Cool just nyt (eli alppiruusut, VR-eläinvideot ja grillaus)

Pohjois-Haagassa on ihana paikka, alppiruusupuisto, joka on juuri näinä viikkoina parhaimmillaan. Valtavat alppiruusupensaat, joita melkein voisi kutsua puiksi, puhkeavat suuriin runsaisiin kukkiin ja värittävät tienoon pinkiksi, purppuraksi ja valkoiseksi. Niin kaunista! Puistossa on kaiken kaikkiaan 3000 alppiruusuristeymää, joten pensaat todella ovat keskenään erilaisia (ja silti niin samanlaisia).

Alppiruusupuisto on maantieteellisesti vain kahdeksan hehtaarin kokoinen mutta sitäkin merkittävämpi alue, jossa Helsingin Yliopisto ja Rakennusvirasto ovat pyrkineet kehittämään Suomen oloihin sopivia alppiruusulajikkeita. Puisto on ollut olemassa jo vuodesta 1975 ja sinne on rakennettu esteetön kulku puistossa vieraileville. Se onkin äärettömän suosittu retkipaikka lähellä asuvien keskuudessa. Kannattaa sinne tulla kauempaakin!

20190601_164018

Alppiruusupuiston jatkoksi puiston pohjoispäähän on vuodesta 1996 lähtien istutettu atsaleoja. Niitäkin on 1500 eri risteymää. Atsaleat ovat juuri nyt täydessä kukassa ja ne leiskuvat kaikissa sateenkaaren väreissä isoina mättäinä. Näkymä avautuu eteen yllättäen, kun kulkee läpi alppiruusupuiston. Itse alppiruusut puhkeavat kukkaan ihan näinä päivinä. Vielä viime sunnuntaina moni alppiruusupensas oli vasta nupullaan.

20190601_163045

Vierailu tähän vuodenaikaan on häkellyttävä. Kukinta päättyy yleensä juhannuksen tienoilla ja sitten ikivihreistä pensaista onkin jäljellä enää lehdet. Kun ne kellastuvat, ne näyttävät aivan banaaneilta. Syksylläkin alppiruusupuisto on jännä paikka.

Jos tämä elämys oli häkellyttävä, niin oli myös virtuaalitodellisuudessa koetut eläinvideot, joita kävin katsomassa Unioninkadulla pari viikkoa sitten. Sinne on avattu Wild Immersion -villieläinpuisto, jossa katsoja pääsee virtuaalimatkalle sademetsään, meren pohjaan, savannille ja arktiselle alueelle. Oli huikeaa saada nuolaisu tiikeriltä ja nähdä upeita eläimiä aivan läheltä!

Neljä eri alueen eläimistöä käsittelevää videota kestävät kukin 7-14 minuuttia ja niitä katsotaan VR-laseilla. Katsoja istuu tuolilla, jota hän voi halutessaan pyörittää. Se tosiaan kannattaa, sillä itse missasin aivan selkäni takana istuneen pandan, kun katselin niin ihastuksissani vähän kauempana bambua natustavaa pandaa. Päätä kääntelemällä eri suuntiin ja ylös ja alas saa käsityksen koko metsästä. Videoiden katselu maksaa 7 euroa/kappale eli kaikki neljä videota tunnin setissä maksaa 28 euroa. Tuotoilla tuetaan luonnonsuojelua.

Tämä virtuaalinen eläinpuisto oli hieno kokemus ja suosittelen lämpimästi kaikille!

Kolmas juuri nyt ajankohtainen asia on grillaus. Luulen, että monessa paikassa ovat viime viikkoina olleet grillit kuumina, kun jälleen on mahdollista saada grilliruokaa. Itsekin olen päässyt nauttimaan grilliruuista ja pääsiäisenä opin isältäni ja siskoltani muutaman uuden hyvän grilliruokalajin.

20190421_171128

Perinteisten pekoni-sinihomejuusto-herkkusienten lisäksi käärimme pekoniin myös parsaa ja sepä vasta olikin hyvää. Uusia perunoita nautimme siten, että keitimme ne kypsiksi, jonka jälkeen pyörittelimme ne grillimausteessa ja laitoimme grilliin paahtumaan. Myös kesäkurpitsasta ja munakoisosta tehdyt vartaat olivat herkullisia (sisällä Violife for pizza -juustoa ja pikkutomaatteja viipaloituna, päällä suolaa, pippuria ja loraus öljyä). Lisukkeena meillä toimi pannulla grillattu maustettu oumph hyvin. Nam!

Meillä oli viikko takaperin taloyhtiössä pihajuhlat ja sinne tein Eeva Kolun ohjeella uusia perunoita ja parsaa uunissa lisukkeeksi grillissä paistuneille pihveille. Eevan ohjeessa perunat ja parsat tulivat osaksi lohisalaattia, mutta ne toimivat kyllä hyvin myös sellaisenaan.

Mainokset

Kevään hitit (eli kukkia, nykytaidetta, terveydestä huolehtimista ja vegaaniherkkuja)

Vuotta 2019 on eletty kolmasosa ja huomaan, että blogini kuvakansio pursuilee pieniä satunnaisia kirjoitusaiheita tältä keväältä. Tässä siis vaihteeksi tällainen kokoelmapostaus kaikkia tämän kevään keksintöjä ja rientoja.

Ensinnäkin, olen törmännyt muutaman kuukauden sisään useassa paikassa termiin viikonloppukukkakimppu (voi olla, että termi on oikeasti vanhempi). Se on edullinen 5-15 euron huoleton kimppu, joka on tarkoitettu omaan kotiin ostettavaksi viikonlopun iloksi. Quelle idée – mikä idea! Näen itseni kävelevän weekendkimppu käsivarrella perjantaina töistä kotiin. Tämä täytyy toteuttaa joku perjantai!

20190405_174122

Nykytaidemaailmassa kuhistaan Iiu Susirajan Kiasmassa auenneesta näyttelystä. Olen seurannut Iiun uraa kymmenisen vuotta, siitä lähtien kun näin hänen valokuviaan ensimmäisen kerran Turun Logomossa. Vaikuttavimpina kuvina pidän niitä, joissa taiteilija katsoo suoraan kameraan ilmeettömin kasvoin.

Susiraja ei itse juurikaan selittele töitään, mutta minua ne muistuttavat oman kehon esineellistämisestä ja yhteiskuntamme vääristyneistä kauneusihanteista. Tämäkin näyttely herätti paljon ajatuksia, erityisesti osa videoteoksista oli pysäyttäviä.

Kiasmassa on tällä hetkellä esillä myös islantilaisen taiteilija Hrafnhildur Arnardóttirin pörröinen ja värikäs installaatioinstallaatio, joka kutsuu rentoutumaan ja makoilemaan sen alle. Taiteilija haluaa herättää ilon ja onnen tunteita, sillä ”onnelliset ihmiset kohtelevat toisiaan paremmin”. ❤

20190503_145536

2

Jokin aika sitten yllätin itseni noudattamalla Antti Holman yleistä Instagram-kehoitusta käydä tarkistuttamassa luomet terveydenhoidon ammattilaisella. En tiennyt kuinka helppoa se on! Silloin tällöin olen pohtinut joidenkin ihomuutosten kohdalla onko nyt kyse ihan normaalista muutoksesta vai pitäisikö olla huolissaan.

Yleensä kun olen kysynyt yleislääkäriltä mielipidettä jostain luomesta, hän on tuntunut varmuuden vuoksi kommentoivan poistamisen puolesta. Pari luomea onkin poistettu ja yhdestä jäi tosi ikävä arpi, joita en turhanpäiten haluaisi lisää näkyville paikoille. Siksi oli mahtava kuulla, että Bulevardin klinikka myi tällaista palvelua, jossa asiaan perehtynyt terveydenhoitaja käy läpi kehon kaikki luomet ja tsekkaa tarvittaessa suurennuslasilla onko luomi aiheellista poistaa. Käynti oli tosi helppo ja palvelu oli miellyttävää. Eipä tarvitse nyt yksin enää pohtia! Käynti maksoi 45 euroa ja sain dokumentaation luomistani seurantaa varten.

20190420_195228

Kevätkaudn helpoin herkuttelu tapahtui pääsiäisenä mökillä. Grillasimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä ja mikäs sen parempi jälkkäri olisikaan kuin perinteiset suklaabanaanit kermavaahdolla. Niin helppoa ja vegaanista! Ja herkullista! Niitä pystyy tekemään hyvin myös uunissa.

Leikkaa banaaneihin viilto tasaiselle sivulle ja työnnä väliin suklaapaloja. Jos haluat vegaanisen jälkkärin, valitse vegaanista suklaata kuten Brunbergin tummaa suklaata. Jätä banaaneihin kuoret ja laita grilliin. Paista kunnes suklaa on sulanut kokonaan ja kuoret ovat tummuneet. Tarjoile kermavaahdon tai jäätelön kanssa (ilman maku on aika tuhti). Herkuttele kuumana!

Väri-ilottelua Didrichsenin taidemuseossa vielä sunnuntaihin!

Taas jäi viime hetkeen museovierailu, miten siinä aina käykin niin. Bongasin Karoliina Hellbergin kirkkaita värejä täynnä olevan taidenäyttelyn mainoksen ensimmäisen kerran istuessani bussissa, joka kulki Kuusisaaren läpi. Hellbergin taide herättää huomiota ja kyseistä mainostakin oli vaikea jättää huomaamatta. Silloin taisi olla tammikuu, sama kuukausi jolloin näyttely aukesi. Silti meni lähes viisi kuukautta, että viimein sain aikaiseksi lähteä katsomaan näyttelyä.

Onneksi lähdin, sillä kokemus oli jotain aivan uutta. Osallistuin taiteilijan itsensä pitämään opastukseen ja kuulin paljon taustatietoa maalauksista. Erityisesti pidin hänen voimmakkaan värikkäistä suurista maalauksistaan, vaikka näyttelyssä oli paljon myös pienempiä maalauksia.

20190427_132111

Suurissa teoksissa oli kaikissa jännä tunnelma. Yksi osallistuja kommentoi, että Hellbergin maalauksista puuttuu maailmatuska, johon toinen kommentoi, että niissähän juuri on uhkaava ilmapiiri. Minä tunnistin jälkimmäisen kommentoijan ajatuksen, ja koin maalausten kodit arvaamattomiksi. Joku kommentoikin, että aivan kuin joku olisi poistunut tilasta hetkeksi tullaakseen ihan kohta takaisin. Helsingin Sanomien kriitikko kuvasi maalauksia agathachristiemäisiksi. Jotakin äärimmäisen kiehtovaa niissä joka tapauksessa on.

Hellbergillä ei ole aikaisemmin ollut vastaavaa yksityistä museonäyttelyä. Tämä näyttely sai alkunsa siitä, että Didrichsenin taidemuseo valitsi Karoliina Hellbergin vuoden 2019 Pro Arte -taiteilijakseen. Se on tunnustus, jonka museo jakaa muutaman vuoden välein jollekin lupaavalle nuorelle taiteilijalle, jonka työtä he haluavat tukea. Taiteilija saa yksityisnäyttelyn, stipendin sekä teoshankinnan museon kokoelmiin. Ja museovieraat saavat tilaisuuden tutustua uudenlaiseen taiteeseen.

20190427_131441

En ollut aikaisemmin käynyt Didrichsenin taidemuseossakaan, joten tutustuin samalla myös museon muuhun antiin. Sen on perustanut vuonna 1965 Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen tarkoituksenaan antaa suurelle yleisölle mahdollisuus nauttia heidän keräämästä taidekokoelmasta.

Toivomme, että pienestä museostamme tulisi kaiken kauniin tyyssija: luonnon, arkkitehtuurin, veistotaiteen, maalaustaiteen ja musiikin ja että se tuottaisi yhtä paljon iloa museossa vieraileville kuin se on tuottanut meille.
Marie-Louise & Gunnar Didrichsen, 1968

20190427_125613
Kim Simonsson, Hattupäinen sammaltyttö
Laila Pullinen, Kaksoismuotokuva: Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Museossa on näytteillä myös edellisten vuosien Pro Arte -palkinnon saaneiden taidetta. Erityisesti ihastuin yllä olevassa kuvassa olevaan Kim Simonssonin Hattupäiseen sammaltyttöön. Se oli kuin juuri liikkeelle lähdössä oleva taruolento! Niin elävän oloinen ja niin hämmentävän syvän vihreä. Myös Tamara Piilolan ja Sari Bremerin teokset olivat hienoja.

Hellbergin näyttely on siis auki vielä sunnuntaihin. Kuusisaaressa kannattaa yrittää piipahtaa, jos vain suinkin ehtii!

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin fiilistelemässä lähestyvää kesää Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Sinne on kerätty huonekaupalla kesätunnelmaa ympäri maailmaa. Huoneita on jopa kymmenen ja ne kätkevät sisälleen niin savannia ja sademetsää kuin aavikkoa ja Välimeren ilmastoakin. Kuivan metsän huoneessa oli juuri alkamassa ”sadekausi” ja jotkin puut olivat vielä täysin lehdettömiä. Meidän kotoista pihlajaa muistuttavassa puussa oli pikkuriikkisiä lehtiä.

20190314_165613

Osallistuin opastettuun kiertokäyntiin ja sain paljon enemmän irti vierailusta kuin jos olisin kierrellyt tiloissa omin päin. Pisimmän ajan vietimme sademetsähuoneessa, joka oli luonnollisesti myös varsin runsas. Selväksi tuli muun muassa se, että Tarzan ei voinut käyttää liaaneja siirtyessään puusta toiseen. Liaani nimittäin kasvaa alhaalta ylöspäin. Sen sijaan riittävän paksu ilmajuuri saattaisi toimia tarzanmaiseen liikkumiseen.

Myös kasvihuoneissa kasvavat hyötykasvit kasvattavat hedelmiä ja siemeniä. Kierroksella ei selvinnyt mitä niille tapahtuu. Kokeileeko kasvihuoneen henkilökunta esimerkiksi valmistaa suklaata alla olevan kuvan kaakaopavuista?

20190314_163537

Pääsin tutustumaan kierroksella moniin erikoisiin kasveihin, joista en aikaisemmin tiennyt mitään. Esimerkiksi Välimerellä kasvaa hauskoja kiven murikoiden muotoisia kasveja. Näin myös lihansyöjäkasvin ja kuulin, että ne ovat käteviä huonekasveja, jos kärsii banaanikärpäsongelmasta!

20190314_173001

Kaisaniemen puutarha koostuu sisäpuutarhasta sekä ulkopuutarhasta, ja se on perustettu Helsinkiin Turun palon jälkeen vuonna 1829. Talvisodan pommi heläytti kasvihuoneen lasit rikki ja sen johdosta lähes kaikki sisäkasvit kuolivat. Ainoastaan jättilumpeen siemenet lammen pohjalla sekä yksi sypressi säästyivät tuholta.

Kiertelin sattumalta ulkopuutarhassa viime kesänä ja ihailin kauniina päivänä upeasti kukkivia ruusuja, jotka toivat mieleen Visbyn Gotlannissa. Se on varsinainen ruusujen kaupunki, jossa jokaisella pihalla kasvaa upeat ruusut. Ajattelin jo silloin, että myös sisäpuutarhaan täytyy päästä tutustumaan ja se kyllä kannatti.

20180713_132803

Ulkopuutarhaan tutustuminen on ilmaista, joten kannattaa käydä käyskentelemässä Kaisaniemessä. Puutarhaan pääsee sisään kaikkein helpoiten Kaisaniemenrannan kautta. Kuukausittain myös sisäpuutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, kun tarkistaa ilmaiset päivät verkkosivuilta. Sisäänkäynnin lähellä on muuten myös Viola-kahvila, jossa kannattaa piipahtaa vaihtamassa ystävän kanssa kuulumiset.

20180713_133014

Skotlannin parhaat

Yleensä valitsen matkakohteeni sen perusteella, missä en ole aikaisemmin käynyt. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jonne haluan palata uudestaan ja uudestaan. Yksi niistä on Skotlanti.

Olen tuntenut vetoa Skotlantiin teini-ikäisestä saakka luettuani fiktiivisiä historiallisia romaaneja skoteista. Leffa Braveheart ei myöskään vähentänyt intoani, vaikka se pääosin kuvattiinkin Irlannin puolella kanaalia. Olen suhtautunut maahan niin suurella innolla, että kynnys matkustaa sinne tuppasi kasvamaan korkeaksi. Matkasuunnitelmanhan täytyisi olla kerrassaan täydellinen ja ainutlaatuinen! Tämän huomattuani päätin nopeasti nousta suorituspaineiden yläpuolelle ja varata ensimmäisen matkan.

1
Stirling, William Wallacen muistomerkiltä kuvattuna

Tähän ikään mennessä olen käynyt Skotlannissa kaksi kertaa. Molemmat matkat kohdistuivat Midlands-osaan, ensin Skotlannin länsipuolelle, sitten itäpuolelle. Vielä olisi Lowlands ja se oikea Highlands näkemättä eli englantilaistyyppinen Skotlannin eteläosa sekä karu pohjoisosa. Ja kovin mielelläni haluaisin palata vielä niihinkin paikkoihin, jotka jo olen nähnyt!

Esimerkiksi Obanin kaupunki länsirannikolla on jäänyt mieleeni idyllisenä pikkukaupunkina, johon ehdottomasti joskus vielä palaan. Silloin käyn varmasti tutkimassa viereisen kukkulan tornin ja vierailen Obanin viskitislaamossa. Lauttamatka läheisille saarille on myös toivelistalla. Hehkutettu Skyen saari ei ollut niin hieno kokemus kuin kuvittelin, mutta kävinkin vain sen eteläkärjessä.

Vähintään Obanin veroinen häkellyttävän hieno kokemus oli itärannikolla St. Cyruksen hiekkaranta Montrosen pohjoispuolella St. Cyruksen luonnonsuojelualueella. Kylä itsessään on olemattoman pikkuruinen, mutta sen autio hiekkaranta on huikea. Jyrkät kalliorinteet reunustavat hienohiekkaista rantaa ja rinteillä kasvaa olosuhteisiin tottuneita kukkia. Vuorovesi huuhtelee rannalle meduusoja ja mielenkiintoisia aarteita merestä. Vesi on jääkylmää todennäköisesti kuumimpanakin kesänä, mutta maisema on upea. Mielikuvitusta kutkuttavia olivat myös rannan autioiksi jääneet vanhat kalastajamajat, jotka tietysti piti tutkia läpikotaisin.

3

Skotlannista ei voi puhua mainitsematta sen lukuisia linnoja. Itse olen nähnyt kymmenkunta linnaa, osan tosin vain ulkoapäin:

Dunrobin on näistä pohjoisin linna, jossa olen käynyt. Se on ulkonäöltään mahtava ja sisätilat ovat niin ikään henkeäsalpaavat. Tätä varten kannattaa ajaa pieni mutka pohjoiseen. Linna on turistien suosiossa, joten entisajan tunnelmaan on vaikea päästä. Sen sijaan puutarha on niin iso, että turistilaumoista ei tarvitse huolehtia.

5

Erityisen mieleenpainuvaa tässä linnassa oli haukka- ja huuhkajaesitys, josta emme ennalta tienneet. Satuimme kuitenkin paikalle oikeaan aikaan ja pääsimme näkemään metsästyslintujen huikeita taitoja. Opimme, että haukka on älykäs lintu, joka on nopea oppimaan. Huuhkaja säästää voimiaan ja tekee täsmähyökkäyksiä puusta kun havaitsee otollisen saaliin. Sen nopeus ja voima ovat uskomattomia.

4

Vaikka sisustetut linnat ovat olleet mielenkiintoisia, niistä on jäänyt käteen harmillisen vähän. Jollain tapaa ne ovat kovin hajuttomia ja mauttomia. Suosittelenkin Skotlannin kävijää valitsemaan mahdollisimman erilaisia linnoja. Joukossa on hyvä olla entisöity linna mutta myös rauniolinna. Opastetuille kierroksille kannattaa osallistua tai kysellä yksityiskohtia aktiivisesti linnaa vartioivilta oppailta. Oman kokemukseni mukaan he kertovat mielellään asioita ja vastailevat kysymyksiin.

Iso-Britanniasta ei puolestaan voi puhua kertomatta iltapäiväteetarjoiluista. Niitä tarjoillaan myös Skotlannissa. Paikkoja kannattaa selvittää Googlen avulla etukäteen, mutta mukavasti löytyy myös yllättäviä kahviloita ja ravintoloita, joilla on afternoon tea listallaan. Saat todennäköisesti kokoelman erilaisia leipäsiä, skonsseja sekä makeita suupaloja. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikka et teen ystävä olisikaan!

2
Arbroathissa kahvila Bon Bon

Yllä oleva iltapäiväteepaikka löytyi sattumalta kun pysähdyimme itärannikolla Arbroathin kalastajakaupungissa. Tuo kyseinen kahvila on valitettavasti suljettu, mutta Arbroath on pysähtymisen arvoinen paikka, jos sille suunnalle sattuu. Satamassa aallot löivät pauhulla rantakiville ja lokit kirkuivat. Pieniltä kujilta voi löytää vaikka mitä jännittävää.

Kaikkein eniten Skotlannissa rakastan sitä yllätyksellisyyttä, johon olen molemmilla matkoillani törmännyt. Sitä kun ne paikat, joista matkaoppaissa mainitaan ehkä yhdellä lauseella, osoittautuvat mielettömän upeiksi tai kun varaussivustolla keskinkertaiselta vaikuttava B & B paljastuu uskomattomaksi lukaaliksi. Niin kävi jälkimmäisellä reissulla Dalwhinniessä. Yöpaikka valikoitui puhtaasti sijaintinsa perusteella ja se jakoi pitkän ajomatkan Inversnessistä Edinburgiin miellyttävästi kahtia. Odotukset keskellä ei-mitään olevalle sänky- ja sämpyläpaikalle eivät siis olleet kovin korkealla, joten koimme yllätyksen, kun saavuimme idylliseen Balsporranin majataloon.

7

Balsporrania pitää sydämellinen pariskunta Fiona ja Geoff, jotka todella saavat vieraat tuntemaan olonsa tervetulleiksi. He asuvat itse samassa rakennuksessa ja vierashuoneet on sisustettu Geoffin tekemillä kauniilla huonekaluilla. Huoneet ovat toisessa kerroksessa ja meidän huoneessa oli kattoikkuna kukkuloille. Aamulla heräsimme lammaskatraan ilmoittaessa lempeästi aamun tulleen. Vielä joskus palaan tännekin ja kiipeän viereiselle kukkulalle.

6

Balsporranin omistajapariskunnalta saimme myös vinkin käydä tutustumassa viereisen kylän viskitislaamoon. Se ei ollut meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, mutta he kertoivat siitä niin elävästi, että päätimme antaa sille tilaisuuden. Onneksi annoimme, sillä kierros Dahlwinnien viskitislaamossa oli uskomattoman hauska. Viskin valmistus ei sinänsä meitä kiinnostanut, mutta eläkeikää lähentelevä opas suhtautui aiheeseen sellaisella huumorilla ja intohimolla, että sitä oli ilo kuunnella. Lopuksi saimme maistaa kolmea erilaista viskiä. Ystäväni, joka toimi kuskina, sai ne pienissä kannellisissa muovikupeissa mukaan! Kierrokselta sai muistoksi oman viskilasin Dahlwinnien viskitislaamokaiverruksella.

8

Skotlannilla ja skoteilla on siis erityinen paikka sydämessäni. Olen kokenut kultaista vieraanvaraisuutta ja minut on otettu lämpimästi vastaan maaseudulla. Huumori on suomalaiselle tuttua ja ruokakin hyvää. Isommista kaupungeista silti vain Inverness tuntuu minulle kotoisalta, ja Glasgow ja Edinburgh ovat jääneet etäisemmiksi. Edinburghissa olen kyllä viettänyt aikaa monta päivää, mutta jotenkin en saa siitä otetta. Siellä on kyllä hienoja nähtävyyksiä ja hauskoja kahviloita, mutta ehkä se on liian suuri pala purtavaksi sen jälkeen kun on vieraillut kylissä ja pienissä kaupungeissa.

9
Edinburgh

Jotta tästä ei tule maratonpostausta, listaan loput vinkit tähän lyhyesti:

Nyt vaan reissua suunnittelemaan!

Kesäretki Lahteen (eli Apulantamuseo, Olgan farmi ja Strömforsin ruukki)

Kuka odottaa talven päättymistä? 🙋‍♀️ Olen lopen kyllästynyt toppavaatteisiin ja tarpomaan kinoksissa / luistelemaan jalkakäytävillä. Lisäksi flunssa iski viimein tähänkin kotiin, joten piristän itseäni viime kesän retkiä muistelemalla.

Yhdestä Piikkipaatsaman kanssa tekemästäni päiväretkestä en ole vielä täällä bloggissa kirjoittanut. Eräänä viime kesän aamuna suuntasimme auton nokan kohti Lahtea ja Apulanta-museota Apulandiaa.

Apulanta on kuulunut meidän molempien nuoruuden suosikkeihin, joten museokäyntiin liittyi paljon nostalgiaa. Minulla ei silti ollut suuria odotuksia museolta, koska oli vaikea kuvitella millainen bändimuseo olisi. Jälkeenpäin sain todeta, että kannatti kyllä käydä.

20180719_122231
Päästiin kirjoittamaan nimemme seinään

Museossa oli näytteillä paljon erilaista bändille vuosien kuluessa kerääntynyttä muistotavaraa sekä hulvattomia tarinoita. Apis on muun muassa ostanut vanhan treenikämppänsä seinät ja rekonstruktoinut sen tuonne museoon. Asioimalla Apulandian (yllättävän) hyvässä kahvilassa sai museon kiertää ilman erillistä pääsymaksua.

20180719_114130

Lahteen kun oltiin päästy, päätimme tutustua muihinkin Lahden nähtävyyksiin. Oli kaunis päivä, joten kävelimme Vesijärven satamassa ja kiersimme Pikku Vesijärven. Pikku Vesijärven toisessa päässä on Lahti Energian Lahdelle lahjoittamat vesiurut, jotka soivat ja välkehtivät päivittäin. Katso tarkempi aikataulu täältä. Esitys on näkemisen arvoinen!

20180719_125142

Tutkimme satamarakennusten muutaman pienen putiikin ja täydensimme korvakorukokoelmiamme. Satamassa on monia viihtyisiä kahviloita, joista suosikkini on kahvila Kariranta. Se sijaitsee vanhassa rautatieasemarakennuksessa ja on sisustettu suloisen vanhaan tyyliin. Tarjoilut ovat laajat ja herkulliset.

20180719_131408

Lahdesta kurvasimme Iittiin Olgan farmille. Se on Temosten kotieläinpiha, jossa kotieläimiä pääsee tapaamaan lähempää kuin monissa muissa paikoissa. Pupujen tarhaukseen saa mennä silittelemään ja kilejä saa rapsutella. Lisäksi alueella on muun muassa hevosia, alpakoita, kanoja ja ankkoja sekä lehmiä ja lampaita. Retkikohteena se on oivallinen erityisesti pienten lasten kanssa, sillä omat eväät on sallittuja ja tilaa oli paljon lasten temmeltää. Farmilla toimii myös kahvila.

20180719_145000

Kesäreissumme viimeinen etappi oli Strömforssin ruukki Pyhtäällä. Historiallinen ruukkimiljöö on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin Virginia af Forselles peri ruukkitilan sahoineen ja myllyineen mieheltään. Hän hoiti ruukkia sisukkaasti ja taidolla yli 50 vuotta. Alue on nykyään hyvässä kunnossa ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Rautaruukki- ja sahatoiminta loppui vasta 1950-luvulla. Ruukin kirkossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu Ylösnousemus.

20180719_160127

Kotiin saavuimme sopivasti iltapalalle. Monenlaista nähtävyyttä kerkesimme yhden päivän aikana näkemään! Mitä sitä ensi kesäksi keksisikään?

Marraskuun ryhmä Villa Gyllenbergissä

Villa Gyllenbergissä on vielä helmikuun 24. päivään saakka esillä näyttely, joka esittelee Marraskuun ryhmän tekemää taidetta. Saatat kysyä mikä ihmeen Marraskuun ryhmä. En olisi osannut vastata siihen ennen näyttelyyn tutustumista, mutta nyt tiedän, että kyse oli Suomen itsenäistymisen aikoihin perustetusta nuorten taiteilijoiden ryhmittymästä, joka järjesti yhteisiä näyttelyjä.

Ryhmä sai alkunsa vuonna 1916 kun Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Mäkelä, Juho Rissanen ja Tyko Sallinen perustivat nimettömän taiteilijaryhmän aikomuksenaan pitää yhteinen näyttely vuonna 1917. Heillä oli kuitenkin epäonnea ajoituksen kanssa, sillä yleislakko leimahti agressiiviseksi juuri marraskuussa, jolloin näyttely avattiin. Ryhmä sai nimensä tästä ajankohdasta ja otti jäsenikseen yhdeksän muuta nuorta taiteilijaa. Se järjesti perustamisnäyttelyn jälkeen vielä viisi näyttelyä.

20190111_174614
Mikko Carlstedt: Asetelma

Näyttely oli mielenkiintoinen siksi, että amatöörin oli vaikea löytää ryhmän jäsenten taiteesta yhteisiä nimittäjiä. Keskityinkin ihailemaan teoksia yksilöinä. Monissa teoksissa kuvattiin ajan karuja oloja ja kaunistelu oli jätetty sikseen. Värien käytön taito ja monipuolisuus olivat kuitenkin hämmästyttäviä. Teos, joka kauempaa näytti synkältä ja värittömältä, olikin lähempää katsottuna täynnä sateenkaaren värejä!

20190111_175027
Mikko Carlstedt: Torikoju

Moni marraskuulaisista ihannoi Paul Cézannea ja modernia taidetta. Heidän mielestään taiteen tuli kuvata nykyhetkeä ja siten että kaikki ymmärtävät sen. Symboliikka ja historian kuvittaminen kuuluivat menneisyyteen.

Ryhmän on jälkeenpäin ajateltu muotoutuneen niinkin arkisesta syystä kuin näyttelykustannusten jakamisesta aikana jolloin kaikesta oli pulaa. Marraskuulaisten ajanjaksoa leimaa kansallismielisyys ja Marraskuun ryhmän perustamistakin on ”romantisoitu nuoren sukupolven uudistusmielisen energian purkaukseksi” (lainaus näyttelystä). Minusta mielenkiintoista oli nähdä katsaus itsenäisyytemme alkuvuosina syntyneeseen kotimaiseen taiteeseen.

20190111_175338
Juho Mäkelä: Sininen talviyö

Osallistuin ystävien kanssa opastetulle kierrokselle, jonka avulla näyttelyn sisältö avautui paremmin. Villa Gyllenberg on upea kotimuseo, jossa kannattaa käydä vaikka marraskuulaiset ei niin kiinnostaisikaan. Kierrettyämme taidemuseon jatkoimme matkaa Otaniemen puolelle ravintola Fat Lizardiin, jossa vietimme hauskan loppuillan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.