Käymässä Ranskan maihinnousurannikolla

Olen pikkukaupunki-ihmisiä. Mieleenpainuvimmat muistoni matkoiltani ovat yleensä sattumanvaraisista pienistä kylistä ja kaupungeista. Pari vuotta sitten olin reissussa kummipoikani kanssa Pariisissa. Niin ihana kuin Pariisi onkin halusin hänen näkevän ja kokevan muutakin Ranskaa kuin pelkästään valtavan pääkaupungin. Suurkaupungit kun niin kovin harvoin kuvastavat koko maata.

Annoin kummipoikani valita missä Pariisin lähistöllä hän haluaisi samalla reissulla käydä ja hän valitsi Normandian maihinnousurannikon. Niinpä lentokoneemme laskeuduttua Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle otimme allemme Roissybusin, jonka avulla pääsee kätevästi Pariisin keskustaan vanhalle oopperatalolle. Sen lähellä sijaitsee St. Lazaren juna-asema, jolta otimme junan Bayeux’n pikkukaupunkiin Normandiaan.

Bayeux on n. 15 000 asukkaan kaupunki ja se oli ensimmäinen Ranskan kaupunki, joka vallattiin takaisin liittoutuneiden maihinnousun jälkeen vuonna 1944. Toisen maailmansodan aika näkyy Bayeux’ssä edelleen ranskalaiselle pikkukaupungille tavanomaista runsaampana kansainvälisyytenä. Kaupungin hotelleissa majoittuu usein esimerkiksi amerikkalaisia, joiden sukulaisia osallistui maihinnousuun.

Kaupungin on tehnyt kuuluisaksi paitsi toinen maailmansota myös Bayeux’s seinävaate. Se on lähes tuhat vuotta vanha kirjottu pellavakangas (73 metriä pitkä!), johon on kuvattu Ranskan ja Englannin välisiä tapahtumia vuosilta 1064-1066, muun muassa Hastingsin taistelu. On käsittämätöntä, että taideteos on edelleen olemassa! Moni matkailija tulee Bayeux’hön katsomaan nimenomaan sitä.

Kaupunki osoittautui muutenkin suloiseksi ja siellä olisi mukavasti viettänyt päivän tai pari nauttien pikkukaupungin tunnelmasta istuskellen kahviloissa sekä kierrellen puistoja ja pikkuputiikkeja. Meillä oli kuitenkin toiset suunnitelmat. Yön yli nukuttuamme suuntasimme turisti-infon kautta paikallisbussilla kohti kuuluisaa maihinnousurannikkoa, Omaha Beachiä, joka on Bayeux’stä parinkymmentä kilometriä länteen.

Liittouneet jakoivat pitkän maihinnousurannikon viiteen sektoriin, joista Omaha Beach oli yksi. Sen valloittamisesta takaisin saksalaisilta vastasi USA. Bussi vei meidät Omaha Beachin rannalle ja Saint-Laurent-Sur-Merin kylään, jonka edustalle mereen on pystytetty näyttävä muistomerkki, Les Braves, sodassa taistelleiden sotilaiden kunniaksi. Muistomerkki oli vaikuttava (näet kuvan klikkaamalla tätä linkkiä). Se on valtavan kokoinen, kuten äärettömään merimaisemaan sopiikin, ja nousuveden aikaan valtavat teräspalkit nousevat suoraan merestä korostaen mielleyhtymää sodan väkivaltaisuuteen.

Katseltuamme maisemia ja syötyämme aamupalaa Omaha Beachin söpössä kahvilapuodissa Magasin Généralissa siirryimme tutkimaan viereisen museon antia. Musée Mémorial d’Omaha Beach on käymisen arvoinen, sillä sen avulla historiaa tuntematonkin saa hyvän käsityksen siitä, mitä alueella tapahtui toisen maailmansodan aikaan.

Museoon on kerätty runsaasti sodan ajan esineistöä. Näyttelyn alussa kävijät näkevät 25 minuuttia kestävän videon, joka avaa tapahtumien kulkua ja jossa haastatellaan sodan veteraaneja. Videosta jäi elävä muistikuva amerikkalaisesta veteraanista, joka kuvaili, ettei hänellä ollut nuorena poikana aavistustakaan, mihin hän oli menossa, mutta halu päästä mukaan toimintaan oli kova. Virheelliset kuvitelmat sodan jännittävyydestä karisivat nopeasti.

Museo oli juuri sopivankokoinen, ei ollenkaan uuvuttava. Sulattelimme kaikkea oppimaamme kävelemällä rantaa pitkin muutaman kilometrin päähän amerikkalaisten hautausmaalle. Rantareitti oli hyvin kaunis ja tuntui kuin olisimme olleet jonkin elokuvan kulisseissa. Sodan kauhut tuntuivat kovin kaukaisilta kauniina kesäpäivänä. Hiekkamaasto ei ollut helpoimmasta päästä kävelyn suhteen, mutta maisemat korvasivat hankalan rämpimisen vaivan.

Amerikkalaisten hautausmaa oli kaikessa surullisuudessaankin huikea. Se sijaitsee vähän korkeammalla kuin muu alue mutta silti meren välittömässä läheisyydessä. Sinne on haudattu lähes kymmenentuhatta taistelussa kaatunutta sotilasta. Päättymätön hautaristien meri oli hiljentävä näky.

Hautausmaalla on monumenttimainen sisääntulo ja hautausmaasta pidetään sotiaallista huolta: ruoho ja pensaat on tarkkaan siististi leikattua. Tämän linkin sivun lopussa näet ilmakuvan hautausmaasta. Ymmärrän vasta nyt kuvan nähtyäni hautausmaan laajuuden.

Hautausmaalla kiertämisen jälkeen otimme suunnan takaisin Bayeux’hön. Emme olleet tarkkaan selvillä bussipysäkeistä ja jalkojakin jo väsytti (kummitädin, ei kummipojan), joten päädyimme ottamaan taksin, kun vapaa sellainen ajoi meitä vastaan tiellä. Bayeux’ssä ihailimme vielä upeaa Notre-Dame-katedraalia ennen kuin kiiruhdimme illansuussa Pariisiin lähtevälle junalle.

Yhden yön pyrähdys Maihinnousurannikolla kyllä kannatti. Reissu oli mielenkiintoinen ja opimme paljon uutta. Näimme myös vähän erilaista Ranskaa kuin mitä Pariisi meille näytti tulevina päivinä. Junamatkustaminen Ranskassa on yllättävän helppoa, edullista ja mukavaa. Suosittelen kokeilemaan, kun matkustaminen ulkomaille on taas turvallista.

Advertisement

Tutustumassa Pariisin Stade de France -stadioniin

Olen luonteeltani sen verran utelias, että kieltäydyn harvoin lähtemästä uusiin ja erikoisiin paikkoihin, jos joku ehdottaa. Se on yksi syistä, miksi pari vuotta sitten päädyin Pariisissa matkaseuralaiseni pyynnöstä tutustumaan Stade de France -stadioniin, vaikken tiedä juuri mitään jalkapallosta. En ollut edes tullut ajatelleeksi, että stadioneillekin järjestetään opastettuja tutustumiskierroksia. No, tälle stadionille järjestetään ja näkemisen arvoinen se olikin.

Jo pelkästään Stade de Francen koko on huikea: se on Euroopan 8. suurin stadion. Stadionin katsomoihin mahtuu runsaat 80 000 ihmistä. Pieni logistinen ihme: heidät kaikki saataisiin hätätilanteessa evakuoitua vartissa. Turvatoimia on tehostettu entisestään takavuosien pommiuhan jälkeen. Silloin turvaorganisaation neuvokas toiminta piti terroristin stadionin ulkopuolella ja kymmenet tuhannet futisfanit turvassa sisällä.

Valtava ellipsin muotoinen ja 13 000 tonnia painava katos suojaa katsojia kesäisin paahtavalta auringolta, mutta päästää luonnonvalon valaisemaan kenttää. Opaskierroksella pääsimme seisomaan kentän laidalle ja oli mahtavaa katsella ylöspäin katsomoihin ja taivaalle. Oli silti vaikea kuvitella millaista olisi olla kentällä täyden katsomon hurratessa.

Stade de France sijaitsee Pariisin Saint-Denisin kaupunginosassa. Vaikka sen nimi kääntyisi suoraan suomeksi Ranskan stadioniksi, Francella viitataan tässä kuitenkin Pariisin lähialueeseen île-de-Franceen. Me saavuimme stadionille metrolla ja loppumatkan kävelimme. Stadion oli aika helppo löytää, mutta oikealle sisäänpääsyportille pääsemiseksi piti luonnollisesti kiertää koko valtava stadion.

Opastettu kierros alkoi näyttelytilasta, jossa kerrottiin stadionin historiasta ja huippuhetkistä. Näytteillä oli monenlaisia niihin liittyviä esineitä ja julisteita. Stadionilla on paitsi käyty merkittäviä futismatseja myös pidetty upeita konsertteja. Siellä esiintyneiden huipputähtien lista on pitkä: muun muassa Madonna, U2, Lady Gaga, Rolling Stones, Celine Dion, Beyoncé, Red Hot Chili Peppers ja Eminem.

Kierroksella näimme stadionin valtavia huoltokäytäviä ja tyhjiä yleisötiloja. Pääsimme kävelemään samaa reittiä, jota pelaajat käyttävät kulkiessaan pukuhuoneelta kentälle ja kaiuttimien avulla meille luotiin sama äänimaisema, jonka pelaajat kuulevat yleisön hurratessa. Se oli hauska kokemus!

Ehkä mielenkiintoisinta kierroksella kuitenkin oli päästä käymään stadionin pukuhuoneessa. Se on nimittäin sellainen paikka, jossa joukkuelajeja harrastamaton harvemmin käy ja oli hauska nähdä millaisissa tiloissa joukkueet viettävät aikaansa ennen ja jälkeen ottelun. Yllätyin kuinka ”kiiltävä” ja siisti se oli!

Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana ja uusien tietojen kanssa jätimme stadionin taaksemme ja suuntasimme pariisilaiselle lounaalle.

Pieniä kaupunkeja Baijerissa

Haaveilin vuosia siitä, että pääsisin automatkalle Saksaan, erityisesti sen hurmaaviin pieniin kaupunkeihin. Viisi vuotta sitten sain sitten tilaisuuden vierailla Mosel-joen laaksossa Lounais-Saksassa. Ihastuttava jokireitti johdattaa halki viiniköynnöspeltojen ja pienten ristikkotalokaupunkien. Matkalla oli paljon nähtävää ja koettavaa, linnoja ja viinimaisteluita.

Toissa kesänä pääsin ajelemaan Etelä-Saksassa, Baijerissa, ja löysin sieltäkin söpöjä pikkukaupunkeja (saksalaisilla on tämä idyllisten pikkukaupunkien juttu selvästi hanskassa).

Ensimmäisenä kävimme Rothenburg ob der Tauberissa. Olin bongannut vuosikymmeniä aikaisemmin lehtiartikkelin siitä, että siellä on ympäri vuoden auki oleva joulumuseo. Kaupunki vaikutti artikkelissa niin taianomaiselta, että se valikoitui kohteeksemme.

Rothenburg ob der Tauber on kaunis keskiaikainen vanhakaupunki, jonka nimi tarkoittaa suomeksi punaista linnaa Tauber-joen rannalla. Vanhat kaupungin muurit ovat ympäröivät kaupunkia ja erityisesti kaupunkiin johtavat portit ovat massiivisuudessaan upeita. Eläytyminen keskiajan elämään on helppoa ja tuntuu hassulta, että siellä asuu ja elää ihan nykyaikaista elämää runsas 10 000 ihmistä. Vanhojen kujien varrelta löytyy niin lasten päiväkoti kuin eläinlääkärikin.

Joulumuseo oli hauska elämys keskellä kesää ja herätti paljon muistoja lapsuudesta. Monet joulukoristeet olivat suomalaiselle tuttuja, osittain varmaankin käytettävissä olleiden materiaalien johdosta mutta myös siksi että tavat ja tavarat ovat liikkuneet Suomen ja Saksan välillä tehokkaasti vuosisatoja. Todellisen hämmennyksen aiheutti joulumuseon jälkeen avautuva joulukauppa (sinne toki pääsee myös ilman museon kiertämistä). Niin suurta joulukauppaa en ole aikaisemmin nähnyt, enkä usko, että toista sellaista lienee olemassakaan.

Kyseessä on Käthe Wohlfahrtin lippulaivajoulukauppa. Moni Saksan kävijä tunnistaa ehkä nimen tai heidän logonsa, sillä heillä on edustus monilla joulumarkkinoilla Keski-Euroopassa. Käthe Wohlfahrt ei ole ihan yhtä vanha kuin meidän suomalaisten oma 97-vuotias Weiste mutta ei 57-vuotias Käthe Wohlfahrt jää myöskään kauaksi perinteikkyydessä.

Rothenburg ob der Tauberin joulukauppa on uskomattomat 1 500 neliötä suuri. Kaupassa on valokuvaus kielletty, mutta tästä linkistä näkee satumaisen kuvan kaupan pääaulasta. Kuva tuntuu epäaidolta, mutta juuri tuolta siellä näytti! Kauppa oli ihana nähdä ja kokea, kun olen joulufani. Täytyy kuitenkin myöntää, että ostokseni jäivät aika laihoiksi, sillä välttelen turhaa tavaraa ja valitsen ostokseni tarkasti.

Joulukauppaa kierrellessä kului aika kauan, mutta sen jälkeen ehdimme vielä käydä rikosmuseossa, joka esitteli mm. keskiaikaisia rangaistuskeinoja. Museossa oli näytteillä paljon aiheeseen liittyvää rekvisiittaa, mutta se ei ollut kovin nykyaikainen interaktiivisuudessa ainakaan pari vuotta sitten. Museo ei tuonut minulle erityisesti uutta tietoa. Nyt heillä näyttää olevan aika hienot nettisivut, joten voi olla, että englanninkielistä materiaalia ja interaktiivisuutta on lisätty.

Jos vierailet Rothenburg ob der Tauberissa, maista matkallasi paikallista leivonnaista ”lumipalloa”, (Schneeball). Se on uppopaistettu taikinasuikalepallo, joka on koristeltu suklaalla tai sokerilla. Herkullinen leivonnainen! Herkuttelua voi sulatella kiipeämällä Röderturm-torniin 61 metrin korkeuteen. Sieltä näet yli koko kauniin kaupungin.

Kuulin vasta jälkeenpäin, että Rothenburg ob der Tauber on toiminut kulisseina monelle elokuvalle. Esimerkiksi elokuvaa Harry Potter ja kuoleman varjeliukset 1 ja 2 on kuvattu siellä!

Toinen kaunis pikkukaupunki Baijerissa on Dinkelsbühl, jossa vierailimme seuraavana päivänä. Se on Rothenburg ob der Tauberiin verrattuna vähän vaatimattomampi mutta silti kaunis kaupunki. Dinkelsbühlissä on vähemmän turisteja ja siksi mukavan rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Kävellen sai parhaan kuvan kaupungista, vaikka autollakin olisi päässyt kaupungissa ajelemaan. Autojen läsnäolo pienillä kaduilla häiritsikin enemmän kuin Rothenburg ob der Tauberissa.

Lukemani mukaan Dinkelsbühl antaa hyvän kuvan siitä, miltä saksalaiset kaupungit näyttivät 1400-1600-luvulla (jos unohtaa autot). Tällainen aikamatkailu on kiinnostavaa! Jos historia ja kirkot ovat lähellä sydäntä, Dinkelsbühlissä löytyy nähtävää. Sen sijaan shoppailua varten Rothenburg ob der Tauber on parempi kohde, sillä sen kujilla oli toinen toistaan hauskempia putiikkeja. Toki niitä oli jonkin verran myös Dinkelsbühlissä.

Tietämättäni tulin valinneeksi reissulleni kaksi kolmesta erityisen historiallisesta kaupungista Baijerin romanttisen tien varrella. Kolmas on wikipedian mukaan Nördlingen. Nämä ovat Saksan kolme ainutta kaupunkia, joiden keskiaikaiset kaupunginmuurit ovat säilyneet nykypäivään. Jos siis satut ajelemaan tuolla suunnalla, kannattaa käydä myös Nördlingenissä.

Matkakaipuuni Saksan pieniin kaupunkeihin tuli tyydytettyä ja vaikuttaa siltä, että seuraava tällainen maakaipuuni kohdistuu Kreikkaan. Olen sitä jo pari vuotta kärvistellyt. Kreikan värit, meren välke, auringon paahde, ystävällliset ihmiset ja herkullinen ruoka vetävät puoleensa. Voi hyvin olla, että ensimmäinen ulkomaanmatkani koronan jälkeen kohdistuu siis Kreikkaan.

Hellepäivä Münchenissa

Tältä kesältä jää ulkomaanmatkat väliin, mutta olen ehtinyt keksiä niin mukavia korvaavia suunnitelmia kotimaassa, ettei enää harmita muistella edellisiä matkoja.

Vietin viime kesänä muutaman päivän Münchenissä, Etelä-Saksan Baijerissa. Päivät sattuivat lomareissuni loppupäähän ja seutua moukaroi helli ihanakamala helleaalto, joten oloni oli aika voipunut. Siispä jätin suosiolla museot ja muut ”raskaammat” nähtävyydet väliin ja päätin tutustua kaupunkiin palloilemalla keskustassa kävellen.

Vaikka kyseessä on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki, on keskusta tosi kotoisa ja pikkukaupunkimainen, aivan erilainen kuin esimerkiksi Frankfurt. Siitä lienee kiittäminen toisen maailmansodan jälkeistä rakennusmentaliteettiä, jossa  pyrittiin säilyttämään sotaa edeltänyt ilme (Saksan kaupungeille epätyypillisesti).

Vanhan keskustan sydän on Marienplatz, jolla sijaitsee mahtava kaupungintalo. Sitä kutsutaan ”uudeksi” kaupungintaloksi, vaikka kaupungin hallinto on majaillut siellä jo vuodesta 1874. Onhan se toki Münchenin historiaan nähden uusi… Ensimmäinen kirjallinen maininta kaupungista on vuodelta 1158, mutta asutusta seudulla on tietysti ollut jo paljon ennen sitä.

Kävelykeskustassa on paljon kauppoja ja ravintoloita, ja se on kaikinpuolinen eläväinen paikka. Mielenkiintoisen kontrastin kaikelle nykypäivän humputukselle tuo mahtavan kaupungintalon lisäksi vain muutaman korttelin sisällä sijaitsevat kolme goottista tyylisuuntaa edustavaa kirkkoa. En kuitenkaan jaksanut olla edes niistä kiinnostunut, vaan pienen kuljeskelun jälkeen etsiydyin teehuoneelle.

Minulle oli suositeltu Dallmayr Delikatessenhausia, jonka café-bistrossa sain ilokseni herkullista haudutettua teetä (tiimalasi on mittaamassa oikeaa haudutusaikaa) sekä perisaksalaisen lämpimän apfelstrudelin kermavaahdolla eteeni. Kahvilassa oli hurmaava vanhan ajan tunnelma tumman paneloinnin ja punaisten samettisohvien ansiosta. Olo oli verkkaista ja vaivuin omiin ajatuksiini seuraamaan muiden kahvilassa olevien toimia.

Herkuttelun ja lepäämisen jälkeen kiertelin tutustumassa tarkemmin Dallmayriin. Se osoittautui eräänlaiseksi Saksan Stockan Herkuksi, sillä erotuksella, että Dallmayrin tarina alkoi jo vuonna 1700. Dallmayrillä on oma kahvibrändi ja mikä erikoisinta, he ovat myös arvostettu teen tuottaja. Yleensä nämä kaksi omainaisuutta eivät kulje käsikädessä, sillä kahvi ja tee ovat kovin erilaisia tuotteita. Dallmayrillä on kuitenkin ollut oma teen asiantuntemuksen osasto jo 1930-luvulta. Valitsin heidän teemyymälästään mukaan tuliaisia kotiin, mm. mangoteetä.

Koska olen höpsähtänyt teehen enemmänkin, en tyytynyt pelkästään Dallmayrin teehen. Googlen karttasovellus opasti lähistöllä oleviin useisiin(!) teekauppoihin, joista täydensin teevarastojani talveksi. Münchenin vanha keskusta osoittautui teenjuojan paratiisiksi!

Tarpeeksi teeostoksia tehtyäni päädyin Viktualienmarktille, 1800-luvulla perustetulle torille, jossa myydään paitsi elintarvikkeita ja kukkia, myös kaikenlaista muuta mielenkiintoista. Erityisesti ihailin upeita kukkia: ruusuja, tulppaaneja ja pioneja. Tällaisia kukkakauppoja ei näe kylmässä pohjolassa.

Lopuksi kävelin vielä takaisin Marienplatzille ja siitä edelleen Karlsplatzille, jossa ihailin suurta suihkulähdettä. Se on rakennettu lähes kokonaan katutasoon, joten piti pitää huolta, ettei vahingossa kävellyt suoraan suihkulähteeseen. Se olisi tosin saattanut viilentää mukavasti. Karlsplatz on joukkoliikenteen solmukohta, josta pääsin näppärästi metrolla hotellilleni.

Seuraavana päivänä tutustuin Olympiaparkiin, joka puistona olikin vilpoisampi paikka viettää päivää. Illalla koin 80 000 muun ihmisen kanssa upean konsertin stadionilla. Aikamoinen kokemus! München jäi tällä kertaa vain pintaraapaisuksi, joten tieni vie varmasti sinne joskus uudestaan.

 

Aurinkoterapiaa Espanjan Torreviejassa

Jos olet seurannut uutisia Espanjasta tehdyistä kotiutuslennoista, et ole välttynyt kuulemasta Torreviejasta. Aurinkorannikolle jäi loukkoon moni suomalainen lentoyhtiöiden lopetettua kaupalliset lennot kuin seinään. Suomalainen Torreviejassa asuva aktiivi alkoi organisoida lentoja ja niiden avulla moni suomalainen on päässyt turvallisesti kotiin.

Minulle Torreviejan kaupunki on tuttu alkuvuodesta viettämäni lomareissun johdosta. Silloin koronan uhasta ei vielä ollut kunnolla tietoa, joten vietin rentouttavan aurinkoterapiareissun. Suomessa oli vasta selätetty pimein aika, joten etelän auringonvalon määrä tuntui valtavalta.

Patsas rantabulevardin varrella tuijottaa kaihoisasti merelle.

Torrevieja osoittautui hauskaksi kaupungiksi, joka ei ole valtavan suuri muttei erityisen pienikään. Palveluja kuten ravintoloita ja kauppoja on talvellakin hyvin auki toisin kuin joissain pienemmissä Aurinkorannikon kaupungeissa, jotka menevät osittain kiinni talven ajaksi.

Torreviejassa on minusta panostettu kaupungin viihtyisyyteen hyvin. Pidin erityisesti eri puolilla kaupunkia olevista mielenkiintoisista patsaista ja muista taideteoksista. Kaupunki on värikäs ja yllättävän vihreä. Me tosin myös erityisesti etsiydyimme erilaisiin puistoihin kävelyille. Esimerkiksi yhtenä päivänä kävelimme läheistä suolajärveä ympäröivässä puistossa. Sen luonto oli hauskan erilaista kuin mihin olen Suomessa tottunut.

Jostain syystä minulla on usein Espanjassa vaikeuksia löytää hyviä ravintoloita. Kovin usein joudun pettymään johonkin asiaan ravintoloissa, joko ruoassa on jotain vikaa tai sitten palvelu on huonoa. Vika voi varsin hyvin olla minussa, en kiistä sitä. Torreviejasta kuitenkin löysin muutaman kivan ravintolan, joten tässä sinullekin vinkiksi.

Erityisesti pidin rantabulevardin toisessa päässä sijaitsevasta Restaurante Sunset Beachistä, jossa ruoka oli raikasta ja kekseliästä. Söimme siellä maukkaan lounaan. Itse herkuttelin alkuruoaksi lämpimillä kasviksilla ja pääruoaksi paneroidulla vaalealla kalalla. Kuulostaa tylsältä ja tavanomaiselta, mutta taitavan kokin tekemänä sellainenkin voi olla hienovarainen makuelämys.

Toinen tosi kiva ravintola oli Beet Vegetariano, joka nimensä mukaisesti on kasvisravintola. Paikka on viihtyisä ja ruoka niin ikään kekseliästä ja hyvää. Ja runsasta. Ruokiin on otettu vivahteita intiasta ja lähi-idästä, ja myös vegaanisia vaihtoehtoja on saatavilla.

Espanjassa ollessa kannattaa aina käydä syömässä churroja. Ne ovat herkullisia munkkitankoja, joita dippaillaan sokeriin tai erilaisiin sukaakastikkeisiin. Ne tarjoillaan yleensä kuumana ja vastapaistettuna, jotta dippi tartuu hyvin.

Me kävimme pariinkin otteeseen Chocolatería Valorissa herkuttelemassa churroilla. Valor on espanjalainen suklaan valmistaja jo vuodesta 1881 ja sillä on kahviloita ympäri Espanjaa. Churrot olivat tietysti herkullisia. Valorin menussa on erilaisia dippivaihtoehtoja ja koska en osannut valita niistä mieluista, valitsin neljän dipin maistelumenun erivärisiä suklaadippejä. Niiden ohessa meille tuotiin pöytään valtava keko itse churroja. Yhteistyöllä saimme ne kaikki syötyä.

Rantabulevardi on Torreviejan sydän ja siellä parveilee ihmisiä myös talviaikaan. Torreviejassa asuu jonkin verran suomalaisia, joten suomenkieltä kuulee varsinkin rannassa usein. Maisemat merelle ovat kauniit ja rantabulevardia reunustavat ravintolat sekä cocktailbaarit. Ostosten lomassa mekin kävimme nauttimassa mojitot ennen seuraavaa etappia. Näitä palmuja katsellessa mieli lepäsi.

Näitä kuvia on hauska katsella ja matkaa muistella nyt, kun ei tiedä koska seuraavan kerran ylipäänsä pääsee ulkomaille. Tuolloin tammikuussa harva vielä osasi ennakoida maiden rajojen sulkemista.

Mistä on ihana tyttöjen viikonloppu Tallinnassa tehty?

Kerkesimme ystävieni kanssa viettää viikonlopun Tallinnassa ennen kuin maailma meni koronasta hyrskynmyrskyn. Sepä vasta oli ihana reissu! Tyttöjen viikonloppu on aina täynnä höpöttelyä, hassuttelua ja upeaa seuraa. Tallinna tarjoaa tällaiselle mainiot puitteet.

Olemme ottaneet perinteeksi vuokrata asunto Airbnb:stä, jotta saamme käyttöömme yhteisen olohuoneen, jossa löhötä ja lueskella joukolla lehtiä, sekä keittiön, jossa syödä välipalaa ja poksautella skumppapulloja. On kiva, kun samalla rahalla saamme useita makuuhuoneita ja enemmän tilaa kuin yksittäiset hotellihuoneet.

Itse pidän myös persoonallisista sisustuksista. Vanhassa kaupungissa on ihania asuntoja, joista on upeita näkymiä yli vanhan kaupungin.

Jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Tallinnan lautat ovat jälleen täynnä iloisia matkustajia. Sitä silmällä pitäen seuraavassa viisi suositusta, jotka jäivät minulle käteen tästä reissusta: yksi ravintola, yksi kahvila, kaksi museota ja kauppakeskus.

Ihanin ravintolailta tuli vietettyä Stenhusissa. Se sijaitsee vanhassa kaupungissa viiden tähden Schlössle-hotellin alakerrassa. Sijainti kellarissa on käytetty upeasti hyväksi sisustamalla tila tunnelmalliseksi takkahuoneeksi. Ravintolassa on luonnonkiviseinät, joiden kanssa sopivassa kontrastissa on suuri takka ja lukuisat kynttilät. Palvelu on ensiluokkaista ja ystävällistä. Totesinkin ystävilleni, että nyt taidettiin tulla minun ravintolaani.

Mielipiteeni vahvistui ja hymyni leveni mitä pidemmälle pääsimme illallisessa.  Maut olivat sopusoinnussa ja mukava yllätysmomentti sisältyi kaikkiin annoksiin. Ravintolan ruokalista on sittemmin jo vaihtunut, joten en käy tarkemmin läpi mitä söin. Koko seurueemme oli kuitenkin tyytyväinen saamiinsa ruokiin. Kolmen ruokalajin ja keittiön tervehdysten jälkeen ei myöskään kukaan jäänyt nälkäiseksi. Bravo, Stenhus, bravo!

Uusi kahvilabongaus löytyi aivan asuntomme vierestä. Tassikoogid Kohvik sijaitsee osoitteessa Olevimägi 11 ja siellä on tarjolla itse tehtyjä macaroneja sekä kuppikakkuja. Kävin siellä pariinkin otteeseen ja kuppikakut olivat todella herkullisia. Teevalikoima oli vähän erikoinen, sillä se sisälsi lähinnä yrttiteelaatuja, vaikka vieressä on hyvä teemyymälä. Mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa.

Pyöriessäni yksin vanhassa kaupungissa kävelin sattumalta KGB:n vankisellimuseon ohi. Se on ollut pitkään käyntikohteideni listalla, joten hetken tuumailtuani päätin poiketa sisään kun se kerran oli mahdollista. Kyseessä ei ole niinkään museo vaan muistomerkki viime vuosisadan kauheuksille.

Osoitteessa Pagari 1 oleva talo toimi vuodesta 1940 lähtien Neuvostoliiton KGB:n esitutkintavankilana, jonka kellariin rakennettuihin vankiselleihin suljettiin maanpetturuudesta epäiltyjä virolaisia.

Talon seinät ovat nähneet silmitöntä kidutusta, joten onneksi seinät eivät osaa puhua. Museo ei ole herkille, mutta näyttelyssä ei oikeastaan käsitelty kovin paljoa karmeita yksityiskohtia. Siksi museo on minusta enemmänkin tärkeä muistomerkki kuin tapahtuneiden kauheuksien esittelijä.

Koskettavinta oli nähdä ja kuulla videolta nuoren virolaisen miehen kertomus omista isovanhemmistaan, joista toinen joutui karkotetuksi Siperiaan. Perheen tarina on koskettava ja kovin surullinen. Vuosikymmeniä sitten tehdyillä julmuuksilla on pitkät jäljet perillisten elämässä.

Ystävien kanssa olimme sopineet, että menemme yhdessä katsomaan Monet2Klimt-näyttelyn vanhaan Helios-elokuvateatteriin. Etukäteen en todellakaan tiennyt mitä odottaa, mutta koska pidän kovasti impressionistisesta taiteesta sekä uusista kokemuksista, kiinnostuin tästä nopeasti.

Kyseessä on runsaan puolen tunnin esitys, jossa kuullaan kaunista klassista musiikkia sekä nähdään upeita impressionistisia taideteoksia Van Goghilta, Klimtiltä ja Monet’lta. Liikkuva kuva ympäröi katsojat joka puolelta muodostaen ihan oman maailmansa. Yllä oleva valokuva ei tee oikeutta kokemukselle, joten kannattaa vilkaista tämä traileri.

Aluksi multimediaesityksessä tuli hassu olo: tästäkö maksoin 12 euron sisäänpääsymaksun. Vaikka en etukäteen tiennyt mitä odottaa, en nähtävästi ollut odottanut ainakaan tällaista näyttelyä. Pian kuitenkin oloni rauhoittui ja rentouduin todella. Vaihtuvat kauniit kuvat ja mielenkiintoinen musiikki veivät mukanaan. Hauska elämys!

Vielä viimeisenä vinkkinä Ülemisten ostoskeskus. Voin suositella sitä, jos shoppailu kiinnostaa. Siellä nimittäin on valtava määrä kauppoja ja se sijaitsee lyhyen matkan päässä vanhasta kaupungista. Ülemisteen pääsee kätevästi ratikalla tai kävellenkin. Me otimme taksin, joka maksoi noin kympin. Vaatekaappiin tuli mukavasti päivitettyä kevätvaatteita!

 

 

Pariisi, rakkaani (eli 6 vinkkiä Pariisiin)

Minulla ja Pariisilla on pitkä suhde. Nuorena se ei innostanut minua ollenkaan. Olin keksinyt jostain, että Pariisi on tunkkainen ja likainen, joten matka sinne ei kiinnostanut. Aikuistuttuani kuitenkin jouduin pääsin sinne työmatkalle. Ehkä olin kasvanut, ehkä aika oli sopiva, ehkä tähdet olivat juuri oikeissa asennoissa. Joka tapauksessa rakastuin Pariisiin silmäyksessä.

Kyse ehkä kuitenkin oli siitä, että olin vain kovin innoissani ensimmäisestä työmatkastani yksin ulkomaille. Marraskuinen märkä ja synkkä Pariisi ei nimittäin ollut viehättävimmillään. Sateisena sunnuntai-iltana kävelin pitkin Boulevard Haussmannia, joka mahtipontisesta nimestään huolimatta ei ole kauneinta Pariisia ja muistan, että siellä ei ollut kerassaan mitään nähtävää. Silti olin innoissani.

No, oikeat Pariisin helmet olen löytänyt myöhemmillä matkoillani, joita on kertynyt kaikkiaan kuusi viidentoista vuoden aikana. Perinteisistä nähtävyyksistä kuten Eiffel-torni, Louvre, Riemukaari, Seine ja Notre-Dame suosikkini on Montmartressa sijaitseva Sacre-Coeur, valkoisen sydämen basilika.

Se on runsaan vuosisadan ikäinen valkoinen katolinen kirkko, joka kohoaa turistien suosiman Montmartren viereisellä kukkulalla. Se on hengityksen salpaava näky ensikertalaiselle enkä osaa edes kuvitella mitä aikalaiset sata vuotta sitten siitä ajattelivat. Pimeällä sen valkoinen väri on erityisen vaikuttava. Yhteen sen torneista pääsee pääsymaksua vastaan kiipeämään ja näkymät Pariisiin ovat jokaisen portaan arvoiset.

Suosikkialueeni Pariisissa on Marais. Se on hauska sekoitus arvokkaita historiallisia rakennuksia kuten kartanoita (jopa linnoja!) ja kirkkoja, sekä modernimpia ja käytännöllisempiä rakennuksia. Aukiot rytmittävät aluetta hauskasti ja taidetta on nähtävillä sille, joka osaa katsoa. Erityisen hurmaantunut olen Marais’n pienistä putiikeista. Marais’ssa on tehtävä kävelyretki joka matkalla, vaikka joidenkin mielestä Marais onkin jo passé.

Ravintoloista puheen ollen, suosikkiravintolani Pariisissa on Le Coupe Chou. Se sijaitsee Latinalaiskortteleissa Pantheonin takan. Kyseessä on tunnelmallinen ravintola, jota voisi kutsua leikkisästi isoksi takkahuoneeksi. Tarjolla on herkullista ranskalaista ruokaa ja palvelu on joka kerta miellyttävää. Joskus ranskalaisia sanotaan ylimielisiksi, mutta siitä ei ole tämän ravintolan henkilökunnassa merkkiäkään.

Teen ystävänä jokaiseen Pariisin matkaani kuuluu olennaisena vierailu jossakin Mariage Frèresin teepuodissa. Ne ovat aikamatkoja siirtomaa-ajan tunnelmiin, sillä teeyhtiö on perustettu vuonna 1854. Teepuodit ja salongit ovat hienostuneita vierailukohteita, joissa kannattaa käydä, vaikka tee ei lempijuoma olisikaan. Teesalongeista varsinkin saa paljon muutakin kuin teetä.

Mariage Frèresillä ei saa ottaa valokuvia, joten alla kuva uusimmasta pariisilaisesta teelöydöstäni, Comptoirs Richardin ihanasta teemyymälästä. Nämä upeat värit lumosivat minut täysin ja jouduin muistuttamaan itseäni siitä, että seuranani ollut kummipoikani ei ehkä halua viettää tässä kaupassa kanssani koko päivää.

Pariisin museot ovat uuvuttavia. Varaudu siihen. Louvreen haluavat kaikki ja sitä kiertäessä ulkona vaihtuvat vuodenajat. Sen sijaan suosittelen mieluummin Musée d’Orsaytä. Myös siellä olen saanut totaalisen uupumiskohtauksen, jonka johdosta päädyin museon kahvilaan juomaan vastapuristettua appelsiinimehua ja lukemaan lehteä, kun muu seurue ihasteli upeita tauluja. Liika vain on liikaa.

Hyvin valmistautuneena ja kiinnostuksen kohteet tarkasti valittuina Orsayssä on kuitenkin varmasti mukavaa. Voi esimerkiksi perehtyä kuuluisimpiin ekspressionisteihin kuten Vincent Van Goghiin tai impressionisteihin kuten Cloude Monet’hen. Upeita teoksia, kerrassaan hämmästyttäviä.

Toinen paikka, missä saa itsensä uuvutettua on Galerie Lafayette. Sielläkin käyn jokaisella matkalla, mutta en edes yritä kiertää sitä kokonaan. Yleensä vierailen ainakin ruokaosastolla, joka itsessään on nähtävyys, vaikkei mitään ostaisikaan. Yleensä löydän sieltä joko tuliaisia tai vähintään herkullista evästä hotellihuoneeseen.

Galerie Lafayetten lippulaivamyymälä Haussmannilla avattiin vuonna 1912. Suuren rakennuksen keskellä kohoaa koristeellinen kupoli 43 metrin korkeuteen. Joulunaikaan upeat joulukoristeet tekevät Art Nouveau -tyyliin koristellusta aulasta vielä häikäisevämmän. Myymälän verkkosivulla surffatessani opin, että siellä järjestetään myös opastettuja kiertokäyntejä. Enpä tiedä toista tavarataloa, joka olisi itsessään myös historiallinen nähtävyys.

Pariisissa riittää nähtävää loputtomiin. Yksi tai kuusi matkaa ei millään riitä kaiken ihanan näkemiseen ja kokemiseen!

Uskomaton Jordania

Yksi lapsuuden haaveistani toteutui, kun matkustin muutama viikko sitten Jordanian Petraan. Tuo huikea nabatealaisten 2600 vuotta sitten kallioon kaivertama kaupunki on monille eniten tuttu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvasta. Maisemat elokuvassa ovat hienoja, mutta oli silti ihan eri asia päästä itse kokemaan ja näkemään ne.

Petraan kuljetaan yleensä Wadi Musan kaupungista kapeaa Siq-solaa pitkin. Se on syntynyt tuhansia vuosia sitten mannerlaattojen ja veden liikkeiden ansiosta. Valtavat kalliot kohoavat molemmin puolin kapeaa polkua aiheuttamatta kuitenkaan klaustrofobista tunnelmaa. Niiden muotojen ja värien kauneus on lumoavaa. En ole muualla nähnyt tällaisia värejä kivessä.

Siq Petraan

Olin etukäteen lukenut kirjallisuutta Petrasta ja Jordaniasta. Mietin aiheuttaako kokemus pettymyksen, kun tiesin siitä jo niin paljon. Kävi kuitenkin niin, että Petrassa koin paljon sellaista, mitä kirjasta lukemalla ei voi kokea.

Kosketin rosoista mutta helposti rikkoutuvaa uurteista kalliota kämmenellä ja tunsin ajan, hiekan ja veden kerrostumat sekä kulumat. Tunsin puoli kahdeksan aamulla ilman kylmyyden kallioiden suojissa sekä auringon kuumuuden muutama tunti myöhemmin aavikolla. Näin sitkeän pensaan kasvavan kallioseinämästä sekä sen metrien pituiset juuret, jotka kuljettavat itsepintaisesti pohjavettä maasta aina korkeimpaan lehdykkään saakka. Kävelin sisään yhteen kallioluolaan Petrassa ja huomasin, että siellä on hämmästyksekseni lämpimämpi kuin ulkona. Luolassa haisi aaseilta.

Petran Aarrekammioksi nimetty Indiana Jones -elokuvassa mukana ollut rakennus

Vietimme Petrassa puolikkaan päivän. Yhteensä kävelyä tuli noin kahdeksan kilometriä. Emme pystyneet tällä aikataululla tutustumaan kovin moneen luolaan, mutta saimme hyvän käsityksen Petran kaupungista, sen loistosta ja tuhosta. Se oli aikoinaan Lähi-Idässä merkittävä kauppapaikka, joka hylättiin 600-luvulla maanjäristyksen ja kaupan vähenemisen johdosta.

Matkamme jatkui Petrasta kohti Wadi Rumin autiomaata. Olin mukana suomalaisen matkanjärjestäjän kuuden päivän kiertomatkalla, jonka aikana vierailimme monessa kohteessa Jordaniassa. Näimme vain muutamassa päivässä huikean määrän Jordanian parhaita paloja.

Wadi Rumin autiomaa

Petran lisäksi yksi upeimpia Jordanian nähtävyyksiä on Wadi Rumin autiomaa. Se on myös toiminut monen elokuvan kuvauspaikkana. Punertava aavikko oli jotain ihan muuta kuin Sahara ja Dubain aavikot. Kuulimmekin, että täällä hiekka on raskaampaa eikä vaella samalla tavalla kuin Saharan hiekka. Olimme yötä aavikkokylässä ja näimme tähtitaivaan, josta en löytänyt tuttuja tähtiä. Se oli hassua: niin tuttua ja samalla niin vierasta.

Uni maittoi tapahtumarikkaiden päivien jälkeen oltiin sitten hotellissa Ammanissa tai luksusparakissa Wadi Rumissa. Jordanialainen ruoka oli monipuolista ja maittavaa. Erityisesti kaikki salaatit ja hummukset olivat ihania. Yllätyin kuinka paljon kaikkialla oli tarjolla kasviksia (esimerkiksi höyrytettynä) lisukkeena lampaalle, kanalle ja naudalle. Ruoka oli tosi hyvää.

Wadi Rumin kalliomuodostelmaa

Lähi-Itä on aina ollut tuulista seutua siinä mielessä, että kansoja on tullut ja mennyt. Jokainen on jättänyt jälkensä kulttuuriin, historiaan ja rakennuskantaan. Vähän nabatealaisten Petran kukoistuksen jälkeen Jordaniassa vaikuttivat roomalaiset. Heidän jäljiltään Jerashissa on suurimmat Rooman ulkopuolella sijaitsevat roomalaisen kaupungin rauniot. Itse en ole vielä Roomaan ehtinyt, joten tutkin mielenkiinnolla Jerashin vanhaa kaupunkia. Jordaniassa termi vanha kaupunki saa ihan uuden merkityksen.

Roomalaisen kaupungin rauniot

Yksi reissun kohokohdista oli päästä uimaan Kuolleessa meressä. Koska päiväohjelmamme oli tiukka, oli uimaan mentävä aamukuudelta. Onneksi vesi oli tähänkin vuodenaikaan lämmintä eikä tarvinnut palella. Kävelymatkaa hotellista rantaan oli joitain satoja metrejä, sillä vesiraja pakenee vuosi vuodelta. Kuollut meri on kuolemassa pois.

Kuollut meri kaukana taustalla

Uiminen Kuolleessa meressä oli hämmentävä kokemus. Me aikuiset ihmiset hihkuimme vedessä kuin pienet lapset, niin hassua se oli. Normaali uiminen ei oikein luonnistunut, sillä suolan voima nosti jalat ja pepun pintaan ja kippasi uimarin naaman veteen. Kelluminen oli tietysti helppoa ja ihanan leppoista.

Koko Jordanian matka oli sanoinkuvaamattoman upea kokemus. Tässä kirjoituksessa oli vain muutamia pääkokemuksia reissusta, jonka tekemistä voin lämpimästi suositella. Jordanialaiset ihmiset olivat aidon ystävällisiä ja koin itseni tervetulleeksi tähän upeaan maahan. Tätä matkaa en unohda ikinä.

4 + 1 vinkkiä Tallinnaan

Kävimme loppusyksystä tyttöporukalla hemmottelulomalla Tallinnassa. Varasimme kahdeksi yöksi ihanan kolmion Tallinnan vanhan kaupungin kupeesta ja nautimme täysillä kaupungin vilkkaudesta. Meitä oli matkassa neljä ja oli mukavaa, kun huoneisto mahdollisti yöpymisen samassa tilassa. Aamuisin ja iltaisin oli hauska hengata yhdessä huoneistossa. Lisäksi saimme mahdollisuuden käydä kokeilemassa erilaisia aamupalatarjoiluja kaupungin kahviloissa.

Testasimme kahta aamupalapaikkaa, NOPia ja F-Hoonea, joista ensimmäinen sijaitsee Kadriorgin puiston lähellä ja jälkimmäinen trendikkäässä Telliskivessä. Molemmista saa ruokaa myös muihin aikoihin.

NOP on rento ja suloinen kahvila, jossa on rauhallinen tunnelma. Kahvilan nimi tulee sanoista Neighbourhood Organic Place (suom. naapuruston luomupaikka) ja se on perustettu yli 100 vuotta vanhaan taloon. Kahvilan yhteydessä on pieni paikallisten tuottajien tuotteiden myyntipiste, jossa on tarjolla paljon luomutuotteita. Kahvilan omat tarjoilut ovat tosi herkullisia. Listalla ja vitriinissä oli niin paljon erilaisia juttuja, mitä olisin halunnut maistaa. Mahan rajallisuudesta johtuen oli pakko tyytyä vain muutamaan vaihtoehtoon. Mangotuorepuuro sai meiltä erityisesti kehuja.

NOP

F-Hoone on rosoisempi kahvila-ravintola. Se on perustettu vanhaan teollisuusrakennukseen, jonka parhaat puolet on saatu upeasti esiin.  Aamupala-annokset olivat tosi runsaita ja herkullisia mutta silti hämmentävän edullisia. F-Hooneen voi mennä myös viettämään iltaa, sillä se on auki myöhään ja alkoholillisten sekä alkoholittomien juomien lista on laaja. Voisin kuvitella, että F-Hoonessa on hauska meno lauanatai-iltaisin.

F-Hoone

Illallista söimme Pegasuksessa ja Parrot Minibarissa, jotka molemmat olivat mielenkiintoisia ravintoloita. Olin ehkä enemmän kotonani ensimmäisessä, mutta jälkimmäinenkin oli hauska kokemus.

Pegasus sijaitsee vanhan kaupungin laitamilla ja se oli perjantai-iltana täyteen varattu. Puheensorina ja vilkas tunnelma ympäröi meidät kun kävelimme sokkeloisen ravintolan halki pöytäämme. Ruoka oli edullista ja muistikuvieni mukaan todella hyvää. Pegasuksessa tulen varmasti käymään uudestaankin sen helpon sijainnin ja hyvän ruoan johdosta.

Pegasus

Parrot Minibarissa erikoinen sisustus ja hämärä valaistus loivat jännittävän tunnelman. Pieniä lintuja ja papukaijoja oli tapetissa ja muussa rekvisiitassa kuten ravintolan nimikin antaa olettaa. Valitsimme ruokalistalta maistelumenun, joka oli ihanan yllätyksellinen. Monesta annoksesta pidin paljon ja drinkit olivat herkullisia. Kuvailisin iltaa Parrot Minibarissa elämykseksi, jossa samalla täyttyi vatsa. Kiva ilta!

Parrot Minibar

Bonusvinkki: varasimme yhdelle iltapäivälle seurueellemme paikat Viru-hotellin KGB-museoon. Vierailu oli tosi mielenkiintoinen! Pääsimme tunnin pituisella suomeksi opastetulla kierroksella tutustumaan hotellin 23. kerrokseen, joka oli tavallisilta ihmisiltä suhljettu. Siellä toimi aikoinaan KGB, joka valvoi hotellissa vierailevia ulkomaalaisia. Karmeasta aiheestaan huolimatta kierros oli yllättävän humoristinen ja hauska. Välillä kävi jopa mielessä, että saako näille asioille nauraa.

Viikonloppu Tallinnassa oli ihanan virkistävä!

 

 

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

• Linna Stalker (saarella, ei sisäänpääsyä)
• Donaldin klaanin Armadale-linna
• Eilean Donanin linna (sisustettu ja entisöity)
• Urquhartin rauniolinna
• Cawdorin linna (sisustettu ja entisöity; kaunis linna; Shakespearen uskottiin saaneen innoituksensa Machbethiin täältä)
• Edinburgin linna (en käynyt sisällä)
• Stirlingin linna
• Dunnottarin linna (hieno ja jylhä rauniolinna – suosittelen)
• Fraserin linna (sisustettu ja entisöity; avuliaat oppaat huoneissa;  hyvä kohde Gabaldonin Matkantekijä-sarjan faneille)
• Dunrobinin linna (kuva alla)

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

• Pitlochryssa keskellä Skotlantia on ihana kahvila Hettie’s. Myös Pitlochryn kaupunki on viihtyisä!
• Loch Lomondin ympäristö on upean vihreää ja innoittaa kävelyretkelle.
• Inverarayn pieni kaupunki on suloinen.
• Glencoen visitor centerin ympäristössä kannattaa myös tehdä kävelykierros ihastellen Skotlannin luonnon monimuotoisuutta.
• Tie Fort Williamista Mallaigiin on oikea maisemareitti. Moni mieltää nämä erityisen skotlantilaiseksi maisemaksi. Harry Potteria on kuvattu näillä seuduilla.
• Invernessissä Hootenanny-pubissa on elävää musiikkia ja riemukas tunnelma.
• Cullodenin taistelukenttä, jolla skotit hävisivät englantilaisille viimeisen suuren taistelun. Kylmäävä paikka, jonka viereen on toteutettu hieno interaktiivinen museo.
• Jos Stirlingiin sattuu, kannattaa käydä syömässä tunnelmallisessa Croniesin ravintolassa.

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!