kala on juuri ja juuri kypsää eli 15-30 minuuttia.

20191021_153037

Seuraavaksi suuntaan energiani jouluvalmisteluihin. Kaamosvalot laitoin jo ikkunaan helpottamaan tätä mustaa ja märkää aikaa. Ensi viikonloppuna aloittelen joulukorttiaskarteluja.

Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.

Luontoretkireittejä Savon sydämessä

Pieksämäen seudulle on viime vuosina avattu huikea metsäretkireitistö. Niin hyvä, että sinne sietää tulla vähän kauempaakin. Vedenjakajareitistöksi nimetyt polut ovat hyvin merkittyjä ja maisemat sopivan vaihtelevia, jotta retkeilijä ei tympiinny. Seudulla on paljon suota, mutta mäntymetsät ja lehtimetsäiset järvimaisemat tulevat reiteillä myös tutuiksi. Reiteistä on hyvät kuvaukset tuolla verkkosivuilla, mikä auttaa todella paljon retkien suunnittelussa.

20190613_154205

On erinomaista, että Pieksämäen kunta on panostanut laajaan reitistöön, josta kuntalaiset ja matkailijatkin voivat nauttia. Suomen luonto on upeaa, mutta harvalla on osaamista tai halua mennä rämpimään metsään kompassin kanssa ja vieläpä tietämättä onko siellä asutusta tai mökkiläisiä. Tällainen reitistö varmasti motivoi ihmisiä liikkumaan enemmän luonnossa ja poikkeamaan myös tututuilta lenkkireiteiltä.

20190613_160223

Vedenjakajareitistöllä reittejä on monia ja ne ovat eri pituisia. Se on mainiota, sillä aina ei ehdi tehdä 10 kilometrin vaellusta vaan haluaa vaan poiketa muutaman kilometrin lenkillä. Toisaalta pitkät reitit antavat viikonloppureissumahdollisuuden myös niille retkeilijöille, jotka haluavat tulla pariksi päiväksi vaeltamaan, mutta yöpyä mukavammin sisätiloissa. Tuolta reitistön verkkosaitilta voi lukea tarkemmin yöpymismahdollisuuksista seudulla.

Reittien alkupisteillä on hyvät parkkipaikat ja iso kartta, josta voi vielä tsekata oman reitin tuntomerkit. Itse nappasin reitistä kuvan ennen kävelylle lähtöä, jotta matkalla olisi vielä helppo tarkistaa, missä kohdin ollaan menossa. Kartta löytyy myös sähköisesti Vedenjakajareitistön sivuilta. Reittien varsilla on toiletteja sekä tulentekopaikkoja ja pöytiä, joissa on mukava pitää evästaukoa.

20190613_150418

Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa kiertämässä Kukkarojärven kierroksen. Se on kuutisen kilometriä pitkä reitti, joka noudattelee useamman eri järven rantaa. Sen varrelle on ripoteltu runotauluja ja ajatuksia metsästä.

Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi,
noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhkeille,
tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille,
pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville,
katajat karuille maille, tammet virran vieremille.
– Elias Lönnrot: Kalevala –

Oli sattumalta kesäkuun puoliväli ja käynnissä suopursujen kukinta. Valkoiset kukat täyttivät varvikot enkä ollut aikaisemmin nähnyt vastaavaa. Vuodenajasta riippuen reitti näyttää tietysti erilaiselta. Tällä hetkellä varvikko on varmasti ruskan värittämää.

20190613_155106

Kukkarojärven kierroksen varrelle mahtuu niin pitkospuita kuin leveää kävelytietäkin, mutta pääasiassa se on yhden ihmisen mentävää polkua. Vaihteleva maasto on mielenkiintoinen ja järvien rantoja pitkin on ihana kävellä. Minkäköhän reitin sitä valitsisi ensi kesäksi?

Viikonloppu Iniössä

Maakrapu täällä hei! Vierastan merta, joten Turun saaristo on jäänyt minulle vieraaksi. Rengasreitin olen kyllä ajanut ja joillain saarilla vieraillut, mutta nimet menevät päässäni iloisesti sekaisin. Tästä kesästä lähtien tulen kuitenkin muistamaan Iniön, jonka pääsaarella vietin hauskan viikonlopun.

20190720_143646

Sain hyvän tekosyyn vierailulle, kun ystäväni lähti sinne kesätöihin. Hän puhui saaresta niin elävästi ja hauskasti, että halusin kokea sen itsekin. Niinpä suunnittelin Iniön viikonlopun toukokuussa, ja kun koitti sovittu heinäkuun viikonloppu, nousin Turussa toisen ystäväni kyytiin ja hurautimme ensimmäiselle lossille. Lossien aikataulut kannattaa varmistaa etukäteen, jottei tule yllätyksiä, sillä aikatauluissa saattaa olla kolmenkin tunnin aukkoja. Lossista ei siis kannata myöhästyä.

Kahden lossimatkan jälkeen saavuimme Iniön pääsaarelle. Lossirannasta kilometri pari ajettuamme näimme upean näyn: Iniön vanhan kirkon. Se on nimetty prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan vuonna 1801. Myös sen pieni hautausmaa oli mielenkiintoinen katsaus saarelaisten elämään viime vuosisadoilta tähän päivään saakka.

20190720_124442

Pääsaaren ruokatarjonta yllätti minut positiivisesti. Cafe Leonellan ruoat olivat tosi hyviä ja ihana Cafe Gamla Banken tarjosi maukasta jälkiruokaa. Gamla Bankenissa oli myös söpö sisustuspuoti, josta löysin kauan etsimääni Saaren Taika -teepuusaippuaa. Saarelta olisi löytynyt myös muun muassa thai-ravintola, jota emme kerenneet kokeilla lyhyen viikonlopun aikana.

20190720_135147
Cafe Leonellan ihana kesäinen kala-annos

Vierasvenesatamissa oli hauska käyskennellä ja katsella ympärilleen. Myös pieniä putiikkeja löytyi pienen torin laidalta sekä ITE-taidetta ja kirpputori cafe Leonellan läheltä.

Minusta pääsaaren merkittävin nähtävyys kuitenkin on Norrbyn luontopolku. Jos käyt Iniössä, älä missaa tätä! Polku on 2,5 kilometriä pitkä suuntaansa ja se johtaa Iniön korkeimmalle kohdalle (40 metriä merenpinnasta).

20190721_111626

Tuohon matkaan mahtuu ällistyttävän erinäköisiä maisemia mänty- ja kuusimetsästä pusikkoon ja pitkospuihin. Sen varrelle on myös pystytetty mainioita luontotauluja, joiden avulla voi esimerkiksi opetella sammalia ja jäkäliä.

Polku päättyy Kasbergin kalliolle, josta on upeat näkymät merelle. Kalliolle on rakennettu pieni näköalatorni, jonka avulla näkee myös viereisen metsän yli. Paikka on mykistävä.

20190721_110315

Tänä päivänä lähinnä kaunis Kasberg on entisaikaan ollut toisella tavalla tärkeä iniöläisille. Kautta aikojen siellä on sytytetty merkkitulia viestiksi silloisille asukkaille suojautua vihollisilta. Näillä saarilla on ollut todistettavasti asutusta ainakin tuhat vuotta. Tuolloin vedenpinta oli vielä 7 metriä korkeammalla. Tiedetään, että keskiajalla Kasbergin ohi kulki laivaväylä tärkeälle Taivassalon kauppapaikalle.20190721_105247

Illalla istuimme pitkään Cafe Leonellan terassilla kuuntelemassa hienoa kitaristia Tomi Paldaniusta. Yövyimme Villa Högbossa, jossa nukuimme sikeästi kuin lapset suloisessa kammarissa.

Kyllä kelpasi näissä maisemissa viettää mukava viikonloppu ystävien kanssa!

 

Kesäretki Seilin saarelle

Turun saaristossa on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin ensin spitaalisia ja sitten mieleltään sairastuneita. Nykyään saari on pelkästään tutkimus- ja virkistyskäytössä, mutta sen historia kiehtoo monia, minua mukaanluettuna.

20190719_123335

Katja Kallio on kirjoittanut todelliseen henkilöön pohjautuvan puolifiktiivisen romaanin Yön kantaja Seilin saaresta ja Jenni Vartiainen on nimennyt kokonaisen musiikkialbumin sen mukaan. Vartiainen on kommentoinut nimen symboloivan ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.

Voin hyvin samaistua tähän vertauskuvaan. Kun vierailin Seilin saarella kesällä auringon kimmeltäessä meren pinnalla ja kauniin vehreyden levittyessä ympärilleni, mielessä kävi naiivi ajatus siitä, ettei olisi kovin kamalaa tulla karkotetuksi sinne loppuelämäksi. Itse asiassa talven arjen pyöritys vielä muistissa se kuulosti aika mukavalta kohtalolta.

20190719_115816

Vakavasti ottaen arki Seilille karkotettujen keskuudessa oli toki jotain aivan muuta kuin meren aaltojen liplatusta. Historiankirjat kertovat ankarista talvista, hoitajien suorittamista pahoinpitelyistä, köyhyydestä ja raadannasta. Toivottomuus oli varmasti vaikeaa. Kerran saarelle joutuneella ei nimittäin ollut mitään asiaa sieltä pois.

Spitaalipotilaat eristettiin, jotta (nykypäivänä helposti antibiooteilla hoidettavissa oleva) sairaus ei leviäisi ja myöhemmin mielisairaat ja irtolaiset haluttiin pois ”kunnon kansalaisten” silmistä. Tosiaan, myös pysyvän asuinpaikan puutteesta eli irtolaisuudesta saattoi joutua Seilille. Samoin hysteriasta, joka ei ollut mikään oikea vaiva, vaan miesten keksimä keino päästä eroon epätoivotuista vaimoistaan.

20190719_152053
Tutkimus- ja ravintolakäytössä oleva päärakennus

Vanhimmat merkit ihmisistä Seilillä ovat parin vuosituhannen takaa. Viime kesinä on botaniikan ja arkeologian keinoin tutkittu minkälaista elämä saarella oli tuhat vuotta sitten. Seili mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1541 ja kun vajaa satavuotta myöhemmin Itämerellä puhkesi spitaaliepidemia, silloinen Ruotsin kuningas perusti Nauvon saaristoon Seilin saarelle spitaalisairaalan.

Saarella spitaalia sairastavat olivat eristettyjä tietylle niemelle. Silloiset hoitokeinot olivat tehottomia, joten sairastuneet eivät saaneet käytännön apua, ehkä jotain helpotusta kuitenkin. Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaiden hoito saarella aloitettiin vuonna 1840 ja ensimmäisinä vuosikymmeninä saarelle tuotiin myös miehiä. Vuodesta 1889 Seili toimi vain naispuolisten potilaiden kotina kunnes mielisairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962. Vuodesta 1964 entisen sairaalan tiloissa on toiminut Turun saaristomeren tutkimuslaitos.

20190719_134255
Seilin kirkko

Saarella ei ole erityistä museota värikkäästä historiasta, mutta saaren halkovan tien varteen on pystytetty opastauluja. Jos vierailee saarella, kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle. Kierroksella kuulee monipuolisesti saaren elämästä. Saarella sijaitsevan vanhan kirkon sisäänpääsymaksu kuuluu opastetun kierroksen hintaan ja vanha hautausmaa kirkon takana kannattaa myös käydä katsomassa.

Yksi potilaan huone on entisöity sellaiseen kuntoon kuin se mielisairaalan aikaan oli. Silloin ajateltiin geometristen kuvioiden rauhoittavan levotonta mieltä ja, siitä syystä seinille oli maalattu ruskean sävyisiä neliöitä.

20190719_151830

Seilin saari on erityinen paikka, sillä siellä kasvaa Seilin ulkopuolella erittäin harvinaista peltomaitikkaa. Se on lilahtava kukka, joka ei menesty ilman muita lajeja eli on puoliloislaji. Se on löytänyt kotinsa Seililtä, jossa se saa rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Seilin maisemaa ja kukkapeltoja hoitaa huolellisesti kolmisenkymmentä tukevaa lehmää. Niillä on tärkeä tehtävä pitää saaren kasvustosta huolta. Ilman lehmiä saari nimittäin metsittyisi nopeasti. Muutama sata vuotta sitten saari oli paljon avarampi! Nyt lehmät huolehtivat perinnemaiseman ylläpidosta.

20190719_153330

Lisätietoja Seilin retken suunnitteluun (esim. lautta-aikataulut) löytyy täältä. Itse nousin lauttaan aamupäivällä Turusta, osallistuin kiertokävelylle Seilillä, kävin saaren ravintolassa lounaalla ja palasin takaisin Turkuun iltapäivän lautalla. Oikein sopiva kesäretkipäivä!

 

Eksyksissä Repovedellä

Suomi on mahtava maa luontoretkeilyyn. On ihanaa, että Etelä-Suomessakin on paljon paikkoja, joissa voi päiväretkeillä. Olin monta vuotta haaveillut Repoveden kansallispuistossa käymisestä, kun äitini tänä kesänä ehdotti minulle ja siskolleni päiväretkeä sinne. Niinpä haaveeni viimein toteutui ja lähdimme katsomaan Repoveden päivävaellukseen soveltuvia polkuja.

20190711_122054

En ole mikään kovin kokenut eränkävijä, vaikka maastokarttaa osaan kyllä lukea. Eniten tykkään pienistä hyvin merkityistä poluista, joilta ei ole vaaraa eksyä. Silloin ehtii  parhaiten nauttia luonnosta ja maisemista.

Repovedellä merkinnät olivat sen verran puutteelliset, että onnistuimme eksymään kolme kertaa reitin alkupäässä. Ensimmäisen harhautumisen aiheutti se, että hajonnut riippusilta on korvattu venekyydillä, joka lähtee eri suunnasta kuin mistä riippusillalle mentiin. Tämä olisi pitänyt itse hoksata. Me marssimme vain suoraan vanhalle sillalle, jota siis ei ole enää olemassa. Hienot näkymät sieltä kyllä oli!

Myös veneeltä lähdimme väärään suuntaan. Tarkoitus oli suunnata pohjoiseen, mutta lähdimmekin itään. Onneksi huomasimme tämän varsin pian ja palasimme takaisin reitille. Kolmannen kerran harhailimme näköalapaikkaa etsiessämme, kun kännykkäni GPS väitti meidän olevan kartalla eri kohdassa kuin missä oikeasti olimme. Maastossa ei varmaan pitäisi luottaa kännyköihin…

IMG-20190711-WA0047

Onneksi harhailumme ei ollut kovin vakavaa. Ylimääräisistä lenkeistä johtuen pidimme kuitenkin ensimmäisen evästauon alle kilometrin päässä lähtöpaikasta. (Eväiden takiahan sinne metsään tultiin.) Onneksi eväitä oli runsaasti myös reitin loppupuolelle.

Olimme valinneet kierrettäväksi Ketunlenkin, joka on viitisen kilometriä pitkä. Reitin alkupaikka on Lapinsalmen pysäköintialueella ja se kiertää Kapiaveden pohjoisosan. Sen alkupuolella on Katajavuoren näköalapaikka, josta on upeat maisemat Repovedelle. Se oli oiva palkinto aika monen jyrkän portaan kiipeämisestä. Vietimme kallioiden päällä muutamia hetkiä ihaillen maisemia.

20190711_141430

20190711_140752
Katajavuorella

Loppupäässä reitti oli ihan selkeä emmekä harhailleet yhtään. Katajavuoren jälkeen reitti jatkuu useassa kohtaa järven viertä kunnes saapuu loppupäässä reittiä Ketunlossille eli käsikäyttöiselle lautalle, jonka avulla voi ylittää järven. Meillä kävi tuuri ja samalle lautalle sattui nuori mies, joka veti meidät lahdelman yli eikä meidän tarvinnut vaivata käsilihaksiamme.

Paistoimme makkarat ja söimme loput eväämme yhdellä tulentekopaikoista. Vaikka reitti oli vain viiden kilometrin pituinen, harhailuistamme ja maaston ajoittaisesta vaikeakulkuisuudesta johtuen se oli oikein sopiva päiväreissuksi.