Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Mainokset

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Kreisejä nähtävyyksiä Etelä-Islannissa

Olin kesällä viikon Islannissa. Reykjavikin lisäksi pääsin näkemään hienoja luonnonmuodostelmia Lounais- ja Etelä-Islannissa. Osallistuimme järjestetylle puolipäiväiselle Kultainen kierros -retkelle sekä vuokrasimme auton, jolla huristelimme läpi Etelä-Islannin suurimmat nähtävyydet.

Kultainen kierros -retki oli kokemisen arvoinen. Opastetulla retkellä kiersimme Thingvellirin kansallispuistossa, Haukadalurin geotermisen alueen geysireillä sekä Gullfossin vesiputouksella. Thingvellir on islantilaisille tärkeä paikka, sillä Islannin ensimmäinen parlamentti kokoontui siellä 900-luvulla. Se sijaitsee myös kahden mannerlaatan erkanemispaikassa ja maan pinnasta näkee kuinka kallio on repeillyt(!). Mannerlaatat liikkuvat edelleen hiljalleen kauemmas toisistaan. Geysirien alueella näimme mahtavan Strokkur-geysirin syöksevän kiehuvaa vettä syvyyksistä. Matkalla valtavalle Gullfoss-vesiputoukselle pääsimme maistamaan luonnon lähteestä pulppuavaa vettä. Maistui muuten hyvältä!

20180628_122116
Gullfoss

Järjestetylle retkelle kannattaa osallistua, sillä ainakin me saimme siinä paljon mielenkiintoista lisätietoa Islannista hyvältä oppaaltamme. Lisäksi molemmat saatoimme katsella nähtävyyksiä rauhassa eikä toisen havainnointikyky mennyt autolla ajamiseen.

Järjestetyllä kyydillä menimme myös Siniselle Laguunille, joka on turistien keskuudessa valtavan suosittu kuuma lähde, nykyään spakylpylä. Sen veteen on sekoittunut piikiveä ja sillä sanotaan olevan erityisen hoitava vaikutus. Tämä kuuma lähde on täydellisen kaupallistettu ja edullisimmatkin liput maksavat lähes sata euroa. Kokemus oli, uskomatonta kyllä, kuitenkin sen arvoinen. Vesi oli ihanan lämmintä (eri lämpöistä eri kohdissa laguunia) ja hintaan kuului mutanaamio, pehmoinen pyyhe sekä ilmainen juoma, jonka pystyi nauttimaan vedessä. Lisäksi kylpylän järjestelyt olivat loistavat. Enpä ole aikaisemmin ollut kylpylässä, jossa on esimerkiksi kuivaushuone, jotta pukuhuoneiden lattia ei kastu. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

20180629_155746

Siniseltä Laguunilta jatkoimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Seuraavien päivien aikana näimme vesiputouksia, joista mielestäni hienoin oli Seljalandsfoss, jonka taakse pystyi kävelemään. Muita näkemiämme putouksia olivat Skógafoss ja Ægissíðufoss. Myös pienempiä vesiputouksia näkyi siellä täällä matkan varrella.

Yhtenä päivänä tutustuimme Hvolsvölluriin viime vuonna avattuun Lava-keskukseen, jossa on tulivuori- ja maanjäristysnäyttely. Museo oli odottamaani pienempi, mutta sitäkin interaktiivisempi. Siellä pääsi mm. kokeilemaan miltä maanjäristys tuntuu. Museo oli kaksikielinen, tekstit olivat islanniksi ja englanniksi. Opin paljon uutta maapallomme geologiasta. Lisäksi museon kahvilasta saa erinomaisia kakkupaloja!

Ehkä omituisin nähtävyys etelässä oli 40 vuotta sitten rannikolle pakkolaskun tehneen amerikkalaisen sotilaslentokoneen hylky. Sinne vei 3,5 kilometrin pituinen kivinen tie, joka kulki kuumaisen mantereen halki. En ole ollu omituisemmassa paikassa. Auto oli jätettävä päätien varteen ja perille oli käveltävä viiltävässä tuulessa. Silminkantamattomiin näkyi pelkästään kivistä maata. Hylky on suosittu nähtävyys erityisesti valokuvausta harrastavien ja amerikkalaisten nuorten keskuudessa. Molempia oli hylyn luona kymmeniä.

20180701_150500
Vik, kaupunki Etelä-Islannissa

Reynisfjara Beach, musta ranta Vikin länsipuolella on monella tavalla erikoinen ja must-nähtävyys, jos ajelee Etelä-Islannissa. Ranta on täynnä veden hiomaa pientä mustaa ja harmaata kiveä. Aallot ovat rannalla arvaamattomia ja kuolemanvaarallisia: moni pahaa aavistamaton on kääntänyt selkänsä ottaakseen kuvia upeista kallioista, kun voimakas aalto on valtavalla voimallaan tullut ja vienyt kuvaajan mukanaan.

Pysyttelin itse kaukana rantaviivasta ihailemassa upeita kalliomuodostelmia. Rantaa kannattaa kävellä pidemmälle, sillä kallio on halkeillut eri kohdista eri tavalla. Uskomattomia muotoja! Täällä on myös mahdollista nähdä lunneja, jotka lentelevät lokkien seassa. Ne erottaa helposti värikkäästä nokasta ja räpiköivästä lentotyylistä. Vietin pitkän tovin niska kenossa tarkkaillen lintuja kallion päällä.

20180701_134008

Jatkoimme Vikistä vielä hiukan eteenpäin itään ja koilliseen, sillä meillä oli sopivasti aikaa käydä katsomassa jääkaudella muodostunutta kanjonia, Fjaðrárgljúfuria. Sen sata metriä korkeat seinämät reunustavat pohjalla virtaavaa Fjaðrá-jokea. Kanjonia pääsee parhaiten ihailemaan kävelemällä itäistä polkua pitkin kanjonin seinämän päällä aina vesiputoukselle asti. Maisemat ovat upeat!

20180701_171113

Matkalla kanjonille pysähdyimme katsomaan päätien varressa olevaa erikoista näkyä, Laufskálavarðaa. Entisajan matkailijat ovat pinonneet kiviä pieniksi keoiksi tuomaan hyvää onnea matkalle erämaan halki. Karussa maastossa kivikeot ovat taianomainen näky.

Islannissa kun oltiin, olisin kovasti halunnut nähdä jäätikön. Niille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ilman opastettua retkeä, koska jäätiköt ovat osaamattomalle ja kokemattomalle vaarallisia (ja toisinaan valitettavasti kokeneemmillekin).  Me emme olleet varanneet jäätikköretkelä, joten ajattelin että jäätikkö jäisi näkemättä. Etelässä ajaessamme näimme kuitenkin päätiestä erkanevan tien ja kyltin, joka opasti jäätikölle. Yhteistuumin päätimme mennä katsomaan olisiko sittenkin mahdollista pienellä vaivalla päästä edes näkemään jäätikköä lähempää. Lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä oli kyllä horisontissa tullut jo nähtyä.

Tie vei Sólheimajökull-jäätikön läheisyyteen parkkipaikalle, jossa yritykset tarjosivat jäätikköretkiä. Mutta mikä parasta, ihan ilman retkeäkin saattoi kävellä lyhyen matkan paikkaan, jossa pääsi näkemään valtavan jäätikön eteläreunan. Se oli vaikuttava näky ja surullinen muistutus maapallon lämpenemisestä. Ei niin kovin kauaa sitten kävelypolkummekin oli ollut jään peitossa, mutta jää vetäytyy vuosi vuodelta pohjoisemmaksi.

20180702_114234

Olisi ollut hienoa päästä koskemaan jäätä, mutta Islannissa jos missä kannattaa ihan oikeasti pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä. Luonnon voimat siellä tuntuvat olevan tavallistakin arvaamattomampia ja sulava jää ei ole kovin luotettava elementti. Tyydyimme siis ihailemaan pysäyttävää näkyä turvallisen matkan päästä. Kaikki turistit eivät niin tehneet ja saatoimme vain toivoa, että jäätiköstä ei juuri sillä hetkellä irtoaisi jäävuorta, jonka aalto pyyhkisi uhkarohkeat turistit alleen.

Vedessä näkyi jäätiköstä irronneita lohkareita, joista osa oli melkein mustia. Se on tulivuorenpurkauksista vapautunutta tuhkaa, joka on kiinnittynyt lohkareisiin ja värjännyt ne mustaksi. Myös itse jäätikkö ei ollutkaan kokonaan valkoinen!

20180628_085714

Paljon erikoista ja kummallista tuli nähtyä Islannin matkalla. Opin paljon uutta niin maapallosta, Islannista kuin itsestänikin. Sain upeita kokemuksia ja ihania hetkiä.

Voit lukea aikaisemmat matkakertomukseni Islannista täältä (Reykjavik) ja täältä (ratsastamassa issikoilla).

Juhannus Itä-Suomessa

Aloitin kesälomani tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Loman alkajaisiksi suuntasin Itä-Suomeen isäni kanssa ja otin mukaan saksalaisen ystäväni, joka ei ollut matkustanut aikaisemmin Itä-Suomessa. Suunnitelmani oli näyttää hänelle Itä-Suomen luontoa ja viettää perinteinen suomalainen mökkijuhannus.

Juhannusviikolla vietimme yhden päivän Savonlinnassa. Oopperajuhlat eivät olleet vielä alkaneet, joten kaupungissa oli hyvin tilaa. Meille sattui aurinkoinen päivä, joten päätimme osallistua tunnin pituiselle Saimaan risteilylle, joka lähti torilta ja kiersi Olavinlinnan. Se oli hauska tapa tutustua kaupunkiin.

20180620_150822

Kun seuraavana päivänä lähdimme jatkamaan matkaa Punkaharjulle, pysähdyimme Amanda B:n tehtaanmyymälässä. Siellä oli vaikka minkälaista sisustustavaraa. Kannattaa poiketa, jos on Savonlinnan suunnalla.

Seuraava pysähdys oli Johanna Oraksen taidekartano Punkaharjulla. Siellä oli kesän ajan Johannan 25-vuotistaiteilijanäyttely. Hänen ateljeensa sijaitsee kartanon yhteydessä ja sinne pääsi myös kurkistamaan. Ihastuin Johannan värikkäisiin ja tarkkanäköisiin teoksiin, joissa oli kekseliäisyyttä ja kantaaottavuutta. Hänen taiteeseensa voi tutustua hänen verkkosivuillaan.

20180621_105739

Punkaharjulla itse luonto ja tien molemmin puolin aukeavat järvimaisemat olivat upeita. Jotta reissu ei menisi autossa istumiseksi, jalkauduimme tutustumaan sotien aikaisiin taisteluhautoihin keskellä kauneinta mäntymetsää. Punkaharjun taisteluhaudat ovat osa 1200 kilometrin pituista Salpalinjaa, jonka rakentaminen aloitettiin talvisodan aikana.

Aurinkoisena kesäpäivänä taisteluhaudat tuntuivat väärään paikkaan päätyneiltä eikä näille käytäville tullutkaan sodissa tarvetta. Niitä on kuitenki kunnostettu ja rakennettu uudelleen, jotta jälkipolvet pääsevät tutustumaan niihin. Taisteluhaudassa kävellessä tuli mieleen uusi Tuntematon sotilas -elokuva ja erityisesti se kohtaus, jossa Robin Packalénin näyttelemä nuori alokas kiellosta huolimatta nostaa päänsä taisteluhaudasta ja kuolee vihollisen luotiin.

Taisteluhaudasta näki vain taivaan ja korkeat männyt, sillä se oli maastossa korkeammalla. Samaistuin kiusaukseen nostaa päätä, vaikka omalla kohdallani halusin vain nähdä maiseman ja kauniit järvet. Kauniina kesäpäivänäkin se oli aika kylmäävä paikka.

20180621_115913

Punkaharjulta ajelimme Kerimäen kirkolle, joka on maailman suurin puukirkko ja Suomen suurin kirkkorakennus. Kaunis keltainen kirkko kohoaa pienellä kukkulalla ja on aika mahtava näky. Se on vihitty käyttöön vuonna 1848. Selitys sille miksi juuri Kerimäellä on maailman suurin puukirkko on se, että silloinen kirkkoherra halusi kirkkoon mahtuvan kerralla puolet pitäjän asukkaista eli 6000 ihmistä. Kirkko on upea myös sisältä. Valoisa ja avara kirkkosali on maalattu sinertävän harmaalla ja valkoisella. Ennen mökille paluuta kävimme vielä Valamon luostarissa, jossa söimme täyttävän lounaan ja tutustuimme pihapiirin nähtävyyksiin.

IMG-20180625-WA0030

Sen jälkeen kävimme tekemässä juhannuksen ruokaostokset ja suuntasimme mökille järven rannalle. Tarkoitus oli viettää perinteinen mökkijuhannus saunomisineen ja grillailuineen. Sääkin oli lähes perinteinen, sillä alkukesän kuivuus oli vaihtunut sateisiin. Onneksi juhannusaattona ei meidän mökkipaikkakunnallamme satanut, mutta harmiksemme juhannuskokko jouduttiin perumaan kovan tuulen takia.

Juhannus sujui kuitenkin rattoisasti hyvän ruuan ja seuran parissa. Pitkän viikonlopun aikana muun muassa leivoin ohrarieskaa, loimutimme lohta, paistoimme nuotiolla tikkupullia, teimme kana-kiinankaaliwokkia muurinpohjapannulla ja harjoittelimme vaahtokarkkien käristämistä tulella.

Ohrarieska

1,5 l maitoa (josta 0,5 litraa ryynien liottamiseen)
3-4 dl rikottuja ohraryynejä
3 munaa
0,5 dl vehnäjauhoja
suolaa

Laita ryynit likoamaan 0,5 litraan maitoa muutamaksi tunniksi. Keitä ohrapuuro ryyneistä ja maidosta (käytän itse tähän punaista maitoa). Jäähdytä puuro. Lisää munat kun puuro on jäähtynyt (muuten kananmunat hyytyvät kun joutuvat kosketuksiin kuuman puuron kanssa). Lisää puuron joukkoon vehnäjauhot ja suola. Kaada puuro korkeareunaiselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 250 asteessa noin puoli tuntia kunnes pinta on saanut kauniin värin.

PS. Jos pelkäät, että maito palaa pohjaan, voit esilämmittää sen mikrossa. Silloin keittoaika jää lyhyemmäksi ja pohjaanpalamisen riski pienemmäksi.

Kaiken syömisen ohella saunoimme ja uimme joka päivä. Isäni opetti meille miten tehdään oikeaoppisesti vasta saunaan ja kävimme soutelemassa järvellä. Yhtenä päivänä teimme pienen vaelluksen ja otimme evääksi maailman parasta pannukakkua, joka oli tehty tällä reseptillä. Se on nimensä mukaisesti toooosi hyvää, enkä enää muita reseptejä käytäkään. Omenahillon ja kermavaahdon kanssa se maistui herkulliselta kauniita maisemia ihaillessa.

Varsin onnistunut juhannus!

20180624_145516

 

Suklainen ilta Fazerin vierailukeskuksessa

Fazer on varmasti yksi suosituimpia yritysvierailukohteita niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Siksi ei ole ollenkaan yllättävää, että Fazer päätti rakentaa erityisen vierailukeskuksen, joka avattiin viime vuonna, tasan 125 vuotta Fazerin ensimmäisen konditorian perustamisen jälkeen.

Huono puoli erillisessä vierailukeskuksessa on se, etteivät vieraat pääse käymään tehtaalla. Voi kuitenkin olla, ettei sinne aikaisemminkaan päästetty vierailijoita. Lisäksi uudessa keskuksessa pääsee näkemään harvinaisia juttuja, joita tehdasvierailulla ei näkisi.

Esimerkiksi trooppinen sisäpuutarha on harvinaislaatuinen kokonaisuus. Pieneen kasvihuoneeseen on mahdutettu monia trooppisia kasveja, joita käytään raaka-aineina Fazerin tuotteissa. Sulassa sovussa kasvoi vaniljaa, sitruunaa, kardemummaa, kahvipapuja ja sokeriruokoa.

Näin ensimmäistä kertaa kaakaopuun, jossa oli pieni kaakaon hedelmä kasvamassa suoraan rungosta. Yritin ottaa siitä valokuvaa, mutta se oli liian pieni sekä kaukana ja aurinkoa jäljittelevät kirkkaat valot ylivalottivat kuvani. En enää muista mikä kasvi tähän alla olevaan kuvaan tallentui, mutta upea sekin oli.

20171117_170927

Trooppisen kasvihuoneen jälkeen kierros jatkui eteenpäin ja kuulimme palasia Fazerin pitkästä historiasta. Karl Fazerin Kluuvikadun konditorian ajoista yritys on päässyt aika pitkälle, sillä nykyään kyse on kuuluisasta kansainvälisestä yrityksestä. En ollut silti tajunnut, että Fazer on edelleen perheyritys. Minua olisi kiinnostanut kuulla enemmänkin Fazerista yrityksenä, sen omistajista ja liiketoiminnasta, mutta opastetun kierroksen lapset kävivät levottomiksi.

Kierros oli rakennettu sekä aikuisille että lapsille kiinnostavaksi ja monipuolisen esittelyn aikana kuultiin ja nähtiin paljon mielenkiintoisia asioita. Vanhat Fazerin rasiat kuuluisine suunnittelijoineen olivat kauniita. 3D-suklaatulostin vei puolestaan ajatukset tulevaisuuteen. Minkähänlaisia suklaita syömme 10 vuoden päästä?

20171117_172359

Vanhin Fazerin karamelli on kettukarkki eli pihlajakarkki. Se on ollut myynnissä vuodesta 1895 asti! Seuraavana vuonna lanseerattiin mignonmunat, jotka edelleen valmistetaan käsin. Oma suosikkini DaCapo juhli vuosi sitten 100-vuotissyntymäpäivää.

Oli mielenkiintoista kuulla, että kaakaopavut irrotetaan käsin kaakaon hedelmästä ja sen valkoisesta hedelmälihasta. Se miten kaakaopavuista saadaan lopulta aikaan suklaata ei olekaan ihan yksinkertainen prosessi. En ihmettele, että vei eurooppalaisilta vuosisatoja keksiä miten parasta suklaata tehdään.

20171117_175136

Vierailun lopuksi oli vapaata aikaa tutustua keskuksen näyttelyyn sekä maistella kymmeniä erilaisia suklaita. Nam! Piparkakkudumle oli itselleni uusi tuttavuus ja erittäin herkullinen sellainen.

Suklaan mässytyksen jälkeen meidät ohjattiin vierailemaan tehtaanmyymälään, jossa oli kaikkia tuttuja Fazerin tuotteita sekä joitain uutuuksia ja tehdaspakkauksia. Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutta kappas vaan, siellä oli niin hyviä tarjouksia ja mielenkiintoisia tuotteita, että kassillinen tarttui mukaan. Lähtiessämme saimme vielä pienen maistiaiskassin Fazerin tuotteita kiitokseksi opastetulle kierrokselle osallistumisesta.

Vierailukeskus sijaitsee Vantaalla ja yleiselle näyttelykierrokselle voi ostaa liput täältä.

EDIT 10.12.2017: Muutettu lause, jossa pihlajakarkin uuden nimen väitettiin olevan kettukarkki. Virallinen nimi on edelleen pihlajakarkki, mutta monet kutsuvat sitä kettukarkiksi.

20171117_164730

10 vinkkiä Ahvenanmaalle

Tein kesällä neljän päivän ja kolmen yön matkan autolla Ahvenanmaalle ystäväni ja hänen lastensa kanssa. Olin käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, Eckerössä, joten oli jo aikakin tutustua muuhun Ahvenanmaahan. Keräsin tähän postaukseen matkani kohokohdat ja parhaat vinkit.

1) Lappo
Lähdimme aamulla matkaan Turusta ja suuntasimme ensimmäiselle lautalle, joka lähti Kuosnaisista. Lauttojen aikataulut ja etäisyydet tuntuivat hankaliksi selvitellä itse etukäteen kun meillä ei ollut niistä mitään kokemusta, joten ostimme koko reissun lauttamatkat ja majoitukset matkatoimistolta. Se osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä olimme oikein tyytyväisiä toimiston ehdottamaan reittiin, lauttamatkojen ajoituksiin ja valittuihin majoituksiin.

Lauttamatkat Kuosnaisista Åvoon ja Torsholmasta Lappohon sujuivat merimaisemia ihastellessa. Lautoilla oli myös kahvila, josta ostimme eväsleipiä ja juotavaa. Taivas oli pilvetön, mutta merellä kävi kova tuuli. Kahden lauttamatkan jälkeen saavuimme pienelle Lappon saarelle, jossa vietimme ensimmäisen yön.

1

Lappo on pieni kahdeksan neliökilometrin saari, jolla asuu ympäri vuoden vain runsaat 30 ihmistä. Kesällä siellä on vilkasta varsinkin lautan saapumisen hetkellä, jolloin pitkä autoletka täyttää hetkeksi saaren päätien. Lappossa pääsi hyvin saaristolaiselämän tunnelmaan.

2)  Pellas Gästhem, Lappo
Ensimmäisen yön vietimme idyllisessä punaisessa puutalossa Pellas Gästhem’ssä Lappossa. Saavuimme sinne illansuussa ja löysimme meille varatun somasti sisustetun huoneiston yläkerrasta. Huoneisto koostui makuuhuoneesta ja pienestä olohuoneesta, jossa oli avokeittiö. Meillä ei kuitenkaan ollut ruokatarpeita mukana, joten kävelimme lyhyen matkan satamaan, jossa olimme bonganneet kesäravintolan.

3) Kesäravintola Geleasen, Lappo
En tiedä oliko nälän aste jo niin kova, vai oliko ruoka oikeasti tavallista herkullisempaa, mutta taisimme kaikki hotkia ruokamme aikamoisella vauhdilla. Geleasenin ruokalista oli yllättävän laaja ja oma kalaruokani oli todella hyvää. Terassilla istuessa tuli ihailtua merimaisemaa ja ennen vieraskodille palaamista päätimme vielä lasten kanssa pulahtaa mereen uimaan. Vieraskodin pihalla testasimme vielä keinut ja liukumäen, joiden jälkeen uni tulikin nopeasti.

4) Bomarsund, Ahvenanmaa
Aikaisin aamulla matka jatkui kolmannella lauttamatkalla Lapposta Hummelvikiin Vårdöhön. Kauniin maalaismaiseman ympäröimänä ihailimme kauniita postilaatikoita tien vierellä ja muutenkin aika idyllistä maisemaa. Ensimmäinen jaloittelutauko pidettiin jo lyhyen ajomatkan jälkeen, sillä tulimme Bomarsundin linnoitukselle, johon on vapaa pääsy. Linnoituksesta ei ole jäljellä enää kovin paljoa, mutta lapset tykkäsivät juosta linnoituksen ulkomuurin viertä. Tie Kastelhomaan kulkee linnoituksen läpi!

En juurikaan tiennyt Bomarsundista mitään muuta kuin että se on raunioina, joten sain paljon uutta tietoa. Linnoituksen koko ja historia yllättivät. Bomarsund rakennettiin Venäjän toimesta vahvistamaan länsirajan puolustusta. Se valmistui vuonna 1843. Rakennus on ollut aikoinaan valtava! Päälinnakkeessa oli 246 huonetta ja lisärakennussuunnitelmat olivat myös mittavat. Linna kuitenkin tuhoutui ennen niiden toteuttamista, kun englantilaiset ja ranskalaiset hyökkäsivät Venäjää vastaan räjäyttäen Bomarsundin 1854.

5) Uffe på berget ja Kastelholman linna, Ahvenanmaa
Matka jatkui kohti Kastelholmaa. Sitä ennen kävimme tietysti matkan varrella olevassa Taffelin tehtaanmyymälässä sekä Uffe på berget -kahvilassa. Jälkimmäisestä on upeat  näköalat moneen suuntaan, sillä se sijaitsee kukkulalla ja kirjaimellisesti maantien päällä. En voinut vastustaa ajatusta ahvenanmaalaisesta pannukakusta. Kannattaa kokeilla!

2

1300-luvulla rakennettu Kastelholman linna oli yllättävän suuri ja sisälsi paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Linnalla on ollut loistokkaita hetkiä ja luonnollisesti myös murheellisia. Erityisen hyytävää oli lukea noitaoikeudenkäynneistä, joita 1600-luvulla pidettiin Ahvenanmaallakin.

On harmi, että linna jätettiin rappeutumaan 1700-luvulla ja sitten vielä tulipalo tuhosi paljon silloin viljavarastona käytetystä linnasta. Entisöintiä on tehty taidolla ja omatoimisella kierroksella sai hyvän kuvan linnan arjesta. Kierroksen loppuun oli järjestetty mahdollisuus pukeutua keskiaikaisiin vaatteisiin ja esittää linnanneitoa tai ritaria. Se oli kaikkien mielestä hauskaa ja vietimme hetken vaihdellen rooleja lasten kanssa.

3

6) Ravintola Smakbyn, Kastelhoma, Ahvenanmaa
Illalliselle olimme varanneet pöydän Smakbynistä, jonne kannattaa ehdottomasti mennä, jos liikkuu Kastelholman seudulla. Muista tehdä pöytävaraus! Ruoka oli taivaallista, yllätyksellistä, suussa sulavaa ja sitä oli paljon. Illallisen jälkeen suorastaan vyöryimme yöpymispaikkaamme.

4

7) Smart Park, Ahvenanmaa
Välimatkat Ahvenanmaalla ovat tosi lyhyitä, joten ehdimme koluta lähes koko saaren muutamassa päivässä. Yksi ex tempore -kohteista oli lasten puuhapuisto Smart Park. Se oli hauska paikka! Puisto on rakennettu ulos isolle alueelle. Pari tuntia kului siivillä kotieläinten, polkuautojen, sähkökaivinkoneiden, veneiden ja vesipuiston parissa, näin muutamia aktiviteettejä mainitakseni.

8) Merenkulkumuseo (Ålands Sjöfartsmuseum), Maarianhamina, Ahvenanmaa
Viimeisen vuorokauden vietimme Maarianhaminassa. Sieltä olimme etukäteen bonganneet merimuseon, josta ystäväni oli kuullut kehuja. Ja hieno museo se olikin! Havainnollisuuteen oli nähty erityisesti vaivaa ja siellä oli paljon asioita, joita sai itse kokeilla. Museo ei syyttä voittanut Vuoden museo -titteliä vuonna 2016.

5

Omasta mielestäni parasta museossa oli se, miten hyvin lapset oli huomioitu. Museossa oli erilaisia tehtäviä isommille ja paljon tutkittavaa pienemmille lapsille. Museon loppupäähän oli rakennettu mahtava merellinen leikkikammio lapsille (ja lapsenmielisille aikuisille kuten minulle), jossa oli onkaloita kuin merenpohjassa, erilaisia kalapehmoleluja ja laivan kansi, jonne pääsi kiipeämään laivan pohjan kautta.

9) Bagarstugan
Ehkä parasta Maarianhaminassa oli Bagarstugan. Se oli niin ihastuttava kahvila, että kävimme siellä reissullamme kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla iski valinnanvaikeus vitriinien ja vaihtoehtojen välillä, mutta kaikki mitä maistoimme oli todella hyvää. Vanhaan tyyliin sisustettu kahvila oli viihtyisä ja suosittu. Jos olet Maarianhaminassa, käy täällä!

7

10) Pub Niska
Viimeisenä iltana söimme pizzat suositussa pub Niskassa meren rannalla Maarianhaminassa. Niskan ravintoloita on myös manner-Suomessa, mutta en ole niissä aikaisemmin käynyt. Pizzeria oli niin suosittu, että meitä varoitettiin pitkästä odotusajasta kun teimme tilauksen. Se ei haitannut, sillä lopputulos palkitsi. Oli hitsin hyvää pizzaa!

6

Seuraavana aamuna kävelimme keskustan kävelykadulla tehden pieniä ostoksia pikkuputiikeissa ennen kuin suuntasimme satamaan ja Viking Linen terminaaliin. Illalla saavuimme takaisin Turkuun. Ahvenanmaa oli hauska kokemus!

Villa Gyllenbergin juhlanäyttely

Vielä syys-lokakuun on auki Gyllenbergin säätiön Suomi100-hengessä koottu juhlanäyttely Kuusisaaressa. Kävin itse katsomassa sen viime viikolla ja se tosiaan oli laaja kattaus suomalaisen taiteen historiaa.

Kokoelman on kerännyt aikoinaan Ane Gyllenberg (1891-1977), pankkiiri, joka oli myös intohimoinen taiteenkerääjä. Hän perusti vaimonsa Signen kanssa nimeään kantavan säätiön, joka tänä päivänä omistaa taidemuseon pariskunnan entisessä kodissa.

Itse koti on myös varsinainen nähtävyys. Se sijaitsee upealla paikalla meren rannalla kauniin puutarhan ympäröimänä. Talon piirrokset valmistuivat vuonna 1938 ja sisätilat ovat hämmästyttävän valoisat suurten ikkunoiden ansiosta. Taloa on sittemmin laajennettu ruokasalilla (1955) ja gallerialla (1980). Kotimuseon alakerrassa veistokset ja maalaukset sekä huonekalut ovat alkuperäisillä paikoillaan. Yläkerrassa on tällä hetkellä näyttely Ane Gyllenbergin elämästä ja roolista taiteen keräilijänä.

20170906_171029

Gyllenbergin taidekokoelman muodostaa noin 400 työtä, pääasiassa kotimaisia teoksia 1700-luvulta 1970-luvulle, mutta joukossa on myös vanhempaa eurooppalaista taidetta. Iso osa näistä on pysyvästi esillä kotimuseon puolella.

Galleriassa on nyt Keräilijän itsenäisyys -näyttely, jossa on esillä sata maalausta. Seinillä on muun muassa Schjerfbeckiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Sallista, Halosta ja Thesleffiä. Maalaukset on jaettu teemoittain uudenlaisiin kokonaisuuksiiin.

Mielestäni mielenkiintoisimmat maalaukset olivat Akseli Gallen-Kallelan Probleemi ja Ad Astra. Probleemi esittää taiteilijaa itseään, Oskar Merikantoa, Robert Kajanusta ja Jean Sibeliusta juomingeissa hotelli Kämpissä. Maalauksen taustalla on mielenkiintoinen tarina ja symboliikka, josta pääsimme kuulemaan kun satuimme taululle samaan aikaan opastetun kierroksen kanssa.

Ad Astra (alla) oli erityisen vaikuttava: suuri koko, kullatut kehykset ja punainen taustaseinä toivat maalauksen hyvin esille. Gallen-Kallelan maalaus symboloi olotilaa, jossa ihminen vapautuu ruumiin kärsimyksistä (lat. per aspera ad astra = vaikeuksien kautta tähtiin).

20170906_170859

Näyttelyssä oli lukuisia hienoja teoksia ja se tuli samalla kuvastaneeksi hyvin Suomen historian eri vaiheita.