Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014

Mainokset

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

1
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

3

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

5

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

4

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

2
Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

7

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

6

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

8

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

9
Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!

Kesäretki Lahteen (eli Apulantamuseo, Olgan farmi ja Strömforsin ruukki)

Kuka odottaa talven päättymistä? 🙋‍♀️ Olen lopen kyllästynyt toppavaatteisiin ja tarpomaan kinoksissa / luistelemaan jalkakäytävillä. Lisäksi flunssa iski viimein tähänkin kotiin, joten piristän itseäni viime kesän retkiä muistelemalla.

Yhdestä Piikkipaatsaman kanssa tekemästäni päiväretkestä en ole vielä täällä bloggissa kirjoittanut. Eräänä viime kesän aamuna suuntasimme auton nokan kohti Lahtea ja Apulanta-museota Apulandiaa.

Apulanta on kuulunut meidän molempien nuoruuden suosikkeihin, joten museokäyntiin liittyi paljon nostalgiaa. Minulla ei silti ollut suuria odotuksia museolta, koska oli vaikea kuvitella millainen bändimuseo olisi. Jälkeenpäin sain todeta, että kannatti kyllä käydä.

20180719_122231
Päästiin kirjoittamaan nimemme seinään

Museossa oli näytteillä paljon erilaista bändille vuosien kuluessa kerääntynyttä muistotavaraa sekä hulvattomia tarinoita. Apis on muun muassa ostanut vanhan treenikämppänsä seinät ja rekonstruktoinut sen tuonne museoon. Asioimalla Apulandian (yllättävän) hyvässä kahvilassa sai museon kiertää ilman erillistä pääsymaksua.

20180719_114130

Lahteen kun oltiin päästy, päätimme tutustua muihinkin Lahden nähtävyyksiin. Oli kaunis päivä, joten kävelimme Vesijärven satamassa ja kiersimme Pikku Vesijärven. Pikku Vesijärven toisessa päässä on Lahti Energian Lahdelle lahjoittamat vesiurut, jotka soivat ja välkehtivät päivittäin. Katso tarkempi aikataulu täältä. Esitys on näkemisen arvoinen!

20180719_125142

Tutkimme satamarakennusten muutaman pienen putiikin ja täydensimme korvakorukokoelmiamme. Satamassa on monia viihtyisiä kahviloita, joista suosikkini on kahvila Kariranta. Se sijaitsee vanhassa rautatieasemarakennuksessa ja on sisustettu suloisen vanhaan tyyliin. Tarjoilut ovat laajat ja herkulliset.

20180719_131408

Lahdesta kurvasimme Iittiin Olgan farmille. Se on Temosten kotieläinpiha, jossa kotieläimiä pääsee tapaamaan lähempää kuin monissa muissa paikoissa. Pupujen tarhaukseen saa mennä silittelemään ja kilejä saa rapsutella. Lisäksi alueella on muun muassa hevosia, alpakoita, kanoja ja ankkoja sekä lehmiä ja lampaita. Retkikohteena se on oivallinen erityisesti pienten lasten kanssa, sillä omat eväät on sallittuja ja tilaa oli paljon lasten temmeltää. Farmilla toimii myös kahvila.

20180719_145000

Kesäreissumme viimeinen etappi oli Strömforssin ruukki Pyhtäällä. Historiallinen ruukkimiljöö on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin Virginia af Forselles peri ruukkitilan sahoineen ja myllyineen mieheltään. Hän hoiti ruukkia sisukkaasti ja taidolla yli 50 vuotta. Alue on nykyään hyvässä kunnossa ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Rautaruukki- ja sahatoiminta loppui vasta 1950-luvulla. Ruukin kirkossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu Ylösnousemus.

20180719_160127

Kotiin saavuimme sopivasti iltapalalle. Monenlaista nähtävyyttä kerkesimme yhden päivän aikana näkemään! Mitä sitä ensi kesäksi keksisikään?

Marraskuun ryhmä Villa Gyllenbergissä

Villa Gyllenbergissä on vielä helmikuun 24. päivään saakka esillä näyttely, joka esittelee Marraskuun ryhmän tekemää taidetta. Saatat kysyä mikä ihmeen Marraskuun ryhmä. En olisi osannut vastata siihen ennen näyttelyyn tutustumista, mutta nyt tiedän, että kyse oli Suomen itsenäistymisen aikoihin perustetusta nuorten taiteilijoiden ryhmittymästä, joka järjesti yhteisiä näyttelyjä.

Ryhmä sai alkunsa vuonna 1916 kun Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Mäkelä, Juho Rissanen ja Tyko Sallinen perustivat nimettömän taiteilijaryhmän aikomuksenaan pitää yhteinen näyttely vuonna 1917. Heillä oli kuitenkin epäonnea ajoituksen kanssa, sillä yleislakko leimahti agressiiviseksi juuri marraskuussa, jolloin näyttely avattiin. Ryhmä sai nimensä tästä ajankohdasta ja otti jäsenikseen yhdeksän muuta nuorta taiteilijaa. Se järjesti perustamisnäyttelyn jälkeen vielä viisi näyttelyä.

20190111_174614
Mikko Carlstedt: Asetelma

Näyttely oli mielenkiintoinen siksi, että amatöörin oli vaikea löytää ryhmän jäsenten taiteesta yhteisiä nimittäjiä. Keskityinkin ihailemaan teoksia yksilöinä. Monissa teoksissa kuvattiin ajan karuja oloja ja kaunistelu oli jätetty sikseen. Värien käytön taito ja monipuolisuus olivat kuitenkin hämmästyttäviä. Teos, joka kauempaa näytti synkältä ja värittömältä, olikin lähempää katsottuna täynnä sateenkaaren värejä!

20190111_175027
Mikko Carlstedt: Torikoju

Moni marraskuulaisista ihannoi Paul Cézannea ja modernia taidetta. Heidän mielestään taiteen tuli kuvata nykyhetkeä ja siten että kaikki ymmärtävät sen. Symboliikka ja historian kuvittaminen kuuluivat menneisyyteen.

Ryhmän on jälkeenpäin ajateltu muotoutuneen niinkin arkisesta syystä kuin näyttelykustannusten jakamisesta aikana jolloin kaikesta oli pulaa. Marraskuulaisten ajanjaksoa leimaa kansallismielisyys ja Marraskuun ryhmän perustamistakin on ”romantisoitu nuoren sukupolven uudistusmielisen energian purkaukseksi” (lainaus näyttelystä). Minusta mielenkiintoista oli nähdä katsaus itsenäisyytemme alkuvuosina syntyneeseen kotimaiseen taiteeseen.

20190111_175338
Juho Mäkelä: Sininen talviyö

Osallistuin ystävien kanssa opastetulle kierrokselle, jonka avulla näyttelyn sisältö avautui paremmin. Villa Gyllenberg on upea kotimuseo, jossa kannattaa käydä vaikka marraskuulaiset ei niin kiinnostaisikaan. Kierrettyämme taidemuseon jatkoimme matkaa Otaniemen puolelle ravintola Fat Lizardiin, jossa vietimme hauskan loppuillan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

 

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Kreisejä nähtävyyksiä Etelä-Islannissa

Olin kesällä viikon Islannissa. Reykjavikin lisäksi pääsin näkemään hienoja luonnonmuodostelmia Lounais- ja Etelä-Islannissa. Osallistuimme järjestetylle puolipäiväiselle Kultainen kierros -retkelle sekä vuokrasimme auton, jolla huristelimme läpi Etelä-Islannin suurimmat nähtävyydet.

Kultainen kierros -retki oli kokemisen arvoinen. Opastetulla retkellä kiersimme Thingvellirin kansallispuistossa, Haukadalurin geotermisen alueen geysireillä sekä Gullfossin vesiputouksella. Thingvellir on islantilaisille tärkeä paikka, sillä Islannin ensimmäinen parlamentti kokoontui siellä 900-luvulla. Se sijaitsee myös kahden mannerlaatan erkanemispaikassa ja maan pinnasta näkee kuinka kallio on repeillyt(!). Mannerlaatat liikkuvat edelleen hiljalleen kauemmas toisistaan. Geysirien alueella näimme mahtavan Strokkur-geysirin syöksevän kiehuvaa vettä syvyyksistä. Matkalla valtavalle Gullfoss-vesiputoukselle pääsimme maistamaan luonnon lähteestä pulppuavaa vettä. Maistui muuten hyvältä!

20180628_122116
Gullfoss

Järjestetylle retkelle kannattaa osallistua, sillä ainakin me saimme siinä paljon mielenkiintoista lisätietoa Islannista hyvältä oppaaltamme. Lisäksi molemmat saatoimme katsella nähtävyyksiä rauhassa eikä toisen havainnointikyky mennyt autolla ajamiseen.

Järjestetyllä kyydillä menimme myös Siniselle Laguunille, joka on turistien keskuudessa valtavan suosittu kuuma lähde, nykyään spakylpylä. Sen veteen on sekoittunut piikiveä ja sillä sanotaan olevan erityisen hoitava vaikutus. Tämä kuuma lähde on täydellisen kaupallistettu ja edullisimmatkin liput maksavat lähes sata euroa. Kokemus oli, uskomatonta kyllä, kuitenkin sen arvoinen. Vesi oli ihanan lämmintä (eri lämpöistä eri kohdissa laguunia) ja hintaan kuului mutanaamio, pehmoinen pyyhe sekä ilmainen juoma, jonka pystyi nauttimaan vedessä. Lisäksi kylpylän järjestelyt olivat loistavat. Enpä ole aikaisemmin ollut kylpylässä, jossa on esimerkiksi kuivaushuone, jotta pukuhuoneiden lattia ei kastu. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

20180629_155746

Siniseltä Laguunilta jatkoimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Seuraavien päivien aikana näimme vesiputouksia, joista mielestäni hienoin oli Seljalandsfoss, jonka taakse pystyi kävelemään. Muita näkemiämme putouksia olivat Skógafoss ja Ægissíðufoss. Myös pienempiä vesiputouksia näkyi siellä täällä matkan varrella.

Yhtenä päivänä tutustuimme Hvolsvölluriin viime vuonna avattuun Lava-keskukseen, jossa on tulivuori- ja maanjäristysnäyttely. Museo oli odottamaani pienempi, mutta sitäkin interaktiivisempi. Siellä pääsi mm. kokeilemaan miltä maanjäristys tuntuu. Museo oli kaksikielinen, tekstit olivat islanniksi ja englanniksi. Opin paljon uutta maapallomme geologiasta. Lisäksi museon kahvilasta saa erinomaisia kakkupaloja!

Ehkä omituisin nähtävyys etelässä oli 40 vuotta sitten rannikolle pakkolaskun tehneen amerikkalaisen sotilaslentokoneen hylky. Sinne vei 3,5 kilometrin pituinen kivinen tie, joka kulki kuumaisen mantereen halki. En ole ollu omituisemmassa paikassa. Auto oli jätettävä päätien varteen ja perille oli käveltävä viiltävässä tuulessa. Silminkantamattomiin näkyi pelkästään kivistä maata. Hylky on suosittu nähtävyys erityisesti valokuvausta harrastavien ja amerikkalaisten nuorten keskuudessa. Molempia oli hylyn luona kymmeniä.

20180701_150500
Vik, kaupunki Etelä-Islannissa

Reynisfjara Beach, musta ranta Vikin länsipuolella on monella tavalla erikoinen ja must-nähtävyys, jos ajelee Etelä-Islannissa. Ranta on täynnä veden hiomaa pientä mustaa ja harmaata kiveä. Aallot ovat rannalla arvaamattomia ja kuolemanvaarallisia: moni pahaa aavistamaton on kääntänyt selkänsä ottaakseen kuvia upeista kallioista, kun voimakas aalto on valtavalla voimallaan tullut ja vienyt kuvaajan mukanaan.

Pysyttelin itse kaukana rantaviivasta ihailemassa upeita kalliomuodostelmia. Rantaa kannattaa kävellä pidemmälle, sillä kallio on halkeillut eri kohdista eri tavalla. Uskomattomia muotoja! Täällä on myös mahdollista nähdä lunneja, jotka lentelevät lokkien seassa. Ne erottaa helposti värikkäästä nokasta ja räpiköivästä lentotyylistä. Vietin pitkän tovin niska kenossa tarkkaillen lintuja kallion päällä.

20180701_134008

Jatkoimme Vikistä vielä hiukan eteenpäin itään ja koilliseen, sillä meillä oli sopivasti aikaa käydä katsomassa jääkaudella muodostunutta kanjonia, Fjaðrárgljúfuria. Sen sata metriä korkeat seinämät reunustavat pohjalla virtaavaa Fjaðrá-jokea. Kanjonia pääsee parhaiten ihailemaan kävelemällä itäistä polkua pitkin kanjonin seinämän päällä aina vesiputoukselle asti. Maisemat ovat upeat!

20180701_171113

Matkalla kanjonille pysähdyimme katsomaan päätien varressa olevaa erikoista näkyä, Laufskálavarðaa. Entisajan matkailijat ovat pinonneet kiviä pieniksi keoiksi tuomaan hyvää onnea matkalle erämaan halki. Karussa maastossa kivikeot ovat taianomainen näky.

Islannissa kun oltiin, olisin kovasti halunnut nähdä jäätikön. Niille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ilman opastettua retkeä, koska jäätiköt ovat osaamattomalle ja kokemattomalle vaarallisia (ja toisinaan valitettavasti kokeneemmillekin).  Me emme olleet varanneet jäätikköretkelä, joten ajattelin että jäätikkö jäisi näkemättä. Etelässä ajaessamme näimme kuitenkin päätiestä erkanevan tien ja kyltin, joka opasti jäätikölle. Yhteistuumin päätimme mennä katsomaan olisiko sittenkin mahdollista pienellä vaivalla päästä edes näkemään jäätikköä lähempää. Lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä oli kyllä horisontissa tullut jo nähtyä.

Tie vei Sólheimajökull-jäätikön läheisyyteen parkkipaikalle, jossa yritykset tarjosivat jäätikköretkiä. Mutta mikä parasta, ihan ilman retkeäkin saattoi kävellä lyhyen matkan paikkaan, jossa pääsi näkemään valtavan jäätikön eteläreunan. Se oli vaikuttava näky ja surullinen muistutus maapallon lämpenemisestä. Ei niin kovin kauaa sitten kävelypolkummekin oli ollut jään peitossa, mutta jää vetäytyy vuosi vuodelta pohjoisemmaksi.

20180702_114234

Olisi ollut hienoa päästä koskemaan jäätä, mutta Islannissa jos missä kannattaa ihan oikeasti pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä. Luonnon voimat siellä tuntuvat olevan tavallistakin arvaamattomampia ja sulava jää ei ole kovin luotettava elementti. Tyydyimme siis ihailemaan pysäyttävää näkyä turvallisen matkan päästä. Kaikki turistit eivät niin tehneet ja saatoimme vain toivoa, että jäätiköstä ei juuri sillä hetkellä irtoaisi jäävuorta, jonka aalto pyyhkisi uhkarohkeat turistit alleen.

Vedessä näkyi jäätiköstä irronneita lohkareita, joista osa oli melkein mustia. Se on tulivuorenpurkauksista vapautunutta tuhkaa, joka on kiinnittynyt lohkareisiin ja värjännyt ne mustaksi. Myös itse jäätikkö ei ollutkaan kokonaan valkoinen!

20180628_085714

Paljon erikoista ja kummallista tuli nähtyä Islannin matkalla. Opin paljon uutta niin maapallosta, Islannista kuin itsestänikin. Sain upeita kokemuksia ja ihania hetkiä.

Voit lukea aikaisemmat matkakertomukseni Islannista täältä (Reykjavik) ja täältä (ratsastamassa issikoilla).