Syyskuun suositukset (eli issikkaratsastus, Ellen Thesleff ja kaksi ravintolaa)

Vein taannoin 10 vuotiaan kummityttöni ratsastamaan islanninhevosilla Minzun tallin Tutustu issikoihin -tapahtumaan. Minzun talli Nurmijärvellä järjestää jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina tällaisen päivän. Meillä oli hurjan hauskaa ja jännittävää!

Päivän ohjelmaan kuului muun muassa oman hevosen harjaus ja satulointi sekä lähes kahden tunnin ratsastus maastossa. Issikat ovat siitä mahtavia heppoja ensikertalaisille, että niiden rauhallisen luonteen takia niillä voi lähteä vähäisilläkin taidoilla maastoon. Kummityttö oli ihmeissään ja jännittynyt, kun kuuli, että kukaan ei taluta vaan ratsastetaan ihan ite.

20190907_104948

Maastossa pääsimme vähän kokeilemaan laukkaa ja tölttiä ja hevoset olivat ihania. Olin myös tosi tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Taisimme olla ryhmän ainoat kokemattomat ja meille näytettiin kädestä pitäen miten hevoset harjataan ja kengät putsataan. Satuloinnissakin saimme auttaa ja epävarmoja rohkaistiin kivasti. Mainio kokemus kaikenkaikkiaan!

Syyskuussa kävin katsomassa Helsingin taidemuseossa Ellen Thesleffin taidenäyttelyn. Olen lukenut viime talvena Hanna-Reetta Schreckin kirjoittaman Ellenin elämäkerran ja silloin inspiroiduin kovasti Ellenin määrätietoisuudesta ja omapäisyydestä. Ellen halusi säilyttää elämässään täydellisen tekemisen vapauden, joka siihen aikaan oli poikkeuksellista. Ellenillekin tällä valinnalla oli hintansa. Hän oli mielenkiintoinen persoona ja Schreckin kirja esitteli Ellenin hyvin.

20190914_141112

Kirjaan nähden näyttelyssä ja yleisökierroksella ei tullut minulle kovin paljoa uutta, mikä oli tavallaan pieni pettymys. Toki oli hienoa nähdä teokset livenä ja monessa teoksessa hämmensi niiden pieni koko. Tutkin myös läheltä eri maalausten siveltimen vetoja. Kun en mitään maalaamisesta ymmärrä, oli hauska pohtia tekniikoita. Ellenin näyttely on avoinna tammikuun 26. päivään saakka.

20190914_142310

Taidepläjäyksen jälkeen kroppa kaipasi ravintoa ja päädyimme Pikku-Roballe Hill’s dumplingsiin. Aasialainen ruoka ei ole omaa sydäntäni lähimpänä, mutta oli hauska kokeilla tällaistakin ruokaa. Tilasin kaladumplingseja (kuvassa vasemmalla) ja golden chicken wonton -annoksen (oikealla) sekä lisukkeeksi riisiä ja salaattia. Makoisaa!

20190914_155038

Tunnelmaltaan ja tarjoiluiltaan itselleni tutumpi on läheinen Krog Roba, jonne jatkoimme jälkkärikahveille dumplingsien jälkeen. Upea välimerellinen sisustus vie omat ajatukseni Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään, mutta ruoka Krog Robassa on pohjoismaista. Tässä miljöössä viihdyn hyvin! Tilasin kannullisen mustaa teetä sekä suklaakakkua vaniljakreemillä ja mustikoilla. Nam!

20190914_173828

Ravintolan suoriutuminen on petraantunut paljon perustamisen alkuajoista, joten nyt voin onneksi suositella tätäkin ravintolaa lämpimästi. Krob Robasta on saatavilla á la carten lisäksi aamiaista, brunssia ja lounasta.

Mainokset

Kesäretki Seilin saarelle

Turun saaristossa on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin ensin spitaalisia ja sitten mieleltään sairastuneita. Nykyään saari on pelkästään tutkimus- ja virkistyskäytössä, mutta sen historia kiehtoo monia, minua mukaanluettuna.

20190719_123335

Katja Kallio on kirjoittanut todelliseen henkilöön pohjautuvan puolifiktiivisen romaanin Yön kantaja Seilin saaresta ja Jenni Vartiainen on nimennyt kokonaisen musiikkialbumin sen mukaan. Vartiainen on kommentoinut nimen symboloivan ”matkaa tuntemattomaan saareen, pakenemista arjesta musiikin maailmaan”.

Voin hyvin samaistua tähän vertauskuvaan. Kun vierailin Seilin saarella kesällä auringon kimmeltäessä meren pinnalla ja kauniin vehreyden levittyessä ympärilleni, mielessä kävi naiivi ajatus siitä, ettei olisi kovin kamalaa tulla karkotetuksi sinne loppuelämäksi. Itse asiassa talven arjen pyöritys vielä muistissa se kuulosti aika mukavalta kohtalolta.

20190719_115816

Vakavasti ottaen arki Seilille karkotettujen keskuudessa oli toki jotain aivan muuta kuin meren aaltojen liplatusta. Historiankirjat kertovat ankarista talvista, hoitajien suorittamista pahoinpitelyistä, köyhyydestä ja raadannasta. Toivottomuus oli varmasti vaikeaa. Kerran saarelle joutuneella ei nimittäin ollut mitään asiaa sieltä pois.

Spitaalipotilaat eristettiin, jotta (nykypäivänä helposti antibiooteilla hoidettavissa oleva) sairaus ei leviäisi ja myöhemmin mielisairaat ja irtolaiset haluttiin pois ”kunnon kansalaisten” silmistä. Tosiaan, myös pysyvän asuinpaikan puutteesta eli irtolaisuudesta saattoi joutua Seilille. Samoin hysteriasta, joka ei ollut mikään oikea vaiva, vaan miesten keksimä keino päästä eroon epätoivotuista vaimoistaan.

20190719_152053
Tutkimus- ja ravintolakäytössä oleva päärakennus

Vanhimmat merkit ihmisistä Seilillä ovat parin vuosituhannen takaa. Viime kesinä on botaniikan ja arkeologian keinoin tutkittu minkälaista elämä saarella oli tuhat vuotta sitten. Seili mainittiin ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1541 ja kun vajaa satavuotta myöhemmin Itämerellä puhkesi spitaaliepidemia, silloinen Ruotsin kuningas perusti Nauvon saaristoon Seilin saarelle spitaalisairaalan.

Saarella spitaalia sairastavat olivat eristettyjä tietylle niemelle. Silloiset hoitokeinot olivat tehottomia, joten sairastuneet eivät saaneet käytännön apua, ehkä jotain helpotusta kuitenkin. Viimeinen Seilin spitaalipotilas kuoli vuonna 1785. Mielisairaiden hoito saarella aloitettiin vuonna 1840 ja ensimmäisinä vuosikymmeninä saarelle tuotiin myös miehiä. Vuodesta 1889 Seili toimi vain naispuolisten potilaiden kotina kunnes mielisairaalan toiminta lakkautettiin vuonna 1962. Vuodesta 1964 entisen sairaalan tiloissa on toiminut Turun saaristomeren tutkimuslaitos.

20190719_134255
Seilin kirkko

Saarella ei ole erityistä museota värikkäästä historiasta, mutta saaren halkovan tien varteen on pystytetty opastauluja. Jos vierailee saarella, kannattaa ehdottomasti osallistua opastetulle kierrokselle. Kierroksella kuulee monipuolisesti saaren elämästä. Saarella sijaitsevan vanhan kirkon sisäänpääsymaksu kuuluu opastetun kierroksen hintaan ja vanha hautausmaa kirkon takana kannattaa myös käydä katsomassa.

Yksi potilaan huone on entisöity sellaiseen kuntoon kuin se mielisairaalan aikaan oli. Silloin ajateltiin geometristen kuvioiden rauhoittavan levotonta mieltä ja, siitä syystä seinille oli maalattu ruskean sävyisiä neliöitä.

20190719_151830

Seilin saari on erityinen paikka, sillä siellä kasvaa Seilin ulkopuolella erittäin harvinaista peltomaitikkaa. Se on lilahtava kukka, joka ei menesty ilman muita lajeja eli on puoliloislaji. Se on löytänyt kotinsa Seililtä, jossa se saa rauhassa kasvaa ja kukoistaa.

Seilin maisemaa ja kukkapeltoja hoitaa huolellisesti kolmisenkymmentä tukevaa lehmää. Niillä on tärkeä tehtävä pitää saaren kasvustosta huolta. Ilman lehmiä saari nimittäin metsittyisi nopeasti. Muutama sata vuotta sitten saari oli paljon avarampi! Nyt lehmät huolehtivat perinnemaiseman ylläpidosta.

20190719_153330

Lisätietoja Seilin retken suunnitteluun (esim. lautta-aikataulut) löytyy täältä. Itse nousin lauttaan aamupäivällä Turusta, osallistuin kiertokävelylle Seilillä, kävin saaren ravintolassa lounaalla ja palasin takaisin Turkuun iltapäivän lautalla. Oikein sopiva kesäretkipäivä!

 

Helsingin Ritarihuone, tuulahdus 1800-luvulta

Minulla oli ilo päästä viime keväänä vierailulle Helsingin Ritarihuoneelle. Sinnehän ei niin vaan päästä, sillä juhlasaliin on asiaa vain tilaisuuteen kutsuttuna tai opastetulla kiertokäynnillä. Rakennus on silti tosi mielenkiintoinen, sillä Helsingissä ei ole jäljellä kovin montaa vastaavaa rakennusta, jossa säätyhistoria on niin lähellä ja aistittavissa.

Ritarihuoneen rakennutti vuonna 1862 ritaristo ja aateli. Seuraavana vuonna se toimi jo kaikkien neljän säädyn (aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat) kokouspaikkana, sillä Säätytaloa ei oltu vielä rakennettu. Säätyjärjestelmä toimi kuitenkin viimeisiä vuosikymmeniään, sillä 1900-luvun alussa siitä luovuttiin ja vuonna 1906 muodostettiin yksikamarinen eduskunta. Rakennusta rakennettaessa tätä ei tietysti vielä tiedetty.

20190506_145808
Portaikon yläpuolella on Pro patria -tauluja. Talvisodassa kaatui myös yksi aatelinen nainen, joka toimi sairaanhoitajana.

Täysistuntosali on vaikuttava. Se on kymmenisen metriä korkea ja seiniltä löytyvät kaikkien aateloitujen sukujen vaakunat. Niiden upeita yksityiskohtia ihastellessa olisi helposti vierähtänyt tunteja. Toiset vaakunat olivat koristeellisempia kuin toiset. Jotkut olivat hyvin yksinkertaisia ja joissain oli paljon yksityiskohtia. Kauneimpina pidin vaakunoita, joissa oli eläinten kuvia ja hopeaa. Vaakunamuoti on varmasti vaihdellut aikakausittain.

20190506_142311

Täysistuntosalin kalusteet ovat samalta ajalta kuin itse rakennuskin. Opastetulla kierroksella saimme istua aatelissukujen tuoleilla, joilla sukujen edustajat istuvat joka kolmas vuosi pidettävässä aateliskokouksessa.

20190506_145024

Ritarihuone on siitäkin mielenkiintoinen historiallinen rakennus, että se on edelleen aatelisten sukujen käytössä. Vaikka viimeinen aatelointi tapahtui vuonna 1912, aateliset suvut pitävät edelleen yllä perinteitä. Ritarihuoneen organisaatio kutsuu aateliskokouksen koolle sekä pitää huolta arvokkaasta rakennuksesta sekä historiallisesta kokoelmasta. Vanhimmat vaakunapiirrokset ovat 1500-luvulta. Myös aatelisten miesten henkilötiedot on tallessa keskiajalta lähtien.

Täysistuntosalin lisäksi toinen vaikuttava aarre on alla oleva maalaus vuoden 1863 valtiopäiviltä. Se on valtavan kokoinen ja yksityiskohdissaan uskomaton. Maalauksessa keisari Aleksanteri II on avaamassa valtiopäivät ja säädyt ovat kerääntyneet hänen ympärilleen. Teos oli kuulemma taannoin lainassa Ateneumissa, mikä on aika hämmentävää, sillä sen liikuttelu ei ole voinut olla kovin helppoa. Se ei itse asiassa mahdu sellaisenaan edes ovesta ulos!

20190506_145543
R. W. Ekman: Keisari Aleksanteri II 18.9.1863 valtiopäivillä

Opas osasi kertoa paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia säätyhistoriasta ja Ritarihuoneesta. Suosittelen vierailua lämpimästi kaikille säätyhistoriasta kiinnostuneille!

 

Cool just nyt (eli alppiruusut, VR-eläinvideot ja grillaus)

Pohjois-Haagassa on ihana paikka, alppiruusupuisto, joka on juuri näinä viikkoina parhaimmillaan. Valtavat alppiruusupensaat, joita melkein voisi kutsua puiksi, puhkeavat suuriin runsaisiin kukkiin ja värittävät tienoon pinkiksi, purppuraksi ja valkoiseksi. Niin kaunista! Puistossa on kaiken kaikkiaan 3000 alppiruusuristeymää, joten pensaat todella ovat keskenään erilaisia (ja silti niin samanlaisia).

Alppiruusupuisto on maantieteellisesti vain kahdeksan hehtaarin kokoinen mutta sitäkin merkittävämpi alue, jossa Helsingin Yliopisto ja Rakennusvirasto ovat pyrkineet kehittämään Suomen oloihin sopivia alppiruusulajikkeita. Puisto on ollut olemassa jo vuodesta 1975 ja sinne on rakennettu esteetön kulku puistossa vieraileville. Se onkin äärettömän suosittu retkipaikka lähellä asuvien keskuudessa. Kannattaa sinne tulla kauempaakin!

20190601_164018

Alppiruusupuiston jatkoksi puiston pohjoispäähän on vuodesta 1996 lähtien istutettu atsaleoja. Niitäkin on 1500 eri risteymää. Atsaleat ovat juuri nyt täydessä kukassa ja ne leiskuvat kaikissa sateenkaaren väreissä isoina mättäinä. Näkymä avautuu eteen yllättäen, kun kulkee läpi alppiruusupuiston. Itse alppiruusut puhkeavat kukkaan ihan näinä päivinä. Vielä viime sunnuntaina moni alppiruusupensas oli vasta nupullaan.

20190601_163045

Vierailu tähän vuodenaikaan on häkellyttävä. Kukinta päättyy yleensä juhannuksen tienoilla ja sitten ikivihreistä pensaista onkin jäljellä enää lehdet. Kun ne kellastuvat, ne näyttävät aivan banaaneilta. Syksylläkin alppiruusupuisto on jännä paikka.

Jos tämä elämys oli häkellyttävä, niin oli myös virtuaalitodellisuudessa koetut eläinvideot, joita kävin katsomassa Unioninkadulla pari viikkoa sitten. Sinne on avattu Wild Immersion -villieläinpuisto, jossa katsoja pääsee virtuaalimatkalle sademetsään, meren pohjaan, savannille ja arktiselle alueelle. Oli huikeaa saada nuolaisu tiikeriltä ja nähdä upeita eläimiä aivan läheltä!

Neljä eri alueen eläimistöä käsittelevää videota kestävät kukin 7-14 minuuttia ja niitä katsotaan VR-laseilla. Katsoja istuu tuolilla, jota hän voi halutessaan pyörittää. Se tosiaan kannattaa, sillä itse missasin aivan selkäni takana istuneen pandan, kun katselin niin ihastuksissani vähän kauempana bambua natustavaa pandaa. Päätä kääntelemällä eri suuntiin ja ylös ja alas saa käsityksen koko metsästä. Videoiden katselu maksaa 7 euroa/kappale eli kaikki neljä videota tunnin setissä maksaa 28 euroa. Tuotoilla tuetaan luonnonsuojelua.

Tämä virtuaalinen eläinpuisto oli hieno kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille!

Kolmas juuri nyt ajankohtainen asia on grillaus. Luulen, että monessa paikassa ovat viime viikkoina olleet grillit kuumina, kun jälleen on mahdollista saada grilliruokaa. Itsekin olen päässyt nauttimaan grilliruuista ja pääsiäisenä opin isältäni ja siskoltani muutaman uuden hyvän grilliruokalajin.

20190421_171128

Perinteisten pekoni-sinihomejuusto-herkkusienten lisäksi käärimme pekoniin myös parsaa ja sepä vasta olikin hyvää. Uusia perunoita nautimme siten, että keitimme ne kypsiksi, jonka jälkeen pyörittelimme ne grillimausteessa ja laitoimme grilliin paahtumaan. Myös kesäkurpitsasta ja munakoisosta tehdyt vartaat olivat herkullisia (sisällä Violife for pizza -juustoa ja pikkutomaatteja viipaloituna, päällä suolaa, pippuria ja loraus öljyä). Lisukkeena meillä toimi pannulla grillattu maustettu oumph hyvin. Nam!

Meillä oli viikko takaperin taloyhtiössä pihajuhlat ja sinne tein Eeva Kolun ohjeella uusia perunoita ja parsaa uunissa lisukkeeksi grillissä paistuneille pihveille. Eevan ohjeessa perunat ja parsat tulivat osaksi lohisalaattia, mutta ne toimivat kyllä hyvin myös sellaisenaan.

Kevään hitit (eli kukkia, nykytaidetta, terveydestä huolehtimista ja vegaaniherkkuja)

Vuotta 2019 on eletty kolmasosa ja huomaan, että blogini kuvakansio pursuilee pieniä satunnaisia kirjoitusaiheita tältä keväältä. Tässä siis vaihteeksi tällainen kokoelmapostaus kaikkia tämän kevään keksintöjä ja rientoja.

Ensinnäkin, olen törmännyt muutaman kuukauden sisään useassa paikassa termiin viikonloppukukkakimppu (voi olla, että termi on oikeasti vanhempi). Se on edullinen 5-15 euron huoleton kimppu, joka on tarkoitettu omaan kotiin ostettavaksi viikonlopun iloksi. Quelle idée – mikä idea! Näen itseni kävelevän weekendkimppu käsivarrella perjantaina töistä kotiin. Tämä täytyy toteuttaa joku perjantai!

20190405_174122

Nykytaidemaailmassa kuhistaan Iiu Susirajan Kiasmassa auenneesta näyttelystä. Olen seurannut Iiun uraa kymmenisen vuotta, siitä lähtien kun näin hänen valokuviaan ensimmäisen kerran Turun Logomossa. Vaikuttavimpina kuvina pidän niitä, joissa taiteilija katsoo suoraan kameraan ilmeettömin kasvoin.

Susiraja ei itse juurikaan selittele töitään, mutta minua ne muistuttavat oman kehon esineellistämisestä ja yhteiskuntamme vääristyneistä kauneusihanteista. Tämäkin näyttely herätti paljon ajatuksia, erityisesti osa videoteoksista oli pysäyttäviä.

Kiasmassa on tällä hetkellä esillä myös islantilaisen taiteilija Hrafnhildur Arnardóttirin pörröinen ja värikäs installaatioinstallaatio, joka kutsuu rentoutumaan ja makoilemaan sen alle. Taiteilija haluaa herättää ilon ja onnen tunteita, sillä ”onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin”. ❤

20190503_145536

2

Jokin aika sitten yllätin itseni noudattamalla Antti Holman yleistä Instagram-kehoitusta käydä tarkistuttamassa luomet terveydenhoidon ammattilaisella. En tiennyt kuinka helppoa se on! Silloin tällöin olen pohtinut joidenkin ihomuutosten kohdalla onko nyt kyse ihan normaalista muutoksesta vai pitäisikö olla huolissaan.

Yleensä kun olen kysynyt yleislääkäriltä mielipidettä jostain luomesta, hän on tuntunut varmuuden vuoksi kommentoivan poistamisen puolesta. Pari luomea onkin poistettu ja yhdestä jäi tosi ikävä arpi, joita en turhanpäiten haluaisi lisää näkyville paikoille. Siksi oli mahtava kuulla, että Bulevardin klinikka myi tällaista palvelua, jossa asiaan perehtynyt terveydenhoitaja käy läpi kehon kaikki luomet ja tsekkaa tarvittaessa suurennuslasilla onko luomi aiheellista poistaa. Käynti oli tosi helppo ja palvelu oli miellyttävää. Eipä tarvitse nyt yksin enää pohtia! Käynti maksoi 45 euroa ja sain dokumentaation luomistani seurantaa varten.

20190420_195228

Kevätkaudn helpoin herkuttelu tapahtui pääsiäisenä mökillä. Grillasimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä ja mikäs sen parempi jälkkäri olisikaan kuin perinteiset suklaabanaanit kermavaahdolla. Niin helppoa ja vegaanista! Ja herkullista! Niitä pystyy tekemään hyvin myös uunissa.

Leikkaa banaaneihin viilto tasaiselle sivulle ja työnnä väliin suklaapaloja. Jos haluat vegaanisen jälkkärin, valitse vegaanista suklaata kuten Brunbergin tummaa suklaata. Jätä banaaneihin kuoret ja laita grilliin. Paista kunnes suklaa on sulanut kokonaan ja kuoret ovat tummuneet. Tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa (ilman maku on aika tuhti). Herkuttele kuumana!

Väri-ilottelua Didrichsenin taidemuseossa vielä sunnuntaihin!

Taas jäi viime hetkeen museovierailu, miten siinä aina käykin niin. Bongasin Karoliina Hellbergin kirkkaita värejä täynnä olevan taidenäyttelyn mainoksen ensimmäisen kerran istuessani bussissa, joka kulki Kuusisaaren läpi. Hellbergin taide herättää huomiota ja kyseistä mainostakin oli vaikea jättää huomaamatta. Silloin taisi olla tammikuu, sama kuukausi jolloin näyttely aukesi. Silti meni lähes viisi kuukautta, että viimein sain aikaiseksi lähteä katsomaan näyttelyä.

Onneksi lähdin, sillä kokemus oli jotain aivan uutta. Osallistuin taiteilijan itsensä pitämään opastukseen ja kuulin paljon taustatietoa maalauksista. Erityisesti pidin hänen voimmakkaan värikkäistä suurista maalauksistaan, vaikka näyttelyssä oli paljon myös pienempiä maalauksia.

20190427_132111

Suurissa teoksissa oli kaikissa jännä tunnelma. Yksi osallistuja kommentoi, että Hellbergin maalauksista puuttuu maailmatuska, johon toinen kommentoi, että niissähän juuri on uhkaava ilmapiiri. Minä tunnistin jälkimmäisen kommentoijan ajatuksen, ja koin maalausten kodit arvaamattomiksi. Joku kommentoikin, että aivan kuin joku olisi poistunut tilasta hetkeksi tullaakseen ihan kohta takaisin. Helsingin Sanomien kriitikko kuvasi maalauksia agathachristiemäisiksi. Jotakin äärimmäisen kiehtovaa niissä joka tapauksessa on.

Hellbergillä ei ole aikaisemmin ollut vastaavaa yksityistä museonäyttelyä. Tämä näyttely sai alkunsa siitä, että Didrichsenin taidemuseo valitsi Karoliina Hellbergin vuoden 2019 Pro Arte -taiteilijakseen. Se on tunnustus, jonka museo jakaa muutaman vuoden välein jollekin lupaavalle nuorelle taiteilijalle, jonka työtä he haluavat tukea. Taiteilija saa yksityisnäyttelyn, stipendin sekä teoshankinnan museon kokoelmiin. Ja museovieraat saavat tilaisuuden tutustua uudenlaiseen taiteeseen.

20190427_131441

En ollut aikaisemmin käynyt Didrichsenin taidemuseossakaan, joten tutustuin samalla myös museon muuhun antiin. Sen on perustanut vuonna 1965 Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tarkoituksenaan antaa suurelle yleisölle mahdollisuus nauttia heidän keräämästä taidekokoelmasta.

Toivomme, että pienestä museostamme tulisi kaiken kauniin tyyssija: luonnon, arkkitehtuurin, veistotaiteen, maalaustaiteen ja musiikin ja että se tuottaisi yhtä paljon iloa museossa vieraileville kuin se on tuottanut meille.
Marie-Louise & Gunnar Didrichsen, 1968

20190427_125613
Kim Simonsson, Hattupäinen sammaltyttö
Laila Pullinen, Kaksoismuotokuva: Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Museossa on näytteillä myös edellisten vuosien Pro Arte -palkinnon saaneiden taidetta. Erityisesti ihastuin yllä olevassa kuvassa olevaan Kim Simonssonin Hattupäiseen sammaltyttöön. Se oli kuin juuri liikkeelle lähdössä oleva taruolento! Niin elävän oloinen ja niin hämmentävän syvän vihreä. Myös Tamara Piilolan ja Sari Bremerin teokset olivat hienoja.

Hellbergin näyttely on siis auki vielä sunnuntaihin. Kuusisaaressa kannattaa yrittää piipahtaa, jos vain suinkin ehtii!

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014