Kesäretki Lahteen (eli Apulantamuseo, Olgan farmi ja Strömforsin ruukki)

Kuka odottaa talven päättymistä? 🙋‍♀️ Olen lopen kyllästynyt toppavaatteisiin ja tarpomaan kinoksissa / luistelemaan jalkakäytävillä. Lisäksi flunssa iski viimein tähänkin kotiin, joten piristän itseäni viime kesän retkiä muistelemalla.

Yhdestä Piikkipaatsaman kanssa tekemästäni päiväretkestä en ole vielä täällä bloggissa kirjoittanut. Eräänä viime kesän aamuna suuntasimme auton nokan kohti Lahtea ja Apulanta-museota Apulandiaa.

Apulanta on kuulunut meidän molempien nuoruuden suosikkeihin, joten museokäyntiin liittyi paljon nostalgiaa. Minulla ei silti ollut suuria odotuksia museolta, koska oli vaikea kuvitella millainen bändimuseo olisi. Jälkeenpäin sain todeta, että kannatti kyllä käydä.

20180719_122231
Päästiin kirjoittamaan nimemme seinään

Museossa oli näytteillä paljon erilaista bändille vuosien kuluessa kerääntynyttä muistotavaraa sekä hulvattomia tarinoita. Apis on muun muassa ostanut vanhan treenikämppänsä seinät ja rekonstruktoinut sen tuonne museoon. Asioimalla Apulandian (yllättävän) hyvässä kahvilassa sai museon kiertää ilman erillistä pääsymaksua.

20180719_114130

Lahteen kun oltiin päästy, päätimme tutustua muihinkin Lahden nähtävyyksiin. Oli kaunis päivä, joten kävelimme Vesijärven satamassa ja kiersimme Pikku Vesijärven. Pikku Vesijärven toisessa päässä on Lahti Energian Lahdelle lahjoittamat vesiurut, jotka soivat ja välkehtivät päivittäin. Katso tarkempi aikataulu täältä. Esitys on näkemisen arvoinen!

20180719_125142

Tutkimme satamarakennusten muutaman pienen putiikin ja täydensimme korvakorukokoelmiamme. Satamassa on monia viihtyisiä kahviloita, joista suosikkini on kahvila Kariranta. Se sijaitsee vanhassa rautatieasemarakennuksessa ja on sisustettu suloisen vanhaan tyyliin. Tarjoilut ovat laajat ja herkulliset.

20180719_131408

Lahdesta kurvasimme Iittiin Olgan farmille. Se on Temosten kotieläinpiha, jossa kotieläimiä pääsee tapaamaan lähempää kuin monissa muissa paikoissa. Pupujen tarhaukseen saa mennä silittelemään ja kilejä saa rapsutella. Lisäksi alueella on muun muassa hevosia, alpakoita, kanoja ja ankkoja sekä lehmiä ja lampaita. Retkikohteena se on oivallinen erityisesti pienten lasten kanssa, sillä omat eväät on sallittuja ja tilaa oli paljon lasten temmeltää. Farmilla toimii myös kahvila.

20180719_145000

Kesäreissumme viimeinen etappi oli Strömforssin ruukki Pyhtäällä. Historiallinen ruukkimiljöö on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin Virginia af Forselles peri ruukkitilan sahoineen ja myllyineen mieheltään. Hän hoiti ruukkia sisukkaasti ja taidolla yli 50 vuotta. Alue on nykyään hyvässä kunnossa ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää. Rautaruukki- ja sahatoiminta loppui vasta 1950-luvulla. Ruukin kirkossa on Helene Schjerfbeckin alttaritaulu Ylösnousemus.

20180719_160127

Kotiin saavuimme sopivasti iltapalalle. Monenlaista nähtävyyttä kerkesimme yhden päivän aikana näkemään! Mitä sitä ensi kesäksi keksisikään?

Mainokset

Marraskuun ryhmä Villa Gyllenbergissä

Villa Gyllenbergissä on vielä helmikuun 24. päivään saakka esillä näyttely, joka esittelee Marraskuun ryhmän tekemää taidetta. Saatat kysyä mikä ihmeen Marraskuun ryhmä. En olisi osannut vastata siihen ennen näyttelyyn tutustumista, mutta nyt tiedän, että kyse oli Suomen itsenäistymisen aikoihin perustetusta nuorten taiteilijoiden ryhmittymästä, joka järjesti yhteisiä näyttelyjä.

Ryhmä sai alkunsa vuonna 1916 kun Alvar Cawén, Marcus Collin, Gabriel Engberg, Juho Mäkelä, Juho Rissanen ja Tyko Sallinen perustivat nimettömän taiteilijaryhmän aikomuksenaan pitää yhteinen näyttely vuonna 1917. Heillä oli kuitenkin epäonnea ajoituksen kanssa, sillä yleislakko leimahti agressiiviseksi juuri marraskuussa, jolloin näyttely avattiin. Ryhmä sai nimensä tästä ajankohdasta ja otti jäsenikseen yhdeksän muuta nuorta taiteilijaa. Se järjesti perustamisnäyttelyn jälkeen vielä viisi näyttelyä.

20190111_174614
Mikko Carlstedt: Asetelma

Näyttely oli mielenkiintoinen siksi, että amatöörin oli vaikea löytää ryhmän jäsenten taiteesta yhteisiä nimittäjiä. Keskityinkin ihailemaan teoksia yksilöinä. Monissa teoksissa kuvattiin ajan karuja oloja ja kaunistelu oli jätetty sikseen. Värien käytön taito ja monipuolisuus olivat kuitenkin hämmästyttäviä. Teos, joka kauempaa näytti synkältä ja värittömältä, olikin lähempää katsottuna täynnä sateenkaaren värejä!

20190111_175027
Mikko Carlstedt: Torikoju

Moni marraskuulaisista ihannoi Paul Cézannea ja modernia taidetta. Heidän mielestään taiteen tuli kuvata nykyhetkeä ja siten että kaikki ymmärtävät sen. Symboliikka ja historian kuvittaminen kuuluivat menneisyyteen.

Ryhmän on jälkeenpäin ajateltu muotoutuneen niinkin arkisesta syystä kuin näyttelykustannusten jakamisesta aikana jolloin kaikesta oli pulaa. Marraskuulaisten ajanjaksoa leimaa kansallismielisyys ja Marraskuun ryhmän perustamistakin on ”romantisoitu nuoren sukupolven uudistusmielisen energian purkaukseksi” (lainaus näyttelystä). Minusta mielenkiintoista oli nähdä katsaus itsenäisyytemme alkuvuosina syntyneeseen kotimaiseen taiteeseen.

20190111_175338
Juho Mäkelä: Sininen talviyö

Osallistuin ystävien kanssa opastetulle kierrokselle, jonka avulla näyttelyn sisältö avautui paremmin. Villa Gyllenberg on upea kotimuseo, jossa kannattaa käydä vaikka marraskuulaiset ei niin kiinnostaisikaan. Kierrettyämme taidemuseon jatkoimme matkaa Otaniemen puolelle ravintola Fat Lizardiin, jossa vietimme hauskan loppuillan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

 

Visuaalisia elämyksiä Amos Rexissä

Muutama kuukausi sitten avattu uusi Amos Rexin taidemuseo on saanut valtavasti huomiota. Itse olen ottanut ilolla vastaan Lasipalatsin remontin valmistumisen ja niiden karmeiden remonttiseinämien poistumisen Sokoksen ja Kampin keskuksen väliltä. Suhtaudun mielenkiinnolla myös uuteen taidemuseoon mitä parhaimmalla sijainnilla.

Tuntuu aika kummalliselta, että Suomessa ihmiset jonottavat museoon parhaimmillaan toista tuntia turhat luulot karsivassa jäätävässä tuulessa. Mutta niin vaan Amos Rexiin tuntuu olevan piiiitkä jono meni sinne mihin kellonaikaan tahansa. Olen sitä ihmetellyt ja vielä enemmän olen ihmetellyt miksi museo ei ole tehnyt verkkosivuilleen yksinkertaista varaussysteemiä, jolla voisi ostaa etukäteen sisäänpääsyn museoon johonkin tiettyyn kellonaikaan.

20181027_155650

Oli miten oli, yhtenä iltapäivänä asetuin lainalapsen kanssa jonon jatkoksi ja pyrin puolen tunnin ajan vakuuttamaan 9-vuotiasta siitä, että sisällä on oikeasti tosi jännää ja me tykätään varmasti jos nyt vaan jaksetaan hetki jonottaa. Onneksi en joutunut pyörtämään puheitani: sisällä oli oikeasti aika hieno näyttely.

Kyseessä on teamLab -nimisen kollektiivin valmistama näyttely nimeltä Massless (vailla massaa). Se viittaa digitaalisten menetelmien mahdollisuuteen poistaa fyysiset rajoittavuudet.

teamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”.

teamLab tunnetaan immersiivisistä digitaalisista installaatioistaan, joihin katsoja astuu sisään. Taiteilijaryhmä pyrkiikin näin tutkimaan informaatioajan inhimillistä käyttäytymistä. teamLab vaalii vuorovaikutusta ja yhdessä luomista, haastaen samalla tavanomaisia käsityksiä taiteesta ja tekijyydestä.

Lähde: Amos Rexin verkkosivut

Käytännössä näyttely on täysin digitaalinen ja se koostuu viidestä taideteoksesta/huoneesta. Sen lisäksi museossa on yhdessä huoneessa pysyväisnäyttelyssä perinteistä taidetta Sigurd Frosteruksen kokoelmasta.

20181027_164250

Lainalapsi oli aivan liekeissä Graffiti Nature -teoksesta, johon pystyi osallistumaan värittämällä uusia elementtejä teokseen. Väritetyt paperit skannattiin ja oliot jäivät elämään omaa elämäänsä projisointiin. Tätä oli aikuisenkin hauska seurata, mutta parasta ehkä oli lapsen into siitä, että jotain omatekemää oli osana isoa taideteosta. Seurasimme kauan olioiden matkaa seinillä ja lattialla.

20181027_164308

Oma lempparini oli Vortex of Light Particles. Se oli valtava tila, jossa kattoon ja seiniin oli heijastettu veden liikettä. Hallissa oli fatboy-tuoleja, joissa saattoi mukavasti katsella veden nousua ylöspäin kohti kattoikkunaa. Teos oli rauhoittava ja pidin siitä paljon.

Oli jännä jälkeenpäin lukea teoksen kuvaus opaslehtisestä. En ollut ajatellut liikettä vetenä, joka taas minulle on hiukan ahdistava elementti. Hallissa ei kuitenkaan tullut sellainen tunne, että vesi olisi vyörynyt päälle. Ehkä nykytaidetta (tai taidetta ylipäätään) ei kannata selittää kovin paljoa. Jokainen kuitenkin kokee sen omalla tavallaan.

20181027_160427

Viimeisen teoksen jätimme väliin, sillä sen huoneeseen olisi pitänyt jälleen jonottaa ja siihen 9-vuotiaan kärsivällisyys ei enää riittänyt. Sen sijaan ulkona Lasipalatsinaukiolla oli hauska leikkiä Amos Rexin kattoikkunoiksi rakennetuilla tötsillä. Lainalapsi kiipesi jokaisen päälle tädin vilkutellessa maan tasalta ja sulatellessa kaikkea museossa näkemäänsä. Hieno näyttely! Se on auki loppiaiseen saakka. Kannattaa käydä!

20181027_165203

Avartava vierailu taidekoti Kirpilässä

Mulla oli ilo vastaanottaa kaverilta kutsu yksityiskierrokselle taidekoti Kirpilään. Ilmoittauduin, vaikken ihan tiennyt minne olin menossa. Onneksi lähdin ennakkoluulottomasti mukaan, sillä koin yhden elämäni avartavimmista taide-elämyksistä.

20181012_165704

Taidekoti Kirpilä sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja se on vuosina 1931-1988 eläneen reumalääkäri Juhani Kirpilän entinen koti. Kirpilä nautti taiteesta suuresti ja keräsi elämänsä aikana yli 500 teoksen taidekokoelman. Koska hän oli lapseton, hän päätti testamentata taidekokoelmansa yhdessä asuntonsa kanssa Suomen Kulttuurirahastolle, joka nyt vaalii Kirpilän perintöä.

Kirpilän koti on uskomaton 350 neliön ylimmän kerroksen asunto, joka on yhdistetty aikoinaan kahdesta huoneistosta viime vuosisadan alun talossa. Huoneita taisi yleisökäytössä olla kuutisen kappaletta ja seinät olivat täynnä erilaista taidetta. Aikamoinen paikka lähellä Helsingin keskustaa!

20181012_170312

Saimme oppaaksemme loistavan Karoliina Arolan, joka piti meille tunnin pituisen esittelyn kodin taiteesta queer-näkökulmasta. Se tarkoittaa, että taidetta katsotaan heteronormatiivisen tulkinnan ulkopuolelta eikä oleteta asioita saman kaavan mukaan kuin mihin on totuttu. Taidetta on perinteisesti tulkittu ja tutkittu ihan toisesta lähtökohdasta, sillä Suomessakin homoseksuaaliset teot olivat rikos vielä vuoteen 1971 saakka.

Arola kiinnitti huomiomme esimerkiksi nimettömän taiteilijan teokseen, jolle joku oli myöhemmin antanut nimeksi Kaksi istuvaa naista metsässä. Teoksen tulkinta vaihtelee suurestikin sen mukaan oletammeko heidän olevan ystäviä, sukulaisia vai rakastavaisia tai jotain muuta.

Taiteessa on luonnollisesti käytetty myös paljon symbolismia, joka on turvallisesti auennut homoyhteisön jäsenille, mutta jättänyt muut ulkopuolelle. Esimerkiksi alla oleva Magnus Enckellin teos oli aina Kirpilällä lähellä ulko-ovea. Se saattoi toimia merkkinä homoseksuaaleille vieraille siitä, että he ovat saapuneet omiensa joukkoon. Vastaavasti muut vieraat ehkä näkivät tässä teoksessa vain kolme nuorukaista vannomassa veljesvalaa. Enckell oli Kirpilän tavoin itse homo, mutta siitä ei puhuttu siihen aikaan ääneen. Taide tulkittiin ja selitettiin puhtaasti heteronormatiivisten lasien läpi.

20181012_175748
Magnus Enckell, Veljesvala (1912)

Tunnin kestänyt kierros oli niin mielenkiintoinen, että varasin kirjastosta kaikki oppaan mainitsemat kirjat. Kirpilän kokoelma on mielenkiintoinen ja myös hänen persoonansa, vaikka se ei olekaan pääosassa taidenäyttelyssä. Voin lämpimästi suositella kokonaisuuteen tutustumista.

Kirpilässä on avoimet ovet keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Siellä myös pidetään konsertteja ja luentoja sekä tietysti yleisöopastuksia. Museo on ilmainen.

20181012_175820

Kreisejä nähtävyyksiä Etelä-Islannissa

Olin kesällä viikon Islannissa. Reykjavikin lisäksi pääsin näkemään hienoja luonnonmuodostelmia Lounais- ja Etelä-Islannissa. Osallistuimme järjestetylle puolipäiväiselle Kultainen kierros -retkelle sekä vuokrasimme auton, jolla huristelimme läpi Etelä-Islannin suurimmat nähtävyydet.

Kultainen kierros -retki oli kokemisen arvoinen. Opastetulla retkellä kiersimme Thingvellirin kansallispuistossa, Haukadalurin geotermisen alueen geysireillä sekä Gullfossin vesiputouksella. Thingvellir on islantilaisille tärkeä paikka, sillä Islannin ensimmäinen parlamentti kokoontui siellä 900-luvulla. Se sijaitsee myös kahden mannerlaatan erkanemispaikassa ja maan pinnasta näkee kuinka kallio on repeillyt(!). Mannerlaatat liikkuvat edelleen hiljalleen kauemmas toisistaan. Geysirien alueella näimme mahtavan Strokkur-geysirin syöksevän kiehuvaa vettä syvyyksistä. Matkalla valtavalle Gullfoss-vesiputoukselle pääsimme maistamaan luonnon lähteestä pulppuavaa vettä. Maistui muuten hyvältä!

20180628_122116
Gullfoss

Järjestetylle retkelle kannattaa osallistua, sillä ainakin me saimme siinä paljon mielenkiintoista lisätietoa Islannista hyvältä oppaaltamme. Lisäksi molemmat saatoimme katsella nähtävyyksiä rauhassa eikä toisen havainnointikyky mennyt autolla ajamiseen.

Järjestetyllä kyydillä menimme myös Siniselle Laguunille, joka on turistien keskuudessa valtavan suosittu kuuma lähde, nykyään spakylpylä. Sen veteen on sekoittunut piikiveä ja sillä sanotaan olevan erityisen hoitava vaikutus. Tämä kuuma lähde on täydellisen kaupallistettu ja edullisimmatkin liput maksavat lähes sata euroa. Kokemus oli, uskomatonta kyllä, kuitenkin sen arvoinen. Vesi oli ihanan lämmintä (eri lämpöistä eri kohdissa laguunia) ja hintaan kuului mutanaamio, pehmoinen pyyhe sekä ilmainen juoma, jonka pystyi nauttimaan vedessä. Lisäksi kylpylän järjestelyt olivat loistavat. Enpä ole aikaisemmin ollut kylpylässä, jossa on esimerkiksi kuivaushuone, jotta pukuhuoneiden lattia ei kastu. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan!

20180629_155746

Siniseltä Laguunilta jatkoimme lentokentälle, josta vuokrasimme auton. Seuraavien päivien aikana näimme vesiputouksia, joista mielestäni hienoin oli Seljalandsfoss, jonka taakse pystyi kävelemään. Muita näkemiämme putouksia olivat Skógafoss ja Ægissíðufoss. Myös pienempiä vesiputouksia näkyi siellä täällä matkan varrella.

Yhtenä päivänä tutustuimme Hvolsvölluriin viime vuonna avattuun Lava-keskukseen, jossa on tulivuori- ja maanjäristysnäyttely. Museo oli odottamaani pienempi, mutta sitäkin interaktiivisempi. Siellä pääsi mm. kokeilemaan miltä maanjäristys tuntuu. Museo oli kaksikielinen, tekstit olivat islanniksi ja englanniksi. Opin paljon uutta maapallomme geologiasta. Lisäksi museon kahvilasta saa erinomaisia kakkupaloja!

Ehkä omituisin nähtävyys etelässä oli 40 vuotta sitten rannikolle pakkolaskun tehneen amerikkalaisen sotilaslentokoneen hylky. Sinne vei 3,5 kilometrin pituinen kivinen tie, joka kulki kuumaisen mantereen halki. En ole ollu omituisemmassa paikassa. Auto oli jätettävä päätien varteen ja perille oli käveltävä viiltävässä tuulessa. Silminkantamattomiin näkyi pelkästään kivistä maata. Hylky on suosittu nähtävyys erityisesti valokuvausta harrastavien ja amerikkalaisten nuorten keskuudessa. Molempia oli hylyn luona kymmeniä.

20180701_150500
Vik, kaupunki Etelä-Islannissa

Reynisfjara Beach, musta ranta Vikin länsipuolella on monella tavalla erikoinen ja must-nähtävyys, jos ajelee Etelä-Islannissa. Ranta on täynnä veden hiomaa pientä mustaa ja harmaata kiveä. Aallot ovat rannalla arvaamattomia ja kuolemanvaarallisia: moni pahaa aavistamaton on kääntänyt selkänsä ottaakseen kuvia upeista kallioista, kun voimakas aalto on valtavalla voimallaan tullut ja vienyt kuvaajan mukanaan.

Pysyttelin itse kaukana rantaviivasta ihailemassa upeita kalliomuodostelmia. Rantaa kannattaa kävellä pidemmälle, sillä kallio on halkeillut eri kohdista eri tavalla. Uskomattomia muotoja! Täällä on myös mahdollista nähdä lunneja, jotka lentelevät lokkien seassa. Ne erottaa helposti värikkäästä nokasta ja räpiköivästä lentotyylistä. Vietin pitkän tovin niska kenossa tarkkaillen lintuja kallion päällä.

20180701_134008

Jatkoimme Vikistä vielä hiukan eteenpäin itään ja koilliseen, sillä meillä oli sopivasti aikaa käydä katsomassa jääkaudella muodostunutta kanjonia, Fjaðrárgljúfuria. Sen sata metriä korkeat seinämät reunustavat pohjalla virtaavaa Fjaðrá-jokea. Kanjonia pääsee parhaiten ihailemaan kävelemällä itäistä polkua pitkin kanjonin seinämän päällä aina vesiputoukselle asti. Maisemat ovat upeat!

20180701_171113

Matkalla kanjonille pysähdyimme katsomaan päätien varressa olevaa erikoista näkyä, Laufskálavarðaa. Entisajan matkailijat ovat pinonneet kiviä pieniksi keoiksi tuomaan hyvää onnea matkalle erämaan halki. Karussa maastossa kivikeot ovat taianomainen näky.

Islannissa kun oltiin, olisin kovasti halunnut nähdä jäätikön. Niille ei kuitenkaan ole mitään asiaa ilman opastettua retkeä, koska jäätiköt ovat osaamattomalle ja kokemattomalle vaarallisia (ja toisinaan valitettavasti kokeneemmillekin).  Me emme olleet varanneet jäätikköretkelä, joten ajattelin että jäätikkö jäisi näkemättä. Etelässä ajaessamme näimme kuitenkin päätiestä erkanevan tien ja kyltin, joka opasti jäätikölle. Yhteistuumin päätimme mennä katsomaan olisiko sittenkin mahdollista pienellä vaivalla päästä edes näkemään jäätikköä lähempää. Lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä oli kyllä horisontissa tullut jo nähtyä.

Tie vei Sólheimajökull-jäätikön läheisyyteen parkkipaikalle, jossa yritykset tarjosivat jäätikköretkiä. Mutta mikä parasta, ihan ilman retkeäkin saattoi kävellä lyhyen matkan paikkaan, jossa pääsi näkemään valtavan jäätikön eteläreunan. Se oli vaikuttava näky ja surullinen muistutus maapallon lämpenemisestä. Ei niin kovin kauaa sitten kävelypolkummekin oli ollut jään peitossa, mutta jää vetäytyy vuosi vuodelta pohjoisemmaksi.

20180702_114234

Olisi ollut hienoa päästä koskemaan jäätä, mutta Islannissa jos missä kannattaa ihan oikeasti pelata varman päälle ja välttää turhia riskejä. Luonnon voimat siellä tuntuvat olevan tavallistakin arvaamattomampia ja sulava jää ei ole kovin luotettava elementti. Tyydyimme siis ihailemaan pysäyttävää näkyä turvallisen matkan päästä. Kaikki turistit eivät niin tehneet ja saatoimme vain toivoa, että jäätiköstä ei juuri sillä hetkellä irtoaisi jäävuorta, jonka aalto pyyhkisi uhkarohkeat turistit alleen.

Vedessä näkyi jäätiköstä irronneita lohkareita, joista osa oli melkein mustia. Se on tulivuorenpurkauksista vapautunutta tuhkaa, joka on kiinnittynyt lohkareisiin ja värjännyt ne mustaksi. Myös itse jäätikkö ei ollutkaan kokonaan valkoinen!

20180628_085714

Paljon erikoista ja kummallista tuli nähtyä Islannin matkalla. Opin paljon uutta niin maapallosta, Islannista kuin itsestänikin. Sain upeita kokemuksia ja ihania hetkiä.

Voit lukea aikaisemmat matkakertomukseni Islannista täältä (Reykjavik) ja täältä (ratsastamassa issikoilla).

Juhannus Itä-Suomessa

Aloitin kesälomani tänä vuonna viikkoa ennen juhannusta. Loman alkajaisiksi suuntasin Itä-Suomeen isäni kanssa ja otin mukaan saksalaisen ystäväni, joka ei ollut matkustanut aikaisemmin Itä-Suomessa. Suunnitelmani oli näyttää hänelle Itä-Suomen luontoa ja viettää perinteinen suomalainen mökkijuhannus.

Juhannusviikolla vietimme yhden päivän Savonlinnassa. Oopperajuhlat eivät olleet vielä alkaneet, joten kaupungissa oli hyvin tilaa. Meille sattui aurinkoinen päivä, joten päätimme osallistua tunnin pituiselle Saimaan risteilylle, joka lähti torilta ja kiersi Olavinlinnan. Se oli hauska tapa tutustua kaupunkiin.

20180620_150822

Kun seuraavana päivänä lähdimme jatkamaan matkaa Punkaharjulle, pysähdyimme Amanda B:n tehtaanmyymälässä. Siellä oli vaikka minkälaista sisustustavaraa. Kannattaa poiketa, jos on Savonlinnan suunnalla.

Seuraava pysähdys oli Johanna Oraksen taidekartano Punkaharjulla. Siellä oli kesän ajan Johannan 25-vuotistaiteilijanäyttely. Hänen ateljeensa sijaitsee kartanon yhteydessä ja sinne pääsi myös kurkistamaan. Ihastuin Johannan värikkäisiin ja tarkkanäköisiin teoksiin, joissa oli kekseliäisyyttä ja kantaaottavuutta. Hänen taiteeseensa voi tutustua hänen verkkosivuillaan.

20180621_105739

Punkaharjulla itse luonto ja tien molemmin puolin aukeavat järvimaisemat olivat upeita. Jotta reissu ei menisi autossa istumiseksi, jalkauduimme tutustumaan sotien aikaisiin taisteluhautoihin keskellä kauneinta mäntymetsää. Punkaharjun taisteluhaudat ovat osa 1200 kilometrin pituista Salpalinjaa, jonka rakentaminen aloitettiin talvisodan aikana.

Aurinkoisena kesäpäivänä taisteluhaudat tuntuivat väärään paikkaan päätyneiltä eikä näille käytäville tullutkaan sodissa tarvetta. Niitä on kuitenki kunnostettu ja rakennettu uudelleen, jotta jälkipolvet pääsevät tutustumaan niihin. Taisteluhaudassa kävellessä tuli mieleen uusi Tuntematon sotilas -elokuva ja erityisesti se kohtaus, jossa Robin Packalénin näyttelemä nuori alokas kiellosta huolimatta nostaa päänsä taisteluhaudasta ja kuolee vihollisen luotiin.

Taisteluhaudasta näki vain taivaan ja korkeat männyt, sillä se oli maastossa korkeammalla. Samaistuin kiusaukseen nostaa päätä, vaikka omalla kohdallani halusin vain nähdä maiseman ja kauniit järvet. Kauniina kesäpäivänäkin se oli aika kylmäävä paikka.

20180621_115913

Punkaharjulta ajelimme Kerimäen kirkolle, joka on maailman suurin puukirkko ja Suomen suurin kirkkorakennus. Kaunis keltainen kirkko kohoaa pienellä kukkulalla ja on aika mahtava näky. Se on vihitty käyttöön vuonna 1848. Selitys sille miksi juuri Kerimäellä on maailman suurin puukirkko on se, että silloinen kirkkoherra halusi kirkkoon mahtuvan kerralla puolet pitäjän asukkaista eli 6000 ihmistä. Kirkko on upea myös sisältä. Valoisa ja avara kirkkosali on maalattu sinertävän harmaalla ja valkoisella. Ennen mökille paluuta kävimme vielä Valamon luostarissa, jossa söimme täyttävän lounaan ja tutustuimme pihapiirin nähtävyyksiin.

IMG-20180625-WA0030

Sen jälkeen kävimme tekemässä juhannuksen ruokaostokset ja suuntasimme mökille järven rannalle. Tarkoitus oli viettää perinteinen mökkijuhannus saunomisineen ja grillailuineen. Sääkin oli lähes perinteinen, sillä alkukesän kuivuus oli vaihtunut sateisiin. Onneksi juhannusaattona ei meidän mökkipaikkakunnallamme satanut, mutta harmiksemme juhannuskokko jouduttiin perumaan kovan tuulen takia.

Juhannus sujui kuitenkin rattoisasti hyvän ruuan ja seuran parissa. Pitkän viikonlopun aikana muun muassa leivoin ohrarieskaa, loimutimme lohta, paistoimme nuotiolla tikkupullia, teimme kana-kiinankaaliwokkia muurinpohjapannulla ja harjoittelimme vaahtokarkkien käristämistä tulella.

Ohrarieska

1,5 l maitoa (josta 0,5 litraa ryynien liottamiseen)
3-4 dl rikottuja ohraryynejä
3 munaa
0,5 dl vehnäjauhoja
suolaa

Laita ryynit likoamaan 0,5 litraan maitoa muutamaksi tunniksi. Keitä ohrapuuro ryyneistä ja maidosta (käytän itse tähän punaista maitoa). Jäähdytä puuro. Lisää munat kun puuro on jäähtynyt (muuten kananmunat hyytyvät kun joutuvat kosketuksiin kuuman puuron kanssa). Lisää puuron joukkoon vehnäjauhot ja suola. Kaada puuro korkeareunaiselle uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 250 asteessa noin puoli tuntia kunnes pinta on saanut kauniin värin.

PS. Jos pelkäät, että maito palaa pohjaan, voit esilämmittää sen mikrossa. Silloin keittoaika jää lyhyemmäksi ja pohjaanpalamisen riski pienemmäksi.

Kaiken syömisen ohella saunoimme ja uimme joka päivä. Isäni opetti meille miten tehdään oikeaoppisesti vasta saunaan ja kävimme soutelemassa järvellä. Yhtenä päivänä teimme pienen vaelluksen ja otimme evääksi maailman parasta pannukakkua, joka oli tehty tällä reseptillä. Se on nimensä mukaisesti toooosi hyvää, enkä enää muita reseptejä käytäkään. Omenahillon ja kermavaahdon kanssa se maistui herkulliselta kauniita maisemia ihaillessa.

Varsin onnistunut juhannus!

20180624_145516

 

Suklainen ilta Fazerin vierailukeskuksessa

Fazer on varmasti yksi suosituimpia yritysvierailukohteita niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Siksi ei ole ollenkaan yllättävää, että Fazer päätti rakentaa erityisen vierailukeskuksen, joka avattiin viime vuonna, tasan 125 vuotta Fazerin ensimmäisen konditorian perustamisen jälkeen.

Huono puoli erillisessä vierailukeskuksessa on se, etteivät vieraat pääse käymään tehtaalla. Voi kuitenkin olla, ettei sinne aikaisemminkaan päästetty vierailijoita. Lisäksi uudessa keskuksessa pääsee näkemään harvinaisia juttuja, joita tehdasvierailulla ei näkisi.

Esimerkiksi trooppinen sisäpuutarha on harvinaislaatuinen kokonaisuus. Pieneen kasvihuoneeseen on mahdutettu monia trooppisia kasveja, joita käytään raaka-aineina Fazerin tuotteissa. Sulassa sovussa kasvoi vaniljaa, sitruunaa, kardemummaa, kahvipapuja ja sokeriruokoa.

Näin ensimmäistä kertaa kaakaopuun, jossa oli pieni kaakaon hedelmä kasvamassa suoraan rungosta. Yritin ottaa siitä valokuvaa, mutta se oli liian pieni sekä kaukana ja aurinkoa jäljittelevät kirkkaat valot ylivalottivat kuvani. En enää muista mikä kasvi tähän alla olevaan kuvaan tallentui, mutta upea sekin oli.

20171117_170927

Trooppisen kasvihuoneen jälkeen kierros jatkui eteenpäin ja kuulimme palasia Fazerin pitkästä historiasta. Karl Fazerin Kluuvikadun konditorian ajoista yritys on päässyt aika pitkälle, sillä nykyään kyse on kuuluisasta kansainvälisestä yrityksestä. En ollut silti tajunnut, että Fazer on edelleen perheyritys. Minua olisi kiinnostanut kuulla enemmänkin Fazerista yrityksenä, sen omistajista ja liiketoiminnasta, mutta opastetun kierroksen lapset kävivät levottomiksi.

Kierros oli rakennettu sekä aikuisille että lapsille kiinnostavaksi ja monipuolisen esittelyn aikana kuultiin ja nähtiin paljon mielenkiintoisia asioita. Vanhat Fazerin rasiat kuuluisine suunnittelijoineen olivat kauniita. 3D-suklaatulostin vei puolestaan ajatukset tulevaisuuteen. Minkähänlaisia suklaita syömme 10 vuoden päästä?

20171117_172359

Vanhin Fazerin karamelli on kettukarkki eli pihlajakarkki. Se on ollut myynnissä vuodesta 1895 asti! Seuraavana vuonna lanseerattiin mignonmunat, jotka edelleen valmistetaan käsin. Oma suosikkini DaCapo juhli vuosi sitten 100-vuotissyntymäpäivää.

Oli mielenkiintoista kuulla, että kaakaopavut irrotetaan käsin kaakaon hedelmästä ja sen valkoisesta hedelmälihasta. Se miten kaakaopavuista saadaan lopulta aikaan suklaata ei olekaan ihan yksinkertainen prosessi. En ihmettele, että vei eurooppalaisilta vuosisatoja keksiä miten parasta suklaata tehdään.

20171117_175136

Vierailun lopuksi oli vapaata aikaa tutustua keskuksen näyttelyyn sekä maistella kymmeniä erilaisia suklaita. Nam! Piparkakkudumle oli itselleni uusi tuttavuus ja erittäin herkullinen sellainen.

Suklaan mässytyksen jälkeen meidät ohjattiin vierailemaan tehtaanmyymälään, jossa oli kaikkia tuttuja Fazerin tuotteita sekä joitain uutuuksia ja tehdaspakkauksia. Mitään ei ollut tarkoitus ostaa, mutta kappas vaan, siellä oli niin hyviä tarjouksia ja mielenkiintoisia tuotteita, että kassillinen tarttui mukaan. Lähtiessämme saimme vielä pienen maistiaiskassin Fazerin tuotteita kiitokseksi opastetulle kierrokselle osallistumisesta.

Vierailukeskus sijaitsee Vantaalla ja yleiselle näyttelykierrokselle voi ostaa liput täältä.

EDIT 10.12.2017: Muutettu lause, jossa pihlajakarkin uuden nimen väitettiin olevan kettukarkki. Virallinen nimi on edelleen pihlajakarkki, mutta monet kutsuvat sitä kettukarkiksi.

20171117_164730