Hämärän taa (kyllä se kevät ja valo sieltä vielä takaisin tulevat)

Miten tämä hämärä vuodenaika pääseekin joka vuosi yllättämään näin? Yleensä jossain vaiheessa lokakuuta havahdun siihen, että töistä lähtiessä on valosta enää rippeet jäljellä ja kadulla kulkiessa on vaikea lukea lehteä, kun ei enää näe tekstiä. Silti jatkan yrittämistä ja unohdan hanskat kotiin.

Sama tahti töissä ja vapaa-ajalla jatkuu, koska miksipä sitä nyt hiljentämään. Eihän tässä ole kuin viimeiset kymmenen vuotta väsähdetty aina kun valo vähenee. Totaalistoppi tulee vasta fyysisen väsähdyn muodossa ja sitten mikään unimäärä ei riitä.

20180609_153621

Kroppa alkaa valmistautua talviuniin kertomatta sitä aivojen into- ja suunnitelmakeskukselle. Olenkin jo usean vuoden ajan kirjoittanut seuraavan vuoden kalenteriin syyskuun loppupuolelle muistutuksen olla täyttämättä kalenteria liian täyteen, koska pimeys ja väsymys tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin ’talvi yllätti autoilijat’ -lööpit.

Voi kun kroppa ja aivot osaisivat synkassa päättää, että nyt aletaan hissutella ja valmistautua talvilepoon. Karhut osaavat tämän niiiiin paljon paremmin.

20180804_124207
Ähtärin eläinpuiston karhu

Syksyisin vaan tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Se on ihana vuodenaika monella tapaa enkä millään malttaisi alkaa hissutella. Alkusyksystä aloitetuissa harrastuksissa on päästy hyvään vauhtiin ja kesän kiireiden jälkeen on ihana nähdä ystäviä. Kotihommiakin on ehtinyt kasautunut kesälomien jälkeen ja jotain uuttakin olisi hauska kokeilla. Myyjäisiä on vähän siellä sun täällä ja messujakin riittää monelle viikonlopulle. Että yritäpä tässä nyt sitten hiljentää.

Omaa suoritustasoa on vaan pakko laskea, jos meinaa pysyä järjissään. (Ihan kaikkeen ei ole pakko osallistua.)

Mukavan tekemisen pitää olla kiireetöntä eikä kello kaulassa juoksemista asiasta toiseen. (Lyhensin juuri verhoja kahden tunnin ajan. Tein sitä niin suurella hartaudella, että se olisi käynyt mindfulness-harjoituksesta.)

Väsymykseen ei auta muu kuin nukkuminen. (Olin autuaasti unohtanut, että oma unentarpeeni kasvaa talvisin kahdella tunnilla.)

20180512_154218

Olin toissa viikonloppuna Tallinnassa ystävien kanssa. Meillä oli aivan ihana reissu, johon sisältyi paljon naurua ja hassuttelua sekä vakavia keskusteluja ja ystävien sympatiaa. Ehdimme nähdä ja kokea paljon, tuntui kuin olisimme olleet paljon kauemmin reissussa kuin kaksi päivää. Mutta niin vaan ihanatkin asiat verottavat voimia. Otin seuraavalla viikolla päikkäreitä monena iltana ja kotiviikonloppu tuli kyllä suureen tarpeeseen. Oikean tasapainon löytäminen on välillä hankalaa.

Onneksi voimme luottaa siihen, että lopulta kevät aina koittaa ja valo alkaa pian joulun jälkeen lisääntyä. Helmikuussa on jo melko valoisaa ja sitten ei olekaan enää montaa kuukautta kesään.

3

Mainokset

Sirkoissa tulevaisuus?

Tänä vuonna on viimein saatu ruokakauppoihin hyönteisistä tehtyjä ruokia. Olen kovasti odottanut niitä, joten olin iloinen kun löysin K-kaupoista sirkkaleipää, kasvis-kotisirkkapihvejä ja sirkka-proteiinipatukoita.

Ensimmäisenä maistoin Fazerin sirkkaleipää. Se on 250 gramman rouheinen sekaleipä, jonka leipomiseen on käytetty 70 kotisirkan edestä sirkkajauhoa. Leipä oli oikein hyvää eikä mausta välttämättä erottanut syövänsä erikoista leipää. Leipä kyllä oli tavallista vaaleaa leipää maistuvampaa, mutta myös siemenet ja rouheet toivat leipään makua.

Havaitsin itse muutama vuosi sitten kuinka merkittävä vaikutus proteiinipitoisella ruualla on päivittäiseen jaksamiseeni. Sen jälkeen olen alkanut tarkkailla ruokien proteiinipitoisuuksia, vaikka mikään karppaaja en missään nimessä ole. Siksi ilahduin huomatessani, että sirkkaleivän proteiinipitoisuus oli tavallista parempi: jopa 11 grammaa 100 grammassa. Siitä 2 grammaa on sirkkojen ansiota. Kuitua leivässä on 4,7 %. Ei siis mikään kuitupommi mutta ei nyt ihan kuidutonkaan. Tätä ostan uudestaankin.

20180303_171134

Seuraavaksi maistoin kasvis-kotisirkkapihvejä, jotka ovat Veljekset Mattilan valmistuote. Valmistusohjeen mukaisesti paistoin niitä pannulla muutaman minuutin (toinen vaihtoehto on uuni, mikroa ei ohjeessa mainita), joka teki niihin rapean pinnan. Söin pihvit perunamuusin ja italiansalaatin kanssa ja pihvit upposivat hyvin ainakin minuun.

Pihvien proteiinipitoisuus on 8 %. Siihen käytetyt kasvikset ovat parsakaali, herne, pinaatti ja sipuli. Maultaan ne olivat kuin tavallisia kasvispihvejä, ja tietämättä niiden sisältöä olisin voinut luulla, että niihin oli kenties käytetty jotain minulle tuntematonta papua tai muuta kasvista. Pihveissä oli siis ripaus vierasta makua, mutta koin sen aika neutraaliksi, vähän kuin mausteeksi. Myös nämä pääsevät ostoslistalleni uudestaan.

20180303_170942

Ostoskoriin lisäsin myös kaksi Leaderin valmistamaa Zircca-proteiinipatukkaa, marjajogurtin ja pähkinän. Leaderillä on sirkkapatukoita myös välipalapatukka-nimellä, mutta niiden proteiinipitoisuus on matalampi. Kannattaa siis tiedostaa minkä patukoista valitsee, jos haluaa nälkää pitävän välipalan.

Otin marjajogurttipatukan mukaan välipalaksi avantoreissulle. Se oli harvinaisen hyvä proteiinipatukaksi. En huomannut siinä mitään erikoista, paitsi että se ei ollut niin jauhoinen kuin monet muut proteiinipatukat. Helppo syötävä! 30 gramman patukka sisälsi 10 grammaa proteiinia, mikä on aika hyvä määrä välipalaksi. Yhteen patukkaan on käytetty 15 kotisirkkaa. Näitä varmasti tulee napattua retkille mukaan jatkossakin.

Jään odottamaan innolla uusia sirkkaruokia. Varoituksen sana kuitenkin kaikille, joilla on äyriäis-, nilviäis- ja/tai pölypunkkiallergia. Sirkkajauho saattaa näille henkilöille aiheuttaa ristiallergiaa. Mutta kaikki muut, rohkeasti kokeilemaan!

Juhlahumua ja syviä tunteita

Kaunista itsenäisyyspäivän aattoa! Jos koska, niin tänä vuonna on syytä juhlia Suomen itsenäisyyttä useampana kuin yhtenä päivänä. On hyvä hetki juhlia riemuiten perheen ja ystävien kanssa, mutta on myös hyvä hiljentyä hetkeksi miettimään maamme itsenäisyyttä.

Suomen itsenäisyys tuntuu niin valtavan suurelta asialta, ettei sitä kuvaamaan oikein sanat riitä. Siksi pitää turvautua viisaampien sanoihin. Suomesta kertovia runoja etsiessäni minua kosketti erityisesti tämä seuraava Raili Malmbergin runo.

2

Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oli niin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.

Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.

Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue, jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.

Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.

Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,
missä ihmisen henkiset juuret ovat,
kulttuuri, kieli,
tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,
jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:
”Ruislinnun laulu korvissani/ tähkäpäiden päällä täysi kuu/
kesäyön on onni omanani/kaskisavuun laaksot verhouu…”

Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.

Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään , ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.

Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.

Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.

Eläköön, kauan eläköön Suomi!

– Raili Malmberg (runo lainattu täältä) –

Riemullista 100-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää kaikille!

1