Kaunis ja idyllinen Fagervik

Inkoossa, tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, sijaitsee monelle tuntematon mutta uskomattoman kaunis vanha rautaruukkimiljöö, Fagervikin kylä. Bongasin sen tutun Instagram-päivityksestä ja innostin ystäväni Leenan lähtemään sinne kanssani päiväretkelle.

Reissumme lähestyessä huomasin pian, että netissä ei ollut kovin paljoa ajantasaista tietoa alueesta. Inkoon sivuilta päädyin Fagervikin sivuille, joita ei oltu päivitetty viime kesän jälkeen. Aikani surffattuani erilaisilla sivustoilla totesin, ettei auta muu kuin soittaa Fagervikin kahvilaan ja tiedustella sieltä, miten museo mahtaa tänä kesänä olla avoinna. Sieltä kerrottiin ystävällisesti, että museo on auki heinäkuussa keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-16. Myöhemmin opin, että pieni museo sijaitsee samassa rakennuksessa kahvilan kanssa, joten kahvilaan soittaminen olikin ihan järkevää.

20200703_111627
Kahvila ja museo

Fagervikin rautaruukki perustettiin jo vuonna 1646, kun tukholmalainen kauppias Carl Billsten sai luvan perustaa Fagervikin koskille malmin sulatusuunin. Tärkeän meriyhteyden lisäksi sen etu oli sijaita historiallisen Turku-Viipuri-tien varrella.

Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta, sillä Isonvihan aikaan ruukkialue tuhottiin täysin. Sodan jälkeen Hisingerin veljekset ostivat rauniot ja kunnostivat ripeästi jäljellä olevat rakennukset ja laitteet. Ruukin punainen puukirkko on säilynyt 1730-luvulta. Sen pienet turkoosit urut ovat Suomen vanhimmat soittokunnossa olevat urut. Kirkko on avoinna yleisölle vain kiertokävelyjen sekä Inkoon seurakunnan musiikkihartauksien yhteydessä.

20200703_122354

Ruukin menestyksen vuosina se oli Pohjoismaiden ellei koko maailman suurin katto- eli läkkipellin tuottaja. Hisingerit laajensivat ruukkia ja 1700-luvun loppupuolella rakennettiin Fagervikin kartano. Se on kivinen rokokootyylinen nelikerroksinen rakennus, joka on edelleen suvun asuinkäytössä ja siten suljettu yleisöltä.

Kartanon täytyy olla sisältä varsin upea, sillä monessa huoneessa on edelleen käsinmaalatut pellavatapetit sekä alkuperäiset puu- tai kivilattiat. Sekä kuningas Kustaa III että keisari Aleksanteri I ovat yöpyneet kartanossa aikoinaan!

20200703_123450
Tie kartanolle

Fagervikiin tutustuminen kannattaa aloittaa jättämällä auto kahvilaa vastapäätä tien toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Kahvilassa oli meidän vierailumme aikaan yllättävän paljon erilaisia tarjoiluja pienen kylän kahvilaksi, joten voin lämpimästi suositella viettämään siellä kahvi- tai teehetken. Kahvilan yhteydessä on myös pieni sisustustavarapuoti. Kahvila on nyt kesällä 2020 auki joka päivä klo 9-19.

Kahvilasta on ostettavissa 2,5 euron hintaan kopio alueen esittelystä. Se on informatiivinen ja sisälsi myös kartan alueesta. Kahvilalta kannattaa ensimmäisenä kävellä autotien viertä Inkoon suuntaan (asfalttitie) tutustumaan alueen opastauluun. Se sijaitsee lähellä paikkaa, josta kartanon puistotie alkaa. Siinä esitellään alueen historiaa ja rakennuksia. Lisäksi saat käsityksen siitä miten alueella kannattaa kiertää.

Kierrettyäsi ruukkikylän, palaa parkkipaikalle Ruukinkatua pitkin. Tätä ei kannata missata, sillä siellä on kauniita puutarhoja, joita vanhojen rakennusten kesäasukkaat upeasti vaalivat. Jos itse käyn Fagervikissä vielä uudestaan, aion tutustua myös Fagervikin hautausmaahan. Siitä lisätietoja löytyy tästä linkistä.

20200703_120929

Kauniina hiljaisena kesäpäivänä oli hienoa kiertää näitä vanhoja historiallisia paikkoja. Siksi oli lähes mahdoton kuvitella aluetta täydessä tohinassa: kauas kuuluvien kanki- ja nippuvasaroiden paukunta kumisi yötä päivää ja kosken virta pauhasi samalla kun hevoskärryt kuljettivat rautaa ja muita tuotteita kylään ja kylästä pois. Satamassa ruukin laivoihin lastattiin ja purettiin kuljetuksia ja kaikkea tätä tekemään tarvittiin tietysti suuri määrä työvoimaa perheineen. Kylässä on käynyt aikamoinen vilinä 1700-luvun lopulla.

20200703_121046

Kahvilan ovessa ilmoitettiin opastetuista historiallisista kävelyistä (1,5 h), jotka järjestetään keskiviikkoina 7. ja 15.7.2020. Kierrokset lähtevät kahvilalta osoitteesta Fagervikintie 1135 ja maksavat 15 euroa aikuisilta sekä 5 euroa 6-18-vuotiailta. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, voit pyytää ilmoittautumistiedot minulta blogin Facebook-sivujen kautta.

Fagervik ei ole koko päivän kohde, joten jos haluaa, voi päiväretkeen yhdistää vaikkapa Mustion linnan tai Paavolan tammen. Me kurvasimme kotimatkalla Hvitträskin kautta. Siitä lisää toisessa postauksessa.

 

Mistä on ihana tyttöjen viikonloppu Tallinnassa tehty?

Kerkesimme ystävieni kanssa viettää viikonlopun Tallinnassa ennen kuin maailma meni koronasta hyrskynmyrskyn. Sepä vasta oli ihana reissu! Tyttöjen viikonloppu on aina täynnä höpöttelyä, hassuttelua ja upeaa seuraa. Tallinna tarjoaa tällaiselle mainiot puitteet.

Olemme ottaneet perinteeksi vuokrata asunto Airbnb:stä, jotta saamme käyttöömme yhteisen olohuoneen, jossa löhötä ja lueskella joukolla lehtiä, sekä keittiön, jossa syödä välipalaa ja poksautella skumppapulloja. On kiva, kun samalla rahalla saamme useita makuuhuoneita ja enemmän tilaa kuin yksittäiset hotellihuoneet.

Itse pidän myös persoonallisista sisustuksista. Vanhassa kaupungissa on ihania asuntoja, joista on upeita näkymiä yli vanhan kaupungin.

IMG-20200228-WA0006

Jossain vaiheessa koittaa päivä, jolloin Tallinnan lautat ovat jälleen täynnä iloisia matkustajia. Sitä silmällä pitäen seuraavassa viisi suositusta, jotka jäivät minulle käteen tästä reissusta: yksi ravintola, yksi kahvila, kaksi museota ja kauppakeskus.

Ihanin ravintolailta tuli vietettyä Stenhusissa. Se sijaitsee vanhassa kaupungissa viiden tähden Schlössle-hotellin alakerrassa. Sijainti kellarissa on käytetty upeasti hyväksi sisustamalla tila tunnelmalliseksi takkahuoneeksi. Ravintolassa on luonnonkiviseinät, joiden kanssa sopivassa kontrastissa on suuri takka ja lukuisat kynttilät. Palvelu on ensiluokkaista ja ystävällistä. Totesinkin ystävilleni, että nyt taidettiin tulla minun ravintolaani.

20200229_192624

Mielipiteeni vahvistui ja hymyni leveni mitä pidemmälle pääsimme illallisessa.  Maut olivat sopusoinnussa ja mukava yllätysmomentti sisältyi kaikkiin annoksiin. Ravintolan ruokalista on sittemmin jo vaihtunut, joten en käy tarkemmin läpi mitä söin. Koko seurueemme oli kuitenkin tyytyväinen saamiinsa ruokiin. Kolmen ruokalajin ja keittiön tervehdysten jälkeen ei myöskään kukaan jäänyt nälkäiseksi. Bravo, Stenhus, bravo!

Uusi kahvilabongaus löytyi aivan asuntomme vierestä. Tassikoogid Kohvik sijaitsee osoitteessa Olevimägi 11 ja siellä on tarjolla itse tehtyjä macaroneja sekä kuppikakkuja. Kävin siellä pariinkin otteeseen ja kuppikakut olivat todella herkullisia. Teevalikoima oli vähän erikoinen, sillä se sisälsi lähinnä yrttiteelaatuja, vaikka vieressä on hyvä teemyymälä. Mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa.

20200301_112656

Pyöriessäni yksin vanhassa kaupungissa kävelin sattumalta KGB:n vankisellimuseon ohi. Se on ollut pitkään käyntikohteideni listalla, joten hetken tuumailtuani päätin poiketa sisään kun se kerran oli mahdollista. Kyseessä ei ole niinkään museo vaan muistomerkki viime vuosisadan kauheuksille.

Osoitteessa Pagari 1 oleva talo toimi vuodesta 1940 lähtien Neuvostoliiton KGB:n esitutkintavankilana, jonka kellariin rakennettuihin vankiselleihin suljettiin maanpetturuudesta epäiltyjä virolaisia.

20200228_142251

Talon seinät ovat nähneet silmitöntä kidutusta, joten onneksi seinät eivät osaa puhua. Museo ei ole herkille, mutta näyttelyssä ei oikeastaan käsitelty kovin paljoa karmeita yksityiskohtia. Siksi museo on minusta enemmänkin tärkeä muistomerkki kuin tapahtuneiden kauheuksien esittelijä.

Koskettavinta oli nähdä ja kuulla videolta nuoren virolaisen miehen kertomus omista isovanhemmistaan, joista toinen joutui karkotetuksi Siperiaan. Perheen tarina on koskettava ja kovin surullinen. Vuosikymmeniä sitten tehdyillä julmuuksilla on pitkät jäljet perillisten elämässä.

Ystävien kanssa olimme sopineet, että menemme yhdessä katsomaan Monet2Klimt-näyttelyn vanhaan Helios-elokuvateatteriin. Etukäteen en todellakaan tiennyt mitä odottaa, mutta koska pidän kovasti impressionistisesta taiteesta sekä uusista kokemuksista, kiinnostuin tästä nopeasti.

IMG-20200321-WA0008

Kyseessä on runsaan puolen tunnin esitys, jossa kuullaan kaunista klassista musiikkia sekä nähdään upeita impressionistisia taideteoksia Van Goghilta, Klimtiltä ja Monet’lta. Liikkuva kuva ympäröi katsojat joka puolelta muodostaen ihan oman maailmansa. Yllä oleva valokuva ei tee oikeutta kokemukselle, joten kannattaa vilkaista tämä traileri.

Aluksi multimediaesityksessä tuli hassu olo: tästäkö maksoin 12 euron sisäänpääsymaksun. Vaikka en etukäteen tiennyt mitä odottaa, en nähtävästi ollut odottanut ainakaan tällaista näyttelyä. Pian kuitenkin oloni rauhoittui ja rentouduin todella. Vaihtuvat kauniit kuvat ja mielenkiintoinen musiikki veivät mukanaan. Hauska elämys!

Vielä viimeisenä vinkkinä Ülemisten ostoskeskus. Voin suositella sitä, jos shoppailu kiinnostaa. Siellä nimittäin on valtava määrä kauppoja ja se sijaitsee lyhyen matkan päässä vanhasta kaupungista. Ülemisteen pääsee kätevästi ratikalla tai kävellenkin. Me otimme taksin, joka maksoi noin kympin. Vaatekaappiin tuli mukavasti päivitettyä kevätvaatteita!

 

 

Suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön puolesta: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Minulla on ystävä, joka järjestää kaveripiirilleen vierailuja erilaisiin museoihin. Monesti kohteena on paikka, joka ei suuremmin mainosta itseään, joten olen päässyt käymään mielenkiintoisissa paikoissa, joihin en itse hoksaisi lähteä. Yksi tällainen oli tammikuun vierailu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan. Olen varmasti kuullut puhuttavan siitä aikaisemmin, mutta aivoni löivät aivan tyhjää sen kohdalla. En tiennyt siitä mitään.

Seuran tilat Hallituskadulla eivät varsinaisesti ole museo, mutta seuran historia on merkittävä. Se perustettiin vuonna 1831 vaalimaan suomalaista kulttuuriperintöä ja suomen kieltä. Itse asiassa sana kirjallisuus keksittiin seuran nimeä varten! Seuran perustivat kaksitoista merkittävää yliopistomiestä, mm. Elias Lönnrot, ja heidän nimensä on maalattu muistoksi SKS:n upean aulan kattoon.

20200206_170627

Seuralla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa kirjallisuudessa. Se julkaisi ensimmäisenä suomenkielisen romaanin, joka oli mikäs muu kuin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä vuonna 1870. Sitä ennen seura oli jo julkaissut Lönnrotin keräämän Kalevalan, jonka runojen keruumatkoja seura myös tuki rahallisesti.

Vuosien varrella seuran tehtävänkuva on muuttunut suomen kielen ja kulttuurin vahvistuessa. Alunperin se perustettiin kansakunnan rakentajaksi ja suomen kielen kehittäjäksi. Nykyisin seura on tieteellinen muistiorganisaatio, joka koostuu viidestä osasta:

  • Arkisto: suomalaisen perinteentutkimus ja kirjallinen kulttuuri
  • Kirjasto: tavallinen kirjasto sekä kulttuurien tutkimuksen tieteellinen erikoiskirjasto
  • Tutkimusosasto: tutkimustyö sekä tukipalvelut tutkijoille
  • Kustantamo: humanistisen alan tieteellinen ja tietokirjallisuuden kustantamo
  • Fili: kirjallisuuden vientikeskus

Suurin osa palveluista sijaitsee vuonna 1890 valmistuneessa komeassa talossa Kruunuhaassa, vaikka talo kävikin toiminnalle liian pieneksi jo 1940-luvulla. Talon upeaa aulaa pääsee ihailemaan vaikkapa vieraillessaan seuran kirjastossa aukioloaikojen puitteissa.

Samalla vierailulla kannattaa vilkaista myös talon arkistoon, vaikka ei itse tutkimustyötä tekisikään: sen sadat hurmaavat puulaatikot sisältävät käsittämättömän määrän viitteitä ja tietoa esimerkiksi perinteisistä arvoituksista ja syntytaruista. Aivan ihastuttava paikka!

20200206_174121

Koska nykyhetki tulee jäämään historiaan kuten kaikki muutkin hetket, seura pyrkii tallentamaan kappaleita nykyajasta. Tällä hetkellä suomalaisilta kerätään kirjoituksia muun muassa pendelöinnistä, höntsäilystä ja painajaisista. Tällainen nykytiedon kerääminen on ajatuksena jännittävä. Aineisto voi olla mittaamattoman arvokas jollekin tutkijalle tulevaisuudessa, mutta mitähän mahtavat tutkijat sadan vuoden päästä ajatella meidän elämästämme.

Tutustuminen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan oli todella mielenkiintoinen ja sivistävä. Seuran merkitys suomalaiselle kulttuurille on edelleen suuri, vaikka sen tehtävät ovat vuosien saatossa muuttuneet suuresti. Hienoa, että meillä on tällainen taho, joka tukee suomalaisen kulttuurin tutkimusta.

Naiset populaarimusiikissa -näyttely auki sunnuntaihin asti!

Joko olet käynyt suomalaisen musiikin museossa Famessa, Pasilan Triplan länsipuolella? Mä en ollut ennen tätä viikkoa. Onneksi satuin käymään, sillä mielenkiintoinen Naiset populaarimusiikissa – vaihtuva näyttely on auki enää tämän viikon. Kipin kapin siis, jos et ole vielä näyttelyä nähnyt!

20200127_150119Museo koostuu kahdeksasta huoneesta/osasta, joista mieleenpainuvin oli äänieristetty karaokehuone, jossa pystyy laulamaan esityksensä valitsemaltaan virtuaaliselta lavalta VR-lasien avulla. Millaista olisi laulaa vaikkapa Minun Suomeni Tampere-talon estradilta yleisön osoittaessa suosiotaan?

Yksi museon kantava ajatus on madaltaa eri musiikkilajien välisiä raja-aitoja, jotka normaalielämässä voivat välillä kasvaa korkeiksi. Museon alussa orientoivan musiikillisen videon jälkeen astutaan suomalaiseen Hall of Fameen, jossa ovat iloisessa sovussa niin Aino Acktée ja Esa-Pekka Salonen kuin Hurriganes ja Juice Leskinenkin. Toive on, että ihmiset tutustuisivat ennakkoluulottomasti vieraampien genrejen esittäjiin ja musiikkiin.

Tutustuminen on tehty helpoksi erilaisilla nykyaikaisilla tekniikoilla, joita on helppo käyttää. Se tekee tästä museosta interaktiivisuuden edelläkävijän. Kaikessa on mukana nykytekniikka hauskalla tavalla. On VR-laseja, kosketusnäyttöjä ja kuulokkeita. Tekniikka on kuitenkin vain väline, ei itsetarkoitus, eikä sillä kikkailla tarpeettomasti. Myös henkilökuntaa on saatavilla, jos laitteet tuottavat hankaluuksia.

Mielenkiintoista on se, että näyttelyä ei ole rakennettu kronologisesti. Se helpottaa kiertämistä, sillä pienessä ruuhkassakaan ei tarvitse jäädä jonottamaan mihinkään, vaan näyttelyä voi kiertää missä järjestyksessä tahansa.

Pop-musiikin naisiin liittyvässä vaihtuvassa näyttelyssä on jännällä tavalla summattu edelläkävijöitä sekä käytetty lainauksia heidän haastatteluistaan. Muutama esiintyjä on esitelty tekstin avulla musiikkinäytteitä unohtamatta.

Museon kiertämisen jälkeen suosittelen istahtamista museon alakerran Fame-ravintolaan, joka jatkaa yläkerran elämyksiä. Ruokalistat on toteutettu vanhoihin vinyyleihin ja ruokalajeissa toistuu muusikoiden ruokamuistot nykyaikaan ja fine-diningiin tuotuna.

20200127_164023

Ruoka oli älyttömän hyvää. Voin varauksetta suositella ainakin aperitiiviksi nokkoscocktailia sekä jälkiruoaksi suklaakakkua höystettynä jalluhyytelöllä (kyllä, kuulostaa kamalalta, mutta oli tosi hyvää!). Jälkkäri katosi suuhun niin nopeasti, että unohdin ottaa kuvan, mutta pääruoastani hirvi-annoksesta nappasin kuvan. Annos oli erinomainen: pala hirven fileetä, pariloitua hirvimureketta, karpaloita, jäkälää, paahdettua palsternakkaa ja kurpitsaa.

20200127_174259

Ravintola on tunnelmaltaan lämmin ja kattaus on vehreydessään raikkaan erilainen. Ravintolassa voi käydä myös kahvilla. Tarjolla olisi ollut tuoksuvia korvapuusteja, joita olisi kovasti tehnyt mieli ellen olisi syönyt juuri runsasta kolmen ruokalajin illallista.

Erikoisnäyttely museossa vaihtuu neljä kertaa vuodessa, joten uutta näkemistä museossa tulee riittämään. Ystävänpäivänä avautuvan seuraavan näyttelyn nimi on Asfalttiviidakosta ikuiseen vappuun – iskelmän evoluutio. Fame on erinomainen lisä Suomen ja Helsingin museotarjontaan!

Ei-jouluaiheinen postaus eräästä taidenäyttelystä ja ihanasta ravintolasta

Sinebrychoffin taidemuseossa on tammikuun 5. päivään saakka esillä näyttely nimeltä Renesanssin kaunottaret. Kävin kiertämässä sen yleisellä opastuksella (lauantaisin klo 14) ja kuten yleensä, opastukselle osallistuminen kannatti. Kuulin mielenkiintoisia tarinoita taulujen taustoista.

Teokset ovat saksalaisen renesanssitaiteilija Lucas Cranach vanhemman työhuoneelta 1500-luvulta. Työhuoneella on tässä yhteydessä erityinen merkitys, sillä ilmeisesti suuri osa hänen teoksistaan valmistui yhteistyönä hänen oppipoikiensa kanssa.

20191130_143210

Cranach vanhempi oli Martti Lutherin läheinen ystävä ja hän oli yksi uskonpuhdistuksen ahkerista kuvittajista. Hän ei halunnut ajan mukaisesti maalata pelkästään pyhimyksiä, joten hän laajensi kristinuskon kuvakatalogia erilaisiin Raamatun aiheisiin. Lisäksi hän maalasi paljon muotokuvia tilaustöinä sekä mytologisia aiheita.

Näyttely alkaa uskonnollisilla aiheilla, jatkuu punapyökille tehdyllä grafiikalla, siirtyy sitten saksalaisten prinsessojen muotokuviin ja päättyy Cranachin inspiroimiin nykykoruihin. Minusta renesanssinaisten vaatteet ja asusteet olivat erityisen mielenkiintoisia ja sinänsä ei ole ihme, että ne ovat toimineet nykykorusuunnittelijoiden inspiraationa.

20191130_141922
Lucas Cranach vanhempi: Venus ja Amor hunajavarkaissa (1527)

Opastuksella kuulemistani tarinoista mieleenpainuvin liittyi yllä olevaan tauluun. Siinä Amor on ollut hunajavarkaissa mehiläispesällä ja on saanut vihaisilta mehiläisiltä piston. Hän hakee myötätuntoa ja valittaa äidilleen Venukselle, jolta ei paljoa myötätuntoa heru itseaiheutetulle vahingolle. Niin ihmisiinkin sattuu sinun nuolesi pistokset, oletkos ajatellut sitä, Venuksen voi ajatella tokaisevan pojalleen. Tarinan taustalla on yhteiskunnallinen sanoma siitä, että pelkästään viettiensä vietävänä oleminen aiheuttaa kipua.

Näyttely oli mielenkiintoinen kokonaisuus ja harvinainen sellainen: Cranachin teoksia ei arvokkuutensa ja haurautensa vuoksi yleensä päästetä vierailuille. Sinebrychoffin museossa on kaksi Cranachia omasta takaa ja muut on lainattu näyttelyä varten.

Ihana ravintola vaikkapa sitten näyttelyssä heränneiden ajatusten purkamiseen ja muuhunkin illanviettoon on Sogia Gastro. Se on varsin uusi fine dining -paikka Senaatintorilla Kiseleffin talossa toisessa kerroksessa (mainiot näkymät Senaatintorille siis!).

20191129_195142

Käyn sen verran usein ravintoloissa, että enää harvoin kohtaan ravintolaa, jonka jokainen ruokalaji pääsisi yllättämään minua upeilla makuyhdistelmillään. Se on toisaalta harmillista, mutta sitten kun niin käy, taivaallista. Sofia Gastro oli tosi hieno kokemus!

A la carte -listan sijastan ravintolassa on valittavina joko kolmen tai kuuden ruokalajin menu, jossa tietysti huomioidaan mahdolliset allergiat. Me valitsimme seuralaiseni Piikkipaatsaman kanssa kolmen ruokalajin illallisen. Kolmeen se ei kuitenkaan jäänyt, sillä kokin tervehdysten ja ruokalajinomaisten leipien olimme seonneet laskuista. Annokset olivat pieniä, mutta niitä oli niin monta, että vatsa tuli mukavan täyteen.

20191129_212208

Menu muuttuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan, joten en käy ruokalajeja sen enempää läpi. Yhteistä niille kuitenkin oli tasalaatuisuus niin lihan, kalan kuin kasvisannostenkin suhteen. Kertakaikkiaan inspiroivia makuyhdistelmiä!

Miljöö 1700-luvun talossa oli rauhallinen ja tunnelmallinne. Rappukäytävässä oli upeat koristelut; ravintolasalin puulattia ja leveät ikkunalaudat olivat hurmaavia.

20191129_213144

Sofia Gastro hyppäsi kerralla yhdeksi lempiravintoloistani.

Kummitusten aika eli Louhisaaren kartanon kummituskierroksella

Näin pyhäinpäivään sopii hyvin kertoa käynnistäni Askaisissa Varsinais-Suomessa Louhisaaren kartanon kummituskierroksella jokin aika takaperin. Oli muuten kehumisen ja käymisen arvoinen kierros! Liput ovatkin olleet hyvin kysyttyjä.

Louhisaaren kartano on valmistunut vuonna 1655 ja sitä ovat hallineet kaksi mahtisukua: Flemingit ja Mannerheimit. Näihin vuosisatoihin mahtuu siis monta kummitusjuttua ja selittämätöntä tapahtumaa. Kierroksella kerrottiin kuinka oppailla on ollut erikoisia aistimuksia kartanossa ja muisteltiin millaisia tarinoita kartanon asukkaat ovat aikoinaan tallentaneet ja kertoneet eteenpäin.

20190721_163011
Kauniina kesäpäivänä kuvattuna kartano ei näytä pelottavalta.

Näin vanhaan tilaan liittyy paljon taruja kuten se, että kartanosta olisi salakäytävä Askaisten kirkolle. Hyvällä mielikuvituksella entisajan ihmiset ajattelivat, että kummitukset liikkuivat sen avulla kartanoon. Kiertokäynnillä pimeässä kellarissa seistessäni saatoin itsekin uskoa siihen hetkisen.

Yksi asia oli pakko tarkistaa kierroksen jälkeen internetistä (kierroksella ei saanut pitää puhelimia päällä). Opas kertoi sadistisesta Herman Flemingistä, joka olisi tappanut vaimonsa näännyttämällä tämän kaappiin. Karmelle tarinalle ei kuitenkaan ilmeisesti löydy historiankirjoista todisteita. Huh!

Pelkästään mielikuvituksen varassa ei kierroksella tarvinnut olla, sillä opasta myöten henkilökunta näytteli loistavasti. Tapahtumia elävöitettiin oikein ”kummituksin” ja säikkyherkkä yleisö kiljahteli milloin mistäkin syystä. Jos olisin ollut kierroksella pimeään aikaan enkä alkuillasta, olisi seuraavana yönä ollut varmasti vaikea nukkua.

20191025_165140

Kartanolla on ylipäänsä aika mielenkiintoinen historia ja sen vanhat asukkaat ovat olleet mukana jännittävissä tapahtumissa. Louhisaaren kartano on muuten myös Marsalkka Mannerheimin syntymäkoti.

Louhisaari on ollut merkittävä maanomistaja aikoinaan ja se on sijainnut niemellä kolmelta puolelta meren ympäröimänä. Rantaviiva alkoi kuitenkin pian paeta maanpinnan kohoamisen vuoksi ja jo 1800-luvulla kartanon ympärillä on ollut puisto. Nyt rantaviiva onkin karannut jo hämmentävän kauas kartanosta.

Kartano on asukkaidensa ja historiansa puolesta täysin ainutlaatuinen Suomessa. On hienoa, että se on auki yleisölle, vaikkakin sinne pääsee sisään vain opastetulla kierroksella. Niitä onneksi järjestetään kesäaikaan hyvin.

20190721_163100

Olen aikaisemmin käynyt kaksi kertaa ohikulkumatkalla Louhisaaren oven takana toteamassa museon olevan jo kiinni. Loppukesästä sisuunnuin, ja kun kuulin näistä kierroksista, varasin liput heti, jotta kolmantena kertana minua varmasti onnistaisi.

Nyt kyllä viimein pääsin kartanoon sisälle, mutta totesin kartanon olevan niin mielenkiintoinen ja upeasti restauroitu paikka, että sinne on ehdottomasti päästävä myös päivänvalossa oikealle opastuskierrokselle. Esineistöä ja hienoa sisustusta on säilynyt paljon, mutta upeat kattomaalaukset ja muut yksityiskohdat eivät tietenkään olleet kummituskierroksella huomion kohteena. Neljäs kartanovierailu on minulla siis jo suunnitteilla ensi kesäksi. Suosittelen sinullekin!

Pysäyttävä valokuvanäyttely

Kulttuurikeskus Caisassa on lokakuun loppuun saakka esillä Lupta Femeilor -valokuvanäyttely, joka vie kokijansa syvälle ihmisyyden kysymysten äärelle. Näyttely kertoo Suomeen tulleiden seitsemän romaninaisen elämästä muotokuvien, naisten itse ottamien valokuvien sekä videoidun haastattelun avulla. 

Videoinstallaatiossa naisia pyydettiin kertomaan menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuuden unelmistaan. Tarinat olivat karuja. Yksi henkilöistä ei pystynyt kertomaan menneestä juuri mitään ennen kuin purskahti itkuun. Kaikki näyttivät ikäistään 10-20 vuotta vanhemmilta. Kaikki haluaisivat mieluummin olla lastensa kanssa kotimaassaan, mutta köyhyys, syrjintä ja kurjat olot ovat pakottaneet heidät muuttamaan muualle etsimään toimeentuloa. Elämä Suomessa ei todellakaan ole mitään autuutta.

20191014_162555

Naiset kertovat haastattelussa myös siitä, miten he tulevat kohdatuksi Helsingin kaduilla. Vaikka voisi kuvitella, että he tuntisivat olonsa ulkopuolisiksi Helsingissä kaiken hyvinvoinnin keskellä, sellainen tunne ei välittynyt valokuvista.

(Taiteilija Katriina) Haikala halusi kertoa Itä-Euroopan romaninaisista, joihin suhtaudutaan joka paikassa vihamielisesti ja ennakkoluuloisesti. He ovat Suomessakin kuin näkymättömiä. Heihin ei haluta ottaa kontaktia, ei edes katsota silmiin, ettei vain tarvitse puhua heidän kanssaan.

Silti he herättävät täällä uteliaisuutta. Kun Haikala Oodi-kirjastossa halasi tuttua romaninaista, maailma ympärillä pysähtyi ja kaikki tuijottivat. Miten tuo Sophia Lorenin näköinen nainen voi tuntea tuon romaninaisen?

– Anna-Stina Nykänen, Helsingin Sanomat 6.10.2019 –

Minusta tuntui, että näyttely oli tehty juuri minulle ja kaltaisilleni. En ole tiennyt miten suhtautua romaneihin. Romanikerjäläisiä kohdatessa oloni on avuton ja vaivaantunut. Romanien tilanne kotimaassaan on järkyttävän huono, ja syrjintä pahentaa jo ennestään kurjaa köyhien tilannetta. En pysty muuttamaan romanien asemaa kotimaassaan ja kerjäläisten ammattirikollisuudesta kulkee paljon urbaaneja legendoja.

Yksi asia näyttelyssä tuli selväksi ja vähän hävettää, että piti ihan näyttelyyn asti mennä se oppimaan: he ovat ihmisiä siinä missä sinä ja minäkin. Olemme hyvin samanlaisia suruinemme, iloinemme ja toiveinemme.

Lupta Femeilor on romaniaa ja tarkoittaa naisten taistelua.

Tapoja auttaa on monia. Täältä löytyy lisätietoa niistä.

Lisätietoa näyttelystä: Kansan Uutisten artikkeli.
Anna-Stina Nykäsen mielenkiintoinen artikkeli Helsingin Sanomissa: Kettu, kuu ja kirkko.

Näyttely on avoinna lokakuun loppuun saakka. Suosittelen siihen tutustumista kaikille. Näyttelyssä poikkeamiseen ei mene kauaa, jos esimerkiksi liikkuu muutenkin Sörnäisissä.

 

Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.

Kesäretki Seilin saarelle

Turun saaristossa on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin ensin spitaalisia ja sitten mieleltään sairastuneita. Nykyään saari on pelkästään tutkimus- ja virkistyskäytössä, mutta sen historia kiehtoo monia, minua mukaanluettuna.

20190719_123335

Katja Kallio on kirjoittanut todelliseen henkilöön pohjautuvan puolifiktiivisen romaanin Yön kantaja Seilin saaresta ja Jenni Vartiainen on nimennyt kokonaisen musiikkialbumin sen mukaan. Vartiainen on kommentoinut nimen symboloivan ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.

Voin hyvin samaistua tähän vertauskuvaan. Kun vierailin Seilin saarella kesällä auringon kimmeltäessä meren pinnalla ja kauniin vehreyden levittyessä ympärilleni, mielessä kävi naiivi ajatus siitä, ettei olisi kovin kamalaa tulla karkotetuksi sinne loppuelämäksi. Itse asiassa talven arjen pyöritys vielä muistissa se kuulosti aika mukavalta kohtalolta.

20190719_115816

Vakavasti ottaen arki Seilille karkotettujen keskuudessa oli toki jotain aivan muuta kuin meren aaltojen liplatusta. Historiankirjat kertovat ankarista talvista, hoitajien suorittamista pahoinpitelyistä, köyhyydestä ja raadannasta. Toivottomuus oli varmasti vaikeaa. Kerran saarelle joutuneella ei nimittäin ollut mitään asiaa sieltä pois.

Spitaalipotilaat eristettiin, jotta (nykypäivänä helposti antibiooteilla hoidettavissa oleva) sairaus ei leviäisi ja myöhemmin mielisairaat ja irtolaiset haluttiin pois ”kunnon kansalaisten” silmistä. Tosiaan, myös pysyvän asuinpaikan puutteesta eli irtolaisuudesta saattoi joutua Seilille. Samoin hysteriasta, joka ei ollut mikään oikea vaiva, vaan miesten keksimä keino päästä eroon epätoivotuista vaimoistaan.

20190719_152053
Tutkimus- ja ravintolakäytössä oleva päärakennus

Vanhimmat merkit ihmisistä Seilillä ovat parin vuosituhannen takaa. Viime kesinä on botaniikan ja arkeologian keinoin tutkittu minkälaista elämä saarella oli tuhat vuotta sitten. Seili mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1541 ja kun vajaa satavuotta myöhemmin Itämerellä puhkesi spitaaliepidemia, silloinen Ruotsin kuningas perusti Nauvon saaristoon Seilin saarelle spitaalisairaalan.

Saarella spitaalia sairastavat olivat eristettyjä tietylle niemelle. Silloiset hoitokeinot olivat tehottomia, joten sairastuneet eivät saaneet käytännön apua, ehkä jotain helpotusta kuitenkin. Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaiden hoito saarella aloitettiin vuonna 1840 ja ensimmäisinä vuosikymmeninä saarelle tuotiin myös miehiä. Vuodesta 1889 Seili toimi vain naispuolisten potilaiden kotina kunnes mielisairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962. Vuodesta 1964 entisen sairaalan tiloissa on toiminut Turun saaristomeren tutkimuslaitos.

20190719_134255
Seilin kirkko

Saarella ei ole erityistä museota värikkäästä historiasta, mutta saaren halkovan tien varteen on pystytetty opastauluja. Jos vierailee saarella, kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle. Kierroksella kuulee monipuolisesti saaren elämästä. Saarella sijaitsevan vanhan kirkon sisäänpääsymaksu kuuluu opastetun kierroksen hintaan ja vanha hautausmaa kirkon takana kannattaa myös käydä katsomassa.

Yksi potilaan huone on entisöity sellaiseen kuntoon kuin se mielisairaalan aikaan oli. Silloin ajateltiin geometristen kuvioiden rauhoittavan levotonta mieltä ja, siitä syystä seinille oli maalattu ruskean sävyisiä neliöitä.

20190719_151830

Seilin saari on erityinen paikka, sillä siellä kasvaa Seilin ulkopuolella erittäin harvinaista peltomaitikkaa. Se on lilahtava kukka, joka ei menesty ilman muita lajeja eli on puoliloislaji. Se on löytänyt kotinsa Seililtä, jossa se saa rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Seilin maisemaa ja kukkapeltoja hoitaa huolellisesti kolmisenkymmentä tukevaa lehmää. Niillä on tärkeä tehtävä pitää saaren kasvustosta huolta. Ilman lehmiä saari nimittäin metsittyisi nopeasti. Muutama sata vuotta sitten saari oli paljon avarampi! Nyt lehmät huolehtivat perinnemaiseman ylläpidosta.

20190719_153330

Lisätietoja Seilin retken suunnitteluun (esim. lautta-aikataulut) löytyy täältä. Itse nousin lauttaan aamupäivällä Turusta, osallistuin kiertokävelylle Seilillä, kävin saaren ravintolassa lounaalla ja palasin takaisin Turkuun iltapäivän lautalla. Oikein sopiva kesäretkipäivä!

 

Helsingin Ritarihuone, tuulahdus 1800-luvulta

Minulla oli ilo päästä viime keväänä vierailulle Helsingin Ritarihuoneelle. Sinnehän ei niin vaan päästä, sillä juhlasaliin on asiaa vain tilaisuuteen kutsuttuna tai opastetulla kiertokäynnillä. Rakennus on silti tosi mielenkiintoinen, sillä Helsingissä ei ole jäljellä kovin montaa vastaavaa rakennusta, jossa säätyhistoria on niin lähellä ja aistittavissa.

Ritarihuoneen rakennutti vuonna 1862 ritaristo ja aateli. Seuraavana vuonna se toimi jo kaikkien neljän säädyn (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat) kokouspaikkana, sillä Säätytaloa ei oltu vielä rakennettu. Säätyjärjestelmä toimi kuitenkin viimeisiä vuosikymmeniään, sillä 1900-luvun alussa siitä luovuttiin ja vuonna 1906 muodostettiin yksikamarinen eduskunta. Rakennusta rakennettaessa tätä ei tietysti vielä tiedetty.

20190506_145808
Portaikon yläpuolella on Pro patria -tauluja. Talvisodassa kaatui myös yksi aatelinen nainen, joka toimi sairaanhoitajana.

Täysistuntosali on vaikuttava. Se on kymmenisen metriä korkea ja seiniltä löytyvät kaikkien aateloitujen sukujen vaakunat. Niiden upeita yksityiskohtia ihastellessa olisi helposti vierähtänyt tunteja. Toiset vaakunat olivat koristeellisempia kuin toiset. Jotkut olivat hyvin yksinkertaisia ja joissain oli paljon yksityiskohtia. Kauneimpina pidin vaakunoita, joissa oli eläinten kuvia ja hopeaa. Vaakunamuoti on varmasti vaihdellut aikakausittain.

20190506_142311

Täysistuntosalin kalusteet ovat samalta ajalta kuin itse rakennuskin. Opastetulla kierroksella saimme istua aatelissukujen tuoleilla, joilla sukujen edustajat istuvat joka kolmas vuosi pidettävässä aateliskokouksessa.

20190506_145024

Ritarihuone on siitäkin mielenkiintoinen historiallinen rakennus, että se on edelleen aatelisten sukujen käytössä. Vaikka viimeinen aatelointi tapahtui vuonna 1912, aateliset suvut pitävät edelleen yllä perinteitä. Ritarihuoneen organisaatio kutsuu aateliskokouksen koolle sekä pitää huolta arvokkaasta rakennuksesta sekä historiallisesta kokoelmasta. Vanhimmat vaakunapiirrokset ovat 1500-luvulta. Myös aatelisten miesten henkilötiedot on tallessa keskiajalta lähtien.

Täysistuntosalin lisäksi toinen vaikuttava aarre on alla oleva maalaus vuoden 1863 valtiopäiviltä. Se on valtavan kokoinen ja yksityiskohdissaan uskomaton. Maalauksessa keisari Aleksanteri II on avaamassa valtiopäivät ja säädyt ovat kerääntyneet hänen ympärilleen. Teos oli kuulemma taannoin lainassa Ateneumissa, mikä on aika hämmentävää, sillä sen liikuttelu ei ole voinut olla kovin helppoa. Se ei itse asiassa mahdu sellaisenaan edes ovesta ulos!

20190506_145543
R. W. Ekman: Keisari Aleksanteri II 18.9.1863 valtiopäivillä

Opas osasi kertoa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia säätyhistoriasta ja Ritarihuoneesta. Suosittelen vierailua lämpimästi kaikille säätyhistoriasta kiinnostuneille!